Suoraan sisältöön
Uutiset, 1.3.2013

Täällä Bern – Suora demokratia kohtaa markkinatalouden

Antti PutkonenAntti Putkonen

Tehdään koe. Otetaan kahta eri kansallista asiaa koskevat otsikot päivän lehdistä, ja katsotaan löytyykö niille yhteistä nimittäjää. Los geht’s! Mitä yhteistä on matkailijoiden hotelliyöpymisillä Sveitsissä ja tulevalla kansanäänestyksellä, jossa päätetään saavatko osakkeenomistajat määritellä yritysten johdon palkat? Jatka lukemista niin yritetään selvittää.

Viime vuonna kirjoitin tälle palstalle kevätauringon paisteesta ja turistien vähyydestä. Matkailuala kantoi tuolloin huolta vahvasta frangista ja sen myötä yhä kallistuneesta matkailusta Sveitsissä. Taustalla olivat tilastot hotelliyöpymisten hiipumisesta. Nyt tuoreet tilastot kertovat, että rinteissä on tilaa enemmän kuin koskaan, tai ainakaan vuoden 2005 jälkeen: vuonna 2012 hotelliyöpymiset jatkoivat tippumistaan, tällä kertaa kaksi prosenttia. Tilastoja kaunistaa loppuvuoden erinomainen lumitilanne ja pitkien pyhien kertymä. Hälytyskellot soivat silti, eikö Sveitsin brändi enää tosiaankaan myy? Jos ensi vuonna eteen tulee huono lumivuosi, niin matkailualan kriisi on valmis.

Perinteisesti suurin osa matkailijoista Sveitsiin tulee naapurimaista ja Euroopasta ylipäätänsä. Vaikka kohteet kuten Verbier, Gstaad ja St. Moritz ovat yhä globaalin jet setin vakiokohteita, ei eurooppalaisia massoja ole vallitsevassa taloustilanteessa enää helppo saada vanhoilla meriiteillä tulemaan. Sveitsiläinen vieraanvaraisuus, rösti ja fondue toki löytyvät edelleen, mutta yhä useammin ei-sveitsiläisten työntekijöiden tarjoilemana, naapurimaita kovemman hintalapun kera. Sveitsin kilpi on tässä mielessä haalistunut, monet kokevat saavansa yhtä hyvät rinteet mutta tuntuvasti halvemmalla naapurimaista, joten pelkästä eksotiikasta ei Sveitsiin alppikyliin enää tulla. Tilastot osoittavat myös, että vaikka valtaosa toistuvasti Sveitsiin tulevista matkailijoista on edelleen maalle uskollisia, on matkojen kesto lyhentynyt selvästi.

Valoa turismi-ikkunaan tuo aasialaisten matkailijoiden tuntuva kasvu. Kiinasta ja Lähi-idästä tulleiden matkailijoiden määrät kasvoivat peräti neljänneksen vuoteen 2011 verrattuna. Trendi on selvä muillakin sektoreilla – monien tuotteiden myynti itään vetää Sveitsin taloutta eteenpäin ja tuo lisää diversifikaatiota vientimarkkinoille. Panostus tuottaa siinä mielessä tulosta, että Sveitsi on jo pitkään tehnyt aktiivista taloudellisten ulkosuhteiden työtä Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla.

Sveitsissä äänestetään maaliskuun kolmantena päivänä ns. Abzockerei-aloitteesta (tunnetaan myös aloitteen perustajan mukaan Minder-aloitteena). Aloite, jonka vaadittavat yli 100 000 allekirjoittajaa kerättiin jo viisi vuotta sitten, huipentuu tulevana sunnuntaina äänestykseen, jossa päätetään saavatko yritysten osakkeenomistajat huomattavan määrän lisävaltuuksia yritysten ylimmän johdon palkkausta päätettäessä. Suora demokratia kohtaa markkinatalouden konkreettisella tavalla.

Aloitteen läpimeno veisi mukanaan myös niin sanotut kultaiset kädenpuristukset, joista viime aikoina on kohistu erityisesti Novartiksen eronneen hallituksen puheenjohtajan ja entisen toimitusjohtajan Daniel Vasellan reilun 58 miljoonan euron erorahan myötä. Vasellan kohdalla puhuttiin myös kultaisista käsiraudoista, sillä maksu oli itse asiassa tarkoitettu korvaukseksi kuuden vuoden kiellolle toimia alan yrityksissä. Novartis on sittemmin erorahan perunut, ja Vasellakin ehti sen jo tätä ennen osoittaa hyväntekeväisyyteen. Mutta vahinko oli jo tehty. Vaikka aloitteen läpimenoa on jo ennen tapaus Vasellan julkituloa pidetty todennäköisenä, oli Novartiksen ajoitus poikkeuksellisen huono, saaden lähes koko yhteiskunnan takajaloilleen.

Aloitteelle on tullut näkyvä vasta-kampanja, jolla on pyritty pehmentämään schaffhausenilaisen liikemiehen Thomas Minderin jo vuonna 2006 perustaman aloitteen sitovuutta. Teollisuusjärjestöt näkevät, että aloitteen läpimeno sellaisenaan on haitaksi yrityksille, joiden kilpailukyvyn ja sen myötä työllistävän vaikutuksen voidaan nähdä heikentyvän liian kireän palkitsemiskulttuurin myötä.

Palataan heittämääni haasteeseen. Voidaanko Sveitsin matkailualan toiveista idän suuntaan ja kansan parista kummunneesta aloitteesta rajoittaa yritysjohdon palkkioita löytää yhteistä nimittäjää? Aivan suoraa suhdetta ei toki ole helppoa osoittaa, mutta yhteistä nimittäjääkin on mahdollista havainnoida.

Taloudellisten toimien suuntaaminen itään jo usean vuoden ajan ja myös suoran demokratian kautta äänestykseen saakka edennyt aloite markkinavoimien kontrolloimiseksi osoittavat, että tämä moniulotteinen, monien mielestä konservatiivinen yhteiskunta itse asiassa pystyy hyvissä ajoin näkemään maailmantalouden kannalta itselleen tärkeiden muutosten suunnan ja tahdin.

Monet maat ovat puhuneet Aasian ja Lähi-idän markkinoiden tärkeydestä, mutta kovin moni ei lopulta ole saman tein ryhtynyt sanoista tekoihin. Sveitsiläisiä ei voi hidastelusta tällä saralla syyttää, vaan Aasian nousua on lähdetty ennakkoluulottomasti ruokkimaan jo vuosien ajan, luoden monille sveitsiläisille yrityksille ja tuotteille uusia markkinoita idässä.

Samaa voidaan nähdä myös uurnille tulevasta aloitteesta. Jo vuonna 2008 oli 114 000 sveitsiläistä sitä mieltä, että yritysten palkitsemisjärjestelmät ovat karkaamassa käsistä ja tarvitsevat muutosta. Samaa keskustelua on enenevässä määrin nähty ympäri Eurooppaa vasta viime vuosina, erityisesti talouskriisin myllerryksessä.

Voiko näistä kahdesta teemasta sitten vetää vuorikristallin kirkkaan johtopäätöksen? Yritetään ainakin, toteamalla, että Sveitsi on osoittanut pystyvänsä muutoksiin, kun kansallinen etu sitä vaatii.

Tuntosarvina toimivat esimerkiksi Davosin talousfoorumin kaltaiset tapahtumat, joissa ajatusten ja huippujohtajien, poliitikkojenkin, virrasta on löydettävissä maailmanlaajuisen muutoksen trendejä. Osansa on myös niillä tuhansilla kansainvälisillä yrityksillä, jotka maassa pitävät päämajojaan, antaen välittömän feedbackin maan tekemistä kansainväliseen kilpailukykyyn ja uudistumiseen liittyvistä ratkaisuista.

Pankkisalaisuuden raottaminen ja todennäköisesti ennen pitkää poistaminen on myös esimerkkinä siitä, että uudistumista kansallisesti tärkeillä saroilla ei kaihdeta silloin, kun ymmärretään laajemman, Sveitsille tärkeän taloudellisen muutoksen olevan käynnissä.

Antti Putkonen, ulkoasiansihteeri
1.3.2013
Suomen suurlähetystö, Bern

 ______________________________________________________ 

Täällä Reykjavik – Jaloillaan talouden kurimuksesta

Irma ErtmanIrma Ertman

Kansantalouden saattaminen tasapainoon on ollut Islannin hallituksen viime vuosien tärkein ponnistus. Paljon on jo saatu jo aikaan, vaikka poliittisella kentällä myllertää.

Islannin talous romahti vuonna 2008 ja maa joutui lähes konkurssin partaalle. Kansantalouden saattaminen tasapainoon on ollut sen jälkeen Islannin hallituksen ja elinkeinoelämän tärkein ponnistus.

Paljon onkin saatu aikaan. Pankit on saatu suurin piirtein jaloilleen ja ylivelkaantuneita kotitalouksia on tuettu. Työttömyys on saatu laskemaan siedettäviin lukuihin noin viiteen prosenttiin, olkoonkin, että islantilaisittain luku on vielä korkea.

Hallituksen on tarkoitus saada valtion budjetti tasapainoon ensi vuonna. Eräät kansakuntaa poliittisesti rassanneet seikat on nyt toivottavasti saatu päätökseen. Valtakunnanoikeus on antanut ratkaisunsa kriisinaikaista pääministeriä vastaan nostetussa jutussa. EFTA-tuomioistuin puolestaan antoi Islannille vapauttavan päätöksen Icesave-jutussa tammikuun lopulla.

Kalastus, alumiinisulatot ja turismi ovat tuottoisia aloja. Icelandair avaa tänäkin vuonna kolme uutta reittiä Reykjavikista, nimittäin Pietariin, Zürichiin ja Anchorageen. Satunnainen Reykjavikin-kävijä näkee taas nostokurkia, ja ravintoloissa paljon ihmisiä – muitakin kuin turisteja.

Heikko valuutta ja huono tuottavuus syövät kasvua

Talouden tervehdyttäminen näin suuren romahduksen jäljiltä ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu. Keinoista ja metodeista vallitsee maassa hyvinkin erilaisia näkemyksiä. Tilanne on johtanut lukuisien uusien pienpuolueiden syntymiseen. Maassa on nähty myös pohjoismaisittain rajuja mielenosoituksia poliitikkoja vastaan, etenkin romahdusta seuranneina parina ensimmäisenä vuotena.

Useita työryhmiä on asetettu pohtimaan ongelmien ratkaisua eri näkökulmilta. Työryhmissä on ollut myös suomalaista asiantuntemusta. Merkittävän panoksen keskusteluun antoi McKinsey&Company, joka julkaisi viime vuoden lopulla omasta aloitteestaan laatimansa raportin ’Charting Growth Path for Iceland’.

Raportin perusviestejä on, että talouden kasvussa on vielä suuria haasteita. Vaikka kotimainen kulutus ja tuonti näyttävät kasvavan, vienti ja investoinnit eivät vedä. Hidasta kasvua ylläpitävät heikko valuutta, korkeat pääomakulut, vähäiset investoinnit ja työmarkkinoiden sulkeutuneisuus. Raportti kiinnittää huomion myös työn tuottavuuteen: islantilaiset tekevät eteläkorealaisten jälkeen pisintä työpäivää mutta työn tuottavuus on heikko.

Muita sektoreita parempi tuottavuus on kalastusalalla. Kuitenkin myös kalastusteollisuuden kokonaistuottavuutta voitaisiin parantaa kalan jatkojalostuksella ja brändäyksellä.

Turismi kasvaa merkittävällä tavalla vuosittain, esimerkiksi suomalaisia turisteja kävi maassa viime vuonna jo 14 000. McKinseyn mukaan Islannin tulisi kuitenkin pyrkiä satsaamaan maksukykyisimmän asiakaskunnan palvelemiseen.

Islanti tyydyttää energiantarpeensa geotermisellä energialla, jonka avulla ylläpidetyistä lämpimistä kylpylöistä matkailijat voivat nauttia koko vuoden. Energiakysymysten, luonnonvarojen suojelun ja kestävän kulutuksen merkityksen kasvaessa Islanti voi todennäköisesti hyötyä puhtaista energiavarannoistaan vielä enemmän.

Euro tai Kanadan dollari?

Islanti on Suomen tapaan vientivetoinen maa. Pääomakontrolli ja heikko valuutta aiheuttavat kuitenkin haasteita yrityselämälle. Maassa käydään jatkuvaa ja aika ajoin kiihkeää keskustelua siitä, tulisiko yksipuolisesti siirtyä johonkin muuhun valuuttaan, euroon tai Kanadan dollariin. Eurokriisin jatkuessa euro ei välttämättä ole ollut kaikissa puheenvuoroissa suosittu vaihtoehto, ja tällä usein varsin tunnepitoisella diskurssilla on ollut ilmeistä vaikutusta yleiseen EU-ilmapiiriin.

Huhtikuun viimeisenä lauantaina islantilaiset käyvät vaaliuurnilla äänestämässä Althingi-vaaleissa. Etukäteisgallupit näyttäisivät viittaavan melko olennaiseen muutokseen seuraavan hallituksen kokoonpanossa. Tämänhetkisten kyselyjen mukaan nyt oppositiossa oleva Itsenäisyyspuolue saisi suurimman kannatuksen, mutta ei kuitenkaan riittävästi muodostaakseen enemmistön.

Jää nähtäväksi, minkälainen hallituskoalitio keväällä saadaan aikaan, ja mikä hallitusohjelman sisältö tarkkaan ottaen tulee olemaan. Talouden vahvistaminen ei kuitenkaan putoa listalta.

Äskettäin pidetyssä Islannin Kauppakamarin kokouksessa vaadittiin läsnä olleilta puoluejohtajilta yhteistyötä ja solidaarisuutta taloudellisen vakauden vahvistamiseksi ja suotuisien olosuhteiden luomiseksi kehitykselle muun muassa edistämällä R&D:tä ja innovaatioita. McKinseyn raportin pohjalta työskentelee politiikan, bisneksen, teollisuuden ja akateemisen maailman edustajista koottu Iceland Growth Forum, jonka on tarkoitus jättää raporttinsa uudelle hallitukselle syksyllä.

Ulkopuoliselle tarkkailijalle on kiinnostavaa, että vaikka poliittinen ja taloudellinen debatti usein vaikuttaa repivältä ja jopa kaoottiselta, on Islanti pystynyt nousemaan romahduksen kurimuksesta suhteellisen lyhyessä ajassa. Ehkä viikinkiesi-isien perintö, sitkeys, peräänantamattomuus, rohkeus ja luottamus omiin voimiin ovat olleet tässäkin avuksi tai kenties maan pienuus on pitänyt myrskyisätkin aiheet jonkinlaisessa mittakaavassa – pieni on kaunista!

Irma Ertman, suurlähettiläs
Suomen suurlähetystö, Reykjavik
18.02.2013

 ______________________________________________________ 

Täällä New York – Teknologiasektorin nousu

Silve ParviainenSilve Parviainen

Teknologiasektori on noussut New Yorkissa yhä merkittävämpään asemaan. Näkyvätkö elinkeinoelämän muuttuneet voimasuhteet paikallispolitiikassa?

Helmikuun 4. päivänä 2013 tuhannet kaupunkilaiset seurasivat New Yorkin entisen pormestarin Ed Kochin hautajaisia. Hyvästinsä kävivät jättämässä myös kaupungin entiset pormestarit, Rudy Giuliani ja David Dinkins sekä tämänhetkinen pormestari, Michael Bloomberg. Ed Koch tullaan muistamaan siitä, että hän pelasti hallituskautensa aikana kaupungin talouden konkurssilta.

Rudy Giulianin aikana puolestaan kaupungin turvallisuustilanne ja asuttavuus paranivat oleellisesti. Pormestari Bloombergin jättämä perintö tulee olemaan kaupungin talouden monipuolistuminen, erityisesti vihreä kaupunkisuunnittelu ja ennen kaikkea teknologiasektorin tukeminen.

Rahoitussektori on ollut pitkään New Yorkin talouden kulmakiviä. Yksi kaupunkia järkyttäneen World Trade Centeriin kohdistuneen terroristi-iskun seurauksista oli se, että monet rahoitussektorin yritykset siirsivät toimintojaan ainakin osittain kaupungin ulkopuolelle.

Teknologiasektori paikkamaan finanssialan katoa

Vaikka pankkien ja muiden finanssialan toimijoiden osuus kaupungin taloudesta on edelleenkin hyvin suuri, on teknologiasektori kasvanut viimeisten vuosien aikana oleellisesti. Pormestari Bloomberg on järjestelmällisesti tukenut IT-sektorin kasvua ja korostanut kaupungin talouden monipuolistamisen ja kansainvälistymisen tärkeyttä pitkän tähtäimen taloudelliselle menestykselle.

Viimeisten vuosien aikana teknologiasektorin työpaikkojen määrä on kasvanut kaupungissa noin 30 % ja on nykyisellään yli 120 000 henkilöä. Yhdysvaltojen teknologiasektori on jo pidemmän aikaa ollut huolissaan siitä, että maan yliopistoista valmistuu aivan liian vähän insinöörejä sen tarpeisiin. Myös New Yorkissa alkaa selkeästi olla pula alan osaajista.

Yksi pormestari Bloombergin hallinnon tärkeimpiä aikaansaannoksia on Roosevelt Islandille rakennettava uusi yliopistokampus. CornellNYU Tech -yliopisto on mittavin teknologiasektoria tukeva hanke kaupungissa. Se toteutetaan New Yorkin, Cornell-yliopiston ja Israel Institute of Technologyn yhteistyöllä.  Kampuksen arvioidaan valmistuvan vuonna 2017, mutta ensimmäiset kurssit ovat jo käynnistyneet Googlen tarjoamissa tiloissa Manhattanilla.  

Edellisen lisäksi Brooklynissa sijaitsevaan NY Polytekniseen yliopistoon lisätään aloituspaikkoja insinööriopiskelijoille. Kaikkiaan kaupungin kokopäiväisten insinööri- ja teknologia-alan opiskelijoiden määrä tulee kaksinkertaistumaan.

Vaikuttaako voimakkaampi teknologiasektori jo paikallispolitiikkaan?

Kaupungin seuraava pormestari valitaan tämän vuoden marraskuussa. Julkisuudessa on alkanut jo näkyä mahdollisten ehdokkaiden nimiä. Syksyn vaalit ovat ensimmäiset, jotka pidetään teknologiayritysten määrän ja merkityksen kasvettua nykyisiin mittasuhteisiinsa.

Yli 30 000 jäsenen New York Tech Meetup on ryhmä, johon kuuluu ammattilaisia niin kaupungin lukemattomista startup yrityksistä kuin suuremmista teknologia-alan yrityksistä kuten Google tai Facebook. Ryhmä ei ole tähän mennessä ollut poliittisesti erityisen aktiivinen. Sen arvellaan kuitenkin esittävän kaupungin johtoon pyrkiville ehdokkaille toivomuslistan teknologiasektorin toimintaedellytyksiin liittyvistä kynnyskysymyksistä.

IT-sektorin toimijat ovat laajemmaltikin huolissaan siitä, onko seuraava pormestari yhtä teknologiamyönteinen kuin Michael Bloomberg. Valtavan Cornell NYU Tech -yliopistohankkeen lisäksi on Bloombergin hallinto kehittänyt viimeisten vuosien aikana alueellista siemenvaiheen riskirahoitusta ja avannut toistakymmentä yrityshautomoa.

Lisaksi kaupunki on esimerkiksi tarjonnut langattoman nettiyhteyden monissa kaupungin puistoissa, lisännyt laajakaistayhteyksien määrää ja laatua ja suunnittelee kunnallisen tilastoaineiston antamista ohjelmistokehittäjien käyttöön yhä suuremmassa määrin vuoteen 2018 mennessä. 

Toivomuslistalla parempia yhteyksiä ja avointa dataa

Yksi Tech Meetupin toivomuslistan keskeinen kohta on New Yorkin laajakaistayhteyden tehostaminen edelleen. Tämän lisäksi ryhmän odotetaan ehdottavan, että matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen määrää lisättäisiin kaupungin julkisissa kouluissa. Kolmas keskeinen toivomus on julkisen tilastoaineiston vapauttaminen yritysten käyttöön.

IT-sektorin uskotaan myös ehdottavan teknologiakysymyksiin keskittyvän varapormestarin nimittämistä. Tämän lisäksi tullaan todennäköisesti esittämään vaatimus verohelpotusten ja tukien ohjaamisesta teknologiasektorille siten, että kaupungista tulisi houkuttelevampi sijoituskohde alan yrityksille.

Toistaiseksi sektori ei ole asettunut yhdenkään pormestarikandidaatin tueksi. Parin vuoden takainen laittomaan sisältökopiointiin liittyvän lakiehdotuksen hautaaminen osin juuri kaupungin teknologiasektorin järjestämien mielenosoitusten vuoksi osoittaa kuitenkin, että teknologiasektorilla on aivan uudenlaista poliittista voimaa.

 Seuraavissa pormestarinvaaleissa tämä poliittinen voima tulee varmasti näkymään jollain tavoin niin kandidaattivalinnoissa kuin mahdollisissa vaalienjälkeisissä virkanimityksissä. 

Silve Parvianen, kaupallinen avustaja
Suomen pääkonsulaatti, New York
11.2.2013 

 ______________________________________________________ 

Täällä Rooma: Kaatuuko, kaatuuko..?

Pekka HirvonenPekka Hirvonen

Vuosi–pari sitten eurooppalaiset kansantaloudet näyttivät putoilevan kuin dominopalikat muiden euromaiden avustettaviksi. Berliinissä, Helsingissä, Brysselissä ja muissa pääkaupungeissa tuijotettiin näyttöpäätteiden ruudulla kiipeäviä käppyröitä hikikarpalot otsalla, kun kriisimaiden valtionvelkakirjojen markkinakorot lähtivät yksi toisensa jälkeen nousukiitoon.

Korkojen kiivettyä taivaaseen valtioiden lainansaanti markkinoilta katkesi, ja Brysselissä alettiin räätälöidä taas uutta apupakettia kasaan: Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja, ja Espanjan jälkeenhän tulee sitten kaikkien ennusteiden mukaan Ital...

Hetkinen! Mitä tapahtui?

Kesän ja alkusyksyn 2011 markkinamylläkkä käynnisti Italiassa poikkeuksellisen poliittisen prosessin, jota vain muutamaa kuukautta aiemmin tuskin kukaan oli osannut ennakoida. Oikeusjutuissa ryvettynyt pääministeri Berlusconi näytti vastoinkäymisistään huolimatta poliittisesti lähes kuolemattomalta, kun kilpailevilla leireillä ei ollut tarjota äänestäjille uskottavaa vaihtoehtoa.

Vaihtoehdon tarjosi lopulta eurokriisi, jonka aiheuttama paine kasvoi Italialle liian suureksi. Berlusconi lähti, ja tilalle tuotiin juoksumarssia entinen kilpailukomissaari Mario Monti, jonka kokoaman teknokraattihallituksen taakse kaikki isoimmat parlamenttipuolueet ryhmittyivät. Noin vain – siis nekin, jotka vielä vähän aikaa sitten nimittelivät toisiaan kommareiksi ja fasisteiksi.

Ja kas, kansantaloustieteen professori Monti sai paljon aikaan. Eläkeikä nousi kertaheitolla 67 vuoteen, kiinteistö- ja polttoaineverot nousivat roimasti, valtion budjetista saksittiin löysiä pois ja veronkiertäjiä alettiin jahdata rytinällä. Valtion velanotto alkoi taittua ja markkinakorot palasivat vähitellen alas siedettä­vämmille tasoille.

Italian valtiontalous kääntyi jyrkänteen reunalta. Saavutus ei ole vähäinen. Harva Italian hallitus – jos yksikään – on saanut yhtä paljon aikaan yhtä lyhyessä ajassa. Montin dominopalikka keikkui, mutta ei kaatunut.

Kansalaisten joululahjarahat katosivat valtion kassaan

Menestys ei silti tullut ilmaiseksi. Hallitus törmäsi yhteen ay-liikkeen kanssa kipeästi kaivatusta työmarkkinauudistuksesta, joka jäi lopulta puolitiehen. Palvelusektorin liberalisointipaketti vesittyi parlamentissa, eikä oikeuslaitoksen uudistamista ehditty edes aloittaa. Ja lopulta koitti pahimmista pahin: kansalaiset joutuivat loppuvuodesta toteamaan, että joululahjarahat ovat kadonneet lompakosta veroina valtion kassaan.

Loppu on historiaa. Italia on matkalla kohti ennenaikaisia vaaleja helmikuun lopussa. Äänestäjillä on niissä neljä päävaihtoehtoa: talouskuria edustava Monti, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta korostava keskustavasemmiston Bersani, veronalennuksia haluava Berlusconin luotsaama keskustaoikeiston vaaliliitto – sekä kaikkia edellä mainittuja vastustava koomikko Beppe Grillo.

Panokset ovat kovia. Valtiontalouden velkaantuminen on hidastunut, mutta velka ei ole vähentynyt. Viimeiset 15 vuotta vain vaivoin kasvanut kansantalous mataa taantumassa ja odottaa kesken jääneiden uudistusten jatkamista. Viime kädessä myös valtion velkatilanne riippuu kansantalouden kääntymisestä nousuun, sillä ilman talouskasvua valtiontalouden tasapainottaminenkaan ei pitemmän päälle onnistu.

Italian vaalit ovat jännittämisen paikka myös Euroopalle, sillä ei ole samantekevää, mitä euroalueen kolmanneksi suurimmalle kansantaloudelle tapahtuu. Toivoa on.

Montin hallituskausi osoitti, että Italia on paljon vahvempi kuin se ehkä itsekään uskoi. Se osoitti, että Italia kykenee tekemään vaikeitakin uudistuksia nopeassa aikataulussa silloin, kun se on välttämätöntä. Poliitikot pystyivät hautaamaan sotakirveensä ainakin joksikin aikaa. Kansalaiset säilyttivät mielenmalttinsa eivätkä lähteneet (vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta) kadulle autoja polttamaan. Muutaman viikon kuluttua näemme, voiko yksituumaisuus vielä jatkua ja miltä pohjalta.

Pekka Hirvonen, lähetystösihteeri
Suomen suurlähetystö Roomassa
28. tammikuuta 2013

______________________________________________________  

Täällä Lontoo – Big Society, kansalaisten onnellisuus ja Nudge

Sami PirkkalaSami Pirkkala

Koalitiohallituksen lanseeraamat, kiinnostavat yhteiskuntapoliittiset hankkeet ovat jääneet turhan vähälle huomiolle. Esimerkiksi kansalaisten valinnantekoa tukeva Nudge-hanke on onnistunut kuusinkertaistamaan sakkojen maksamisprosentin Britanniassa. 

Talouskasvun tavoittelu ja valtiontalouden tasapainottaminen ovat Britannian julkista talouskeskustelua dominoivia teemoja, ja hallituksen onnistumista arvioidaan pitkälti näiden teemojen kautta.

Koalitiohallitus lanseerasi valtaan tullessaan vuonna 2010 kuitenkin myös kiinnostavia yhteiskuntapoliittisia kehityshankkeita, jotka viime aikoina ovat jääneet turhan vähälle huomiolle.

Osallistamista vai kulujen leikkaamista?

Hallituksen vuonna 2010 lanseeraamista sosiaalisista uudistushankkeista ehkä eniten huomiota on saanut Big Society, jonka tavoitteena on kansalaisyhteiskunnan roolin kasvattaminen paikallistason julkisten palveluiden järjestämisessä.

Kansalaisten osallistamisen ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen tähtäävä hanke sai paljon julkisuutta vaalien aikana ja niiden jälkeen, mutta sittemmin Big Society on julkisessa keskustelussa leimautunut hallituksen eufemismiksi julkisen sektorin menojen leikkaamiselle.

Tämä on sääli, koska vaikka julkisen sektorin menojen leikkaaminen ehkä onkin yksi Big Society -ajattelun taustalla vaikuttavista tekijöistä, hankkeella tavoitellaan myös kansalaisten päätäntävallan lisäämistä siinä, miten itseä lähellä olevat palvelut olisi parasta järjestää. Uudenlaista ajattelua julkisten palveluiden järjestämisessä tarvittaisiin Britanniassa kipeästi, kun valtiontalouden tasapainotusohjelma leikkaa julkisen sektorin määrärahoja kovalla kädellä.

Lamankin aikana onni kasvussa

Toinen kiinnostava hanke koskee kansalaisten hyvinvoinnin ja onnellisuuden tasoa kuvaavien mittareiden kehittämistä bruttokansantuotteen rinnalle. Tässäkin hankkeessa hallitus on saanut niskaansa kylmää vettä, mutta työtä on siitä huolimatta viety sinnikkäästi eteenpäin.

Ensimmäinen kansakunnan onnellisuusraportti – Life in the UK 2012 -julkaistiin kesällä 2012. Mielenkiintoisena detaljina raportista voisi mainita sen, että viimeisen taantuman aikana kansalaisten kokema yleinen tyytyväisyys lisääntyi talouden supistumisesta huolimatta.

Konkreettisia saavutuksia valintoja tukemalla

Hallituksen uusista hankkeista ehkä mielenkiintoisin on Behavioural Insights -tiimin perustaminen pääministerin kabinetin yhteyteen vuonna 2010. Muutaman hengen tiimi sai nopeasti lempinimen Nudge amerikkalaisten käyttäytymistaloustieteen tutkijoiden vuonna 2008 julkaiseman käyttäytymistaloustieteen raamatun ”Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth and Happiness” -mukaan.

Nudge-tiimin tehtävänä oli alun perin kaksivuotisen toimikautensa aikana identifioida uusia innovatiivisia keinoja, joilla yksilöitä voitaisiin kannustaa tekemään itsensä kannalta ”parempia” valintoja. Tiimille asetettiin vuonna 2010 kolme tavoitetta: sen tulisi kyetä tuomaan muutoksia kahdelle keskeiselle politiikka-alalle; lisätä valintakäyttäytymiseen liittyvää tietotaitoa kaikilla hallinnonaloilla; sekä saavuttaa oman toimintansa kustannuksiin verrattuna yli 10-kertaiset säästöt julkisessa hallinnossa.

Kun Nudge-tiimin kahden vuoden toimikausi kesällä 2012 päättyi, sen katsottiin ylittäneen sille asetetut tavoitteet, ja sen toimintaa päätettiin jatkaa. Nudge-tiimin arvioitiin saavuttaneen omiin toimintamenoihinsa verrattuna yli 20-kertaiset säästöt julkisessa hallinnossa, ja sen identifioimien uusien toimintamallien arvioitiin tuovan yli hallitukselle yli 300 miljoonan punnan säästöt seuraavan viiden vuoden aikana.

Esimerkkejä uusista Nudge-toimintamalleista:

  • Sakkojen maksuprosentti saatiin Englannissa kuusinkertaistumaan lähettämällä maksamattomista sakoista henkilökohtaisia tekstiviestejä. Tämän arvioidaan vähentävän ulosottoon päätyviä tapauksia noin 150 000:lla, ja tuovan vuositasolla noin 30 miljoonan punnan säästöt.
  • Kun verorästejä omaaville englantilaisille kerrottiin, että valtaosa kotikaupungin asukkaista on jo maksanut veronsa, tämä nosti verojen maksuprosenttia noin 15 prosenttiyksiköllä, mistä valtion kassaan kertyy vuositasolla noin 30 miljoonaa puntaa lisätuloja.

Uudenlaisten kannustemallien soveltamista on kokeiltu Britannian lisäksi ainakin Yhdysvalloissa Obaman hallinnossa. Britannian hallitus pyrkii nyt kaupallistamaan omaa Nudge-osaamistaan, ja Nudge-yksikkö on solminut ensimmäiset kaupalliset yhteistyösopimukset Australian ja New South Walesin hallitusten kanssa.

Sami Pirkkala, lähetystöneuvos
Suomen suurlähetystö, Lontoo
21. tammikuuta 2013

______________________________________________________  

Täällä Madrid – Espanjalaisen euro-kolikon toinen puoli

Jussi KeisaloLasse Keisalo

Reilu vuosi sitten tällä samalla palstalla kirjoitin, että talous on tärkein teema tämän päivän Espanjassa. Sitä se on edelleenkin.

Mennyt vuosi on ollut espanjalaisille talouden näkökulmasta vaikea ja uhrauksia vaativa ja samaa on luvassa myös tälle vuodelle. Yleisen arvion mukaan Espanjan talous supistuu alkaneena vuonna noin 1,5 %, saman verran kuin vuonna 2012, ja Espanja jatkaa samalla budjettivajeen kaventamista. Haastetta lisäävät noin 230 miljardin rahoitustarpeet lainarahan ollessa kallista. Työttömyys jatkuu korkeana: komission arvion mukaan kuluvana vuonna työttömyystaso nousee 26,6 prosenttiin. Alle 25-vuotiaista jopa puolet on työttömänä.

Tilanne ei ole helppo, mutta kolikolla on myös myönteinen puolensa, joka usein uutisoinnissa jää taka-alalle.

Vielä ei ole käytössä tarkkoja lukuja, mutta arviot viittaavat siihen, että hallitus kavensi budjettivajetta vuonna 2012 noin kahden prosenttiyksikön verran edellisvuoden 8,9 prosentista. Vaikka 6,3 % vajetavoitteesta jonkin verran jäätäneenkin, ei tulosta voi pitää huonona ottaen huomioon vaikea taloustilanne. Hallitus on myös selvästi ottanut paikallishallintojen osittain ongelmallisetkin taloudet tiukempaan kontrolliin.

Espanjan pankit ovat olleet paljon esillä myös Suomen mediassa. EU sopi viime kesänä 100 miljardiin euroon ulottuvasta lainasta maan pankkisektorin saneeraamiseksi. Pankkien tarvitseman tuen tarve on kuitenkin osoittautunut huomattavasti pienemmäksi – tarve on noin 40 miljardia. Pankeilla on vielä pitkä tie edessä, mutta prosessin lopputuloksena voidaan odottaa vahvaa ja kilpailukykyistä pankkisektoria, jolla on tärkeä merkitys maan talouden vauhtiin saamisessa.

Maan vientisektori on vahva ja se kasvaa komission arvion mukaan kuluvana vuonna reilut 4 %. Esimerkiksi Suomessakin tutut vaateliikkeet Zara ja Mango leviävät maailmalla. Espanjan talousministeriön mukaan maan kauppataseluvut olivat vuoden 2012 ensimmäisen kymmenen kuukauden osalta parhaat sitten vuoden 1972, jolloin luvut olivat ensimmäisen kerran käytössä. Vaihtotaseen uskotaan tasapainottuvan kuluvan vuoden aikana.

Reformeilla kilpailukykyä

Hallituksen toteuttamat reformit ovat vahvistaneet Espanjan kilpailukykyä. Erityisesti työmarkkinareformilla on ollut suuri merkitys sen laskiessa työvoimakustannuksia ja lisätessä joustavuutta. Lisäksi työmarkkinajärjestöt sopivat viime vuonna inflaatiota alemmista palkankorotuksista, millä on ollut myös kilpailukykyä lisäävä vaikutus. Osoituksena tästä Espanjaan on saatu lisää investointeja. Esimerkiksi Renault ilmoitti marraskuussa laajentavansa autojen tuotantoa maassa ja nostavansa valmistuskapasiteettia 100 000 autolla vuodessa. Tämä luo maahan 1300 uutta työpaikkaa. Espanja on Euroopan toiseksi suurin henkilöautojen valmistaja.

Turismisektorilla on tehty ennätystuloksia. Vuoden 2012 ensimmäisen yhdentoista kuukauden aikana Espanjaan saapui yli 55 miljoonaa turistia, 3 % enemmän kuin edellisvuonna. Vuosittain myös joka kymmenes suomalainen matkustaa Espanjaan. Myös turistien käyttämä rahamäärä kasvoi viime vuonna 6 % yhteensä lähes 53 miljardiin euroon.

Vaikka alkaneen vuoden aikana talous ei vielä kasva, tasoittunee alamäki vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja talouskäyrien odotetaan kääntyvän osoittamaan ylöspäin. Vuodelta 2014 odotetaan kasvulukemia.

EU:hun ja hallitukseen uskotaan vaikeista ajoista huolimatta

Espanjassa on poliittisesti vakaata, mikä ei nyky-Euroopassa ole itsestäänselvyys. Pääministeri Mariano Rajoyn Partido Popular-puolueella on ehdoton enemmistö parlamentissa ja vielä kolme vuotta hallituskautta jäljellä. Vuoden kestäneen virkakautensa aikana hallitus on toteuttanut lukuisia reformeja ja vakauttanut taloutta toimilla, joilla on ollut poliittinen hintansa ja jotka eivät ole olleet kansalaisten mieleen. Espanjassa on osoitettu mieltä ja on järjestetty kaksi yleislakkoa, mutta maassa on kuitenkin vielä sosiaalisesti rauhallista.

Myös markkinatilanne on rauhoittunut ja Espanjan niin sanottuna riskiluokitus on tätä kirjoitettaessa hieman alle 400 pistettä (korkoero Saksan kymmenen vuoden lainaan). On myös mahdollista, että tilanne muuttuu ja Espanja joutuu pyytämään apua EU:lta. Pöydällä oleva malli ei kuitenkaan ole samanlainen pelastuspaketti kuin Kreikan, Portugalin ja Irlannin tapauksissa, vaan kyse on rajoitetummasta avusta, Euroopan keskuspankin lainaostoista, joiden tavoitteena on korkojen laskeminen Espanjan pysyessä rahoitusmarkkinoilla.

Espanja on yksi Euroopan EU-myönteisimmistä maista. Maassa ei käydä keskustelua eroamisesta EU:sta tai eurosta vaan päinvastoin näitä halutaan vahvistaa. Espanja on myös toteuttanut kaiken sen, mitä EU on siltä edellyttänyt. 

Alkanut vuosi ei tule olemaan Espanjalle helppo eikä talouskasvua vielä nähdä, mutta merkkejä myönteisestä kehityksestä on myös olemassa.

Suomen suurlähetystö Madridissa
Lasse Keisalo, lähetystöneuvos

______________________________________________________  

 

Täällä Nikosia – Tukipaketti ja aurinkoa

Anna-Mari HämäläinenAnna-Mari Hämäläinen

Kypros tunnetaan Suomessa perinteisesti Välimeren turistikohteena, mutta viime aikoina saari on saanut huomiota aurinkoisen kelinsä lisäksi talouskriisin myötä. Kypros haki juuri EU-puheenjohtajuuskautensa alla kesäkuussa EU:lta tukipakettia, jolla se saisi pääomitettua pankkejaan ja paikattua valtiontalouttaan. Taloustilanne on siis vaikea, mutta kyllä sitä aurinkoakin riittää edelleen – myös kuvainnollisesti.

Kypros sai nauttia vuosikymmenien ajan talouskasvusta, kunnes kansainvälinen talouskriisi iski. Erityisesti tilanne Kreikassa, johon Kyproksella on läheiset suhteet, on aiheuttanut harmaita hiuksia Välimeren itäosissa sijaitsevalla saarella. Kreikan velkojen leikkaus ajoi Kyproksen pankit tilanteeseen, jossa ne eivät enää selvinneet ilman valtiolta saatavaa lisäpääomitusta. Samaan aikaan valtio ei pystynyt kattamaan omia menojaan, ja resepti tukipyynnölle oli valmis.

Turismi, tuonti ja finanssipalvelut talouden ytimessä

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Synkkien talousuutisten keskellä olemme saaneet kuulla, että turismi on jälleen ollut nousussa. Erityisesti venäläisten turistien määrä on ollut kasvussa. Suomestakin Kyproksen valitsi viime vuonna lomakohteekseen pari tuhatta henkeä enemmän kuin edellisenä vuonna. Ja mikäs siinä – sää suosii matkailijaa enimmän osan vuodesta, euromaasta tulevan ei tarvitse laskea valuuttakursseja, eikä paikallisia kieliä tarvitse osata, sillä englannillakin pärjää.

Finanssisektori on toinen Kyproksen talouden tukijalka turismin ohella. Kyproksen pankkisektori on moninkertaisesti sen BKT:n kokoinen, ja pankkien ympärille on noussut mittava joukko erilaisia kirjanpito-, verosuunnittelu- ja muita palveluja tarjoavia yrityksiä. Kypros on pyrkinyt uudistamaan rahanpesun vastaista lainsäädäntöään erityisesti vuoden 2004 EU-jäsenyyden myötä. Kypros on vakuuttanut myös talouskriisin yhteydessä kansainvälisten rahoittajien kanssa käydyissä neuvotteluissa hoitavansa lainsäädäntökehyksen kuntoon niin, että läpinäkyvyys lisääntyy ja valvonta on tehokas. Nykytilanne onkin maalle eräänlainen testi, jossa sillä on tilaisuus osoittaa käytännössä olevansa luotettava toimija.

Kypros on voittopuolisesti tuontipainotteinen maa, joka tarjoaa toimintamahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille. Valion juustot ovat suosittua herkkua, ja monessa talossa kerrosvälit taitetaan Koneen hissillä. Uuden sysäyksen Suomen ja Kyproksen väliseen liiketoimintaan tuo kaksinkertaisen verotuksen estävä sopimus, joka allekirjoitettiin marraskuussa. Vuoden 2014 alusta alkaen sovellettava sopimus helpottaa maiden välisiä investointeja sekä tiedonvaihtoa viranomaisten välillä.

Kahtia jaettu saari

Kyproksesta puhuttaessa pitää muistaa sen erityinen tilanne. YK:n rauhanturvajoukot ovat olleet saarella jo 1960-luvulta, ja saaren läpi kulkee YK-joukkojen valvoma niin kutsuttu vihreä linja. Sekä kyproksenkreikkalaiset että kyproksenturkkilaiset ovat olleet saarella jo vuosisatojen ajan, mutta vuoden 1974 Turkin sotilaallisen väliintulon jälkeen saaren kyproksenturkkilainen yhteisö on asuttanut pääasiassa Kyproksen pohjoisosaa ja kyproksenkreikkalainen yhteisö on keskittynyt Kyproksen tasavallan hallituksen valvonnassa olevaan eteläosaan.

Pohjoisosan kyproksenturkkilainen yhteisö julistautui itsenäiseksi tasavallaksi vuonna 1983, mutta itsenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu. Suomi, kuten koko kansainvälinen yhteisö Turkkia lukuun ottamatta pitää Kyproksen tasavaltaa Kyproksen laillisena hallituksena. Koko saari on virallisesti EU:n aluetta, mutta pohjoisosassa alueella, joka ei ole Kyproksen tasavallan hallussa, ei sovelleta EU:n lainsäädäntöä.

Neuvotteluja saaren jälleenyhdistymisestä on käyty jo vuosikymmeniä, mutta ratkaisua ei yrityksistä huolimatta ole vielä saatu aikaiseksi. Vaikka pöydällä on lukuisia vaikeita ratkaistavia asioita, yhdestä asiasta kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä – jälleenyhdistyminen toisi lisää liiketoimintamahdollisuuksia kaikille.

Valta vaihtuu, mikä muuttuu?

Kyproksella järjestetään presidentinvaalit helmikuussa 2013, eikä nykyinen presidentti Demetris Christofias ole ehdolla. Mielipidemittauksia johtaa oikeistolaisen DISY-puolueen ehdokas Nicos Anastassiades, joka on puhunut talouden rakenteellisten muutosten ja Kyproksen kilpailukyvyn palauttamisen puolesta.

Muuttaako uusi presidentti maan suuntaa, vai onko kansainvälisen talouden paine liian kova? Osviittaa tulevasta antaa joka tapauksessa kansainvälisten lainaajien kanssa sovittava talouden sopeutusohjelma, joka ohjaa hallituksen toimintaa muutaman seuraavan vuoden ajan. Vielä tuntematon mahdollisuus ovat vastikään Kyproksen aluevesiltä löytyneet maakaasuvarat, joiden toivotaan tuovan sekä työtä että tuloja ja vielä energiavarmuuttakin. Uudistuksia joka tapauksessa tarvitaan ja odotetaan, jotta aurinkoa riittää jatkossakin – myös kuvainnollisesti.

Anna-Mari Hämäläinen, avustaja
Suomen suurlähetystö Nikosiassa
10. joulukuuta 2012

______________________________________________________  

Täällä Jakarta - Lappu luukulle?

Kai SauerKai Sauer

Suomalaisdiplomaatit ovat ammatissaan jo vuosia joutuneet kiristämään vyötä. Eikä nyt puhuta business-luokan lennoista – nämä kuuluvat jonnekin hämärään menneisyyteen – vaan konkreettisesta työstä. Lakisääteistenkin toimintojen ylläpitäminen on monessa suurlähetystössä vaikeaa, kun ei ole rahaa eikä henkilöitä. 

Nyt kun finanssikriisin puristuksessa pitäisi ryhtyä toden teolla säästämään, niin ei olekaan enää mistä nipistää. Siispä edelleen leikataan olemattomia toimintamenoja, jonka seurauksena syntyy entistä toimintakyvyttömiä yksiköitä. ULKOministeriön perustavoite, jota Iso-Britannian hallinnossa on osuvasti luonnehdittu ”less office, more foreign” -motolla, jää näissä oloissa haaveeksi.

Valtion säästökampanjan osana tapahtuva Suomen suurlähetystöjen lakkauttaminen on oman oksan sahaamista. Suomen hyvinvointiyhteiskunta on riippuvainen vientituloista. Viime vuosina maailmantalouden kasvu on siirtynyt alueille, joissa suurlähetystöjen tukea suomalaisyrityksille tarvitaan erityisesti. Indonesia on tästä hyvä esimerkki. Moni suomalainen suuryritys, ja vähän pienempikin, on halukas laajentamaan toimintaansa 6.5% talouskasvun Indonesiaan ja ottamaan osansa 240 miljoonaa kuluttajan markkinoista.

Nokia Team Jakartassa

Indonesiassa politiikka, hallinto ja talouselämä ovat tiiviisti linkittyneet toisiinsa. Ilman oman valtion (lue: Suomen suurlähetystön) tukea jalansijan hankkiminen tällaisessa liiketoimintaympäristössä on hankalaa. Suomen suurlähettiläs tiimeineen puskee auki ovia, verkottaa, lobbaa ja mainostaa suomalaisyrityksiä mediassa. Tämä on sitä kuuluisaa ”nurkissa vääntämistä”, joka sitten avaa maalipaikkoja suomalaisyrityksille. Indonesiassa tämä suurlähetystön ja yksityisen sektorin yhteispeli on sujunut mainiosti. Voittoja on tullut ja kaivattuja veromarkkoja on palautunut Suomeen. Suomi ja sen tuotteet tunnetaan.

Suomen kilpailijat vahvistavat ja levittävät diplomaattista läsnäoloaan maailman kasvukeskuksissa. Muut Pohjoismaat ja mm. Iso-Britannia ovat merkittävästi lisänneet henkilöstöään Aasiassa. Ulkoministeri William Haguen Facebook-sivun mukaan UK avaa 14 uutta toimipistettä. Ruotsikin tuli järkiinsä avaten jo sulkemansa suurlähetystön Malesiassa. Naapureidemme motiivit suurlähetystöihin investoimiselle ovat puhtaan kaupalliset. Valtion tuella raivataan markkinoita omille yrityksille. Suomi sen sijaan leikkaa jo valmiiksi suppeasta Aasian-repertuaaristaan suurlähetystöt Pakistanista (150 miljoonaa kuluttajaa), Kantonista (40 miljoonan talousalue) ja nousukiitoa eläviltä Filippiineiltä (70 miljoonaa).

Kaupallisen argumentaation lisäksi on lukuisia poliittisia ja kansalaispalvelujen kannalta merkittäviä perusteita suurlähetystöjen säilyttämiseksi. Tuskin ”lappu luukulle”-linja paransi Suomen mahdollisuuksia YK:n turvallisuusneuvostokampanjassakaan.

Jos mitään ei ole valmis sijoittamaan, niin mitään ei saakaan. Kumppanimme Kreikka, Espanja ja Portugali saattavat leikata kaikkialta muualta, mutta eivät toistaiseksi ole sulkeneet suurlähetystöjään.

Kai Sauer, suurlähettiläs
Suomen suurlähetystö Jakartassa
26. marraskuuta 2012

______________________________________________________  

Täällä Alger – Mahdollisuuksien maa muutosten tiellä

Jonne LeivoJonne Leivo

Vienninedistämismatka Algeriaan 4.–6.12.2012. | Algeria käy läpi poliittisten muutosten aikaa, mikä tulee heijastumaan yhteiskunnan kaikille tasoille. Uudistushalukkuus on suurta.

Presidenttinä vuodesta 1999 hallinnut Abdelaziz Bouteflika tulee vaihtumaan vuoden 2014 vaaleissa. Koskaan aikaisemmin ennen vaaleja Algeriassa ei ole nähty tilannetta, jossa presidentin valtakauden päätös olisi ollut kansan tiedossa. Kansalle ollaan osoittamassa jakamatonta vastuuta uuden poliittisen johdon valinnassa. Muutosta toivotaan erityisesti vanhojen valtakoneistojen purkamiseksi.

Edellisissä parlamenttivaaleissa Algeria ei kokenut samaa kohtaloa kuin muut lähialueensa valtiot, joissa islamistipuolueet ovat nousseet valtaan. Algeriassa islamistit saivat hieman alle 15 prosenttia äänistä ja jäivät pieneksi oppositiopuolueeksi vanhan valtapuolueen vietyä jälleen vaalivoiton. Lisäksi naisten osuudeksi tuli 31,4 prosenttia, mikä on enemmän kuin suurimmassa osassa EU-maita.

29. marraskuuta 2012 pidetään puolestaan kunnallis- ja paikallishallintovaalit, joissa testataan toistamiseen uutta vaalilakia kevään parlamenttivaalien jälkeen. Uuden säännöstön mahdollistamana 160 kunnanjohtajalta on kielletty osallistuminen vaaleihin korruptioepäilysten vuoksi, minkä lisäksi heitä odottavat oikeudenkäynnit.

Muissa Pohjois-Afrikan maissa vaaleissa ovat valtaan nousseet islamistit. Algeria kuitenkin on matkalla kohti avointa ja uskonnollisista tai tapakulttuurisista painolasteista vapaampaa yhteiskuntaa, jota värittää nuorten suuri osuus väestöstä (70 prosenttia kansasta on alle 30-vuotiaita). Nämä nuoret ovat myös uuden hallitusohjelman sydämessä; sen on määrä puuttua kansalaisten jokapäiväisiin ongelmiin hallinnon uudistamisen ohella. Algerian suurinta luonnonvaraa, nuorta väestönosaa, pitää aktivoida ja integroida paremmin osaksi toimivaa yhteiskuntaa.

Hallituskokoonpanoa uusittiin 4. syyskuuta 2012. Heti ensi töikseen uusi hallitus ilmoitti toimenpiteistä katukuvan ja ympäristön siistimiseksi miellyttävämmäksi, ja budjettihankkeista infrastruktuurin parantamiseksi sekä investoijien houkuttelemiseksi maahan. Maan uudistamiseksi on seuraavaksi kolmeksi vuodeksi budjetoitu 300 miljardia dollaria, josta on määrä ohjata määrärahoja muun muassa laajaan suursatamahankkeeseen ja uusien asuntojen rakentamiseen.

Uudistukset ruokkivat vakaan talouden kehittymistä

Algeria on vallankumouksia kokeneessa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä suhteellisen vakaa niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Sillä on Maghrebin maista suurin bruttokansantuote (BKT), ja esimerkiksi investointien prosentuaalinen osuus BKT:stä on alueen suurin. Algerian valuuttavarannot ovat kymmenenneksi suurimmat koko maailmassa.

Algeria pystyi nopeasti karistamaan velkataakan harteiltaan 1990-luvun lopulla päättyneen sisällissodan jälkeen. Se osallistui lokakuussa 2012 IMF:n lainakapasiteetin vahvistamiseen 5 miljardilla dollarilla, joka oli itse asiassa täysin sama lainasumma, jonka Suomikin lainasi IMF:lle. Vain 20 vuotta sitten Algeria joutui käymään läpi häpeällisen talouden pelastus- ja vakauttamisohjelman. Nyt ajat ovat toiset.

Maan talous perustuu hyvin vahvasti öljyyn ja maakaasuun. Öljyn tuottajana Algeria on maailman 15. suurin, nesteytetyssä kaasussa seitsemäs. Energiantuotanto käsittää 97 prosenttia maan viennistä. Maan tähtäimenä on siirtyä tästä yksipuolisesta fossiilisten polttoaineiden tuotannosta ja viennistä kehittämään muita talouden sektoreita ja luomaan täten vähemmän energiariippuvaista taloutta. Energiasektorilla kiinnostusta löytyy myös liuskekaasun, tuulivoiman ja erityisesti aurinkovoiman käyttöön. Yhteistyöprojekteja eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten partnerien kanssa on pantu alulle.

Algeriassa tunnustetaan suomalainen laatu ja koululaitoksen taso, ja näin ollen Suomelta toivotaan osallistumista Algerian talouden uudistamiseen koulutusta sisältävän tuotannonrakentamisen muodossa.

Suomelle Algeria kehittyvänä talousalueena ja lisäinvestointeja kaipaavien hankkeiden ja alueiden maana on kiinnostava kohde. Poliittisesti suhteet maiden välillä ovat hyvät, mistä kertoo esimerkiksi Algerian tuki Suomelle YK:n turvaneuvoston äänestyksessä. Suurlähettilään palaaminen Algeriaan syyskuussa 2011 lähes 18 vuoden tauon jälkeen antaa uusia mahdollisuuksia yhteistyölle ja maiden välisen kaupan edistämiselle.

Suomen vienti Algeriaan on Mahgreb-maista suurinta, ja kaikista Afrikan maista kolmanneksi suurinta. Tällä hetkellä Algeriassa toimii 23 suomalaista yritystä. Yrityskentän läsnäolon kasvattamiselle ja toiminnan lisäämiselle Algeriassa suomalaisilla olisi vielä monia mahdollisuuksia. Lokakuussa Suomen suurlähetystön aloitteesta kutsutussa yritystapaamisessa nostettiin esiin Algerian suomalaisyritysten foorumin perustaminen. Kansainvälistä kauppaa helpottavat uudet lait sekä maiden välille pitkälle neuvoteltu verosopimus mahdollistavat paremmat kaupankäyntimahdollisuudet Algerian ja Suomen välille jo lähitulevaisuudessa.

Jonne Leivo, CIMO-harjoittelija
Suomen suurlähetystö Algerissa
26. marraskuuta 2012

______________________________________________________ 

Täällä Oslo – Norja matkalla pohjoiseen

Jarkko LainkariJarkko Lainkari

Norjan taloudella menee hyvin huolimatta maailmantalouden heilahteluista. Norjassa ollaan kuitenkin yhä enemmän riippuvaisia öljy- ja kaasuteollisuudesta. Tänä vuonna löydetyt uudet öljy- ja kaasuesiintymät vahvistavat riippuvuutta entisestään. Muun teollisuuden kilpailukyky heikkenee jatkuvasti energiateollisuuden huiman kasvun nostaessa työkustannuksia.

Norjan taloudella menee hyvin huolimatta maailmantalouden heilahteluista. Norjassa ollaan kuitenkin yhä enemmän riippuvaisia öljy- ja kaasuteollisuudesta. Tänä vuonna löydetyt uudet öljy- ja kaasuesiintymät vahvistavat riippuvuutta entisestään. Muun teollisuuden kilpailukyky heikkenee jatkuvasti energiateollisuuden huiman kasvun nostaessa työkustannuksia.

Norjan elinkeinoelämän katseet kohdistuvat luonnonvaroiltaan rikkaaseen pohjoiseen. Tämä koskee erityisesti energiateollisuutta, mutta yhä suuremmassa määrin myös kaivostoimintaa. Kuluvana vuonna Norjan öljy- ja kaasuteollisuuteen odotetaan sijoitettavan n. 25,2 mrd. € (21 % enemmän kuin edellisvuonna). Investoinneille ei siis näy rajaa, mutta asia ei ole täysin ongelmaton.

Norjalaiset asiantuntijat varoittavat suurten investointien kuumentavan markkinoita, minkä johdosta Norjan kilpailukyky heikkenee ja palkat sekä hinnat nousevat. Norjan hallitus on tähän asti kuitannut asian ”luksusongelmana”. Kesällä hallitus kuitenkin ajautui tilanteeseen, jossa se joutui väliintulollaan estämään öljyalan lakon pitkittymisen. 

Suomen arktiselle osaamiselle kysyntää

Norja on ollut suomalaisille kuluneena vuonna ajankohtainen. Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili syksyllä Norjassa mukanaan Suomen elinkeinoelämän vaikuttajia. Viesti oli selvä: Suomi haluaa syventää taloussuhteita ja yhteistyötä Norjan kanssa. Norja on kiinnostunut suomalaisesta osaamisesta muun muassa pohjoisen infrastruktuurin rakentamisessa. Suomi on Norjalle monella tapaa logistinen mahdollisuus ja portti itään. Toisaalta meidän on hyvä muistaa, että pohjoisen lisäksi myös Etelä-Norja tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. 

Pohjois-Norjassa huomio on perinteisesti keskittynyt kalateollisuuteen ja nykyisin myös energiateollisuuteen, mutta vähemmälle huomiolle ovat jääneet Norjan panostukset arktiseen tutkimukseen. Tutkimusta tehdään etenkin meren kasvi- ja eläinlajien kaupallisesta hyödyntämisestä (marine bioprospecting), joka liittyy läheisesti myös kylmäteknologiseen ja lääketeolliseen tutkimukseen Suomessa.

Mikään ei rajaa Suomelta pois mahdollisuuksia tieteelliseenkin yhteistyöhön Norjan kanssa tulevaisuudessa. Oulun ja Tromssan yliopistojen syksyllä solmima sopimus laajennetusta yhteistyöstä onkin askel eteenpäin. Norjassa arvostetaan muutenkin suomalaista koulutusjärjestelmää ja tutkimusta.

Norjan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta arktisen alueen painoarvo kasvaa vuosi vuodelta. Alueen ulkopuolisten maiden kuten Kiinan ja Etelä-Korean lisääntynyt kiinnostus pohjoiseen vahvistaa tätä kehitystä. Tärkeintä Norjalle on alueella tällä hetkellä Venäjän kanssa tehtävä yhteistyö, joka on energiateollisuuden lisäksi vahvaa myös eri tutkimus- ja ympäristöprojekteissa. Rajayhteistyö valtioiden välillä on johtanut sopimukseen viisumivapaudesta ja raja-asukastodistuksesta koskien Norjan Kirkkoniemen sekä Venäjän Nikkelin ja Zapoljarnin alueita ja asukkaita. Venäjän kansalaisyhteiskunnan kiristynyt ilmapiiri ja siinä toimiminen on norjalaisille haaste, vaikka on epätodennäköistä, että mahdolliset ongelmat häiritsisivät ratkaisevasti maiden välistä taloudellista yhteistyötä.

Pohjoinen vetää puoleensa

Eräs vahva ja samalla mielenkiintoinen merkki Pohjois-Norjan kasvusta on sen muuttuva väestötilanne. Olemme Suomessa jo tottuneet ajatukseen, että meidän pohjoiset kaupunkimme hiljalleen autioituvat. Pohjois-Norjassa on tapahtunut jotain aivan muuta: kaksi kolmesta alueen kunnasta on ilmoittanut väkilukunsa kasvaneen tänä vuonna.

Norjan hallitus uskoo vahvasti, että vain osaavaa työvoimaa kouluttamalla talouskasvua voidaan pitää yllä. Norjassa onkin valtaisa tarve korkeasti koulutetulle työvoimalle kuten insinööreille. Kasvava pohjoinen vaatii paljon erityisosaamista. Suomalaisille tämä onkin erinomainen mahdollisuus. Milloin näemme suomalaisten insinööritoimistojen ryntäyksen Pohjois-Norjan työmarkkinoille? Entä kuka kouluttaisi enemmän kielitaitoisia insinöörejä ja geologeja?

Norjalainen työelämä on muuttunut 2000-luvulla huomattavasti. Työ itsessään ei ole muuttunut, mutta sen tekijät ovat. Ulkomaalaisen työvoiman määrä on kasvanut merkittävästi. Kokonaistyövoiman määrä on lisääntynyt työperäisen maahanmuuton vuoksi vuoden 2004 jälkeen yli 300 000 työntekijällä. Ulkomaalaisen työvoiman määrä tulee varmasti lisääntymään myös tulevaisuudessa. Euroopan talouskriisi on saanut monet kriisimaiden työttömistä etsimään töitä Norjasta. Ryntäys kriisimaista on usein ruuhkauttanut norjalaisia työvoimapalveluita.

Esimerkkinä alati kasvavasta ulkomaalaisryhmästä on mainittava ruotsalaiset, joihin törmää yhä useammin palvelualan tehtävissä. Pelkästään Oslon alueella asuu yli 50 000 ruotsalaista. Söderhamnin kunta Ruotsissa onkin päättänyt parantaa kunnan nuorisotyöttömyyttä lähettämällä nuoret työnhakuun Norjaan. Kunta maksaa matkat ja kuukauden vuokran. Tähän mennessä kaikki työnhakijat ovat saaneet töitä.

Jarkko Lainkari, korkeakouluharjoittelija
Suomen suurlähetystö Olsossa
21. marraskuuta 2012

______________________________________________________ 

Täällä Bern - Sveitsi Euroopan talousytimessä

Alpo RusiAlpo Rusi

Sveitsi on maailman 19. suurin talous ja maan kaupungeista Zürich ja Geneve kuuluvat maailman 15. suurimman finanssikeskuksen joukkoon. Sveitsin vajaan kahdeksan miljoonan asukkaan konfederaatio on EU:n kolmanneksi suurin ”ulkomarkkina-alue”.

Sveitsissä arvioidaan olevan ulkomaalaista varallisuutta finanssilaitoksissa 2,5 triljoonaa. Maassa on laskettu olevan kolmisensataa pankkia ja muuta rahoituslaitosta, mutta kahden suurimman pankin hallussa on puolet talletuksista. Finanssikeskuksen toimialat ovat keskeisiä maan taloudessa.

Euroalueen kriisi on luonnollisesti myös Sveitsin ongelma. Sveitsin frangi sidottiin euroon syyskuussa 2011 tasolla 1,20 frangia. Ilman Sveitsin keskuspankin euroon kohdistuneita valtavia tukiostoja frangin arvo olisi noussut dramaattisesti ja vaikuttanut maan vientiin.

Sveitsi lujemmin EU:ssa kuin osa EU-maista

Sveitsin ja EU:n syvää ja monialaista keskinäisriippuvuutta tähdensi 5. marraskuuta 2012 Luzernin Eurooppa-foorumissa puhunut Sveitsin liittohallituksen liikenneministeri Doris Leuthard. Samalla hän toi korostetusti esille uhkan: mitä kauemmin eurokriisi jatkuu, sitä enemmän Eurooppa menettää meneillään olevassa uusien markkinoiden välisessä globaalissa taloudellisessa ja poliittisessa valtakamppailussa.

Sveitsi on lujemmin EU:ssa kuin eräät sen jäsenvaltiot, jotka eivät joko ole Schengen-sopimusjärjestelmän piirissä tai eivät kykene noudattamaan vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksia.  Sveitsin ulkoinen velka on alle 40 % BKT:stä, maan työttömyys on edelleen alle 3 %.

Useilla sektoreilla, kuten ICT:n toimialoilla, on akuutti työvoimapula. Liikenneministeri voi aivan oikeutetusti sanoi, että EU:ssa tulisi ottaa paremmin huomioon nämä seikat. Tämä ei tarkoita etteikö myös Sveitsiä uhkaa työttömyyden kasvu, mikäli eurokriisi ei taittuisi lähikuukausina.

Eurokriisin syyt EU:ssa

Finanssikriisin syistä keskusteltaessa on usein syyttävä sormi osoitettu Yhdysvaltain 2000-luvun alkupuolen ylikuumentuneisiin asuntomarkkinoihin. Samalla on unohdettu se tosiasia, että viime vaiheessa eurokriisin syyt ovat Euroopan unionin sisällä.

Euroopassa rakennettiin hyvinvointivaltioita usein myös välittämättä talouden tuotantopohjan kestävyydestä. Näin syntyi vääjäämättä rakenteellisia epätasapainotiloja, kun talouskasvu heikkeni 2000-luvun kuluessa ja finanssikriisin luotua suuria epävakauksia globaaleille rahamarkkinoille vuodesta 2007–20088 alkaen.

Samaan aikaan kriisiä syvensivät pankkien liian suuret riskit eräissä maissa. Sveitsissä suurpankki UBS ajautui vararikon partaalle vuosina 2008–2009 ja käytännössä valtio pelasti sen noin 60 miljardin lisärahoituksella. UBS on aloittanut taannoin valtaisat leikkaukset investointipankkitoiminnan piirissä, jonka seurauksena maailmanlaajuisesti leikataan jopa 10 000 työpaikkaa.

Veroharmonisaatio EU:n intresseissä

Lisäksi liittohallitus jatkaa lainsäädäntötoimia maan pankkijärjestelmän uudistamiseksi niin sanotun ”valkoisen rahan” strategian avulla sekä huolehtimalla siitä, että systeemirelevantit pankit eivät enää uhkaisi vaikeuksien keskellä koko Sveitsin talouden kestävyyttä.

Sveitsi ei ole harkitsemassa liittymistä Euroopan unioniin, eivätkä kansalaiset EU:hun haluaisikaan. Maalla on vahva talous, joka on investoinut valtaisasti EU:n alueelle. EU:n alueelta tulevat sijoitukset Sveitsiin ovat vain murto-osa tästä. Toisaalta liittohallitus odottaa, että EU tekisi vastatarjouksen Sveitsin viime kesäkuussa tekemään ehdotukseen suhteiden kokonaisjärjestelyn turvaamiseksi nykyisen bilateraalisen sopimusjärjestelyn pohjalta.

EU:n intressissä on ajaa eteenpäin esimerkiksi veroharmonisaatiota sekä uskottavia institutionaalisia järjestelyjä (sopimusten valvonta, ristiriitojen ratkaiseminen). Leuthardin mukaan Sveitsi kunnioittaa EU:n kanssa tehtyjä sopimuksia, joista vähiten merkityksellinen ei ole vapaata liikkuvuutta koskeva sopimus. Leuthardin mukaan tämä sopimus on osaltaan taannut Sveitsin hyvinvoinnin kasvun. Sveitsi toivoo, että EU:n kanssa voitaisiin aloittaa uudelleen eräiden keskeisten sektorisopimusten, kuten energia, koskevat sopimusneuvottelut. Moni sanookin Sveitsin vain poimivan rusinoita yhteiseurooppalaisesta pullasta.

Suomen hallitus käynnisti syyskuussa 2012 Team Finland -yhteistyön, jonka tavoitteena on koostaa Suomen ulkomaankauppapolitiikka tehokkaaksi työkaluksi globaalien muutosten aikana. Zürichissä järjestetään 12.11. Sveitsin Team Finland -verkoston toimesta kahdentoista suomalaisen ICT-alan kasvuyrityksen investointitapahtuman. Tapahtumaan liittyvän korkean tason seminaarin pääalustuksen pitää Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb.

Alpo Rusi, suurlähettiläs
Suomen suurlähetystö Bernissä
8. marraskuuta 2012

______________________________________________________ 

Täällä Pretoria – Nostetta kauppaa tukevasta kehitysyhteistyöstä

 

Petra YliportimoPetra Yliportimo

Ulkomaiset suorat investoinnit Afrikkaan ovat moninkertaistuneet viimeisen vuosikymmenen aikana, ja näistä investoinneista on tullut keskeinen rahoituslähde maanosan kehitykselle. Vaikka Afrikan maat eivät ole välttyneet maailmantalouden taantuman vaikutuksilta kauppasuhteisiinsa, maanosan taloudet kasvavat ja näyttäytyvät tulevaisuuden markkina-alueena. Samaan aikaan kauppaa tukeva kehitysapu on kasvanut yli 80 prosenttia – OECD:n lanseerattua aloitteen 2000-luvun alussa.

Pretorian suurlähetystö on osallistunut Suomen kauppaa tukevan kehitysyhteistyön (Aid for Trade, AFT) toimintaan jo pidempään eteläisen Afrikan alueella: on tuettu kestävää taloudellista kehitystä ja investointiympäristön kehittymistä sekä toisaalta tietoyhteiskunta-, tiede-, teknologia- ja innovaatio- sekä luonnonvarat ja ympäristö -sektorin hankkeita.

Etelä­-Afrikka aktiivisesti mukana alueellisessa yhteistyössä

Etelä-Afrikalla on omia sisäpoliittisia haasteitaan, jotka ovat tiivistyneet viime aikojen lakkoaaltoihin kaivosalalla. Saharan eteläpuoleisen Afrikan suurimpana taloutena, hyvän infrastruktuurinsa, kehittyneen finanssisektorinsa ja muiden edellytystensä vuoksi maa kuitenkin toimii porttina eteläisen Afrikan markkinoille. Tämä näkyy myös Etelä-Afrikan vahvana panoksena alueellisissa kauppaa tukevan kehitysyhteistyön hankkeissa, joissa eteläisen ja Itä-Afrikan maat vahvistavat niin investointiympäristöään kuin kaupankäyntimahdollisuuksiaan.

Olen seurannut Eteläisen Afrikan kehitysyhteisö SADC:n investointialakomitean keskusteluja sijoitus- ja liiketoimintaympäristön kehittämiseksi eteläisessä Afrikassa SADC-OECD-yhteistyönä. Hankkeessa hyödynnetään OECD:n kehittämää investointipolitiikan kehikkoa (Policy Framework for Investment, PFI), ja painotus on vertaisoppimisessa ja -arvioinnissa. Vaikka SADC:n jäsenmaat ovat hyvin erilaisia lähtökohdiltaan, investointialakomitean työskentelyssä on korostunut yhteinen halu edetä suotuisan liiketoimintaympäristön edistämiseksi alueellisesti.

Myös Suomen tukeman AMSCO:n (TheAfrican Management Services Company) työssä liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen on keskeisessä asemassa. AMSCO on YK:n ja kehitysrahoituslaitosten yhteishanke. Etelä-Afrikassa AMSCO on ollut mukana vahvistamassa muun muassa investointiympäristön kehityksen kanssa työskentelevien yritysten kapasiteettia.

Lisäpotkua taloudelliseen vuorovaikutukseen

Etelä-Afrikalla on keskeinen rooli tullien kapasiteetin kehittämishankkeessa, jota tehdään yhteistyössä Maailman tullijärjestön sekä eteläisen ja Itä-Afrikan maiden kesken. Alkuvuodesta tullihallintojen ylimmän johdon dialogi järjestettiin Pretoriassa. Tapaamisessa rajamuodollisuuksien keventäminen ja hallinnoinnin rooli tässä keskustelutti osallistujia. Etelä-Afrikan verohallinnon SARS:n edustaja esitteli organisaationsa tehokkaita johtamis- ja hallintajärjestelmiä. Osaamisen vahvistaminen nähtiin yhtenä oleellisimpana rajat ylittävää kauppaa edistävänä kysymyksenä.

Vaikka naapurimaiden talouden kasvuluvut kurkottavat yli Etelä-Afrikan, maa on edelleen alueellinen talouden ja kaupankäynnin keskus. Kehittyneen toimintaympäristönsä ansiosta sillä on paljon annettavaa alueellisen yhteistyön prosesseihin. Vastavuoroisesti yhteistyö tarjoaa Etelä-Afrikalle mahdollisuuksia oppia naapurimaiden hyvistä käytänteistä.

Kauppaa tukevan kehitysyhteistyön hankkeissa hyödynnetään myös Suomen osaamista investointien edistämisen ja kestävän taloudellisen kehityksen saralla; esimerkiksi ennakointitaidot ja vuoropuhelu yksityissektorin sekä kansalaisyhteiskunnan välillä ovat tärkeässä roolissa. Hankkeiden kautta myös suomalaiselle yksityissektorille luodaan parempia edellytyksiä toimia eteläisen Afrikan alueella. Kauppaa tukevan kehitysyhteistyön ja VKE-toiminnan tavoitteita ei tulisi nähdä erillisinä: pitkän aikavälin kehitys vahvistaa niin maiden omien kuin suomalaisten yritysten mahdollisuuksia kasvattaa taloudellista toimintaansa.

Petra Yliportimo, ulkoasiainsihteeri
Suomen suurlähetystö, Pretoria
30.10.2012

______________________________________________________ 

 

Täällä Nairobi - Kansalaisten vahtikoirasta avoimen innovoinnin suunnannäyttäjäksi

Tiia HaapaniemiTiia Haapaniemi

Kenia oli vahvasti läsnä Helsingissä syyskuussa järjestetyllä Open Knowledge Festivalilla: yksi pääpuhujista on rakentanut Keniaan verkoston, joka suunnittelee kansalaisyhteiskunnan vahvistumista tukevia teknologisia ratkaisuja. Toinen on perustanut malariatilannetta ennakoivan teknologia-alan kasvuyrityksen.

Suomi nähdään Keniassa innovaatioiden pioneerina ja hyvänä yhteiskumppanina innovaatioyrittäjyyden kehittämisessä. Afrikassa taas Kenia on innovoinnin edelläkävijöitä ja monien inspiraation lähde. Innovaatioilla on Keniassa huomattava yhteiskunnallinen vire: jo vuosia sitten täällä perustettiin mobiilirahansiirtopalvelu MPesa, joka on sittemmin tuonut pankki- ja vakuutustoiminnan miljoonien aiemmin virallisten talletuspalveluiden ulkopuolelle kuuluneiden kansalaisten ulottuville.

Neljän miljoonan asukkaan Nairobissa toimii nykyään peräti seitsemän yrityshautomoa, kuuluisimpana niistä iHub. Perinteisesti suurin osa niiden start-up-yrityksistä syntyy ICT-sektorille, mutta yhä useammin kehitellään myös ratkaisuja, jotka uudistavat esim. maataloutta tai uusiutuvia energioita.

Poliittisin ratkaisuin tukea ICT-alalle

Keniassa ICT- ja mobiilisektorit ovat kasvaneet keskimäärin 20 % vuodessa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Mobiilipankkipalveluista ja -rahansiirrosta on tullut niin iso hitti, että noin viidennes Kenian bruttokansantuotteen arvosta liikkuu tekstiviestillä.

Kenian hallitus pyrkii tekemään poliittisia ratkaisuja, jotka tukevat ICT-alan kasvua. Sähköinen hallinto nähdään yhtenä tulevaisuuden kulmakivistä. Kansallisessa kehitystavoitteessa ”Vision 2030” Keniasta maalataan ICT-alan globaalia suunnannäyttäjää, jonka BKT:stä tulevaisuudessa jopa 45 % tulee viestinnästä ja teknologiasta.

Innovaatiokehitystä tukee se, että avoin tieto -ajattelu on todella juurtumassa Keniaan. Kenian avoimen datan verkkosivusto Open Data Platform juhli heinäkuussa yksivuotissyntymäpäiväänsä. Se oli merkkipaalu maalle, joka vielä pari vuosikymmentä sitten vahti kansalaisiaan ja rajoitti sananvapautta niin kovalla kädellä, että Suomi osana muuta avunantajayhteisöä pidättäytyi uusien ohjelmien aloittamisesta Kenian kanssa.

Ensimmäinen kehitysmaa avoimen datan saralla

Maailmanlaajuisestikin Kenialla on syytä juhlaan: vasta noin 25 maata on ryhtynyt toden teolla avaamaan julkishallinnon tietokantoja. Kenia on ensimmäinen kehitysmaaksi luokiteltu maa, ja koko Afrikassa vain Marokko ehti avata avoimen datan sivuston ennen Keniaa.

Vuosi sitten sivustolla oli saatavilla noin 200 tietokantaa, mukaan lukien viimeisimmän väestönlaskennan tiedot, tietoa terveydenhuollosta ja koulupalveluista, valtion tulo- ja menoarvio sekä alueellisia menolaskentoja. Vuoden aikana sivustolle on viety yli 430 eri tietokantaa, joita on yhteensä ladattu yli 5000 kertaa. Data on maksutonta ja teknisesti käytettävissä siten, että se toimii raaka-aineena muille palveluille.

Sivuston dataa hyödyntää nyt yli 50 palvelua, niiden joukossa esimerkiksi aluehallintojen toiminnasta visuaalista informaatiota tuottava County Score Card, Kenian parlamenttia seuraava Mzalendo ja terveystilastoista vaikuttavia taulukoita tuottava Ufahamu. Tällaiset yhteiskunnalliset sovellukset avaavat tietokantoja tavalliselle kansalaiselle ja tekevät datasta hyödyllisempää kuin se sellaisinaan olisi. Avoimesta datasta on myös kehitetty sovelluksia kuten Android-pohjaiset Sekoo ja Hosii, joilla voi hakea terveyspalveluita, tai Eduweb, joka listaa kaikki käyttäjän lähellä olevat koulut ja oppilaitokset.

Kenian kaltaisessa maassa avoin data voi parhaimmillaan tukea sellaisten innovaatioiden syntymistä, jotka säästävät kustannuksissa ja lisäävät hallinnon läpinäkyvyyttä sekä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon ja valvoa sitä. Jos avointa dataa hyödynnetään tehokkaasti ja siitä tehdään käyttökelpoisia sovelluksia, virkamiesten ja asiantuntijaorganisaatioiden tiedollinen ylivalta vähenee, kun tavallisilla kenialaisilla ja kansanedustajilla on mahdollisuus perustaa päätöksensä suoraan avoimeen tietoon.

Tiia Haapaniemi, ohjelma-avustaja
Suomen suurlähetystö, Nairobi
22.10.2012

______________________________________________________ 

Täällä Luxemburg – kansainvälinen talouden pikkujättiläinen

Tanja GrénTanja Grén

Pinta-alaltaan ja väkiluvultaan pienen Luxemburgin taloudellinen menestyskulku on osoitus siitä, että innovatiivisuus, ennakkoluulottomuus sekä pitkän tähtäimen suunnittelu ovat avain menestykseen. Vaikka maan resurssit ovat olleet vähäiset, se on ponnistanut köyhästä maasta rikkaiden joukkoon.

Terästeollisuudesta pankkimaailmaan

Luxemburgin talouskasvu seisoi kuusikymmentäluvulla vahvasti teräsjaloilla. Eteläisessä Luxemburgissa sijanneet terästehtaat houkuttelivat, ja niihin houkuteltiin, työntekijöitä niin Italiasta, Portugalista kuin Ranskasta. Seuraavalla vuosikymmenellä terästeollisuuden merkitys Luxemburgin taloudelle alkoi vähitellen hiipua, mutta edelleen terästeollisuudella on merkittävä sija yksittäisenä työllistäjänä.

Nykyisin Luxemburg tunnetaan kansainvälisenä finanssikeskuksena. Pankkisektori on ollut keskeisin talouden tukijalka 1980-luvulta lähtien. Vielä tuolloin viennistä kolme neljäsosaa muodostui tavaroista, mutta palvelujen osuus oli nopeassa kasvussa. Tänä päivänä niin vientiä kuin tuontia hallitsevat palvelut. Luxemburgin viennin erityispiirre onkin, että 80 prosenttia viennistä koostuu palveluista. Pankkipalvelut ja finanssisektori haukkaavat tästä leijonan osan, mutta niiden lisäksi viedään lukuisia muita palveluja, esimerkiksi kuljetuspalveluja sekä kommunikaatiosektorin palveluja.

Maan talouden vahva finanssipainotteisuus on herättänyt kysymyksiä siitä, mitkä ovat riskit eurokriisin keskellä. Toistaiseksi Luxemburgin talous porskuttaa kolmen A:n edestä. Mutta pilviä on kerääntymässä taivaalle ja kesällä luokituksen näkymiä muutettiin negatiiviseksi. Talouskasvuennusteita on kuluneen puolen vuoden aikana hilattu alaspäin, eivätkä näkymät ensi vuodelle ole niin valoisat kuin vielä muutama kuukausi sitten arvioitiin.

Työttömyysluvut (n. 6 prosenttia) ovat pysyneet toistaiseksi suhteellisen vakaina, mutta näkymät ovat niidenkin osalta pessimistiset. Erityinen huolenaihe on nuorisotyöttömyyden kasvu. Optimistisuutta ei lisää sekään, että konkurssien määrän odotetaan tänä vuonna yltävän ennätyslukemiin. Myös kotitalouksien tuloerojen kasvuun on kiinnitetty huomiota. Kaikesta huolimatta maan elintaso on yksi maailman korkeimmista, eikä eurokriisi näy edelleenkään suurherttuakunnan vauraassa ja hyvinvoivassa katukuvassa.

Kauttaaltaan kansainvälinen

Luxemburgin monikansallinen väestönrakenne saattaa yllättää. Väestöstä yli neljäkymmentä prosenttia on ulkomaalaisia. Pääkaupungin kansainvälisessä katukuvassa voi tavata jopa 170 eri kansallisuutta.

Turisti voi huoletta valita, millä kielellä haluaa asioida. Esimerkiksi kaupan kassalla lippurivi ilmaisee, kuinka monella eri kielellä kassatyöntekijän kanssa voi kommunikoida. Joillakin kassoilla lippuja voi olla kuusi tai seitsemän. Maan virallisten kolmen kielen lisäksi (luxemburgin kieli, saksa ja ranska) palvelua saa myös portugaliksi, italiaksi tai espanjaksi - ja englannillakin pärjää.

Monikansallisesta väestörakenteesta seuraa, että integraatiokysymykset ovat päivittäinen sisäpoliittinen keskustelunaihe. Luxemburg tekeekin pitkäjänteistä työtä integraation helpottamiseksi. Vierastyövoimaan luotettiin jo vuosikymmeniä sitten, eikä nykypäivänä Luxemburgin talous pyörisi ilman muualta tullutta työvoimaa.

Terästeollisuuden kukoistuskauden jälkeen Luxemburgin vetovoima ei ole vähentynyt, päinvastoin eurokriisin myötä tulijoita on enemmän kuin tarjolla olevia työpaikkoja. Portugalilaisten osuus väestöstä on lähes neljännes, lisäksi italialaisten ja ranskalaisten osuus on huomattava. Naapurimaista, joissa asumis- ja elinkustannukset ovat edullisemmat, käy päivittäin ns. frontalier -työntekijöitä Luxemburgin puolella töissä: heidän lukumääränsä on yli 150 000.

Päivittäinen työmatkaliikenne näkyy pitkinä jonoina rajoilla aamu- ja iltaruuhkien aikaan. Pääkaupungin infrastruktuuri on kovilla, sillä sen väkimäärä yli kaksinkertaistuu arkipäivinä. Pääkaupunkia halkovan rotkon ylittävät sillat muodostavatkin sumppuja ruuhka-aikoina. Työmatkalaisten lisäksi Luxemburg houkuttelee rekkoja ja ns. bensaturisteja tankkaamaan suurherttuakunnan puolella naapurimaita edullisemman polttoaineen vuoksi. Sanonta kuuluukin: pieni maa, suuret ruuhkat. Tässä yhteydessä on kuitenkin aiheellista korostaa myös sitä, että Luxemburg on edelläkävijämaa julkisen liikenteen kehittäjänä: verkosto on kattava, toimiva ja käyttäjille hyvin edullinen.

Luxemburg ja EU

Luxemburgista ei voine puhua mainitsematta sitä yhtenä EU:n perustajajäsenistä ja EU:n vankkana kannattajana ja kehittäjänä. Luxemburg hyötyy EU-jäsenyydestä monin tavoin.

Pienelle, avoimelle taloudelle yhteiset sisämarkkinat ovat lähes elinehto. Päivittäiselle työmatkaliikenteelle puolestaan aiheutuisi huomattavia vaikeuksia ilman sujuvaa rajanylitystä Schengenin sopimuksen ansiosta, muusta rajanylityksestä puhumattakaan.

Luxemburg on hyvillään siitä, että pääkaupungissa sijaitsee useita EU-instituutioita, mikä osaltaan nostaa pienen maan painoarvoa EU:ssa. Unohtaa ei sovi sitäkään, että Luxemburgin pääministerit ja politiikan vaikuttajat ovat toimineet keskeisellä sijalla Euroopan integraation edistämisessä niin menneinä vuosikymmeninä kuin nykypäivänä, kuten Pierre Werner, Jacques Santer sekä nykyinen pääministeri Jean-Claude Juncker.

Suomalaiset ovat löytäneet Luxemburgin nimenomaan maassa sijaitsevien EU-instituutioiden kautta. Luxemburgissa asuvien suomalaisten lukumäärä on moninkertaistunut Suomen liityttyä EU:n jäseneksi ja EU:n työpaikkojen avauduttua suomalaisille. Sen sijaan suomalaisyrityksiä Luxemburgissa ei juuri ole. Vaikka Luxemburgin markkinat ovat rajalliset, Luxemburgin etuna voi pitää lyhyitä välimatkoja Länsi-Euroopan sydämessä. Ylipäätään voi todeta, että Luxemburg on huomattavasti kokoaan suurempi kansainvälisen talouden toimija.

Tanja Grén, lähetystöneuvos
Suomen suurlähetystö, Luxemburg
15.10.2012

______________________________________________________ 

Täällä Tokio - muutoksesta ja muutoksesta

Jukka PajarinenJukka Pajarinen

Kuinka usein olemme kuulleet, että Japani on pysähtynyt ja uudistukset maassa ovat työn ja tuskan takana? Viime vuosina mantraa on luettu yhdestä jos toisestakin lähteestä ja mielikuva on tiukassa. Asia ei ole kuitenkaan näin mustavalkoinen.  

Mielikuviin on luonnollisesti aina jokin peruste. Japania on alettu kutsua laskevan auringon maaksi pitkälti talouskasvun hitauteen viitaten ja markkinoillepääsyn haasteisiin vedoten. Tälle näkemykselle on mahdollista löytää hyviä perusteluita. Yhtä hyviä perusteita voidaan löytää päinvastaisille argumenteille. Yksipuolinen kuva laskevasta auringosta ei anna oikeutta sille valtavalle muutokselle, joka maassa tapahtuu koko ajan erityisesti japanilaisten arjessa, kulutustottumuksissa ja innovaatioympäristössä.

Kansa rikas, valtio köyhä

Japani on vauras maa, jossa yritysten ja kotitalouksien säästöt ovat huomattavasti suuremmat kuin velat. Valtion talouden vaikea tila on hyvin tiedossa, mutta käytännössä japanilaiset rahoittavat valtion velanoton lähes kokonaan itse - yksityisen sektorin varallisuus on kiinni valtion velkakirjoissa.

Varallisuus tuo mukanaan mahdollisuuden kuluttaa, matkustaa ja investoida. Japanilaisten kulutustottumukset ovat muuttuneet radikaalisti ja muutokselle ei loppua näy. Kaikki, jotka ovat vierailleet Japanin jossain lukuisista miljoonakaupungeista, voivat huomata miten valtava tarjonta valtavaa kysyntää on tyydyttämässä. Erityispiirteen kulutukseen Japanissa tuo se, että naiset tekevät edelleen lähes kaikki kotitalouksien kulutus- ja investointipäätökset. Suomessakin japanilaiset turistiryhmät ovat naisvaltaisia.

Japani on monin tavoin erilaisten innovaatioiden lähtömaa ja kokeilualusta. Uusien innovaatioiden ja elämää helpottavien tuotteiden ja palveluiden määrää Japanissa on vaikea kuvata. Jos ajattelee keksineensä jotain uutta, kannattaa tarkistaa, onko innovaatio Japanissa jo markkinoilla. Vaikka maailmalla on runsaasti japanilaisia innovaatioita, useat uudet tuotteet on suunnattu pitkälti Japanin kotimarkkinoille, joka on mainitusti suuri ja useille yrityksille riittävä.

Länsimainen näkökulma pettää

Japani on maa, jolla on hyvin vahva kulttuuri ja aivan omanlaisensa toimintamalli sekä liike-elämässä, politiikassa että yksityisessä elämässäkin. Länsimaisesta näkökulmasta katsottuna kuva Japanista on yksipuolinen ja monin paikoin vajavainen. Esimerkiksi palvelusektori on eittämättä meidän näkökulmastamme tehoton, mutta japanissa sektori työllistää ja aito palveluyhteiskunta mahdollistaa japanilaisten ajankäytön muuhun kuin jonottamiseen tai muuhun odottamiseen.

Japanin poliittista elämää on kieltämättä mahdoton kuvata mistään näkökulmasta tehokkaaksi, pitkäjänteiseksi tai vankaksi. Johtopäätös ei kuitenkaan ole, etteikö maassa olisi halua muuttua tai radikaalistikin murtaa perinteitä ja perinteisiä ajattelumalleja. Jäykät rakenteet kuitenkin tekevät uudistushaluisten poliitikkojen, työntekijöiden tai yritysjohtajien työn vaikeaksi.

Uudistuksia kuitenkin on toteutettu ja niistä myös unelmoidaan. Missä toisessa maassa on tänä vuonna pystytty tekemään päätös arvonlisäveron kaksinkertaistamisesta? Eikä rohkeuden puutteesta voi syyttää hallitusta, joka asettaa tavoitteeksi luopua ydinvoimasta maassa, jossa ei ole lainkaan omia energiavaroja ja joka vielä vuosi sitten tavoitteli tilannetta, jossa puolet energiasta tuotetaan ydinvoimalla.

Samoin vähitellen muuttuvat yritysten toimintatavat. Yrityksissä valitaan kieleksi englanti, verkko-operaattori alkaa rakentaa aurinkoenergiapuistoja, verkkokauppa kukoistaa ja investoinnit ulkomaille lisääntyvät.

Uudistumista ja perinteiden ylläpitämistä

Lokakuun puolivälin IMF:n ja maailmanpankin vuosikokousta Tokiossa on usein verrattu 48 vuotta sitten pidettyyn vastaavaan. Tuolloin Japani osoitti, että se on kyennyt nousemaan sodan tuhoamasta maasta aktiivisesti kehittyväksi kansakunnaksi. Tänä vuonna Japani osoittaa, että historian suurin luonnonkatastrofi ei kaatanut Japania. Jälleenrakennuksen suunnittelu on tulevaisuuteen katsovaa.

Totta on, ettei pitkään aikaan Japanissa ole ollut halua ottaa suuria riskejä, puhutaan sitten ulkomaisista investoinneista tai toiminnan merkittävää laajentamisesta kotimarkkinoilla. Ehkä tämä luo kuvaa konservatiivisesta toimintatavasta. Riskien karttaminen voi kuitenkin vähentää laskusuhdanteiden kuoppia samalla tavalla kuin se höylää nousukausien huippuja. Muutosta saattaa tähänkin olla tulossa uusien kansainvälisesti laajenevien yritysten myötä.

Japani on samaan aikaan sekä valtavassa murroksessa että perinteidensä vanki. Japanissa arvostetaan Japanin omaa tapaa toimia ja esimerkiksi perinteinen tapa viestiä ja kommunikoida poikkeaa nopeasta länsimaisesta viestinnästä. Ihmisten elämä toisaalta muuttuu valtavaa vauhtia ja markkina kehittyy, kun se integroi uusimmat innovaatiot kaupallisina sovelluksina kuluttajien saataville.

Japani saattaa näyttäytyä vaikeana maana. Japani tuskin on kuitenkaan sen vaikeampi kuin moni muukaan Suomelle tärkeä markkina. Japanissa on kyettävä tutustumaan toimintatapoihin ja ympäristöön samalla pieteetillä kuin muihinkin markkinoihin. Monesti Japaniin resursseita laittavalle toimijalle tutustuminen merkitsee uudenlaista lähestymistapaa mutta samalla se avaa oven potentiaalisesti hyvin tuottoisalle markkinalle.

Jukka Pajarinen, lähetystösihteeri
Suomen suurlähetystö, Tokio
8.10.2012

______________________________________________________ 

Täällä Lusaka – yksinäisestä seisakkeesta Afrikan ABC:ksi

Ville LuukkanenVille Luukkanen

Sambian pääkaupunki Lusaka ei ole kenenkään koti. Kukaan ei ole kotoisin Lusakasta. Vaikka olisi asunut siellä ikänsä ja useammassa sukupolvessa. Asunto voi olla Lusakassa, mutta kotiseudut ovat muualla – maalla, muissa maakunnissa, muissa maissa. Lusaka on olemassa, koska sen kohdalla on ollut hyvä pysähtyä matkalla jostain jonnekin muualle. Se on tarjonnut kohtaus- ja levähdyspaikan. Näin on aina ollut. Vaikka toisilla pysähdys on venähtänyt pidemmäksi, näin on edelleen.

Lusaka tuotiin junalla. Viime vuosisadan alussa Cecil Rhodesin Afrikan eteläkärjestä liikkeelle lähtenyt malmirata eteni pohjoiseen, kohti Belgian Kongoa. Chilangan seisake valmistui vuonna 1905 matkan varrelle keskelle käytännössä ei mitään. Paikalla ei ollut elinkeinopohjaa, merkittävää asutusta tai luontaisia maamerkkejä. Vajaa vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1913, aseman kylkeen  kasvaneelle yhdyskunnalle merkittiin virallisiin asiakirjoihin nimeksi Lusaka, ilmeisesti kyläpäällikkö Lusaakan mukaan. Kitukasvuinen juna-asema selviytyi hengissä.

Kuparivyöhykkeen kaivostoiminta sekä Pohjois-Rhodesian että Belgian Kongon puolella nousi loistoonsa, ihmisten ja tavaroiden liike kasvoi kiihkeästi. Lusakasta muodostui pohjois-etelä- ja itä-länsisuuntien solmukohta. Se oli paras paikka pysähtyä matkalla Livingstonesta Ndolaan tai Kitwestä Fort Jamesoniin, virkistäytyä ja ehkä tehdä samalla vähän kauppaakin. Vuonna 1935 Rhodesin luoman siirtomaaimperiumin pohjoisimman kolkan päähallintopaikka siirrettiin Lusakaan.

Siitä lähtien useamman poliittisen entiteetin pääkaupunki Lusaka on hallinnon ja talouden sykleistä riippumatta kulkenut voitosta voittoon. Sanontaa mukaillen voisi runoilla, että ”ei ole Lusakan ohittanutta”. Lusakaa ei kirjaimellisesti voi ohittaa, jos löytää itsensä tältä suunnalta. Piskuisesta seisakkeesta on kasvanut mega-ABC-keidas.

On vaikea tarkkaan sanoa, moniko pitää pysyvää asuntoaan Lusakassa. Sambian viimeisin väestönlaskenta antaa niinkin tarkan tuloksen kuin 2 191 225 ihmistä. Wikipedia lienee pudonnut kyydistä tarjotessaan väkiluvuksi 1,7 miljoonaa. Lusakan kaupungin omilla verkkosivuilla arvioidaan väkimäärän karkeasti olevan 2,5 miljoonan paikkeilla.

Varmaa on, että pari miljoonaa on rikki ja kasvumittarit osoittavat kaakkoon. Sambian talous jatkaa jo vuosikymmenen kestänyttä buumiaan. Tälle vuodelle kasvua arvioidaan kertyvän 7,7%:a. Pääkaupunki kasvaa vielä nopeammin.

Kasvun moottori on kupari, mutta Lusakassa tajuaa, että siitä – tai mistään - riippumatta urbaani muurahaiskeko jatkaa kohoamistaan korkeuksiin. Rakennussektorilla kasvu on parikymmentä prosenttia vuodessa. Kaupungin millään kolkalla ei voi olla joutumatta köröttelemään lyhyemmän tai pidemmän matkan kuorma-auton, työkoneen tai sementtilastissa olevan rekan takana.

Keko ei oikeastaan kohoa, vaan leviää. Lukuunottamatta muutamaa korkeampaa taloa, jotka yksinäisesti tökkäävät kohti taivasta, Lusakalla ei edelleenkään ole skylineä, horisontissa näkyvää tunnistettavaa profiilia. Sen sijaan työssäkäyntialueeksi on revähtänyt 80-100 kilometrin säde, jonka Kabwessa ja muualla asuvat joutuvat pahimmillaan päivittäin liikkumaan työ- ja markkinapaikoilleen Lusakassa.

Lusakalla on edessään historiallinen vaihe. Se säilyy eteläisen ja keskisen Afrikan tärkeänä risteyskohtana, mutta on samalla itse oman risteyksensä edessä. Lusaka on sinnitellyt tähän päivään asti 70-luvun asemakaavalla ja kasvusuunnitelmalla. Ne perustuivat 200 000 ihmisen väkilukuun, kouralliseen autoja ja yhteen pääkatuun, jonka varrella sijaitsevat kaikki virastot ja liikkeet. Vanhat suunnitelmat ovat räjähtäneet palasiksi.

Tänä päivänä ollaan tilanteessa, jossa kasvu on jo hillitöntä ja saattaa muuttua hallitsemattomaksi. Mutta toisin kuin monet muut Afrikan pääkaupungit, Lusakalla on kuitenkin vielä mahdollisuus todellisiin valintoihin. Kaupungista löytyvät köyhimmät alueet, joilla elämänlaatu on alle sietokyvyn, mutta Lusakassa ei ole valtavia slummeja. Autojen määrä on räjähtänyt käsiin, mutta liikenne on vielä siedettävällä tasolla. Energiasta, vedestä ja sanitaatiosta on pula, mutta niitä on ja saatavuutta voidaan kehittää.

Huonossa skenariossa Lusakasta pullistuu muutamassa vuosikymmenessä vastenmielinen ”esso-tebari”, jonka bensapumpuille kiemurtelevat loputtomat autojonot ja jonka veskeissä viemäri lainehtii kintuille – 4-5 miljoonaa ihmistä kiipeilemässä toistensa yli edelleen matkalla jonnekin.

Optimistisemmissa skenarioissa Lusakasta voisi kehittyä rauhaisampi keidas, jota koristavat laajat viheralueet, hyvin järjestetty julkinen liikenne, innovatiivinen energia- ja vesihuolto sekä kaikentuloisille mahdollistettu säällinen asuminen. Toisin sanoen malli uuden sukupolven afrikkalaiselle metropolille. Vaikka hyvien skenarioiden toteuttaminen ei ole helppoa, ne eivät ole utopiaa.

Sambialla on tänään käytössään enemmän omia resursseja kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Maa saa lainaa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Kovan talouskasvun ennustetaan jatkuvan. Poliittisesta tahdosta ei pitäisi olla pula. Kaiken tämän lisäksi tarvitaan silti vielä sitä samaa ja vanhaa kehityksen lisäkettä, kansainvälistä yhteistyötä. Talkoot paremman Lusakan puolesta ovat yhteiset. Eko-cityjä, innovaatiokeskuksia, bisnes-hautomoita ja logistiikka-hubeja ei synnyt ilman laajaa yhteistyötä. Siinä meilläkin olisi paljon enemmän annettavaa kuin mitä tällä hetkellä osaamme tarjota.

Ville Luukkanen, erityisasiantuntija
Suomen suurlähetystö, Lusaka
02.10.2012

______________________________________________________ 

 

Täällä Peking - Yritysten on osattava myydä itsensä kiinalaisosaajille

Mikko PuustinenMikko Puustinen

Uutiset Kiinasta kuten muualtakin maailmalta kertovat talouskasvun hidastumisesta. Pitkälle tähtäävät suomalaisyritysten johtajat Kiinassa pitävät kuitenkin ykköshaasteenaan aivan jotain muuta – osaamiskysymystä.

Suomalaisyrityksille on tyypillistä, että tuotantoa kyllä viilataan viimeisen päälle, mutta henkilöstö ja osaajien johtaminen unohtuu, toteaa henkilöstökonsultointiyritys MPS:n Aasian aluejohtaja Tero Kosonen. Kymmenen vuoden takainen tilanne, jolloin kaikki kiinalaiset halusivat ulkomaalaisiin yrityksiin, on takanapäin. Nyt suomalaisyritysten on osattava myydä itsensä kiinalaisosaajille. Kososen mukaan suomalaisyritykset voivat tänä päivänä asettaa itselleen kysymyksen, miksi kiinalaisosaaja tulisi heidän palvelukseensa?

Voimakkaasti muuttuneen tilanteen taustalla on monia tekijöitä. Yksi merkittävimmistä on kysynnän ja tarjonnan epätasapaino. Ulkomaiset yritykset ovat osaltaan olleet nostamassa Kiinan osaamiskompetenssia, mihin liittyy kasvavat vaatimukset henkilöstöä kohtaan. Koulutusjärjestelmä ei ole kyennyt tuottamaan osaajia samaan tahtiin kuin yritykset ja muut organisaatiot niitä tarvitsevat. Osaamiskysymys on merkittävä haaste Kiinassa toimivien yritysten kannalta. Sen kohtaamiseen on kuitenkin olemassa keinoja, joita suomalaistenkin yritysten on täytynyt luoda pärjätäkseen Kiinan rajusti kilpailuilla markkinoilla.

Yrityksen täytyy kasvaa nopeasti ja tarjota mahdollisuuksia

Mikä on osaaja Kiinassa? Haastatelluiden suomalaisyritysten edustajien mukaan osaajakäsitys Kiinassa on muuttunut vuosien myötä. Ennen osaajilla viitattiin lähinnä johtoportaaseen. Nyt osaajilla tarkoitetaan yhä useammin myös tuotantopuolen koulutettua henkilöstöä, vaikkapa erikoishitsaajia. Metso Kiinan paperi- ja kuituteknologialiiketoiminnan johtaja Jari Koikkalaisen mukaan Metson henkilöstö Kiinassa toimihenkilöistyy nopeaa tahtia. Jo neljäsosalla noin 3000 hengestä on yliopistotasoinen tutkinto ja heidän osuutensa kaiken aikaa kasvaa.

Rekrytoitaessa osaajia kehittymis- ja etenemismahdollisuudet ovat tärkeitä etenkin korkeasti koulutettua väkeä palkattaessa. Jotta tämä olisi mahdollista, niin yrityksen täytyy kasvaa nopeasti. Kiinassa alle kahdenkymmenen prosentin vuotuista kasvua ei kunnolla pidetä edes kasvuna, toteaa Koikkalainen.

Tilannetta ovat vaikeuttaneet osaajista kilpailemaan tulleet kiinalaisyritykset. Tiedon Kiinan ja Filippiinien maajohtajan Juuso Tammilehdon mukaan erityisesti isot kiinalaiset yritykset ovat kiinalaisosaajille monesti vakaampia työnantajia kuin ulkomaalaiset ja joskus tarjoavat jopa niitä paremmat edut. Merkittävä tekijä on myös, että kaikkein parhaimmat osaajat haluavat tehdä omaa liiketoimintaa eivätkä välttämättä koskaan edes rekrytoidu ulkomaalaisiin yrityksiin, toteaa Tammilehto.

Kasvu on rakennettu kaikkeen sisään, palkkoihinkin

Työn ehtojen suhteen on otettava huomioon, että Kiina on kasvutalous, jossa inflaatio nousee myös nopeasti. Tämä väistämättä johtaa reippaisiin palkkavaatimuksiin. Kiina ei ole siis kuin Eurooppa, jossa talouskasvu on hidasta. Tammilehdon mukaan kasvu on rakennettu kaikkeen sisään. Palkkainflaatio on merkittävä haaste. Palkankorotuspyynnöt lähtevät kymmenestä prosentista ja ovat jopa lähellä viittätoista prosenttia. Tätä Euroopassa on vaikea ymmärtää, varsinkin tällä hetkellä.

Englannintaidon puutteellisuus etenkin vanhempien henkilöiden keskuudessa on edelleen haaste. Moni kokenut henkilö ei tule kysymykseen, koska englanti on liian heikkoa. Nuoren polven osalta tilanne on parempi, mutta esimerkiksi Tiedon kannalta tärkeistä ohjelmisto-osaajista liian harva osaa hyvin englantia. Tilannetta kuvastaa se, että monissa ulkomaisissa organisaatioissa englannintaidosta maksetaan yhä lisiä.

Koska vanhempia osaajia on tarjolla vähän, osaajien keski-ikä on alempi kuin Suomessa. Metson Koikkalaisen mukaan se on Kiinassa jonkin verran alle 40 vuotta, kun Suomessa se on noin 46 tai 47 vuotta. Kiinalainen keskijohto on siis suomalaista kokemattomampaa. Koikkalaisen mukaan se on kuitenkin erittäin kunnianhimoista. Tulosta täytyy saada nyt ja heti. Kynnys vaihtaa työpaikkaa on myös matalampi kuin Suomessa, kun kaikki kilpailevat samoista henkilöistä.

Esimiehen rooli ja hyvä HR ensiarvoisen tärkeää osaajista kiinnipitämisessä

Suomalaisjohtajien mukaan esimiehen rooli osaajien pitämisessä on erittäin tärkeä. Kososen mukaan yrityksen ylimmän johdon valinta on kaikkein kriittisin. Tärkeitä ovat myös osaajien nimittämiset funktioiden vetäjien asemiin. Kiinassa yksi tärkeimmistä syistä pysyä organisaatiossa on oppiminen esimiehiltä, toteaa Kosonen. Jos esimies osaa vähemmän kuin alainen, ei ennuste osaajan pysymisestä organisaatiossa ole lupaava.

Suomalaisjohtajat korostavat hyvän henkilöstösuunnittelun ja – toteutuksen merkitystä Kiinassa. Tähän liittyy vaatimus pääkonttorin vahvasta tuesta Kiinan pään yksiköille, toteaa Tammilehto. Täytyy luottaa Kiinassa olevaan organisaatioon. Pääkonttorista Kiinaan päin saneltu ja Suomessa sovellettu henkilöstöpolitiikka ei välttämättä sovi Kiinaan.

Osaajien pitäminen organisaatiossa ensimmäisten kahden vuoden aikana on Suomea vaikeampaa, mutta helpottuu sitten, toteaa Koikkalainen. Viisi vuotta ja sitä pidempään organisaatiossa pysyneiden henkilöiden lähteminen organisaatiosta on jo huomattavasti epätodennäköisempää kuin ensimmäisten vuosien aikana.

Yliopistot ovat Metson kaltaisille yrityksille erittäin tärkeitä yhteistyökumppaneita. Koikkalaisen mukaan niiltä voi tilata jo sinällään arvokkaita tuotekehitystutkimuksia, jotka auttavat lisäksi saamaan korkean teknologian statuksen, mikä taas vaikuttaa yritysverotukseen. Yliopistoyhteistyön avulla yritykset pääsevät myös valitsemaan parhaat osaajat päältä. Erilaisilla ohjelmilla voi vaikuttaa jo opiskeluaikana tulevien osaajien osaamissisältöihin. Osaajien pitämisessä organisaatiossa kannustimet kuten EMBA- tai vastaavien tutkintojen tarjoaminen ovat hyödyllisiä.

Kiinaan täytyy tulla osaamisen ja markkinan, ei pelkän valmistamisen takia

Koikkalaisen mukaan Kiina täytyy tänä päivänä ymmärtää yhtäältä markkinana ja toisaalta osaajapoolina. Kiinan ymmärtäminen pelkästään valmistusalustana on vanhanaikaista. Valmistamisen lisäksi Kiina täytyy ymmärtää myös osana globaalia peliä. Eräässä mielessä Kiinan markkinoilla toimiminen suojaa tai ainakin hidastaa kiinalaisten kilpailijoiden vaikutusta globaaleilla markkinoilla, toteaa Koikkalainen.

Palveluliiketoimintaan nojaavan Tiedon Tammilehto väittää, että Kiinaan täytyy tänä päivänä tulla nimenomaan osaamisen perässä. Kiinan valtiokaan ei enää pidä hyvänä vanhaa ajattelu- ja toimintamallia. Tammilehdon mukaan Kiinassa ei kannata kouluttaa enää pelkästään Kiinan markkinan, vaan myös Aasian markkinan ja jopa globaalin markkinan osaajia.

Tulevaisuuden trendien kannalta yksi merkille pantava on Kiinan asteittainen muuttuminen valmistavasta yhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi. Koikkalaisen mukaan Metso näkee tässä paljon mahdollisuuksia, mutta tämä muutos asettaa myös erityisiä haasteita osaajien ja heidän kehittämisensä kannalta.

Tällä hetkellä merkittävä osa Kiinan palveluissa toimivista on kouluttamatonta tai työssä oppinutta henkilöstöä. Tulevaisuudessa palveluihin tarvitaan yhä enemmän asiantuntijoita, joilla on korkea koulutus, mutta myös palvelualttius. Yritykset ja muut organisaatiot joutuvatkin miettimään, miten tällainen palvelualttius saadaan toteutumaan hierarkkisessa kulttuurissa.

Mikko Puustinen, lehdistö- ja kulttuurineuvos
Suomen suurlähetystö, Peking
14.9.2012

Kiinalaisia moniosaajia. Kuva: Mikko PuustinenKiinalaisia moniosaajia. Kuva: Mikko Puustinen

______________________________________________________ 

Täällä Praha: Kaupanesteitä - vai estoja?

Ari TasanenAri Tasanen

Kirjoitan mietteitäni viikolla, jolloin on käynnissä Taloudellisten ulkosuhteiden ohjelman suuroperaatio. Sen merkeissä jaamme Tšekissä toimiville suomalaisyrityksille kansainvälistymis- ja kaupanestekyselyn Helsinkiin vastattavaksi. 

On kauppa- ja vaihtotaseemme tasapainonkin kannalta välttämätöntä, että yritysten kansainvälistymisen tukemisessa on kytketty tehovaihde päälle. Avaan aiheeseen täydentävän näkökulman.

Vaikka Tšekissä on läsnä puolisen sataa suomalaista yritystä mm. valmistusteollisuuden, kaupan ja palvelujen alalla, mahtuisi tänne – maantieteellisen Euroopan keskustaan, 10,5 miljoonan ihmisen markkinoille – niitä paljon enemmän. Nimenomaan pk-yrityksiä, suomalaisten tuotteiden edustuksia, ylipäätään näkyvyyttä maahantuonninkin muodossa - tunnustaen, että ruotsalaisten ja tanskalaisten brändiyritysten näkyvyys on omaa luokkaansa. Voi silti lisätä, että Nokia on täällä edelleen suositumpi kuin Samsung.

Hoidin Helsingin päässä takavuosina Suomen ja Puolan suhteita ja ihmettelin silloinkin usein: miksi eivät suuren, EU-hankkeita pursuavan Puolan markkinat enempää kiinnosta suomalaisyrityksiä. Monet suuret yrityksemme onneksi ymmärsivät yskän. 

Iso joukko pk-yrityksiäkin rohkaistui ottamaan tuntumaa, kun silloisen ulkomaankauppaministerin Paavo Väyrysen johdolla tehtiin Puolaan yritysten toivoma VKE-matka joulukuussa 2009. Mutta ministerin johdolla avatuista ovista ei sittemmin ollutkaan menijöitä.

Miksi VKE-konsepti ei toimi?

Mistä kiikastaa? Eikö konsepti toimi, eikö haluta ottaa riskiä vai mistä syystä ovat Tšekki, Slovakia, jopa Puola pudonneet vientiä ja kansainvälistymistä tavoittelevien yritystemme näkökentästä ja jääneet katveeseen. Syitä pitää hakea jostain muusta kuin näiden maiden ”vaikeudesta” tai niiden asettamista kaupanesteistä.

Isot nousevat taloudet kaukomaissa ovat erityisesti suurille yrityksille ymmärrettävästi ensisijaisia kiinnostuksen kohteita. Itämeren piirin ja ylipäätään oman maanosamme luulisi olevan pk-yrityksille luontevampi väylä kansainvälistymiseen. Euroopan talousnäkymät eivät saisi liikoja masentaa: passiivisuus ja alistuminen pahentavat kierrettä.

Itäisen Keski-Euroopan ”KIE-maina” tunnettu alue saattaa Suomessa vielä kantaa vanhoja ”itäblokin” aikaisia mielikuviaan. Jo termi KIE vie harhaan: eihän kyse ole keskisen ITÄ-Euroopan vaan itäisen KESKI-Euroopan maista. Tämä suunta putoaa suuren Saksan ja varsinaisen Itä-Euroopan eli Venäjän ja Ukrainan suurten markkinoiden väliin.

Mielikuvien uudistuminen tapahtuu itse kunkin päässä mutta turhan hitaasti. Puola ja Tšekki ovat laajentuneen EU:n taloudellisia menestystarinoita. Puolassa vahva kotimainen kysyntä, Tšekissä vahva vientisektori tuovat talouteen perusvakautta, vaikka euroalueen kehitys on tuonut taantumaan Tšekkiinkin.

Perusvauras Tšekki

Eurostatin tilastoihin (2009) perustuvassa Euroopan alueiden vaurausvertailussa on suur-Praha (samoin Bratislava) kärkikymmenikössä; listan kärjessä Lontoon City ja 10:tenä Ahvenanmaa. Tšekkiläisen keskipalkka on noin 1000 euroa mutta sillä on ostovoimaa. Maan hinta- ja kustannustasoa ei ole päästetty karkaamaan. Eurostatin mukaan (2011) on työn hinta/tunti Tšekissä 1/3 siitä, mikä se on Suomessa tai Saksassa. Tšekin vauraalla keskiluokalla on varaa ostaa kaikenlaisia merkkituotteita.

Suomi saattaisi tuntea houkutusta vaihtaa tutut huippusijoittumisensa kansainvälissä kilpailukykyvertailuissa maahan virtaaviin suoriin ulkomaisiin (useimmiten tuotannollisiin) investointeihin, joita Tšekki viime vuosiin saakka on saanut ylenpalttisesti, vaikka maan ranking eri vertailuissa ei ole häikäissyt. Tšekin eduksi pelaavat erinomainen sijainti, suhteellisen edullinen kustannustaso sekä teollinen perinne ja osaaminen. Voidaan sanoa Tšekin ottaneen takaisin paikkansa teollisen Euroopan sydämessä, jossa se toiseen maailmansotaan saakka oli.

EU:hun 2004 liittyneet maat ovat EU:n sisämarkkinoiden vankkoja tukijoita, itsekin täysin avoimia talouksia, joissa kilpailu voi olla kovaa. Tšekissä ovat monet elinkeinoelämän sektorit kokonaan ulkomaisessa omistuksessa. Toki on kaupanesteitäkin yritysostoissa tai etabloitumisissa kohdattu: jäykkyyttä lupa- ja valitusmenettelyissä, byrokratiaa ja joskus korruptiotakin, kaikki jäänteitä menneisyydestä.   

Luovaa otetta

 

Jo vajaaseen puoleen miljardiin euroon (432 miljoonaa euroa viime vuonna) revähtänyt Suomen kauppavaje Tšekin-kaupassamme vaatii „äksöniä“ Suomen puolelta: Tšekin vienti Suomeen on 2,5 kertaa Suomen vienti Tšekkiin. Škoda-auton suosio Suomessa kertoo, että kun kohtuuhinta sekä hyvät ominaisuudet, laatu ja muoto yhdistyvät, kauppa käy.

Kaupanesteiden poistamisen rinnalla tulisi huomiota omistaa itse asetettuihin kynnyksiin, rajoitteisiin tai estoihin, joiden takia liian monessa, erityisesti pk-yrityksessä epäröidään lähteä kansainvälistymisen tielle, kehittyneille jo varsin ostovoimaisille markkinoille, jotka ovat vain parin tunnin lentomatkan päässä Suomesta.

Team Finland –hengessä tulisikin kehittää ministerivetoisten VKE-matkojen seurantamekanismeja alemmalla tasolla sen varmistamiseksi, että avatuista ovista mennään. Pk-yrityksiämme voisi linkittää Tšekin panostusalueisiin, joissa Suomella kokemusta: idänkauppa, ydinvoimarakentaminen, cleantech, koulutusala. Prahan Team Finland on palveluksessanne.

Ari Tasanen,
Suomen suurlähetystö, Praha

5.9.2012

______________________________________________________ 

Täällä Manila – Läpinäkyvyys lisääntyy

Heikki HannikainenHeikki Hannikainen

Kesällä 2010 virkaansa astuneen Filippiinien presidentti Benigno Aquinon keskeinen vaalikampanjateema oli ”ei korruptiota, ei köyhyyttä”. Vuosikymmenten aikana juurtunutta hallintokulttuuria ei tietenkään muuteta hetkessä, mutta Aquino on kuitenkin kahdessa vuodessa ehtinyt saada aikaan yhtä sun toista.

Oikeuslaitoksesta on puhdistettu edellisen presidentti Gloria Arroyon selustansa turvaamiseksi nimittämät oikeusasiamies ja korkeimman oikeuden presidentti. Arroyo itse pidätettiin marraskuussa 2011, ja hän on siitä lähtien ollut enimmäkseen kotiarestissa.

Korruption pahimmat pesät, tullilaitos ja verohallinto, haraavat muutoksia vastaan, mutta niidenkin kohdalla on tapahtunut edistymistä. Monet ministeriöt ovat säästäneet satoja miljoonia euroja laittamalla tarjouspyyntöjä uusiksi päivänvaloa kestävien tarjousten saamiseksi. Tämä on viivästyttänyt julkisen sektorin sijoitustoimintaa, mutta lopputulos on ollut odottamisen arvoinen.

Presidentti Aquinon ensimmäisiä talousaloitteita oli Public-Private Partnership (PPP) -ohjelma, joka esiteltiin marraskuussa 2010. Ohjelmaan kuului parisenkymmentä laajaa infrastruktuurihanketta – moottoriteitä, satamia, kevyttä raideliikennettä ja lentokenttiä. Sen kuningas­ajatuksena oli hallituksen takuiden antaminen sijoittajille siitä, että sopimuksen solmisajankohtana sovitut ehdot pysyvät muuttumattomina ja että sijoittajille muutoin mahdollisesti koituvat tappiot korvataan valtion varoista. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että ohjelma saattaisi kohdata perustus­laillisia vaikeuksia, ja niinpä sen toteutus onkin ollut vaillinaista. Oleellista ohjelmassa on kuitenkin ollut pyrkimys luoda talouteen ns. tasainen pelikenttä, jonka puuttuminen on aiemmin pitänyt sijoittajat loitolla.   

Talous myötätuulessa

Aquino peri edeltäjältään lähes tyhjän valtionkassan, mutta vaalikampanjaan käytettyjen miljardien ansiosta Filippiinien taloutta muutenkin hallitseva kulutuskysyntä nousi ennätyslukemiin. Filippiinit ei ole mukana maailmatalouden keskeisissä valtavirroissa, minkä ansiosta maa säästyi vuoden 2009 talouskriisin kolhuilta. Talouskasvu vuonna 2010 oli noin 7,5 %. Vuonna 2011 kasvu notkahti alle neljän prosentin, mihin oli ensisijaisena syynä budjettivarojen hidas vapauttaminen kipeästi kaivattuihin julkisiin hankkeisiin; julkisten varojen käyttöä oli ryhdytty presidentin korruption­vastaisen politiikan myötä seuraamaan erityisen tarkkaan. Tänä vuonna talous on taas piristynyt: säästöjä on löytynyt eri sektoreilta, julkisten sijoitusten tahti on parantunut, ja kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen talouskasvu kipusi 6,5 prosenttiin, mikä oli Aasian toiseksi lukema korkein heti Kiinan jälkeen.

Filippiinien talous­elämässä puhaltavat nyt suotuisat tuulet. Kansainvälisesti arvostettu maan keskuspankki pitää muutenkin hyvässä kunnossa olevan pankkilaitoksen ruodussa. Korkokantaa laskettiin äskettäin – Yhdysvaltain taloudellisesta tilanteesta ja eurokriisistä huolimatta. Kaikki tärkeimmät makrotaloudelliset indikaattorit ovat hyviä, oli sitten kyse ulkomaanvelasta, valtionvelasta, budjettivajeesta tai valuuttavarannosta. Viimeksi mainittu kattaa lähes kokonaisen vuoden tuonnin ja on kuusi kertaa maan lyhytaikaista ulkomaanvelkaa suurempi. Inflaatiokin on pidetty kurissa. Aivan eurokriteereihin Filippiinit ei vielä yltäisi, mutta suuntaus on aivan selvä.  

Aquinon toimikauden aikana Fitch, Standard & Poor’s ja Moody’s ovat yhdessä parantaneet Filippiinien luottokelpoisuusluokitusta peräti kahdeksan kertaa. Kaksi ensinmainittua luokittelevat maan nyt yhden portaan alle sijoituskelpoisuuden, varovaisempi Moody’s todennäköisesti tekee sen vielä kuluvan vuoden aikana. On mahdollista, että Filippiinit saavuttaa sijoituskelpoisuuden Aquinon vuonna 2016 päättyvän toimikauden aikana.

Toiveet palvelusektorilla

Filippiinien teollisuustuotanto on vähäistä, suurteollisuudesta ei voida puhua. Presidentin korruptionvastaisen kampanjan tärkeimpiä tavoitteita onkin ollut ulkomaisten tuotannollisten sijoitusten houkutteleminen maahan. Filippiinien mineraalirikkauksien ansiosta kaivosteollisuus voisi olla merkittävä tulonlähde, mutta heikko valvonta on johtanut lukematto­miin väärinkäytöksiin. Presidentti on linjauksillaan pyrkinyt korjaamaan tilannetta.

Suurin valopilkku viime vuosien aikana on ollut teknologia-alan ulkoistettujen palveluiden kehittyminen eli ns. IT-BPO (Information Technology Business Process Outsourcing). Filippiinit on ohittanut Intian, sektorin palveluksessa on 640 000 työn­tekijää, vuotuinen kasvu on ollut yli 20 %, liikevaihto viime vuonna oli 11 miljardia US-dollaria – eikä loppua ole näkyvissä. Hyvä koulutustaso ja aasialaisittain erinomainen englannin kielen taito ovat tällä alalla Filippiinien valtteja. Suomalaisetkin yritykset ovat tämän oivaltaneet, ja muun muassa NSN avasi Manilassa viime vuonna Presidentti Aquinon läsnäollessa uuden tutkimus- ja kehityskeskuksensa.

Suomalaistenkin yritysten kannalta muita kiinnostavia sektoreita voisivat olla muun muassa vaihtoehto­iset energianlähteet, vesihuolto, ympäristönsuojelu, muu cleantech-klusteri sekä säähavaintolaitteet. Toistuvien tulvien maassa Aquamecin ruoppaajat ovat olleet suuri menestys.

Suomen suurlähetystö Manilassa suljetaan, mutta suomalaisten yritysten kannattaa siitä huolimatta katsoa edelleen myös Filippiinien markkinoille.

Heikki Hannikainen, suurlähettiläs
Suomen suurlähetystö, Manila

______________________________________________________ 

Täällä Ljubljana – Leikkausten kautta nousuun?

Leikkaukset on alkuvuoden ollut kaikkien huulilla oleva teema Sloveniassa. Toisin kuin otsikko voisi antaa ymmärtää, ei kuitenkaan kyse ole maan terveyssektorin ja kirurgien lisääntyneestä tehokkuudesta, vaan Slovenian hallituksen toimeenpanemista ankarista säästötoimista. Suomalaisesta näkökulmasta kaksi asiaa keskustelussa on nostattanut kulmakarvoja: julkisen sektorin työntekijöiden syyllistäminen ja menopuolen kohentamiseen tarvittavien toimien vähäisyys.

Tammikuun lopulla, ennenaikaisten parlamenttivaalien värikkäiden vaiheiden jälkeen, aloittanut Slovenian uusi hallitus on totisesti pannut hihat heilumaan maan talouden tervehdyttämiseksi. Slovenian parlamentti hyväksyi toukokuussa hallituksen mittavan säästöpaketin jolla samalla tarkistettiin kuluvan vuoden budjettia. Lainsäädäntöpaketti sisältää yli 40 erilaista säädöstä ja muuta lainsäädäntöä ja se tähtää Slovenian budjettialijäämän saamiseen alle 3 % vuonna 2013 ja tasapainoon vuoteen 2015 mennessä. Säästöt ovat kokonaisarvoltaan eri arvioiden mukaan 700 miljoonan ja 1,2 miljardin euron haarukassa, leikkausten kohdistuessa muun muassa julkisten sektorin palkkoihin, sekä työntekijä- vanhempainetuuksiin. Eläkkeiden indeksitarkistus jätetään myös tekemättä.

Slovenia oli toinen maa, Portugalin jälkeen, joka ratifioi EU-johtajien maaliskuussa allekirjoittaman finanssipoliittisen sopimuksen. Euroopan neuvoston presidentti Herman van Rompuy jakoikin vierailullaan Sloveniassa toukokuussa kiitosta hallituksella ja maalle vastuullisesta toiminnasta ja mallioppilaana toimimisesta EU:ta ravistelevassa talouskriisissä.  Julkisen sektorin yhden päivän yleislakon antaman huolestuttavan signaalin jälkeen hallitus pääsi sopimukseen ammattiliittojen kanssa säästöpaketista. Tämä oli positiivinen saavutus hallitukselta, koska kaikki uudistukset viime vuosina pysäyttänyt kansanäänestys pystyttiin välttämään.

Suomalaisesta näkökulmasta vieraalta on sen sijaan tuntunut, että jopa hallituksen toimesta syntipukin viittaa on soviteltu julkisen sektorin työntekijöiden harteille. Lausunnoissa on todettu, että yksityinen sektori joutui tiukkaan kurimukseen finanssikriisistä alkaneessa talouskriisissä samalla kuin julkisen sektorin palkat nousivat.

Uudistukset aloitettu sieltä missä aita on matalin

Onkin kuulunut äänenpainoja joiden mukaan nyt on julkisen sektorin aika osallistua talkoisiin. Vaikka tämä, kuten myös väitteet julkisen sektorin ylisuuruudesta ja tehottomuudesta, pitävät osin täysin paikkansa, ei tällainen keskustelu ole omiaan lisäämään yhteishenkeä maassa jossa vastakkainasettelun aika on kaikkea muuta kuin ohi. Samalla voidaan kyseenalaistaa ratkaistaanko rakenteellinen ongelma ja lisääntyykö työntekijöiden motivaatio sillä, että poliittisista syistä vältetään irtisanomiset, mutta sen sijaan toteutetaan 8 % keskimääräinen palkanalennus kaikille julkisen sektorin työntekijöille. Esimerkiksi valtiollisessa teleyhtiössä Telekomissa on eräiden arvioiden mukaan jopa 40 % liikaa työntekijöitä.

Maassa, jossa kiinteistöveroa ei käytännössä ole lainkaan, olisi veroasiantuntijoiden mukaan myös suuria mahdollisuuksia lisätä tulopuolen kertymää verojärjestelmän muutoksilla ja veroja korottamalla. Sloveniassa vieraillut valiokunta Suomen eduskunnasta ihmettelikin säästötoimien painottumista lähes pelkästään menojen leikkauspuolelle. Slovenian hallitus on tarjonnut vastaukseksi, että on aloitettu siitä missä aita on matalin, eli toimilla jotka on poliittisesti yksinkertaisinta toteuttaa.

Viime viikkoina on kuitenkin Ranskan presidentti Hollanden liikkeelle panema kasvu-lumipallo vaikuttanut Slovenian hallitukseen ainakin retoriikan tasolla. Kasvupaketti on nyt valmisteilla. Tärkeät rakenteelliset uudistukset kuten eläkeuudistus ja työmarkkinauudistukset tulevat kuitenkin olemaan erittäin vaikeita toteuttaa. Keskeistä olisi myös investointi-ilmapiirin saaminen houkuttelevammaksi ulkomaisille yrityksille, joka liittyy myös toiseen keskeiseen asiaan, eli pankkisektorin tervehdyttämiseen.  Edellä mainitut ovat ratkaisevia tekijöitä pyrittäessä kohti pidemmän aikavälin talouskasvua. Nykyinen hallitus on lisäksi syönyt omaa uskottavuuttaan ollessaan oppositiossa, jolloin vastusti kaikkia silloisen hallituksen esittämiä uudistuksia. Nyt joudutaan itse esittelemään näitä samoja uudistuksia.

Toisaalta talouskriisi näkyy varsin vähän Sloveniassa yleisesti ja pääkaupunki Ljubljanan katukuvassa. Kriisimielialasta ei voi puhua useimpien slovenialaisten nauttiessa elämästään kuten ennenkin. Tässä piilee myös ongelman ydin. Asiat ovat henkilökohtaisella tasolla useimmilla sen verran hyvin, ettei omia etuja heikentäviin muutoksiin tunnu olevan valmiuksia. Hallitus tekee parhaansa muuttaakseen tämän mielikuvan ja osoittaakseen tilanteen vakavuuden. Puolueet ja poliitikot pääsivät vihdoinkin, monen vuoden kiistelyn jälkeen, yhteisymmärrykseen liberaalin ja poliittisiin tarkoituksiin hyväksikäytetyn kansanäänestysmenettelyn tiukentamisesta.

Slovenian menestymisen kannalta kriittistä on kuitenkin onnistutaanko saamaan kansa uudistusten taakse ja puhaltamaan yhteen hiileen.  Maassa, joka on historiastaan johtuen voimakkaasti kahtiajakautunut, on tämä kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Ville Cantell, 27.6, lähetystösihteeri,

Suomen Ljubljanan suurlähetystö

______________________________________________________ 

 

Täällä Kiova – Investoinneissa haasteita

Vuoden alkupuolisko on ollut työntäyteistä aikaa ja suurlähetystö on tukenut merkittävällä tavalla suomalaisyrityksiä näiden kohtaamissa ongelmissa, ennen kaikkea ALV-saatavien ja tullausarvoon liittyvien erimielisyyksien kanssa.

Suurlähettiläs Arja Makkonen on luonut hyvät suhteet sekä verotoimiston että tullin pääjohtajiin, mikä on merkittävästi myötävaikuttanut siihen, että suomalaisyritysten ongelmia on käsitelty rakentavasti ja useat tapaukset ovat ratkenneet myönteisesti. Selvitettyjen ongelmatapausten rahallinen arvo kipuaa alkuvuoden osalta jo useisiin miljooniin euroihin. Toki aivan kaikessa ei ole onnistuttu, mutta aina pyritään tekemään se mikä tehtävissä on.

Liiketoimintailmapiirin haasteellisuus on tullut todella selvästi esille, ja tilanne tuntuu olevan menossa huonompaan suuntaan. Juhlavat puheet korruption kitkemisestä eivät ole realisoituneet, eikä valtavan virkamiesarmeijan vähentäminen ei ole onnistunut suunnitelmien mukaisesti. Laajalle ulottuvan korruption ja aikaa vievän byrokratian lisäksi varsinkin ALV-palautuksia palautetaan nihkeästi ja myöhässä, selityksenä ”valtiontalouden heikko tilanne”.

Tullausarvoja tarkistetaan ylöspäin usein kestämättömin seurauksin ja vastoin kansainvälisiä käytäntöjä. Ukrainasta ja Venäjältä kokemuksia hankkineet liikemiehet tuntuvat pitävän Ukrainaa selvästi hankalampana toimintaympäristönä. Ukrainassa on valtavasti potentiaalia, mutta se jää lunastamatta nykyisillä korruption ja byrokratian määrillä, jotka ruokkivat toinen toistaan.

Merkittävimmät suomalaisyritysten asioita eteenpäin vievät asiat ovat olleet suurlähettiläs Makkosen henkilökohtaiset tapaamiset sekä näissä tapaamisissa solmitut henkilökohtaiset suhteet veroviraston ja tullin johdon kanssa. Uusi verohallinnon johtaja, vasta 31-vuotias Oleksandr Klymenko tavattiin 28.3. varsin rakentavassa ilmapiirissä.

Tapaamisessa onnistuttiin erään rahallisesti todella merkittävän ongelman ratkaisemisessa, ongelma oli jopa pysäyttänyt osan yrityksen toiminnasta kassavirran puutteen vuoksi. Jo kauan maksamatta olleet ALV-palautukset luvattiin maksaa yrityksen kanssa sovitun aikataulun mukaisesti. Viikko tapaamisen jälkeen saimmekin yritykseltä iloisen viestin ensimmäisen maksuerän saamisesta, nyttemmin myös toinen erä on tullut tilille ja viimeisen kolmannen erän pitäisi tulla pikapuolin. Tällaiset uutiset antavat uutta voimaa välillä kovin synkältä näyttävän liiketoimintaympäristön kanssa painiessa.

Tullin pääjohtaja Ihor Kaletnik tavattiin itse asiassa jo marraskuussa 2011 kun Suomen tullihallituksen ylijohtaja ja tullilaitoksen varapäällikkö Jarkko Saksa vieraili Ukrainassa. Jatkona tälle tapaamiselle järjesti suurlähettiläs Makkonen 14.2. residenssissään keskustelutilaisuuden, johon osallistui vajaat 40 suomalaisyritysten edustajaa. Ukrainan tullin pääjohtaja Ihor Kaletnik osallistui tilaisuuden alkuun, ja hänen poistuttuaan osastopäällikkö Serhiy Syomka vastasi yritysten esittämiin kysymyksiin.

Keskustelu oli avointa ja asiallista. Kahden ja puolen tunnin tilaisuudessa käsiteltiin 13 yritysten esille nostamaa ongelmaa. Yleisimpinä ongelmina oli perusteettomasti korotettu tullausarvo tai perusteettomasti vaihdettu tullauskoodi, mikä taas nosti tuotteen tullausarvoa. WTO-maissa määritellään tullausarvo pääsääntöisesti myyjän laskun perusteella, kun taas Ukrainassa käytetään omia listahintoja, mitkä eivät ota huomioon esimerkiksi saman tuotteen hintavaihteluita eri vuodenaikoina. Myös monia muita hankaluuksia esiintyy listahintajärjestelmässä.

Suurlähetystön kakkosvirkamies Christian Heikkinen tapasi 24.4. osastopäällikkö Syomkan mukanaan kahden yrityksen edustajat, joiden ongelmat käsiteltiin nopeasti ja rakentavasti. Yritykset eivät itse saaneet tarvittavaa tapaamista tullilta, jolloin suurlähetystö antoi sivusta tukea. Tullin edustajat lupailivat alustavasti ongelmien ratkaisemista myönteisesti, kunhan yritykset ovat toimittaneet lisädokumentteja. Myöhemmin saimmekin kuulla että toisen yrityksen ongelma oli ratkennut positiivisesti ja toisenkin edustaja oli toiveikas.

Maakuntiin suuntautuvat VKE-matkat aloitettiin Hmelnitskistä ja samassa maakunnassa sijaitsevasta Slavutan pikkukaupungista, missä sijaitsee yksi suurimmista suomalaisinvestoinneista, Sanitecin keramiikkatehtaat. Suurlähettiläs Makkonen tapasi 16.1. Hmelnitskin alueellisen verotoimiston päällikön Ihor Sinhajevskyn, minkä seurauksena Sanitec sai merkittävän osan jo kauan maksamatta olleista ALV-palautuksista seuraavan kuukauden aikana. Viralliset tapaamiset kuvernööri Vasyl Jaduhan ja pormestari Serhiy Melnykin kanssa sujuivat rakentavassa hengessä, samoin Slavutan pormestari Vasyl Sydorin.

VKE-matka Ukrainan toiseksi suurimpaan kaupunkiin ja talousveturiin Donetskiin tehtiin 26–27.2.,  missä tavattiin kuvernööri Andriy Shyshatskiyn ja pormestari Alexander Lukyachenko. Mukana ollut liikemiesdelegaatio sai tilaisuuden kertoa toiminnastaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan saaden käytännön vinkkejä potentiaalisista partnereista. Samanlainen matka tehtiin Lviviin 19–20.3. missä tavattiin kuvernööri Mikhailo Kostiuk ja pormestari Andrii Sadovyi.

Virallisten tapaamisten lisäksi lounastettiin arvostetun ja tehokkaan lobbausjärjestö EBA:n (European Business Association) paikallisosaston edustajien kanssa missä kuultiin heidän näkemyksensä Lvivin liiketoimintailmapiiristä. Ukrainan neljänneksi suurimpaan teollisuuskaupunkiin ja taannoisen kasakkavaltion alkukotiin Zaporizheen tutustuttiin 11.4., missä meille esiteltiin aluksi merkittävä suomalaisinvestointi eli Konecranesin valtava nosturitehdas. Iltapäivällä tervehdittiin kuvernööri Oleksandr Peklushenkoa ja varapormestari Juri Kaptiuhia kehuen Konecranesin ja viranomaisten hyvää yhteistyötä. Mukana ollut liikemiesvaltuuskunta pääsi myös esittäytymään ja kertomaan toiveistaan viranomaisille.

Maakuntamatkoista on vielä ohjelmassa Odessa ja Harkova toukokuun loppupuolella, liikemiesdelegaatio lähtee tuttuun tapaan mukaan. Harkovassa käydään samalla paikallisessa verotoimistossa tukemassa suomalaisyrityksen ponnisteluja saada oikeudenmukaista verokohtelua.  

Pohjoismaista yhteistyötä ei alkuvuonna unohdettu, sillä 27.3. ruotsalais-ukrainalainen kauppakamari järjesti paneelikeskustelun Ukrainan liiketoimintailmapiiristä. Otsikko oli naseva: ”Business Climate in Ukraine today. Is it Good, Bad or Ugly?”. Valitettavasti suurin osa puhujista, muun muassa Suomen, Norjan, Tanskan ja Ruotsin suurlähettiläät kallistuivat kannanotoissaan enemmän kahden viimeisen vaihtoehdon maastoon. Puhujat kertoivat yllättyneensä siitä, miten merkittävän osan heidän ajastaan vie yritysten tukeminen niiden käytännön ongelmien ratkomiseksi. Suurlähettiläs Makkonen painotti, ettei hyvinvointi ole tullut pohjoismaihin ilmaiseksi vaan sen eteen on tehty valtavasti työtä. Tätä samaa asennetta voi peräänkuuluttaa myös Ukrainan viranomaisilta. On tartuttava härkää sarvista tai ulkomaiset investoijat jatkavat Ukrainan karttamista.

Christian Heikkilä, ensimmäinen sihteeri
Suomen Kiovan suurlähetystö, 20.6.2012.

______________________________________________________

 

Täällä Lima - Kohtaamisia metropysäkillä

 Kuvittele, että päivittäinen työmatkasi lyhenisi kahdesta tunnista puoleen tuntiin. Yhtäkkiä käytettävissäsi olisi joka päivä kolme tuntia lisää aikaa. Näin kävi joillekin Perun pääkaupungissa Limassa asuville tammikuussa, kun Liman metron ensimmäinen linja avattiin.

Tulevina vuosina yhä useamman limeñon työmatka tulee radikaalisti muuttumaan, sillä Limassa aletaan rakentaa useita metro-, pikabussi- ja syöttölinjoja. Voi vain arvella, mitä suunnitelmat tekevät kaupungin ja samassa koko maan tuottavuudelle, sillä pääkaupungissa asuu kolmannes perulaisista, arviolta noin kymmenen miljoonaa ihmistä.

Lima on odottanut julkisen liikenteen ratkaisua jo pitkään. Ensimmäisen metrolinjan rakentaminen aloitettiin 1980-luvun alkupuolella, mutta se tyssäsi kuuden kilometrin jälkeen talouden syöksylaskuun ja korruptioepäilyksiin. Noista vuosista Liman asukasluku on kaksinkertaistunut, ja paineet integroidun liikennejärjestelmän kehittämiseen nousseet. Perun talous on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden ajan keskimäärin noin kuusi prosenttia vuodessa, ja pääkaupunkiseudun kasvu on ollut vielä vahvempaa. Kaupunkikuvassa se näkyy esimerkiksi siinä, että yhä useammalla on varaa omaan autoon, ja liikenteen kaaos tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta.

Alan liiketoiminnalle tämä on tietenkin hyvä asia. Liman pormestari Susana Villaran on arvioinut, että käynnissä oleva joukkoliikenteen uudistaminen on Latinalaisen Amerikan rohkeimpia, kattavimpia ja osallistavimpia. Limaan rakennetaan viisilinjainen metroverkosto. Ensimmäinen, maanpäällinen linja, on jo valmis, ja neljä muuta tullaan rakentamaan pääosin maanalaisiksi. Seuraavassa vaiheessa rakennetaan ns. linja 2, joka tulee yhdistämään Callaon sataman ja kaupungin itäosan yhteensä 25 kilometrin pätkässä. Arvioiden mukaan se avataan käyttäjille vuonna 2016. Perun kasvavien turistivirtojen kannalta hyvä uutinen on, että liikkuminen lentokentälle helpottuu linja 2:n ja kentän yhdistävällä syöttölinjalla.

Tierakennus tulee vaikuttamaan myös pitkään jatkuneeseen talonrakennusbuumiin. Tammikuussa avattu metrolinja on jo nyt vaikuttanut suotuisasti hintakehitykseen alueilla, joille ei ennen juuri rakennettu. Liikkumisen helpottuminen on nostanut hintoja ja rohkaissut uudisrakentamista. Infrastruktuuribuumi antaa suomalaisille hyvän tilaisuuden saada näyttöjä Perun ja koko Andien alueen hankkeissa. Esimerkiksi Pöyry toimi yhdessä perulaisen yhteistyökumppanin kanssa Liman metron rakennustöiden valvojana.

Entä korruptio? Kansainvälisen kehityspankin mukaan Perussa korruptio näyttäisi kehityshankkeissa olevan samalla tasolla muiden alueen maiden kanssa. Erityisen läpinäkyviä ja valvottuja ovat energia- ja finanssisektori. Infrastruktuurirakentaminen voi olla ongelmallista maaseudulla ja alueellisissa hankkeissa, mutta varsinkin pääkaupungissa Limassa näyttäisi olevan tällä hetkellä hyvä tilanne, sillä vuosi sitten valittu hallitus ja kaksi vuotta istunut Liman pormestari ovat eri puolueryhmistä ja toistensa vahtikoiria. Eräänlaisena korruptiona voidaan kuitenkin pitää sitä, että tieto ei liiku kovin avoimesti. Tähän auttaa tehokas verkostoituminen ja paikallistuntemuksen käyttäminen.

Liikenteen järjestämisessä ei kuitenkaan ole kysymys pelkästä liiketoiminnasta tai tuottavuuden kasvusta, vaan sillä saattaa olla syviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Jos suunnitelmista pidetään kiinni, parinkymmenen vuoden päästä Lima saattaa olla hyvin erilainen kaupunki. Kaksi keskeisintä vaikutusta ovat yhteiskunnallinen integroituminen ja liikennekulttuurin muutos.

Jos matkustaa työkseen Helsingin oranssissa metrossa, voi olla vaikea kuvitella keskivertolimeñon päivittäistä työmatkaa. Se alkaa aamuvarhaisella kävelemällä lähimmälle kadulle, jolta kulkee combi eli istuimia täyteen asennettu Hiace. Sen sivuovesta roikkuu rahastaja, joka luettelee huutaen eri katujen nimiä, joille combi on matkalla. Matka on edullinen, mutta pienessä pakettiautossa on istuttava polvet suussa hitaasti liikenteen mukana madellen ja pakokaasuja hengittäen tunti, pari. Combi pysähtyy missä tahansa kadunkulmassa liikenteen sujuvuudesta piittaamatta, ja suojateihin tai punaisiin valoihin melko suurpiirteisesti suhtautuva kuljettaja kiihdyttää mielellään jo puolimatkassa vaikka matkustaja vasta on astumassa sisään tai pois ajoneuvosta. Monien combien kuljettajat vuokraavat auton päiväksi käyttöön, eli heidän on tehtävä tienestinsä joka päivä uudestaan. Niinpä samaakin reittiä ajavat autot kilpailevat keskenään matkustajista.  Monimutkaisessa järjestelmässä on paljon tilaa epäviralliselle työvoimalle.

Samaan aikaan parempituloiset istuvat ilmastoiduissa citymaastureissaan, eivätkä nämä kaksi kaupunkiliikkumisen muotoa kohtaa muuten kuin satunnaisissa peltikolareissa. Jos metroverkostosta saadaan niin laaja, että se alkaa helpottaa yhä useampien yhteiskuntaluokkien päivittäistä liikkumista, metropysäkistä voi tulla ensimmäinen oikea integraation paikka kaupunkilaisille.

Tiia Haapaniemi, kaupallispoliittinen avustaja
Suomen suurlähetystö, Lima

______________________________________________________

Täällä Kanavakatu

Lähes 80-vuotias Kauppapolitiikka-lehti järjesti tänään 7. kesäkuuta kutsutilaisuuden, jossa sen uudistunut ilme ja konsepti lanseerattiin. Avainsana on monikanavaisuus. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvää paperilehteä rukattiin lukijalähtöisempään suuntaan. Aamuyöllä aukesivat uudistetut verkkosivut, ja lehti loikkasi myös sosiaaliseen mediaan.

Ministeri Stubb puhuu tilaisuudessa.Ministeri Stubb puhuu tilaisuudessa.

Sivusto toimii nyt luontevasti kaikilla mobiililaitteilla. Tärkeintä on tavoittaa lukijat sieltä, mistä he tietoa etsivät. Lukijan ei tarvitse tulla lehden sivuille etsimään tuoreita uutisia, vaan hän voi liittyä facebookissa tai twitterissä lehden seuraajaksi ja saada linkit uusiin juttuihin omalle seinälleen.

Mutta muotoa ja kanavia tärkeämpää on sisältö. Mikä on Kauppapolitiikan tehtävä?

Lehti on tärkeä vapaakaupan sanansaattaja, tiivisti tilaisuuden avannut eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb.

Nordean Euroopan markkinoista vastaava Leena Mörttinen korosti taloustiedon merkitystä demokraattisen päätöksenteon polttoaineena. Mörttisen mukaan elämme talouden suhteen ”epävarmuuden helvetissä”. Yleisesti jaettuja totuuksia ei enää ole. Mikä on ”oikea” BKT-kasvun merkitys, miten se määritellään? Vähintään puolen vuoden välein huudetaan paniikkia, sitten taas ollaan onnesta euforisia. Mörttisen mukaan ”helvetistä” viitoittaa tien ulos sitkeä, merkityksellisiä asioita suhteuttava talousjournalismi, jota seuraamalla kansalaiset saavat realistista tietoa taloudesta ja tekevät sen pohjalta yhdessä parempia päätöksiä.

Kauppapolitiikka-lehti vastaa omalta osaltaan tähän tarpeeseen. Suurlähetystöissä ja pääkonsulaateissa syntyy ”tonneittain” taloustietoa, jota kannattaa jakaa suomalaiseen yhteiskuntaan, mainitsi kauppapoliittisen osaston päällikkö Matti Anttonen.

Lehden tehtävä on siis kertoa vapaakaupan merkityksestä globalisaatiossa ja välittää edustustoverkossa ja ministeriössä syntyvää taloustietoa. Toivottavasti olemme myös omalta osaltamme pelastamassa maata Mörttisen maalaamalta ”helvetiltä”.

Riia Järvenpää, vt. päätoimittaja
Ulkoasiainministeriö

Kauppapolitiikka-lehtiä vuosien varreltaKauppapolitiikka-lehtiä vuosien varrelta

 

______________________________________________________

Täällä Lissabon – Asiat tärkeysjärjestykseen

Talousnumerot ja erilaiset ekonomistien analyysit kertovat aina yhden totuuden talouskriisin vaikutuksista, mutta sitäkin tärkeämpää on havainnoida käytännön vaikutukset jokapäiväisessä elämässä ja ihmisten toiminnassa. Lissabonin katuvilinässä talouskriisiä on silti vaikea huomata. Tämä johtuu ehkä siitä syystä, että taloudelliset laskusuhdanteet ja kriisit eivät ole portugalilaisille mitään uutta.

Nykyinen kriisi, olkoonkin että se on kaikista vakavin ja laajamittaisin, on jo kolmas lama kymmenen vuoden sisällä. Tämä on myös kolmas kerta kun IMF on maassa rakentamassa taloutta pystyyn. Työttömyys erityisesti palvelusektorilla on noussut selvästi laman ansiosta, mutta se oli varsin korkea jo ennen lamaakin.

Kriisit ovat joka maassa erilaisia ja ihmiset kokevat ne erilaisina niin jokapäiväisessä elämässään kun poliittisesti. Portugali ja Lissabon eivät ole mitään poikkeuksia. Rikkaita tämä kriisi ei suoranaisesti kosketa. Vanhaa rahaa on maassa edelleen hyvin paljon ja sen turvin yläluokka porskuttaa tässä luokkayhteiskunnassa aivan kuten aikaisemminkin.

Uusi nousemassa ollut keskiluokka on tässä ehkä suurin kärsijä. Se kiristää vyötään ja seuraa miten saavutetut edut ja tulotaso katoaa. Esimerkiksi valtion virkamiehiltä leikattiin kahden kuukauden palkka kokonaan ja sen lisäksi vielä tulotasosta riippuen 5–15 % palkasta. Näin radikaali leikkaus peruspalkkaan kertoo jo todellisesta kriisikokemuksesta.

Turvaverkot ja maastamuutto pitävät leivässä

Portugalin köyhille elämä on suhdanteista riippumatta jokapäiväistä taistelua toimeentulosta (minimipalkka noin 500 euro/kk), ja kriisin vaikutus ei ole samaa suuruusluokka kuten keskiluokan osalta. Köyhällä maaseudulla eletään hyvin pitkälle omavaraisesti.

Portugalilasille perhesiteet merkitsevät paljon, ja vaikeuksissa se korostuu. Itseasiassa talouskriisi on tuonut esille eräänlaisen sosiaalisen hätäverkon. Nyt kun tilanne on taloudellisesti hankala, on varsin tavallista että kaupungissa asuvat ihmiset saavat elintarvikkeita maaseudun sukulaisiltaan. Näin toimittiin Salazarin aikoina ja turvaverkot ovat edelleen olemassa.

Talouskriisi on myös luonut aivan erilaisen portugalilaisen muuttoliikkeen. Erityisesti koulutetut nuoret näkevät, että heillä ei ole välitöntä tulevaisuutta kotimaassaan, minkä takia he hakevat aktiivisesti uusia haasteita ulkomailta. Portugalin historiasta huomaa, että liikkuminen maailmalla lieneekin keskeinen osa portugalilaisten hieman levotonta sielua. Entisten siirtomaiden Angolan, Brasilian ja Mosambikin nopeasti kasvavat taloudet ovat luonnollisesti edesauttaneet tilannetta. Mailla on sama kieli ja pitkälti sama historia, mikä luonnollisesti helpottaa muuttopäätöksen tekemistä.

Kyseessä ei ole mikään pieni lieveilmiö, sillä muuttajia on todellisuudessa kymmeniä tuhansia. Hallitus on todennut, että he ymmärtävät muuttamisen syyt hyvin, mutta toivovat että nuoret palaavat kokemuksineen kunhan Portugalin talous lähtee uudelleen nousuun. Kuriositeettina mainittakoon myös, että suhteutettuna kokoomme Suomi kiinnostaa varsin paljon - johtuukohan AAA statuksestamme?

Kriisi näkyy bensa-asemilla ja kouluissa

Kriisi ei siis näy ihan suoraan jokapäiväisessä elämässä, mutta se ilmenee yllättävissä paikoissa. Asia, johon olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota, on bensa-asemilla asiointi. On varsin tavallista, että asiakas tankkaa autoonsa polttoainetta vain 5 tai 10 euron edestä ja jatkaa matkaansa. Eli eletään varsin pitkälle kädestä suuhun eikä mitään ylimääräistä laiteta tankkiin. Kun on itse tottunut siihen että tankataan aina auto täyteen, se herättää ajatuksia myös omasta kulutustottumuksesta.

Olen myös huomannut, että työliikenteen määrä on huomattavan paljon pienempi kuin lähestytään palkkapäivää, eli ihmisillä ei ole varaa ostaa polttoainetta. Toinen asia on sitten se miten asiat priorisoidaan. Julkinen liikenne on myös varsin kallista ja töihin pitää jotenkin päästä.  Merkittävä polttoaineiden hintaero naapurimaa Espanjaan on myös merkinnyt sitä, että rajan lähellä toimivat asemat ovat suurissa ongelmissa.

Kriisi on myös heijastunut Lissabonissa toimiviin kansainvälisiin kouluihin pienenevinä oppilasmäärinä. Samalla jotkut Lissabonin julkiset koulut joutuvat hankalaan tilanteeseen kun kouluihin pyrkii hyvin paljon aikaisemmin yksityisissä oppilaitoksissa opiskelleita. Joihinkin kouluihin on pyrkimässä 50 % uusia oppilaita. Tilannetta hankaloittaa Lissabonissa myös kaupungin ulkopuolella sijaitsevan NATO:n suuren komentokeskuksen kansainvälisten työntekijöiden merkittävä vähentäminen. Yksi suurimmista kv-kouluista onkin nyt kaatumaisillaan.

Yleiseurooppalaisen pesuveden mukana eurosta ulos?

Portugalin hallitus pyrkii vakuuttamaan markkinoita ja kumppaneita siitä, ettei Portugali ole Kreikka sekä siitä, ettei toista apupakettia tarvita. Kokonaisuutena voi todeta että Portugalin talous, ja ehkä myös koko EU:n talous on tällä hetkellä eräänlaisessa “waiting game” tilanteessa. Useat maat ovat tehneet laajamittaisia reformeja ja rakennemuutoksia ja maiden julkisia menoja on karsittu rajusti, mutta niiden konkreettiset tulokset eivät näy taseissa tai lukemissa välittömästi. 

Portugalin osalta eräänlainen päätös on jo tehty, maa tulee tekemään kaikkensa täyttääkseen vakautusohjelman vaatimukset ja säilyäkseen eurossa. Raportit kertovat varsin hyvästä kehityksestä, mutta päätökset ja talouskehitys ei ole enää pelkästään Portugalin tai portugalialaisten käsissä. He pelkäävätkin lentävänsä yleiseurooppalaisen pesuveden mukana eurosta ulos, ja he eivät pysty tekemään tälle paljonkaan. Tämä johtaa eräänlaiseen epätietoisuuteen ja on varsinkin kansalaisille turhaannuttavaa. Kansakunta odottaa kärsimättöminä ensimmäisiä selkeitä merkkejä siitä, että paluu taloudelliseen kasvuun on alkanut. Toistaiseksi tästä ei ole viitteitä.

Ääriliikkeet puuttuvat

Poliittisesti tilanne on säilynyt hyvin vakaana. Protesteja ja mielenosoituksia on toki ollut ja AY-liikkeet uhitellet eri asioista, mutta maassa vallitsee edelleen varsin suuri konsensus siitä, että asiat on nyt saatava oikeille raiteilleen. Jokainen kriisi on mahdollisuus, eikä tätä tilaisuutta saa nyt jättää käyttämättä. Hallitus ajaa voimakkaasti maalle kokonaan uutta strategiaa ja on ainakin vielä mielipidemittauksissa varsin suosittuja. Useat kaipaavat tosin taloudelle piristysruiskeita ikuisen säästämisen sijasta. Poliittisen toiminnan osalta pitää myös huomata että Portugalista puuttuvat miltei kokonaan populistiset ääriliikkeet ja jopa EU-kriittiset puolueet, ellei nyt miltei kaikkea vastustava kommunistinen puolue lueta niihin.

Kaikki asiat pitää kuitenkin asettaa tärkeysjärjestykseen. Niin myös Portugalissa, sillä vielä ei tiedetä milloin presidentin perinteinen Portugalin kansallispäivän (10.06) illallinen tullaan järjestämään. Syy on portugalilaisille aivan selvä asia, meille ulkomaalaisille arvot ovat edelleen hieman mysteeri. Perinteisesti presidentin illallinen on aina järjestetty edellisenä iltana, eli siis 9. kesäkuuta.

Tänä vuonna tälle perinteelle on ilmennyt merkittävä käytännön ongelma: Euroopan mestaruuskilpailujen jalkapallo-ottelu Portugali–Saksa. Tämä menee arvoltaan ja merkitykseltään luonnollisesti kaikkein muiden asioiden edelle ja illallinen järjestettäneen vasta 10. päivän illalla. Hieman vertauskuvallisesti tässähän on kyseessä myös talousottelusta, sillä Saksa symbolisoi monella tavalla sitä suurta talousmahtia.

Lindström Stefan, lähetystöneuvos
Suomen suurlähetystö, Lissabon

______________________________________________________

Täällä Addis Abeba - Täällä Addis Abeba – Lisäarvoa metsästämässä

Täällä Addis AbebaVaikka nälänhädät ja konfliktit leimaavat Afrikan Sarven uutisantia, odottavat alueen maat parempaa tulevaisuutta. Etiopian talous on ollut kasvu-uralla jo kymmenisen vuotta.

Tavan takaa kuulemme viestejä ulkomaisten ja monikansallisten yritysten kiinnostuksesta Afrikan sarven luonnonvaroja kohtaan. Kultaa, öljyä, kaasua, metalleja ja lannoiteteollisuuden raaka-aineita kaivetaan  laajan alueen eri kulmilta. Tuskinpa ammattitaitoiset yritykset olisivat tänne tulossa, ellei olisi kysymys kiinnostavista uusista löydöistä.

Etiopian hallituksen kunnianhimoinen Kasvun ja Transformaation suunnitelma on jatkoa aikaisemmalle köyhyydenvähentämisen strategialle. Tarkoitus on perustaa kokonaan uusi rautatieverkosto, rakentaa jättiläispatoja sähkön tuotantoon ja kymmenittäin sementti-, tekstiili-, ja sokeritehtaita. Teollistamisen huumassa maatalouttakaan ei laiminlyödä. Nälänhätien opettama Etiopia tietää, että ilman ruokaturvaa teollistuminen ei onnistu.

Satunnainen turistikin huomaa, että maatalouden ja sen tuotteiden jatkojalostuksen kehittäminen on lähin käden ulottuvilla oleva keino hyvinvointiin. Suurin osa Etiopian maataloustuotteista lähtee raaka-aineina markkinoille kuten kahvi ja nahka. 

Vasta nyt on alettu ymmärtää, että paikan päällä tapahtuva jalostus antaa lisäarvoa ja työpaikkoja sekä parantaa  Etiopian tunnettavuutta maailman markkinoilla.

Edistystä on paljon tapahtunut ja ylilyöntejä sattuu. Jalostamattoman nahan vienti ulkomaille haluttiin estää niin korkeilla vientitulleilla, että WTO moitti Etiopian syyllistyneen kaupan sääntöjen rikkomiseen.

Etiopia ei vielä ole WTO:n jäsen, mutta tänä vuonna se on edistynyt neuvotteluissa reippaasti ja vahvempaa sitoutumista osoittaen.

Afrikassa kaiken ei tarvitse olla hi-techiä

Taitavalle ja Afrikkaa tuntevalle investoijalle Etiopia tarjoaa mahdollisuuksia. Ei tarvitse olla suurvalta päästäkseen käsiksi teollistamiseen, jalostamiseen tai jätti-investointien alihankintoihin. Joskus tuntuu siltä, että suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset aivan turhaan karttelevat köyhiä kehitysmaita. Kehitysmaiden valtteja ovat halpa ja kuuliainen työvoima, ja peräti se, että täällä on kaikesta on puute. Yli kymmenen prosentin kasvuvauhdissa ostovoimakin paranee.  Afrikassa on paljon nopean kasvun maita. Onnistuminen on mahdollista, jos panostaa laatuun.

Hyvänä esimerkkinä on suomalaisperheen Addis Abebaan perustama huonekalutehdas. Se valitsi strategiakseen tuottaa skandinaavista pelkistettyä, koristelematonta ja laadukasta tyyliä. Tuotteet kelpaavat trenditietoisten kahviloiden ja hotellien perustajille. Tehdasta ollaan laajentamassa ja sillä on paviljonki toukokuun teollisuusmessuilla.

Afrikassa kaiken ei tarvitse olla hi-techia. Etiopiassa onnistuneen huonekalutehtaan koneet oli kerätty Suomessa toimintansa lopettaneista tehtaista. Ensimmäiset mestarit olivat suomalaisten ammattikoulujen opettajia ja oppilaita. Etiopian 84 miljoonan asukkaan markkinoille on helppo mahtua kun on oikeat kontaktit.

Addis Abeban sanotaan olevan Afrikan Bryssel, Pariisi ja New York. Etiopian ulkoministeriön arvioiden mukaan Addis Abebassa sijaitsee maailman kolmanneksi suurin keskittymä suurlähetystöjä ja monenkeskisiä järjestöjä.  Afrikan Unioni ja YK:n Afrikan Talouskomissio vetävät puoleensa politiikan, kehityksen ja kaupan tapahtumia.  Addis Abeban joka vuoden helmikuussa järjestettäville kaupan messuille tullaan kaukaa. Samalla tavoitetaan myös Sudanin, Kenian ja Djiboutin markkinat.

Alueellinen ulottuvuus onkin tärkeä motiivi aktivoitaessa suomalaisyrityksiä kauppaan ja investointiin Etiopiassa ja Afrikassa yleensä. Afrikan Unioni tavoittelee 54 maata ja miljardia ihmistä yhdistävän vapaakauppa-alueen perustamista 10-20 vuoden kuluessa.  Afrikan sanotaan olevan maailman teollisuuden viimeinen tyhjiö. eikä työvoimastakaan ole pulaa. Kun tuotantokustannukset muualla nousevat, tehtaiden toivotaan hakeutuvan Afrikan luonnonvarojen äärelle.

Afrikan Sarven kehitysjärjestö IGAD (Intergovernmental Authority on Development) haaveilee lukuisien maiden kauppaa yhdistävän rautatie-, maantie-, öljyputki  ja satamaverkoston rakentamisesta.  Tammikuun Addis Abebassa pidetyn huippukokouksen yhteydessä Etiopia, Etelä-Sudan, Djibouti ja Kenia allekirjoittivat alueellisia kauppateitä suunnittelevan muistion.

Öljysopu olisi nopein tie hyvinvointiin

Maltti on valttia. Afrikan maiden ei välttämättä tarvitse kulkea läpi savupiipputeollisuuden haitallisimpia vaiheita. Ympäristön ja kestävän kehityksen tarpeisiin kiinnitetään tietoisesti huomiota ja RIO+20 konferenssiin Afrikan Unioni valmistautuu yhdellä äänellä.

Afrikan Sarven maiden menestyminen riippuu paljonkin Etelä-Sudanin ja Sudanin välisen konfliktin ratkaisusta. Öljysopu olisi nopein  ja vähiten uusinvestointeja vaativa tie  hyvinvointiin. Sudanien kasvu puolestaan säteilisi myönteisesti Etiopiaan, Djioutiin ja Keniaan. Etelä-Sudan tarvitsee uusia kauppateitä silloinkin kun suhteet Sudaniin ovat kunnossa ja tässä  IGAD:in jäsenmaat voisivat olla paljonkin avuksi.

Alue on epävakaa mutta elää paremman tulevaisuuden toivossa. Somalian tilanne on korjaantumassa paljolti kansainvälisen yhteisön patistamana.  Uusimpien uutisten mukaan Somalian öljyvaratkin ovat mittavia.

Afrikan politiikan päättäjät tekisivätkin viisaasti kuulemalla talouselämän ääntä ja sen kautta niitä miljoonia kansalaisiaan, joiden toimeentulosta on kysymys. Jo tässä vaiheessa suomalaisilla yrityksillä on kaikki syy asettaa tuntosarvensa Afrikan kartalle.  Muut ovat jo tulossa.

Leo Olasvirta, Suurlähettiläs
Suomen suurlähetystö, Addis Abeba

______________________________________________________

Täällä Kuala Lumpur - Milloin ne vaalit oikein pidetään?

Täällä Kuala LumpurBrittiläiseen tapaan Malesian pääministeri voi määrätä parlamenttivaalien ajankohdan. Ne on pidettävä viimeistään keväällä 2013, mutta varmoiksi ennustettuja ajankohtia on ollut ja mennyt jo useita: marraskuu, tammikuu, maaliskuu.

Kesäkuukin näyttää jo epätodennäköiseltä, vaikka onkin siivottu puhtaaksi monelta muulta agendalta, kuten esimerkiksi EU-Malesia vapaakauppasopimusneuvotteluilta.

Suotuisia vaaliajankohtia ovat pilanneet oppositiojohtaja Anwarin oikeudenkäynnin loppusuora ja sittemmin vapauttava tuomio. Alkuvuodesta alkoi paisua naisasiaministeriä lähellä oleva National Feedlot Corporation -skandaali (”cowgate”) joka sitten johtikin ministerin eroon. Nyt kiistellään vaalilainsäädännöstä ja vaalikäytännöistä: mitä uudistuksia pitäisi huomioida jo ensi vaaleissa.

Liittovaltion tasolla vallassa on ollut sama UMNO-malaijipuolueen johtama koalitio koko itsenäisyyden ajan, vuodesta 1957. Pääministerit ovat olleet vallassa pitkään, Mahathir 22 vuotta ja Tunku Abdul Rahman, ensimmäinen pääministeri 13 vuotta. Nykyinen, historian kuudes pääministeri Najib on istunut vasta kolme vuotta, mutta hänen isänsä Abdul Razak oli 70-luvulla pääministerinä kuuden vuoden ajan. Nykyisen sisäministeri Hishammuddinin isä Tun Hussein Onn toimi pääministerinä viisi vuotta; Hishamuddin on muuten pääministeri Najibin serkku.

Establishment haluaa myös pysyä vallassa. Kun Freedom Housen rankingin mukaan 87 maata (näiden joukossa nykyisin Indonesia) on ”free”, Malesia on vain ”partly free”. Sekä kansalaisvapaudet että poliittiset oikeudet arvioidaan vain keskinkertaisiksi. Oppositiopuolueiden lehdet eivät saa olla vapaassa myynnissä, tiedonvälityksessä kuuluu vain hallituksen ääni. Automaattisesti ajatellaan, että julkinen valta on sama asia kuin hallitus ja sen politiikka.

Liittovaltion makrotaloudessa subventiot (erityisesti bensiini) muodostavat kymmenen prosenttia budjetista. Näihin hallitus uskaltaa koskea vasta vaalien jälkeen, jos silloinkaan. Oppositio tarjoaa kohennuksia köyhille erityisryhmille ja korruption kitkemistä, mutta ei esitä talouden vaihtoehto-ohjelmaa. Aiemmassa elämässään oppositiojohtaja Anwar oli Mahathirin valtiovarainministeri vuosina 1991-98.

On kuitenkin osavaltioita, joissa vallassa on oppositio. Islamilaisen PAS-puolueen vallassa on traditionaalisesti Kelantan, nyt myös Kedah. Vuoden 2008 vaalien merkittävin tulos oli kuitenkin, että oppositio pystyi valtaamaan osavaltiotasolla Selangorin osavaltion (23 prosenttia Malesian BKT:stä) ja Penangin osavaltion (8 prosenttia BKT:stä, paljon IT-yrityksiä). Vallan vaihtuminen ei aiheuttanut shokkia näiden osavaltioiden taloudessa ja teollisuudessa, vaan ne ovat pystyneet näyttämään parempia BKT-kasvulukuja kuin muu maa. Selangorissa sanotaan – tutkitusti - korruption vähentyneen.

Kuala Lumpurin ja Putrajayan liittovaltioterritoriota ympäröi siis väkiluvultaan viisimiljoonainen Selangor, pääministerinään (chief minister, menteri besar) Anwarin puolueen PKR:n Abdul Khalid. Khalid on talousekspertti, hän toimi 1979-94 malaijipääomaa hallinnoivan PNB:n pääjohtajana. Myös opposition islamilaisella PAS-puolueella on Selangorissa valtaa, se valvoo ajoittain näyttävästi islamilaisten kieltojen (alkoholi, khalwat) noudattamista.

Milloin tahansa vaalit pidetäänkin, UMNO:n hallituskoalitio pyrkii voittamaan Selangorin takaisin. Yhtä vahvasti oppositio haluaa pitää tämän kruununjalokiven. Asiassa on lisäksi sellainen mutka, että Selangor itse päättää, pidetäänkö sen osavaltiovaalit samaan aikaan kuin liittovaltion parlamenttivaalit, vaiko vasta keväällä 2013. Chief minister Abdul Khalid itse sanoo, että hän haluaisi jo pois politiikasta, takaisin talouden ja golfin pariin.

Timo Karmakallio, lähetystöneuvos 
Suomen suurlähetystö, Kuala Lumpur

______________________________________________________

Täällä Berliini - Tuleeko seuraava Facebook Spreen rannoilta?

Täällä BerliiniOlen kuullut Berliinin vuosien aikana useammankin kerran sarkastisin sävyin värjätyn lausahduksen siitä, kuinka täällä voi elää, mutta ei tehdä bisnestä. Tämähän sopii hyvin mielikuvaan yli varojensa elävästä kulttuuri- ja hallintokaupungista.

Totta on, että suuri bisnes ja teollisuus puuttuvat. Loistavasta menneisyydestä on jäänyt kertomaan esimerkiksi Siemensstadt niminen kaupunginosa.

Muutaman viime vuoden aikana tilanne on alkanut kehittymään mielenkiintoiseen suuntaan. Vanhan liiton teollisuus ei tosin ole palaamassa ja varojen yli eletään edelleen. Berliinissä voi sittenkin tehdä bisnestä, yrityksiä syntyy nimittäin kuin sieniä sateella. Tilastollisesti puhutaan kymmenistä tuhansista uusista rekisteröinneistä vuositasolla ja asukasta kohden täällä perustetaan Saksan eniten yrityksiä. Samoin lopettavien ja aloittavien yritysten suhdeluku on Berliinissä muuta maata parempi.

Berliiniä onkin jo intouduttu kutsumaan start-up yritysten pääkaupungiksi. Erityisesti IT ja netti ovat olleet vahvassa nousukiidossa. Saksan piilaakso ei olekaan Dresdenissä vaan ilmeisesti juuri Berliinissä. On jo niitäkin, joiden mielestä piilaakso ei ole myöskään Kaliforniassa vaan Spree – joen rannoilla. Jos ei nyt ihan vielä, niin muutaman vuoden kuluttua ainakin.

Viime vuonna kaupunkiin virtasi pitkälti yli toistasataa miljoonaa euroa riskipääomaa. Kaiken huippuna yksi Saksan merkittävimmistä riskipääomarahastoista siirsi pääkonttorinsa varakkaasta Hampurista köyhään Berliiniin. No jopas jotakin!

Halpa ja iso: lyömätön yhdistelmä

Mikä sitten selittää tämän ilmiön? Eri tekijöiden painotus riippuu siitä keneltä kysytään. Yhtä mieltä kaikki ovat kuitenkin siitä, että keskeisiä tekijöitä ovat kolme yliopistoa, dynaaminen kulttuuriskene, edullinen hintataso, maailmanmaineessa oleva klubikulttuuri ja riittävän suuri koko. Tämän sopan aineksia on vaikea erotella toisistaan, mutta pääsuuntaviivat ovat hahmotettavissa.

Aloitetaan rahasta. Berliini on edullinen kaupunki elää ja yrittää. Täällä on varaa kokeilla oman idean toimivuutta. Asuntojen vuokrat ovat kylläkin nousussa, mutta kun puhutaan liiketiloista, niin niitä on helposti saatavilla ja hintatason osalta ollaan vielä huomattavasti muita eurooppalaisia metropoleja alemmalla tasolla.

Halpa ja iso ovat lyömätön yhdistelmä. Berliini houkuttelee potentiaalisten nuorten yrittäjien lisäksi nuorta asiakaskuntaa. Täällä voit opiskella, juhlia aamuun saakka ja ehkä hyvällä tuurilla tienata myös ensimmäisen miljoonasi. Ja jollain tavalla se kuuluisa Berliinin dynaaminen luovuus pulppuaa myös innovaatioihin ja bisnesideoihin. Kun asukkaita on yli kolme miljoonaa, kapeankin asiakassegmentin tuotteelle tai palvelulle löytyy riittävä kuluttajajoukko.

Yrittäjäystävällinen ilmapiiri kannustaa muitakin kokeilemaan siipiensä kantavuutta. Erään pankkiirin mukaan Berliinissä voit epäonnistua ja yrittää kohta uudelleen. Miljoonakaupungissa asiaan ei kiinnitetä suuremmin huomiota. Toisin olisi jossain pienemmässä kylässä, jossa sormet alkavat osoittelemaan selän takaa. Vähän kliseinen tarina, mutta ilmeisesti meille suomalaisille tuttu ongelma löytyy myös täältä Saksasta.

Berliini taitaa olla yrittäjän taivas, mutta kaikkia se ei koske.  IT/netti- buumi elää elämäänsä ja osittain irrallaan muusta yrittäjyyttä tukevasta verkostosta. Kaupunkiin virtaavasta riskipääomastakin suurin osa uppoaa Tech- skeneen ja perinteiset alat eivät yllä hypetys – kategoriaan. Poliitikot eivät välttämättä aina muista tätä pientä yksityiskohtaa kehuessaan kotikaupunkinsa yrittäjäpolitiikkaa.

Toki edellä mainitut perustekijät ovat myös IT- menestyksen taustalla, mutta keskeisiä ovat lisäksi muutamat 2000-luvun alun kuplasta selvinneet ja rikastuneet business-enkelit sekä heidän verkostonsa. Joku on ehkä kuullut myös ”Business Angels Netzwerk Deutschland” – verkosta. Tämä on kuitenkin eri asia ja erään kuulemani luonnehdinnan mukaan lähinnä vanhojen herrojen klubi, jolla ei ole tekemistä Berliinin IT -buumin kanssa.

Ja löytyy täältä se perinteinen liiketoimintasuunnitelmakilpailukin, jonka hallintoa lähellä olevat tahot nostavat mielellään esille kun puhutaan start-up- buumista. Monet muut pitävät sitä jo hieman aikana eläneenä konseptina. IT -alan yrittäjänalkuja ei kilpailussa nähdä. Toisaalta rahoituspankkien edustajat tuskin huvikseen aikaansa viettävät kilpailun puitteissa järjestettävissä kontakti-illoissa ja muissa tapahtumissa. Jotain merkitystä kokonaiskuvassa silläkin siis on.

Berliinissä on nyt vahva positiivinen kierre ja ainakaan lyhyellä tähtäimellä tätä tuskin voidaan mokata elinkeinopolitiikalla tai muulla tavoin.  Jos muuten Berliini kiinnostaa ja ei ole omia kontakteja, saa täältä suhteellisen edullisen kolmen kuukauden tutustumispaketin johon sisältyy pieni asunto, toimisto ja alkuun auttavat neuvontapalvelut.

Jukka Nikulainen, ulkoasiainsihteeri 
Suomen suurlähetystö, Berliini

______________________________________________________

Täällä Bryssel – Proost!

Täällä BratislavaTaloushuolet painavat myös Belgiassa, mutta ainakin panimoteollisuudella pyyhkii hyvin.

 Brysselin nimen vilahtaessa sanomalehdissä varsinainen uutinen yleensä liittyy Euroopan Unioniin. Velka- ja talouskriisiä koskeva uutisointi Brysselistä on pyörinyt useimmiten muiden maiden kuin instituutioiden isäntämaan Belgian ympärillä.

Brysselissä tapahtuu taloussektorilla kuitenkin paljon myös EU-kortteleiden ulkopuolella. Unionin hallintokortteleiden sydämestä ei ole pitkä matka pääministerin virka-asunnolle, jossa yritetään ratkaista talouskriisiä Belgian mittakaavassa.  

Belgian taloushuolet eivät tavallisesti ylitä kansainvälistä uutiskynnystä muutoin kuin korkean valtionvelan osalta. Maan ongelmat taloussektorilla ovat pohjimmiltaan samoja kuin kaikkialla Euroopassa.

Edessä kurja Belgia?

Viime vuoden syksystä lähtien Belgian vientiteollisuus on taantunut, palvelusektori yskinyt, kasvuennusteet pudonneet pakkasen puolelle ja julkisen talouden alijäämät ovat uhanneet karata käsistä ilman mittavia sopeutustoimia. Ministerien etsiessä yhä uusia ja uusia säästökohteita langettavat kasvottomat kansainväliset luottoluokituslaitokset epämääräisen pelon varjon hallituksen talouspolitiikan ylle.

Mistä löydetään uusia kasvua luovia versoja, miten parantaa kilpailukykyä ja saada velkaantuminen kuriin, luovutaanko palkkojen automaattisista indeksikorotuksista, onko hallituskoalitio riittävän vahva luovimaan maan ulos myrskyisiltä vesiltä? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia ja siispä luottoluokittajat määrittelevät talouden näkymät negatiivisiksi.

Ministerit vakuuttelevat julkisuudessa kireä hymy kasvoillaan, ettei tilanne nyt niin paha ole ja ollaanhan me jo voiton puolella, kun toisaalla viimeisetkin Belgian vaurauden luoneista terässulattamoista ja kaivoksista panevat lapun luukulle ja lähettävät työntekijänsä yhä paisuvaan työttömyyskortistoon.

Onko nyt jälleen aika kutsua maata kurjaksi Belgiaksi, kuten ranskalaisrunoilija Charles Baudelaire aikoinaan teki? Mistä löytyisi valoa alati tihentyvään pimeyteen? No, kurjuuden sekä pimeyden karkottavat Belgiassa ensinnäkin kevät ja toisekseen panimoteollisuus.

Mutta onneksi belgialainen olut maistuu maailmalla

Jokainen Brysselissä asunut tietää, että kevät on tämän kaupungin parasta aikaa. Kevät alkaa aikaisin, maaliskuun puolivälin tienoilla, se on aurinkoinen, lämmin ja puhkeaa kukkaan yhdessä hujauksessa. Terassit täyttyvät turisteista, paikallisista ulkomaalaisista sekä belgialaisista keväisen sään nautiskelijoista.

Näiden nautiskelijoiden yleisin nautintoaine on tietenkin olut, jota voi hyvällä syyllä kutsua Belgian kansallisjuomaksi. Maassa on erikokoisia panimoita noin pari sataa, jotka valmistavat lähes tuhatta eri vakiotuotetta ja näiden lisäksi useita tuhansia erikoistuotteita. Määrä on huima noin kymmenen miljoonan asukkaan maassa, joka on pinta-alaltaan Viroakin pienempi. Monet pienimmistä panimoista eivät tavoittele suuria tuotantomääriä tai timanttista tulosta, vaan valmistavat olutta lähinnä oman kylän tarpeisiin.

Kaupallisia panimoita Belgiaan mahtuu noin satakunta, joiden valmistamat oluet suomalaisillekin oluenystäville tuttuja. Suurista suurin on panimojätti AB InBev, jonka tuotemerkkiportfolioon kuuluvat esimerkiksi Stella Artois, Leffe ja Hoegaarden. Yhtiö onnistui vuonna 2011 kohentamaan tulostaan viidellä prosentilla edellisvuoteen verrattuna, lähinnä Aasian ja Pohjois-Amerikan markkinoiden kasvun vetämänä. Yhtiön kotimaassakin oluen kulutus on jälleen lähtenyt hienoiseen kasvuun vuoden 2010 pohjanoteerauksen jälkeen.

Hyvät uutiset panimosektorilta eivät lopu pelkästään suurteollisuuden tilinpäätöksiin, vaan myös pienpanimoilla menee mukavasti. Legendaarisen vaikeasti saatavilla oleva trappist-olut Westvleteren 12 valittiin jälleen kerran maailman parhaaksi olueksi yhdysvaltaisen Ratebeerin vuosittain järjestämässä äänestyksessä. Westvleteren olutta pannaan Länsi-Flanderissa, ensimmäisen maailmansodan taistelukenttien kupeessa sijaitsevassa Pyhän Sikstuksen luostarissa.

Munkkien politiikka maailman parhaan oluen kaupallistamisessa on kuitenkin liikevaihdon, voiton ja markkinaosuuden kolmiyhteyteen uskovan kauppiaan painajaisuni: Westvletereniä myydään nimittäin vain Pyhän Sikstuksen luostarissa ja sieltäkin olutta voi ostaa mukaan ainoastaan kaksi laatikkoa kerrallaan ennalta ja henkilökohtaisesti sovittuna aikana. Markkinointimielessä saatavuuden rajallisuus tietysti lisää kiinnostusta sekä kysyntää olutta kohtaan, joten jokainen tuotettu pullo käy takuulla kaupaksi.

Eurooppaa myllertävän velkakriisin ja talouskasvun hiipumisen käydessä ahdistaviksi, voi Brysselistä suunnata pienen flaamilaisluostarin keväiseen rauhaan, maailman parhaimman oluen äärelle, pohtimaan vaihteeksi jotain aivan muuta. Proost!

Juuso Stenfors, konsuliasiainhoitaja 
Suomen suurlähetystö, Brysseli

______________________________________________________

Täällä Bratislava: Gorilloja Slovakiassa?

Täällä BratislavaKeväisessä Bratislavassa liikkuva turisti saattaa törmätä sähkötolpissa ja talojen seinissä gorillatarroihin, häkkigorillan kuvaan mielenosoittajien kylteissä, teiden varsille unohtuneissa vaalimainoksissa tai sosiaalisessa mediassa. Miksi rauhallisessa, edellisten jääkiekon MM-kisojen isäntämaassa vastustetaan gorilloja?

Selitys löytyy muutaman kuukauden takaa. Slovakiassa alkoi nimittäin joulun alla paljastua laaja korruptiovyyhti, jossa useita johtavia poliitikkoja ja korkeita virkamiehiä epäiltiin lahjusten ottamisesta. Tapaukset liittyvät valtionyhtiöiden yksityistämiseen puoli vuosikymmentä sitten. Tapausta kutsutaan sekä salakuuntelemalla hankitussatodistusaineistossa että kansan suussa Gorillaksi.

Onko korruptio kommunismin perintö?

Se, että Slovakiassa on korruptiota, ei liene kenellekään yllätys: onhan maa esimerkiksi Transparency Internationalin tutkimuksessa EU:n viidenneksi korruptoitunein. Korruptio liitetään ensisijaisesti politiikkaan, poliitikkojen ja liike-elämän kytköksiin. Liika on kuitenkin liikaa ja Gorilla-skandaalin massiivisuus sai kansalaisetkin ensi kertaa kaduille – korruptionvastaisiin mielenosoituksiin osallistui talvipakkasista huolimatta enimmillään 15 000 ihmistä ja sosiaalisessa mediassa mielipiteensä ilmaisi vielä useampi.

Kanadalaisjournalisti Tom Nicholson kirjoitti tapauksesta kirjan, mutta paikallinen oikeusistuin kielsi sen julkaisemisen yksilönsuojaan vedoten. Gorilla-tapauksesta on tullut Slovakian poliittisen korruption symboli.

Paikallisten kanssa korruptiosta keskustellessa osa on sitä mieltä että nykykorruptiossa on kyse kommunisminaikaisten vaihdantaverkostojen muunnelmasta. Nyt vain vaihdetaan entisissä verkostoissa rahaa ja projekteja palvelusten ja tavaroiden sijaan. Toisten mielestä korruptio on paljon vanhempaa historiallista perua ja sen vuoksi vaikeasti kitkettävissä. Lahjojen antoon sosiaalistutaan jo koulussa tuomalla opettajalle suklaata. 

Kevään koittaessa mielenosoitusinnokkuus on jo laimentunut, mutta Gorilla vaikutti maaliskuussa pidettyjen ennenaikaisten parlamenttivaalien tulokseen. Karvaimman vaalitappion koki skandaalissa pahiten ryvettynyt päähallituspuolue oikeisto-liberaali SDKU, joka menetti peräti 17 paikkaa ja sai vain 11 kansanedustajanpaikkaa.

Ylivoimaisen vaalivoiton sai sen sijaan oppositiossa ollut sosiaalidemokraattinen SMER-puolue puheenjohtajansa Robert Ficon johdolla, olkoonkin, että useiden muiden ohella myös Ficon nimi nousi Gorilla-tutkinnan yhteydessä esille. Smer sai 44,41 % äänistä ja 83 paikkaa 150-jäseniseen parlamenttiin. Uusi parlamentti ja hallitus aloittivat työnsä 4.4. – sinnikkäimpien mielenosoittajien rummutuksen säestämänä.  

Fico, uusi Robin Hood?

Robert Fico ottaa Slovakiassa vallan taloudellisesti haasteellisena ajankohtana. Hänen edellisellä hallituskaudellaan 2006–2010 sekä valtionvelka että valtiontalouden alijäämä kasvoivat. Seuraava hallitus onnistui kääntämään suunnan ja vuoden 2011 lopussa valtiontalouden alijäämä oli 4,9 % BKT:stä ja valtionvelkaa on 43 % BKT:stä. Fico onkin ilmoittanut valtiontalouden tasapainottamisen ja alijäämän painamisen alle 3 prosenttiin yhdeksi keskeisimmistä tavoitteistaan.

Fico on julkisuudessa luvannut robinhoodmaisesti verottaa varakkaita ankarammin ja kiristää suurten yritysten verotusta. Hän suunnittelee 19 % tasaverosta luopumista ja siirtymistä osittain progressiiviseen verotukseen. Yksityishenkilöiden osalta on väläytelty yli 2750 eur/kk tai yli 30 000 eur/v. ansaitsevien tuloveroprosentiksi 25:ttä.

Yritysten, joiden vuotuinen verokanta on yli 30 miljoonaa euroa, veroprosenttia aiotaan nostaa kolmella prosentilla. Kotimaista yrittäjyyttä aiotaan tukea räätälöimällä uusia insentiivejä yrittäjille. Ylellisyystuotteille aiotaan asettaa korkeampi vero; alkoholi- ja tupakkaveron korotukset eivät ole poissuljettuja. Sen sijaan 20 % ALV:hen ei aiota koskea, eli ei luultavasti alentaa sitä takaisin 19 prosenttiin.

Edellinen hallitus uudisti työlainsäädäntöä ja uudistuksissa mm. tehtiin helpommaksi rekrytoida ja irtisanoa työntekijöitä. Fico aikoo puuttua työntekijän irtisanomisen heikennyksiin ja palauttaa irtisanomisaikaa ja irtisanomisajan palkkaa koskevat kohdat ennalleen. Myös eläkejärjestelmään kaavaillaan uudistuksia. Sosiaalietuuksia aiotaan vastaisuudessa antaa räätälöidymmin niin, että varakkaimmat eivät niitä enää saa.

Ei yksityistämiselle

Ficon suhtautuminen valtionyhtiöiden yksityistämiseen on tunnetusti ollut kielteinen. Julkisissa kommenteissaan hän onkin uhannut jäädyttää suunnitelmat yksityistämisestä niin rautatieyhtiö Cargon, lämpövoimaloiden, bussiyhtiöiden kuin sairaaloidenkin osalta. Paljon kritiikkiä kalleudestaan saaneet public-private-partnership -projektit moottoriteiden rakentamisessa aiotaan palauttaa.

Samaan aikaan investointeja ja työllisyyttä pitäisi kuitenkin lisätä, työttömyysprosentti on 13,8 ja nuorisotyöttömyys Euroopan korkeimpia. Edellisen hallituksen tavoitteena oli houkutella maahan investointeja tukipaketein ja työlainsäädännön muutoksin. Nähtäväksi jääkin, millaisin toimin Ficon hallitus investointeja maassa säilyttää ja uusia houkuttelee. Kauppaministeriksi nousi kaikkien yllätykseksi sitoutumaton Tomas Malatinsky, Slovakian työnantajien liiton puheenjohtaja.  

Entäpä korruptio? Mihin suuntaan laiva kääntyy Ficon toisella pääministerikaudella? Tiedossa on, että läpinäkyvyyttä hänen edellisen hallituksensa työskentelyyn kaivattiin. Luultavasti kurssi ei tämänkään hallituksen aikana muutu kokonaan, mutta positiivinen merkki on Ficon hallituksen uusi oikeusministeri Tomas Borec. Ulko- ja kauppaministerin tavoin Borec on sitoutumaton ja valittiin tehtävään SMERin rivien ulkopuolelta. Borec on Slovakian asianajajien liiton puheenjohtaja.

 

Henna Knuutila 1. sihteeri
Suomen suurlähetystö, Bratislava

______________________________________________________

 

Täällä Hampurissa sanotaan „Moin!“

Marianne Sinemus-Ammermann, kuva: Britta HentrichLeudoista talvista huolimatta kevättä odotellaan Hampurissa innokkaasti. Ensimmäisten lämmittävien auringonsäteiden myötä täyttyvät myös kaupungin lukuisat katukahvilat ja ostoskadut. Niillä näkee yhä useammin ostovoimaisia turisteja Venäjältä, Kaukoidästä ja Arabimaista.

Hampurin katukuva on muuttumassa - eikä pelkästään lukuisten rakennustöiden tai vuodenaikojen vaihtelun vuoksi. Hampurista on tullut viime vuosien aikana yhä vetovoimaisempi magneetti yrityksille, matkailijoille ja opiskelijoille. Esimerkkinä mainittakoon ennätysmäiset 53.000 hakijaa yliopiston tarjoamille 8.500 opiskelupaikoille vuonna 2011.

Hansakaupunki panostaa luxus-turisteihin

Viime vuosina Hampuri, joka markkinoi itseään kasvavana kaupunkina, on panostanut vahvasti ulkomaisiin luxus-turisteihin. Hampurin matkailunedistäjän, Tourismus GmbH:n toimitusjohtajan Dietrich von Albedyllin mukaan kaupunki tähtää siihen, että joka kolmas 9,5 miljoonasta hotellivarauksesta vuodessa tulisi ulkomailta. Tällä hetkellä vain joka viides Hampuriin saapuva hotellivieras on ulkomaalainen.

Viime vuonna Saksan tax free -myynti ylitti ensimmäisen kerran miljardin euron rajan. Saksan suurkaupunkien välinen kilpailu maksukykyisistä asiakkaista, jotka ovat pääasiassa Arabimaiden sheikkejä sekä venäläisiä ja kiinalaisia uusrikkaita, onkin jo täydessä vauhdissa. Hampuri on tällä hetkellä Münchenin, Frankfurtin, Berliinin ja Düsseldorfin jälkeen viidennellä sijalla.

Erottuakseen muista kohteista Hampuri panostaa terveysmatkailuun. Esimerkiksi Hampurin yliopistollinen sairaala Universitätsklinikum Eppendorf (UKE) sekä yksityinen Endo-Klinik tarjoavat ulkomaalaisille yksityispotilaille erityispalveluita. Yli 1000 kansainvälistä potilasta ensisijaisesti Arabianlahden ja Itä-Euroopan maista hakeutui vuonna 2011 UKE -sairaalaan hoitoon erilaisten sydän- ja syöpäsairauksien vuoksi ja Endo-Klinikalle puolestaan nivelsairauksien hoitoon. Lääkärihoidon lisäksi sairaalapalveluihin kuuluu tulkkaus, shuttle-service, shopping-service omaisille, gourmet-tason ruokailu ja muuta vastaavaa. Maksukykyisten terveysmatkailijoiden markkinoilta löytyy sairaaloiden mukaan vielä paljon kasvupotentiaalia.

Myös Hampurin liikkeet ja hotellit ovat vastaavasti mukauttaneet palvelunsa näille kohderyhmille sopiviksi. Keskustan tavaratalo saattaa avata ovensa ostohaluiselle seurueelle myös virallisten aukioloaikojen ulkopuolella ja hotelli tarjoaa VIP-vierailleen tarvittaessa rukous-setin, joka koostuu matosta, koraanista ja kompassista oikean ilmansuunnan löytämiseksi.

Hampurilla parhaat talousnäkymät

Mutta myös ilman luxus-turisteja Hampurin talous on hyvällä mallilla. Saksalainen talouslehti ”Capital” julkisti ranking-listan, jonka mukaan Hampuri säilyy ainakin vuoteen 2017 saakka Saksan taloudellisesti parhaiten kehittyvänä kaupunkina. Talouden suoritetaso nousee tutkimuksen mukaan vuoteen 2017 mennessä 13,6 prosenttia ja työpaikkojen määrä kasvaa 7,2 prosenttia. Kaupungin asukkaiden ostovoima nousee tämän hetkisestä 1.848 eurosta kuukaudessa jopa 13,6 prosenttia. Kakkos- ja kolmossijoilla seuraavat München ja Frankfurt. Pääkaupunki Berliini sijoittuu Saksan 60 suurimman kaupungin vertailussa 22. sijalle.-

Yritysmaailma optimistinen 

Hampurin kauppakamarin toimialueella on rekisteröity 140.000 yritystä. Merkittävimmän sektorin muodostavat palvelualan yritykset, jotka työllistävät lähes ¾ Hampurin työvoimasta. Hampurin talouselämän kantavat pilarit ovat satama ja logistiikka, ilmailuteollisuus, Life Science- sekä media- ja IT-alat. Uusina kasvusektoreina voidaan pitää uusiutuvaa energiaa sekä Aasian ja erityisesti Kiinan kanssa käytävää kauppaa.

Hampurin kauppakamari tekee säännöllisiä suhdannebarometrikyselyjä jäsenyritystensä keskuudessa. Saksassa kauppakamarin jäsenyys on lain mukaan pakollinen, joten otos on jotakuinkin kattava. Viimeisimmän kyselyn mukaan voidaan Hampurin yritysmaailmassa vallitsevaa tunnelmaa kuvailla vakaaksi. Suurin osa vastanneista yrityksistä arvioi tämän hetkisen tilanteensa hyväksi. Vaikka tulevaisuuden näkymien suhteen ollaankin ehkä varovaisempia, ovat yritysten henkilöstö- ja investointisuunnitelmat silti kasvusuuntaisia. Vientinäkymiä pidetään Euroopassa vallitsevista vaikeista puitteista huolimatta hyvinä.

Suomalaisia menestystarinoita

Hyvistä talousnäkymistä ja vakaasta ostovoimasta haluavat hyötyä myös monet vähittäismyynnin kansainväliset ketjut. Amerikkalaiset, nuorison keskuudessa kulttistatuksen omaavat Hollister sekä Abercrombie & Fitch ovat valinneet muotikeskuksena tunnetun Düsseldorfin jälkeen Hampurin laajennusoperaatioidensa kohteeksi. Myös suomalainen, mittatilausfarkkuja valmistava nuori yritys Nomo Jeans avasi syksyllä ensimmäisen ulkomaan myymälänsä Hampurin keskustassa ja on toimitusjohtajan, Mari Silvennoisen mukaan päässyt hyvään vauhtiin. ”Maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen konseptimme on saanut monet asiakkaat vakuuttuneeksi siitä, että on vihdoinkin mahdollista saada yksilölliset, sopivat farkut. Päätös avata ensimmäinen myymälä ulkomailla juuri Hampurissa syntyi huolellisen markkinatutkimuksen tuloksena”, kertoo Mari Silvennoinen.

Annikki Karvisen liike HampurissaUusi sijainti, uusi konsepti: korkeatasoisen ostoskadun varrella sijaitsevassa tyylikkäässä liikkeessä on Annikki Karvisen malliston ohella tarjolla kansainvälisten huippusuunnittelijoiden tuotantoa. Kuva: Karvinen


Niinikään muotialalla toimiva Annikki Karvinen Oy on löytänyt Saksasta omat asiakaspiirinsä. Hampurista käsin toimiva Karvinen, joka ylläpitää omaa myymälää Hampurin lisäksi Syltin saarella ja myy sen lisäksi tuotteitaan koko Saksan kattavan jälleenmyyjäverkoston kautta, on onnistunut rakentamaan Saksassa brändin, joka on kantanut yritystä monen vähittäismyyntisektoria koetelleen taantuman läpi. ”Fokusoimme rajalliset voimavaramme pieneen, mutta sitäkin ostovoimaisempaan kohderyhmään. Pysymme tuotevalikoimamme kanssa ajan hermolla ja vaalimme vuosien määrätietoisen työn tuloksena syntyneitä asiakassuhteita jatkuvasti”, toteaa Saksan myyntiyhtiön toimitusjohtaja Kati Karvinen menestyksensä syistä.

Marianne Sinemus-Ammermann varakonsuli
Suomen pääkonsulaatti, Hampuri

______________________________________________________


 

Täällä Managua - Kansalaisjärjestöt arvoketjuja avaamassa

Täällä ManaguaTutustuin helmikuussa Nicaraguassa Solidaarisuus nimisen kansalaisjärjestön kehitysyhteistyöhankkeisiin. Hankkeissa pyritään lisäämään ihmisten toimeentulomahdollisuuksia kehittämällä tuotteiden arvoketjuja. Hankkeet ovat erinomainen esimerkki sanaparista ”kauppa ja kehitys”.

Arvoketju kuvaa jonkin hyödykkeen jalostumista raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi. Jokainen arvoketjun vaihe nostaa tuotteen arvoa. Kehitysmaiden vientituotteiden arvoketjuissa tuotteen arvo yleensä kasvaa eniten sen lähdettyä maasta, kun perusraaka-aineesta kehitetään erilaisia kulutushyödykkeitä loppukäyttäjille.

Myös kehittyneiden maiden tullipolitiikka yleensä edesauttaa sitä, että kehitysmaasta kannattaa viedä vain alhaisen jalostusasteen tuotteita. Tullipolitiikan sijaan arvoketjuihin tutustuminen Nicaraguan maaseudulla tarkoitti pienviljelijöitä pellonpientareella, maissirinkelimaistiaisia ja amerikkalaisille sisustusmarkkinoille kelpaavia käsityötuotteita.

Tutustuin vierailun aikana maissin arvoketjuun. Maissin arvoketjun ensimmäinen lenkki löytyy pellosta. Maissin alkutuotantoa voidaan tehostaa esimerkiksi kastelujärjestelmiä rakentamalla tai tarjoamalla laadukkaampia siemeniä. Köyhän pientuottajan tuotantokyvyn kasvattaminen vaatii useimmiten panoksia, joita hänellä ei ole.

Hankkeen tarjoamat tuotantovälineet nostavat pientuottajan mukaan arvoketjuun. Pienet parannukset lisäävät hänen kohdallaan tuotannon arvoa niin, että hän pystyy elättämään perheensä ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös kehittämään tuotantoaan edelleen. Alkutuotannon tehokkuus vaikuttaa myös ketjun seuraavien vaiheiden mahdollisuuksiin luoda arvoa.

Maissin seuraava jalostusaste on maissijauho, jota käyttävät raaka-aineenaan mm. maissirinkiläleipomot. Leipomoiden uuneissa señoritojen salaisten reseptien avustuksella maissijauho tuottaa arvoa, joka elättää leipomoiden omistajat. Leipomoiden tuotteesta saamaa tuottoa on hankkeessa kasvatettu muun muassa kehittämällä maissirinkilöiden laatua, pakkaustekniikkaa ja markkinointia. Maissirinkeleiden pakkauksia on kehitetty vastaamaan vähittäismyyntimarkkinoiden vaatimuksia. Rinkilöille on myös luotu tuotemerkki, joka erottaa sen tuhansista muista markkinoilla myytävistä rinkilöistä.  

Tämän lisäksi leipomot ovat hyötyneet hankkeen yhteisostorahastosta. Yhteisostorahaston kautta leipomot voivat hankkia raaka-aineita ja tarvikkeita (maissia, juustoa, pakkaustarvikkeita, paistopeltejä) silloin, kun yrittäjien käyttöpääoman niukkuus voi haitata arvoketjun toimintaa. Yhteisostorahaston varoilla tehdään myös pienimuotoisia rakenteellisia parannuksia (esimerkiksi uusien uunien rakentaminen) silloin, kun nämä investoinnit auttavat leipomoita pääsemään tuotantonsa ja markkina-asemansa kannalta uudelle laadulliselle tasolle. Leipomot voivat maksaa yhteisostorahaston hankinnat joko rahana tai maissirinkeleinä, jotka myydään hankkeen osuuskuntien myyntipisteiden kautta.

Maissin alkutuotannossa syntyy itse tähkän lisäksi maissinlehteä, jota voidaan käyttää erilaisten käsitöiden materiaalina. Hankkeessa on kehitetty maissin arvoketjuun uusi lenkki, josta syntyy elinkeino käsityöläisille. Tutustuin erilaisiin maissinlehtikäsitöihin sisustustauluista, postikortteihin ja tekokukkiin. Käsitöistä on pyritty kehittämään uusia malleja, jotka vetoavat paremmin kuluttajiin. 

Tuotteiden pakkaamiseen, esille panemiseen ja tuotemerkkien kehittämiseen panostetaan myynnin edistämiseksi. Tässäkin osassa arvoketjua sen kehittämisen kannalta on olennaista, että ulkopuolisena panoksena pystytään luovuttamaan työkaluja ja tuotantotarvikkeita pienituloisille käsityöläisille. Erityisesti silloin, kun kokeillaan uusia tuotantotapoja tai ryhdytään valmistamaan uusia tuotteita.  Hanke on myös rahoittanut uusien tuotteiden koe-erien tuotantoa koemarkkinointia varten. Käsityöläisten arvoketjujen moottoriksi on perustettu Pohjois-Nicaraguan käsityötuotteita esittelevä kauppa.

Eri toimijoiden yhteen tuominen osaksi arvoketjua ja tiedonvaihto ketjun eri osien välillä on tärkeä osa tuotteiden arvon lisäämistä. Yksi esimerkki tästä on lähiruokaketjupilotti, jossa on tuotu yhteen ja  jaettu tietoa vihannesten tuottajia ja ruokaloiden omistajien välillä. Tavoitteena on neuvotella tuotteiden ostamisesta suoraan tuottajilta. Näin päästään eroon tukkumarkkinoilla toimivista välikäsistä, jotka nostavat kummankin osapuolen transaktiokustannuksia. 

Lisäksi on mietitty mahdollisuutta tarjota tuottajille tuotantoa parantavia menetelmiä kuten kasvihuoneita, jotta he voivat tuottaa enemmän ja parantaa näin omaa toimeentuloaan, samalla kun myös ketjun seuraavan lenkin raaka-ainekustannukset laskevat. Yksi ongelma näiden myyntisopimusten solmimisessa on kuitenkin luottamuksen puute. Toimivat liikesuhteet vaativat osapuolten välistä luottamusta; oli maa ja valuttaa mikä hyvänsä.

Inka Lilja tarkastaja
Ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöyksikkö

_________________________________________________________

 

Täällä Suomi-brändätty Lagos!

Ilta hämärtyy laguunin rannalla, neonvalot ja spotit syttyvät. Lagosin silmäätekevien katseet ja trendikäs musiikki saattelevat toinen toistaan tyylikkäämpiä huippumalleja catwalkille. Maukkaat cocktailit virtaavat, eksoottiset herkut maistuvat.

Nokia-muotinäytös Lagosissa.Nokia-muotinäytös Lagosissa.

Flashback 70-luvulle, Lagosin ja afrobeat-musiikin kulta-aikaan? Ei vaan pohjoismaista vienninedistämistä parhaimmillaan.

Neonvalot ovat ruotsalaisen sisustaman Radisson Blu hotellin parrasvalaistusta, musiikki norjalaista teknoa ja leidit pukeutuvat suomalaiseen viimeisimpään designiin. Vieraat ovat pohjoismaisten yritysten VIP-asiakkaita, muuta liike-elämää, Lagosin huippupoliitikkoja kuvernööri Fasholasta alkaen, muusikkoja ja vaatesuunnittelijoita - yli 20 mijoonan asukkaan Lagosissa VIP-vieraitakin riittää. Tarjoilut janssonin kiusauksesta graavilohen kautta ruisnappeihin ovat tietenkin peräisin Lagosiin lennätetyn ruotsalaisen huippukokin keittiöstä, jossa valmistuu niin ruotsalaisia, norjalaisia kuin suomalaisiakin herkkuja. Juomat taas ovat trendikkäistä juomapisteistä tarjoiltuja Absolut-vodkan värikkäitä sekoituksia, tavallisemman vastaanottotarjoilun lisäksi. Yritysten esittelypisteissä voi tutustua esimerkiksi Wärtsilän, Tetra Pakin tai vaikkapa Herrljunga siiderin tuotteisiin.

Pohjoismaat ovat vallanneet Lagosin, Afrikan kuumimman business-kohteen, Nigerian, liike-elämän keskuksen. Kenellekään kutsuvieraalle ei jääne epäselväksi, että pohjoismaat ja Suomi näkyvästi joukon mukana on yhtä kuin mutkatonta tyyliä, tasokasta laatua ja huippuosaamista eri aloilla – Nordic Spirit in Business and Culture, kuten kolmipäiväisen tapahtuman myyntilause kuuluu. Raikkaita tuulahduksia laguunin kuuman kosteassa illassa oltiin kaivattukin.

Vienninedistämisen tapahtumat ovat tietenkin muutakin kuin muotinäytöksiä, design-vaatteiden ja nokioiden esittelyä. Myös Lagosin tapahtumaan kuului talouskomissaarin (”ministeri”) kutsuvierasluento Nigerian investointimahdollisuuksista, kolme vastaanottoa 300 vieraalle kukin, ja vähemmän tavanomaisesti pohjoismaisia elokuvia, valokuvanäyttely ja eri puolilla esillä ollutta muotoilua, runonlausuntaa, kansainvälistä tasoa oleva piano- ja sopraanokonsertti ja lasten matinea yritysten henkilöstöjen perheille.

Kokonaisuus toimi ja yritykset olivat tyytyväisiä. Nigeriassa vielä heikosti tunnettu Suomi oli ”in” Lagosissa ja on sitä toivottavasti vastaisuudessakin, ainakin Lagosin päättäjien mielissä. Yritykset saivat tarjota asiakkailleen, esimerkiksi voimalaitoksen hankkijalle tai mobiilioperaattorille, hienoja pohjoismaisia elämyksiä. Ne vielä liian harvat Lagosin löytäneet suomalaisyritykset kuten Nokia, Wärtsilä, Nokia-Siemens Networks tai Kone saivat olla ylpeitä suomalaisuudestaan. Laajemmasta näkyvyydestä ja positiivisesta Suomi-kuvasta hyötyvät muutkin Afrikan markkinoiden uudisraivaajat.

Tämä kaikki oli kaukana totutuista menetelmistä, joita niin Nigeriassa kuin viimeksi vaikkapa Ghanassa on kokeiltu sinänsä onnistuneesti: yritysvaltuuskuntia, yritysten muuta esille tuomista vastaanotoin, kohteliaisuuskäynnein ja arvovaltapalveluin. Kaikkea tarvitaan haastavilla kehittyvillä markkinoilla kauppataseemme korjaamisen hyväksi. 

Lauri Voionmaa ulkoasiansihteeri
Suomen suurlähetystö Abujassa

_________________________________________________________

 

Täällä Brasilia – Sisämarkkinat kelluttavat vaikka maailmantaloudessa myllertäisi

Pitkä rivi työntekijöitä reunustaa punaisella matolla vuorattua sisäänkäyntiä. Hurraahuudot kaikuvat mattoa pitkin kulkeville ja korkeat viitoset läiskyvät. Ilmassa on suuren juhlan tuntua.Täällä Brasilia

Ministerit Katainen ja Stubb vetivät suomalaisen vienninedistämismatkan helmikuun puolessa välissä Brasiliaan. Delegaatio oli toiseksi suurin koskaan suomalainen vienninedistämismatka ja yhteensä mukana oli 122 henkilöä. Matkan aikana suomalainen delegaatio vaikuttui Brasilian talouden potentiaalista.

Samoihin aikoihin Brasiliassa taas uutisoitiin pettyneesti ennakkotieto viime vuoden talouskasvusta, vain 2,79 prosenttia. Vielä pahempaa oli tulossa. Maaliskuun alkupuolella julkaistiin viralliset vuoden 2011 luvut – talouskasvua vain 2,7 prosenttia. Fiasko!

Dilma Roussef on tavoitteellinen presidentti, joka on ottanut suuren maan ohjat käsiinsä teknokraattisen tehokkaasti, ja Dilma on ilmeisen pettynyt tulokseen. Hän oli odottanut parempaa. Eurooppalaiselta vinkkeliltä katsottuna voisin suhteuttaa tilannetta ja ajatella, että maailmantalouden nykytilanteessa 2,7 prosentin talouskasvu ei nyt niin hirveän suuri takaisku liene, mutta Dilma vertaa oman kautensa tulosta edeltäjäänsä. Presidentti Lulan kaudella talous kasvoi keskimäärin 4 prosenttia vuodessa, ja Lulan viimeisenä vuotena vuonna 2010 ennätykselliset 7,5 prosenttia. Myönnetään - 7,5 prosenttia ja 2,7 prosenttia painivat eri luokissa.

Viime vuoden heikosta tuloksesta huolimatta Brasilia ohitti viime vuonna Iso-Britannian ja nousi maailman kuudenneksi suurimmaksi taloudeksi. Euroopan huonon taloustilanteen johdosta on odotettavissa, että seuraavaksi Brasilia ohittaa Ranskan ja nousee maailman viidenneksi suurimmaksi taloudeksi vuoden 2012 aikana. Ihan mukavasti pienempikin talouskasvu siis näyttää Brasilian kokoista taloutta kantavan.

Kotimaisen teollisuustuotannon hankala yhtälö

Toisaalta Brasilian taloudessa on iso ongelma. Teollisuustuotanto takkuilee, minkä arvioidaan olleen suurin syy viime vuoden heikkoon tulokseen. Tähän pitäisi saada parannusta, mutta realin vahva arvo ja kiinalaisten tuotteiden yhä voimakkaampi läsnäolo tekee yhtälön hankalaksi. Kuinka kasvattaa teollisuustuotantoa, kun sen kilpailukyky on sekä hintojen että laadun puolesta heikko?

Dilma haluaa tämän vuoden talouskasvun nousevan 4-4,5 prosenttiin. Reseptinä on investointeihin panostaminen. Brasiliassa on tälle tietysti juuri nyt erittäin hyvä tilaisuus. Tarkoitus on uudistaa vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen näyttämöitä, stadioneja, sekä näiden kaupunkien lentokenttiä. Lisäksi kasvunkiihdytysohjelmaan ja sosiaalipoliittiseen rakennusohjelmaan Minha Casa Minha Vida on myönnetty tälle vuodelle rahaa molempiin reilu 40 miljardia realia.

Nähtäväksi jää, onnistutaanko nämä rahat todellisuudessa käyttämään. Jalkapallon maailmanmestaruuskisavalmistelut laahaavat jo nyt pahasti jäljessä aikataulusta. Lisäksi viime vuonna teollisuustuotannon huonon tuloksen lisäksi myös investointien määrä oli alhainen. Tehtävää investointien saralla kyllä riittäisi. Jo nyt Brasilian infrastruktuuri, kuten energia ja liikenne, napisee liitoksissaan, eikä pysty vastaamaan optimaalisesti kasvavan keskiluokan eikä kasvavan talouden haasteisiin.

Sisämarkkinat pelastusrenkaana

Kävi teollisuustuotannon kilpailukyvylle niin tai näin, Brasilia tulee porskuttamaan jatkossakin mukavasti kasvavan ja ostohalukkaan sisämarkkinansa turvin. Brasilian 2000-luvun talouskasvu on perustunut nimenomaan sisämarkkinoiden kasvuun ja tullee tähän perustumaan myös jatkossa. Vaikka onkin tärkeää pureutua krooniseen teollisuuden kilpailukykyongelmaan tai vaikka investointeihin ei käytännössä onnistuttaisikaan satsaamaan, sisämarkkinat luovat turvallisen pohjan myös jatkovuosien talouskasvulle.

Ja muistettava toki on, että Brasilian talous ei ole riippuvainen vain siitä, saadaanko infrastruktuurihankkeet toteutettua ensi vuonna vai ei. Brasilialainen tietotaito on maailmanluokkaa etanoliteollisuudessa, lentokoneteollisuudessa, trooppisessa maataloustuotannossa sekä syvänmeren öljynporauksessa. Erityisesti syvänmeren öljynporauksesta ja siihen liittyvästä offshore-teollisuudesta on odotettavissa merkittävissä määrin tukea Brasilian talouskasvulle myös tulevina vuosikymmeninä. On jopa ennustettu, että vuoteen 2035 mennessä Brasilia voisi olla maailman kolmanneksi suurin öljyntuottajamaa. Öljyteollisuus on ruokkinut oivan piristysruiskeen myös uinuksissa olleelle maan laivanrakennusteollisuudelle. Perusvire Brasilian taloudessa jatkuu optimistisena.

Katja Karppinen-Njock
lähetystösihteeri, Suomen suurlähetystö, Brasília

_________________________________________________________

 

Täällä Haag - Konseptimyymälöiden kevät

Täällä HaagPitkä rivi työntekijöitä reunustaa punaisella matolla vuorattua sisäänkäyntiä. Hurraahuudot kaikuvat mattoa pitkin kulkeville ja korkeat viitoset läiskyvät. Ilmassa on suuren juhlan tuntua.

Apple Concept Store on avattu.

Tapahtuma uutisoidaan alankomaalaismediassa laajasti. Konseptimyymälöitä on Euroopassa jo Iso-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Sveitsissä, mutta Amsterdamin myymälä on Euroopan suurin.

Applelle konseptimyymälä on aivan eri luokan sijoitus kuin jälleenmyyjän valtuutus.

Amsterdamissa on ydinkeskustan arvokkaaseen liiketilaan remontoitu kahteen kerrokseen valkoista hohtavat, avarat tilat.

Alakertaan on sijoitettu myyntipöydät, joissa tuotteita voi kosketella, yläkerrassa löytyy Genius-baari henkilökohtaisia käyttövinkkejä varten, sekä seminaari- ja koulutustilat. Kursseja löytyy sekä aloittelijoille että nörteille, lapsia unohtamatta. Työntekijöitä on listoilla yli 300.

Tätä kirjoittaessa osuu silmiin toinenkin uutinen. Starbucks on avaamassa Euroopan ensimmäisen konseptimyymälän - Amsterdamiin tietysti. Myymälään tulee ”Slow coffee theatre”, ja se yhdistää kahvin, designin ja ruokainnovaatiot . Starbucksin mukaan: ”Mikä toimii Amsterdamissa, sen levitämme muualle Eurooppaan”.

Apple ja Starbucks eivät tule Amsterdamin sattumalta. Vuosi 2011 oli ennätysvuosi Invest in Finlandia vastaavalle hollantilaisvirastolle, NFIA:lle. Jopa 193 ulkomaalaista yritystä päätti sijoittua Alankomaihin vuonna 2010, suurin osa näistä täysin uusia investointeja.

Vaikka Aasia alueena on suurin investointien lähde, suurin yksittäinen maa, josta sijoitetaan Alankomaihin, on Yhdysvallat. Kiina on hyvä kakkonen.

Suosituin investointityyppi oli markkinointi- ja myyntitoimistot (59), sen jälkeen päämajatoiminnat (41) ja kolmantena jakelukeskukset (39). Mutta myös 19 yritystä perusti tutkimus- ja kehitysyksikön, joukossa kansainvälisiä nimiä. NFIA arvioi, että uudet sijoitukset luovat Alankomaihin jopa 43 000 uuttaa työpaikkaa.

Alankomaiden valtteja on suotuisa veroilmasto, koulutettujen työntekijöiden saatavuus ja hyvä sijainti sekä kulkuyhteydet.

Yritysvero on 25%, innovaatioihin sekä tutkimukseen ja kehitykseen panostavat yritykset voivat päästä 5% verotukseen. Myös työntekijöillä on mahdollisuus säästää veroissa. Koulutetut expatit voivat hakea 30% maksimiverotusta.

Alankomaiden menestys sijoituskohteena maailmanlaajuisesta talouskriisistä huolimatta on merkillepantavaa.

NFIA:n mukaan talouskriisi jopa selittää tilastoja: useat yritykset keskittävät Euroopan investointinsa yhteen maahan, ja Alankomaat on onnistunut turvaamaan paikkansa tässä kilpailussa, esimerkiksi Ranskan ja UK:n kustannuksella.

Amsterdamin ympäristö oli yritysten sijoituspäätöksissä suosituin. Kolmasosa eli 65 yritystä sijoittui sinne.

Amsterdamin vetovoima on omaa luokkaansa myös kansainvälisissä brändivertailuissa.  Se on helppo ymmärtää.

Kun Haagista käy visiitillä Amsterdamissa, on kuin lähtisi ulkomaanmatkalle. Elämää pursuava, värikäs ja kansainvälinen kaupunki on ilmapiiriltään vapaampi kuin muut hieman säntilliset ja porvarilliset hollantilaiskaupungit.

Kaupunki tuntuu 780 000 asukastaan suuremmalta. Sen selittää lähes 5 miljoonaa turistia vuosittain. 

Ja nythän siellä on ainakin kaksi uutta ja kiinnostavaa vierailukohdetta. Suosio ruokkii itseään!

Miia Aro-Sanchez
lähetystösihteeri, Suomen suurlähetystö, Haag

_________________________________________________________

 

Täällä Bern – Kevätaurinko paistaa, mutta..

Kevätaurinko paistaa, rinteet ovat huippukunnossa, lämpötila vuorillakin jo nollan tuntumassa. Siis ihanteelliset laskettelusäät, mutta rinteet ovat ”lähes tyhjinä”, ainakin jos Sveitsin matkailualan yrittäjiä on uskominen. Euroalueen myllerrys on tuntunut myös Sveitsissä, eikä loppua aivan heti ole nähtävissä. Yhtenä suorana seurauksena euron ongelmista on ollut Sveitsin frangin vahvistuminen, tuoden erityisesti hotelli- ja matkailualalle ei-niin-toivottuja lisämutkia.

Sveitsissä on seurattu euroalueen myllerrystä huolestuneena, maantieteelle ei Sveitsikään voi mitään. Maan talous on vahvasti sidoksissa euroalueeseen, joten tilanteen vakauttaminen on Sveitsillekin tärkeää. Vienti unioniin muodostaa 60% Sveitsin kokonaisviennistä, ja lähes 80% Sveitsin kokonaistuonnista tulee EU:sta. Sveitsi onkin EU:n kolmanneksi tärkein kauppakumppani Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen.

Yli 250 000 unionin kansalaista käy päivittäin töissä Sveitsin puolella ja maassa asuu yli miljoona EU- ja Efta -maiden kansalaista. Maa on myös Schengenin jäsen. Siinä monien mielestä riittävästi syitä läheisempään suhteeseen EU:n kanssa, mutta Sveitsi ei ole koskaan arkaillut olla omassa leirissään.   

Konkreettisimmin euron vaikeudet ovat näkyneet Sveitsin frangin tasaisena vahvistumisena. Finanssikriisin myötä frangin kurssi alkoi vähitellen vahvistua suhteessa euroon sen toimiessa valuuttamarkkinoiden turvasatamana. Tällä oli välittömät vaikutuksen viennin hidastumiseen ja matkailualan ongelmiin.

Euroalueen ongelmat jatkoivat tätä trendiä, ja niinpä syyskuun 2011 alussa Sveitsin keskuspankki teki historiallisen päätöksen asettaessaan frangille minimikurssin 1,20 suhteessa euroon – Sveitsin näkökulmasta pahimmillaan vaihtokurssi käväisi jo lähes pariteetissa. Viimeksi vastaavia toimia tehtiin 30 vuotta sitten.  

Takaisin niihin lisämutkiin. Hotellialan rekisteröimät yöpymiset laskivat vuonna 2011 reilut kaksi prosenttia edellisvuodesta. Tämä ei ensi silmäykseltä tunnu kovin paljolta, mutta Sveitsissä asiaan on suhtauduttu vakavasti. Liittovaltio ilmoitti jo syksyllä ryhtyvänsä vahvasta frangista kärsivien teollisuudenalojen tukemiseen, yhteensä lähes 900 miljoonalla frangilla. Helmikuun lopussa käytiin parlamentin alahuoneessa tiukka keskustelu siitä, tulisiko maan hotelleille antaa vuoden mittainen arvonlisäveron vapautus, siinä toivossa että huojennus välittyisi matkailijoille halventuneina yöpymishintoina ja toisi maahan lisää kuluttavia matkailijoita. Talousvaliokunnan ehdotus kaatui alahuoneessa niukasti, mutta keskustelu jatkuu.

Keskustelu onkin hyvä esimerkki Sveitsin talouden suhteellisen terveestä tilasta, elvytykseen on vielä varaa. Siinä missä monissa muissa Euroopan maissa säästökuuri on päivän sana, on Sveitsi pystynyt matkailualan hiipumisesta ja euroalueen viennin heikentymisestä riippumatta pitämään valtiontalouden plussalla. Sveitsissä työttömyysaste on hieman alle kolme prosenttia ja joissain kantoneissa kärsitään de facto työvoimapulasta. Sveitsistä ja sen taloudesta puhuttaessa onkin hyvä muistaa kantoneiden suuri painoarvo. Vaikka ulospäin jokin tuote on sveitsiläinen, käyvät kantonit kovaa kilpailua toistensa kanssa ulkomaisista investoinneista ja vientiosuuksista.

Sveitsin näkökulmasta uudet markkinat Aasiassa vetävät frangin kalleudesta huolimatta, eikä tuotteistaminen ja brändäys ole koskaan ollut sveitsiläisten heikkous. Kellontekijät, lääketeollisuus ja kemian ala tekevät lisäinvestointeja ja pk-yritysten etujärjestöt vaativat lisärahoitusta tuotekehitykseen ja innovaatioiden tukemiseen. Innovaatiotyön kiihdyttäminen oli yksi liittovaltion syksyllä julkistaman tukipaketin osa-alueista, ja reilu 200 hanketta saikin tukea. Tämä ei kuitenkaan tunnu riittävän, ja lisää on vaadittu. Uusia, innovatiivisia tuotteita tarvitaankin, jotta Sveitsi korkeiden kiinteiden kustannusten maana pystyy myös jatkossa kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla.

Ja vielä kerran rinteen kautta après-ski’hin. Me kaikki muistamme useat James Bond -elokuvat, joissa Sveitsin jylhät maisemat ovat toimineet kuvauspaikkoina. Schilthorn 2970 metrin korkeudessa on tuotteistanut kuuluisan Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1969) -elokuvan kohtauksen kaikin mahdollisin tavoin, vai mitä muuta voi sanoa joka aamu Piz Glorian pyörivässä ravintolassa tarjolla olevasta James Bond 007 Breakfast Buffet’sta? Tuoreempia esimerkkejä Sveitsin houkuttelevuudesta ovat Jason Bournen kamppailut sekä Band of Brothers -tv-sarja.

Ehkä kuitenkin yllättävin, mutta samalla merkittävä tekijä tällä saralla on Bollywood-leffat, joita on kuvattu Sveitsissä jo lähes 200. Intialaisten turistien määrä onkin viisinkertaistanut reilussa 15 vuodessa. Loppua tälle buumille ei näy, jopa täällä Bernissä keskustan kadut ja raitiovaunukiskot joutuvat silloin tällöin bollywood-kuvausryhmien valtaamiksi. Vaikka kyseessä on huomattava bisnes, yllättävää kyllä ulkomaisten kuvausryhmien houkutteleminen on toistaiseksi tapahtunut enemmän tai vähemmän omalla painollaan. Nyt peliin ollaan laittamassa aimo annos sveitsiläistä tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä mukaan, ja sen myötä uskotaan tämän liiketoiminnan alan ja sen monien kerrannaisvaikutusten yhä kasvavan.

Jäämme Bernissä odottamaan uusia bollywood-tanssiryhmiä päivittäisliikenteemme iloksi.   

Antti Putkonen
ulkoasiainsihteeri, Suomen suurlähetystö, Bern

_________________________________________________________

 

Täällä Bangkok – Mitä jos miljoona burmalaista siirtotyöläistä palaisi takaisin kotiin

Kati VeijonenImukuppi mäiskähtää Suomen suurlähetystön ulkoikkunaan Amarin Towerin kuudennessatoista kerroksessa Bangkokin keskustassa. Mitään telineitä tai hissejä ei tarvita. Ikkunanpesijä roikkuu valjaissa ja tukee jalkansa imukupilla ikkunaan kiinnitettävään tukeen. Lähetystön työntekijät pidättävät hengitystään ikkunan sisäpuolella, kun burmalainen ikkunanpesijä pesaisee ja kuivaa ikkunan. Imukuppi irti, ja seuraava ikkuna.

Maailmalla seurataan Burman viimeaikaista demokratiakehitystä suurella innolla ja toiveikkaina. Burman avautuminen, kehitys ja talouskasvu hyödyttävät koko aluetta. Burman hallitus vapauttaa poliittisia vankeja. Vaalilakia ja työlainsäädäntöä uudistetaan. EU suunnittelee toimiston avaamista Yangoniin. Länsimaat miettivät kilvan talouspakotteiden osittaista poistamista: Australia, Norja, EU. Ne yritykset joilla ei ole jo jotain menossa Burmassa pelkäävät olevansa pahasti myöhässä. Nyt kaikki Burmaan!

Naapurimaassa Thaimaassa joitakin kehitys saattaa myös mietityttää. Useiden arvioiden mukaan Thaimaassa työskentelee jopa kaksi miljoonaa burmalaista siirtotyöläistä. Jos puoletkin heistä palaisi kotiin, thaimaalaiset työnantajat olisivat pulassa.

Jotkut ovat lähteneet Burmasta pakolaisina, monet taloudellisten houkuttimien perässä. "Taloudellisen pakolaisuuden" tavoitteena on lähettää rahaa Burmaan jääneelle perheelle ja suvulle.

Burmalaiset siirtotyöläiset työskentelevät Thaimaassa tyypillisesti tehtävissä, joissa ei tarvita koulutusta tai kielitaitoa: teollisuudessa, kotiapulaisina, ravintola-apulaisina, maanviljelyksessä, kalastusaluksilla, rakennuksilla ja siivoojina. Siirtotyöläisille jäävät kaikkein likaisimmat, vaarallisimmat ja huonoimmin palkatut työt. Näinhän on ollut maailmansivu. Nämä työläiset ovat omalla panoksellaan myötävaikuttaneet huomattavasti Thaimaan taloudelliseen kehitykseen.

Monet burmalaiset siirtolaiset odottavat kotimaan tilanteen kohentumista. Kolmekymppinen Thin työskentelee remonttimiehenä Bangkokissa. Hän tuli maahan laittomana siirtolaisena yli kymmenen vuotta sitten. Tänä aikana hän on työskennellyt vain kahden työnantajan palveluksessa. Tämä on melko poikkeuksellista, sillä usein siirtotyöläiset siirtyvät nopeasti paikasta toiseen. Thin kertoo, että häntä työnantajat ovat kohdelleet hyvin. Silti hän odottaa ja toivoo tilanteen paranevat Burmassa, jotta hän voisi palata kotiin. Hän lähti Burmasta heti lukion suoritettuaan, koska kotimaassa ei ollut työmahdollisuuksia.

Thaimaalaiset yritykset tarvitsevat suuret määrät kouluttamatonta, halpaa työvoimaa. Viimeisimpien julkaistujen tilastojen mukaan Thaimaan työttömyysaste on alle 1 %. Burmalaiset tunnetaan Thaimaassa ahkeriksi työläisiksi. Laillisten kanavien kautta siirtotyöläisiä ei ole onnistuttu tuomaan maahan läheskään riittäviä määriä. Mikäli Burman demokratiakehitys jatkuu tai vielä nopeutuu, on mahdollista, että tulijoita Burmasta ei enää entiseen malliin ole, ja nykyisetkin haluavat palata takaisin.

Mitä jos miljoona burmalaista siirtotyöläistä palaisi takaisin kotiin...

kalaa ja mereneläviä ei saataisi Etelä-Kiinan mereltä thaimaalaisperheen ruokapöytään
talot jäisivät rakentamatta,
kodit siivoamatta, lapset hoitamatta,
tehtaat pysähtyisivät,
riisi jäisi keittämättä ilman keittiöapulaisia ravintoloissa,
ja Amarin Towerin ikkunat ikkunat jäisivät pesemättä?

Kati Veijonen 
Erityisasiantutkija Suomen Bangkokin suurlähetystö

_________________________________________________________

Täällä Soul – Korealainen ei tingi elintasostaan

Kaisa LeidyHeti Souliin saapuessa on vaikea olla panematta merkille, miten viimeisen päälle laitettua erityisesti työikäinen väestö on. Pelkän vilkaisun perusteella voisi siis päätellä että täällä eletään vaurasta elämää. Korean talouden luvut eivät kuitenkaan anna yhtä positiivista kuvaa.

Naiset näyttävät usein töihin mennessään siltä, kuin olisivat ehostaneet pitkän aikaa ja valinneet vaatteet enemmänkin baari-iltaa kuin työntekoa varten. Miehillä taas on päällään lähes identtiset, slimmiksi leikatut puvut, puolireiteen ulottuvat tummat villakangastakit ja usein tyylikkäät silmälasit. Naisten olkapäällä roikkuu MCM:n, Louis Vuittonin tai Chanelin laukku.

Sukupuolesta riippumatta kädessä lähes kaikilla on kädessään uutuuttaan hohtava älypuhelin, jonka käyttöä kommunikointivälineenä, pelikonsolina tai televisiona ei estä se, että puhelimen omistaja samaan aikaan kävelee, tekee ostoksia tai tapaa ystäviään kahvilassa – pikemminkin päinvastoin.

Koreassa kotitalouksien velkaantuminen on kasvava ongelma. Arvioiden mukaan yksityistä velkaa on lähes triljoona dollaria, toisin sanoen lähes yhtä paljon kuin mitä Korean talous tuottaa vuoden aikana. Sitä vastoin kotitalouksien säästämisaste on maailman alhaisimpia, alle 3 prosenttia.

Suuria menoeriä ovat muun muassa koulutus ja usein taloudentpyörivät yhden ansiotyössä käyvän henkilön varassa. Konfutselaisen, patriarkaalisen yhteiskunnan velvoitteiden mukaan miehen tulee pariskunnan avioituessa järjestää heille asunto ja vaimon puolestaan hankkia sinne kodinkoneet ja huonekalut. Nämä tekijät johtavat paitsi kotitalouksien velkaantumiseen myös siihen, että pariskunnat viivyttelevät naimisiinmenoa ja lastenhankintaa, tai jopa päättävät olla menemättä naimisiin tai hankkimatta lapsia lainkaan. Syntyvyys onkin Koreassa maailman alhaisimpia ja väestö ikääntyy nopeimmin maailmassa.

Kotitalouksien velkaantumiseen vaikuttaa myös korealaisten ”kansallisharrastus” eli ostosten tekeminen. Koreassa on vallalla jopa pakkomielteinen suhtautuminen luksustuotteisiin, joka juontaa juurensa kansakunnan kauneusihanteista ja yhteiskuntaa yleisesti leimaavasta kilpailuhenkisyydestä, ja mitä edesauttaa helppo luotonsaanti.

McKinseyn raportin mukaan korealaiset perheet käyttivät viime vuonna jopa 5 prosenttia tuloistaan luksustuotteisiin, enemmän kuin esimerkiksi japanilaiset. Korkeasta, noin neljässä prosentissa pysyttelevästä inflaatiosta huolimatta kulutustason nousu on viime vuosina säännöllisesti ylittänyt tulotason nousun. Viime vuonna, talouden lukujen heiketessä ja epävarmuuden lisääntyessä, tavaratalojen luksustuotteiden myynti kasvoi ennätykselliset 20 prosenttia.

Voiko shoppailuinto olla jo huipussaan?

Myös Koreassa, kuten valtaosassa maailman kehittyneistä maista, ollaan enenevässä määrin huolestuneita maan tulevaisuuden talousnäkymistä. Viime vuonna vientivetoisen maan talous kasvoi vain 3,6 prosenttia, mikä on merkittävä pudotus edellisen vuoden 6,2 prosentin talouskasvuun verrattuna.

Kuluvan vuoden 3,7 prosentin kasvuennusteeseen on sisään leivottu oletus maailmantalouden ja erityisesti USA:n ja Euroopan talouksien elpymisestä vuoden loppua kohden, joten riippuen tästä kehityksestä myös Korea voi joutua rukkaamaan omaa ennustettaan.

Yksityisestä kulutuksesta, joka on yksi Korean talouden kasvumoottoreista, kaavaillaan vastavoimaa vähenevälle viennille ja siten talouskasvun pelastajaa. Kuluttajien joukossa on kuitenkin aistittavissa, että ostoshysteria olisi jo saavuttanut lakipisteensä. Yksityinen kulutus kasvoi vuonna 2011 enää 2,6 %, mikä on huomattava pudotus vuoden takaiseen yli neljän prosentin kasvuun verrattuna. Vuoden viimeisellä neljänneksellä kulutus jopa väheni, ensimmäistä kertaa sitten alkuvuoden 2009. Syyksi laskevaan kulutusintoon epäillään muun muassa kuluttajien taloutta koskevan luottamuksen heikentymistä, korkeita kuluttajahintoja ja kotitalouksien korkeaa velkaantumisastetta.

Se, onko kansallisesta kulutuksesta Korean talouskasvun kirittäjäksi, riippunee paljolti siitä, pystyykö hallitus rohkaisemaan kotitalouksia ottamaan entistä enemmän lainaa. Jo nyt voidaan kuitenkin jo ennakoida, ettei talouden epävarmuustekijöillä juuri ole vaikutusta korealaisten kulutustottumuksiin. Vuosien 2008-2009 vaikean taloustilanteen aikana luksustuotteiden myynti kasvoi lähes 17 prosenttia, ja viime vuoden myyntiluvut osoittavat ettei trendi ainakaan ole hiipumassa. Soulin katukuvassa näkynee siis jatkossakin Guccia, Louis Vuittonia ja Chanelia, todennäköisesti kuitenkin velaksi ostettuna.

Lähetystösihteeri Kaisa Ledy 
Suomen Soulin suurlähetystö

_________________________________________________________

Täällä Havanna – Muutoksen tuulia ilmassa

Pekka Kaihilahti

Kuuba avaa talouttaan verkkaisesti. Uudistukset pyritään suorittamaan niin, että sosiaaliset peruspalvelut kyettäisiin säilyttämään

Kuuban uudistukset eivät ole tuoneet nopeaa helpotusta talouden tilaan. Kuuban teollisuuden tuotanto onkin tällä hetkellä vain 43 prosenttia vuoden 1989 tasosta.

Turismi on tällä hetkellä talouden sektoreista tärkein ja pitää likviditeettiongelmin kanssa kamppailevan maan pinnalla. Kuubassa vierailee vuositasolla noin 2,7 miljoonaa turistia.

Keskimääräinen kuukausipalkka Kuubassa on yhä yksi Latinalaisen Amerikan alhaisimpia eli noin 20 dollaria. Ostovoimapariteetilla korjattuna bruttokansantulo on kuitenkin huomattavasti parempi eli 6000 dollaria henkeä kohti YK:n mukaan, joskin tavaroiden ja elintarvikkeiden saatavuus on usein ongelmallista.

Kuuban talouden avautuminen jatkuu verkalleen

Kuuban talous on jatkanut avautumistaan tämän vuoden toisella puoliskolla. Syksyllä on joko tehty päätökset tai toimeenpantu aiemmin tehdyt päätökset neljästä huomattavasta uudistuksesta.

Syyskuun lopulla Kuuba julkaisi lain, joka säätelee autojen ostoa ja myyntiä. Valtion tavoitteena yhtäältä päästä eroon mustan pörssin kaupasta samoin kuin lisätä tulojaan, sillä myynnistä kerätään neljän prosentin vero. Myös asuntojen myynnin sallima uudistus marraskuussa oli kansalaisten kauan odottama, arvioidaanhan maassa olevan 600.000 asunnon vaje. Toimenpiteen uskotaan muun muassa edesauttavan hyvin heikossa kunnossa olevan asuntokannan peruskorjauksia. Lisäksi asiantuntijat uskovat muutoksen auttavan kuubalaisia luomaan tarvittavia pääomia. Laki ei kuitenkaan salli edelleenkään omaisuuden kerääntymistä. Kiinteistöjä ei myöskään voi käytännössä käyttää lainojen vakuutena.

Yrittäjän elanto tiukilla

Käydessäni Kuubassa nyt marraskuussa ja aiemmilla vierailuillani olen saanut usein kuulla monista rakenteellisista ja käytännön ongelmista, jotka monella tavalla tukahduttavat yritteliäisyyden ja tekevät pahimmillaan itsensä työllistämisestä mahdotonta. Hyvin ankara, kiinteä verotus, joka ei ota huomioon liikevaihtoa tai voittoja, on yksi päällimmäisiä.

Toinen ongelma on liittynyt perustettavien yritysten pääomittamiseen. Jossain määrin syksyn aikana tehdyt päätökset koskien asuntojen ja autojen myynnin ja ostamisen vapauttamista on kuitenkin helpottanut tilannetta.

Kolmas merkittävä ongelma liittyy tuotannontekijöiden hankintaan. Hyvä esimerkki on parturikampaamot, koska monet valtiollisen työpaikkansa menettäneet yrittävät työllistää itsensä tarjoamalla pienpalveluita: pesu-, hoito- ym. aineita ja leikkuuvälineitä saavat hankkia valtion kaupoista ja tukkuliikkeistä ainoastaan valtion yritykset. Muuta virallista tarjontaa ei ole ollut. Näin ainoaksi mahdollisuudeksi välttämättömien hankintojen tekemiseen on usein jäänyt musta pörssi, jossa tuotteiden hinnat ovat huomattavan korkeat.

Kurimus on usein ollut niin paha, että monet itsensä työllistäneet ovat jo alkaneet palauttaa työlisenssejään, jotteivät joutuisi maksamaan luonteeltaan kiinteitä veroja, jotka kerätään siis siitä huolimatta, onko ammatin harjoittajalla mitään tuloja. Hallitus on vihdoinkin alkanut havahtua syntyneisiin pullonkauloihin ja ryhtynyt toimiin tilanteen parantamiseksi – joskin jälleen hyvin hitaasti.

Joulukuussa Kuuban viranomaiset ilmoittivat, että pankit alkavat myöntää luottojen yritystoiminnan aloittamiseen tai kehittämiseen, käytännössä pienyrittäjille ja pienviljelijöille. Hallitus on varannut hieman yli 100 miljoonaa euroa PK-yritysten tukemiseen. Ensimmäisessä vaiheessa 500 pankkikonttorissa aletaan tehdä hakemuksiin liittyviä luottoriskianalyyseja.

Suuria haasteita kuitenkin yhä edessä

Kuuban taloudellisten reformien yksi ensimmäisiä askelia kohdistui maatalouteen. Noin 50 % valtion kollektiivitilojen käyttämistä maista oli viljelemätöntä. Osa tästä maasta jaettiin pienviljelijöille vapaaseen viljelyyn, mikä on kasvattanut nopeaa tahtia elintarvikkeiden tuotantoa. Tällä hetkellä riippumattomat viljelijät viljelevät noin 20 % Kuuban viljelykelpoisesta maasta ja tuottavat 70 % elintarvikkeista.

Tästäkin huolimatta Kuuba joutuu yhä ostamaan 80 prosenttia elintarvikkeista ulkomailta, pääasiassa Yhdysvalloista, ja käyttämään tähän tarkoitukseen arviolta lähes 1,4 miljardia euroa. Yksi merkittävimpiä esteitä tuotannon kohottamiselle on edelleen byrokratia ja sen koko. Esimerkiksi maatalousministeriön palveluksessa on yhä noin 1,2 miljoonaa työntekijää.

Tehoton keskitetty jakelujärjestelmä aiheuttaa jatkuvasti huomattavaa hävikkiä. Samanaikaisesti se on kykenemätön varmistamaan, että itsenäiset pienviljelijät saisivat edes välttämättömät välineet ja lannoitteet työhönsä – ja jollei tarvikkeita yksinkertaisesti ole saatavilla, edes luotonsaanti ei ratkaise perusongelmaa.

Tuolloin vuosittainen tuotanto oli kahdeksan miljoonaa tonnia. Tällä hetkellä sokerin osuus ulkomaankaupan arvosta on viisi prosenttia ja tuotannon volyymi 1,2 miljoonaa tonnia. Kuuban tavoitteena on nostaa vuosituotanto 2,5 miljoonaan tonniin vuoteen 2015 mennessä.

Samanaikaisesti poliittisten muutosten kanssa on tapahtumassa mentaalinen ja luokkarakenteen muutos. Hallitus on tajunnut, ettei sosialistista yhteiskuntaa enää ole. Toisaalta se pyrkii etenemään uudistuksissa siten, että sosiaaliset peruspalvelut kyettäisiin säilyttämään, jottei ”liian moni kansalainen jäisi jälkeen”.

Ministerineuvos Pekka Kaihilahti
Suomen Méxicon suurlähetystö

_________________________________________________________

Täällä OECD - Miten elää hitaan kasvun kanssa?

Antti Kuosmanen

Taloustieteilijöiden ja kommentaattoreiden piirissä käydään näköjään taas debattia keynesläisten ja hayekiläisten välillä. Lopullista voittajaa ei John Maynard Keynesin (1883-1946) ja Friedrich von Hayekin (1899-1992) perustamien kilpailevien koulukuntien ja itsekin aikoinaan sapekkaaseen sananvaihtoon osallistuneiden miesten välillä ole julistettu eikä varmaan koskaan julistetakaan.

Yhdessä suhteessa nämäkin herrat kuitenkin ponnistivat samalta viivalta. He halusivat mahdollisimman nopeaa talouskasvua. Molemmat olivat syntyneet tarpeeksi varhain kokeakseen jo ennen ensimmäistä maailmansotaa vallinneen vapaan kapitalismin jyrkkiä nousu- ja laskusuhdanteita, mutta varsinainen shokkikokemus heille oli tietenkin 1930-luvun suuri lamakausi.

Taloushistorian todella pitkässä juoksussa suuri lamakausikin oli vain lyhyt episodi. Sitten teollisen vallankumouksen käynnistymisen ja varsinkin 1800-luvun loppupuolelta alkaen maailma on kokenut ennen näkemättömän kiivaan talouskasvun kauden: arviolta 2-3 prosenttia vuodessa reilusti yli vuosisadan ajan. Vielä nopeampi kasvu jatkui toisen maailmasodan jälkeen.

Kuusikymmentä vuotta ja vuosisatakin on pitkä aika ihmisen mittakaavassa, mutta kansojen ja ihmislajin elämässä se on pikku tuokio. Ylivoimaisen valtaosan historiastamme kasvu on ollut 0,1 prosentin luokkaa vuodessa. Olemme sokaistuneet pitämään normina ja ehdollistaneet itsemme vaatimaan sellaista mikä on historiallisessa katsannossa ainutlaatuinen ja ehkä ainutkertainen poikkeus.

Vaatimaan, aivan. Jokaisessa poliittisessa järjestelmässä on kansan tuki saatava jollakin tavalla, diktatuuritkin sitä tarvitsevat. Kiinan malli pakottaa meidät kysymään, onko hetken tarpeista pidättyminen tulevaisuuden hyväksi helpommin toteutettavissa demokratiassa kuin diktatuurissa, mutta fakta on, että säästämisaste on johtavissa kehitysmaissa – ja varsinkin epädemokraattisissa kuten Kiinassa – moninkertainen useimpiin demokratioihin verrattuna.

Fakta on myös, että demokraattisesta hallittujen valtioiden johtajat ovat viimeistään 1980-luvulta asti ostaneet kansan tuen yhä anteliaammilla, velaksi täytetyillä lupauksilla hyvinvointiyhteiskuntiensa täydellistämisestä. Se ei enää onnistuisi, vaikka talouskasvu pysyisi tasoilla, joilla se on viimeiset pari vuosikymmentä ollut. Emmekä talouskriisin kurimuksessa ja ikääntymisen rasittamissa yhteiskunnissamme voi laskea sen varaan, että kasvu palaisi entiselle uralle.                  

Pitääkö koko talouden perusta järjestää uudelleen?

Paluuta niihin lukuihin kylläkin odotetaan kuin kuuta nousevaksi. Muuta viimekätistä lääkettä kriisin voittamiseen ja pidemmän aikavälin stagnaation välttämiseen kehittyneissä maissa kuin talouskasvun uudelleen elvyttämistä ei ole juuri esitetty, niin paljon kuin ehdotetut keinot vaihtelevatkin. Kasvua OECD:ssäkin kerta toisensa jälkeen kuulutetaan ja etsitään sille uusia lähteitä innovaatiostrategioilla, vihreän kasvun strategioilla, kehitysstrategioilla, taitostrategioilla ja ties millä strategioilla.

Talouskasvua estäviä piirteitä maistamme, Suomi mukaan lukien, onkin helppo osoittaa. Terve kilpailu tulisi saada toimimaan paremmin. Täälläkin parantamisen varaa on varsinkin kaupan ja muiden palvelujen, myös julkisten, alalla. Yritysten perustaminen ja kasvu pitäisi saada helpommaksi, yritteliäisyys ja riskinotto kunniaan.

Infrastruktuuri on rappeutumassa monissa maissa, muun muassa Yhdysvalloissa, ja vaatisi valtavan uudelleenrakennusohjelman. OECD:n PISA-tutkimukset ja piakkoin julkaistavat muut oppimistulosmittaukset osoittavat, että koulutuksenkin alalla, jota kehittyneet maat ovat pitäneet valttinaan, nousevat maat ovat puhaltamassa niskaan. Seuraukset ovat jo näkyvissä esimerkiksi henkisen omaisuuden kuten patenttien määrissä. Innovointi ei ole enää vain meidän valttimme vaan altavastaajan asema on edessä sielläkin.

Ehkä kaikkein tärkein on kuitenkin energiatalous, jossa irtipääsy fossiilisista polttoaineista on valtava urakka; se vaatii itse asiassa koko talouden perustan uudelleen järjestämistä. Seuraukset siinä epäonnistumisesta olisivat kuitenkin vielä valtavammat, niin elintasollemme kuin ympäristöllekin.

Mutta entä jos onkin niin, että kasvua ei sittenkään saada nostettua riittävän vahvaksi? Entä jos ”paradigma”, jonka muuttamista niin kovasti OECD:ssä kuulutetaan, on muuttunut omin päin ja tavalla jota emme ole osanneet ennustaa emmekä ainakaan uskaltaneet tunnustaa?

Jos nopeaan talouskasvuun nojaava paradigma on peruuttamattomasti muuttunut, silloin tarvittaisiin pelastajaksi uusi johtava idea, sellainen taloudellinen ja sosiaalinen järjestys, jossa kohtuullisen hyvä elämä olisi mahdollista myös hyvin hitaan kasvun oloissa. Konkreettisesti asia kiteytyy työttömyyteen, koska työttömät ja työnsä säilymistä pelkäävät ovat se väestönosa joka meidän yhteiskunnissamme on joutunut maksumiehen ( ja -naisen) osaan.

Miten katkaista korkean työllisyyden riippuvuus nopeasta talouskasvusta, pitää työttömyys pienenä ja tulonjako siedettävän tasaisena, jotta yhteiskuntarauha säilyisi, vaikka talous ei juuri kasvakaan? Siinä on meidän ollako vai eikö olla -ongelmamme.

Suurlähettiläs Antti Kuosmanen
Suomen pysyvä edustusto Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä (OECD)

_________________________________________________________

 

Täällä Windhoek

Antti Piispanen

Ensivaikutelma Namibian pääkaupungista Windhoekista on yllättävä. Onko tämä Afrikkaa lainkaan? Kaupungin keskusta on siisti ja moderni. Infrastruktuuri toimii hyvin, lämmintä vettä tulee hanoista eivätkä sähkökatkot juurikaan vaivaa. Kaupoista saa melkein kaikkea mitä Suomestakin. Valitettavasti hinnatkin ovat lähellä suomalaista tasoa.

Ensikävijälle yllättävää on myös se, että niin monella namibialaisella on suomalainen nimi. Taksikuskin nimi on Heikki, opetusministeriön virkamiesjohdossa toimii Hannu, Saimi lukee uutisia TV:ssä ja Suoma työskentelee kauppakamarissa. Suomella on Namibiassa aivan erityinen asema, mikä avaa ovia myös liike-elämälle.

Myös tilastojen valossa Namibia menestyy hyvin. Se on ylemmän keskitulon maa, talouskasvu on vakaata ja julkisen talouden budjettikuri on toistaiseksi pitänyt niin hyvin, että Namibian lokakuussa 2011 liikkeelle laskema eurobondi merkittiin viisi ja puolikertaisesti yli. Namibia on menestynyt hyvin myös useissa kansainvälisissä vertailuissa. Esimerkiksi Mo Ibrahim -säätiö arvioi Namibian hallinnon kuudenneksi parhaaksi Afrikassa ja Maailmanpankin Doing Business vertailuissa Namibia sijoittuu Italiaa paremmin.

Ensivaikutelma Namibiasta muuttuu kuitenkin keskustan rajojen ulkopuolella. Katuturan kaupunginosa on konkreettinen muistutus apartheidin synnyttämästä rotuerottelusta, ja paikallisten edelleen jatkuvasta kamppailusta paremman elämän ja toimeentulon saavuttamiseksi. Suurin osa maaseudun asukkaista elää kädestä suuhun pienin tuloin, jotka he saavat lähinnä pienkarjasta ja viljelystä. Tuloerot Namibiassa ovat maailmanennätystasoa ja työttömyyden on arvioitu olevan jopa 50 prosentin luokkaa. Arabikevään tapahtumat on pantu merkille huolestuneena myös Namibiassa ja hallitus on pyrkinyt löytämään keinoja puuttua nuorisotyöttömyyteen.

Työpaikkojen luominen on noussut eräänlaiseksi mantraksi Namibiassa, johon myös ulkomaiset sijoittajat törmäävät yhä useammin esimerkiksi hakiessaan työlupia kansainvälisille asiantuntijoilleen. Namibia pyrkii aktiivisesti houkuttelemaan ulkomaisia investointeja maahansa, mutta ehtona on namibialaisten työllistäminen ja kouluttaminen. Tavoite on sinänsä oikea, sillä yksi merkittävimmistä yritystoiminnan pullonkaulatekijöistä on osaavan työvoiman puute. Hyvät tavoitteet voivat kuitenkin kääntyä itseään vastaan, jos keinona on ulkomaisten asiantuntijoiden työlupien epääminen.

Hitaasti kapenevat tuloerot

Namibialaisten lähtökohta on kuitenkin ymmärrettävä, kun tarkastelee talouden rakennetta laajemmin. Maa saa valtaosan vientitulonsa kaivostoiminnasta. Timantit ja uraani ovat merkittävimmät tulonlähteet. Kuitenkin mineraalisektori työllistää vain muutaman prosentin namibialaisista ja valtaosa tuloista näyttäisi valuvan ulkomaille tai pienelle eliitille. Keskeiset namibialaiset yritykset ovat edelleen etupäässä valkoisen vähemmistön omistuksessa. Sama pätee maanomistukseen Namibiassa. Itsenäistymisen jälkeen taloudellinen epätasa-arvo on kaventunut tuskallisen hitaasti.

Namibiassa toimivan ulkomaisen yrityksen on hyvä varautua yllätyksiin, vaikka liiketoimintaympäristö on suhteellisen hyvä moneen muuhun Afrikan maahan verrattuna. Poliittisilla kontakteilla ja valtiolla on suuri merkitys liiketoiminnassa. Hyvät kontaktit ja yhteistyökumppanit edistävät liiketoimintaa Namibiassa, mutta liian tiiviit suhteet voivat kääntyä itseään vastaan, jos poliittiset suhdanteet muuttuvat.

Kiinan merkitys Namibiassa kasvaa vauhdilla. Windhoekissa sijaitseva Kiinan suurlähetystökompleksi on valtava ja maan yritykset hallitsevat paikallista rakennusteollisuutta ja halpatavarakauppaa. Pidemmän aikavälin tavoitteena on päästä kiinni Namibian mineraalisektoriin. Virallinen Namibia suhtautuu kiinalaisiin kumppaneihin myönteisesti. Kiina on hyvä ystävä, joka ei kysele turhia. Tavalliset kansalaiset ovat puolestaan huolissaan työpaikkojensa puolesta ja paikalliset yrittäjät nostavat esiin kiinalaisten urakoitsijoiden vähäisen panostuksen Namibian talouden kehittämiseen. Samalla nousee esiin yhä epäilyttävämmän oloisia tapahtumia liittyen tarjouskilpailuihin. Onneksi Namibian varsin vapaa lehdistö nostaa näitä epäkohtia näkyvästi esiin.

Löytyykö sitä öljyä?

Kaikista haasteista huolimatta, Namibian taloudessa on selvästi nostetta. Valtavat mineraalivarat ja kasvava keskiluokka vetävät kansainvälisiä yrityksiä puoleensa. Suunnitteilla on uuden uraanikaivoksen avaaminen, joka edellyttää miljardi-investointeja. Myös logistiikkasektorilla on käynnissä merkittävät investoinnit. Tavoitteena on moninkertaistaa Walvisbayn sataman kapasiteetti, joka tarjoaa nopeimman yhteyden Angolan, Botswanan ja Sambian markkinoille.

Energiasektori tarjoaa myös monia mahdollisuuksia. Etenkin aurinkoenergiassa on valtavasti potentiaalia. Kuuma peruna on öljy, jonka löytymistä pidetään jo varmana. Namibian talous ei ole myöskään pelkästään megahankkeita. Namibialainen liha ja kala ovat jo löytäneet tiensä EU:n markkinoille ja yhä useampi turisti löytää tiensä Namibiaan. Jatkossa toivottavasti myös suomalaiset yrittäjät ja matkailijat löytävät aiempaa useammin tiensä Namibiaan.

 

 

Antti Piispanen, erityisasiantuntija
Suomen suurlähetystö, Windhoek

_________________________________________________________

 

Kanton – Etelä-Kiinan jättiläinen

Kukapa Etelä-Kiinaa tuntisi. Suomalainen tuntee Pekingin, Shanghain ja Hongkongin mutta high tech –kaupunkia Shenzheniä ei monikaan. Kantonista tunnetaan kantonin murre ja kantonilainen keittiö, jossa kaiken muun voi syödä paitsi keittiön pöydän. Joku on varmaan kuullut Kantonin messuista. Harva tuntee Kantonia kiinalaisella nimellään Guangzhou. Tukholmassa Arlandan lentokentällä lentokenttävirkailija kysyi: ”Missä Guangzhou on? Tarvitaanko sinne viisumi?”.

Guangdong oli maakunta, joka Kiinan talousreformin jälkeen ensimmäisenä avautui ulkomaailmalle. Valinta oli varmaan helppo ja luonnollinen, koska kantonilaiset jos ketkä ovat kauppiaskansaa. Guangdong on hyötynyt historian saatossa maantieteellisestä sijainnistaan kauppareittien läheisyydessä. Kantonilaiset ovat ulottaneet kauppamatkansa pitkin Aasiaa. Suuri osa Aasian ulkokiinalaisista on Kantonista kotoisin. Yli 100 miljoonan asukkaan Guangdongin maakunta kuuluu Kiinan vauraimpiin ja kehittyneimpiin maakuntiin. Guangdongin osuus Kiinan BKT:stä on noin 11 prosenttia.

Guangdongin teollisuus on pääasiassa kokoonpanoteollisuutta sekä prosessi- ja vientiteollisuuttta mutta myös palvelusektori kasvaa voimakkaasti, erityisesti rahoitus- ja pankkiala sekä logistiikka ovat tärkeässä roolissa.

Guangdongin talouskasvu ja kehitys ovat pitkälti perustuneet ulkomaankauppaan sekä ulkomaisiin suoriin investointeihin. Tällä hetkellä Guangdong vastaa noin 30 prosentista Kiinan ulkomaankaupasta. Päävientimaita ovat Yhdysvallat, EU ja Hongkong, josta monet tuotteet tosin jatkavat vielä eteenpäin.

Edelleen jatkuva globaali talouskriisi on nostanut tummia pilviä maakunnan muutenkin sumuiselle taivaalle. Kysyntä ei ole kunnolla päässyt vauhtiin teollistuneissa maissa ja Euroopan tilanne on kantonilaisten kannaltakin varsin huolestuttava.

Kantonin kaupunki, kiinaksi Guangzhou, on Pekingin ja Shanghain ohella yksi Kiinan suurimmista ja merkittävimmistä alueellisista keskuksista. Se on Etelä-Kiinan keskus, Guangdongin maakunnan pääkaupunki ja Helmi-joen rannoille useista miljoonakaupungeista muodostuvan teollisuuskeskittymän johtotähti.

Kanton on bruttokansantuotteessa mitattuna Kiinan kolmanneksi suurin kaupunki. Viimeisten 20 vuoden aikana kaupungin talous on kasvanut keskimäärin 14 prosenttia vuodessa. Kaupunkiin on kehittynyt vahva teollisuuspohja ja merkittävä palvelusektori.

Kantonin alue on perinteisesti ollut Kiinan tärkeimpiä kauppakeskuksia samoin kuin tuotanto- ja kokoonpanokeskuksia. Guangzhoussa järjestettävät Kantonin messut, ”China Import and Export Fair”, ovat Kiinan suurimmat ulkomaankaupan messut. Ne järjestetään kaksi kertaa vuodessa kolmessa noin viikon kestävässä jaksossa. Huhtikuussa 2012 järjestettävät messut ovat 111. Kantonin messut.

Lokakuun 2012 Kantonin messuille osallistui Tampereen pormestarin ja tamperelaisen yritysdelegaation lisäksi 509 suomalaista ostajaa. Guangzhou on siis kauppa-, teollisuus- ja hallintokeskus mutta matkailijoille tuntemattomampi kaupunki.

Kun kysyin erään suuren hotellin johtajalta miten paljon turisteja hotellissa liikemiesten ohella asuu hän vastasi: ”Ei meillä ole turisteja, täällä tehdään businesta”.

Shenzhen on Helmijoen suiston toinen merkittävä kaupunki. Deng Xiaoping perusti 1980 –luvulla Hong Kongin rajalle Shenzhenin pieneen kalastajakaupunkiin erityistalousalueen ikkunaksi kehittyvään Manner-Kiinaan. Nyt Shenzhen on asukasluvultaan kaksi kertaa suurempi kuin Hongkong ja sen bruttokansantuote on pian Hong Kongin tasolla.

Shenzhen kilpailee Shanghain kanssa siitä kumman kansantuote per asukas on suurempi. Shenzhen tunnetaan Kiinan high tech ja IT-kaupunkina. Kiinan merkittävimmillä korkean teknologian yrityksillä, kuten Huaweilla, ZTE:llä, BYD:lla ja Mindraylla on päämaja Shenzhenissä. Tiesitkö, että Shenzhenin satama on maailman neljänneksi ja Guangzhoun maailman yhdeksänneksi suurin?

Vuonna 2011 alkaneen uuden viisivuotissuunnitelman aikana Guangdongin maakunta pyrkii kohottamaan jalostusastettaan ja edistämään innovaatio-toimintaa. Etelä-Kiina tarjoaa juuri näinä aikoina hyvät liiketoimintamahdollisuudet Suomelle juuri näinä aikoina hyvät liiketoimintamahdollisuudet, koska Suomi on investointitavaroiden viejä ja tunnettu high tech –tuotteistaan ja panostamisesta tutkimukseen sekä kehitykseen.

Kauppa Guangdongin maakunnan ja Suomen välillä on viimeisten kahden vuoden aikana kasvanut voimakkaasti. Mahdollisuuksia on, elleivät suomalaiset yritykset sitten sorru suomalaiseen syntiin eli kilpailemaan markkinoista keskenään.

Tämä on ensimmäinen ja viimeinen Kauppapolitiikka-lehden palstalle Kantonin pääkonsulaatista tullut kirjoitus. Viimeinen, koska Kantonin pääkonsulaatti lopettaa toimintansa 1.8.2012. ja ensimmäinen koska kukaan ei ole meiltä artikkelia huomannut aiemmin pyytää.

Kanton lienee Kiinan kaupungeista kuin perheen keskimmäinen lapsi, joka järkälemäisten isojen veljiensä Pekingin ja Shanghain varjossa puuhaa intensiivisesti liiketoimiensa parissa jääden vanhempien huomiossa pahasti jälkeen pikkuveljestään Hongkongista, Aasian hymypojasta.

 

Eero Suominen, pääkonsuli
Suomen pääkonsulaatti, Kanton

_________________________________________________________

Täällä Hanoi – Hanoilainen ruokakaupassa

Terhi Bunders

Hanoissa silmillepistävää on sekä monikansallisten että kansallisten vähittäiskauppa- ja ruokaketjujen vähäisyys. Elintarvikkeet ostetaan kaduilta, toreilta ja pienistä katukaupoista. Katukeittiössä syödään päivän ateriat aamupalasta päivälliseen.

Yhtä silmillepistävää on kuitenkin se, että skoottereiden päällä ajelee tyylikkäästi pukeutuneita miljoonia työikäisiä, joiden kulutustottumukset erityisesti kaupungeissa ovat muuttuneet radikaalisti edellisestä sukupolvesta. On selvää, missä on tulevaisuuden potentiaalia. Vietnamilaisen uuden keskiluokkaisen kuluttajan myötä syntyvät uudet markkinat, jossa perinteinen kauppa siirtyy kaduilta supermarketteihin. Ruoan lisäksi muutoksessa ahmitaan länsimaalaisuutta – kauppakeskuskulttuuria ja ulkomaalaisia tuontituotteita.

Kommunistisen Vietnamin talous on kasvanut maailmassa nopeimpien joukossa viimeiset 20 vuotta, noin kuuden prosentin vuosivauhtia. Vietnamin harjoittaman talouspolitiikan ja vuoden 2007 WTO-jäsenyyden myötä talous on alkanut avautua. Ulkomaalaiset vähittäisketjut ovat katselleet Vietnamiin päin, mutta niiden tulo markkinoille on kuitenkin ollut hidasta. Yhtenä syynä tähän on kaupan esteenä pidettävä taloudellisen tarpeen arviointitesti, joka sallii yhden kaupan avaamisen, mutta seuraavien kauppojen avaaminen ei olekaan itsestään selvää.

Jos katsoo hanoilaista ja hänen kulutustottumuksiaan, näyttää kuitenkin siltä, että seuraavan vuosikymmenen aikana Vietnam tulee ottamaan vähittäiskauppakehityksessään kiinni muuta Kaakkois-Aasiaa. Ja kiinniotettavaa on. Tällä hetkellä vähittäiskauppa kattaa 20 prosenttia maan markkinoista. Kauppaministeriön tavoite on nostaa lukema 40 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Vietnamissa on tällä hetkellä 615 supermarkettia ja 102 kauppakeskusta, mikä lähes 90 miljoonan asukkaan maassa ei ole paljoa. Vähittäiskaupan jatkohaaste on, että 70 prosenttia vietnamilaisista asuu maaseudulla.

Monet uskovat, että moderni vähittäiskauppa tarjoaisi vastauksia myös Kaakkois-Aasian korkeimpaan inflaatioon ja ruoan hinnannousun taltuttamiseen. Lisäksi ketjutuksen uskotaan parantavan ruokaturvaa ja ruoan laatua sekä kehittämään paikallisia tuotteita ja reilua kilpailua. Vähittäiskaupan kehittyminen avaa markkinoita myös ulkomaalaisille tuotteille. Ja juuri tätä keskiluokan hanoilainen haluaa: jo nyt 70 prosenttia haluaisi ostaa ruokansa yhdestä kaupasta.

Vaikka hanoilainen nyt menisikin supermarkettiin, ostaa hän tällä hetkellä todennäköisesti vietnamilaisia tuotteita. Ellei hän sitten pysty maksamaan monikertaisia hintoja ranskalaisesta jogurtista, australialaisesta pakastetusta lihasta tai Uuden-Seelannin maidosta. Vientiriippuvaisessa ja talouden alijäämästä kärsivässä Vietnamissa tuontitullit ovat korkeat. ”Ulkomainen ruoka valtaa kotimaiset markkinat” – uutisointi kuvastaa hyvin sekä asennetta että markkinatilannetta. Kyse on todellakin invaasiosta, joka nähdään uhkana ja vaarana kotimaiselle tuotannolle. Tästäkin huolimatta vapaakauppaneuvottelut sekä EU:n että Tyynenmeren kumppanuusmaihin (ml. Yhdysvallat) kanssa on Vietnamille tärkeä kysymys.

Millainen tiedostava ruokakaupassa kävijä Vietnamissa on syntymässä, on vielä avoinna. Nähtäväksi myös jää, millaisia ketjuja markkinoille tulee ja millä hinnoilla ulkomaalaisia tuotteita myydään. Mutta faktat kertovat potentiaalin: Vietnamissa on vuoteen 2020 mennessä yli 100 miljoonaa kuluttajaa noin Suomen kokoisella alueella. Tästä yli 60 prosenttia on alle 35-vuotiaita, joista lähes jokainen haluaa edustaa keskiluokkaista uuden ajan vietnamilaista.

Ja hanoilainen kuluttaja pitää huolen siitä, että markkinat ovat muuttumassa. On erityisen tärkeää katsoa eteenpäin, nähdä Vietnam osana globaalia markkinataloutta. Tuontituotteilla ostetaan palasia uudesta huomisesta. Tuontituotteita pidetään luksuksena, joihin ei ole ollut varaa. Kaupunkien uusi keskiluokka, joka on korkean talouskasvun myötä syntynyt, on synnyttänyt myös länsimaisten merkkien brändiajattelun. Siinä luksus edustaa tässä vaiheessa ulkomaalaisuutta, ja mikä olisi sen parempi mainosslogan kuin ”imported” – myös ruokapaketin kyljessä.

 

Terhi Bunders, Ulkoasiansihteeri
Suomen suurlähetystö, Hanoi

_________________________________________________________

Täällä Kööpenhamina – luomuruokaa taantuman ja EU puheenjohtajuuskauden keskellä

Saga Wenden

Tanskalaiset ovat maailman eniten luomuruokaa kuluttava kansa ja edes talouden taantuma ja lisääntyvä työttömyys eivät ole laskeneet luomuruoan suosiota maailman onnellisimman kansakunnan ostoskoreissa. Myös uusi hallitus tukee luomualaa sekä sanoin että rahallisesti.

Kestävä ja vihreä EU-puheenjohtajuus hallituksen tavoitteena

Vihreä teema ja kestävä kehitys ovat läsnä korkean tason politiikassa. Tanska toimii Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana keväällä 2012, jolloin neuvotellaan mm. EU:n tulevista rahoituskehyksistä ja maatalouspolitiikan uudistamisesta. Tanskan tavoitteena on, että jatkossa suurempi osa EU-rahoituksesta ohjattaisiin tukemaan vihreää rakennemuutosta, esimerkiksi juuri luomutuotantoa ja uusiutuvia energiamuotoja.

Pyrkimyksenä on myös tehdä kevätkaudesta 2012 EU:n ensimmäinen ISO20121-sertifioitu kestävä puheenjohtajuus. Käytännön tasolla esimerkiksi kaikki kokoushotellit ja kokoustilat ovat ympäristösertifioituja, pullovesi kokouksissa on lähestulkoon kielletty ja virkamiesten toivotaan käyttävän julkista liikennettä.

Kansleri Merkeliä ja presidentti Sarkozyta ei kuitenkaan olla julkiseen bussiin laittamassa. Ruoan osalta seurataan myös kestävyysperiaatetta, ja luomuruokakin on vahvasti esillä puheenjohtajakauden ruokapöydissä.

Itsekästä luksusta vai vastuullista kestävää kulutusta?

Luomutuotannon tukeminen Tanskassa ei ole uutta, sillä tanskalaista luomualaa on strategisesti tuettu julkisin varoin 1980-luvulta lähtien. Luomutuotteiden vienti on noussut viimeiset viisi vuotta. Vuonna 2011 tanskalaisen luomun vientiarvo nousi 857 miljoonaan kruunuun (115 miljoonaa euroa) kasvaen 15 prosenttia edeltävästä vuodesta. Kaikki indikaattorit viittaavat siihen että vienti on nousemassa vuonna 2012 jopa miljardiin kruunuun. Suomen luomuviennin yhteisarvo on noin 15 miljoonaa euroa, eli sata miljoonaa euroa vähemmän.

Ruokakaupoissa luomuvalikoima on erittäin kattava ja luomutuotteen hinta verrattuna tavalliseen tuotteeseen ei yleensä päätä huimaa. Eri tutkimusten mukaan luomutuotteet ovat keskimäärin noin 25–30 prosenttia tavallisia tuotteita kalliimpia. Hintaero on selvästi suurin lihatuotteissa, mutta luomulihaa syödään ja syötetään lapsille puhtaammalla omallatunnolla kuin perinteisen lihateollisuuden tuotteita. Moni kuluttaja on valmis maksamaan puhtaammasta omatunnosta.

Luomuruoan suosio on osa laajempaa trendiä johon kuuluu ruoan arvostuksen nousu ja luomuruoan arkipäiväistyminen. Luomu mielletään puhtaaksi ja terveelliseksi vaihtoehdoksi, ja luomun kuluttamisen kautta ihmiset viestittävät arvojaan ja haluaan elää ilman myrkkyjä. Luomusta on tullut kansan huvi eikä ainoastaan rikkaiden ”hipstereiden” luksus.

Tanskassa halutaan että kaikilla on varaa luomuun

Tanskalaiset ostavat mielellään luomuruokaa jos se on helposti saatavilla ja hintataso on paikallaan. 85 prosenttia kaikista luomutuotteista myydäänkin supermarketeissa.

Luomua ei siis lähdetä hakemaan erikseen erikoisliikkeistä. Suuren halparuokaketjun slogan ”Kaikilla tulee olla varaa luomuun” (”Alle skal ha’ råd til økologi”) kuvastaa tätä hyvin. Luomu ei siis enää ole vaihtoehtoinen valinta vaan valtavirran trendi.

Valtion sertifioiman punaisen luomumerkinnän vuodelta 1989 tuntee jopa 98 prosenttia kuluttajista. Luomun korkea kulutus tanskan sisämarkkinoilla on mahdollista ennen kaikkea supermarkettien ansiosta, joiden luomuvalikoima on suuri. Luomutuottajilla ei ole vaikeuksia saada tuotteitaan markettien hyllyille, ja kuluttajien on helppo ostaa niitä.

Tanskalaiset käyttävät vuodessa keskimäärin 134 euroa henkilöä kohti luomutuotteisiin. Luku on maailman korkein. Luomutuotteiden osuus kaikista myydyistä elintarvikkeista on 7,6 prosenttia ja jopa puolet tanskalaisista ostaa ”usein” luomutuotteita.

Viime aikoina Tanskassa on tutkittu luomun terveellisyyttä ja tutkijat ovat monien pettymykseksi havainneet, että esimerkiksi luomuvihannekset eivät sisällä enemmän vitamiineja kuin tavanomaisin menetelmin tuotetut. Nämä tutkimukset ovat kuitenkin saaneet maltillisesti julkisuutta eivätkä siis ole herättäneet suurempaa keskustelua.

Luomutuotteita ostavat ihmiset kokevat saavansa paremman tuotteen joka on paitsi terveellisempi, myös luontoystävällisempi. Luomutuotteet yhdistetään harvoin teollisuuteen ja tehokkuuteen, ja ne sopivat siksi hyvin kaupunkilaisten haluun olla niin sanotusti ”lähempänä luontoa”.

Ruokakaupassa luomumerkitty tuote valitaan usein myös siinä uskossa, että se on ilmastolle ”vihreämpi vaihtoehto”, mutta todellisuudessa harva luomutuote on ilmaston kannalta vihreämpi vaihtoehto. Ympäristöä ja erityisesti vesistöjä luomutuote kuormittaa kuitenkin selvästi vähemmän. Kasvissyönti, joka todistetusti on ilmaston kannalta vihreämpi vaihtoehto, ei Tanskassa ole yhtä yleistä kuin esimerkiksi Suomessa.

Luomun vienti

Tanskan onnistuneen luomuviennin takana on monta tekijää, mutta merkillepantavaa on, että luomun tukemiseen on saatu mukaan niin valtio, organisaatiot, vähittäiskauppa kuin teollisuuskin. Luomun viennissä on kyse suurista ja kasvavista markkinoista joita tanskalaiset ovat oppineet hyödyntämään. Tanskan kansallinen luomuyhdistys (”Økologisk landsforening”) arvioi myös tulevaisuuden olevan hyvin valoisa, ja että isojen markkinoiden, kuten esimerkiksi Saksan, Ranskan, Ruotsin ja USA;n kasvunäkymät luomun osalta ovat erittäin lupaavia.

Tanska asetti vuonna 2005 tavoitteeksi kolminkertaistaa luomun viennin 3-5 vuoden aikana ja tähän tavoitteeseen on myös päästy. Tanskalaiset ovat myös havainneet Suomen markkinamahdollisuudet. Tanskan ulkoministeriö kehottaakin yrityksiä hyödyntämään suomalaisten kuluttajien kasvavaa kysyntää muistuttaen, että Suomessa luomutuotanto on vielä pieni, vaikkakin kasvava ala.

Luomun kulutuksen sisämarkkinoilla sekä luomun viennin odotetaan kasvavaan myös vuonna 2012, talouskriisistä ja yleisestä kriisitunnelmasta huolimatta. Näin ollen tanskalainen luomutuotanto näyttää olevan niitä harvoja kriisinkin keskellä kasvavia aloja.

Luomu ei ole pelkästään kansalaisten makuun; luomualan tukemisella on Tanskassa pitkät perinteet, sitä on tuettu valtion varoin ja lainsäädännön keinoin jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Tanskan uuden hallituksen ohjelmaan on kirjattu tavoite kaksinkertaistaa luomun tuotanto vuoteen 2020 mennessä. Julkisen sektorin ruokapalveluiden osalta tavoitteena on lisätä luomun osuus 60 prosenttiin.

Jo nyt Tanskassa on esimerkiksi paljon päiväkoteja, joissa tarjotaan vain luomuruokaa. Uusi hallitus on varannut luomua tukeviin toimiin 456 miljoonaa kruunua (noin 61 miljoonaa euroa), jotka on tarkoitus käyttää luomun markkinointiin, tuotannon tukemiseen ja myös viennin edistämiseen.

 

Saga Wendén, Media- ja kulttuurisihteeri
Suomen suurlähetystö, Kööpenhamina

_________________________________________________________

 

Täällä Pretoria: mikä suunnaksi, Etelä-Afrikka?

Aki Enkenberg

Tuttujen ja tuntemattomien kanssa keskustellessa päätyy Etelä-Afrikassa äkkiä puhumaan maan tulevaisuudesta. Ihmiset täällä jakaantuvat optimisteihin ja pessimisteihin. Itse kuulun edellisiin, mutta ymmärrän jälkimmäisiäkin. Argumentit puolesta ja vastaan ovat varmaankin yhtä painavia.

Etelä-Afrikassa talous kiertyy aina politiikkaan ja päinvastoin. Jatkuvat viittaukset historiaan voivat ulkopuolista helposti ihmetyttää. Keskustelu on ajoittain kakofonista; vallankumousretoriikka ja kapitalismi lyövät kättä tavalla, jota on vaikea muualta löytää. Maan hallitus toteuttanut vahvalla kädellä vaurauden uusjakoa tukevaa politiikkaa jo 90-luvun alusta alkaen, mutta tulokset eivät tyydytä juuri ketään.

Jos jotain, niin Etelä-Afrikan taloudellinen tulevaisuus on epävarma. Itse asiassa tämä vuosi on ollut varsinasta suunnanhakemista. Maa on vasta päässyt BRICS-kerhon viidenneksi jäseneksi, mutta kalpenee toki neljän muun rinnalla taloutensa koon puolesta. Talouskasvua on viime vuosina riittänyt, mutta maata kuvaillaan krooniseksi alisuorittajaksi. Odotukset ensi vuoden osalta jäänevät kolmeen prosenttiin. Vasta julkistetun SBP-tutkimustoimiston SME Growth Indexin mukaan pk-sektorin palveluyritykset luottavat kasvuun, teollisuuden eivät. Silti kyseessä on yli 50 miljoonan asukkaan markkina, joka on hyvän liiketoimintainfrastruktuurinsa ansiosta portti muualle Afrikkaan. Maan finanssijärjestelmä on maailman kymmenen parhaan joukossa.

Vuosi 2011 on ollut valtapuolue ANC:lle sisäisesti haastava. Puolueen julkisuuskuva on tahriintunut lukuisista korruptioskandaaleista ja erilaisista välienselvittelyistä. Talouspolitiikka ei näissä mittelöissä ole ollut pieni tekijä. Osa on kaivanut vanhoista mapeista esiin suunnitelmat kansallistaa osa taloutta, muun muassa kaivosteollisuus. Idea ei välttämättä nauti laajaa kannatusta puolueessa, mutta herättää silti hämmennystä ulkopuolisissa.

Kaiken lomassa maassa on kuitenkin tehty myös suunnitelmia. Entisen valtiovarainministeri Trevor Manuelin vetämä kansallinen suunnittelukomissio julkaisi vastikään visionsa Etelä-Afrikaksi vuonna 2030. 430-sivuinen raportti on saanut kiitosta myös oppositiolta ja on omiaan tasoittamaan tietä monille kompromisseille. Komissio kehottaa maata kiinnittämään huomiota erityisesti kahteen seikkaan: koulutukseen ja työllisyyteen. Kumpikin on kroonisissa vaikeuksissa, mistä kärsivät erityisesti nuoret.

Yrittäjyys hakusessa

Entisen presidentin Thabo Mbekin intellektuelliveli Moeletsi Mbeki on kunnostautunut yhtenä hallituksen näkyvimpänä kriitikkona. Hänen mielestään Etelä-Afrikka tarvitsee kansallistamisen sijaan enemmän yrittäjiä ja yrittäjyyskulttuuria. Muuten työllisyyden parantumista on turha odottaa. Viesti olisi syytä ottaa vakavasti maassa, jossa vajaa 20 miljoonaa työikäistä ihmistä on joko työttöminä tai työmarkkinoiden ulkopuolella.

Etelä-Afrikka ei ole varsinainen yrittäjyysyhteiskunta, pikemminkin keskittynyt isojen yhtiöiden talous. Maailmanpankin Doing Business raportissa vuodelta 2010 Etelä-Afrikan sijoitus oli 34, joten ihan mahdoton ympäristö yrittäjille tämä ei voi olla.

Vaikeudet liittyvät erityisesti uusien yritysten vähäisyyteen. Alkuvaiheen yrittäjien rooli kansantaloudessa on noin puolet siitä mitä monissa verrokkimaissa. Koulutetuille nuorille ihmisille löytyy kysyntää niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla, ja oman yrityksen perustaminen on monelle liian epävarma vaihtoehto. Tämä saattaa kuulostaa suomalaisesta kovin tutulta.

SBP:n SME Growth Indexin perusteella pk-yritysten huolenaiheet eivät ole mitenkään epätyypillisiä. Ongelmien syvyys saattaa erottaa Etelä-Afrikan muista. Esiin nostetaan osaavan työvoiman hankala saatavuus ja byrokraattinen toimintaympäristö. Haukkuja saa myös maan suhteellisen tiukka työvoimalainsäädäntö, joka yritysten mielestä hankaloittaa uusien työntekijöiden palkkaamista. Pk-yrityksillä ei myöskään ole valtakunnanpolitiikassa ääntä. Etujärjestöt ovat hajaantuneita eikä elinkeinoelämän pk-sektorilla ole vaikutusvaltaa.

Jotain pitäisi siis tehdä. Muuten näyttää siltä, että esimerkiksi Kenia, Nigeria ja Egypti haastavat maan uusien kiinnostavien yritysten synty- ja kasvupaikkana mantereella.

Suomi pyrkii kantamaan kortensa kekoon yrittäjyyden tukemisessa Etelä-Afrikassa. Pretoriassa on Suomen tuella tänä vuonna perustettu mLab-mobiililaboratorio, joka pyrkii vauhdittamaan aloittelevien yrittäjien taivalta mobiililiiketoiminnan kentässä. Ehkäpä täältäkin voi alkaa odottaa Angry Birdsien tapaisia menestystarinoita jossain vaiheessa. Mobiilipalveluissa kasvua löytyy ja markkinoilla on tilaa uusille yrittäjille.

Lomakausi on kohta ovella ja ihmiset vetäytyvät täältä maan keskustasta johti rannikkoseutuja. Myös poliittinen keskustelu ottaa hengähdystaukoa ja siirtyy julkisuudesta grillien ja rantojen ääreen. Takuuvarmasti se palaa kuitenkin henkiin ensi vuonna kuljettaessa kohti ANC:n puoluekokousta loppuvuodesta. Katsotaan sitten miten optimismilleni käy.

 

Aki Enkenberg, erityisasiantuntija
Suomen suurlähetystö, Pretoria

_________________________________________________________

 

Täällä México

Pekka Kaihilahti

Meksiko on maailmanpankin vertailussa liiketoimintaympäristönä BRIC-maita parempi, mutta sillä on tällä hetkellä imago-ongelma.

Ongelma on niin paha että presidentti Felipe Calderónkin otti sen pääteemaksi vuoden alussa järjestetyssä Meksikon suurlähettiläiden vuosittaisessa kokouksessa. Varsinkin suuri yleisö monessa länsimaassa mieltää Meksikon nykyisellään turvattomuuden tyyssijaksi, lähes sotatantereeksi, jonne matkustaa henkensä uhalla. Kuinka tässä on näin käynyt?

Kun edellisen kerran työskentelin Meksikon taloudellisten kysymysten parissa 1990-luvun lopulla ja tämän vuosituhannen alussa tilanne oli varsin erilainen, odotuksia ja toivoa täynnä. Meksikon talous avautui kovaa vauhtia. Se oli selviämässä Tequila-kriisistä ja solminut vastikään Nafta-vapaakauppasopimuksen, mikä avasi sille Pohjois-Amerikan jättimäiset markkinat. Varmistaakseen oman asemansa uudessa asetelmassa myös EU neuvotteli vapaakauppasopimuksen Meksikon kanssa. Monet suomalaisetkin yritykset näkivät tuolloin monia mahdollisuuksia Meksikon omissa suurissa markkinoissa, minkä lisäksi maa nähtiin lupaavana tuotantopaikkana Yhdysvaltain markkinoille janoaville.

Sittemmin Meksiko tuntuu jääneen junnaamaan paikoilleen ja suomalaistenkin yritysten kiinnostus Meksikoa kohtaan on taantunut. Talouden painopiste on siirtynyt yhä voimakkaammin Aasiaan, jonne myös länsimaiset yritykset ovat rynnänneet markkinoiden ja paremman kustannustehokkuuden perässä. Amerikoissakin Meksiko vaikuttaa jääneen tutkan katveeseen Yhdysvaltain ja Brasilian väliin.

Uutiset väkivaltaisuuksista mustaavat imagon

Turvallisuustilanne Meksikossa on heikentynyt nopeasti sitten vuoden 2006 joulukuun, jolloin presidentti Calderon aloitti huumekartellien vastaisen taistelun. Turvattomuuteen liittyvät mielikuvat ovat nousseet päällimmäisiksi Meksikoon julkisuuskuvassa. Meksikon tapaus todistaa oikeaksi toteamuksen siitä, että nimenomaan huonot uutiset myyvät. Maa esiintyy kansainvälisissä tiedotusvälineissä päivittäin ja lähes yksinomaan kielteisessä valossa. Kyse tuntuu uutisissa olevan vain siitä, kuinka monta henkeä on teurastettu tai kuinka monta ruumista löydetty kyseisenä päivänä.

Meksikolla ei ole ollut tarjota viime vuosina Brasilian kaltaisia menestystarinoita, vaikka sen talouden perusrakenteet ovat monella tapaa hyvin vakaat. Sen julkinen velka on vähäinen, pankkisektori hyvässä kunnossa, inflaatio alhainen ja talouden kasvukin kohtuullista – ainakin eurooppalaisesta katsannosta käsin. Tälle vuodelle odotetaan yleisesti noin neljän prosentin kasvua ja ensi vuodellekin yli kolmea prosenttia.

Meksikon huumeidenvastaisessa kamppailussa on viimeisten viiden aikana saanut surmansa arviolta jo yli 40.000 henkeä – eikä konfliktille ole näköpiirissä nopeaa ratkaisua. Tilanteen vakavuutta ei pidä väheksyä. Kyseessä on yksi Meksikon nykyhistorian suurimpia haasteita. Väheksyä ei pidä myöskään niiden satojen syyttömien siviilien kohtaloa, jotka ovat saaneet surmansa väkivaltaisuuksissa.

Kuvaa on kuitenkin tarkennettava ja se on laitettava perspektiiviin, jottei vallitsevia kuvitelmia vain vahvisteta entisestään: valtaosa konfliktissa surmansa saaneista on kuollut joko kartellien keskinäisissä tai niiden ja turvallisuusviranomaisten välisissä yhteenotoissa. Väkivaltaisuuksien pahiten riivaamat alueet muodostavat vain neljä prosenttia Meksikon kunnista. Meksiko on Latinalaisen Amerikan murhatilastoissa väkilukuun suhteutettuna Brasiliaa ja Venezuelaa turvallisempi maa, Keski-Amerikasta puhumattakaan. Normaalilla varovaisuudella suurimmassa osassa Meksikoa voi yhä liikkua melko luottavaisesti.

Turvallisuustilanteella on luonnollisesti omat negatiiviset taloudelliset vaikutuksensa. Useiden arvioiden mukaan se vähentää vuosittaista taloudellista kasvua yhden prosenttiyksikön verran. Ulkomaisten suorien investointien osalta on varmuudella vaikea sanoa, mikä on nykyisen turvallisuustilanteen vaikutus niihin, sillä investointipäätöksiin vaikuttavat hyvin monet tekijät. Investointien määrä on joka tapauksessa pysynyt viime aikoina varsin vakaana. Tälle vuodelle odotetaan kaikkiaan noin 18 miljardin dollarin sijoituksia.

Olen keskustellut aiheesta useiden muunmaalaisten kollegoiden ja yritysten edustajien kanssa ja turvallisuustilannetta enemmän investointipäätökseen näyttää vaikuttavan se, mikä on Yhdysvaltain taloustilanne. Lisäksi on ollut havaittavissa monen yrityksen paluu Meksikoon Aasian työvoima- ja kuljetuskustannusten kasvun myötä.

Meksiko liiketoimintaympäristönä BRIC-maita parempi

Meksikon houkuttelevuutta investointi- ja markkinointikohteena lisää varsin hyvin koulutetun työvoiman lisäksi sen yhä avoimempi talous. Maalla on nykyisellään yli 40 vapaakauppasopimusta ja se neuvottelee niitä jatkuvasti lisää. Lisäksi maa on sijoittunut varsin hyvin erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa omassa viiteryhmässään. Esimerkiksi Maailmanpankin vuoden 2010 Doing business -tutkimuksessa Meksikon sijoitus oli 35., mikä oli huomattavasti parempi kuin BRIC-maiden Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän sijoitukset. Meksiko on lisäksi ottanut Maailmanpankin suositukset onkeensa ja parantanut liiketoimintaympäristöänsä entisestään useilla sektoreilla. Maailmaan mahtuu kuitenkin vain tietty määrä hypeä kerrallaan, eikä Meksiko ole saanut siitä osuuttaan imago-ongelmiensa vuoksi.

Meksikolla on tukku suuria haasteita kilpailukykynsä ja siten pitkän aikavälin taloudellisen kasvunsa turvaamiseksi. Sen pitää ennen kaikkea purkaa monilla sektoreilla toimivat oligopolit ja avata energiamarkkinansa, uudistaa verotusjärjestelmänsä ja saada työmarkkinansa joustavimmiksi, parantaa peruskoulutustaan sekä panostaa entistä enemmän tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Uudistusten läpivieminen näyttää tällä hetkellä tuskallisen hitaalta ja epävarmalta. Merkittävät rakenteelliset uudistukset toisivat käytännön hyötyjen lisäksi parannusta maan imagoon.

Suomalaisten yritysten ja taloudellisten instituutioiden olisi kuitenkin hullua karttaa yli 112 miljoonan hengen taloutta, joka on tällä hetkellä maailman 13. suurin, ja jonka esimerkiksi konsulttiyhtiö PWC:n ja HSBC-pankin yhteinen tutkimus uskoo kasvavan 7. suurimmaksi vuoteen 2050 mennessä. Mielikuvien ei pidä antaa hämätä. Monet kilpailijamme ovat jo täällä ja kasvattavat koko ajan panostustaan. Kotiläksynsä hyvin tekemällä Meksikossa pärjää kyllä.

 

Pekka Kaihilahti, ministerineuvos
Suomen suurlähetystö, México

_________________________________________________________

 

Täällä Canberra - Miksi Australia?

Arto Haapea

Australian talousnäkymät ja ulkomaankaupan kehitys ovat Suomen ja Australian kaupallistaloudellisia suhteita ajatellen erinomaiset. Australian talous on viime vuosina kasvanut vauhdilla. Australiasta on tullut yhä oleellisempi markkina-alue sekä Suomelle että muille EU-maille.

Canberran-suurlähetystö selvitti Suomen VKE-mahdollisuuksia hiljattain valmistuneessa kartoituksessaan (Suomen VKE-toiminta Australiassa ja Oseaniassa, 11/ 2011; Maija Lähteenmäki, Juha Parikka, Heli Nissinen). Sen yhtenä johtopäätöksenä on, että Australia on Suomen yritysten ja viennin kansainvälistämiselle suurten mahdollisuuksien maa, jota ei tulisi jättää Suomessa huomioitta.

Australia on taloudellisesti ja poliittisesti alueellinen johtava valta. Se on viime vuosien kuluessa noussut maailman 13. suurimmaksi taloudeksi. Tilanne Australiassa on pysynyt muihin OECD-maihin verrattuna hyvinkin kohtuullisena. Ainoana kehittyneenä maana se vältti viime vuosikymmenen lopun taantuman. Australia ei ole immuuni Euroopan ja Yhdysvaltojen huonolle talouskehitykselle, mutta siitä huolimatta sen talouselämän arvioidaan kestävän vaikeatkin iskut paremmin kuin muut länsimaat.

Tästä on osoituksena, että vuodelle 2012 odotetaan yli 3,5 prosentin kasvua. Pitkäjänteisyydestä kertoo myös se, että vuosittainen talouskasvu on ollut keskimäärin 3,4 prosenttia viimeiset 19 vuotta. Australiaa voidaan hyvällä syyllä pitää raaka-aineiden ja niihin liittyvien teollisuuksien aarreaittana.

Australian talousalue tarjoaa suomalaisyrityksille kehittyneet markkinat, joilla on paljon ostovoimaa. Rahaa liikkuu sekä yrityselämässä että kuluttajilla. Australian osavaltiot ja niiden kasvukeskukset – niin sanotut Capital Cities – Sydney, Melbourne, Adelaide, Brisbane, Perth, Darwin ja Canberra ovat erittäin ostovoimaisia. Korkea elintaso näkyy katukuvassa ja osavaltiopääkaupunkien varakkaissa esikaupungeissa.

Kaupankäynnin esteitä suomalaisyrityksille Australiaan ei ole havaittavissa lukuun ottamatta teknisiä viisumiongelmia sekä joitakin tariffikynnyksiä, jotka koskevat tuontia EU-maista, esimerkkinä puutavara. Viisumiongelmatkin yleensä hoituvat helposti.

Suomen osuus koko Australian ulkomaankaupasta oli viime vuonna ainoastaan noin 0,16 prosenttia. Suomen verrattuna Ruotsin vastaavat luvut ovat murskaavat ja kertovat siitä, mikä Suomen mahdollisuuksien marginaali Australiassa on. Australia on Ruotsin kolmanneksi suurin yksittäinen vientimaa EU:n ulkopuolella Yhdysvaltain ja Kiinan jälkeen.

Vaikka Ruotsista ollaankin jäljessä suomalaisyritysten kansainvälistyminen on näkynyt selvästi. Business to business -sektorilla toimii arviolta noin 60 suomalaisyritystä. Sen lisäksi suomalaisia brändejä on edustettuna agenttien, jakelijoiden tai partnereiden kautta noin 70–100. Iittala, Marimekko ja Artek näkyvät katukuvassakin. Purjehduksen alalla suomalaiskippari Ludde Ingvall on noussut kansallissankarin maineeseen kahden Sydney-Hobart -voiton jälkeen.

Australia tarjoaa suomalaisyrityksille helpon toimintaympäristön. Arvopohja ja toimintakulttuuri ovat pitkälti samat kuin Suomessa. Australia englanninkielisenä, länsimaisena demokratiana on lähtökohtaisesti helppo markkina-alue suomalaisille. Suomalaisen on helppo mukautua australialaiseen rennohkoon lifestyleen ja australialaisten lempilausahdus, ”no worries, mate” sopii erinomaisesti myös suomalaiseen suuhun.

Australia on suuri markkina-alue, jonka osavaltioiden ja territorioiden välillä vallitsevat erot ja etäisyydet on otettava huomioon toiminnan suunnittelussa. Yksityiskohtainen markkinakartoitus strategian pohjaksi on tarpeen. Tässä Finpron Country Representative –palvelut auttavat tuntuvasti (riku.laanti@finpro.fi).

Suurlähetystön tavoitteena on yhteistyössä UM:n, TEM:n ja Finpron kanssa toteuttaa House of Finland –palvelukonsepti myös Australiassa. Melbourne ja Sydney ovat mahtavia metropoleja, mutta myös Canberrasta käsin Australian laajat markkinat avautuvat yhtä lailla. Canberra syntyi aikanaan tehokkaana kompromissina, miksei myös House of Finland!

Tähän asti pitkä etäisyys on ollut Suomen ja Australian välisille yhteyksille hidaste. Vastaisuudessa etäisyys merkitsee entistä vähemmän. Finnair lentää tätä nykyä Helsingistä Singaporeen, Hong Kongiin ja Bangkokiin, joista pääsee suoraan sekä Australian itä- että länsirannikolle. Lentoja on useita pitkin päivää.

Usein myös aikaero Suomen ja Australian välillä mielletään hankalaksi. Onkin yllättävää, että puolet vuodesta aikaero Länsi-Australian ja Suomen välillä on ainoastaan viisi tuntia. Helsinki-Perth -yhteys ei ole sen pidempi kuin lento Yhdysvaltain länsirannikolle aikaeron ollessa tuntuvasti vähäisempi. Tehokkaan bisnesmatkan voi toteuttaa muutamassa päivässä.

 

Juha Parikka, ministerineuvos
Heli Nissinen lähetystöavustaja 21.11.2011, Suomen suurlähetystö, Canberra

_________________________________________________________

 

Täällä Shanghai – mikä kiinalainen aikakäsitys?

Arto Haapea

Vajaassa neljässä kuukaudessa olen oppinut hyväksymään, että Kiina on vastakohtien maa. En tarkoita tällä pelkästään ilmeisen räikeitä vastakohtia, kuten köyhien ja rikkaiden kasvavaa kuilua tai maaseudun ja kaupungin ihmisten rakenteellista eriarvoisuutta, vaan syvempiä, kulttuuriin ja ajattelutapaan kietoutuneita ilmiöitä. Nämä ovat kiinalaisille selviöitä, mutta muista kulttuureista tuleville ne tuntuvat aika ajoin vaikeilta sulattaa.

Yksi tällainen vastakohta on kiinalainen aikakäsitys. Shanghaissa ja Itä-Kiinan alueella loppuvat helposti superlatiivit kesken, kun yrittää luonnehtia alueen talouskehitystä. Itä-Kiinan talousihmehän on puksuttanut melkein yhtäjaksoisesti Deng Xiaopingin vuonna 1978 alulle panemasta kokeilusta näihin päiviin, vaikka Yhdysvaltojen pankkikriisin rantautuminen Kiinaan loppuvuodesta 2008 ainakin tilapäisesti loivensi kasvukäyrää. Uudelle tulokkaalle kasvutahti on näyttäytynyt hurjana tekemisen meininkinä, joka ei laisinkaan vastaa omaa mielikuvaa Kiinasta ennen tänne tuloa.

Kiinan kasvukeskuksissa yksi yö on pitkä aika, ainakin jos arvioidaan rakentamisen vauhtia. Osallistuin hiljattain Aalto- ja Tongji-yliopistojen yhdessä perustaman Aalto-Tongji Design Factoryn yksivuotisjuhliin, joissa samalla juhlistettiin ATDF:n 600 neliömetrin suuruisen laajennusosan avajaisia. Olin nähnyt kolkon betonikuoren pari viikkoa aiemmin ministeri Stubbin tutustumiskäynnin yhteydessä, ja näyttäviä uusia tiloja ihaillessani hämmästelin ääneen, miten paljon parissa viikossa ehtii tapahtua. Vieressä olleet Aalto-yliopiston edustajat totesivat nähneensä tilan koko lailla täysin keskeneräisenä vain kaksi päivää aiemmin – ja äänensävystä päätellen vaikuttivat huomattavan huojentuneilta.

Itse asiassa koko ATDF:n syntyhistoria kuvaa hyvin täkäläistä vauhtia. Design Factory on Aalto-yliopiston hanke, jonka tavoitteena on edistää tuotekehitystä ja siihen kytkeytyvää opetusta, tutkimusta ja vuoropuhelua sekä tarjota mahdollisuuksia yritysyhteistyöhön eri puolilla maailmaa. Huhtikuussa 2010 Tongji-yliopiston rehtori kirjoitti professori Yrjö Sotamaan vieraskirjaan spontaanin päätöksen ATDF:n perustamisesta, kuukautta myöhemmin allekirjoitettiin virallinen sopimus yliopistojen välillä, ja jo lokakuussa avattiin tuhannen neliömetrin tilat, joita nyt, vuotta myöhemmin, laajennettiin tuntuvasti.

Iltaisin Shanghain katuja tallatessa näkee helposti, miten muutaman yön ihmeitä jatkuvasti muuttuvassa katukuvassa tapahtuu: päivällä bongattu laukkuliike voi jo illalla olla pelkkä betonikoppi, ja parin päivän päästä tilassa aukeaa jotain aivan muuta. Työtä tehdään tarvittaessa kolmessa vuorossa ja kellon ympäri. Sen paremmin työajoista kuin muistakaan työsuojelullisista seikoista ei näytetä juuri piittaavan. Huumaavan myrkyllistä lyijymaalia vedetään telalla seinään ilman hengityssuojaimia, ilmanvaihdosta puhumattakaan.

 

Varsinkin pienten liikkeiden evoluutio kasvukeskuksissa tuo helposti mieleen darwinilaiset opit henkiinjäämisen taistelusta, vahvoista ja heikoista. Rikastumisen halu on vahva eikä epäonnistumisia suvaita. Kääntöpuolena on kyky tunnistaa ja tunnustaa epäonnistuneet päätökset nopeasti.

Täkäläinen aikakäsitys ilmenee monissa muissakin, aivan arkipäiväisissä asioissa. Muutamaan kertaan on tullut yllätyksenä, että kodinkoneen rikkouduttua tekstiviestistä asunnon omistajalle ei kulu montaakaan hetkeä ennen kuin omistajan lähettämä korjaaja odottaa ulko-oven takana. Yksin paikalliset liikenneolot ja keskustan asumiskustannukset ovat saaneet pohtimaan, mistä niitä remonttireiskoja oikein sikiää niin nopealla aikataululla. Kě yĭ, kě yĭ, vastaa kiinalainen – pystyy, pystyy. Ei ihme, että Kiinan Suomen-suurlähettilään on kuultu taivastelevan, miten Kulosaaren sillan korjaustyöt ovat voineet kestää niin pitkään. Kiinassa moinen pikkuprojekti olisi varmasti hoidettu alta aikayksikön.

Entä sitten se vastakohtaisuus? Kaikki ei tietenkään tapahdu Kiinassa yhtä nopeasti. Valtakoneisto on sokkeloinen ja monimutkainen, ja byrokratian rattaisiin juuttuvat hankkeet, lupa-asiat ja yhteistyökuviot viipyvät usein käsittämättömän pitkään. Aikansa odoteltuaan saattaa monenkin toiveikkaan edessä olla vääjäämätön toteamus: bù kě yĭ, ei vain pysty. Sen kummempia selityksiä tai perusteluita on virkamiehiltä turha odottaa.

Nopean kehityksen, hektisyyden ja ajoittaisen kaoottisuuden jokseenkin yhteen sovittamattomana vastapuolena on myös perinteinen kiinalainen suunnitelmallisuutta korostava ja ihannoiva ajattelu sekä tuhansien vuosien aikajänne, joka antaa mittatikun yhteiskunnallisten ilmiöiden arviointiin. Vanha konfutselainen sananlasku toteaa: “A man who does not think and plan long ahead will find trouble right at his door.” Konfutsen opeille vaatimattomuudesta ja suunnitelmallisuudesta ei ole löytynyt viime vuosikymmeninä sijaa Kiinassa, joka on pyrkinyt rikastumaan ja kuromaan umpeen eroa länsimaihin hinnalla millä hyvänsä.

Hiljattain asiantuntijat ovat kuitenkin jälleen nähneet muutoksen siemeniä Kiinan nopeasti kasvavassa keskiluokassa. Kaikki nuoremman sukupolven individualistit eivät näet ole valmiita uhraamaan kaikkea talouskasvun ja materiaalisen hyvinvoinnin vuoksi. Konfutselaiset opit ovatkin jälleen nousseet näkyville paitsi akateemisessa kirjoittelussa, myös muun muassa Kiinan kommunistisen puolueen lanseeraamassa opissa harmonisesta yhteiskunnasta.

Tulee olemaan jännittävää nähdä, milloin ja miten arvojen muutos näkyy myös neonvalojen ja luksusmerkkien rytmittämässä katukuvassa. Määritelmätasolla ei kuitenkaan onneksi tarvitse hötkyillä; ”sosialistinen markkinatalous kiinalaisin erityispiirtein” kun muuntuu tarvittaessa moneksi.

 

Arto Haapea, pääkonsulin sijainen
21.11.2011, Suomen pääkonsulaatti, Shanghai

_________________________________________________________

 

Täällä Murmansk – Majoneesia koko Lapin lisällä! Marja Kuosmanen

Venäjän vaalit lähestyvät. Se näkyy Murmanskin katukuvassa. Valtapuolue Yhtenäisen Venäjän ykkösehdokas, duuman varapuhemies ja kaasumies Valeri Jazev lupaa asukkaille parempia palkkoja ja suurempia eläkkeitä. Tällä hetkellä Venäjällä keskiverto eläke jää 7 500 ruplaan eli noin 180 euroon kuukaudessa. Murmanskissa saa ”Lapin lisää” ja keskieläke on noin 260 euroa. Isompikaan eläke ei riitä, koska pohjoisessa on karumpaa ja eläminen myös maksaa enemmän kuin muualla Venäjällä. Luottoa kuitenkin saa kymmenessä minuutissa ja majoneesia riittää kauppojen hyllyissä monta metriä.

Duuman varapuhemies, Venäjän kaasuyhdistyksen presidentti Valeri Jazev on parlamenttivaalien ykkösnimi Murmanskissa. Hän lienee myös seuraava alueen kuvernööri. Jazev lupaa kohennusta ihmisten elämään. Jo nyt arktisen alueen asukkaat saavat ”Lapin lisää” eli 40 prosenttia parempaa palkkaa, ilmaisen matkan etelään kerran vuodessa ja pidemmät lomat kuin muut venäläiset. Mutta se ei riitä. Hinnat nousevat pilviin, koska tuotteet Jäämeren rannalle pitää tuoda kaukaa. Vaatteet ovat kalliimpia kuin Suomessa. Ei siis ihme, että murmanskilaiset käyvät mielellään shoppailemassa Rovaniemellä. Viisumihakemusten määrä nousee vuosi vuodelta. Kasvu on kiivainta juuri Murmanskin konsulaatissa verrattuna kaikkiin Suomen edustustoihin Venäjällä.

Palkassa on parantamisen varaa myös ”Lapin lisien” jälkeen. Keskitulo on Murmanskissa tilastojen mukaan noin 570 euroa kuukaudessa. Kalastajat ja merimiehet, joita on satamakaupungissa paljon, saavat tavallista parempaa palkkaa, eli noin tonnin kuussa. Kalastajat ovat merillä aina vähintään kaksi kuukautta putkeen, joskus yli puoli vuotta. Siivooja tai linja-auton rahastaja tienaa kuukaudessa noin 350 euroa. He kaikki maksavat tasaveroa 13 prosenttia tuloistaan. Verokarhua ei mielellään ruokita, vaikka veroprosentti onkin suomalaisittain alhainen. Palkkaa saa usein virallisen summan lisäksi pimeänä. Tilastoihin ei siis voi täysin luottaa, mutta kyllä ne suuntaa antavat. Palkat ovat kehnot. Eläkeläismummo käy töissä, mutta silti jokainen rupla pitää laskea tarkkaan.

Suurin osa, eli melkein 70 prosenttia murmanskilaisen palkasta kuluu tavaroiden ja palveluiden ostamiseen. Hän nauttii venäläiseen tapaan elämästä, ruuasta ja erityisesti näköjään majoneesista. Sitä on hyllyissä metrikaupalla. On oliivin makuista, viiriäisenmunista tehtyä, kevyttä ja paksua. On pienissä pusseissa ja monen litran ämpäreissä. Ja sitä saa halvalla. 200 gramman peruspussi maksaa reilun kymmenen ruplaa eli 25 senttiä. Luksusmajoneesista saa pulittaa kymmenen kertaa enemmän. Keskiluokan majoneesin saa 50 sentillä. Kaikkia näitä ja myös muita herkkuja kuluu arkena ja juhlana. Neuvostoliiton aikaan majoneesi oli harvinaista, kallista herkkua. Sitä nautittiin vain hienoissa juhlissa.

Kaamos alkaa Murmanskissa joulukuussa. Talvella voi olla yli 30 astetta pakkasta monta päivää peräkkäin. Pimeässä ja kylmässä haluaa hemmotella itseään. Onneksi majoneesi ja kosmetologi eli peruselintarvikkeet ja palvelut ovat edullisia. Manikyyrin saa alle kympillä, hiustenleikkuun alle kahdella kympillä.

Venäläiset haluavat näyttää kauniilta ja rikkailta, vaikka aina ei olisi varaakaan. Silmään pistävät hienot autot: lexukset, hummerit ja bentleyt. Suomessakaan en ole nähnyt niitä niin paljon kuin Murmanskissa.

Miten näillä palkoilla heillä riittää rahaa ostaa kalliita autoja? Vastaus on lainat ja luotot. Murmanskilainen tuntuu elävän lainarahalla. Katumainoksessa amerikkalaisnäyttelijä Bruce Willis uhoaa: ”Jos tarvitsen rahaa, minä vain otan sitä”. Saman pankin toisessa mainoksessa sanotaan, että ”meiltä saa lainaa 9 kymmenestä hakijasta. Luottoa kymmenessä minuutissa, ilman vakuuksia”. Citymaasturin mainos huutaa: ”Haluan Subarun! Haluan lainaa!”

Voi vain veikata, milloin kupla puhkeaa. Onneksi edes jotkut venäläiset tietävät, että laina on veli otettaessa, mutta velipuoli maksaessa. Erään tuttavani avomies haluaa säästää, ja ostaa vasta sitten oman asunnon.

Murmansk kärsii väestökadosta. Asiantuntijat ja nuoret pakenevat Moskovaan, Pietariin ja ulkomaille. Parhaimmillaan vuonna 1985 kaupungissa asui melkein puoli miljoonaa ihmistä, nyt hieman yli 300 000. Varsinkin nyt, kun Barentsinmeren valtava Shtokmanin kaasukenttä aiotaan ottaa käyttöön, tarvitaan ihmisiä ja työvoimaa pohjoiseen.

Yhtenäisen Venäjän Murmanskiin tuoma huippupoliitikko Valeri Jazev on merkki siitä, että kaasurintamalta alkaa kuulua jotain uutta. Shtokmanin kaasua on odotettu vesi kielellä sen löytämisestä eli vuodesta 1988 asti. Nyt Gazprom ja muut hankkeessa mukana olevat energiajätit Total ja Statoil ovat luvanneet julkaista aloituspäätöksen joulukuussa. Kaasuinfran rakentaminen pitäisi alkaa ensi vuonna. Muuttaako Jazev kaasupuheet teoiksi? Taittuuko muuttotappio, ja saavatko ihmiset paremman palkan? Jytkähtääkö Arktisella alueella elämä eteenpäin? Se nähdään joulukuun, eli vaalien ja kaasupäätösten jälkeen.

Murmansk


 


 


 


 


 


Nuoret haaveilevat muuttavansa pois Murmanskista, mutta työpaikka ja hyvä palkka voisivat houkutella jäämään pohjoiseen. Tässä nuoret skeittailemassa toisen maailmansodan muistomerkin aukiolla.

 

Sari Pöyhönen, konsulin avustaja
14.22.2011, Suomen konsulaatti, Murmansk

_________________________________________________________

 

Täällä Washington – taloudessa triljoonan taalan paikkaMarja Kuosmanen

Monien amerikkalaisasiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltojen talousnäkymien kannalta kolme keskeisintä kysymystä ovat: Eurooppa, Eurooppa ja Eurooppa. Täällä seurataankin hyvin tarkasti tilannetta Atlantin toisella puolella, koska eurokriisin ratkaisu on myös amerikkalaisten näkökulmasta ehdottoman välttämätöntä. Huoli Euroopasta on luonnollista, mutta välillä tuntuu unohtuvan, että riittää niitä haasteita omasta takaakin. Kaikki tietävät, että Yhdysvaltojen velka on kestämättömällä uralla, mutta yhteisymmärrys siitä, miten suunta käännetään, näyttää mahdottomalta saavuttaa.

Kesällä Washingtonin pahimpien helteinen aikaan kuumana käynyt velkakattokeskustelu päättyi aivan viime metreillä sopimukseen velkakaton nostamisesta ja liittovaltion menojen leikkaamisesta. Vaikka uhka liittovaltion maksukyvyttömyydestä onnistuttiin välttämään, usko Yhdysvaltojen kykyyn tehdä välttämättömiä päätöksiä kärsi kolauksen. Standard & Poor’s perusteli päätöstään luottoluokituksen laskusta nimenomaan luottamuksen karisemisella poliittisen järjestelmän päätöksentekokykyä kohtaan.

Myös amerikkalaiset itse ovat lopen kyllästyneitä Washingtoniin poliittiseen umpisolmuun. Repivissä velkakattoneuvotteluissa mikään osapuoli ei kansalaisten silmissä selvinnyt voittajana, mutta suurempi syy likaisesta taistelusta vieritettiin kongressin ja republikaanien niskaan. Gallup-kyselyjen perusteella selvä enemmistö amerikkalaisista haluaa, että puolueet tekevät yhteistyötä ja etsivät kompromisseja. Tähän ei kuitenkaan juuri nyt näytä olevan paljon edellytyksiä.

Alkusyksystä tunteet olivatkin tosin hieman jäähtyneet ja ilmassa oli sovinnollista henkeä. Presidentti Obaman esittämässä työllisyyspaketissa oli republikaanien mielestä elementtejä, joista oli mahdollista neuvotella. Tämä kompromissihakuinen asenne jäi kuitenkin lyhyeksi, ja nopeasti palattiin tuttuun vastakkainasetteluun. Obaman lakiesitys tyrmättiin kongressissa, ja nyt näyttää epävarmalta, että siitä onnistuttaisiin hyväksymään edes osia. Vuoden päästä järjestettävät presidentinvaalit heijastuvat siis jo poliittiseen toimintaan ja uhkaavat lamauttaa kaiken päätöksenteon.

Velkakattopäätöksen yhteydessä asetettu superkomitea on nyt erittäin vaikean tehtävän edessä. Sen tulisi kiitospäivään mennessä löytää yhteisymmärrys vähintään 1,2 biljoonan (trillion) leikkauksista liittovaltion velkaan. Yleisesti tunnustetaan, ettei leikkaustavoite ole riittävä vaan että kestävä ratkaisu edellyttäisi vähintään kolmen tai neljän biljoonan leikkausta kymmenessä vuodessa. Mikäli superkomitea ei pääse yhteisymmärrykseen, automaattinen leikkuri alkaa kesän velkakattopäätöksen mukaisesti purra vuoden 2013 alusta. Tosin kun epävarmuus superkomitean kyvystä päästä yhteisymmärrykseen lisääntyy, ajatukset siitä, että jo tehtyjä päätöksiä olisi mahdollista pyörtää, alkavat tulla julkisuuteen. Automaattinen leikkuri ei siis ehkä olekaan niin automaattinen.

Periaatteessa elementit siitä, miten velkaongelma saadaan kuriin, ovat olemassa. Useampi komitea, ml. presidentti Obaman viime vuonna asettama komissio, on jo antanut suosituksensa. Kaikkien lähtökohta on suurin piirtein sama: velkaongelman ratkaisu edellyttää kattavaa muutosta, jossa sekä leikataan menoja että kasvatetaan verotuloja. Suurimmaksi kiistakapulaksi ovat edelleen nousemassa verot, joiden kasvattamista republikaanit jyrkästi vastustavat. Demokraatit ovat puolestaan asettaneet veronkorotukset ehdoksi sille, että suostuvat muutoksiin terveydenhuollossa ja sosiaaliturvassa.

Vuoden kolmannen neljänneksen 2,5 prosentin kasvu oli alkuvuoden alle prosentin kasvun jälkeen myönteinen yllätys. Lisäksi työttömyys putosi lokakuussa 9 prosenttiin syyskuun 9,1 prosentista, mikä sekin osoittaa myönteistä kehitystä. Tästä huolimatta kasvun pelätään jatkossa jäävän heikoksi ja työttömyyden pysyvän korkealla vielä pitkään. Tämä ei tiedä hyvää presidentti Obaman pyrkimyksille jatkaa presidenttinä toinen kausi. Yli 50 vuoteen istuvaa presidenttiä ei ole valittu toiselle kaudelle työttömyyden ollessa yli 7 prosenttia. Republikaanien presidenttiehdokkaat pyrkivätkin iskemään nimenomaan huonoon työllisyystilanteeseen. On siis helppo ennustaa, että talous tulee olemaan yksi ratkaiseva tekijä vaaleissa ja että puolueiden vastakkainasettelu tästä sen kun kärjistyy.

 

Marja Kuosmanen, Ministerineuvos, 31.10.2011, Suomen suurlähetystö, Washington

_________________________________________________________

 

Syksyinen Pariisi Pekka Kosonen

Syksy Pariisissa on alkanut siitä mihin kesän jälkeen jäätiin – kuumimpia keskustelunaiheita ovat yhä euro, taloustilanteen ruotiminen ja tulevat presidentinvaalit.

Ranskan hallitus on tehnyt säästötavoitteet tälle ja tulevalle vuodelle ja paketissa on kaikille jotain. Kuten ranskalaiseen tapaan kuuluu, kaikesta puhutaan ja paljon. Tekojakin pitäisi olla ja niitä edelleen odotetaan. Koska monet ongelmat Ranskan julkisessa taloudessa ovat rakenteellisia, on sopeutuminen muutoksiin ollut työlästä ja jo tehtyjen päätösten läpivienti on hidasta. Tästä esimerkkinä voidaan mainita eläkeuudistus. Aikoinaan sosialistit saivat eläkeiän alas 60 vuoteen. Oikeisto taas nosti sitä ylös kahdella vuodella. Nyt, jos sosialistit pääsisivät valtaan tulevissa toukokuun presidentinvaaleissa tai tulevissa kesäkuun parlamenttivaaleissa, tiedossa saattaa olla taas lasku alas. Liikehän on tärkeää. Totuuden nimissä on kuitenkin todettava, että 60 vuoden eläkeikään vaaditaan 41,5 vuoden työura. Tämä on Euroopan tiukimpia vaatimuksia.

Kampanjointi vuoden 2012 presidentinvaaleihin ei ole vielä virallisesti alkanut. Sosialistit ovat kaksivaiheisen ennakkovaalin jälkeen saaneet ehdokkaansa Francois Hollande’in mutta oikeiston ehdokas ei ole vielä tullut esiin. Kaikki tosin tietävät nimen, mutta virallinen ilmoitus presidentti Sarkozy’ilta puuttuu.

Tulevilla vaaleilla on jo vaikutuksia myös mm. budjettisuunnitteluun. Heti syksyn aluksi hallitus ilmoitti säästävänsä miljardi euroa vuoden 2011 budjetista ja ensi vuodelle on säästöjä luvassa 11 miljardia euroa. Aikaisemmin presidentin virka-asuntoon Elysée’hen on muuttanut se, joka on luvannut kaikille jotain hyvää. Nyt vireillä olevassa keskustelussa on ollut huomattavissa uudet tuulet. On arvioitu, että se ehdokkaista, joka onnistuu uskottavimmin lupaamaan ranskalaisille paremman taloudellisen huomisen - mukaan lukien välttämättömät heikennykset julkisissa palveluissa ja jopa tietyt veronkorotukset - voisi voittaa kisan.

Ranskan G20-puheenjohtajuus on myös vaikuttanut Ranskan tiukkaan suhtautumiseen talouden tasapainottamisesta. Marraskuun Cannesin G20-huippukokous ja sen tulokset halutaan nähdä myös viestinä maailmantaloudelle siitä päättäväisyydestä, jolla ongelmiin halutaan puuttua. Tässä Ranska voi olla suunnannäyttäjänä, mutta samalla se haluaa toimia yhtenä EU-maana yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Yhteistyö Saksan kanssa on ollut huomiota herättävää. Eräs neuvonantaja totesikin, että aina kun liittokansleri Merkel ja presidentti Sarkozy tapaavat ei ole odotettavissa jotain uutta. No tämän uskoo se joka tahtoo.

Ranskan hallitus ja vasemmisto-oppositio ovat korostaneet ranskalaisen ja eurooppalaisen teollisuuden suojelemista. Saksa on uudistanut teollisuuttaan ja pystynyt pitämään myös perusteollisuuden Saksassa. Tämä pitäisi tehdä myös muualla. Olisi keskityttävä aloille, joissa Eurooppa on muita edellä. Esimerkkinä tällaisista on mainittu energiasektori, ilmailu- ja avaruusala sekä bio- ja nanoteknologia. PK-sektorin asemaa pitää helpottaa ja sille pitäisi suunnata tukea. Äänestäjiä tällä sektorilla on runsaasti.

Eurooppa on ollut ja on edelleen liian avoin kilpailulle ja markkinoillepääsy on tehty erittäin helpoksi. Julkisissa hankinnoissa Eurooppa ei pärjää, koska vastavuoroisuutta ei aina ole nähtävissä. Sanaa ”protektionismi” ei yleisesti käytetä, mutta kilpailukyvyn parantamiseksi siihenkin viittaavat toimet voivat tulla mahdollisiksi. Kyse ei siis ole Euroopan rajojen sulkemisesta, vaan muiden rajojen avaamisesta. Kaupallisessa toiminnassa pitää muistaa ympäristö ja sosiaaliset arvot, jotka ovat myös eurooppalaisia arvoja. Jos ne eivät toteudu, olisiko asialle tehtävä jotain? Tässä yhteydessä mainitaan usein Kiina.

Suomi on ollut Ranskassa tapetilla varsinkin opetussektorin ja luonnollisesti PISA-tutkimuksen mukanaan tuoman positiivisen uutisoinnin kautta. Opetus ja koulutus ovat Ranskalle erityisen herkkä aihe. Siihen panostetaan huomattavasti - onhan Ranskan opetusministeriö maailman kuudenneksi suurin yksittäinen työnantaja. Koululaitos kouluttaa edelleen ranskalaisista tasavaltalaisia ja tämä on koko koulujärjestelmän ydin. Haasteena onkin pohtia miten järjestelmän muuttaminen onnistuu menettämättä sitä pohjaa, jolle viides tasavalta on rakennettu. Kun eräs opetusministeriön virkamies kysyi minulta mihin suomalainen koululaitos suomalaisia kasvattaa, en ollut ihan vahvimmillani. Koulutus ja koulutusjärjestelmän muutokset ovat myös teemana tulevissa vaaleissa. Ranskalaista on saatava kilpailukykyisempiä ja osaavampia kuin nyt. Tosin kun huomioidaan, että Ranska vähentää 14 300 paikkaa sektorilta ensi vuonna, ei suunnasta ole täyttä varmuutta..

Mitä muuta on luvassa seuraavien kuukausien ja ensi vuoden aikana? Ranskan hallitus jatkaa politiikkaansa – suomalaisittain valtion tuottavuusohjelma - rekrytoida vain yksi uusi virkamies kahden eläkkeelle jäävän tilalle. Näin uudessa budjetissa esitetään 30 400 julkisen alan työpaikan vähentämistä vuonna 2012. Lisävähennyksillä julkiselta sektorilta on vähentynyt vuodesta 2008 jo 150 000 työpaikkaa. Toimilla arvioidaan saatavan 970 miljoonan euron säästöt. Lisäpanostuksia, 35 miljardia euroa, suunnataan tutkimukseen, innovaatioon, uusiutuvaan energiaan ja digitaaliseen talouteen Verotusta aiotaan kiristää tulevan vuoden aikana. Kiristys kohdistuu verohelpotusten poistoon, yli 250 000 € vuodessa ansaitseviin, loma-asuntoihin, alkoholiin, savukkeisiin ja makeisiin virvoitusjuomiin.

Mistä muusta Ranska elää nyt ja jatkossa? No ainakin turismista ja maataloudesta. Turismilla on edelleen merkittävä osuus Ranskan BKT:ssä. Ranskassa vierailee vuosittain 82 miljoonaa turistia. Vieraita kieliä ei enää karsasteta, kuten ennen. Eiffel vilkkuu iltaisin tasatunnein ja sen 20 000 lamppua takaavat unohtumattoman hetken valojen kaupungissa. On kuitenkin muistettava, että myös muu Ranska, ei vain Pariisi, elää turismista

Ranskan maataloustuotanto on 25 % koko EU:n maataloustuotannosta. Kuten teollisuustuotannossa on Ranskalla ja Saksalla kissan hännän veto jatkuvasti käynnissä. Saksa on pystynyt Ranskaa paremmin sopeuttamaan maataloustuotantoaan ja se on kilpailukykyisempi kuin Ranska. Tätä ei gourmet’n luvatussa maassa ymmärretä eikä nähdä kovin hyvällä. Kateutta on myös Saksan puolella. Ranskan syntyvyys on Saksaa korkeampaa, eikä se ole maahanmuuttoperäistä. Ruokittavia suita riittää myös jatkossa.

Kaikesta tästä huolimatta ranskalaiset ”perusarvot” ovat kuitenkin melko pysyviä jos asiaa katsotaan patonki- tai kahvi-indeksillä mitattuna. Peruspatonki maksaa euron molemmin puolin, omassa lähileipomossani 1,20 €. ja espresson saa senkin melko kohtuulliseen hintaan kahden euron molemmin puolin – hieman riippuen siitä, nauttiiko kahvinsa kahvilan tiskillä vai terassilla, jossa peritään lisähintaa maisemasta.

Ohessa on lukuja talouden tilasta ja säästötoimista. Julkisen talouden vaje on 2011 arviolta 5,7 % (2010 vastaava luku oli 7,1) bruttokansantuotteesta. Tavoite vuodelle 2012 on 4,5 %. EU:n vakaussopimuksen raja 3 % pitäisi saada kiinni 2013 ja vuonna 2014 tavoite on 2 %. Työttömyys on 9,6 %.

Monet tarkkailijat pitävät budjetin 1,75 prosentin kasvuennustetta liian toiveikkaina. Tämän vuoden toisella ja ilmeisesti myös kolmannella neljänneksellä kasvu jäi nollaan. Maailmantaloudessa odotukset uudesta lamasta, ennen kuin edellisestäkään on selvitty, ovat hillitsemässä tuotannollisia investointeja myös Ranskassa.

Pariisin pörssi on menettänyt tammikuun 2011 alusta 21,6 % arvostaan (216 miljardia €). Suuryritysten arvosta Total (öljy) on menettänyt 18.2 %, EDF (energia) 29.5 %, Carrefour (elintarvikkeet ja vähittäistavara) 46,5 %, Renault (auto) 43,1 % ja Air France 60,3 %.

Ranskan ulkomaankauppa on volyymiltaan yksi maailman suurimmista. Ranska tuo ja vie raaka-aineita, ajoneuvoja ja sähkölaitteita. Ranska on kuudenneksi suurin viejä ja 5. suurin tuoja maailmassa. Viennin arvo oli vuonna 2010 392, 5 mrd. € (kasvua vuoteen 2009 13,5 %) ja tuonnin arvo 443,9 mrd. € (kasvua vuoteen 2009 13,8 %). Tärkeimmät vientimaat olivat Saksa (14.3 %) Italia (8,7 %) Espanja (8,3 %) Iso-Britannia (7,8 %) Belgia (7,6 %) ja Yhdysvallat (5,8 % ). Tärkeimmät tuontimaat olivat Saksa (17,9 %) Belgia (11,7 %) Italia (8,3 %) Espanja (6,9 %) Alankomaat (6,8 %) Iso-Britannia (5,1 %) ja Yhdysvallat (4,3 %).

 

Pekka Kosonen, Ministerineuvos, 31.10.2011, Suomen suurlähetystö, Pariisi

_________________________________________________________

 

Täällä Dublin – sadetta piisaa mutta (velka-)katto on pään päälläMarkus Teir

Tummia pilviä on pitkin kesää ja alkusyksyä ollut ympäri euroaluetta, mutta Irlannissa ei lehdistössä ole juuri murehdittu vakuusvaatimuksista, vakausvälineistä tai eurobondeista. Velkasaneeraus, maksukyvyttömyys ja korkotasot ovat kuitenkin kaikkien huulilla. Irlannissa ei kuitenkaan olla huolissaan makrotason maksukyvyttömyydestä, vaan kadunmiehen asuntolainalyhennyksistä.

Irlannin keskuspankki julkisti syyskuun lopulla tiedon, että 68.248 asuntolainaajalla on vähintään kolmen kuukauden velkarästit maksamatta. Tämä vastaa lähes yhdeksää prosenttia kaikista 777.000 asuntolainasta Irlannissa. Kasvu on ollut nopeaa, sillä kuukausi sitten luku oli 7,2 prosenttia (55.763 lainaa) kolme kuukautta aiemmin 6,3 prosenttia ja vuoden alussa 5,7 prosenttia. Luottoluokittaja Moody’s arvioi, että peräti 22.231 lainaajaa ei ole kyennyt lyhennyksiin yli vuoteen. Arvioiden mukaan määrä jatkaa kasvua.

Hälytyskellot ovat ymmärrettävästi alkaneet soida niin lehdistössä kuin poliitikkojen keskuudessa kaikkien pohtiessa, mitä pitäisi tehdä. Työttömyyden ollessa 14 prosentin tuntumassa on selvää, että lyhennystensä kanssa kamppailevien irlantilaisten määrä ei helpolla pienene. Velkataakkaa ei myöskään helpota se, että asuntojen hinnat ovat jatkuvassa laskussa. Asuntokuplan huipusta heinäkuussa 2007 asuntojen hinnat ovat laskeneet keksimäärin 43 prosenttia. Kärjistetympi esimerkki kuplan puhkeamisesta on eräs Dublinin hienostoalueella sijaitseva talo, joka viisi vuotta sitten ostettiin 58 miljoonalla eurolla. Nyt talo on myynnissä 15 miljoonalla eurolla, mutta ostajaa ei vielä ole löytynyt.

Morgan Kelly niminen taloustieteilijä pääsi kesällä kuuluisuuteen lehtien siteerattua hänen arviotaan, jonka mukaan asuntolainojen kirjaaminen tappioksi maksaisi vain kuusi miljardia euroa. Tuollainen summa kuulostaa irlantilaisista pikkusummalta, sillä he muistavat edelleen hyvin Irlannin saaman 85 miljardin euron lainapaketin ”troikalta” omien pankkiensa pelastamiseksi. Kellyn ehdotuksen jälkeen lehdet ovat olleet pullollaan erilaisten asiantuntijoiden arvioita anteeksiannon mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta.

Tällaiselle ratkaisulle löytyy tietenkin nopeasti paljon tukijoita. Kelttitiikerin ylikuumenemisesta syytetty entinen pitkäaikainen hallituspuolue Fianna Fáil totesi tuoreeltaan tukevansa velkojen anteeksiantoa, antaen samalla Euroopan keskuspankin kuulla kunniansa ”valtavista virheistä” kriisin hoidossa. Fianna Fáilin puheenjohtaja Micheál Martin kiirehti kuitenkin vakuuttamaan, ettei puolue ole kääntymässä aiempaa euroskeptisemmäksi.

Hallituksen edustajat ovat toistuvasti todenneet velkojen anteeksiannon täysin epärealistiseksi vaihtoehdoksi asuntolainojen takaisinmaksuongelmiin, mutta julkinen keskustelu asiasta on jatkunut siitä huolimatta. Yksi syy siihen saattaa olla lähestyvät presidentinvaalit, mikä on saanut jotkut presidenttiyttä tavoittelevat tarttumaan kaikkeen, mikä saattaisi äänestäjiä miellyttää. Pankit ovat myös selkeästi ilmoittaneet, että suora velkojen anteeksianto ei ole mahdollista. Sen sijaan ne ovat tutkineet mahdollisuutta esimerkiksi väliaikaiseen yhteisomistukseen lainaajien kanssa.

Hallituksen onneksi kansa näyttää olevan itsensä nimittämiä talousasiantuntijoita ja poliittisia helppo-heikkejä fiksumpi. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan vain kaksitoista prosenttia kansasta näkee, että hallituksen pitäisi antaa anteeksi asuntolainat. Valtaosa vastaajista totesi, että yksittäisiin velkojen anteeksiantoihin pitäisi ryhtyä vasta perusteellisen tutkimuksen ja maksukyvyttömyyden jälkeen, toisin sanoen toimia kuten tälläkin hetkellä toimitaan. Uskottava poliittinen johtajuus näyttää olevan irlantilaisten pelastus talouskriisissä.

Poliitikkoja saattaa lohduttaa tieto siitä, että valoa alkaa pikku hiljaa näkyä taloustunnelin päässä. Irlannin talous kääntyi kolmen vuoden supistumisen jälkeen hienoiseen kasvuun ja kauppatase on vahvasti ylijäämäinen. Väestö on kuitenkin jakaantumassa toimeentulon suhteen yhä selvemmin kahteen ryhmään, millä saattaa olla ennalta arvaamattomat yhteiskunnalliset vaikutuksensa eriarvoisuuden lisääntyessä.

 

Markus Teir, Lähetystöneuvos, 24.10.2011, Suomen suurlähetystö, Dublin

_________________________________________________________

 

Helmat näyttävät uskoa omaan talouteen, mutta ennakoivat myös valmistautumista mahdollisiin tiukempiin aikoihinLaura Lindgren

Niin kutsutun ”hameenhelmaindeksin” mukaan naisten hameenhelman pituudesta voi päätellä suhdannetilanteen: talouden mennessä hyvin helmat lyhenevät kun taas taantumassa sääret peittyvät pitkiin helmoihin. Ruotsissa usko oman talouden vahvuuteen jatkuu vahvana, mutta samalla valmistaudutaan tiukempiin aikoihin.

Niin kutsutun ”hameenhelmaindeksin” mukaan naisten hameenhelman pituudesta voi päätellä suhdannetilanteen: talouden mennessä hyvin helmat lyhenevät kun taas taantumassa sääret peittyvät pitkiin helmoihin. Pienen historiallisen kuvakavalkadin perusteella tämä epävirallinen indeksi vaikuttaisi melko luotettavalta: iloisella 1920-luvulla helmat olivat lyhyet, 1930-luvun laman aikana hameet pitenivät puolisääreen. 1960-luvulla minihameet ja mikroshortsit valloittivat maailmaa, kunnes 1970-luvulla taloustaantuma venytti helmat maksiin. 1980-luvun lopun naisjupit pukeutuivat jakkupukuihin, joissa lyhyt hame yhdistyi isoihin olkatoppauksiin, ja 1990-luvun alun lama venytti jälleen helmat pidemmiksi ja kutisti hartiat.

Tukholmaa pidetään syystäkin yhtenä muotipääkaupungeista – ovathan sellaiset ympäri maailmaa löytyvät vaatemerkit kuten Acne, Filippa K, Tiger of Sweden ja J. Lindeberg ruotsalaisia. Ja täysin omassa luokassaan on tietysti H&M, massamuodin ”ikea”. Jo lyhyenkin Tukholman vierailun aikana huomaa, että tukholmalaiset ovat ikitrendikkäitä. Näennäisesti rento look on kuitenkin todennäköisesti vaatinut pitkällistä pohdintaa, eikä aina käytännön näkökulmasta – miten muuten tulisi yhdistäneeksi syyssateeseen sinällään sopivat merkkikumisaappaat turkissomisteiseen mokkaliiviin? Joten täällä Tukholmassa jos missään kannattaa seurata hameenhelmaindeksiä!

Ruotsin taloudella menee hyvin, tämän todistavat niin talousasiantuntijat kuin tilastotkin. Ja mikäli trikoiden tai paksujen sukkahousujen kanssa käytettävä tunika-niminen vaate kategorisoidaan ”lyhyeksi helmaksi”, tukee myös helmaindeksi tätä käsitystä. Keväällä 2011 Ruotsin talouden ja markkinatilanteen nähtiin olevan ”tiikerikunnossa” ja ehdotonta eurooppalaista ykkösluokkaa: maan BKT kasvoi euroaluetta selvästi ripeämmin 4,4 prosentin kasvuvauhdilla. Vuodelle 2012 ennustettiin 2,6 prosentin kasvua ja vuonna 2015 kasvun odotettiin olevan 4 prosentin luokkaa. Valtiontalous oli kääntymässä ylijäämäiseksi ja työttömyys laskemassa asteittain lähentyen 6-7 prosentin tasoa.

Kesälomien jälkeen Ruotsin taloudella menee edelleen erittäin vahvasti, mutta epävarma globaali taloustilanne on pakottanut markkinatilanteen kehittymisen uudelleentarkasteluun. Hallitus varautuu jo talouskehityksen vieläkin suurempaan heikentymiseen, mikäli Yhdysvaltojen ja eurooppalaisten valtioiden talousongelmat jatkuvat, taloudellinen epävarmuus syvenee ja ongelmat leviävät myös pankkisektorille. Talouden kasvun arvioidaankin nyt hidastuvan kuluvan vuoden 4,1 prosentista 1,3 prosenttiin vuonna 2012. Työllisyyden odotetaan pysyvän nykyisellä tasolla vuonna 2012 ja työttömyyden kasvavan 7,8 prosentin tasolle. Hallitus arvioi epävarmuuden laantuvan vuoden 2012 jälkipuoliskolla – toipuminen tulee kuitenkin olemaan hidasta niin kansainvälisesti kuin Ruotsissakin.

Ruotsin kauppatase on reilusti ylijäämäinen ja sen odotetaan pysyvän ylijäämäisenä myös jatkossa, joskin ylijäämän odotetaan pienenevän vuodesta 2013 eteenpäin. Kauppaministeri Björlingin kunnianhimoisena tavoitteena on ollut kaksinkertaistaa Ruotsin vienti vuoteen 2015 mennessä. Ruotsin erityispanostuksen kohteena on vapaan kaupan edistäminen eri tasoilla (EU, WTO) sekä pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen kansainvälistymispyrkimyksissä. Aika näyttää miten velkakriisi vaikuttaa ministeri Björlingin tavoitteeseen – ainakin taloustutkijat odottavat Euroopan ja Yhdysvaltojen talouskriisin yhdessä kruunun vahvuuden kanssa pikemminkin heikentävän vientiä. Hidastuva vienti ja heikentyvä kysyntä kotimaassa johtavat myös tuonnin kasvulukujen maltillisuuteen. Varautuminen vaikeisiin aikoihin näkyy myös hallituksen 20.9.2011 esittelemästä budjettiesityksestä, joka keskittyy kasvun hidastumisen vaikutusten minimoimiseen mutta varautuu samalla velkakriisin syvenemiseen ja/tai pidentymiseen.

Kertoneeko varautumisesta huonompien aikojen tuloon myös se, että Tukholman kaduilla näkee nyt paljon suuria, väljiä neuleita ja leveitä housuja? Väriskaala on tumma, ja ympäristötietoisuus nostaa päätään myös muodissa – kaikki elementtejä, jotka ovat hameenhelmaindeksiin perehtyneiden mukaan merkkejä lähestyvästä taantumasta. Näin pragmaattisena suomalaisena virkanaisena tulee tietysti mieleen myös vaihtoehto, että kyseessä on vain normaali varautuminen talven pakkasiin...

 

Laura Lindgren, Lähetystösihteeri, 17.10.2011, Suomen suurlähetystö, Tukholma

_________________________________________________________

 

Kaikki tiet johtavat MoskovaanLena Sjoblom

Moskova on Euroopan väkirikkaimpia suurkaupunkeja. Asukkaita sen rajojen sisällä on jo 12 miljoonaa ja Suur-Moskovan alueella noin 20 miljoonaa. Moskova on maan valtakeskittymä, kaupankäynnin ja rahoituksen keskus. Alati kasvava ulkomaan tavaravirta ja kauppa ovat tehneet siitä koko maan jakelukeskuksen ja liikenteen solmukohdan. Neuvostoliiton perintönä kaikki maan valtatiet johtavat Moskovaan.

Joka päivä 5–10 miljoonaa ihmistä matkaa kaupunkiin ja sieltä ulos. Joka aamu kaupunkiin tuodaan satoja tuhansia kuormia kulutustavaraa. Tämä tuntuu kaikkien meidän arkielämässä. Autojonot ovat jo maailman pisimpiä, ja ruuhka-aika ulottuu aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Tapaamisten järjestäminen ja aikatauluista kiinni pitäminen on lähes mahdoton tehtävä.

Moskovassa on Kreml, ja sen ympärillä pyörii toista miljoonaa virkamiestä. Venäjän top-50 -yhtiöistä kaikilla on pääkonttori Moskovassa, ja kaikista yrityksistä päämajaansa Moskovassa pitää joka neljäs. Moskovaan on pakko tulla. Myös ulkomaiset yritykset perustavat Moskovaan ainakin myyntikonttorin: Moskovassa istuvat päättäjät ja siellä on maan suurimmat markkinat. Suur-Moskova kattaa peräti neljänneksen koko maan vähittäiskaupasta, ja kaksi kolmasosaa kulutustavaratuonnista kulkee Moskovan kautta muualle Venäjälle. Tavaraliikenne kulkee Moskovan ulkoista kehätietä pitkin yötä päivää, varastot ja logistiikkakeskukset sijaitsevat sen varrella. Tavaravirtojen lisäksi kaupunkiin matkustaa päivittäin miljoonia työmatkalaisia – sekä Moskovan lähialueilta että myös muualta Venäjältä.

Moskovan keskustassa on maailman kalleimpiin kauppakatuihin kuuluva Tverskaja, Tverinkatu. Sen hintataso on sama kuin Lontoon Old Bond Streetilla, Milanon Via Monte Napoleonella ja Münchenin Kaufinstrassella. Tverskajaa reunustavat maailman tunnetuimmat merkkiliikkeet ja parhaimmat ravintolat. Täältä saa sellaisiakin malleja ja merkkejä, joita ei ole myynnissä muualla Euroopassa. Moskovalaiset ovat merkkitietoisia ja vaativia kuluttajia, kaiken pitää olla uusinta mallia ja viimeistä muotia. Keskustaa ympäröivän kehätien laidalla menestyvät kuitenkin parhaiten hintatasoltaan edullisemmat kauppaketjut ja perinteiset markkinapaikat. Keskiluokan ripeästi kasvavaan kulutukseen on avattu kauppakeskuksia kaikkien kaupunkiin johtavien pääväylien varrelle ja tärkeimpien metroasemien viereen. Euroopan suurin kauppakeskus on - missä muuallakaan kuin Moskovassa. Siinä on 450 liikettä ja pysäköintitilat 7 500 autolle.

Moskovalaiset liikkuvat metrolla ja autolla. Metro on edelleen nopein ja helpoin tapa päästä perille varsinkin, jos liikutaan keskustassa, jossa kadut ovat kapeita ja yleensä täysin jumissa. Metron kapasiteetti on kuitenkin jo äärirajoillaan. Metroasemia ja -vaunuja ei ole viimeisten 10 vuoden aikana juurikaan lisätty. Bussivuorojakin on vähemmän kuin 10 vuotta sitten. Moskovalaiset itse liikkuvat mieluiten omilla autoilla. Auto on paitsi kulkuneuvo, myös statussymboli. Uusia autoja myydään Moskovassa puoli miljoonaa vuodessa, ja autokanta on 10 vuodessa nelinkertaistunut.

Liikenneruuhkat ovat jo maailman pahimmat. Kansainvälisen IBM Commuter -vertailun mukaan Moskovaa pahempia autojonoja on vain Mexiko Cityssä. Sama koskee myös pysäköintipaikkoja. Moskovassa niitä on vähiten koko maailmassa autojen määrään suhteutettuna. Moskovalaiset ovat ratkaisseet tämän pysäköimällä autonsa vähän minne sattuu. Harva se päivä keskustassa näkee kolmeen riviin pysäköityjä autoja. Tämä vain pahentaa ruuhkia, kun vapaita ajokaistoja jää tasan yksi. Väärästä pysäköinnistä ei makseta sakkoja, eikä maksullisia pysäköintipaikkoja ole kuin muutama parkkihalli aivan keskustassa.

Nopean kasvun takia Moskovan kaupunki ei ole ennättänyt rakentaa riittävästi uusia teitä, eikä riittävästi kouluja ja tarhoja, tai asuntojakaan. Koulujen ja tarhojen määrä suhteessa asukaslukuun on vähentynyt ja tarhaan jonotetaan vuosikaupalla. Koulu- ja tarhamatkat ovat pidentyneet ja lisäävät paineita helpottaa liikennettä kaupungissa. Viimeisinä viitenä vuotena myös asuinrakentaminen on siirtynyt kaupungin ulkopuolelle, mikä lisää siirtotyöläisten määrää. Kaupungissa kun ei enää ole vapaata tonttimaata. Moskova on viime vuosina kasvanut kovaa vauhtia joka suuntaan. Moskovan alue, joka on hallinnollisesti erillinen, on jo pitkään elänyt rakennusbuumin aikaa. Kaupungin ja alueen yhdistämisestä on keskusteltu jo 10 vuotta. Tänä vuonna Moskovan kaupunki sai presidentin päätöksellä alueelta noin 160 tuhatta hehtaaria maata, lisää on mahdollisesti luvassa. Alueelle suunnitellaan siirrettäväksi valtion virastoja ja perustettavaksi kansainvälinen finanssikeskus.

Moskovan kaupungin tieverkosto suunniteltiin aikana, jolloin kaupungissa oli puolet vähemmän väkeä ja 10 kertaa vähemmän autoja. 18 vuotta pormestarina toiminut Luzhkov keskittyi toimistohotellien ja asuntojen rakentamiseen. Uusi kaupunginjohtaja Sobjanin on luvannut ottaa prioriteettitehtäväkseen kaupungin liikenneruuhkien ratkaisemisen.
 

Lena Sjöblom, Lähetystöneuvos, 10.10.2011, Suomen suurlähetystö, Moskova

_________________________________________________________

 

Täällä Madrid – luvassa juonenpaljastuksiaLasse Keisalo

Talous ongelmineen ja niihin tarvittavine lääkkeineen on tällä hetkellä selvästi tärkein teema tämän päivän Espanjassa. Aihe on korostetusti esillä 20.marraskuuta pidettävien parlamenttivaalien lähestyessä. Espanjan talouteen kuuluu sekä hyviä uutisia, että myös vähemmän hyviä uutisia.

Espanjassa järjestetään marraskuussa parlamenttivaalit ja kamppailu puolueiden välillä on jo käynnissä. Galluppien mukaan oikeistolainen pääoppositiopuolue Partido Popular tulee voittamaan valtaapitävät sosialistit (PSOE) noin 15 prosenttiyksikön äänierolla. Talous on teema, josta erityisesti käydään keskustelua.

Espanjan taloudesta on ilahduttavasti näkynyt viime aikoina myös myönteisiä uutisia ja hallituksen optimismi talousongelmista selviämisestä on saanut tukea. Financial Times kirjoitti 30.syyskuuta Espanjan tilanteesta artikkelin, jossa se arvioi, että Espanjassa on tehty oikeita asioita johdonmukaisella ja määrätietoisella tavalla. FT katsoo, että Espanja on hyvä esimerkki Italialle siitä, miten asiat tulee hoitaa. Samansuuntaisia näkemyksiä on viime aikoina saatu kuulla muiltakin tahoilta, esimerkiksi Santander-pankin pääjohtaja Emilio Botínilta.

Botín uskoo, että ensi vuosi on vielä vaikea, mutta vuonna 2013 Espanja voi tarjota myönteisiä yllätyksiä sijoittajille. Myös vientitilastot kertovat myönteisestä kehityksestä ja turismi-sektorilla on tehty ennätystuloksia.

Maan taloustilanne on kuitenkin edelleen vakava ja Espanjalta vaaditaan jatkossakin tiukkaa vyönkiristystä. Yleinen arvio on, että maan talouden kasvu on hidastunut ja kasvuennusteita on tarkistettu alaspäin. Komissio arvioi maan talouden kasvavan tänä vuonna 0,8 % ja samaan lukuun päätyvät IMF ja Standard & Poor´s. IMF arvioi Espanjan talouden kasvavan ensi vuonna 1,1 % ja S & P yhden prosentin. Espanjan keskuspankin tuoreiden tilastojen mukaan Espanjan talouden kasvu on hidastunut. 

IMF uskoo hallituksen tapaan, että vuoden 2011 bujdettivajetavoite (6 %) saavutetaan, mutta epäilee tavoitteen toteutumista seuraavina vuosina. Hallituksen tavoite on 3 % rajan saavuttaminen vuonna 2013, kun IMF ennustaa vajeen olevan 4,4 % vuonna 2013 ja pysyvän 4 % tasolla vielä vuodet 2014 - 2016.

Iso ongelma Espanjassa on työttömyys, joka Eurostatin tilastojen mukaan on 21,2 %, ollen EU-maiden korkein. IMF:n mukaan työttömyys tulee säilymään yli kaksinkertaisena eurooppalaiseen keskiarvoon verrattuna. Suuri huolenaihe on nuorisotyöttömyys: 16–24-vuotiaista työttömiä on jopa 46 %. Hallitus pyrkii eri toimilla tuomaan parannusta asiaan. Työmarkkinareformia kaivataankin kipeästi ja tulevaan uuteen hallitukseen kohdistuu tältä osin kovat paineet.

Maan valtalehdessä El Paísissa on erinomainen juttusarja ”leikkauksilla on kasvot”, joka konkretisoi hyvin työttömyyttä ja sen aiheuttamia ongelmia yksittäisten henkilöiden kautta. Muutama päivä sitten ilmestyneessä jutussa kerrotaan viisikymppisestä opettajasta Miguel Sánchezista, joka joutui työttömäksi kesäkuussa. Nyt Miguel saa työttömyysrahaa 1 000 euroa kuussa eikä hän selviäisi ilman säästöjään. Työttömyyden seurauksena Miguel on joutunut muuttamaan halvempaan asuntoon kaupungin ulkopuolelle ja karsimaan menojaan. Tällä hetkellä hän on listalla, jolta uusia opettajia valitaan. Vaikka tilanne on vaikea, hän suhtautuu kuitenkin myönteisesti tulevaisuuteen ja uskoo mahdollisuuksia vielä ilmaantuvan.

Jos seuraat Suomessakin erittäin suosittua ”Francon aika”-sarjaa, etkä halua lukea juonenpaljastusta, lukeminen kannattaa lopettaa tähän. ”Francon aika” kuvaa hienosti 70-luvun Espanjaa Alcántaran perheen kautta ja sitä minkälaista elämä oli Francon diktatuurin aikana ja sen jälkeen. Täällä televisiossa näkyvissä jaksoissa, muutama vuosi Suomen jaksoja edellä, eletään aikaa, jolloin Alcántaran perhe asuu kaupungin parhaimpiin kuuluvalla alueella Salamáncassa sen jälkeen kun perheen isä Antonio pääsi niin sanotusti piireihin. Vaikka tarina sijoittuu 30 vuotta taaksepäin, sopii tarinan juoni hyvin myös nykyhetkeen. Antonio on joutunut työttömäksi ja perhe joutuu kamppailemaan päivittäin laskujen maksamiseksi ja muun muassa myymään autonsa. Seuraavassa jaksossa perhe joutunee muuttamaan takaisin entiseen vaatimattomaan kotiinsa ja kiristämään tiukasti vyötä - kuten usea muukin espanjalainen tekee tämän päivän Espanjassa. Uskoa tulevaisuuteen Alcántarat eivät kuitenkaan ole menettäneet.


Lasse Keisalo, Lähetystöneuvos, 4.10.2011, Suomen suurlähetystö, Madrid

_________________________________________________________

 

Täällä Ankara – Mika Mickelssonorastavaa ympäristötietoisuuden kasvua

Pohjoismaalaiselle eläminen Ankaran kaltaisessa nopeasti kasvaneessa suurkaupungissa tuo mukanaan tiettyjä muutoksia verrattuna elämään kotimaassa. Eräs tällainen asia on jätehuolto. Kerrostaloissa kotitalousjätteitä harvemmin lajitellaan ja roskapussit on tapana viedä päivittäin yksinkertaisesti ulos porraskäytävään tai kadun varteen, mistä ne mystisesti katoavat. Kaupungilla saattaa myös ajoittain törmätä kottikärryjen kanssa liikkuvaan roskien kerääjään tai kovaääniseen romuraudan ostajaan. Harva täällä asuva ulkomaalainen lienee kuitenkaan miettinyt sen tarkemmin, miten suurkaupungin jätehuolto ja kierrätys toimivat.

Vaikka ero kotimaiseen kierrätyskulttuuriin onkin monessa mielessä näkyvä, niin eräissä Ankaran kaupunginosissa voi nykyään bongata uudehkon näköisiä yleisiä kierrätysastioita mm. lasille ja metallille. Tässä yhteydessä on myös syytä muistaa, että ympäristöä koskeva neuvotteluluku on niiden lukujen joukossa, jotka on avattu Turkin EU-jäsenyysneuvotteluissa. Olisiko Turkissa siis havaittavissa merkkejä orastavasta ympäristötietoisuuden kasvusta?

Muutokset turkkilaisessa yhteiskunnassa, kuten nopea kaupungistuminen ja elintason nousun mukanaan tuoma yksityisautoilun lisääntyminen sekä kulutuskulttuuri ovat lisänneet ympäristön kuormitusta. Tämä näkyy Ankaran ohella selvästi myös Turkin muissa suuremmissa kaupungeissa. Liikenteen aiheuttamat päästöt ja jätehuoltoon liittyvät haasteet ovat esimerkkejä ongelmista, joiden ratkaiseminen kestävällä tavalla edellyttää sekä toimivia teknisiä ratkaisuja että muutoksia ihmisten asenteissa.

Ympäristöteknologiaan ja energiaan liittyvät uudet mahdollisuudet olivat näkyvästi esillä tämänvuotisilla Izmirin kansainvälisillä messuilla. Välimeren rannalla sijaitseva Izmir, historialliselta nimeltään Smyrna, on Turkin kolmanneksi suurin kaupunki, jossa sijaitsee maan ulkomaankaupan kannalta tärkeä satama.

Järjestyksessään 80. Izmirin messut ovat säilyttäneet asemansa merkittävänä alueellisena tapahtumana, jossa pääosin turkkilaiset yritykset esittelevät tuotteitaan ja palveluitaan suurelle yleisölle. Näytteilleasettajien joukossa oli kuitenkin myös muutamia valtioita, ja tämän vuoden pääyhteistyökumppaniksi oli kutsuttu Itävalta.

Messuilla oli mukana lukuisia ympäristöteknologiaan erikoistuneita yrityksiä. Tämä on ymmärrettävää, koska Turkissa on nykyisen hallituksen kaudella käynnissä tai jo toteutettu useita huomattavia infrastruktuurin kehittämishankkeita liittyen muun muassa logististen yhteyksien parantamiseen, energiantuotantoon, suurkaupunkien liikenteeseen ja yhdyskuntatekniikkaan. Myös suomalaisella ympäristöalan osaamisella voi hyvin olla potentiaalista kysyntää tällä sektorilla.

Suuren mittakaavan hankkeiden toteuttamismahdollisuudet ovat kuitenkin osaltaan riippuvaisia talouden suhdanteiden kehityksestä sekä Turkissa että kansainvälisesti. Toistaiseksi talouskasvu Turkissa on jatkunut moniin muihin maihin verrattuna ripeänä, mutta tumman sävyisiä pilviä on ilmaantunut myös Anatolian horisonttiin.

Globaalissa taloudessa valtioiden välinen keskinäisriippuvuus on suurta, ja myös Turkin talouskehitys on osaltaan riippuvaista siitä, kuinka hyvin sen keskeiset vientimarkkina-alueet Euroopassa vetävät. Toinen, luonteeltaan kotimaisempi huolenaihe liittyy Turkin ennätysmäisen suureksi kasvaneeseen vaihtotaseen alijäämään, jonka tasapainottaminen tulee arvioiden mukaan edellyttämään merkittäviä rakenteellisia uudistuksia pidemmällä aikavälillä.
 

Mika Mickelsson, lähetystösihteeri, 28.9.2011, Suomen suurlähetystö, Ankara

_________________________________________________________

 

Täällä Ateena – pitkä ja kuoppainen tie kohti tasapainoaJaana Oikarinen-Vasilopoulos

Kreikan valtio on viettänyt kohtalaisen huoletonta elämää viimeiset kolmekymmentä vuotta. Kustannukset lisääntyivät hallitsemattomasti eikä niillä saatu aikaan sellaista kasvua, joka olisi tuloillaan kattanut tätä kustannuspuolta. Valtio levitti lonkeroitaan laajasti yhteiskunnan eri sektoreille, jonka seurauksena julkisen sektorin työntekijöiden määrä kaksinkertaistui.

Toiminnan laajentamisen motiiveina eivät aina olleet puhtaasti yhteiskunnalliset tarpeet vaan ratkaisevana tekijänä saattoivat olla hallituspuolueen kansanedustajien lupaamat työpaikat äänestysalueellaan kannatuksen kasvattamiseksi. Kreikan liityttyä euroalueelle lainaaminen kävi helpommaksi, ja siten lainataakan kasvattaminen yli 100 %:iin bruttokansantuotteesta onnistui vaivattomasti - vaikkakin maksamalla pari prosenttia euromaiden priimusoppilaita korkeampaa korkoa.

Kreikan kaksipuoluejärjestelmässä ay-liike sai valtaa yli omien tarpeidensa, kun puolueet käyttivät tarpeen mukaan niiden palveluja omiin tarkoitusperiinsä. Tätä valtaa on käytetty suruttomasti hyödyksi vaadittaessa julkisella sektorilla erityiskohtelua ja palkankorotuksia eri ammattiryhmille. Useita ammatteja päädyttiin myös suojelemaan kilpailulta tai niille myönnettiin varma toimeentulo minimitaksoilla. Näin Kreikan talouden tutkimuskeskuksen toimitusjohtaja on luonnehtinut Kreikan taloutta viimeiseksi ”neuvostotyyppiseksi” taloudeksi Euroopassa. Kreikan keskuspankin pääjohtaja arvioi omalta osaltaan että viime vuosina noin 40 % Kreikan taloudellisesta toiminnasta olisi linkittynyt julkiseen sektoriin.

Nykyinen sosialistihallitus oli vuoden 2009 lopun vaalien jälkeen tilanteessa, jossa Kreikan budjetin alijäämä oli yli 15 %, valtion velka 120 % paikkeilla bkt:stä ja rakenteellisia muutoksia ei ollut vuosiin saatu alkua pidemmälle. Kreikan talouden kilpailukyky oli myös heikentynyt 27 % viimeisen kymmenen vuoden aikana, tuotannon osuus oli tippunut n. 12 %:iin ja vienti jämähtänyt 8 %:iin bkt:stä. Ulkomaiset investoijat olivat harvoin nähtyjä vieraita johtuen investointiprosessien hitaudesta ja monimutkaisuudesta. Valtion velkakirjojen korotkin olivat nousemassa pilviin eli rahahanat olivat sulkeutumassa. Tällaisesta tilanteesta olisi mille tahansa hallitukselle haastetta selvitä kuiville. Kreikassa haasteen vaativuutta lisäävät korruptio, puutteelliset valvontamekanismit ja meritokratian puute julkisessa hallinnossa.

Hallituksen alkutaival kohti kestävämpää tilannetta on ollut epäröivä ja oikeaa suuntaa haeskeleva. Kreikalle saatiin sovittua jo viime vuoden keväällä kansainvälinen rahoituspaketti, jonka edellytyksenä olivat tiukat kustannusten leikkaukset ja verotulojen kasvattaminen. Kreikan edistymistä sovittujen toimien implementoinnissa tarkastellaan neljännesvuosittain rahoittajien (EU, EKP, IMF) taholta, ja tähän mennessä Kreikka on selvinnyt tarkastuksista rimaa hipoen. Kreikan hallitus joutui tänä kesänä viemään läpi parlamentissa tiukan viisivuotisen ohjelman talouden tasapainottamiseksi ja valtion omaisuuden hyödyntämiseksi. Maa odottaa nyt heinäkuun EU-huippukokouksessa sovitun uuden rahoitusmekanismin käyttöönottoa, kunhan yksityiskohdista on saatu sovittua euromaiden kesken.

Kreikan sosialistihallitus joutuu nyt todistelemaan toimillaan että se kunnioittaa allekirjoittamiaan sitoumuksia. Hallitus onnistui supistamaan budjetin vajetta ensimmäisenä ohjelmavuotenaan viitisen prosenttia, jota voidaan pitää huomattavana saavutuksena kreikkalaisilta. Mutta tämä oli vasta alkua vuosien tiukalle budjettikurille, jossa mitataan kaikkien kärsivällisyys. Tulojen kasvattaminen ei tule olemaan helppoa, kun Kreikka on jo kolmatta vuotta taantumassa ja bruttokansantuotteen odotetaan supistuvan tänäkin vuonna viitisen prosenttia. Työttömyys on myös kivunnut jo 17 % paikkeille.

Verotulojen kerääminen on ollut aina Kreikassa ongelmallista, kuten budjetin vajeen suuruudesta on pääteltävissä. Palkansaajat ovat hoitaneet oman osuutensa veroista, kun eivät ole voineet niitä välttää, mutta vapaat ammatinharjoittajat ja pienet yritykset ovat ”unohtaneet” ilmoittaa ainakin osan tuloistaan. Arvonlisäveroakin on jo nostettu pariin kertaan mutta sillä ei välttämättä saada kerättyä lisätuloja johtuen matalasta kynnyksestä veronkiertoon. Ravintolapalveluiden alv:in nostaminen 23 %:iin on synnyttänyt kiivasta keskustelua matkailuelinkeinon ja yleensä ravintolayrittämisen tulevaisuudennäkymistä. Ravintolayrittäjät eivät ole tunnetusti olleet kaikkein nöyrimpiä veronmaksajia ”unohtaessaan” antaa kuitit asiakkailleen, jotka eivät niitä erityisesti pyytäneet. Sama käytäntö on ollut arkipäivää muidenkin palveluntarjoajien keskuudessa. Veroviranomaiset eivät voi olla läsnä joka paikassa tarkkailemassa kuittien antamista, ja siten tavallisten kansalaisten pitäisi ymmärtää tämän yhtälön merkitys myös omassa kukkarossaan. Verottomana ja kuitittomana huokeammalla syöty päivällinen voi maksuhetkellä lämmittää sydäntä mutta valtion kirstun tyhjyys kostautuu sitten myöhemmin lisäveroina.

Valtion kustannuksista ensimmäiseksi leikkauslistalle joutuivat virkamiesten palkat, koska toimet olivat nopeimmin toteutettavissa. Tähän mennessä palkoista on vähennetty parin kuukausipalkan verran erilaisia korvauksia ja lisiä. Niin kauan kuin toimet olivat horisontaalisia, julkisen sektorin työntekijät nielivät leikkaukset pienin murahduksin. Hallituksen suunnitelmissa on myös julkisen sektorin yhtenäinen palkkapolitiikka, jolla tasattaisiin räikeitä eroja eri hallinnonalojen kesken. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, kun kyseessä ovat myös korkeasti palkatut verovirkailijat, joiden odotetaan parantavan tuottavuuttaan tulojen keräämisen osalta. Lakotkin on otettu aseiksi näihin neuvotteluihin etujen karsimisesta. Huonoimmassa skenaariossa vain julkisen sektorin uudet työntekijät joutuvat uuden palkkapolitiikan piiriin, josta voi seurata närää nuoremman polven työntekijöiden keskuudessa, ja jälleen kerran saavutetuista eduista ei jouduta luopumaan.

Julkisen sektorin työpaikat ovat olleet Kreikassa eläkevirkoja, ja sen vuoksi valtiolle on ollut tunkua. Julkisen sektorin organisaatioita ei ole suuremmin lopeteltu tai fuusioitu aikaisemmin, joten virallista pähkäilyä rannalle jäävien työntekijöiden kohtalosta ei ole tarvinnut ennen nykyistä kriisiä tehdä. Hallituksella on valmiina lista ensin suunnitelluista fuusioista tai lopetettavista julkisista toimijoista, ja niiden työntekijöiden osalta on päätetty perustaa Kreikassa ennen tuntematon työvoimareservi -rahoittajienkin painostuksen johdosta. Näitä reserviläisiä pidetään vuoden ajan varalla mahdollisiin valtiolta vapautuviin työpaikkoihin 60 % korvauksella aikaisemmasta palkasta, ja tämän varallaolon jälkeen voi koittaa ensimmäisen kerran valtion työpaikan menettäminen. Valtiolta vapautuvia työpaikkoja ei ole odotettavissa kovinkaan runsaasti lähiaikoina, kun tälle vuodelle on määritelty rekrytointirajoituksiksi 1/10 ja seuraaville vuosille 1/5.

Julkiselta sektorilta yritetään muutenkin karsia löysiä pois, ja tämän tilien penkomisprosessin myötä on ilmennyt ”innovatiivisia” tapoja lypsää valtiolta korvauksia tai maksuja ansiotta. Eläkkeitä on maksettu kuolleiden tileille, tietyillä alueilla on löytynyt huomattavan korkeaa taipumusta sokeuteen tai astmaan - todennäköisesti väärillä terveystodistuksilla, reseptien väärinkäytöksillä on saatu lisätuloja jne. Näiden tapauksien selvittämisessä onkin tarkastajille työtä pitkäksi aikaa.

Kreikassa markkinoiden toimintaa on rajoitettu erilaisin hallinnollisin määräyksin, jotka olisi jo pitänyt poistaa EU-maan keinovalikoimasta vuosia sitten. Yksi tällaisista rajoitteista on ollut ns. suljetut ammatit, joiden harjoittamiselle oli asetettu esimerkiksi maantieteellisiä tai väestömäärään liittyviä rajoituksia. Reilulta sadalta tällaiselta ammatilta on kesän alussa poistettu puitelailla näitä rajoituksia mutta lain implementointi yksityiskohtaisine asetuksineen on vielä esittelemättä. Yksityiskohdissa piileekin koko vapauttamisen vaikeus. Yhtenä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää taksinkuljettajan ammatin vapauttamista. Aikaisemmin Kreikassa myönnettiin vain tietty määrä lupia alueita kohti, joten näistä luvista tuli kauppatavaraa sen sijaan, että luopuva yrittäjä olisi palauttanut lupansa viranomaisille. Julkisuuteen on tullut tietoja jopa 150.000 euron arvoisista lupakaupoista. Taksinkuljettajat lakkoilivat heinäkuussa sulkien teitä ja aukioita Ateenassa yrityksenään painostaa uutta liikenneministeriä säilyttämään rajoituksia taksilupien määrässä alueen väestönluvun perusteella. Uusi ministeri on puhunut kaikkien rajoitusten poistamisen puolesta. Nähtäväksi jää lähiaikoina, saako ministeri toteutettua aikomuksensa vai eletäänkö Ateenassa aika ajoin ilman takseja tai niiden lakoilla aiheuttamassa liikennekaaoksessa.

Kreikkalaisista yrityksistä suurin osa on ollut pieniä kaupan tai palvelualan yrityksiä, joiden toiminta on perustunut aikaisempaan kulutusjuhlien talousmalliin. Kulutuksen supistuttua huomattavasti on jo 130.000 yritystä sulkenut ovensa viimeisen puolentoista vuoden aikana, ja viimeaikaisten arvioiden mukaan olisi sama kohtalo odottamassa vielä suurempaa määrää pieniä yrityksiä seuraavan vuoden aikana. Yritysten toimintaa ovat vaikeuttaneet myös heikentyneet rahoitusmahdollisuudet paikallisista pankeista, kun vastaavasti näiden pankkien ainoana rahoituslähteenä on ollut Euroopan keskuspankki. Kreikan yhteiskunnan haasteena tuleekin olemaan uudenlaisen tuotannon tai palveluiden kehittäminen, jotka olisi suunnattu ulkomaisille turisteille tai vientiin.

Yritysten sulkemisella ja perheiden tulojen supistumisilla on ollut monenlaisia seurauksia Kreikan yhteiskunnassa, kun raha ei enää tahdo riittää kaikkeen. Monella kuluttajalla on rästissä maksuja sähköyhtiöön, puhelinyhtiöihin, verotoimistoon jne. Noin 1- 1,5 miljoonaa autonomistajaa on jättänyt uusimatta autonsa vakuutuksen tänä vuonna. Ylityöllistettyjä oikeusistuimia kuormittaa myös runsaat 25.000 ylivelkaantumistapausta, joista suurin osa koskee kulutusluottoja. Talouskriisi on muuttanut keskivertokreikkalaisen tapoja myös terveydenhuollossa. Aikaisemmin käännyttiin helposti yksityislääkärien ja -sairaaloiden puoleen ja julkista terveydenhuoltoa ylenkatsottiin. Hoidot julkisissa sairaaloissa ovat lisääntyneet melkein kolmanneksella vuoden 2010 alusta ja käynnit terveyskeskuksissa 17 % viimeisen puolen vuoden aikana. Koulujen alkaessa nähdään, kuinka paljon yksityiskoulujen oppilaista on siirtynyt julkisen opetuksen pariin.

Kreikan oppositiopuolueet eivät ole tukeneet näinkään kriittisessä tilanteessa hallituksen tekemiä ratkaisuja tai kansainvälisiä sitoumuksia. Näin hallitus joutuu puskemaan reformien auraa ylämäessä lähes yksin toivoen kansalaisten ymmärtävän uudistusten tarpeellisuuden. Pieni toivonpilke edes jonkinasteista kansallisesta yhteisymmärryksestä saatiin elokuun lopulla, kun pääoppositiopuolue kannatti ehdotettua yliopistouudistusta parlamentissa

Kreikan nykyisellä ja tulevilla hallituksilla on edessään vielä monta tiukan taloudenpidon vuotta ellei vuosikymmentä. Nähtäväksi jää, pystyykö Kreikka selviämään kuiville nykyisellä reseptillä vai odottaako kuoppaisella taipaleella velkasaneeraus tai jopa euron vaihtaminen drakmaan.
 

Jaana Oikarinen-Vasilopoulos, Kaupallinen- ja mediavirkailija, 12.9.2011, Suomen suurlähetystö, Ateena

_________________________________________________________

 

Täällä Addis Abeba – kauppakiinnostus on kasvamassa

Addis Abeban mainitaan olevan afrikkalaisen diplomatian pääkaupunki ja Leo Olasvirtanäköalapaikka, jossa sijaitsee maailman suurimpiin kuuluva keskittymä suurlähetystöjä ja kansainvälisiä järjestöjä. Täällä sijaitsee Afrikan Unionin AU:n (54 jäsenvaltiota) ja YK:n Afrikan Talouskomission UNECA:n päämaja. Djiboutissa sijaitseva Afrikan Sarven Kehitysjärjestö IGAD on tärkeä alueellinen vaikuttaja.

Isäntämaa Etiopia kuuluu Afrikan mielipidejohtajiin. Sen pääministeri Meles Zenawi toimii IGAD:in puheenjohtajana, johtaa Afrikan talouden uuden kumppanuusohjelman NEPAD:in toimintaa ja Afrikan ilmastoministereiden kokouksia.

Aseelliset konfliktit, nälänhädät ja maahanmuutto kääntävät kansainvälisen huomion puoleensa mutta Afrikka on paljon muutakin. Afrikan Unionilla on kunnianhimoinen integraatio-ohjelma, jonka tarkoituksena on perustaa maanosan laajuinen yhteismarkkina ja vapaakauppa-alue. Välivaiheena käytetään AU:n alueellisen yhteistyön järjestöjä kuten SADC, COMESA, ECOWAS ja IGAD. Integraation kirittäjäksi on laadittu Minimum Integration ohjelma MIP, jolla on väljä kuusivaiheinen aikataulu. Valmista pitäisi tulla vuosiin 2028-2034 mennessä, jolloin ovat perustettuina Afrikan rahaunioni, yhteismarkkina ja tulliliitto.

AU, UNECA ja Afrikan Kehityspankki ADB tunnetaan pan-afrikkalaisina instituutioina, joiden tarkoituksena on rakentaa Afrikan taloudelle ja hyvinvoinnille uusi alku. Panafrikkalaiset ovat oppineet viime vuosina tehostamaan yhteistyötään strategisen kumppanuuden vuoropuheluksi kutsutun mekanismin puitteissa. Tarkoituksena on erityisesti Afrikan oman kapasiteetin, johtajuuden ja tietotaidon vahvistaminen. Kerran vuodessa Addis Abebassa kokoontuu strategisen kumppanuuden foorumi, mihin avunantajamaat Suomi mukaan lukien ovat kutsuttuja.

Euroopan Unioni on Afrikalle läheinen esikuva vaikka sitä ei aina tunnustetakaan. Paikallisessa politiikkakielessä on soveliasta todeta, että afrikkalaisiin ongelmiin tarvitaan afrikkalaiset ratkaisut. Käytännössä EU kelpaa hyvinkin kumppaniksi, onhan se yhteen laskien suurin kehitysavun ja humanitaarisen antaja. Yhteistyö on siunattu Afrikan ja EU:n Strategisen kumppanuuden ohjelmassa. Kumppanuuden kahdeksan alaohjelman joukkoon kuuluvat mm. kauppa, integraatio, perusrakenne sekä demokraattinen hallinto ja ihmisoikeudet. Vuonna 2010 Tripolissa järjestettyyn kumppanuuden tarkistuskokoukseen osallistui Suomesta pääministeri Mari Kiviniemi.

Afrikan tärkeys tulee kasvamaan. Sen potentiaali kaupan ja investoinnin kumppanina on hyvin tunnustettu mutta lähestymistavat hakevat muotoaan. Kun kustannukset ja ahtaus muualla lisääntyvä on Afrikan katsottu olevan viimeinen tehdasteollisuuden ja modernin sektorin tyhjiö, jonka täyttäminen on alkanut ei vain kansainvälisesti vaan myös Afrikan omien rahavaltioiden Egyptin, Etelä-Afrikan, Nigerian ym. toimesta. Addis Abeban kauppamessut osoittavat, että naapureiden välinen kauppakiinnostus on kasvamassa ja Afrikkaan tullaan myös kaukaa Japanista, Kiinasta, Intiasta, Turkista ja Brasiliasta asti.

Syyt puhuvat puolestaan. Uuden ruokakriisin kynnyksellä on hyvä muistaa, että 60% maailman käyttämättömästä viljelykelpoisesta maasta sijaitsee Afrikassa. Samoin puolet maailman kullasta, 20% kuparista ja 10% öljystä. Kiinan ja Intian ohella Afrikassa on maailman suurinpiin kuuluva väestökokonaisuus, miljardi ihmistä ja nopein väestön kasvu. Sadat miljoonat haaveilevat noususta keskiluokkaan hyvinvoinnin ja kasvavan kulutuksen moottoreiksi.

Vuoteen 2020 mennessä Afrikan BKT:n odotetaan kaksinkertaistuvan. Kahden edellisen vuoden aikana Afrikan saamat kansainväliset investoinnit kasvoivat 17%. Jo nyt Afrikan yhteenlaskettu BKT yltää G8 häntäpään valtioiden tasolle eli talouden kokonaisuutena Afrikka on verrattavissa globaalitalouden johtaviin valtioihin.

Kaupallisen yhteistyön mahdollisuudet ovat Suomen mittakaavaan suhteutettuna rajattomat. Noin 68% Afrikan kauppatavarasta lähtee maailmalle raaka-aineina. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että korkean arvon omaavat jalostetut tuotteet tuodaan Afrikkaan ulkoa. Paikallisten arvonlisäketjujen tarve on suuri.

Kokonaiskaupasta vain 10% on Afrikan sisäistä kauppaa. Afrikan yhden prosentin kasvuosuus maailmankaupasta toisi sille arvoa viisi kertaa kehitysapua vastaavan määrän. Surkeat televerkon, internetin ja sähkönjakelun kattavuudet jättävät palvelutyhjiöön satoja miljoonia potentiaalisia asiakkaita, jotka odottavat parempia aikoja ja kumppanin ilmestymistä vaikkapa Suomesta. Jo nyt teleoperaattorit ovat oppineet ylläpitämään verkkoja, joissa asiakkaan maksukyky on vain muutaman euron vuodessa.

Integraatio etenee verkkaisesti. Muita voidaan moittia mutta Afrikka on itsekin syypää. On sanottu, että integraatiota ei voida tuoda ulkoa eikä pakottaa vaan sen on perustuttava omaan sitoumukseen. Esimerkkinä on mainittu, että kontin kuljetus Durbanista Lusakaan maksaa kolme kertaa enemmän kuin vastaava matka teollisuusmaassa. Rajan ylitys voi kestää kolme päivää, kustannukset 500€/yö. Syynä ovat tullit, kaupan esteet ja byrokratia eli hyvän tahdon puuttuminen. Toki myös rempallaan oleva perusrakenne lisää kaupan kuluja maailman köyhimpien haitaksi.

Afrikan talous kasvaa tasaisella 5,4% uralla ja Etiopian vieläkin nopeammin 7-8% vuodessa. Etiopian kasvutavoite on 10-14%/ vuosi mutta se toisi mukanaan ylikysyntää ja hintojen nousua, mikä jo nyt on vaivana. Intia, Turkki, Kiina ja muut uudet teollisuusmaat rynnistävät Etiopian markkinoille eikä syynä ole pelkästään hyväntekeväisyys ja kiinnostus luonnonvaroja kohtaan. Vain harvalla Etiopialaisella on kännykkä joten potentiaalisia asiakkaita on monta kymmentä miljoonaa. Etiopialaiset tarvitsevat lähes kaikkea mutta varsinkin paikallisen tuotannon ja yrittäjyyden elvyttämistä.

Suomi järjestää Addis Abebassa kauppa- ja kehitystapahtuman 28. helmikuuta 2012. Se on suunniteltu täydentämään samaan aikaan järjestettäviä Kansainvälisiä kauppamessuja, jolloin on mahdollisuus tavata satoja paikalla olevia etiopialaisia ja kansainvälisiä yrityksiä. Jos Afrikan kauppa kiinnostaa niin nyt on hyvä tilaisuus.

Leo Olasvirta, Suurlähettiläs, 5.9.2011, Suomen suurlähetystö, Addis Abeba

_________________________________________________________

 

Täällä Kairo – uutta kohti!Seppo Keränen

Kaikki vielä muistanevat, että Afrikan tähti-pelin aloituspiste on joko Kairosta tai Tangerista. Viimeaikaisten tapahtumien seurauksena tilanne on nyt muuttunut siten, että useampi valitsee lähtöpaikaksi jonkun muun kuin Kairon.

Egypti on hyvin potentiaalinen markkina, koska sillä on suuri ja nuori väestö. Suomen puutuote-kauppa on palautunut ennalleen. ”Egyptin parrua” menee nyt uudella vauhdilla, johtuen osaksi kontroloimattomasta rakennusbuumista.

Turismi oli ennen kansannousua n. 11 % Egyptin kansantuotteesta ja elpynee pian takaisin samalle tasolle, sillä käynnissä on hyviä projekteja muun muassa Aleksandrian alueen, terveysturismin ja arabimaihin suunnatun turismin kehittämiseksi. Ja punaiselle merelle, ”hiekkalaatikon reunalle”mahtuu vielä vihreitä keitaita turisteja varten.

Egypti on suomalaisten liikemiesten toimesta monesti ohitettu. Kiina, Intia, Lähi-Itä kiinnostavat suomalaista liike-elämää Egyptiä enemmän. Egyptiläisiä (miehiä) asuu paljon myös Suomessa ja monet ovat avioituneet suomalaisen naisen kanssa. Olisiko tämä Egyptin ’kehitysapua’ Suomelle?

Egyptin heikkoutena on ollut hyvin vanhoillinen ja hierarkinen valtarakenne ja lisäksi ns. harmaa talous, korruptio, on ollut liian suuri. Juuri näihin asioihin ulkomaailma odottaa vallankumouksen ja uusien päättäjien mukanaan tuomaa muutosta.

Suomi kilpailee Egyptin markkinoista muiden eurooppalaisten kanssa, mutta tällä hetkellä muut investoivat, mutta Suomi ei. Esimerkiksi Kuwait, Saudi-Arabia, Italia ja Hollanti ovat jo avanneet investointihanat.

Egyptissä korkean teknologian kysyntä on kasvamassa teollistumisen myötä. Erityisesti Energia, ympäristö ja infrastruktuuria projektoidaan vauhdilla.Nuori väestö on oppinut käyttämään sosiaalista mediaa; yli 10 milj. Facebook käyttäjää ja mobiiliteknologiaa, yli 60 milj. kännykän käyttäjää. Suomalaiselle konsultointipalveluille ja etenkin koulutukselle tulee olemaan kova kysyntä.

Tammikuun kansannousussa haettiin vapautta ja demokratiaa, mutta toistaiseksi ei kadun miehen elämässä näy mitään muutosta, paitsi että poliiseja on vähemmän, autoja parkkeerataan miten sattuu ja ihmiset eivät piittaa edes aikaisemmista säännöistä. Hinnat, varsinkin ruoan, ovat kovasti nousseet, mutta valtio jatkaa tiettyjen asioiden tukemista, kuten sähkö, leipä ja bensa. Varsinkin liikenneruuhkassa istuessa monesti miettii, että vähenisikö ruuhka, jos bensa maksaisi saman kuin kotona Suomessa eli lähes 10 kertaa enemmän?

Kairon alueella on viime vuosina rakennettu parhaalle maatalousmaalle runsaasti betonisia kerrostalorunkoja, jotka ovat nyt katukuvassa aavemaisina tyhjillään. Monessa isossa kerrostalorungossa asutaan vain ehkä yhdessä asunnossa ja muut ovat tyhjillään. Systemaattinen rakentaminen kysynnän mukaan ja rakentamisen hyvä valvonta ovat myös kansannousun ’toivomuslistalla’. Suomalaisten kannalta pelkkien runkojen rakentaminen antaa mahdollisuuksia ainoastaan esim. tiettyjen rakennuskoneiden toimittamiseen. Sitten kun päästään keskustelemaan energia tehokkuudesta, viimeistelystä, kuten maaleista ja ennen kaikkea uusista rakennusmateriaaleista tai jopa äly-taloista, niin Suomen mahdollisuudet ovat valtavat.

Uusiutuvien energialähteiden osalta Egyptissä on tosi ihanteelliset olosuhteet niin tuuli-, aurinko- kuin bioenergiallekin. Alan suomalaisilla pienillä firmoilla on tosi paljon kysyntää myös helpommin lähestyttävillä markkinoilla, joten Egyptiin tulo on resurssien vähäisyyden vuoksi hankalaa, varsinkin kun tarvitaan satsausta niin markkinointiin kuin läsnäoloonkin. Hyvällä verkostolla on aina merkitystä ja nyt kansannousun myötä verkoston rakentaminen on monelta osin aloitettava alusta.

Vedestä on myös Egyptissä pulaa, muutama kilometri Niilistä poispäin on pelkkää hiekkalaatikkoa. Väkimäärän kasvaessa on panostettava niin puhtaaseen veteen kuin viljelyalueen kasvattamiseen.

Ympäristöstä huolehtiminen ei vielä ole kaikissa kansankerroksissa täysin ymmärretty johtuen pääasiassa koulutuksen puutteesta, mutta pikkuhiljaa valveutuneisuus on syntymässä sekä jäteveden puhdistukseen että kiinteiden jätteiden keräykseen, käsittelyyn ja varastointiin, puhumattakaan ongelma- ja teollisuusjätteiden käsittelystä.

Uusi mielenkiintoinen alue on, johtuen kännyköiden ja tietokoneiden käytön kasvamisesta, elektroniikkaromun kierrätyksen organisointi ja käsittelylaitokset. Niin sanottu e-romun käsittelyn teknologia Suomessa on hyvin korkealla tasolla ja Egyptissä tälle olisi käyttöä. Suurin pullonkaula on elektroniikka-romun kerääminen riittävän suureksi varastoksi, jotta prosessilla olisi ’syötävää’ . Tässä olisivat kansalaisjärjestöt oiva apu, kunhan heidät koulutetaan oikein.

Moni egyptiläinen on ilman minkäänlaisia terveyspalveluista ja, kiitos aurinkoisien ilmojen sekä lämpimän ilmaston, elävät suurimman osan vuotta kadun varsilla.

Ennen kansannousua ohjelmassa oli Egyptin teollistaminen uusien työpaikkojen luomiseksi ja tämä on pakollinen suunta vallanpitäjillä myös jatkossa.

Niili virtaa vielä, mutta kokoajan on kiistaa sitä, että kuka Niilin vettä saa käyttää. Egyptin tulee tehostaa ja laajentaa maatalouttaan ja suuri haaste on koko ruokaketjun kuntoon saattaminen. Suomalaisten tarjonta tällä alueella on ruokaturvallisuudessa, seurattavuudessa, koneissa ja laitteissa sekä lisäksi pakkausteollisuudessa.

Aiemmin Egyptiä kehitettiin Kairon näkökulmasta ja ohjauksesssa. Kaupunkilaistuminen jatkuu edelleenkin nopeana, mutta näköpiirissä on, että Kairon ohella myös muitakin kaupunkeja kehitettäisiin. on arvioitu, että uuden hallinnon aikana tullaan kehittämään maata tasapuolisemmin.

Armeijan rooli on pitkään ollut dominoiva, mutta kansannousun jälkeen vielä määrittelemätön. Armeijaa ei varmaankaan voi helposti sivuuttaa ja tulevaisuudessakin armeijalla tulee olemaan merkittävä rooli ja iso budjetti. Myös muut turvallisuusasiat korostuvat vallankumouksen jälkeisessä elämässä. Lähiajan kysymyksiä on esim. mitä tulee korruptoituneen poliisivoiman tilalle? Kameroita, antureita, hälyttimiä, puolustusvälineitä? Näissä kaikissa Suomi on maailma johtava teknologiaosaaja, mutta myyntiä emme valitettavasti osaa.

Egyptin olojen normalisoituminen on parhaillaan meneillään, mutta kestää vielä jonkun aikaa, koska parlamettivaalien ajankohta on vasta vuoden lopulla ja uusi presidentti valittaneen joskus ensi vuonna.

Seppo Keränen, Toimiston päällikkö, 29.8.2011, Finpro, Kairo

_________________________________________________________

 

Täällä Jakarta – city-maastureita ja koppimopoja


Päivi AlataloIndonesian vahva talouskasvu jatkuu. Siitä todistavat muun muassa Jakartan lukemattomat rakennustyömaat ja toinen toistaan prameammat ostoskeskukset. Katukuvassa näkyy entistä parempia autoja ja kaikkialla naputellaan älypuhelimia, lompakon paksuudesta riippuen joko BlackBerryä tai kiinalaista halpakopiota, mutta suomalaista tietysti lämmittää se, että myös Nokia myy hyvin. Köyhien lukumäärä vähenee ja työllisyys lisääntyy, vaikkakin Indonesian koheneva elintaso jakaantuu edelleen varsin epätasaisesti. Eri kansankerrosten rinnakkaiselo on kuitenkin rauhanomaista, ja vielä varsin nuoren demokratian yhteiskuntarauha on elintasoeroista huolimatta pysynyt pääpiirteissään yllä hyvin.

Indonesian viime vuosien nopea talouskasvu jatkuu edelleen, eikä Euroopan ja Yhdysvaltain talousongelmien uskota vaikuttavan siihen juurikaan. Pörssikurssien viime päivien turbulenssin uskotaan yleisesti tasoittuvan ennen pitkää, ja on arvioitu, että Indonesia saattaa jopa hyötyä länsimaiden vaikeuksista, jos sijoittajat kääntävätkin katseensa entistä vahvemmin nouseviin talouksiin. Indonesian talouden fundamentit ovat vahvoja, investoinnit ovat lisääntyneet voimakkaasti, vienti vetää, ja kotimainen kulutus jatkuu vahvana.

Jakartassa vahvan talouskasvun ehkä näkyvimpiä tunnusmerkkejä ovat uutuuttaan kiiltävät pilvenpiirtäjät, lukemattomat rakennustyömaat sekä ostoskeskukset, joita on suur-Jakartan alueella reilusti yli sata. Jälkimmäisiä on noussut kaupunkiin viime vuosina jo siihen tahtiin, että pormestari Fauzi Bowo on päättänyt rajoittaa niiden rakentamista; ostoskeskuksiin jonottavat autot kun pahentavat jo ennestään tukkoista liikennettä. Toisaalta ruuhkiin tottuneet jakartalaiset ovat kehittäneet niistä taiteenlajin: hyväosaiset ovat tehneet kylmiöiksi ilmastoiduista autoistaan mobiilitoimistoja, joissa naputellaan taulutietokonetta tai BlackBerryä, kun taas vähemmän hyväosaiset istuvat savuttavissa minibusseissa ja naputtelevat kiinalaisia halpakopioita á la BlueBerry. Mutta älypuhelin se olla pitää maassa, josta löytyy maailman toiseksi eniten Facebookin käyttäjiä heti Yhdysvaltain jälkeen – kuvaavaa on, että presidentti Susilo Bambang Yudhoyonolla eli tuttavallisemmin SBY:llä on Facebookissa yli puoli miljoonaa tykkääjää. Mutta suomalaisen mieltä tietysti lämmittää eniten se, että myös Nokia pitää hyvin pintansa Indonesian matkapuhelinmarkkinoilla.

Jakartan katukuvassa näkyy hyvin paitsi elintason yleinen kohentuminen, mutta myös aineellisen hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen eri kansankerrosten kesken. City-maastureita ajavat autonkuljettajat väistelevät polkupyörällä liikkuvia sekatavarakauppiaita ja asiakkaita odottavia koppimopokuskeja, ja parkkipaikalle saattaa yhtäkkiä ilmestyä autojen sekaan naapurin vuohi. Hulppeat ostoskeskukset ovat usein nousseet keskelle hökkelikortteleita, joissa paitaressut lapset mekastavat kärryään työntävien kauppiaiden ja pihoilla nokkivien kanojen seassa. Eri kansankerrosten rinnakkaiselo on kuitenkin suorastaan ällistyttävän rauhanomaista, ja elintasoeroista huolimatta vielä varsin nuoren demokratian yhteiskuntarauha on pääpiirteissään pysynyt yllä hyvin.

Vaikka asiantuntijat ovatkin kiinnittäneet huomiota siihen, että köyhyyden vähenemistahti on viime aikoina hidastunut, on Indonesian köyhien absoluuttinen lukumäärä kuitenkin vähentynyt vuodessa noin miljoonalla. Myös työllisyys on lisääntynyt nopeasti, joskin suurin osa työpaikoista syntyy epäviralliselle sektorille, jota esimerkiksi katukauppiaat ja kotiapulaiset edustavat. Indonesian taloudelle tyypillistä on myös pienten yritysten huomattavan suuri osuus: noin 90 % kaikista yrityksistä. Myös tämä on ilmiö, joka näkyy Jakartan katukuvassa kaikkialla: lihapulla- ja nuudelikojuja, kännyköihin puheaikaa myyviä kioskeja ja moottoripyörätaksi ojekia ei koskaan tarvitse lähteä etsimään kovin kaukaa.

Indonesian vahvaa talouskasvua hidastavat infrastruktuuriongelmat, esimerkiksi energian toimitusvaikeudet ja kuljetuskapasiteetin puute. Haasteena ovat myös alueelle tyypilliset byrokratiaan, korruptioon, liiketoimintaympäristöön ja turvallisuustilanteen epävarmuustekijöihin liittyvät seikat. Hallitus tiedostaa tilanteen ja pyrkii puuttumaan siihen esimerkiksi infrastruktuuri- ja energiasektorin investointeihin kannustavilla toimenpiteillä, korruption vastaisella toiminnalla sekä kehittämällä liiketoimintaympäristöä. Uudistustahti saattaa näyttää ulkopuolisen silmin hitaalta jaavalaisen päätöksentekokulttuurin ja raskaan byrokratian maassa, mutta siinä vaiheessa, kun muutosten hitaus alkaa turhauttaa, kannattaa keskustella Indonesiassa pitempään asuneiden kanssa – nämä keskustelut vahvistavat uskoa siihen, että kehityksen suunta on kuitenkin pääpiirteissään oikea. Jo tapahtuneita muutoksia havainnollistaa se, että Jakartaa ei kuuleman mukaan enää tunnista samaksi riisipeltojen, pärisevien koppimopojen, parin supermarketin ja yhden huippuhotellin kaupungiksi kuin mitä se oli vielä parikymmentä vuotta sitten. Eikä tietenkään pidä unohtaa, että Roomaakaan ei rakennettu päivässä, saati sitten 17 000 saaren, 240 miljoonan asukkaan ja liki 2 miljoonan neliökilometrin Indonesiaa.

Päivi Alatalo, Lähetystöneuvos,18.8.2011, Suomen suurlähetystö, Jakarta

_________________________________________________________


 

Täällä Lima – Talouskasvun hedelmät jakoon nyt!

Elina KoivulaPerussa on eletty kihelmöivän jännittäviä aikoja. Maanosan huikeimpaan talouskasvuun viime vuosina yltänyt maa on valinnut itselleen uuden presidentin ja presidentti julkistanut muutama päivä sitten maan uuden hallituksen. Kansan mielipide huimia dollarilukuja paukuttavan kansantalouden todellisesta tilasta näkyy presidenttipelin tuloksissa, sillä maan uudeksi johtajaksi valittiin vasemmiston kansallismielinen Ollanta Humala Tasso.

Humala vannoi tasaisemman tulonjaon, demokratian ja oikeudenmukaisuuden nimeen läpi vaalikampanjansa ja on jatkanut samaa diskurssia, tosin hieman pehmennettynä myös valintansa jälkeen. Pitkään ALBA-maihin ja Chavezin poliittiseen ajatteluun liitetyn Humalan pelättiin vievän Perun nousujohteiselta talouskasvulta jalat alta, karkottavan ulkomaiset investoinnit ja suoranaisesti pilaavan viime vuosien saavutukset maan taloudellisessa ja sosiaalisessa kehityksessä.

Vuosi 2010 oli Perun ulkomaankaupan ennätysvuosi, kun vientiluvut kasvoivat yli 35 mrd. US dollariin, mikä oli noin 30 % kasvu vuoteen 2009 verrattuna ja 13 % kasvu vuoteen 2008 verrattuna. Lehdissä hehkuteltiin syystäkin ylpeänä Perun talouskasvun olevan maailman keskimääräistä talouskasvua suurempaa.

Vaikka Liman pörssi sukelsikin historiansa synkimpiin lukemiin ja jouduttiin sulkemaan vaalituloksia seuraavana päivänä, tilanne elpyi nopeasti ja Humala on onnistunut rauhoittamaan yhdessä maan talouselämän johtohahmojen kanssa sekä kotimaiset että ulkomaiset investoijat. Pörssikurssit kääntyivät pian nousuun ja tilanne on tasaantunut.

Humalaa alettiin saman tien valintansa jälkeen hiillostaa tulevan hallituksen kokoonpanosta, erityisesti talousministerin ja maan keskuspankin pääjohtajan nimityksistä. Vastauksia odotettiin nopeasti, sillä vain sitä kautta uskottiin maan talouselämän ja sijoittajien saavan mielenrauhan ja käsitystä maan tulevan talouspoliittisen kehityksen suunnasta. Humala kuitenkin piti pintansa, kieltäytynyt painostuksesta ja nimesi ministerit muutamia päiviä ennen virkaanastujaisiaan.

Perun suitsutus ei ole ollut harhaa tai kansallisen mielialan nostatusta vaan faktat puhuvat puolestaan. Maailmanpankin Doing Business 2011-raportissa Peru rankattiin sijalle 36 kaikkiaan 183 taloudesta (kymmenen sijan parannus). Moody’s, Standard and Poor’s ja Fitch luottoluokituksissa Peru on samalla tasolla kuin naapurissa maailman parrasvaloissa loistava talousmahti Brasilia. IMF on arvioinut että Peru tulee olemaan mantereen vahvimmin kasvava talous ainakin vuoteen 2015 asti.

Luksusluokan kerrostaloja nousee Liman hienostoalueille edelleen kuin sieniä sateella, tosin vuokrattavana olosta kertovia alquilo -kylttejä on niitäkin katukuvassa entistä enemmän, mikä pistää pohtimaan olisiko asuntobuumi jo saavuttamassa saturaatiopisteensä. Hienojen katumaastureiden määrä samojen alueiden kaupunkikuvassa vahvistaa toisaalta sitä että rahaa on entistä enemmän. Ainakin toisilla.

Vaikka köyhien määrä on laskenut kymmenessä vuodessa 55%:sta 33%:iin, on maan alueellinen eriarvoisuus kasvanut. Tämä epäkohta on ollut Humalan kampanjoinnin taikasana ja diskurssin ydin. Uuden presidentin sanojen mukaan mikään valtio ei voi väittää olevansa vauras, jos sillä on köyhyydessä eläviä kansalaisia. Sanat ovat suuria ja todellisuuden muuttaminen tulee olemaan vaikeaa, mutta Humalalla vaikuttaa olevan uskoa Perun kykyyn toteuttaa Brasilian kaltaista liberalistisen vapaakaupan periaatteita noudattelevaa talouspolitiikkaa, johon sisältyy tasapuolisempi tulonjako, köyhyyden vähentäminen, sosiaaliset ohjelmat, tasa-arvo ja makroekonominen tasapaino. Vastustajilleen ja epäilijöille Humala on saanut toistamiseen asti hokea maan vahvan talouskasvun olevan edelleen yksi tärkeimmistä intresseistä uuden hallituksen politiikassa.

Poliittisen hulinan keskellä Perussa on alettu vihdoin olla ylpeitä perulaisuudesta, eikä perulaisia tuotteita enää aseteta arvosteluasteikolla automaattisesti chileläisten ja yhdysvaltalaisten tuotteiden taakse. Kirjailija Mario Vargas Llosan nobel-palkinto, nyrkkeilijä Kina Malpartidan maailmanmestaruus ja tuore kolmas sija jalkapalloilun Copa Americassa ovat pönkittäneet kansallistunnetta herkullisella tavalla. Menestykset ovat luoneet hienon pohjan sille että maan omat perinteet, gastronomia, käsityö ja kulttuuriperintö sekä perulaisista itsestään kumpuava osaaminen, luovuus ja ideat ovat nousseet paikallisten arvostukseen ja niiden vientipotentiaali on ymmärretty. Maassa on muutakin kuin Machu Picchu ja Tehty Perussa –teksti on alkanut saada aivan uudenlaista merkitystä.

Menestymisistä ja arvostuksen lisääntymisestä on syntynyt mielenkiintoinen ilmiö, jolla on sekä vahvistettu kansallistunnetta että raivattu Perulle tietä maailmanmarkkinoilla. Marca país –tunnus tai sinetti myönnetään laadukkaille ja hyvämaineisille perulaisille tuotteille tai yrityksille, jotka täyttävät valintaraadin asettamat kriteerit. Yrityksen haluavat olla maansa ylpeitä suurlähettiläitä ja tällä hetkellä marca país:n punavalkoinen Perú –merkki on tuon aseman kultaisin symboli.

Pelot yritysten kansallistamisista, ulkomaisten investointien katoamisesta ja talouskasvun romuttumisesta näyttävät siis olleen turhia. Humalan hallituksessa on yritysmaailman eksperttejä, taloustieteilijöitä, vapaakaupan ajajia ja kokeneita bisnesmiehiä, joten perulaisuuden ja maan rikkauksien maailmanvalloituksen voidaan uskoa jatkuvan. Maa saattaa olla kahtiajakautuneempi kuin koskaan, mutta perulaista yrittäjyyshenkeä ja uskoa punavalkoiseen tulevaisuuteen eivät pienet tai suuretkaan mullistukset nujerra.

Elina Koivula, Kaupallispoliittinen avustaja, 8.8.2011, Suomen suurlähetystö, Lima

_________________________________________________________

 

Täällä Ljubljana – Varjoja paratiisissa Ville Cantell

Ensivaikutelma Sloveniasta on kuin viimeisen päälle kauniiksi koristeltu kermakakku. Upea ja monipuolinen luonto, viehättävä pääkaupunki Ljubljana, ja maa jossa ystävälliset ja kielitaitoiset ihmiset toivottavat vierailijat tervetulleeksi turvalliseen ja toimivaan yhteiskuntaansa. Paratiisimaisen ulkokuoren alle kätkeytyy kuitenkin myös toinen todellisuus; työttömyyttä, hallituskriisiä, talouden rakenteellisia ongelmia ja muhiva eläkepommi. Se, miten juuri 20-vuotista itsenäisyyttään juhlistanut Slovenia näistä haasteista selviytyy, ratkaisee sen jatkuuko tuhkimotarina vai onko edessä jossakin vaiheessa karu herääminen kreikkamaiseen todellisuuteen.
 

Suomen ja Slovenian välillä on lukuisia yhtymäkohtia. Yleisesti siteerattu on, että molemmat ovat Euroopan kolmen metsäisimmän maan joukossa (yhdessä Ruotsin kanssa). Slovenian pinta-alasta 60 % on metsää. Mutta myös maiden kasvutarinat ovat monelta osin yhteneväiset. Slovenia on irtaannuttuaan Jugoslaviasta ja itsenäistyttyään vuonna 1991 johdonmukaisesti pyrkinyt ja päässyt kaikkiin länsimaisiin ytimiin. Slovenia on EU- ja euro-maa, sotilasliitto Naton jäsen ja viime vuonna se liittyi OECD:n jäseneksi. Itsenäisyyden aika on ollut myös taloudellisesti Slovenialle hyvin menestyksekästä aikaa. Ei liene suurta liioittelua todeta sen pärjänneen parhaiten niin sanotuista uusista EU:n jäsenmaista. Siksi voitosta voittoon kulkeneelle Slovenialle ja slovenialaisille kansanvälisestä talouskriisistä alkanut maan oma talouskriisi on ollut asia, johon selvästi on ollut vaikeata suhtautua.

Vahvasti ulkomaankaupasta riippuvaiselle Slovenialle talouskriisin vaikutukset olivat hyvin samankaltaiset kuin Suomellekin. Keskeisimmän vientimarkkinan Saksan toipumisen myötä Slovenia osoittaa nyt maltillisia kasvulukuja, mutta elää todellisuudessa, jossa työttömyys on 11 % luokkaa ja valtiontalous on epätasapainossa ja velka kasvaa. Mutta tätäkin synkempiä pilviä on taivaanrannalla. Sloveniassa muhii merkittävä eläkepommi. Yhtä eläkeläistä kohti on työntekijöitä tällä hetkellä laskennalliset 1,6 henkilöä ja tulevaisuudessa vielä vähemmän. Sveitsin mallin mukaisen liberaalin kansanäänestysmenettelyn ansiosta hallituksen eläkeuudistus kuitenkin kaatui. Slovenian hallitus on ajautunut täydelliseen kriisin ja epäsuositun hallituksen on mahdotonta saada mitään uudistuksia läpi. Edessä on joko ennenaikaiset vaalit tai kitkuttelu ensi vuoden syksyn vaaleihin saakka. Muitakin merkittäviä uudistuksia tarvittaisiin kipeästi. Jugoslavian perintönä saatu valtion liian merkittävä rooli taloudessa tulisi pienentyä, työmarkkinoita joustavoittaa ja verojärjestelmää uudistaa.

Konsensusajattelu ja yhdessä tekemisen meininki, jotka voisi olettaa olevan pienen maan voimavara, tuntuvat kuitenkin olevan hakusessa. Pikemminkin nämä näyttäytyvät kielteisessä valossa, hyväveli-verkostojen ja suosimisen myötä. Kansalaisten mielestä poliittiset puolueet ovat jumiutuneet toisen maailmansodan ja itsenäistymisen aikaisiin poteroihinsa, ja käyttävät aikaansa hiekkalaatikkotasoisiin väittelyihin, sen sijaan, että ratkottaisiin maan tulevaisuuden ongelmia. Ura politiikassa ei kiinnosta nuoria, mikä hidastaa uuden eteenpäin katsovan sukupolven nousua valtaan. Toisaalta kansalaisetkaan eivät tunnu olevan valmiita kitkerän lääkkeen nielemiseen ja kiperien uudistusten hyväksymiseen. Harva on valmis kansanäänestyksessä äänestämään uudistuksen puolesta, joka heikentäisi omia henkilökohtaisia etuja. Vaikka useimmat tuntuvat olevat samaa mieltä siitä, että liberaalia kansanäänestysmenettelyä on tiukennettava, on tämän toteuttaminen yllä mainituista syistä vaikeaa.

Slovenia onkin tienhaarassa. Sen tämänhetkinen tarina itsenäisenä valtiona on ollut kiistaton menestys ja se on saavuttanut kaikki asettamansa tavoitteet. Nyt edessä on kuitenkin uudet haasteet. Ellei rakenteellisiin uudistuksiin pystytä, ollaan helposti Kreikan viitoittamalla tiellä. Hyvin koulutetulla, kielitaitoisella ja yritteliäällä kansalla tuntuisi kuitenkin olevan kaikki edellytykset kurssin kääntämiseen, mikäli oikea tahtotila löytyy. Tämä edellyttää kuitenkin menneisyyden varjojen karsimista ja eteenpäin katsomista. Aika tulee näyttämään onko tähän valmiuksia ja jatkuuko Slovenian menestystarina vai onko edessä karu herätys synkempään todellisuuteen pohjakosketuksen kautta.

Ville Cantell, Va. asiainhoitaja, 1.8.2011, Suomen suurlähetystö, Ljubljana

_________________________________________________________

 

Täällä Santiago de Chile – Perhe on pahin ja paras Hanna Lepisto

Kotimme lähellä oleva puisto on täynnä pieniä grillikatoksia. Siellä chileläissuvut viettävät sunnuntaipäivää lihankäryssä punaviinipullot pöydällä. Oli sunnuntai, juhlapyhä, joulu tai pääsiäinen, kesä tai talvi niin peruschileläisen ohjelmassa ja ruokalistassa on grillausta perheen kanssa. Perhekeskeisessä Chilessä myös maan suurimmat omistukset ovat, kelläpä muulla kuin perheillä.

Perhekonsernien sukunimien alkujuuret Angelini, Matte, Paulmann, Luksic, Claro, Saieh ja Yarur viittaavat Eurooppaan ja Lähi-itään, mistä suvut tulivat vuosisatojen saatossa siirtolaisina Chileen ja alkoivat kartuttaa omaisuuttaan kaivos- ja pankkimaailmassa monet Lähi-idästä tulleet ensin tekstiilialalla, mutta nykyään viinitilojen, suurten kauppaketjujen ja mediakonsernien omistajina. Siinä missä Agit Prop aikoinaan lauloi 20 perheestä, Chilessä puhutaan 7-8 perheestä, jotka omistavat 70-80 prosenttia maasta.

Perheiden yrityskonsernit ovat niin suuria, että se tuo niille kilpailuetua globaaleilla markkinoilla. Toisaalta paikallisilla markkinoilla niiden koko, vastikään vierailleen Harvardin professorin Michael Porterinkin mukaan, rajoittaa kilpailua. Voidaan myös kysyä, missä määrin konsernien koko ja niiden toimintatavat hallinnoimillaan markkinoilla estävät uuden yrittäjyyden ja innovaatioiden syntyä, nykyisen oikeistohallituksen tärkeintä tavoitetta. Poliittisissa puheissa ja taloutta käsittelevissä artikkeleissa kilpailun lisääminen on usein esillä, mutta en ole vielä vakuuttunut, että tilanteen muuttamiseen löytyy aitoa tahtoa. Tähän vaikuttaa myös talouden keskimääräinen 6 prosentin kasvu tänä vuonna ja päävientituotteen kuparin korkea hinta. Chilellä menee siis joka tapauksessa hyvin.

Siinä missä Chilen ”perheet” ovat aikanaan tulleet ympäri maailmaa, valtio hakee aktiivisesti esimerkkejä talouden ja nyky-yhteiskunnan kehittämiseen ulkomailta. Eikä tämä rajoitu innovaatioihin vaan monilla muillakin sektoreilla haetaan malleja niin Suomesta, Silicon Valleysta, Israelista, Singaporesta kuin Taiwanistakin. Se on suurlähetystölle imartelevaa ja ylpeänä esittelemme Suomen hienoja ratkaisuja ja autamme opintomatkojen käytännön järjestelyissä. Samalla kuitenkin tulee mieleen, että olisiko todellisen kehityksen avain kuitenkin se, että chileläiset uskoisivat itseensä, luottaisivat enemmän toisiinsa ja miettisivät yhdessä haasteisiinsa aidosti chileläisiä, yli hallituskausien katsovia ratkaisuja. Olen osallistunut lukuisiin talousseminaareihin, joissa puhutaan yritysten t&k –panostuksesta ja ylistetään Suomen, Ruotsin ja Israelin tasoa. Kuitenkin käytännössä yritysten ja yliopistojen yhteistyöstä, tutkijoiden palkkaamisesta yrityksiin tai yritysten rahallisesta panostamisesta tuotekehitykseen ollaan kaukana. On niin paljon helpompi seurustella ulkomaalaisten valmiiden ideoiden kanssa ja ottaa niitä käyttöön.

Oikeistohallituksen lempilapsi on Chilen Tekesiä vastaavan viraston alainen Start-Up Chile –yrittäjyysohjelma, jolla Chile pyrkii Latinalaisen Amerikan innovaatiokeskukseksi, Silicon Valleyksi, tänne maailman parhaimpien surffirantojen ja Andien huikeiden laskettelurinteiden väliin. Start-Up Chile pantiin tehokkaasti käyntiin ja sillä on nyt rahoitettu sata ulkomaalaista nuorta yrittäjää kehittämään puoleksi vuodeksi projektiaan Chileen. Tänä vuonna rahoitetaan 300 lisää, tosin haku on jatkossa avoin myös chileläisille ja Chilessä asuville ulkomaalaisille. Hyvä niin, sillä vain siten voi chileläinen yrittäjyys aidosti saada kimmoketta. Pääasiassa valituksi tulleet ovat ICT-alan yrityksiä, kun niiden toiminnot on helpoimmin liikuteltavissa.

Chilen Tekesillä eli Corfolla on myös Global Connection –ohjelma, jossa varta vasten järjestetyssä kilpailussa parhaimmin menestyneet Start-upit pääsevät Corfon kustannuksella kolmeksi kuukaudeksi kansainvälistymään Plug & Play Tech Centeriin Silicon Valleyhin. Hallituskauden aikana on tavoitteena lähettää sinne 120 chileläistä start-upia.

Suomen kannalta kiinnostavin ulkomaalaisille suunnattu ohjelma on kuitenkin viiden, jälleen ulkomaalaisvetoisen, osaamiskeskuksen eli Centre of Excellencyn perustaminen eri talouden sektoreita kehittämään. Suomen VTT on yksi potentiaalisista ehdokkaista siihen. Ohjelma oli vasemmistokeskusta-hallituksen kehittämä, joka lähestyi nykyhallitusta enemmän innovaatiopolitiikan uudistamista institutionaalisemmalta kannalta. Oikeistohallitus ei ensin selvästi tiennyt miten suhtautua ohjelmaan, ja välillä epäiltiin rahoituksen olevan vaarassa. Nyt tuuli on kuitenkin muuttunut ja CoE-ohjelmakin etenee. Toivottavasti se jättää aikanaan chileläisille mukana oleville instituutioille pysyvää osaamista, aitoja verkostoja ja uskoa siihen, että innovaatioprosessit voivat syntyä myös Chilessä.

Konservatiivihallituksen katoliset ja perhekeskeiset ministerit vastustavat avoimesti aborttia ja heillä on kullakin keskimäärin viisi lasta. Oman äitiysloman lähestyessä olen usein miettinyt, miten heiltä onnistuu perheen ja uran yhdistäminen. Täällä ratkaisu on tietysti lastenhoitajat, jotka yhteiskunnan yläluokissa ovat osa perhettä. Hallitus on kuitenkin yhtenä uudistuksistaan sitoutunut pidentämään äitiyslomaa kolmesta kuuteen kuukauteen. Tavoitteenaan on saada naisia enemmän työelämään ja vähentää äitiysloman jatkeena toimivien sairaslomien kustannuksia. Uranaisten keskuudessa äitiysloman pidennystä on kuitenkin pidetty ennemminkin uhkana naisten työllistymiselle tulevaisuudessa. Moni myös aidosti pelkää asemansa puolesta työyhteisössä, jos jää sieltä joitakin viikkoja pidemmäksi aikaa pois. Pohjoismaalaisesta järjestelystä ollaan kaukana, vaikka meidän mallejamme on tässäkin asiassa kiinnostuneena tutkittu.


Hanna Lepistö, Lähetystösihteeri, 20.6.2011, Suomen suurlähetystö, Santiago de Chile

_________________________________________________________

Täällä Tallinna  – Euro toi hintavertailun

Pilvi PodramagiMarjo NakkiVirolaiset ja suomalaiset ovat kuulusti veljeskansoja, joiden ajattelutavat eivät juuri toisistaan poikkea. Molempia kehutaan pragmaattisiksi ja ratkaisukeskeisiksi ihmisiksi. Näitä luonteenlujuuksia on tarvittu varsinkin täällä Virossa, jossa lamaa on torjuttu onnistuneesti.

Ratkaisun avaimina olivat nopeat päätökset: palkkoja leikattiin keskimäärin kymmenyksen ja arvonlisäveroa nostettiin kahdella prosenttiyksiköllä. Suuren ulkopoliittisen etappinsa Viro saavutti vuodenvaihteessa, kun se pääsi liittymään yhteisvaluutta euroon 17. EU-maana. Puheet devalvaatiosta ja epäluotettavista markkinoista loppuivat kuin seinään. Viro oli lujittanut maineensa kurinalaisen talouden maana.

Myös suhtautuminen euroon yhdistää suomalaisia ja virolaisia. Virolaiset ennustivat synkkinä euron nostavan hintoja kuten pohjoinen veljeskansansa kymmenisen vuotta aiemmin. Hintojen kipuaminen alkoi jo ennen vuodenvaihdetta. Ruokakori kallistui puolessa vuodessa melkein viidenneksen. Kuluttajahinnat ovat nousseet alkuvuonna yli viisi prosenttia.

Euro on helpottanut hintojen vertailua yli lahden. Suomen lehdistössä on ilmestynyt juttuja, joissa hehkutetaan Viron edullista hintatasoa, joka kallistumisestaan huolimatta on edelleen varsin huokea suomalaiskuluttajille. Suomalaiset ovat käyneet ostamassa Virosta ruokaa ja muun muassa lastenvaatteita.

Euroon liittymisen hinta virolaisille tuntuu äkkiseltään kovalta. Hinnat ovat nousseet aikaan, jolloin kaikilla aloilla ei ole ehditty korjata palkkoja lamaa edeltäneelle tasolle. Keskipalkka on silti noussut vuodessa noin kahdeksan prosenttia, mutta se on vieläkin sangen alhainen, 843 euroa kuussa. Virossa käytiin maaliskuussa vaalit, ja entinen koalitiohallitus sai kovista talouspäätöksistään huolimatta jatkaa.

Uusin haaste on kansainvälinen rahoituskriisi. Kreikan ja Portugalin tukipaketit kummittelevat nurkan takana. Virossa poliittinen tahto pysyä kansainvälisessä rintamassa on kova. Viron pääministeri Andrus Ansip painottaa, että nyt on Viron vuoro auttaa:
- Viro sai aikanaan apua muilta mailta, ja nyt me olemme valmiit auttamaan omalta osaltamme, Ansip sanoo. – Koskaan ei voi tietää, milloin me tarvitsemme apua uudelleen.

”Buumista ei voi puhua”

Baltian maiden taloudet kasvoivat buumiajalla kymmenen prosentin vuosivauhdilla, ja vuonna 2007 puhuttiin ihaillen Baltian tiikereistä. Latvia joutui lähestulkoon konkurssiin ja IMF:n talutusnuoraan. Nyt maata on ravistellut valtataistelu presidentin ja paikallisesti valtaa pitävien oligarkkien välillä. Liettua kipuilee edelleen oman infrastruktuurinsa kanssa. Vironkaan kissaeläin ei vielä muistuta petoa vaan pikemminkin pientä kehräävää persialaista positiivisista talouslukemista huolimatta. Vienti vetää, ja OECD ennustaa Viron talouden kasvavan tänä vuonna jopa kuusi prosenttia. Ansip painottaa, että mistään buumista ei voi kuitenkaan puhua.

Uudet tuulet puhaltavat kaikesta huolimatta. Virolaiset yritykset ovat alkaneet ensimmäistä kertaa kääntää katseitaan kansainvälisille markkinoille. Kansainvälistyminen on alkanut läheltä, Suomesta. Virolaiset yritykset ovat laajentaneet Suomeen, eikä kyse ole enää vain rakennusfirmoista. Suurimmat mullistukset ovat tapahtuneet finanssi- ja teknologia-aloilla. Virolainen Big Bank –pankki perusti tytäryhtiön Suomeen viime vuonna ja LHW-pankki osti Suomesta luottotalo Fennon.

Virolaiset firmat tähyävät Suomeen

Viro on tullut kansainvälisesti tunnetuksi sähköisestä asioinnista, niin sanotusta E-yhteiskunnasta, jossa nettiäänestäminen ja digireseptit toimivat. Yrityskauppojen kautta Suomi voi päästä mukaan E-valtio-kehitykseen. Viron suurin ohjelmistotalo Webmedia osti toukokuussa suomalaisen CCC:n. Webmedia on ollut vahvasti Viron E-valtiokehityksen takana. Webmedia on kehittänyt muun muassa sähköistä terveydenhuoltojärjestelmää ja niin sanottua sähköistä sairauskertomusta, josta hoitava lääkäri voi nähdä potilaan koko sairaus- ja hoitohistorian. Yhtiö voi tulevaisuudessa kehittää vastaavia järjestelmiä myös Suomessa.

Ruohonjuuritason kansainvälistymistä voi seurata Tallinkin-laivoilla varsinkin sunnuntai- ja torstai-iltaisin. Silloin suuri osa laivan matkustajista on Tallinnan ja Helsingin väliä pendelöiviä virolaisia työmiehiä. Viron työttömyys on tällä hetkellä 14 prosenttia. Ilman Suomen työmarkkinoita se olisi vieläkin korkeampi kuin nyt.

Suomessa havaittiin 1990-luvun laman jälkeen, että kansalaisten luottamus kuluttamiseen ei lisääntynyt samaan tahtiin positiivisiksi muuttuneiden talouden mittareiden kanssa. Virossa tunne on samankaltainen. Kaduille eivät ole buumiajalta tutut luksusautot enää palanneet. Merkkikaupat ovat joko sulkeneet tai muuttaneet pieniin tiloihin.

Ihmiset ostavat nyt sitä, mitä he tarvitsevat. Eivät sitä, mitä he luulevat tarvitsevansa.


Marjo Näkki, lehdistö- ja kulttuurineuvos ja Pilvi Põdramägi, erityisavustaja, talouspolitiikka, 13.6.2011, Suomen suurlähetystö, Tallinna

_________________________________________________________

Täällä Tokio – Japanissa Cool Biz on tänä vuonna Super Cool Biz Mikko Koivumaa

Maaliskuussa Japania ravistellut maanjäristys, tsunami ja ydinonnettomuus koettelevat maan taloudellisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia rakenteita. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden uuteen alkuun. Kaikki riippuu kuitenkin Japanin kyvystä muuttua.

Tummiin pukuihin pukeutuville japanilaisille liikemiehille paahtavan kuuma kesä on piinallista aikaa, jota helpotetaan toimistotalojen energiasyöpöillä jäähdytyslaitteilla. Sähkön säästämiseksi Japanin hallitus on viime vuosina rohkaissut vapaampaan pukeutumiseen Cool Biz -kampanjalla (ei kravattia, lyhythihaiset paidat). Maaliskuun maanjäristys-tsunami-ydinonnettomuus-katastrofia seuranneiden energiantuotanto-ongelmien takia hallitus lanseerasi kesäkuun alussa uuden Super Cool Biz
-kampanjan (sortsit, havaiji-paita), joka rohkaisee säästämään entistä enemmän energiaa.

Kuva: Keiko Morishita-Hiltunen

 

 

 

 

 

 

 

Samat termit sopivat hyvin kuvaamaan Japanin taloutta. Lähes 20 vuotta Japanin talous on ollut kohmeessa ja maaliskuisen katastrofin myötä se on valahtanut super-kylmälle tasolle. Maanjäristyksen ja tsunamin jäljiltä noin 30000 ihmistä menehtyi välittömien aineellisten vaurioiden ollessa yli 200 miljardia euroa, minkä takia sillä on kyseenalainen kunnia olla maailman kallein yksittäisen maan katastrofi. Tokion pörssikurssi sukelsi ja Japanin luottoluokitusta on laskettu. Huhtikuussa maan vienti romahti vuodentakaiseen verrattuna 12,5 prosenttia ja vajosi alijäämäiseksi – ensimmäistä kertaa 31 vuoteen. Pääministeri Kan onkin luonnehtinut kolmoiskatastrofia pahimmaksi Japania kohdanneeksi kriisiksi sitten Toisen maailmansodan.

Japani oli vakavien ongelmien edessä jo ennen kolmoiskatastrofia. Valtionvelka oli paisunut yli kaksi kertaa bruttokansantuotteen kokoiseksi. Ennen maaliskuuta suurin puheenaihe Japanissa oli väestörakenne. Kansana japanilaiset vanhenevat nopeimmin maailmassa: seuraavan 40 vuoden aikana väkiluvun on ennustettu vähenevän nykyisestä 127 miljoonasta noin 38 miljoonalla – siis miljoonalla vuodessa. Samalla Japanista tullee maailmanhistorian ensimmäinen maa, jossa väestö kutistuu noin rajusti luonnollisista syistä.

Maata on vaivannut myös sisäpoliittinen heikkous. Japanilla on ollut viisi pääministeriä viiden viime vuoden aikana. Maaliskuussa pääministeri Kanin hallitus oli luultavasti päivien päässä kaatumisesta, mutta kriisi antoi uuden mahdollisuuden. Hallitusta on kuitenkin kritisoitu rajusti myös kriisin hoitamisesta. Kan selvisi välikysymyksestä 2.6. luultavasti vain, koska hän lupautui irtisanoutua heti, kun kriisinhoito sen sallii. Kuitenkin, jos Kan pysyy vallassa viikon välikysymyksen jälkeen, tulee hänestä Koizumin jälkeisen ajan pisimpään palvellut pääministeri.Kuva: Keiko Morishita-Hiltunen

Japani vuonna nolla?

Monen heikon vuoden jälkeen Japanin talous kasvoi vuonna 2010 3,9 prosenttia, joten suunta oli jo oikea. Suuresta tragediasta huolimatta monet näkevät Japanilla nyt olevan mahdollisuus uuteen alkuun. Fukushiman myötä muuttuva energiapolitiikka ja suuri jälleenrakennus tietää suuria kasvumahdollisuuksia monille yrityksille. Pois pyyhkiytyneet kaupungit voidaan rakentaa uudella tavalla – tai olla rakentamatta ollenkaan. Montaa tuhoutunutta kylää ja kaupunkia asuttivat lähinnä vanhukset ja tulevaisuudennäkymät olivat ennestäänkin hyvin hailakat. The Economist heittikin ilmaan kipeän mutta tarpeellisen kysymyksen näiden kaupunkien uudelleenrakentamisen tarpeesta.

Lisäksi hallituksella on nyt parempi mahdollisuus ajaa kipeitä uudistuksia läpi. Esimerkiksi jälleenrakennuksen rahoittamiseksi hallitus onnistunee kohottamaan arvonlisäveron kymmeneen prosenttiin. Nykyinen viisi prosenttia on teollisuusmaiden alhaisin, mutta siihen kajoaminen on ollut tähän asti poliittinen itsemurha. Työvoimavajeeseen taas Japanilla on vaihtoehtoja, joita Suomella ei enää ole, nimittäin tällä hetkellä vain 24 prosenttia työvoimasta on naisia. Lisäksi kaupan esteiden poistaminen ja Japanin markkinoiden avaaminen on ottamassa pieniä edistysaskelia.

Kriisi siis merkitsee samalla Japanille mahdollisuutta tehdä erittäin tarpeellisia muutoksia. Toisaalta sisäpoliittinen epävakaisuus tekee muutosten läpiviemisestä erittäin vaikeaa. Niinpä uutta alkua odotellessa Japanin taloudessa vallitsee Super Cool Biz.


Mikko Koivumaa, Lehdistövirkamies, 7.6.2011, Suomen suurlähetystö, Tokio

_________________________________________________________

 

Täällä Sofia – Mustanmeren rannikolla valmistaudutaan tulevaan kesäänRae Verkkoranta

Bulgaria on uusi tulokas EU-maiden joukossa. Suhtautuminen Euroopan unioniin ja sen instituutioihin on Bulgariassa myönteinen. Vaikka EU sinänsä saattaa joskus tuntua tavallisista bulgarialaisista hieman etäiseltä ja abstraktilta toimijalta, unioniin luotetaan ja siihen myös liitetään paljon odotuksia.

Tänä kesänä Bulgarian turismisektorilla odotetaan aikaisempia vuosia enemmän kesänloman viettäjiä muista EU –maista ja Bulgaria on investoinut huomattavia summia erilaisiin turismia edistäviin kampanjoihin viime aikoina. Näyttäisikin siltä, että suotuisa ilmasto, erinomaiset viinit ja Mustanmeren hiekkarannat olisivat herättämässä perinteisen keskieurooppalaisen lomailijan kiinnostuksen Bulgariaa kohtaan. Myös Pohjois-Afrikan viime aikaisten tapahtumien vaikutus saattaa puolestaan kasvattaa matkailijoiden määrää Bulgariassa.

Kasvava turismisektori Bulgariassa tukee tärkeällä tavalla Bulgarian kansantaloutta ja sen tasapainon säilyttämistä. Bulgaria kuuluukin niiden harvojen eurooppalaisten maiden joukkoon, joka kykeni ylläpitämään taloutensa tasapainon ja alhaisen verotusasteen huolimatta Eurooppaa koetelleesta talouskriisistä. Tästä ollaan Bulgariassa hyvin ylpeitä. Kansainvälisiä, ja myös kotimaisia, investointeja ajatellen taloudellinen valttikortti Bulgarialle on ollut alhainen, noin 10%:n yritysverotus. Bulgaria haluaakin pitää tästä saavutetusta edusta tiukasti kiinni.

Työttömyys Bulgariassa on laskenut tasaisesti kevään aikana ja alittaa tällä hetkellä 10%:n kynnyksen. Maan tavoitteena on työttömyyden asteittainen vähentäminen edelleen. Työttömyyden torjumisessa ja uusien työpaikkojen luomisessa on Bulgarian turismisektorilla painava sanansa sanottavana. Bulgaria kilpailee yhä kasvavassa määrin naapurimaidensa Kreikan ja Turkin kanssa eurooppalaisista, mutta myös Euroopan ulkopuolelta tulevista turisteista. Bulgariassa arvioidaan, että Mustanmeren rannikolle lomalle tänä vuonna saapuu noin 12 % enemmän turisteja viime vuoteen verrattuna. Rannikkokaupunki Varna ounastelee jopa 15%:n turistimäärän kasvua. Bulgaria on satsannut ja satsaa edelleen voimakkaasti paitsi ulkomaisten niin myös kotimaisten turistien houkuttelemiseen. Tässä ollaankin virallisten ennusteiden mukaan onnistuttu hyvin, sillä jopa 30%:n bulgarialaisista arvioidaan tänä kesänä nauttivan auringosta Mustanmeren hiekkarannoilla.

Bulgarian turismisektori aloitti laajan Bulgarian turismia ja tunnettuutta edistävän mediakampanjoinnin syksyllä 2010 jatkaen sitä kevääseen 2011 saakka. Turismista vastaava ministeriö Bulgariassa on todennut noin 137 miljoonan katsojan kautta maailman nähneen Bulgarian kampanjan, jonka nimi oli osuvasti ”Bulgaria – Magic Lives Here”. Mainosspotteja esitettiin niin Euronewsissa, Eurosportilla kuin Discovery Channelilla. Kampanjointi oli Bulgarian valtiolle merkittävä investointi tulevaisuuteen, sillä se sijoitti kampanjaan noin 3,7 miljoonaa euroa puolisen vuotta kestäneen mainoskampanjan aikana. Tuleva kesä näyttää, miten kampanjoinnissa on onnistuttu. Toiveet Mustanmeren aurinkorannoilla ovat korkealla ja hotellien omistajat ovat valmiina toivottamaan myös suomalaiset matkustajat tervetulleiksi.

Tervetuloa – Dobre doshli!

Rae Verkkoranta, Lähetystöneuvos, 31.5.2011, Suomen suurlähetystö, Sofia

_________________________________________________________

Täällä Riad – talouskasvua ja työllistämistä arabialaisittainMikko Potsonen

Voiko julkisen sektorin paisuttamisella olla rajoja? Se on kuitenkin Persianlahdella tavanomainen ratkaisu työttömyyteen. Myös panostukset koulutukseen ja sen kehittämiseen ovat valtavia, ja tätä kautta haetaankin kestävämpää ratkaisua yhteiskunnan tehokkuuteen ja huoltosuhteeseen.

Samaan aikaan korkean inflaation kanssa toteutetaan kymmenien prosenttien palkankorotukset ja valtion kulutus on huipussaan. Moni pelkää talouden ylikuumenemista ja epäilee talouskasvun pohjan kestävyyttä. Silti megahankkeet jatkuvat vuosi toisensa jälkeen ja valtion velka on ylijäämäisten budjettien jälkeen alhaisella tasolla. Öljyrahaa hankkeisiin riittää.

Yhteiskunnan metamorfoosi

Kuningas Abdulazizin valloittaessa vajaa sata vuotta sitten Arabian niemimaan eri heimojen hallinnoimat alueet johtoonsa, toteutettiin sotaretket kameleilla ja hevosilla. Riadin pikkukaupungin talot oli pääosin rakennettu savesta. Varhainen (siis yhden hallitsijasukupolven takainen) Saudi-Arabia oli harvaan asuttu paimentolaisyhteiskunta, jossa uskonnolla oli keskeinen merkitys. 30-luvun lopulla alkanut raakaöljyn mittava tuotanto aloitti ensimmäisen harppauksen teollistuneeseen yhteiskuntaan. Öljykriisin myötä kohonneet barrelihinnat tekivät maasta upporikkaan 1970-luvulla. Aasian nousevien talouksien myötävaikutuksella Saudi-Arabian tulot ovat jatkaneet kasvuaan 2000-luvulla kiihtyvällä vauhdilla. Kuitenkin nimet valtion johtopaikoilla ovat tuttuja jo ajalta ennen öljykriisiä. Kuningas Abdullah ja hänen veljensä elivät nuoruusvuotensa aikana ennen öljyä ylipäätään.

Saudi-Arabian kotimaiset investoinnit ja megahankkeet (infrastruktuurirakentaminen, energia, koulutus, terveydenhuolto ja myös asevoimien kehittäminen) ovat vuosi vuoden jälkeen suurempia ja kalliimpia, mutta toisaalta valtiolla on siihen varaa – tuottavuuden kustannuksellakin. Miltä mahtaakaan näyttää Saudi-Arabia 25 vuoden päästä, jonne saakka juuri hyväksytty korkeakoulutusstrategia kantaa? Sen tavoitteena onkin tietoyhteiskunta - ”knowlegde based society”. Mielenkiintoisia ovat myös mittavat tutkimuspanostukset uusiin energialähteisiin (ydinvoima, aurinko, biomassa). Öljyriippuvaisuutta halutaan vähentää ja omaa korkean teknologian teollisuutta kehittää. Kehityksen mukanaan tuoma kaupallinen potentiaali onkin houkuttelevaa - myös Suomelle.

Saudisaatio ja turvattu elanto

Sosialismi on aina ollut kirosana saudeille, mutta siitä huolimatta nuorisotyöttömyyttä ratkotaan lisäämällä massoittain julkisen sektorin työpaikkoja. Vaikka oman maan kansalaisille on nyt asetettu minimipalkka ja työttömyyskorvauksia on korotettu, on saudeilla vielä matkaa pienempien GCC-naapureidensa kokeilemiin kansalaispalkkaan tai ilmaiseen ruokaan ja asumiseen. Yksityisten yritysten velvoitteita saudien palkkaamiseen saudisaation nimissä pyritään tehostamaan, mutta tästä ollaan valmiita edelleen joustamaan yrityskohtaisesti. Busineksen tehokkuutta ja tulosta ei haluta liikaa vaarantaa saudisaation rajoitteilla.

Toki nuorisotyöttömyyttä ratkotaan myös osaamisen kautta: yli satatuhatta saudia opiskelee ulkomailla valtion stipendiaattina ja panostus koulutussektorille on toiseksi suurin budjettikohta – puolustusmenojen jälkeen. Kysymys kuuluukin, pystyykö ja ehtiikö koulutusuudistus pelastamaan tulevat sukupolvet työelämästä syrjäytymiseltä? Vai houkuttelevatko koko ajan paremmin palkatut valtion työpaikat yksityissektoria enemmän? Jonkin verran julkista keskustelua on käyty myös siitä, mikseivät saudit työttömyyden uhallakaan halua tehdä alemman palkkatason töitä. Virallisten tilastojen mukaan maassa on 448 000 työtöntä saudi-työnhakijaa, eli lähes 11 prosenttia työvoimasta.Samaan aikaan maassa työskentelee 8-9 miljoonaa siirtotyöläistä.

Kulutuksen kiihtyminen ja inflaatio

Finanssikriisin vaikutukset Saudi-Arabiassa jäivät kohtuullisen vähäisiksi. Kotimaista kysyntää on kyetty ylläpitämään, ja suurempi peikko onkin ollut kuluttajahintojen nousu. Tämä taas on pakottanut yhdessä arabimaailman poliittisen liikehdinnän kanssa jopa kymmenien prosenttien palkankorotuksiin julkisella sektorilla ja tämän päälle parin kuukauden bonuksiin. Kuluttajahintojen nousua on vastaavasti pyritty hillitsemään valvonnalla ja sanktioilla, ja ensimmäiset viljanhintojen nostajat ovatkin joutuneet sisäministerin tarkkailuun.

Kuitenkin kotimaista kysyntää enemmän saudien selviytymiseen vaikutti öljynkulutuksen jatkuva kasvu Aasiassa ja barrelihintojen nousu ennakoitua korkeammalle – saudien mielestä jo liian korkealle talouskasvun ylläpitämiseen nähden. Oli syy hyvään taloustilanteeseen mikä tahansa, rahaa investointeihin siis riittää. Entistä enemmän suurissa hankkeissa vaaditaan myös laatua ja pitkäaikaista kumppanuutta, joka suomalaisyritysten toimintamalliin sopii paremmin kuin hyvin. Vaikka viime vuosien vientilukumme suoran tavaraviennin osalta alueelle ovatkin olleet pohjalukemissa, uusia yhteistyöhankkeita ja potentiaalisia kasvualoja siis löytyy. Toivottavasti Suomi saakin osansa Saudi-Arabian talouskasvusta. Erityisesti uusia avauksia löytyy korkean teknologian, energia-alan ja opetuksen saralla, mutta myös muilta asiantuntijuutta vaativilta sektoreilta, kuten tiede- ja tutkimus, terveydenhuolto ja konsultointi. Ehkä Suomen kädenjälki näkyy vuonna 2036 Saudi-Arabian ollessa taloudeltaan tasapainoinen ja tuotantorakenteeltaan monipuolinen tietoyhteiskunta. Tämä on tavoite.

Mikko Pötsönen, Kakkosvirkamies, 23.5.2011, Suomen suurlähetystö, Riad

_________________________________________________________

Täällä HongkongMarja Korhonen

Suurin epävarmuuden aiheuttaja Hongkongilaisille sijoittajille tällä hetkellä on mitä Japanin historian voimakkain maanjäristys, tsunami ja ydinvoimalakriisi merkitsevät maailman taloudelle ja sijoitusmarkkinoille. Samalla kun markkinat ovat tasoittuneet välittömän paniikkimyynnin jälkeen, pohditaan onko nyt otollinen aika etsiä tarjouksia vai onko viisainta odottaa kunnes tilanne selkiää. Joidenkin investoijien mielestä nyt ei ole sopiva aika puhua sijoitusvoitoista. Sen sijaan Japania olisi tuettava humanitäärisellä pohjalla. Hongkongilaiset lahjoittivatkin kahdessa viikossa HKD 50 miljoonaa maanjäristyksen ja tsunamin vaurioittamalle Japanille.

Hongkongista tuli turvasatama Japanin kriisiä pakeneville ulkomaisille työntekijöille – heidän joukossaan rahoitusalan ammattilaisia, jotka tarvitsevat luvan toiminnalleen.
Hongkongin maahanmuuttoviranomaiset myönsivät luvan yli kolmelle sadalle monikansallisten yhtiöiden erityisesti rahoitussektoria edustavalle seniorijohtajalle jopa kahdessa päivässä. Normaalisti työluvan saanti kestää kuudesta kahdeksaan viikkoa.

Nopeutettu menettely otettiin käytäntöön ensimmäistä kertaa Hongkongissa. Pikamenettelyä pidettiin välttämättömänä, koska Tokiosta lähtevät ammattilaiset tutkailivat Hongkongin lisäksi myös muita evakuointikohteita. Monille Japanista lähteneille luonnollinen muuttokohde oli kuitenkin Hongkong, missä useilla kansainvälisillä yrityksillä on jo toimipisteensä. Muuttajien toivotaan nyt jäävän Hongkongiin pysyvästi ja hyödyntävän kaupunkia taloudellisesti.

Heti katastrofin jälkeen lennot Tokiosta Hongkongiin olivat loppuunmyytyjä ja yksityiskoneiden vuokraajat hukkuivat varauksiin. Muuttoliikettä helpottaakseen Cathay Pacific lisäsi kahdeksan päivälennon 9700 paikkamääräänsä neljäksi päiväksi kahden päivittäisen lisävuoron 1850 paikalla. Erikoishintaa yhdensuuntaiselle lennolle tarjottiin maaliskuun loppuun saakka.

Säteilypelko ja ruokaturvallisuus

Vaikka Hongkongin observatorio katkaisi nopeasti tekstiviestien ja internetin välityksellä levinneet huhut radioaktiivisen sateen ulottumisesta Hongkongiin, suolanostohysteria levisi Manner-Kiinasta Hongkongiin. Hongkongilaiset ovat yleensä vähemmän alttiita paniikkiin, mutta nyt sadat pääasiassa vanhemmat ostajat
jonottivat hamstratakseen pöytäsuolapaketteja. Joditabletteja ei ole vähittäismyynnissä Hongkongissa ja paniikissa ihmiset eivät tule ajatelleeksi, että yhden joditabletin verran jodia saadakseen pitäisi syödä viisi kiloa suolaa. Kysyntäpiikki houkutti kauppiaat velottamaan suolasta kymmenkertaisia hintoja normaalihintoihin verrattuna.

Hongkongilaiset kuluttajat ovat tähän saakka pitäneet japanilaista ruokaa maailman turvallisimpana. Japanin katastrofi kuitenkin katkaisi ruuan toimitukset ja nostatti pelon elintarvikkeiden saastumisesta. Maanjäristys ja tsunami iskivät kovimmin juuri elintarvikkeiden tuotantoalueille Koillis-Japanin rannikolla. Katastrofi pakottaa nyt mm. Hongkongin japanilaiset supermarketit Sogon ja Juscon muuttamaan hankintastrategiaansa ja siirtämään elintarvikehankinnat muualle. Suurin osa elintarvikkeista tuodaan Hongkongiin edelleen Manner-Kiinasta. Mutta esimerkiksi japanilaisten vauvanmaitotuotteiden tuonnin osuus nousi vuoden 2008 8 %:sta 28 %:iin viime vuonna Kiinan melamiiniskandaalin vuoksi.

Hongkongin viranomaisten vakuuttelut Japanista tuotujen elintarvikkeiden turvallisuudesta ovat tarpeen myös siksi, että Hongkongissa pelätään massairtisanomisia ruokailijoiden määrän pudottua japanilaisissa ravintoloissa, kun asiakkaat eivät enää luota ruuan turvallisuuteen. Jopa 7000 ravintolatyöntekijän, joista 30 % kokkeja japanilaisissa ravintoloissa, työpaikat ovat uhattuina.

Hongkongissa on noin 14.800 ravintolaa, joista 2000 on japanilaisia. Fukushiman säteilyvuodon jälkeen japanilaisten ravintoloiden liikevaihto laski 20-30 %. Kalleimmat japanilaiset ravintolat kärsivät vieläkin enemmän menettäen 70-80 % liiketoiminnastaan. Suuri pudotus tuli siitäkin huolimatta, että ravintolat ilmoittivat mainoskampanjoissaan, että vain alle 40 % raaka-aineista on tullut Japanista.

Tappioita pienentääkseen joidenkin japanilaisten ravintoloiden omistajat ovat jo tiedustelleet vuokranantajilta alennusta vuokraan. Useat vuokraisännät puolestaan pelkäävät, että monet japanilaisravintolat joutuvat sulkemaan ovensa. Ennen Japanin maanjäristystä Hongkongin liikehuoneistojen vuokrien ennustettiin nousevan 26 % vuonna 2011. Nyt korotusennusteet ovat pudonneet 19 %:iin.

Hongkongilaiset rakastavat japanilaista ruokaa ja kriisin toivotaan vaikuttavan ravintoloihin vain lyhyellä aikavälillä.

Turismi Japaniin jatkuu

Heti Japanin katastrofin satuttua Hongkongin matkustusvaroitusjärjestelmää arvosteltiin siitä, että se rohkaisee ihmisiä vaarantamaan henkilökohtaisen turvallisuutensa matkustussuunnitelmissaan. Matkustusvaroitus musta (kaikkea matkustamista tulisi välttää) oli pitkään voimassa vain Fukushimaan ja punainen (kaikkea tarpeetonta matkustamista vältettävä) oli voimassa muualle Japaniin. Vain musta matkustusvaroitus takaa maksun palautuksen peruutetusta matkasta.

Tämän johdosta monet ihmiset asettivat taloudellisen menetyksen henkilökohtaisen turvallisuuden edelle. Samanaikaisesti kun ihmisiä evakuoitiin Japanista, Hongkongista tehtiin normaalisti turistimatkoja Japaniin. Travel Idustry Councilin mielestä on otettava huomioon myös matkanjärjestäjät, jotka ovat järjestäneet ja mahdollisesti jo maksaneetkin hotellit ja lennot etukäteen. Matkatoimistojen arvioitiin menettävän viidenneksen tuloistaan huhtikuussa.

Hongkongilaisille matkailijoille tarjotaan nyt tuhannen Hongkongin dollarin alennusta viiden päivän HKD 4.999 maksaville matkoille touko-kesäkuussa Kyushuun, Osakaan ja Hokkaidoon, joihin maanjäristys ei vaikuttanut.

Hongkongin ydinvoimakeskustelu

Maanjäristyksen vavahduttaman Japanin ydinvoimalakriisi on kiihdyttänyt Hongkongissa keskustelua siitä, pitäisikö kaupungin toteuttaa suunnitelmansa tuoda lisää ydinvoimaa Manner-Kiinasta vai ei. Hankintasuunnitelman mukaan ydinvoima tyydyttäisi puolet seitsemän miljoonan asukkaan kaupungin sähköntarpeesta vuoteen 2020 mennessä.

Kiinan suunnitelmissa on ollut nostaa ydinvoimaloiden määrä Guangdongin maakunnassa nykyisestä viidestä voimalasta kahdeksaantoista ydinvoimalaan vuoteen 2020 mennessä. Japanin kriisin vuoksi Kiina määräsi kaikki toiminnassa olevat voimalansa tarkastettavaksi ja lykkäsi uusien projektien hyväksymistä.

Pekingin varovaisuus sai Hongkongin suunnitelman laskea kaupungin hiilidioksidipäästöjä 60 %:lla näyttämään epävarmalta. Päämäärän saavuttaakseen Hongkong tarvitsisi energiaa vähintään kahdesta uudesta ydinvoimalasta kahden jo olemassa olevan 984 megawatin reaktorista, jotka tuottavat 23 % Hongkongin sähköstä Daya Bayssa, 50 kilometrin päässä kaupungista. Loput saadaan hiilestä ja kaasusta.

Daya Bayn ydinvoimalan tuottamasta sähköstä noin 70 % tuodaan Hongkongiin. Asiantuntijoiden mukaan Daya Bayta ei uhkaa Fukushiman kaltainen kriisi, koska se ei sijaitse maanjäristysalueella ja sen 90 cm paksuinen ulkokuori on vähintään kaksinkertainen Japanin voimalaan verrattuna.

Hongkongin viranomaiset eivät kuitenkaan ole koskaan julkaisseet, mihin reaktorit rakennetaan ja missä määrin Hongkong osallistuu projekteihin. Mutta liittyessään hankkeeseen jo suunnitteluvaiheessa, Hongkongilla voi olla jotain sanomista siihen, rakennetaanko uusi ydinvoimala sen kotiovelle tai että ainakin elintärkeää informaatiota saadaan nopeammin.

Turvallisuus on yksi neljästä harkintakriteeristä energiavarmuuden, edullisuuden ja ympäristöystävällisyyden lisäksi, kun energiaa hankitaan tulevaisuudessa. Hongkong pohtii nyt Fukushiman ydinvoimalaturman vaikutuksia ydinvoiman tuotantoon ennen lopullista päätöstään.


Marja Korhonen,hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, 9.5.2011, Suomen pääkonsulaatti, Hongkong

_________________________________________________________

 

Täällä Reykjavik – Sagat jatkuvat! Tarja von Lueders

Jäätiköt sulavat pikkuhiljaa, mutta islantilaiset eivät sulaneet vieläkään Icesave-laille? Maan presidentti Ólafur Ragnar Grímsson ei allekirjoittanut Icesavelakia ja siirsi päätöksen kansalle, vaikka parlamentin enemmistö oli lain hyväksynyt huomattavalla enemmistöllä. Kansanäänestys järjestettiin 9. huhtikuuta ja vajaat 60 % sanoi ei Icesave-laille. Pääministeri Jóhanna Sigurdardóttirin totesi ensimmäisissä kommenteissaan, että Islannin kansa on jakautunut kahtia.

Sunnuntaina 10. huhtikuuta tunnelma ”heiturpoteissa” oli hiljainen, yleensä siellä valitseva iloinen puheensorina oli muuttunut mietteliääksi, eräs islantilainen totesi muuttavansa pois Islannista. Hänen mukaansa ”kansa ei ymmärtänyt ei – vastauksen merkitystä Islannin taloudelle”, samalla pohtien, ettei vastaavanlaisista asioista tulisi järjestää kansan äänestystä vaan päätökset pitäisi tehdä parlamentissa.

”Áfram Ísland – Eteenpäin Islanti” – kampanja ei onnistunut vakuuttamaan äänestäjiä. Kampanjointi oli tällä kertaa huomattavasti näkyvämpää kuin edellisen kansanäänestyksen alla. Viime hetken vetona myös Islannin entinen presidentti Vigdís Finnbogadóttir kertoi kyllä – kantansa julkisesti. Hän totesi, että hän on pysytellyt politiikan ulkopuolella, mutta tällä kertaa hän sai kansalaisilta niin paljon vetoomuksia, että päätti tuoda mielipiteensä julki.

Ennen äänestystä arvioitiin talouden olevan jo elpymässä, Islannin kruunun olevan tasapainossa ja pikkuhiljaa odotettiin valuuttasäännöstelyjen purkamista sekä investointijen kasvua, mutta mitä nyt? Osa kansasta ei vastusta pelkästään pankkitalletusten korvaamista vaan pippurinen kansa vastustaa myös ulkomaalaisten yritysostoja. Karaokemaratoniin, muusikko Björkin järjestämänä, osallistui politiikkoja, taiteilijoita ja kansalaisia vetoamaan ettei islantilaisia luonnonvaroja myydä kokonaan ulkomaalaisille yrityksille, erityisesti vedottiin hallitusta kanadalaisen Magma Energyn HS Orkanin ostoaikeista. Adressin allekirjoitti 46 000 henkilöä ja listan luovutti pääministeri Jóhanna Sigurdardóttirille itse Björk.

Äänestyksen jälkeen koittaa arki, nykyinen hallitus jatkaa työskentelyä ja muutamat lähiviikot näyttävät mitä tuleman pitää.

Yleisesti talousnäkymistä voi todeta, että asuntokauppa on ennallaan, myyntiajat ovat pitkät ja ostajan markkinat vallitsevat. Autokaupat puolestaan ovat hehkuttaneet elpymistä, autojen lukumäärässä asukasta kohden vain Luxemburg ylittää Islannin. Islanti haluaa olla myös uranuurtaja uusituvan energian polttoaineisiin. Teollisuusministerillä on ollut jo jonkin aikaa sähköauto. Uusiutuvasta energiasta huolimatta Islannin hiilidioksidipäästöt ovat omaa luokkaansa verrattuna muihin pohjoismaihin. Kierrätys on minimaalista esimerkiksi Suomeen verrattuna.

Euroa ei pidetä euro-maiden talousvaikeuksien vuoksi enää vakaana eikä haluttuna valuuttana. Lujaa uskoa siihen, että omillaan tullaan toimeen, on vaikea horjuttaa ja kansan vakuuttaminen EU-jäsenyyden kannattamisesta tulee olemaan vaikeaa.

Turisteja odotetaan tulevan entistä enemmän maahan. Hyvin järjestetyt retket vetävät ja työllistävät paikallisia. Tosin jäätiköiden sulaminen vaikuttaa myös turismiin, Langjökull-jäätikölle ei voi tällä hetkellä tehdä retkiä siellä olevien lukuisten railojen vuoksi. Puolestaan pohjoisten merialueiden sulaminen ja uusien nopeimpien laivareittien avautuminen ennustaa Islannille entistä suurempaa roolia meriliikenteessä sijaintinsa puolesta.

Tulevana kesänä Islannin ja mantereiden väliä operoi 13 ulkomaalaista lentoyhtiötä Icelandairin ja Iceland Expressin lisäksi, myös Finnair heinäkuun puolivälistä – elokuun alkuun. Finnairin ja Icelandairin yhteistyö jatkuu muutoinkin ympärivuotisena, yhtenä markkinakohteena ovat Finnairin suorat Kaukoidän lennot, niinpä islantilaisyhtiö satsaa Helsinkiin kesällä päivittäisillä suorilla lennoilla. SAS:n yhteistyö tuo lisämahdollisuuksia pohjoismaiden liikenteelle.

Kuluttajahinnat jatkavat nousuaan, etenkin palvelujen osalta. Verotusta tullaan kiristämään, mutta puolestaan työnantajamaksuja ollaan helpottamassa, jotta työllistäminen lisääntyisi. Vajaat 400 yritystä on hyödyntänyt valtion tukea velkajärjestelyissä. Reykjavikin pääkadun Laugarvegurilla pysyvää on pitkäaikaisimmat liikkeet, uudet tulevat ja menevät.

Suomen lamasta selviäminen on usein vertailukohteena islantilaisille. Maaliskuun Desing/Hönnun – viikon avausartikkelissa kirjoitettiin talous- ja elinkeinoelämän elvyttämisestä. Siinä korostettiin suomalaisten onnistumisesta muotoilussa, sen laaja-alaisuudesta sekä muotoilijoiden projektien tukemisesta kuin myös koulutukseen panostamisesta kilpailukyvyn saavuttamiseksi ja työllistämisen lisäämiseksi. Islantilainen muotoilu on luovaa ja värikästä – villapuseroiden lisäksi tunnetut kv. merkit ovat 66ºNorth, Icewear, Zo-on, Cintamani, Nikita.

Saga Harpan, Islannin uuden musiikkitalon suunnittelu aloitettiin vuosia sitten. Välillä rakennustyöt olivat pysähdyksissä ja viime syksynä kauttaaltaan lasilla peitetyt ulkoseinät oli päällystetty virheellisillä laseilla. Nyt ulkokuorikin alkaa valmistua, sinfoniaorkesteri muuttaa rakennukseen muutaman viikon sisällä ja avajaiskonsertti on kuukauden kuluttua. Musiikkitalon kalleutta on arvosteltu kärkkäästi, mahtipontisen sijaintinsa vuoksi rakennusta on verrattu myös navakan pohjoistuulen suojamuuriksi.

Talvi tuli myöhässä Islantiin – lunta ja pakkasta riitti muutamaksi viikoksi maaliskuun puolessa välissä – kadut ja parkkipaikat aurattiin ensin, sen jälkeen on vasta jalkakäytävien vuoro. Islantilaiset, luonnonolosuhteisiin tottuneena, vetivät vaelluskengät jalkaan piikkareitten sijaan. Pääkaupunkiseudulla talvi taittui yhtä nopeasti kuin tulikin – aurauskaluston sijaan katuja huristelevat nyt lakaisuautot.


Tarja von Lueders, lehdistö- ja kulttuurivastaava, 3.5.2011, Suomen suurlähetystö, Reykjavik

_________________________________________________________

 

Täällä Bukarest – Ferrareita, Dacioita ja kuoppaisia teitä

Kevään tulon myötä Bukarestin kaduille palanneista lukuisista kalliista Marco Pribillaurheiluautoista päätelleen voisi luulla, että kansainvälinen talouskriisi olisi ohittanut Romanian jälkiä jättämättä. Tilastojen mukaan vuonna 2010 maassa myytiin syvästä lamasta huolimatta 680 kappaletta yli 200 000 euron hintaisia autoja – kasvua on ollut vuodesta 2008 lähtien yli 10 % vuodessa. Maan koko autokannasta luksusautoja on 6 %. Suosituin luksusmerkki on Bentley, sitten Maserati. Kolmannella sijalla oli Ferrari.

Kun Ferrari taannoin esitteli Bukarestin myymälässään uuden huippumallinsa, 458 Challengen, autotehtaan edustaja totesi, että normaalisti Romanian kokoiseen maahan sellaisia myydään vain yksi kappale. Romaniassa, joka talouskriisin myötä on pudonnut niukasti Bulgarian ohi EU:n köyhimmäksi maaksi mitattuna BKT:lla henkä kohden, myytiin kuitenkin heti kättelyssä kolme Challengea, ja kahdesta muusta on tehty varaus, mikäli rajoitetusta erästä niitä maahan vielä riittää. Tämä siitä huolimatta, että lähtöhinnaltaan 210 000 euroa maksavaa mallia ei ole edes luvallista ajaa maantiellä vaan ainoastaan kilparadoilla. Ja koko Romaniassa ei ole ainoatakaan kilparataa, vaan lähimmät sellaiset löytyvät Unkarista ja Kreikasta.

Tässä maassa, jossa tulo- ja elintasoerot ovat räikeitä ja tiestö todennäköisesti EU:n huonokuntoisinta, auto on monille tärkeä statussymboli. Urheilu- tai loistoajokilla ei välttämättä odotetakaan olevan käyttöarvoa – ainakaan oman maan rajojen sisäpuolella. Eräskin paikallinen Rolls Royce Phantomin omistaja kertoi, että halutessaan lähteä autollaan ajelulle hän kuljetuttaa sen ensin trailerilla Unkarin rajalle, sillä vasta siitä eteenpäin hän voi ajaa autollaan ongelmitta.

Köyhemmälle väestönosalle autolla puolestaan on nimenomaan välinearvoa. Romanian kuoppaisilla teillä ja kaduilla vastaan tulevista henkilöautoista valtaosa on eri-ikäisiä ja -mallisia Dacioita, monet aivan loppuun ajettuja. Tämä Romanian ajoneuvoteollisuuden ylpeydenaihe, joka on tullut viime aikoina tutuksi suomalaisillekin, sai alkunsa kommunistidiktaattori Nicolae Ceauşescun tahdosta tehdä Romaniasta – Neuvostoliiton määrittelemän sosialistimaiden välisen työnjaon vastaisesti – kaikin tavoin omavarainen teollisuusmaa.

Oman henkilöautotuotannon käynnistäminen onnistui vuonna 1968 Ranskan tuella, joka myönsi Romanialle lisenssin eräiden Renault-mallien valmistamiseen. Valtaosa autoista meni kotimaan markkinoille. Lännessä Dacia ei ollut merkkinä tunnettu ennen viime vuosien talouskriisiä, jolloin halpojen perusautojen kysyntä mm. Saksassa ja Ranskassa räjähti. Renaultin nykyisin omistamasta Daciasta tuli Romanian viennin veturi ja samalla monien mielestä maan ainoa menestystarina kriisin aikana. Kaksi viennin arvoltaan suurinta romanialaistehdasta, Dacia ja Nokia, vastaavat tällä hetkellä yhteensä yli kymmenestä prosentista koko Romanian vientituloista.

Halpa, yksinkertainen ja kestävä Dacia on vielä nykyäänkin erinomainen kulkupeli Romanian olosuhteisiin. Paradoksaalista on, että vaikka maassa on paljon upporikkaita loistoauton omistajia, valtiolla on hädin tuskin varaa olemassa olevan liikenneinfrastruktuurin ylläpitämiseen, puhumattakaan uuden rakentamisesta. Romanian verokertymä suhteessa bruttokansantuotteeseen on tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n heikoin, n. 32 %, ja kerätyistä veroista 70 % kuluu eläkkeiden ja julkisen sektorin palkkojen maksuun. (Vertailun vuoksi, Suomen vastaavat luvut ovat samassa tilastossa n. 55 % ja 53 %.) Kun lisäksi 21-miljoonaisen maan absoluuttinen BKT on vain noin 2/3 Suomen vastaavasta (116 miljardia euroa v. 2009), on jossain määrin ymmärrettävää, ettei investointeihin riitä kovin paljon rahaa.

Koska Romanian kansallinen rahoitustilanne on niin heikko, maan liittyessä Euroopan unioniin sille korvamerkittiin erilaisia EU-tukia erittäin avokätisesti, rahoituskaudelle 2007–2013 yhteensä n. 20 miljardia euroa, joista merkittävä osa on tarkoitettu juuri infrastruktuurin parantamiseen. Vuosikausia vireillä olleet ja erittäin tarpeelliset moottoritie- yms. hankkeet ovat kuitenkin edenneet etanan vauhtia, ja EU-tuista on tähän mennessä saatu käytettyä vasta alle 10 %, mikä on historiallisen huono tulos EU:ssa. Syynä tähän kaikkeen on etupäässä heikko, byrokraattinen ja korruptoitunut hallinto, jolla on vaikeuksia mm. hankehakemusten käsittelyssä ja kilpailutusten järjestämisessä.

Ottaen huomioon Romanian tieverkon kehittymättömyyden ja surkean kunnon voisi olettaa, että maan verraten kattava rautatieverkko olisi hyvinkin kilpailukykyinen vaihtoehto. Harhaluulo! Jos tiestöön on investoitu Romaniassa viime vuosikymmeninä varsin vähän, rautateiden ylläpitoon ei ole käytetty rahaa senkään vertaa – sillä seurauksella, että sekä raiteet että kalusto on vanhaa ja huonokuntoista, matka-ajat kohtuuttoman pitkiä ja junat siitä huolimatta jatkuvasti myöhässä. Tämä johtaa asiakaskatoon, josta puolestaan seuraa kannattavuuden lasku ja tarve nostaa matkalipun hintoja ja rahtitariffeja siten, että rautateiden kilpailukyky heikkenee entisestään. Noidankehästä ei näytä olevan ulospääsyä. Parhaillaan puhutaan tuhansien huonokuntoisten ratakilometrien lakkauttamisesta tai myymisestä. Pahat kielet kertovatkin, että Romanian valtiollinen rautatieyhtiö CFR olisi tahallaan ajettu niin heikkoon kuntoon, että kun se lopulta on pakko yksityistää, joku paikallisista loistoauton omistajista voi ostaa sen pilkkahintaan.

Marco Pribilla, Lähetystösihteeri, 18.4.2011, Suomen suurlähetystö, Bukarest


_________________________________________________________

Täällä New Delhi – Intian vuosikymmentä arvuuttelemassa 

Juha PyykköAlkanut vuosikymmen on Intian – niin hartaasti täällä uskotaan maan suureen hyppäykseen tällä vuosikymmenellä. Jotensakin varmaa lienee, että kasvuvauhti tulee pysymään hurjana, mutta ehtivätkö kaikki intialaiset mukaan. Vaikka raha maailmaa pyörittääkin, kaikki ei kehityksessä ole tosiaankaan rahasta kiinni.

Jos alkanut vuosisata on jo julistettu Aasian vuosisadaksi, alkanut vuosikymmen on sitten Intian vuosikymmen. Näin minulle vakuuttavat useat intialaiset, joilta utelen näkemyksiä maansa kehityskaaresta. Nämä keskiluokkaiset tai keskiluokkaistuvat tai ehkä vähän yläluokkaisetkin intialaiset ovat Intian nopean nousun rakentajia – ja innoissaan siitä. Se suuri kysymys on, pysyykö Intia kehityksensä vauhdissa, pystyykö se hallinnoimaan sen ja lunastamaan Intian vuosikymmeneen ladatut odotukset. Saadaanko kaikki koulutettua, saavatko naisetkin tilaisuutensa kehityksen moottoreina, toteutuuko matalahiilinen kasvunäkymä?

Intia panostaa koulutukseen. Reilu vuosi sitten astui voimaan kaikkien 6-14 –vuotiaiden oppivelvollisuutta koskeva laki, jolla haluttiin pysäyttää sukupolvelta seuraavalle periytyvä kouluttamattomuuden kierre erityisesti maaseudun köyhien parissa. Jos perheen jokapäiväinen leipä on siitä kiinni, lapset laitetaan kuitenkin edelleen mieluummin töihin kuin kouluun – valitettavasti. Huhtikuun alussa alkaneen uuden budjettivuoden rahanjaossa koulutussatsausta lisättiin lähes neljänneksellä edelliseen budjettivuoteen verrattuna. Keskustason suuret suunnitelmat ja rahat jäävät kuitenkin kuolleeksi kirjaimeksi, ellei itse koulutusjärjestelmää kehitetä ja opetuksen laatua paranneta. Tässä Intia on lähestynyt myös Suomea ja toivonut yhteistyötä erityisesti ammattikoulutuksen kehittämisessä. Hyvästä tahdosta huolimatta tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että kestää vielä jonkin aikaa, ennen kuin maaseudun monisatamiljoonainen nuoriso saadaan koulutettua lisäarvoa tuottavaan työhön rekisteröidyssä taloudessa. Haastetta riittää ihan perustassakin; arviolta neljännes intialaisista on edelleen lukutaidottomia.

Intialaiset miehet kutsuvat vaimojaan usein sisäministeriökseen – Home Ministry – ja minun on vahvan suomalaisnaisen siippana helppo heittäytyä tähän sanaleikkiin kodin hirmuhallitsijattarista. Tosielämässä intialaisen naisen asema on kuitenkin edelleen vain varjo lasikaton rikkoneen suomalaisnaisen statuksesta. Kyllä, Intian presidentti on nainen, Delhin hallintoalueen pääministeri on nainen ja koko maan hallitusta vetävän Kongressipuolueen johtajana on nainen. Ja naisia on yhä enemmän hallinnon ja yrityselämän johtopaikoilla – mutta edelleen paljon vähemmän kuin miehiä. Intia on ratifioinut naisten syrjinnän vastaisen yleissopimuksen, varaumin, mutta naisiin kohdistuva syrjintä ja kaikenlainen hyväksikäyttö, elämän alusta lähtien, ovat todellisuutta. Sikiöiden sukupuolen selvittäminen on Intiassa nykyään kiellettyä, mutta käytännössä kieltoa ei noudateta. Tyttölapsen saamista pidetään edelleen vastoinkäymisenä. Intian sukupuolirakenne onkin vinoutunut; tuhatta miestä kohti on vain 940 naista. Jopa puolet Intian naisista arvioidaan elävän köyhyysrajan alapuolella. Jos naisia ei olla vielä valmiita valjastamaan kehityksen moottoreiksi miesten rinnalle, voivatko yhteiskunta ja talous todella kehittyä?

Intiakin tähtää matalahiiliseen kasvuun. Hallitus on laatinut suuria suunnitelmia uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen lisäämiseksi, jotta valtaisa energiatarve voitaisiin tyydyttää ilmastoystävällisesti ja samalla vähentää fossiilisten energialähteiden tuontiriippuvuutta. Suomi tarjoaa menestyksekkäästi puhtaita teknologioitaan, joille on täällä valtaisat markkinat. Hallitus on kuitenkin jäljessä viherryttämistavoitteistaan – eikä ehkä niin ihmekään: julistus kestävämmistä tuotanto- ja kulutustavoista uhkaa hukkua taustahälyyn suuren köyhän massan ollessa ensisijaisesti kiinnostunut jokapäiväisistä elinehdoistaan.

Intiassa kaikki on kaupan, ja ihmisten elämä pyörii pitkälti rahan ympärillä. Tämän voi nähdä hedelmällisenä lähtökohtana Intian talouden dynamiikalle; rahahan tunnetusti pyörittää maailmaa. Kolikon toisena puolena on kuitenkin kaikkialla rehottava lahjonta. Se, että 28 prosenttia parlamentin alahuoneen jäsenistä on lahjontaepäilyyn liittyvän jonkinlaisen tutkinnan alla, ei ole hedelmällinen lähtökohta. Rahalla saa ja hevosella pääsee – mutta ei kaikkea, ei kaikille eikä kaikkialle. Olisiko oikein ounastella, että Intian talouden kestävä nousu ja kehitys eivät ole vain rahasta kiinni? Tarvitaan paljon muuta – ainakin sitä koulutusta ja myös kauniimman sukupuolen täyttä panosta. Onnistuuko Intia hypyssään? Jotensakin varmaa lienee, että lujaa tullaan menemään, mutta ehtivätkö kaikki mukaan vauhtiin? Kova vauhti merkitsee valtaisia markkinoita myös suomalaisyrityksille. Vauhdin huumassa on hyvä tiedostaa nuo monet pidemmän tähtäimen kehityshaasteet.

Juha Pyykkö, lähetystöneuvos, 11.4.2011, Suomen suurlähetystö, New Delhi
 

_________________________________________________________

Täällä Los Angeles – kasvava budjettivaje ja tarve uusille ideoille

Samanaikaisesti kun Yhdysvaltain talous alkoi toipua viime vuonna, Kristian JokinenKalifornian talouskehitys ei miltei liikahtanutkaan. Tämän vuoden alussa selvisi, että viime vuosi oli pohjalukema osavaltiolle, jossa työpaikkojen määrä väheni 1.3 miljoonalla. Myös vuosi 2009 jää osavaltion historiaan siitä, että se oli ensimmäinen, jolloin kalifornialaisten henkilökohtainen tulotaso laski.

Kalifornian hallintoa ei ihailla samalla tavalla kuten ennen. 70-luvun puolivälissä hallintoa kiitettiin suureksi osaksi osavaltion edistyksellisestä infrastruktuurista, maanteistä, koulupiireistä ja yliopistoista. Kalifornia on monessa näyttänyt suuntaa muille osavaltioille ja on tunnetusti ollut edistyksellisin. Tänä päivänä Kalifornia on monessa tyyppiesimerkki muille osavaltioille siitä mitä täytyy välttää. Osavaltion budjettivaje on kasvanut $25 miljardiin. Uusi ennätys Kalifornialle on myös, että osavaltion hallinnon julkisiin menoihin käytettävä rahasumma tulee kasvamaan $230 miljardiin tänä vuonna. Tiet ja koulut eivät kuitenkaan ole samassa loistokunnossa kuin ennen - hyvä kysymys onkin minne rahat menevät.

Yksi esimerkki siitä, mihin rahaa menee, on vankilajärjestelmä. Kaliforniassa on tällä hetkellä yli 170,000 vankia. Yhden vangin vuosittainen kulu on $49,300. Monet vanginvartijat tienaavat enemmän kuin yliopistojen professorit. Rahan käyttö vankilajärjestelmän vs. koulutusjärjestelmän ylläpitoon onkin kiistatta yksi kuumista puheenaiheista.

Kalifornian uudella kuveröörillä, demokraatti Jerry Brownilla on valtava haaste edessään. Jos jo olemassa olevia tilapäisiä täydennysveroja autoille, tietyille myyntituotteille ja tuloille ei pidennetä, radikaaleja leikkauksia joudutaan jälleen tekemään esim. terveydenhuollolle, ja koulutusjärjestelmälle. Ajatuksena on, että täydennysverojen voimassaoloa pidennetään viidellä vuodella. Kuvernööri haluaa järjestää ylimääräiset vaalit kesäkuussa, jolloin hän pyytää kansalaisia päättämään siitä miten budjettivaje-kriisi voidaan ratkaista ja verokysymykset lyödä lukkoon. Tämänhetkiset suuret erot ansiotuloissa tarkoittavat sitä, että rikkaimmat viisi prosenttia kalifornialaisista osaltaan kattavat 64 prosenttia osavaltion tuloveroista.

Talouskasvu nähdään parhaaksi lääkkeeksi osavaltiolle. Suotuisa ilmasto ja Kalifornian isot markkinat eivät enää ole tarpeeksi houkuttelevia ”start-up” yrityksille ja korkeasti koulutetuille. Kun kilpailu on kovempi, osavaltion täytyy varmistaa, että työnantajilla on mahdollisuus työllistää entistä enemmän työntekijöitä. Osavaltioon kaivataan lisää varmuutta ja vakautta, jotta tarvittavia investointeja voidaan tehdä. Tämä koskee erityisesti vihreää sektoria.

Vihreä sektori on Kalifornian suurin toivo. Monet näkevätkin Kalifornian vihreän sektorin ja sen ennakoivia aloitteita esimerkkinä kokeilutehtaasta. Suuri haaste osavaltiolle on toimeenpanna kustannustehokkaasti ympäristölaki, joka sai alkunsa entisen kuvernööri Schwarzeneggerin aloitteesta. Tämä lakialoite on edelleen edistyksellisin Yhdysvalloissa ja sitä puoltaa myös se, että vihreän sektorin työllisyys kasvaa tällä hetkellä Kaliforniassa huomattavasti nopeammin verrattuna muihin työllisyysaloihin.

Paikallisesti Los Angelesissä ollaan myös astumassa uuteen aikakauteen. Puhutaan nimittäin uusista julkisen liikenteen projekteista. Tarkoitus on laajentaa metro-verkostoa neljällä uudella väylällä eri puolilla kaupunkia. Nämä projektit rahoitetaan myyntiveron lisämaksulla, jonka odotetaan tuottavan $40 miljardia seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana. Tämänkaltaiset vihreät hankkeet ovat toivottuja ja tuovat mukanansa myös huomattavia työllisyysvaikutuksia. Los Angelesin pitkän aikavälin suunnitelma on myös rakentaa 1600 mailia uusia pyöräväyliä – tämä on suuri askel kaupungille jossa ihmiset rakastavat autojaan melkein yhtä paljon kuin he vihaavat liikennettä.

Kristian Jokinen, ympäristö- ja energia-asiantuntija, 4.4.2011, Suomen pääkonsulaatti, Los Angeles
 

_________________________________________________________

 

Täällä Zagreb – EU-jäsenyyshuumassa

Seuraapa Kroatiassa mitä tahansa uutislähdettä nousevat ensimmäisenä Miia Rantanenaina esille seuraavat kaksi teemaa; milloin EU-jäsenyys toteutuu ja milloin maan talouskehitys saadaan käännettyä takaisin kasvu-uralle. Molempia odotetaan kuin kuuta taivaalta. Olenkin jo miettinyt kuinka suuret juhlat maassa järjestetään kun tavoitteet toteutuvat. Nyt näyttäisin saavan lisäkannustimen rientää kesän alennusmyynteihin juhlavaateostoksille. Paikallisten mielestä ikuisuuden kestäneet EU-jäsenyysneuvottelut lähenevät vääjäämättä loppuaan ja talouden kasvunkin ennakoidaan tämän vuoden aikana kääntyvän positiiviseksi.

Edelliset EU:n laajentumiskerrat ovat osoittaneet, että siitä hyötyvät taloudellisesti niin uudet kuin vanhatkin EU:n jäsenmaat. Näin ollen myös Kroatia voi odottaa taloudellisia hyötyjä jäsenyydeltään vaikka maan yritykset joutuvat markkinoiden avauduttua osallistumaan EU:n sisämarkkinoiden armottomaan kilpailuun. EU:n noin 500 miljoonan kuluttajan sisämarkkinat tarjoavat kuitenkin kilpailuun hyvin varautuneille yrityksille ainutlaatuisen taloudellisen potentiaalin. Henkilökohtaisesti odotan kilpailun laskevan Kroatian yllättävän korkeaa hintatasoa. Mikäli Kroatia toteuttaa kipeästi tarvittavat talouden rakenneuudistukset, kuten leikkaa julkisia menoja ja vähentää ulkomaisen velan määrää, ylittänevät EU-jäsenyydestä saatavat taloudelliset hyödyt pitkällä aikavälillä sen mahdolliset haitat.

Kroatia toivoo EU-jäsenyytensä ennen kaikkea houkuttelevan maahan lisää ulkomaisia investointeja. Tämän uskotaan potkaisevan talouskriisistä pahasti kärsineen maan talouden kunnon kasvuun. Tätä silmällä pitäen Kroatian hallitus on määrätietoisesti parantamassa investointiympäristöä. Ulkomaiset investoijat ovat nimittäin kritisoineet paikallishallinnolta ja keskushallinnolta tulevasta ristiriitaisesta informaatiosta. Valituksia saa myös byrokraattinen ja korruptoitunut järjestelmä – helpompaa on kuulemma toimia läpeensä korruptoituneessa maassa, jossa raha aina ratkaisee kaiken.

Itsekin olen saanut tuta tämän byrokraattisen järjestelmän ja leimojen luvatun maan erikoisuudet. Isompia hankintoja tehdessä paperisota on mielikuvituksellista ja aikaa vievää. Kroatiaa syytetään myös liian korkeasta verotuksesta ja epäyhtenäisestä käytännöstä tulleissa. Verotukseen vaikuttaa paikallinen lyhytnäköinen tapa veronkiertoon. Palveluita ostaessa kysytään yleisesti tarvitsenko kuittia. Työnantajatkin kuulemma suhteellisen usein ilmoittavat verottajalle vain minimipalkan osuuden ja maksavat loput palkasta ”pimeänä”. Tämä selittänee osaksi Kroatian yllättävän alhaista nettokeskitulotasoa, joka on noin 750 euroa/kk. Tämä tulotaso ei kyllä näy Zagrebin kaduilla, jossa ulkoilutetaan uusimpia merkkivaatelöydöksiä. Työsarkaa hallituksella siis riittää. Hiljattain hyväksytyn toimintaohjelman ja useiden käynnissä olevien lakiuudistusten on määrä tuoda parannuksia näihin investoijien esiin tuomiin puutteisiin.   

Kroatiassa toimii tällä hetkellä noin 30 suomalaista yritystä. Yritysten edustajat pitävät Kroatiaa haastavana, mutta ei kuitenkaan poikkeuksellisen vaikeana liiketoimintaympäristönä. EU-jäsenyysneuvotteluiden myötä on Kroatiassa tapahtunut paljon positiivista kehitystä ja suunta on parempaan päin. Korruptiotapauksia tulee päivänvaloon kuin sieniä sateella, mikä vahvistaa korruptionvastaista näkemystä kansan keskuudessa. EU:n vaatimat oikeuslaitoksen uudistukset ovat yksinkertaistaneet ja tehostaneet oikeusjuttujen käsittelyä helpottaen niin ikään yritysten toimintaa Kroatiassa.

Vinkkinä Kroatiaan investoimista harkitsevalle yritykselle annetaan luotettavan paikallisen yhteistyökumppanin etsiminen, jonka avulla maahan etabloituminen on kuulemma huomattavasti helpompaa ja menestyksekkäämpää. Etabloituminen kannattaa tehdä matalalla profiililla, jolloin viranomaiskontaktien kanssa yhteistyö on sujuvampaa. Tämän vinkin noudattaminen ei liene meille vaatimattomille suomalaisille vaikeaa, mutta varmuuden vuoksi suosittelen ökymaastureiden jättämistä kotimaan kamaralle. 

Kroatian etuna pidetään hyvää infrastruktuuria, laadukasta ja kielitaitoista työvoimaa sekä suhteellisen edullisia työvoimakustannuksia. Yhteiskunta on puutteistaan huolimatta toimiva. Kroatian sijainti on logistisesti edullinen, sillä noin 500 km säteellä sijaitsevat esimerkiksi Wien, Budapest, München, Ljubljana ja Sarajevo. Kroatian satamien kautta on lyhin meriliikenteen reitti Aasian markkinoille. Kroatia tarjoaa lisäksi ponnahduslaudan muun Länsi-Balkanin noin 23 miljoonan ihmisen markkinoille. Useat yritykset kattavatkin jo esimerkiksi Bosnia ja Hertsegovinan Kroatiasta käsin.

Ei kannata myöskään unohtaa Kroatiaan sen EU-jäsenyyden myötä virtaavaa mittavaa EU:n sekä Maailmanpankin tarjoamaa rahoitusta. Tämän rahoituksen turvin on määrä muun muassa toteuttaa laajoja infrastruktuurihankkeita (Zagrebin lentokentän ja Rijekan satama-alueen uudistukset, rautateiden kunnostus) energiaprojekteja (biovoimaloita, vesivoimaloita), sekä kehittää Kroatian vesi- ja jätehuoltojärjestelmää. Näillä kaikilla sektoreilla riittää suomalaista asiantuntemusta tarjottavana, joten toivottavasti mahdollisimman moni hanke päätyy meidän suomalaisten toteutettavaksi.

Niin ja henkilökohtaisena vinkkinä Kroatiaan investoimista harkitsevalle todettakoon, ettei maassa ole ollenkaan hassumpaa elää. Kevät tulee jo nyt maaliskuussa ja kesä kestää pitkälle syksyyn. Lyhyen matkan päässä ovat sekä Alpit että Adrianmeren rannikko upeine saarineen. Eroista huolimatta meissä kroatialaisissa ja suomalaisissa on myös paljon samankaltaisuuksia, joten täällä tuntee usein olevan kuin kotonaan. 

Miia Rantanen, ulkoasiainsihteeri, 25.3.2011, Suomen suurlähetystö, Zagreb 
_________________________________________________________

Täällä Lissabon – ”Tarttis tehdä jotakin”

Stefan Lindström / LISPortugalin taloudesta on viime kuukausien aikana kirjoiteltu maailman talouslehdistössä enemmän kun ehkä edellisen 10 vuoden aikana yhteensä. Kaava on tähän mennessä ollut hyvin samantapainen: velkakirjojen korot tekevät uusia ennätyksiä, markkinat ja talouslehdistö peräävät apupakettia ja hallitus ja pääministeri Sócrates kieltävät taipumattomasti kaiken avuntarpeen. Tämä yhtälö on nyt tullut tiensä päähän.

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kun Portugali on vaikeuksissa. Edelliset kymmenen vuotta on vietetty alijäämätaloudessa, mikä luonnollisesti heijastuu myös talouskasvuun. Puhutaankin menetetystä vuosikymmenestä. 1990-luvun Portugali oli yksi Euroopan nopeimmin kasvavista talouksista ja menestyjistä. Keskimääräinen BKT:n kasvu oli noin 5 %. Euroalueen jäsenyys vuonna 1999 nähtiin palkintona hyvin tehdystä työstä ja se takasi maalle vakaan valuutan, matalat korot sekä tien maailman suurimmalle talousalueelle.

Tähän hyvät vuodet kuitenkin loppuivat, ja seuraavan vuosikymmenen aikana kasvu on ollut keskimäärin vain 0.8 %, mikä on Italian jälkeen matalin koko euroalueella. Portugali jäi muidenkin indikaattorien mukaan muista jälkeen. Vuonna 2000 per capita tulo oli 80% euroalueen keskimäärästä, vuonna 2006 enää vain 70%. Uudet jäsenmaat kuten Slovenia, Tšekki, Malta ja jopa Kreikka ajoivat ohi. Siinä missä euron piti olla siunaus, se muodostuikin yhtä lailla kiroukseksi, sillä hinnat nousivat rajusti ja kilpailukyky heikkeni merkittävällä tavalla. Maan taloudelle tuli takkiin, ja vuonna 2002 Portugalista tuli ensimmäinen euromaa, joka sai huomautuksen liian suuresta alijäämästä. Alijäämätalouksien PIGS nimi lanseerattiin, ja Portugalista tuli sen ”P”.

Perimmäinen syy tähän oli eräänlainen hyvänolontunne eli kuvitelma siitä, että kun asiat ovat hyvin, tulevaisuuden eteen ei tarvitse juuri nyt tehdä mitään. Portugalin talouden perusrakenteet ja oikeussektori ovat tämän takia täysin jälkeen jääneet, ja eletään edelleen 80-luvun tunnelmissa. Tämä vaikuttaa luonnollisesti kilpailukykyyn ja investointeihin.

Talouskriisin syyt nähdään eri maissa eri tavalla. Portugalilaiset näkevät, että vaikka heillä on oma osuutensa kokonaisuudessa, pääosin kriisi johtuu kuitenkin EU:n johtajuuden puutteesta. Markkinoilta tulleeseen haasteeseen on yritetty vastata velkamaille tehdyin jatkuvasti muuttuvin vaatimuksin. Johtajat ovat olleet markkinoiden vietävissä eikä päinvastoin. Ei ole ollut minkäänlaista tulevaisuuteen tähtäävää suunnitelmaa, ja tässä on seurattu enemmän markkinoiden tunnelmia, kuin osoitettu johtajuutta. Politiikasta on tullut kvartaalipolitiikkaa, ja Portugali on nyt joutunut sijaiskärsijäksi. Portugalilainen kollega totesikin, että ”tarvitsisimme kipeästi muutaman Delorsin, Mitterandin ja Kohlin, jotka olivat aitoja eurooppalaisia ajattelijoita ja johtajia”.

Toisena keskeisenä ongelmana pidetään EU:n kokouksiin ja päätöksiin kohdistuneita liian suuria odotuksia. Nykyisen kriisin hoitamisessa on edetty kokouksesta toiseen, ja jokaiseen kokoukseen on niin median, markkinoiden kuin jäsenmaidenkin puolesta ladattu ylisuuria odotuksia ja paineita. Osin tämä johtuu vääränlaisesta tiedottamisesta. EU-maiden rahoitushaasteet eivät ratkea yhdessä kokouksessa tapahtui sitten neuvotteluissa mitä tahansa. Portugali kritisoi myös Brysseliä (komissio) ja Frankfurtia (EKP) liiasta halusta levittää juoruja

Kriisi yhdentää kansaa sitä pitää käyttää hyväksi, ja tätä yritetään nyt toden teolla. Toistakymmentä vuotta jäissä olleet rakenneuudistukset ovat saaneet uuttaa tuulta alleen, ja ensimmäisen kerran hallitus on saanut koottua yhteen eräänlaisen kolmikantasopimuksen työnantajien ja ammattiliittojen välillä. Suurin liitto jäi tosin heti kättelyssä pois, mutta he elävät tosin aivan omaa maailmaansa haikaillen mm. valtion tukeman telakkateollisuuden perään, joka lopetettiin 20 vuotta sitten.

Pitää myös mainita eräs teollisuuden vaikuttaja, joka kertoi hississä toivovansa, että IMF tulee paikalle ja todella pakottaa Portugalin tekemään kaikki ne muutokset, jotka maan olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Hän epäili kovasti, etteivät poliitikot siihen nykytilanteessa pysty.

Portugalilaiset eivät ole reagoineet talouden kiristystoimiin suurmielenosoituksilla tai muutoin ”kreikkalaisittain”. Tilanteen huomaa toisella tavalla kuten siinä, että muutamia päiviä ennen palkan maksupäivää liikenne on paljon kevyempää. Ihmisillä ei ole varaa bensiinin, ja he käyttävät loppukuusta julkisia. Eli eletään todella kädestä suuhun, mutta siitä pyhästä lehmästä eli autosta ei luovuta.

Sosiaalinen media on tässä myös nostanut päätään. Facebookissa alkunsa saaneen julistuksen jälkeen Lissabonin keskustaan kokoontui viime viikonloppuna miltei 200.000 pääosin nuorta vaatien parempaa tulevaisuutta. Useat poliittiset puolueet yrittivät kaapata tapahtuman nähtyään sen saavuttaman suuren suosion, mutta viesti oli kuitenkin nuorisokeskeinen, ei poliittinen. Portugalista muuttaa tällä hetkellä moni koulutettu nuori, sillä he eivät löydä kotimaastaan haasteita tai työpaikkaa.

Sisäpoliittisesti maa on varsin kovassa myllerryksessä, kuten usein vähemmistöhallituksen ollessa vallassa. Tätä kirjoitettaessa pääoppositiopuolue on juuri ilmoittanut lopettavansa hallituksen tukemisen, eli edessä lienee lähiaikoina uudet vaalit. Tilanne elää kuitenkin koko ajan. Taustalla on myös suuret egot ja monen poliittisen vaikuttajan poliittinen tulevaisuus.

Eli yhteenvetona: pystyykö Portugali todellakin muuttumaan ilman, että se pakotetaan siihen ulkopuolisen painostuksen takia? Hyvänolon tunne ei ole pakottanut tekemään tarvittavia perusteellisia rakennemuutoksia, minkä hintaa nyt maksetaan. Edessä on kaikille portugalilaisille elämäntapamuutos, ei sen enempää eikä vähempää.

Loppukaneettina vielä huomio siitä, ettei ole aina ongelmatonta toimia puolueettomana raportoijana. Lissabonissa kritisoitiin juuri EU-maiden diplomaatteja siitä, että Portugalin taloustilanteesta vallitsee “vääriä käsityksiä” koska Portugalin tilannetta ei ole selvitetty pääkaupungeille tarpeeksi kattavasti. Tähän voi vain todeta, että valitettavasti diplomaatin tehtävänä on nähdä asiat kuten ne ovat, ei siten kuten niiden asemamaan mielestä kuuluisi olla.

Stefan Lindström, lähetystoneuvos, 17.3.2011, Suomen suurlähetystö, Lissabon

___________________________________________________________

 

Täällä Accra! Ja Abujan todellisuus

Lauri Voionmaa / ABALänsi-Afrikka on laaja kokonaisuus. Joskus se tuntuu kätkevän sisälleen eri planeettojakin. Kun saavuin Nigeriaan, nyt puolisentoista vuotta sitten, minulle tavattiin painottaa, ettei Nigeria ole Afrikkaa vaan oma maailmansa. ”D.I.N.”, Dis Is Nigeria, on täälläpäin lentävä lause ja selitys kaikkeen, hyvässä ja pahassa.

Nigeria on äärimäisen mielenkiintoinen ja juuri nyt myönteisellä tavalla haastava maa. Se on kiistatta Afrikan suurvalta ja kaupparatsuille valtava 160 miljoonan ihmisen markkina, joka elää hyvää talouskasvua. Huhtikuussa pidettävät vaalit voivat singota Nigerian entistäkin valoisampaan tulevaisuuteen. Nigeria-uskovaisia on talouden, kaupan ja sijoittamisen alalla hurjasti, hyvistä syistä – käykööt Lagosissa, ken ei usko, tai lukekoot talous- ja demografiatilastoja. Vaalit voivat myös koetella tätä uskoa, jos tämä multi-ongelmainen maa ei pysyisikään kasassa ja rauhallisena tai uudistukset lopahtaisivat.

Mutta D.I.N.: Nigeriassa on tietyt realiteetit, jotka muuttuvat tai joihin mukaudutaan hitaammin. Niinpä Accra tuntui oivalta paikalta kirjoittaa positiivinen, raikas, erilainen Täällä! –kolumni. Accra on Ghanan pääkaupunki Guinean lahden rannalla. Ghana on tunnettu kullasta, kaakaosta ja nyt öljystä.

Ghana on maailman nopeimmin kasvavia talouksia. Ensi vuonna kansainväliset järjestöt uskovat talouskasvun yltävän jopa 13%:iin, olkoonkin, että Nigeria ei tule kaukana jäljessä. Ghana saavutti juuri keskituloisten maiden tavoitellun statuksen. Se saattaa nousta esimerkiksi kehitysmaasta, joka onnistuu valjastamaan uuden öljyvaurautensa kehityksen hyväksi – täydellisenä kontrastina Nigeriaan verrattuna. Ghanassa kaikki puhuvat nyt Siitä, öljystä, ja Heistä, Aasian jäteistä. Accran kiinalaisravintolat löivät Lagosin tai Abujan vastaavat mennen tullen, jos se on mikään mittari maan ”Aasia-penetraatiosta”.

Korruptiota, reformien suuntaa ja liiketoiminnan vaivattomuutta kuvaavia tilastoja on helppo uskoa: ne näkyvät Accran katukuvassa, kuuluvat ghanalaisten puheissa ja realisoituvat ainakin ensituntumalta teoissa. Ghanalaiset kertoivat toivovansa Suomelta sijoituksia mm. rantalomakeskuksen muodossa. Onneksi ghanalaiset puhuivat ennen kaikkea mahdollisuuksista ICT:n, kaivosteollisuuden, energia- ja ympäristöteknologian sekä koulutuksen ja terveydenhuollon aloilla. Niitä olisi runsaasti. Mutta loistava idea: Ghanassa on myös Afrikan hienoimmat rannat!

Abujaan palauduttuani D.I.N. iski jälleen ja kirjoitus muuntui seuraavanlaiseksi. Se kertoo jotain laajemmin Nigerian taloudesta vähintään niille, jotka tuntevat Nigerian valtavan öljy- ja energiasektorin suurempia kuvioita. Öljyä viedään – ehkä maailman 6. eniten -, ja sen eri jalostettuja muotoja tuodaan valtiontuella ja monimutkaisen kansainvälisten yritysten ja paikallisen byrokratian rakentaman vyyhdin läpi. Ghanasta ja Accrasta kiinnostuneita kehotan tutustumaan aiheeseen tarkemmin ja seuraamaan Suomen vienninedistämisponnisteluja Ghanaan – näitä onkin tulossa lähiaikoina. Nigeriaan kiinnostuvia onnittelen pitkän tähtäimen näöstä ja pyydän suhtautumaan seuraavaan rohkaisuna oppia tuntemaan tätä palkitsevaa maata paremmin. Nigeriassa on kuljettava pilke silmäkulmassa aina kuin vain voi. Nigerialaiset itse on kansainvälisin vertailuin todettu maailman iloisimmiksi ihmisiksi.

Jokainen nigerialaiskiinteistö, jolla on riittävästi varaa (ei siis yli 80% kansasta, joka elää alle köyhyysrajan), toimii suuren osan päivästä diesel-generaattorin tuottaman sähkön varassa. Julkinen sähköverkko jakaa sähköä epäsäännöllisesti ja epätasaisena virtana. Pian Accrasta paluun jälkeen ihmettelimme silti suuresti, kun talomme generaattori oli ollut päällä yli vuorokauden ja toisaalta naapuritalojen generaattorit olivat olleet suuren osan samasta ajasta hiljaa. Asiaa tutkittuamme selvisi, että keskusmuuntajasta puuttui mm. meidän kiinteistömme kaapelit. Ne oli varastettu. Seurasi laaja torikokous, jossa muidenkin naapuritalojen omistajat ja huoltomiehet tulivat kadulle kummastelemaan tapausta, osa todeten myös omien kaapeliensa kadonneen – ja kieltämättä diesel-laskun viime aikoina kasvaneen.

Asiaan oli lopulta yksinkertainen selitys, jonka torikokous huutoäänesti ainoaksi mahdolliseksi. Kerrottiinpa vielä, että kyseessä oli varsin yleinen tapaus Nigeriassa. Julkisen sähkönjakeluyhtiön asentajat – he ovat ainoita, joilla muuntajiin on pääsy ja uskallus koskea niihin - olivat väitetysti varastaneet kaapelit yhteisymmärryksessä dieseliä myyvien yhtiöiden kanssa ja tietäen, että eivät voisi jäädä kiinni ainakaan pitkäksi aikaa. Diesel-yhtiöt taas laskevat siihen, että sähkönjakeluyhtiöllä kestää useampi päivä saada asia kuntoon. Kohdallamme diesel-miehet tietävät kuulema senkin, että diplomaattien on hoidettava asiaa erityisen mutkikkaasti, eri ministeriöiden ja protokollan kautta, joten juuri me olemme parhaita uhreja. Ja tuota nigerialaisesta raaka-öljystä, Euroopassa jalostettua ja ”takaisin” Nigeriaan tuotua, arvokasta dieseliä kuluu ja kuluu ... D.I.N.

 

Lauri Voionmaa, ulkoasiainsihteeri, 8.3.2011, Suomen suurlähetystö, Abuja


__________________________________________________________

 

Täällä Budapest – eläkkeet tulilinjalla

Jaakko Sievers / BUD”Unkarilaisten eläkkeiden puolustaminen osoittautui jättimenestykseksi!”, julisti Unkarin pääministerin nimittämä eläkekomissaari helmikuun 1. päivänä. Tällä hän viittasi juuri julkaistuihin tietoihin, joiden mukaan ainoastaan hieman yli kolme prosenttia Unkarin yksityisten eläkekassojen noin kolmesta miljoonasta jäsenestä oli päättänyt olla siirtymättä valtion eläkejärjestelmään.

Taustalla oli Unkarin hallituksen marraskuussa 2010 tekemä päätös vuoden 1998 eläkereformin peruuttamisesta. Toisin sanoen, eläkejärjestelmän toinen pilari, joka perustui pakollisiin maksuihin yksityisiin eläkekassoihin, päätettiin lakkauttaa.

Eläkekassojen jäsenet saivat kolme kuukautta aikaa tehdä henkilökohtaisen julistuksen, jos halusivat jäädä kassan jäseneksi. Muussa tapauksessa siirtyminen valtionjärjestelmään tapahtuisi automaattisesti. Julistuksen tekeminen tehtiin kuitenkin niin vaikeaksi, ettei suurin osa pystyisi tai vaivautuisi tekemään sitä. Yksityisten eläkkeiden valitseminen tarkoitti myös oikeutuksen menettämistä valtioneläkkeeseen.

Tulosta voidaan hallituksen piirissä tulkita menestykseksi. Vielä joulukuun mielipidemittausten mukaan lähes kolmasosa yksityisten eläkekassojen jäsenistä oli harkinnut jäämistä niiden jäseniksi. Kuitenkin ainoastaan kolmasosa vastanneista hyväksyi hallituksen toimet. Yli 60 prosentin kannatuksesta nauttivalle hallitukselle joulukuinen gallup-tieto oli näpäytys sormille.

Unkarin hallitus asetti kansalaiset hankalaan tilanteeseen: luottaako yksityiseen pääomaan vai valitako valtion perusturva? Lojaalius valtiota kohtaan palkittaisiin vähintään minimitason eläkkeellä. Yksityisen puolen eläkesijoitukset saattoivat tarjota paremmat tuotot, mutta samalla riskitkin olivat suuremmat.

Myös unkarilainen ystäväni pohti vaihtoehtojaan. Jos hän siirtyisi takaisin keskusjohtoiseen eläkejärjestelmään, pystyisikö jatkuvasta negatiivisesta väestönkasvusta kärsivä sekä EU:n alhaisimman työllisyysasteen omaava valtio takaamaan kohtuullisen eläkkeen hänelle? Jos hän puolestaan jäisi yksityisen eläkekassan jäseneksi, kuka takaisi, ettei hänen eläkeyhtiönsä tulevaisuudessa kaatuisi? Ja jos näin kävisi, mistä hän saisi silloin eläkkeensä? Olin huojentunut, ettei minun tarvinnut tehdä samanlaista päätöstä.

Unkarilaisten siirtyminen eläkesäästöineen takaisin valtion hallinnoimaan eläkejärjestelmään palveli hallituksen talouspolitiikkaa. Varat, joiden arvo on noin 10 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, ohjattiin valtion budjetin täytteeksi. Tämän ansiosta Unkarin kuluvan vuoden kassavirtabudjetti saattaa olla jopa viisi prosenttia ylijäämäinen.

Eläkekassoista saaduilla varoilla Unkarin hallitus aikoo jatkaa julkisen talouden vakauttamista. Osa ohjataan budjettivajeen täytteeksi, jotta EU:n asettama 3 prosentin tavoite saavutettaisiin. Osa puolestaan aiotaan käyttää valtionvelan lyhentämiseen. Tavoitteena on supistaa julkisen hallinnon velka alle 70 prosenttiin vielä tämän vuoden aikana. Tällä hetkellä valtion velka-aste on 80 prosentin tienoilla.

Hallitus piti eläkepolitiikan uudistamista välttämättömänä. Jotakin oli tehtävä, sillä voimassa oleva järjestelmä oli kestämätön. Pelkästään kuluvana vuonna valtion eläkekassa olisi ollut jopa yli kolme miljardia euroa alijäämäinen. 1990-luvun eläkeuudistuksen hyödyt tulisivat näkyviin vasta vuosikymmenten päästä. Nykytilanteessa tieto ei kuitenkaan lohduta.

Monien mielestä EU teki virheen evätessään Unkarilta ja muilta eläkereformin toteuttaneilta mailta oikeuden ottaa huomioon yksityisiin eläkekassoihin suuntautuvia maksuja osaksi julkista vajetta. Näin laskettuna Unkarin vuosittainen budjettivaje olisi ollut noin 1,5 prosenttia alhaisempi. Tiukan säästö- ja leikkauspolitiikan paineessa tehty päätös eläkeuudistuksen peruuttamisesta ei palvele julkisen talouden saattamista kestävälle pohjalle. Unkarin tapausta on tulkittu myös vaaralliseksi ennakkotapaukseksi, joka saattaisi levitä myös muihin alueen maihin. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Unkarin keskustaoikeistolainen hallitus on myös aiemmin turvautunut epätavanomaisiin talouspoliittisiin keinoihin. Kesällä 2010 se sääti 700 miljoonan euron vuotuisen veron pankki-, rahoitus- ja vakuutuslaitoksille sekä vielä lokakuussa 580 miljoonan euron kriisiverot energia-, televiestintä- ja vähittäiskauppayrityksille. Verot ovat voimassa vuoden 2012 loppuun asti, mutta liikkeellä on ollut huhuja myös niiden jatkumisesta eräpäivän jälkeenkin.

Eläkekassojen edustajat pitävät hallituksen toimia autoritäärisinä ja ovat pyytäneet Unkarin perustuslakituomioistuinta kumoamaan lain. Useat tahot ovat syyttäneet hallitusta diskriminaatiosta, sillä se asettaa eläkemaksajat epätasa-arvoiseen asemaan: vaikka unkarilainen päättäisi valita yksityisen eläkekassan ja luopua oikeutuksesta valtioneläkkeeseen, ohjataan osa hänen palkastaan silti valtionkassaan. Monet ovat uhanneet kääntyä myös Strasbourgin puoleen. Medialain aiheuttaman kansainvälisen kritiikin kanssa kamppailevan EU:n puheenjohtajavaltion huolet eivät näytä loppuvan.

Pääministeri Viktor Orbán julistaa eläkeuudistuksen olevan kuitenkin lopullinen. Turhat illuusiot, että perustuslakituomioistuin voisi muuttaa asian laitaa, kannattaisi heittää pääministerin mukaan romukoppaan. ”Hallitus oli pelastanut eläkereformin romahduksen partaalta”, kuuluu virallinen tulkinta. Aiemmin syksyllä parlamentti oli tehnyt tuomioistuimesta hampaattoman kaventamalla sen toimivaltaa talousarvioon liittyvissä kysymyksissä. Perustuslain muuttamisen mahdollistavalla 2/3 enemmistöllään on tämäkin mahdollista Unkarissa.

Se, että 97 prosenttia eläkekassojen jäsenistä päätti siirtyä valtioneläkejärjestelmään, on pääministerin mukaan osoitus, että unkarilaisilla oli todellinen valinnanvapaus. Oppositio pitää tulkintaa kyynisenä ja väittää tuloksen olleen päinvastainen, jos valtion ylläpitämään järjestelmään siirtyvien olisi tarvinnut tehdä henkilökohtainen julistus asiasta.

Kaikista kerätyistä lisätuloista huolimatta Unkarin hallitus on pakotettu uusiin vakautustoimenpiteisiin. Pää syy tähän on edellisen vuoden ”kriisiverojen” väliaikaisuus sekä mittavat palkansaajien ja yritysten veronalennukset. Unkarin hallitus onkin kaavaillut 2–2,5 miljardin euron menoleikkauksia seuraavien kolmen vuoden ajalle. Myös eläkkeiden ”tarkastuksien” on huhuttu olevan asialistalla. Rahoitusmarkkinat pitävät suunniteltuja toimenpiteitä alustavien tietojen perusteella oikeansuuntaisina. Alle 300 euron peruseläkettä saavaa unkarilaista tieto ei kuitenkaan paljoa lämmitä.

Jaakko Sievers, EU-asioiden neuvonantaja, 28.2., Suomen suurlähetystö, Budapest

 


___________________________________________________________

 

Täällä Brasilia

Katja Karppinen-Njock / BRABrasiliassa on suuret tuloerot. On niitä, jotka saavat suomalaisittainkin huikeita palkkoja, sekä niitä, jotka saavat minimipalkkaa. Minimipalkka maassa tällä hetkellä on 540 realia eli noin 245 euroa. Aika huimaa, kun ruokakaupassa ruokakin maksaa joko yhtä paljon kuin Suomessa, mutta yleensä vielä enemmän. Sitten on tietysti valtava joukko brasilialaisia, jotka eivät ansaitse edes minimipalkkaa. Miten nämä ihmiset tulevat toimeen?

Tämä on ollut jatkuva pohtimisen aihe minulle siitä saakka, kun saavuin maahan puolisen vuotta sitten. Muuten en varmaan sitä edes niin kovin miettisi, mutta kun pääkaupunki Brasília tuntuu itsellekin kalliilta ihan vain ruokakaupassa tai apteekissa käydessä. On totta, että tämä on hallinnollinen pääkaupunki ja valtion palveluksessa toimivien palkkataso on Brasiliassa erittäin hyvä. Se tietysti nostaa hintatasoa kaikessa, mutta pääkaupungissakin kuitenkin asuu kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia ihmisiä.

Brasilia on onnistunut vetämään edellisen presidentti Lulan aikana jopa 35 miljoonaa ihmistä köyhyydestä keskiluokkaan. Tämä on kunnioitettava saavutus, ja suuren kunnian siitä saa bolsa família –ohjelma, joka oli keskeinen työkalu Lulan hallinnon aikana. Nykyinen presidentti Dilma jatkaa sitä ja on luvannut vielä laajentaa sosiaalipoliittisia ohjelmia. Väkirikkaan maan keskiluokan odotetaan kasvavan edelleen, ja tämä keskiluokka ostaa nykyään kaikkea lasten leluista ulkomaan matkoihin.

Kaikin puolin on odotettavissa, että Brasilian talouden kunto jatkaa kohenemistaan. Talouden perusasiat ovat kunnossa ja uutta presidentti Dilmaa pidetään taloudenkin saralla pragmaattisena toimijana. Toki haasteitakin löytyy, kuten valtion kasvavat menot, vahva real ja kauppataseen ylijäämän pieneneminen. Brasilian ennustetaan kuitenkin nousevan maailman 7. suurimmaksi taloudeksi jo tänä vuonna ja jatkavan nousua tulevaisuudessa ainakin maailman viiden suurimman talouden joukkoon.

190 miljoonaa ihmistä koko ajan kasvavalla keskiluokalla ja edullisella nuorella demografialla ei ole mikään pikku juttu. Ei ole ihme, että Brasilia kiinnostaa muuta maailmaa, vaikka maa onkin vasta sijalla 127 Maailmanpankin viimeisimmässä doing business –vertailussa.

Pääkaupunki Brasílian yksi ajanviettotapoja on käydä kauppakeskuksissa. Sieltä löytyykin osavastaus pähkinääni: osta luotolla! Brasiliassa myydään kaikkea luotolla. Kun ostin kotiimme uuden pölynimurin, kassan ensimmäinen kysymys oli: ”Maksatko kerralla vai osissa?” Myönnän, se oli ensimmäinen kerta omalla kohdallani ja pääsi yllättämään minut, luterilaiseen kulttuuriin kasvaneen suomalaisen. Kai minä aina vähintään pariin kertaan mietin, mikäli olen hankkimassa jotain suurempaa, ja mitä tahansa en osta luotolla. Lainat on tarkoitettu kalliita auto- tai asuntohankintoja varten!

Mutta tietysti se, joka kasvattaa perheensä 245 eurolla kuukaudessa vähintään yhtä kalliissa paikassa kuin Suomi, joutuu toimimaan eri tavalla, ja saadakseen pienetkin arjen asiat kotiinsa tai suoritettua suuremmat ruokaostokset kerralla, joutuu ostamaan osamaksulla. Jokainen kantaa kortensa kekoon talousmahdin kasvukertomuksessa.

Brasilian valuutta real on tällä hetkellä – ellei maailman - niin ainakin yksi maailman yliarvostetuimmista valuutoista. Brasilian keskuspankki on viimeisen vajaa puolen vuoden aikana tehnyt parhaansa heikentääkseen realin arvoa. On kiristetty ulkomaalaisia sijoituksia koskevia veroja ja ostettu dollareita - toistaiseksi huonolla menestyksellä. Brasilian teollisuutta ja hallitusta huolestuttaa tilanne, jossa oman maan tuotteita on yhä hankalampi viedä ulkomaille ja tuonti ulkomailta kasvaa kaventaen kauppataseen ylijäämää.

Jos keskuspankinkaan toimet eivät muuta sitä tosiasiaa, että kallis maa tämä on – etenkin ulkomaalaiselle joka saa palkkansa euroissa – niin enpä voi muuta tehdä kuin maksaa kiltisti kauppakeskuksessa yhden maailman kalleimman Big Macin.

Katja Karppinen-Njock, I-sihteeri, 21.2.2011, Suomen suurlähetystö, Brasilia

PS. Edustusto on avannut omat Facebook ja Twitter –sivut, tervetuloa tutustumaan! 

https://www.facebook.com/embaixadafinlandia

http://twitter.com/embfinlandia

 
_______________________________________________________________

 

Täällä Kuala Lumpur

Henna Knuuttila / KUA”Malaysians, enjoy the cool weather!”, kehotettiin lehdessä kun mittari oli pysynyt alle 30C:ssa jo toista viikkoa. Taloudessa ei kuitenkaan viilenemisestä ollut tietoakaan, päinvastoin: bruttokansantuote kasvoi kuluneena vuonna seitsemän prosenttia, pörssi teki uuden ennätyksen tammikuussa, inflaatio on alle kaksi ja työttömyysaste reilut kolme prosenttia. Paratiisirannat ja huippumodernit shoppailukeitaat vetävät ringgitin vahvistumisesta huolimatta turisteja niin että turistitavoitetta on tarkistettu tälle vuodelle ylöspäin, 25 miljoonaan. Ollaanko nyt todella kehitysmaassa?

Mikäli se Malesiasta on kiinni, niin kymmenen vuoden päästä ei – maan tavoitteena on päästä kehittyneiden maiden joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Tätä päämäärää silmällä pitäen on meneillään kaksi suurta kehittämishanketta, joista toisessa kehitetään valtionhallintoa ja toisessa taloutta. Erilaisia kehittämisalueita on useita, yhtenä näkyvimpänä korruption kitkeminen.

Suomalaisena on ollut ilahduttavaa osallistua näiden hankkeiden esittelyihin sillä yhdeksi mallimaaksi on valittu mikäpä muu kuin Suomi. Malesialaiset ovat nimittäin tulleet siihen tulokseen että Suomen – joka on pinta-alaltaan Malesian kokoinen ja samalla tavoin vientiteollisuudesta riippuvainen – menestyksen takana on hyvä koulutusjärjestelmä. Tänä vuonna ennätysmäärä malesialaislapsista onkin aloittanut esikoulun koska Suomessakin esikoulun käyvät liki kaikki kuusivuotiaat. Koulutusjärjestelmän uudistamisessa tullaan panostamaan myös opettajien koulutukseen, työharjoitteluihin ja aikuisopiskeluun.

Toimia tarvitaan myös koulutusputken loppupäässä: korkeasti koulutettua työvoimaa tarvitaan kipeästi lisää uusien maahan asettuvien sekä lukuisten maassa jo nyt toimivien yritysten palvelukseen. Rakennuksille ja kotiapulaisiksi työvoimaa kyllä riittää naapurimaista miljoonatolkulla, mutta korkeasti koulutetuista on pulaa jo nyt. Tätä vajetta paikkaamaan houkutellaan myös ulkomailla opiskelleita/työskenteleviä malesialaisia paluumuuttajiksi.

Paluumuuttaja saattaa pian törmätä arjen haasteisiin, ensiksi nyt liikenteeseen. Periaatteessa erilaisia junaverkostoja ja bussireittejä on tiheästikin, mutta ne eivät ole keskenään yhteensopivia. Esimerkiksi 30 kilometrin päässä Kuala Lumpurin keskustasta sijaitsevalle yliopistokampukselle matkustaminen julkisilla liikennevälineillä odotteluineen kestää yli kaksi tuntia. Saman matkan taittaa autolla vajaassa puolessa tunnissa. Eipä siis olekaan ihme, että Kuala Lumpurin ja sen lähialueiden kuudesta miljoonasta asukkaasta vain 13% käyttää tällä hetkellä julkisia liikennevälineitä. Loput ajavat mukavasti autoilla, useimmiten kotimaisilla Protoneilla ja Peroduoilla ja tankkaavat niihin subventoitua polttoainetta. Julkisen liikenteen kehittäminen onkin nykyisen hallituksen prioriteetteja – ja varmaan seuraavankin, jäniksen vuosi nimittäin alkoi parlamenttivaalien odotuksessa.

Kymmenen vuoden kuluttua suur-Kuala Lumpurin alueella lasketaan asuvan jo kymmenen miljoonaa ihmistä ja sellaista lisäkuormitusta ei kaupungin tieverkko eikä muukaan infrastruktuuri kestä. Eivätkä kaupunkilaisten keuhkot. Yhtenä vastauksena kaupungin kasvaviin ympäristöhaasteisiin on Malesiassa alettu viime vuosina panostaa vihreään teknologiaan, mutta ei pelkästään ympäristön vuoksi, vaan siksi että myös tämän sektorin odotetaan tuovan nostetta talouteen.

Moni ulkomainen alan yritys onkin jo asettunut maahan ja lehtien ympäristöosiot ovat laajentuneet parista jutusta kokonaisiksi liitteiksi. Ja toisaalta samaan aikaan keskellä samaa modernia miljoonakaupunkia kanat tepastelevat kierrätyskeskuksen virkaa tekevän aaltopeltihökkelin pihalla ja talousmetsässä öljypalmutertun perkeet jäävät maahan mätänemään – ainakin toistaiseksi. Suomalaiset vihreän teknologian toimijat, tervetuloa! Seuraava hyvä tilaisuus esittäytyä alueella on IGEM2011, viimevuotisilla vihreän teknologian messuilla oli jo 86 000 kävijää.

Henna Knuuttila, lähetystösihteeri, 15.2., Suomen suurlähetystö, Kuala Lumpur


_____________________________________________________________

 

AAA (ma non troppo)

Pari viikkoa sitten ajelin Rooman Porta Pialle pelaamaan jalkapalloa, kun talouslehti Il Sole 24 Oren radioasema Radio24 keskeytti musiikin skuuppiin. Toimitus oli juuri saanut tietää, että kuusi korkeimman luottoluokituksen euromaata on kokoontunut Brysselissä yhteiseen palaveriin, ennen seuraavan päivän talousministerien neuvostoa.

Radio24:n dramaattinen ensireaktio oli kuin missä tahansa uutispommissa: emme vielä osaa kertoa, mitä tämä tarkkaan ottaen merkitsee, mutta raportoimme heti kun uusia tietoja ilmenee. Pysykää kanavalla.

Yllätyksestä toivuttuaan media arvioi AAA-maiden – Saksan, Ranskan, Alankomaiden, Luxemburgin, Itävallan ja Suomen – keskinäisiä konsultaatioita huolestuneesti ja kriittisesti. Palaveria pidettiin Italian sivuuttamisena sekä Saksan ja Ranskan uutena yrityksenä sopia asioista keskenään ennen koko unionin keskustelua.

Samaan hengenvetoon arvosteltiin, että pohjoisen rikkaat ja etuoikeutetut jäsenvaltiot eivät halua kantaa korttaan kekoon Euroopan hyväksi. Kuutta ”etuoikeutettua” maata syytettiin melko suoraan itsekkyydestä. Il Sole 24 Oren kirjeenvaihtaja Adriana Cerretellin mukaan kuusi maata ovat löytäneet toisensa, sillä ne eivät halua maksaa yhtään enempää omista lainoistaan (edes) pelastaakseen vaikeuksissa olevaa euroaluetta.

Kun joku vielä keksi muistuttaa saksalaisten ja hollantilaisten pankkien vastuista kriisin kolhimissa ”perifeerisissä” euromaissa, kritiikki terävöityi. Jos kerran AAA-maiden omat pankkisektorit ovat Kreikassa ja Irlannissa korviaan myöten, maat sahaavat hurskastelullaan vain omaa oksaansa. Euroalueella kaikki ovat samassa veneessä.

Keskustelu muistutti, miten vaikeaa euroalueellakin on ymmärtää toista. Ja miten erityisen vaikeaa on ymmärtää Alppien yli – suuntaan tai toiseen.

Pohjoisessa ei ymmärretä Italiaa, jonka konservatiivinen pankkilaitos ei lähtenyt valloitusretkille velkakuplan paisuttamille markkinoille (Italian pankkien vastuut neljässä perifeerisessä euromaassa ovat vain 2,7 % maan kansantuotteesta, kun Alankomaiden, Britannian ja Saksan vastaava luku on melkein 15 %). Italian osuus EKP:n pääomaosuuksien mukaan lasketuista pelastustoimista on siten paljon suurempi kuin maan suora osuus euroalueen kriisistä.

Sitäkään ei oikein ymmärretä, että Italia todella pystyy kellontarkasti huolehtimaan valtavan velkansa (120 % / bkt) hoidosta. Eikä sitä, että maan yksityinen velkaantuminen on niin pientä, että kokonaisvelkaantuminen on euroalueen keskiarvon alla.

Toisaalta Alppien eteläpuolella ei ollenkaan ymmärretä pohjoisen kiukkua. Suomessa tai Saksassa käytävä keskustelu eteläisten PIGS-maiden pelastamisesta on niin vihaista, että siinä menevät kreikkalaiset ja roomalaiset väkisinkin sekaisin. Jos Italiassa ymmärrettäisiin tämä tausta, pohjoisten maiden politiikkaa olisi paljon nykyistä helpompi selittää.

Ja vaikka Italia voikin väittää olevansa solidaarinen tämänkertaisessa eurokriisissä, se tuskin on kokonaan syytön eurojärjestelmän pelisääntöjen murenemiseen ja keskinäisen luottamuksen romahdukseen. Siinä pöydässä tosin istuu muitakin syyllisiä.

On ehkä liikaa vaadittu, että Italiassa ymmärrettäisiin erityisesti pientä Suomea, joka ei tällä kertaa kuulu suuriin velallisiin, muttei myöskään pankkisektorinsa kautta altistuneisiin. Syyttömyydessä on riskinsä: jos kaksi ryhmää löytää toisensa, Suomen etu on tuskin ensimmäisenä niiden mielessä.

Suljin radion. Mielen oikusta jäin miettimään syyllisiä ja Väinö Linnan Lahtista. Porta Pialla italialaiset pesivät hollantilais-saksalais-suomalaisen joukkueemme 6–3. Kolmesta A:sta ei paljon puhuttu.

Jussi Tanner, lähetystösihteeri, 7.2.2011, Suomen suurlähetystö, Rooma


__________________________________________________________

 

Sairaasta mieheksi Euron pelastajaksi

Leo Riski / BERIhmeiden aika ei ole ohi. Seuratessani vuosituhannen alkuvuodet kirjeenvaihtajana Saksan taantumaa, saksalaisten käsityksiä maastaan ja jättimielenosoituksia leikkauksia vastaan, en osannut edes kuvitella, että Saksan talouskasvu on nyt länsimaiden kärkeä, kansa uskaltaa kuluttaa ja maa pohtii, onko sillä velvollisuutta tai hyötyä auttaa heikommin asiansa hoitaneita Euromaita.

Tilastojen mukaan Saksan talouskasvu oli viime vuonna 3,6 prosenttia, USA:ta ja lähes kaikkia länsimaita nopeampaa. Viittä miljoonaa lähennellyt työttömyys laski alle kolmen miljoonan ja laskee tänäkin vuonna. Vienti nousi 15 ja tuonti peräti 25 prosenttia. Joulumarkkinoilla oli ruuhkaa kansalaisten ostovoiman kasvettua ensi kertaa vuosiin.

Tänäkin vuonna odotetaan Saksalle hyvää 2,3 prosentin kasvua, osakemarkkinoilla tehdään voittoja, yritykset investoivat Aasian lisäksi myös kotimaahan ja palkkojen odotetaan nousevan monilla aloilla 2¬-3 prosenttia. Kotimaan kysynnästä on tullut kasvun moottori viennin rinnalle. Jopa budjettivajeen odotetaan laskevan alle 3:n prosentin eurorajan tänä vuonna, kaksi vuotta etuajassa.

Uusimmat talousluvut ovat lähes käsittämättömiä, kun muistelee Saksan 90-luvulta lähes paikalleen jämähtäneita kasvulukuja, valtionvelan kolminkertaistumista ja 2000-luvun alkupuoliskon taantuman syvyyttä ja Saksan mainetta Euroopan talouden sairaana miehenä..

Saksan toista vuotta istunut sisäisesti riitainen, kristillisdemokraattien ja liberaalien hallitus on jo kerinnyt kehua itseään uuden talous- ja työllisyysihmeen synnyttäjäksi. Saksan oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit puolestaan muistuttavat, että ilman liittokansleri Gerhard Schröderin rohkeita uudistuksia Saksa katsoisi Eurokriisiä toisesta porukasta. Kristillisdemokraatit muistuttavat Angela Merkelin ja SPD:n suuren koalition saavutuksista.

Kaikki muistelevat mielellään, etta Saksan byrokratiaa ja jäykkyyksiä tyomarkkinoilla on karsittu, että finanssikriisin leviäminen taantumaksi Saksassa estettiin valtion pankkitakuilla, autoteollisuus pidettiin vauhdissa vanhojen autojen romutuspalkkiolla ja työpaikat pelastettiin valtion pussista maksetulla lyhennetyllä työajalla, ”kurzarbeitilla”. Siitä kukaan ei ota kunniaa, että vuosikymmenen aikana palkkoja on jopa laskettu, maahan kasvoi lähes Britannian ja USA:n tapainen köyhien ja syrjäytyneiden luokka ja valtapuolueiden äänestäjät hakeutuvat monenvärisiin tyytymättömien ryhmittymiin.

Talousviisaiden mukaan Saksan nousun pohjana ovat Kiinaan ja muihin kasvumaihin finanssikriisista huolimatta kaupaksi kayneet saksalaiset investointitavarat ja laitteet ja myös kehittyvien maiden rikkaiden suosimat saksalaiset autot.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut vuosikymmenen aikana. Saksalaisessa julkisessa keskustelussa uhat ja ongelmat ovat yhä päällimmäisinä, vaikka oman talouden menestys, "Euroopan mestaruus" selvästi myos kutkuttaa saksalaisten itsetuntoa. Saksassa epäillään sekä kasvun jatkumista että arvostellaan hallituksen toimia niin maan asioiden kuin Eurokriisinkin hoidossa.

Eurokriisista huolimatta poliitikkojen suurimpana huolenaiheena tuntuvat olevan seuraavat Saksan peräti seitsemät osavaltio- ja aluevaalit, joista tärkeimmät pidetään maaliskuussa Baden-Württembergissä.

Tappio niissä olisi kiusallinen Merkelin hallitukselle ja vaikeuttaisi hankkeiden läpivientiä liittoneuvostossa, vaikka hallituksen enemmistö liittopäivillä on varma seuraavat kaksi ja puoli vuotta. Tyytymättömyys hallituksen sisäiseen kiistelyyn, sairasvakuutusmaksujen nousuun, eläkeiän nostoon 67 vuoteen sekä mielikuvat ydinvoimayhtiöiden ja suurituloisten suosimisesta on kohdistunut varsinkin pienempään hallituspuolueeseen liberaaleihin ja sen lähes kaikkia ärsyttävään johtajaan Guido Westerwelleen.

Jotkut kolumnistit epäilevat, etta Merkelin haluttomuus sitoa Saksaa Euroalueen pelastamiseen saksalaisten rahoilla johtuu osavaltiovaaleista ja kansalaisten tuomion pelosta.

Perinteisesti tiukan taloudenpidon mestareina itseään pitävät saksalaiset katsovat uusien talouslukujen vahvistavan, että he ovat hoitaneet taloutensa kunnolla, eivätkä halua maksaa muiden Euromaiden iltapäivälehdissä holtittomaksi kuvattua taloudenpitoa.

Kyselyissä jopa puolet kansasta haikaille viela D-markkaa ja enemmistö vastustaa Saksan joutumista Eurokriisin maksajaksi. Saksan taloustutkijoiden ja päättäjien enemmistö näyttää kuitenkin vakuuttuneen, että Euron kaatuminen aiheuttaisi Saksan pankeille, taloudelle ja vaikutusvallalle Euroopassa vielä suuremmat tappiot kuin Euron pelastaminen.Taitavana ja kokeneena poliitikkona Merkel tajuaa myos, että Eurokriisi tarjoaa hänelle myös ainutlaatuiset mahdollisuudet toimia pelastajana kriisissä ja ajaa samalla läpi Saksan näkemyksiä Euroalueen taloudenpidon tiivistämisestä, mistä on jo alustavasti sovittu Ranskan kanssa.

Mutta Merkel eivätkä muutkaan saksalaispoliitikot halua hävitä vaaleja lupaamalla Saksan maksavan viulut, ainakaan ennen kuin kriisin uhka on riittävä ja rahalle saadaan vastinetta äänestäjien silmissä.

Merkelin suurin haaste on saada myös kansalaiset vakuuttumaan, että Euron pelastaminen on välttämätöntä, mahdollista ja edullisempaa kuin sen kaataminen, että muut maksavat osansa, ja Saksa saa tuelleen vastinetta. Sitä ennen pitäisi tietysti myös keksiä mitä tehdä, ja saada myös muut Euromaat ja markkinat vakuuttumaan siitä.

Leo Riski, 31.1.2011, lehdistöneuvos, Suomen suurlähetystö, Berliini


_________________________________________________________

 

Täällä Bangkok

Sirpa Nyberg / BANSuuren ostoskeskuksen alakertaan muodostuu päivittäin kymmenien ihmisten jono. Sen jälkeen, kun amerikkalainen donitsiketju Krispy Kreme avasi lokakuussa putiikkinsa Bangkokin keskustassa, ei thaimaalaisille ole toisten herkkukauppojen antimet enää kelvanneet. Makealla täytteellä viimeistellyt hiilihydraattirinkulat saavat ihmiset jonottamaan tuntikausia.

Tätä jonottamista enemmän ulkomaalaisia kuitenkin jaksaa hämmästyttää Bangkokin kekseliäät katukauppiaat, joilta ei donitsijono jäänyt huomaamatta. Yritteliäimmät heistä alkoivat leipoa omia donitsejaan, joita he sitten myivät Krispy Kremen nimellä viereisellä metroasemalla. Kauppa ei kuitenkaan käynyt – amerikkalaisketjun salainen resepti oli Gucci-laukkua vaikeampi kopioida.

Seuraavaksi kauppiaat kuitenkin palkkasivat juoksupoikia jonoon seisomaan ja ostamaan donitseja pakettikaupalla. Nyt niitä myydään muutamaa bahtia kalliimmalla ostoskeskuksen läheisyydessä, ja hämmästyttävää, mutta totta: moni on valmis maksamaan näistä donitseista enemmän jonossa seisomisen välttämiseksi – huolimatta siitä, että ostospaikkana ovat juna-aseman portaat ja hygienia on vähän mitä sattuu.

Donitsiesimerkki kertoo osaltaan Thaimaan innovatiivisesta ja voimakkaasta informaalista sektorista. Maailmanpankille tehdyn, vuodet 1999–2007 ja 162 maata kattavan selvityksen mukaan Thaimaa on 8. verrattaessa maailman maita sen mukaan, kuinka suuren osan epävirallinen sektori tuo koko talouteen. Epävirallisen talouden osuus bruttokansantuotteesta on tämän raportin mukaan n. 55 %. Mittaustavat ja määritelmät kuitenkin vaihtelevat, ja Thaimaan työväestön terveysoloja tarkastelleen viranomaisen mukaan epävirallisen sektorin osuus olisi jopa 70 % bruttokansantuotteesta. Alueellinen keskiarvo on 40 %.

Koko työvoimasta kaksi kolmasosaa saa elantonsa epäviralliselta sektorilta. Suuri osa tästä väestä elää maaseudulla, mutta korkeat luvut eivät kummastuta myöskään Bangkokin katuja kävellessä: kaupungin jalkakäytävät ovat käytännössä kapeita ja pitkiä markkinoita, joilta 100 000 katukauppiasta tarjoaa halvalla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä – myös feikkimunkkeja.

Epävirallinen sektori on taloudellisesti hyvin merkittävä Thaimaan taloudelle, mutta se aiheuttaa suuria haasteita hyvinvointivaltion kehitykselle. Epävirallisen statuksensa vuoksi suuri osa työvoimasta ei nauti minkäänlaisesta sosiaalisesta turvasta. Vaikka katukaupustelijan tai moottoripyörätaksin työolot täyttäisivätkin parhaimmillaan ILO:n ihmisarvoisen työn kriteerit, tulot ovat matalat ja epävarmat, työpäivät pitkiä ja esim. terveydenhoidon saatavuus on huono.

Thaimaan valtiontaloudelle epävirallisen sektorin suuruus merkitsee sitä, että miljardit bahtit jäävät vuosittain veroina keräämättä ja sijoittamatta esimerkiksi infrastruktuuriin ja koulutukseen. Thaimaan bruttokansantuotteesta verotulot kattavat 16 % – Suomessa vastaava prosenttiluku on 43. Tähän on monia syitä, mutta yksi niistä on se, että Thaimaan 60 miljoonasta asukkaasta, ja 30 miljoonasta työntekijästä, parhaillaan vain noin 5 miljoonaa maksaa tuloveroja. Suurella osalla on niin pienet tulot, että niistä ei ole veroja maksaa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Thaimaa on kehittynyt aasialaisittain vahvaksi markkinataloudeksi, mutta verojärjestelmä ei ole kyennyt seuraamaan perässä.

Hallitus on myöntänyt verojärjestelmän vaativan remonttia, ja suunnitelmissa on nyt verokannan laajentaminen. Verobahtit ovatkin todella tarpeen esimerkiksi koulutussektorilla, jotta työvoiman innovatiivisuus voitaisiin kohdistaa johonkin tuottavampaan kohteeseen kuin munkkikopioihin. Verouudistusten lisäksi hallituksen tulisi pohtia, kuinka virallistaa valtava epävirallinen sektori siten, että miljoonat työntekijät pääsisivät sosiaaliturvan piiriin ja että minimipalkka ja muut Thaimaan työlainsäädännön tuomat turvat koskettaisivat kaikkia.

Sirpa Nyberg, lähetystösihteeri, 24.1.2011, Suomen suurlähetystö, Bangkok

_______________________________________________________________

 

Täällä Ateena

Jaana Oikarinen-Vasilopoulos / ATEKreikassa on yritetty lainsäädäntöteitse kieltää tupakanpoltto julkisissa tiloissa jo kolmeen neljään eri otteeseen viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta viimeisinkin syksyllä tehty yritys näyttää vesittyvän - ainakin toistaiseksi - uuden ministerin ilmoitettua lain voimaantulon siirtämisestä tulevaisuuteen, kun sen noudattamista voidaan paremmin valvoa.

Yli 15-vuotiaista kreikkalaisista arviolta 40 % tupakoi, ja monet heistä pitävät oikeutenaan tupakoida kaikkialla. Jokaisen kansalaisen vapaus tehdä mitä ikinä haluaa - piittaamatta muiden oikeuksista - on joidenkin kreikkalaisten käsitys demokraattisista oikeuksista. Siinä vaa’assa eivät paina paljoakaan tupakoimattomien huomautukset omista oikeuksistaan savuttomaan tilaan.

Tupakanpolton kieltämisen epäonnistuneet yritykset heijastavat hyvin Kreikan yhteiskunnan yleisempää asennoitumista. Omien yksilönvapauksien rajoittamisargumenttien lisäksi yritysten epäonnistumisen takana on Kreikan viranomaisten valvonnan puutteita sekä päätöksentekijöiden selkärangattomuutta, kun tarpeeksi kovaäänistä vastustusta esiintyy. Muut Välimeren eurooppalaiset rantavaltiot ovat onnistuneet hoitamaan asian paremmin.

Kreikan nykyinen hallitus joutuukin ihan uudenlaiseen kestävyyskokeeseen, kun maan lainapakettiin sisältyvät, paljon vastustusta eri ammattiryhmissä herättävät rakenteelliset muutokset on vietävä läpi tiukassa aikataulussa lainojen varmistamiseksi. Siinä mitataan poliitikkojen kyky asettaa maan yleinen etu puolueen kannatuslukujen tai henkilökohtaisten ambitioiden edelle.

Lakien noudattamisen heikko valvonta on yksi Kreikan yhteiskunnan näkyvimmistä puutteista. Ongelmia syntyy vastuualueiden päällekkäisyyksistä, välinpitämättömyydestä sekä valvontaan osoitetuista riittämättömistä henkilöstöresursseista. Kreikan hallituksella on tuhannen taalan paikka uudistaa monia vanhanaikaisia käytäntöjä samassa rakenteellisten muutosten aallossa.

Kreikan rautateiltä aloitettu ylimääräisen henkilökunnan siirto henkilövajeesta kärsiviin virastoihin voi tasoittaa jonkin verran julkisen sektorin epätasaista henkilöstörakennetta, mutta harvoilla rautateiden virkailijoista on kuitenkaan koulutuspohjaa esim. tarkastustoiminnan miehittämiseen. Tarkastajien työ ei muutenkaan ole suosittua, kun siinä joutuu kohtaamaan kansalaisten tai virkamiesten tunteidenpurkauksia tai jopa uhkauksia. Osa tarkastajista on syyllistynyt myös lahjuksien ottamiseen.

Lakien heikko valvonta johtaa siihen, että vain lainkuuliaisimmat kansalaiset noudattavat lakeja. Jopa Hippokratesin valan tehneiden joukossa on esiintynyt valtion varojen väärinkäytöksiä, kun manuaalisten järjestelmien byrokraattisessa kaaoksessa on voinut tehdä melkein mitä lystää. Kun nykytilanteessa välttämättömien muutosprosessien myötä on saatu sähköinen reseptinkirjoitus toimimaan yhden sosiaaliturvakassan osalta, huomattiin reseptien kirjoittamisen vähenevän huomattavasti kontrollin parannuttua. Kreikkalaisiin sairaaloihin ollaan vasta nyt rakentamassa normaalia sähköistä kirjanpitojärjestelmää, joka edesauttaa sairaaloiden kustannusseurantaa ja toivottavasti rajoittaa tulevaisuudessa sairaaloiden holtitonta velkaantumista hankinnoilla.

Tupakkaa viljelevän maan on ehkä ollut muita maita vaikeampi puskea läpi tupakointikieltoa julkisissa tiloissa. Kahviloiden omistajat ovat valittaneet asiakkaidensa kaikkoavan, jos he eivät saa tupakoida kahvia juodessaan, ja muutenkin vähentyneen liikevaihdon aikana he haluaisivat pitää nämä asiakkaansa. Kreikassa on jopa perustettu kansanliike tupakoitsijoiden oikeuksien säilyttämiseksi eli käytännössä tupakoinnin sallimiseksi kaikkialla.

Kreikalla ei ole kunnollista perinnettä sairauksien ennaltaehkäisyn valistajana vaikka Välimeren ruokavaliota onkin pidetty esillä terveyden edistäjänä. Tupakan hintakin on vielä eurooppalaisittain alhaisella tasolla vaikka tupakkaveroa on nostettu nykyisen hallituksen aikana jo pariin otteeseen. Nykyinen talouskriisi laittaa perheiden budjetit tiukoille, ja siinä voisi olla yksi motivoiva tekijä tupakoinnin lopettamiseksi tai ainakin sen rajoittamiseksi ulkotiloihin.

Kreikan viranomaisten riittämätön valvonta on mahdollistanut myös pimeästi maahan tuotujen ukrainalaisten tai vastaavien savukkeiden myynnin Ateenan sivukujilla halvempaan hintaan. Maan verotulot kärsivät näistä ilmiöistä, kuten myös kuititta ja samalla veroitta myytävistä palveluista tai tuotteista, kun liikkeet haluavat välttää kaikkien tulojensa ilmoittamista.

Jaana Oikarinen-Vasilopoulos, kaupallinen virkamies, 17.1., Suomen suurlähetystö, Ateena

 

 

__________________________________________________________

 

Täällä Vilna – Pelastaako koripallo liettualaisten apeuden talouden ja politiikan suhdannevaihteluilta?

Kim Kuivalainen / VILVaikka Liettua on selviämässä itsenäisen historiansa toistaiseksi pahimmasta taloudellisesta kurimuksesta ja oppinut ehkä läksynsä lamaa edeltäneen nousukauden huumasta, riittää maalla tulevaisuudessakin haasteita. Konservatiivivetoisen hallituksen ajama talouspolitiikka tiukkine säästöohjelmineen ja leikkauksineen on ainakin osittain onnistunut, sillä maan talous kääntyi vuonna 2010 puolella kasvu-uralle, joskin vaatimattomalle sellaiselle. Hallituksen leikkaustoimet tuntuvat kuitenkin edelleen kipeästi pieni- ja keskituloisten sekä eläkeläisten arjessa. Nuorisotyöttömyys on Liettuassa Euroopan korkeimpia ja nuorison maastamuutto työn perässä muualle Eurooppaan edelleen trendi, joka jatkuu. Liettua tarvitsee kipeästi osaavaa ja koulutettua työvoimaa, jonka varaan se voisi taloudellisen menestymisen kivijalkoja tulevaisuudessa rakentaa.

Jos talouden tila on jatkuva keskustelun aihe Liettuassa, niin sitä on myös politiikka. Liettuan entinen presidentti Valdas Adamkus totesi jokin aika sitten lehtihaastattelussa, että talouden osalta ei voida enää puhua kriisistä, vaan pikemminkin laskusuhdanteesta. Tämän väitteen allekirjoittavat useimmat analyytikot ja diplomaatit. Politiikan osalta Adamkus olisi sitä vastoin valmis harkitsemaan kriisiin viittaamista.

Liettuan hallituksen kestävyys oli viimeksi koetuksella maraskuussa, kun oppositio osoitti sille epäluottamuslauseen kahden konservatiiviedustajan perustuslakirikkomuksista. Konservatiivien niukan enemmistön turvin parlamentissa hallitus pystyi kuitenkin jatkamaan. Tuoreemman sisäpoliittisen kohun nostatti korealaisyhtiön vetäytyminen Visaginasin ydinvoimalan rakentamista koskevasta tarjouskilvasta, ja sitä seurasi opposition vaatimus Liettuan energiaministerin erottamiseksi. Ministeri kuitenkin sai jatkaa virassaan.

Kun taloudessa ja politiikassa on luvassa vuonna 2011 suhdannevaihteluita, niin voisiko koripallo nostaa Liettuan kukoistukseen urheilun saralla ja antaa maalle kaivattua henkistä boostia? Ehkä, sillä Liettua isännöi vuonna 2011 koripallon EM-kisoja. Liettua isännöi kisoja toisen kerran, ensimmäistä kertaa sitten uudelleen itsenäistymisen (1990). Ensimmäiset koripallon EM-kisansa se isännöi 1939.

Koripallo on ylivoimaisesti Liettuan suosituin, pelatuin ja seuratuin urheilulaji. Sen merkitys on vähintään yhtä suuri, kuin suomalaisille jääkiekko. Kyseessä ovat Liettualle ehkä tähän asti kaikista tärkeimmät kisat - kotikisat. Vaikka mukana eivät ole kaikki maailman kovimmat koripallojoukkueet, on Liettualla mahdollisuus nousta vuonna 2011 Euroopan parhaaksi koripallomaaksi. Lisäksi puntarissa ovat Liettuan taidot kisojen järjestäjänä. Ponnistelu ei ole Liettuan kaltaiselle pienelle maalle mikään vähäpätöinen seikka päinvastoin huomioiden kovat menoleikkaus- ja säästöpaineet niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Kun kyseessä on Liettuan kansallislaji koripallo, on kaiken onnistuttava täydellisesti.

Koripallon tärkeyttä kuvastaa sekin, että Liettuan ulkoministeriö järjesti Vilnaan akkreditoiduille suurlähestystöille erillisen tiedotustilaisuuden tulevista EM-kisoista. Kyseessä ovat historialliset kisat EM-tasolla, sillä ensimmäistä kertaa 16 joukkueen sijaan pelejä pelaa kaikkiaan 24 eurooppalaista joukkuetta. Kisojen EuroBasket 2011 Lithuania –lehtijulkaisu kuvaa tuleva kisoja mm. seuraavilla sloganeilla: Good for Lithuania, The bigger the festival, the bigger the fun, State Priority ja A Matter of Pride.

Jos edellämainittuihin sloganeihin on uskominen, onnistuvat kisat varmasti upeasti. Näin uskoo ainakin Liettuan EM-kisojen paikallinen järjestävä komitea, joka sanoo kisojen olevan paras tähän saakka järjestetty koripallotapahtuma Euroopassa. Koripallo ei ole vuonna 2011 ainoa asia, joka vaatii Liettualta henkistä ja taloudellista pääomaa, sillä maa toimii samana vuonna Euroopan turvallisuuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:in puheenjohtajana. Puheenjohtajuus on oiva tilaisuus nostaa esille Liettuan kannalta tärkeitä kysymyksiä, ja onnistuessaan myös edistää keskustelua järjestön uusista yhteisistä periaatteista.

Koripallon EM-kisat pelataan vuonna 2011 viidellä paikkakunnalla. Pelit pelaataan uusilla ja uusituilla urheiluareenoilla, finaali 2011 kisoihin mennessä valmistuvalla 14 500 katsojaa vetävällä Zalgiris –areenalla Kaunasissa. Liettuan onnistuminen kisajärjestäjänä ja ennen kaikkea joukkueen pelillinen menestyminen toisi lisää itsetuntoa liettualaisille ja valaisi uskoa parempaan tulevaisuuteen. Kisat tuovat Liettualle myös lisää näkyvyytä ainakin Euroopan medioissa. Kisojen ensimmäiset pelit pelataan 31. elokuuta 2011. Liettuan mahdollisuudet Euroopan mestaruuteen ovat realistiset, sillä maa on voittanut EM-tittelin kolme kertaa vuosina 1937, 1939 ja 2003. Taskussa on myös kolme olympiapronssia ja yksi pronssi koripallon MM-kisoista. Varmaa on, että jos Liettua voittaa, menee koko maa viikoiksi sekaisin.

Kim Kuivalainen, lähetystösihteeri, 10.1.2011, Suomen suurlähetystö, Vilna
__________________________________________________________

 

Täällä Nairobi – Edelläkävijä pankkisektorilla

Theresa Zitting / NAINairobista saattaa usein kuulla rikollisuuteen ja köyhyyteen liittyviä ikäviä uutisia mutta todellisuudessa täältä löytyy myös toinen huomattavasti valoisampi puoli, joka liittyy kekseliäisyyteen, innovaatioon ja nopeaan kehitykseen.

Kenialainen telekommunikaatioyritys ja paikallinen pankki aloittivat hedelmällisen yhteistyön vuonna 2007, jolloin lanseerasivat uuden rahansiirtopalvelun ”M-Pesan”. Tämän avulla kännykällä pystyi siirtämään, tallentamaan tai nostamaan rahaa tililtään, siirtämään rahaa muille, maksamaan laskuja ja ostamaan lisää puheaikaa. Minimisumma siirroille oli 50 shillinkiä, mikä vastaa 50 senttiä, joten myös köyhimpään ryhmään kuuluvat kansalaiset kiinnostuivat tästä. Yhteistyö on kymmenessä vuodessa muuttanut tehottoman kansallisen telekommunikaatioyrityksen menestyneeksi yritykseksi, jolla on lähes 16 miljoonaa liittymää. Likvidoinnin partaalla olevasta pankista on kehittynyt Afrikan nopeimmin kasvava finanssi-instituutio, jolla on tänä päivänä yli puolet Kenian pankkitileistä.

”M-Pesa”sta (pesa tarkoittaa swahiliksi rahaa) tuli välittömästi valtava menestys, joka toi pankkipalvelut miljoonien kenialaisen ulottuville. Voidaan puhua teknologisesta vallankumouksesta, joka johtui myös siitä, että suuret osat Keniasta ei ollut kytketty kansalliseen puhelinverkkoon ja kännykästä kasvoi näin ollen nopeasti ainoaksi puhelinvaihtoehdoksi maaseudulla. Uudet helppokäyttöiset ja edulliset matkapuhelinmallit edesauttoivat kehitystä ja tänä päivänä keskimäärin jokaisella aikuisella kenialaisella on matkapuhelinliittymä. M-Pesa palvelulla on lähes kymmenen miljoonaa rekisteröityä käyttäjää, jotka ovat viimeisen kolmen vuoden aikana siirtäneet rahaa yhteensä yli neljän miljardin euron edestä.

M-Pesan korkeasta arvostuksesta osoittaa tuore tutkimus (amerikkalainen CGAP), että kokonaiset 83 prosenttia M-Pesan käyttäjistä ovat sitä mieltä, että palvelun lopettamisella olisi erittäin kielteinen vaikutus heidän elämäänsä. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että maaseutuväestön lisäksi suuri osa pankkitiliä vailla olevat kaupunkilaiset pitivät M-Pesaa ainoana turvallisena talletusmuotona. Tavallisin tapa säästöjen säilyttämiselle on ollut niiden piilottaminen patjan alle tai sen sisään. Tämä on ollut ongelmallista erityisesti slummialueilla (joissa noin kolmannes Nairobin väestöstä asuu), joissa varkaudet ovat arkipäivää ja tulipalot tavallisia. Palvelu on muuttanut kaupantekoa merkittävästi sekä maaseudulla että kaupunkien slummialueilla. Esimerkiksi Nairobin neljännesmiljoonan asukkaan Kibera-slummissa, noin kolmannes asukkaista ansaitsevat joillakin tavoin käteistä rahaa, jota pitävät M-Pesa tileillään. Rahat on kätevästi käytettävissä ja siirreltävissä paikan päällä, eikä maksujen hoitaminen vaadi matkustamista Kiberan ulkopuolella sijaitseviin pankkeihin. M-Pesalla voi nykyisellään hoitaa lähes kaikki maksut mm. sähkö- ja vesilaskut, sosiaaliturvamaksut ja jopa avustusten maksaminen Punaiselle Ristille.

M-Pesan menestystarina ei lopu tähän. Toukokuussa 2010 yhteistyökumppanit lanseerasivat uuden ”M-Kesho”-palvelun. ”Kesho” tarkoittaa swahiliksi huomista joten nimellä halutaan korostaa säästöjen merkitystä paremmalle huomiselle. Palvelu perustuu M-Pesan vahvuuksiin, mutta se menee vielä pidemmälle yhdistäen pankki- ja telekommunikaatiopalvelut toisiinsa entistä tiiviimmin. Uutta tässä palvelussa on korkojen kertyminen M-Kesho-tilille. Tällä halutaan rohkaista käyttäjiä säästämään varoja tulevaisuutta varten, olivatpa määrät miten pieniä tahansa, esim. 50 senttiä.

Palvelulla voi myös nostaa lyhyitä lainoja ja ostaa vakuutuksia, mikä parantaa merkittävästi pienten yritysten toiminta- ja menestysmahdollisuuksia. Kenia koki pari vuotta sitten pitkään kestäneen kuivan kauden, jolloin moni karjakasvattaja menetti koko laumansa ja päätyi olemaan riippuvainen ulkopuolisesta ruoka-avusta. M-Kesho rohkaisee mm. tämänkaltaisia yrittäjiä ottamaan vakuutuksen, jotta pystyisivät ostamaan muutaman uuden eläimen mahdollisen uuden kuivan kauden jälkeen. Laina- ja vakuutussummat ovat hyvin pieniä - mutta riittäviä - jotta kaikkein köyhinkin väestöryhmä saataisiin taloudellisesti tuottavaan toiminnan piiriin.

Viikon sisällä M-Keshon lanseerauksesta se sai 17000 rekisteröityä käyttäjää. Tämä luku on puolessa vuodessa kasvanut noin 400 000 käyttäjään. Pankkitilin avaaminen sekä lainojen ja vakuutusten saaminen on aikaisemmin ollut suurelle enemmistölle kaukainen haave. Mikäli uudella palvelulla koko väestö onnistutaan saamaan pankkipalvelujen piiriin voi se muodostaa ennennäkemättömän taloudellisen voiman. Tavoitteena on saada palvelu kattamaan koko Itä-Afrikan ja pidemmällä tähtäimellä - koko maailman! Visioiden ja kunnianhimon puutteesta näitä yrityksiä ei ainakaan voida syyttää.

M-Pesan ja M-Keshon menestystarinat ovat pakottaneet muut kenialaiset ja Itä-Afrikan finanssisektorin toimijat panostamaan entistä enemmän innovaatioon ja investoimaan uuteen teknologiaan pysyäkseen kilpailukykyisinä. Tästä asetelmasta voi lähitulevaisuudessa kehittyä vieläkin upeampia palveluja.

Innovatiiviset kyvyt ja palvelut ovat antaneet Kenialle aseman Afrikan IT-keskuksena Etelä-Afrikan ja Tunisian rinnalla. Useat toimijat Nairobissa, sekä kansalliset että kansainväliset, ovat aktiivisesti kehittelemässä uusia IT-sovellutuksia ja palveluja. Myös Suomi on tässä kehittämistyössä mukana mm. mobiililaboratoriolla, joka perustuu ulkoministeriön, Nokian ja maailmanpankin väliseen yhteistyöhön.

Uusista sovellutuksista on luonnollisesti hyötyä maailmanlaajuisesti, mutta Kenian kaltaisessa maassa, jossa lähes puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, voisivat uudet palvelut pankkisektorin lisäksi myös esimerkiksi terveys- ja koulutussektorilla, muuttaa ihmisten elämää radikaalisti ja nostaa heidät köyhyydestä. Uudet innovaatiot voivat parhaimmassa tapauksessa ja hallinnon myötävaikutuksella muuttaa Kenian perinteisiä pelisääntöjä ja johtaa uuteen taloudelliseen kasvuun. Uudet toimintamuodot ja taloudellinen kehitys voisivat levitä edelleen alueen muihin maihin. Perusoptimistina uskon, että kaikki tämä on mahdollista ja tähän kannattaa panostaa.

 

Theresa Zitting, lähetystöneuvos, 3.1., Suomen suurlähetystö, Nairobi


__________________________________________________________

 

Täällä Riika: Pankkikriisi ja majavien tulvatuhot

Hannu Heinonen / RII

Parex-pankin kaatuminen, valtion energiayhtiön korruptioskandaali, työikäisen väestön maastamuutto ja majavien aiheuttamat tulvatuhot Riiassa. Tämä lista ei kuvaa ainoastaan Latvian viime vuosien talouskriisin kaarta, vaan myös monta nousua ja laskua sisältäneen urani Latvian salibandyliigassa.

Latvian talouskriisi alkoi syksyllä 2008 Latvian toiseksi suurimman liikepankin kaatumisella valtion syliin ja sitä seuranneella IMF:n tukiohjelmalla. Parex pankin kaatuminen muutti monen latvialaisen elämän välittömästi. Salibandyssa tämä tarkoitti moninkertaisen Latvian mestarijoukkueen konkurssia. Parex oli ollut seuran pääsponsori ja rahankäyttö seurassa yhtä holtitonta kuin muuallakin yhteiskunnassa. Minulle on kerrottu seuralle jääneen kymmeniä tuhansia euroja velkaa, joita oli kertynyt mm. seuran managerin liisattua itselleen seuran nimissä kalliin katumaasturin.

Jokaisessa kriisissä on voittajansa ja itse tunsin ainakin alkuun kuuluvani voittajiin. Kesällä 2009 konkurssiin menneen seuran raunioille alettiin kasata uutta joukkuetta. Pelaajia haalittiin sieltä ja täältä ja veteraanisarjaan ikänsä puolesta kuuluva suomalainen maalivahti rekrytoitiin pelihallin käytävältä varamaalivahdiksi. Työelämän ja pelaamisen yhdistäminen oli pitkästä aikaa mahdollista kun harjoitusmäärät jäivät vaikean taloustilanteen takia kahteen kertaan viikossa. Seuran kotipelit tosin pelattiin 100 kilometriä Riiasta sijaitsevassa Irlavan kylässä. Uudet sponsorit löytyivät ja kausi oli urheilullisesti menestys päättyen niukkaan tappioon pronssipelissä. Tämän jälkeen vastoinkäymisiä on riittänyt.

Latvian sijoitus Transparency Internationalin korruptiotilastossa on ollut viime vuosina laskussa. Erityisesti ylätason korruptio huolestuttaa sekä latvialaisia että ulkomaisia tarkkailijoita. Esimerkki ongelmasta saatiin taas kesällä 2009 kun valtiollisen energiayhtiön Latvenergon johto pidätettiin epäiltynä rahanpesusta. Skandaali ajoi myös joukkueeni talousvaikeuksiin. Uusi sponsorimme on energia-alan rakennustöitä tekevä yhtiö, joka on pitkälti riippuvainen Latvenergosta. Epävarmassa tilanteessa sponsorointirahat leikattiin ensimmäisenä pois. Parhaimmat pelaajat vaihtoivat välittömästi joukkuetta ja harjoituksetkin siirrettiin samaan halliin, jossa kotipelit pelataan. Yhtäkkiä harjoittelun ja pelaamisen yhteensovittaminen ei enää ollutkaan helppoa.

Latvialaiset löytävät yleensä ratkaisun vaikeisiinkin arkielämänsä ongelmiin. Moni köyhä eläkeläinen on esim. selvinnyt viime vuosien kriisistä pienen puutarhapalstan ja metsän antimien avulla. Toisaalta ratkaisun löydyttyä ongelma voi muuttua vielä ennalta arvaamatta entistäkin vaikeammaksi.
En ollut ainoa liigapelaaja Riiassa, jonka seuran kotipaikka on kaukana pääkaupungista. Kokosimme näiden pelaajien kanssa yhteisen harjoitusvuoron Riikaan ja tilanne näytti siedettävältä. Sitten tapahtui se ennalta arvaamaton tilanteen vaikeutuminen eli majavat puuttuivat peliin. Riiassa on mittava majavaongelma ja syyskuun alussa majavat tukkivat harjoitushallini lähellä virtaavan pienen puron. Seurauksena oli laaja tulva, joka peitti hallin lattian ja on pitänyt hallin suljettuna toistaiseksi.

Latvian taloustilanne näyttää olevan paranemaan päin. Valtion talous on saatu vakautettua ja reaalitalouden puolella kuluvan vuoden jälkipuoliskolla päästään ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin kasvun puolelle. Kansalaisyhteiskunnan kaikki säästöt on kuitenkin käytetty. Tämän huomasi myös ennen kauden alkua kun arvuuteltiin onko salibandyliitolla varaa maksaa erotuomareille viime kauden ottelupalkkioita. Kausi pääsi lopulta onnellisesti käyntiin, mutta minä kyllästyin nopeasti sata kilometriä pitkiin harjoitusmatkoihin. Päätin vaihtaa joukkuetta ja sovin seurasiirrosta riikalaiseen joukkueeseen, mutta uusi seurani meni seuraavana päivänä konkurssiin. Jouduin siis jatkamaan uraani edelleen Irlavan kylässä.

Jatkuvien arkipäivän vastoinkäymisten jälkeen latvialaistenkin mitta tulee lopulta täyteen. Useimmilla nuorilla ratkaisu on ulkomaille muutto työn perässä. Muuttoaalto alkoi Latvian liityttyä EU:hun ja kukaan ei osaa antaa tarkkaa arviota pois muuttaneiden määrästä. Talouskriisin myötä vauhti on kuitenkin kiihtynyt. Joukkueessani tämä näkyy konkreettisesti kun 20 pelaajastamme jo kolme on tänä syksynä lähtenyt ulkomaille työn perässä. Neljäs harkitsee samaa vaihtoehtoa.

Latvian talouskriisi on nyt kestänyt kaksi vuotta. Tiukan säästöohjelman jälkeen valoa näyttäisi olevan tunnelin päässä. Näyttää siltä, että Latvian ei tarvitse edes nostaa Suomen lupaamaa 324 milj. euron kahdenvälistä lainaa. Salibandyssa suomalainen apu on silti tarpeen ja Latvian maajoukkue valmistautuu joulukuun MM-kisoihin suomalaisen Iiro Parviaisen johdolla. Oma tilanteeni ei näytä yhtä valoisalta. Viime kauden mitalipelit ovat vaihtuneet tätä kirjoitettaessa 14 joukkueen sarjan jumbosijaksi.

Salibandyn MM-kisat pelataan Helsingin Hartwall areenalla 4.-11.12. Suomi puolustaa kotikisoissa kahden vuoden takaista maailmanmestaruutta. Latvian maajoukkue lähtee Helsinkiin puolustamaan viime kisojen 5. sijaa. Itse seuraan MM-kisat televisiosta ja pohdin josko olisi aika siirtyä lopullisesti pelaamaan vain veteraanisarjaa.

Hannu Heinonen, lähetystösihteeri, 29.11., Suomen suurlähetystö, Riika
 

___________________________________________________________

 

Täällä Varsova - tiehankkeet etenevät, mutta hitaasti

Mari Lankinen / VARMatkalla lähikauppaan joudun kiertämään kadun kautta, koska jalkakäytävä on täynnä pysäköityjä autoja. Autoja näkyy usein parkkeerattuina moneen riviin, ja joskus myös keskelle tietä. Paikallisen päälehden ”Pysäköi kuin ihminen” –kampanja ei ole tuottanut näkyviä tuloksia. Lehti on yrittänyt vedota lastenvaunujen kanssa liikkuvien ja liikuntaesteisten puolesta, mutta turhaan. Yleisönosastokirjoituksissa muistutetaan enemmän tai vähemmän ystävällisesti, että kaupungin pitää ensin rakentaa maanalaisia pysäköintipaikkoja, ennen kuin se voi vaatia jalkakäytävien rauhoittamista autoilta.

Myös liikenneruuhkat pahenevat vuosi vuodelta. Uusien asuinalueiden suunnittelu ei aina toimi kokonaisvaltaisesti, ja rakennuttajille on kannattavampaa pystyttää taloja kuin rakentaa liittymiä. Varsovasta puuttuu kehätie, ja siltoja Veikselin yli on liian vähän. Niinpä työmatkaliikenne matelee myös keskustan tuntumassa. Lisäjännitystä automatkoihin tuovat korjaustyöt ja tapahtumat, joiden takia katuja on suljettuina. Kauan kaivatun kehätien ensimmäisten vaiheiden oli määrä valmistua tänä vuonna ja viimeisten vuonna 2016, mutta matkaan on ilmestynyt taas uusia mutkia. Suunnitellulla linjalla elää harvinainen kalalaji, minkä takia reitin muutos saattaa olla välttämätön.

Pysäköintiongelmat ja liikenneruuhkat ovat pitkälti seurausta investointien lykkäämisestä ja koordinaation puutteesta. Varsova on rakennettu huomattavasti pienempiä automääriä varten, ja ongelmat tulevat esiin yhä selvemmin. Järjestelmänmuutoksen jälkeen autojen määrä on 20 vuodessa tuplaantunut, ja nykyisin Varsovassa on asukasta kohden selvästi enemmän autoja kuin useissa EU:n pääkaupungeissa.

Myös kaupungin ulkopuolella liikenne takkuaa, vaikka autojen määrä on pienempi. Maantiet kulkevat usein taajamien halki, ja risteykset voivat olla heikosti merkittyjä. Puolan tieverkosto on enimmäkseen vanhaa ja suhteellisen huonokuntoista. Monilla muilla aloilla Puola on pystynyt merkittäviin uudistuksiin, mutta liikenneinfrastruktuurin parantaminen on useimpien puolalaisten mielestä toivotonta. Vuosien ajan kehittäminen laiminlyötiin, enimmäkseen rahanpuutteen takia. Nyt EU:n kirstuista tulee rahaa, mutta viivästyksiä ovat aiheuttaneet mm. jäykkä byrokratia ja luonnonsuojelualueisiin liittyvät valitukset. Maailman talousfoorumi nimeää uusimmassa kilpailukykyraportissaan byrokratian ja infrastruktuurin puutteet Puolan suurimmiksi heikkouksiksi. Teiden laatu on 139 tutkitun maan joukossa vasta sijalla 131 - kun Puolan kokonaissijoitus on 39.

Puola saa EU:n rakennerahastoista kaudella 2007-13 reilut 67 miljardia euroa, joista merkittävä osa kohdistetaan infrastruktuurin parantamiseen. Lisäksi tulee kansallinen ja yksityisen sektorin rahoitus, jotka nostavat kokonaissumman lähes 90 miljardiin euroon. Tämän ansiosta Puolaa voi kutsua Euroopan suurimmaksi rakennustyömaaksi, ja projektit tarjoavat mahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille. Vuonna 2012 järjestettävät jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut ovat osaltaan vauhdittaneet hankkeita. Nyt rakenteilla on 620 km moottoritietä, 430 km nopean liikenteen teitä ja reilut 130 km kehäteitä.

Teiden huono kunto tuo kustannuksia yhteiskunnalle. Puolan tieviranomaisen (GDDKiA) mukaan liikenneonnettomuuksista syntyy vuosittain yli seitsemän miljardin euron tappiot. Kuluja aiheutuu myös ruuhkissa hukatusta ajasta. Teiden korjaukset ja uudistaminen eivät yksin riitä, koska ongelmana on myös kuljettajien käytös. GDDKiA:n mukaan enemmistö kuljettajista ajaa ylinopeutta maanteillä asutuksen läpi, turvavyöt eivät ole suosiossa ja rattijuoppoja riittää. Viime vuonna liikenneonnettomuuksissa kuoli keskimäärin 13 ihmistä päivässä, ja 20 viime vuoden aikana uhreja on kertynyt 90 000. Tämä kestoteema on saanut tavallista enemmän julkisuutta sen jälkeen, kun lokakuun alussa 18 ihmistä kuoli onnettomuudessa tyypillisellä tavalla: ääriään myöten täyteen lastattu pakettiauto lähti huonossa säässä ohittamaan rekkaa kaksikaistaisella tiellä ja törmäsi toiseen rekkaan.

Nyt tierakentaminen näyttää vihdoin päässeen vauhtiin. Infrastruktuurin parantaminen on kirjattu niin kansalliseen kehitysstrategiaan kuin erillisiin toimintaohjelmiin, ja EU-rahoitus pitää hankkeet käynnissä myös säästöpaineiden keskellä. Suomesta Baltian ja Puolan läpi Keski-Eurooppaan autoileva sen sijaan joutuu vielä pitkään varautumaan hitaaseen matkantekoon; Via Baltican jatko on Puolassa periferiaa, jota rakennetaan joskus seuraavalla rahoituskaudella, kunhan tärkeämmät hankkeet on ensin saatu toteutettua.

Mari Lankinen, lähetystösihteeri, 10.11.,  Suomen suurlähetystö, Varsova
_____________________________________________________________

 

Eteläafrikkalaisten paluu arkeen

Juha Savolainen / PRETuore kyselytutkimus osoittaa eteläafrikkalaisten mielialojen romahtaneen. Tämä ei kuitenkaan selity sillä, että hyvin sujuneiden jalkapallon MM-kisojen jälkeen olisi koittanut tyhjiö. Siitä pitävät huolen kisojen patoamat yhteiskunnalliset paineet, jotka ovat sittemmin voimalla purkautuneet. Paineiden taustalla on politiikkaa, työttömyyttä, tuloeroja ja paljon muutakin..

Kansainvälinen konsulttiyritys Reputation Institute julkaisi vastikään löydökset Etelä-Afrikasta teettämästään kyselytutkimuksesta. Tutkimuksessa vertailtiin G8-maiden kansalaisten sekä eteläafrikkalaisten itsensä arvostusta ja tunteita maata kohtaan muutama kuukausi ennen ja jälkeen jalkapallon MM-kisojen.

Tutkimus osoitti, että Etelä-Afrikan maine maan rajojen ulkopuolella on saanut selkeän kimmokkeen. Muutos on helposti ymmärrettävissä. Ennakkoon epätietoisuus Etelä-Afrikan kyvystä hoitaa kisat oli suuri. Erityisesti kisaturistien turvallisuus puhutti maailmalla, ääriesimerkkinä luotiliivejä brittifaneille markkinoinut yritys. Turnauksen aikana ei kuitenkaan toteutunut yhtään vakavaa turvallisuusuhkaa. Järjestelyt olivat muutenkin onnistuneet ja lähestulkoon kaikki kisaturistit tyytyväisiä kokemaansa.

Tutkimuksen mukaan eteläafrikkalaisten oma käsitys maastaan taasen koki täyden romahduksen. Reputation Instituten johtajan Dominik Heilin mukaan monessa maassa vastaavaa pudotusta seuraisi hallituksenvaihdos.

On toki muistettava, että isojen juhlien jälkeen koittaa aina jonkinlainen ”palautuminen kohti keskiarvoja”. MM-kisojen alla ja niiden aikana vallitsi aivan poikkeuksellisen vahva kansallisen yhtenäisyyden tunne – lähin vertauskohta on maan isännöimissä ja voittamissa vuoden 1995 rugbyn MM-kisoissa. Ei siis ihme jos takki on nyt tyhjä.

Toisaalta näin suuri pudotus lienee paremmin ymmärrettävissä sen valossa, että jälkimmäinen kyselytutkimus suoritettiin kolmen viikon pituisen ja 12 miljoona henkilötyöpäivää maksaneen julkissektorin lakon aikana. Kukin voi hyvin arvata kansalaisten reaktion koulujen ja sairaaloiden sulkemiseen maassa, jossa julkiset palvelut ovat muutenkin kortilla.

Oliko sitten kyse vain normaalista palkkaneuvottelusykliin perustuvasta mielialojen vaihtelusta? Lakot ovat Etelä-Afrikassa jokatalvinen vuotuisten palkkaneuvotteluiden huipentuma. Tänäkin vuonna uhka oli ilmeinen jo ennen MM-kisojen avajaisia – kisat vain siirsivät lakkoa kuukaudella parilla.

Voi kuitenkin olla, että kyselytulokset heijastavat pidempikestoistakin turhautumistrendiä. Valtapuolue ANC:n taustatukijana tunnettu ammattiyhdistysten keskusliitto COSATU on saanut puristettua hallitukselta kaksi kertaa inflaatioastetta suuremmat palkankorotukset nyt jo useamman vuoden ajan. Nämä korotukset koskevat kuitenkin vain murto-osaa työikäisistä. Varsinkin suurille työttömien köyhien massoille ne ovat laiha lohtu.

Samalla kannustimet työllisyyden lisäämiseksi ovat tyssänneet poliittiseen vastarintaan. Erityisen pahana ”tikittävänä aikapommina” pidetään nuorten yhä madaltuvaa työllistymisastetta. Valtiovarainministeriö on esittänyt yrityksille myönnettävää tukea nuorten palkkaamiseksi, mutta COSATU on torjunut aloitteen peläten tämän vaarantavan jäsentensä aseman. Jotain olisi kuitenkin tehtävä – jopa liiton perustaja Jay Naidoo peräänkuuluttaa nyt joustoa vanhoilta kollegoiltaan.

Työllisyystalkoiden ollessa tuumaustauolla köyhyyttä ja tuloerojen kasvua lievitetään tulonsiirroin. Professori Haroon Bhorat Kapkaupungin yliopistosta huomauttaakin, että yhä useammat Etelä-Afrikan työikäisistä ovat käytännössä tulonsiirroista riippuvaisia. Näitä ei voi kuitenkaan loputtomiin kasvattaa ellei myös työllisyysastetta saada vähitellen kohennettua.

MM-kisaturistien kokemukset osoittavat todeksi Etelä-Afrikan kyvyn mobilisoida yhteiskunnan voimavarat ja luoda onnistumisia. Onko kisaprojektista huokunut draivi siirrettävissä yhteiskuntapolitiikan kriittisille tehtäväkentille? Tarvittavia osaamiskeskuksia maassa kyllä löytyy niin yksityisen sektorin, akatemian kuin hallinnonkin keskuudessa. Kriittiseksi nousee poliittinen johtajuus ja pitkänäköisyys näiden valjastamiseksi kehitystavoitteita palvelemaan.

Virkansakin puolesta pitkänäköisyyttä nykyhallituksessa edustaa ministeri Trevor Manuel. Uuden kansallisen suunnittelukomitean puheenjohtajana hän nimittäin vastaa maan kehitysvisioinnista. Ensimmäinen teema, johon Manuel on työssään tarttunut, on yhdyskuntarakenne. Manuelin mukaan tämä edelleen apartheidin aikana luotuja linjoja noudattava rakenne on työnteon ja kansalaispalvelujen kannalta yksi maailman tehottomimmista: ”Rakenteemme soveltuu oman auton omistaville keskiluokkaisille perheille, vaikka väestöstämme valtaosa on köyhiä ja julkisesta liikenteestä riippuvaisia.”

Manuel antaa esimerkin nykyisen yhdyskuntarakenteen luomista rasitteista kansalaisille ja julkiselle varainkäytölle: ”Hallinto tukee arviolta 15 000 randilla kuukaudessa yhden työntekijän matkakustannuksia KwaNdebelesta Pretoriaan, jossa tämä ansaitsee 2 000 randia kuukaudessa kotiapulaisena työskennellessään.”

Työsarkaa riittää – on syytä toivottaa Manuelille jaksamista työssään.

Juha Savolainen, lähetystöneuvos, 1.11. Suomen suurlähetystö, Pretoria

________________________________________________________________

 

Julkisten menojen leikkauskuuri alkoi

Johanna Lukkarila / LONBritannian säästökuuri alkoi. Hallitus päätti laittaa finanssikriisin ja edellisen hallituksen suurellisen velanoton kurjistaman talouden kuntoon. Britannian budjettivaje on 109 miljardia puntaa, suurin Euroopassa ja 11 prosenttia BKT:stä. Uusi hallitus ilmoitti heti valtaan astuessaan keväällä, että Britannian julkisen talouden tila on kestämätön ja suunnittelevansa rajuja toimia sen kohentamiseksi. Näin todella tehtiin.

Lokakuun lopussa julkistettu julkisten menojen leikkausohjelma on Iso-Britannian suurin sitten toisen maailmansodan. Leikkauksia on luvassa yhteensä 81 miljardia puntaa. Nämä leikkaukset eivät jätä ketään kylmäksi. Tavoite edellyttää eri keskushallinnon toimijoilta keskimäärin 19 prosentin säästöjä seuraavien neljän vuoden aikana ja vaikutus ulottuu sitä kautta yhteiskunnan joka tasolle.

Leikkaukset eivät kuitenkaan kohdistu tasaisesti kaikkiin sektoreihin, vaan hallituksen mukaan niiden takana on tarkka poliittinen harkinta, mihin suuntaan Britannian halutaan menevän. Britannian talous on joutunut epätasapainoon ja nojaa liikaa julkiseen kulutukseen ja velanottoon. Painopiste on nyt siirrettävä yksityiselle sektorille ja valtion tuki kasvua edistäville sektoreille. Hallitus haluaa yksityisen sektorin ottavan paikkaa julkiselta sektorilta kasvun luojana.

Britanniasta halutaan tehdä maailman helpoin paikka perustaa yritys. Hallitus tavoittelee kilpailukykyistä Britanniaa, joka on auki kaupankäynnille ja sijoituksille. Osana rahojen uusjakoa ja leikkauksia hallitus ilmoitti myös verotoimista. Yleisesti verot nousevat, kuten kiristyksissä on tapana, mutta yritysveroa lasketaan asteittain 24 prosenttiin, mikä on yksi hallituksen yrityssektoria pönkittävistä toimista. Uusi hallitus on omistautunut näyttämään maailmalle, että Britannia on potentiaalinen liikekumppani kaikille, jotka haluavat sijoittaa Eurooppaan.

Uutta linjaa tukevat myös infrastruktuuriin suunnattujen varojen lisääminen. Syksyn mittaan hallitus on järjestelmällisesti ilmaissut tukensa vihreän talouden ja tähän tähtäävän uuden teknologian edistämiselle. Yksi suurimmista hyötyjistä rahanjaossa on energia- ja ilmastoministeriö, jolle annetaan lisävaroja vihreän infrastruktuurin tukemiseen. Muillekin talouden kasvua edistäville sektoreille, kuten tieteeseen ja liikenneinfrastruktuuriin, jaetaan lisävaroja. Britannia tavoittelee siis järjestelmällisesti talouden muuttamista kilpailukykyisemmäksi ja vihreämmäksi ja tähän tarvittavan teknologian luomista.

Leikkaukset kohdistuvat kaikkein voimakkaimmin yhteiskunnan tuottamattomaan osaan eli sosiaalietuuksiin. Hyvinvointietuuksien leikkaaminen taas kohdistuu suorimmin kaikkein köyhimpiin. Hallitusta onkin kritisoitu pitkin syksyä reiluuden periaatteen unohtamisesta suunnittelemissaan leikkauksissa.

Menoleikkausten vaikutuksia taloudelle on vaikea arvioida. Viimeisimmät ennusteet, jotka osasivat jo ottaa huomioon tulevan säästökuurin, ennustavat ensi vuodelle reilun kahden prosentin kasvua. Suurimpana riskinä on, että leikkaukset osuvat kotitalouksiin ja yrityksiin niin voimakkaasti, että tämä näyttäytyy huomattavasti alempana kulutuksena. Puolen miljoonaa julkisen sektorin työpaikan ennustetaan häviävän. Yksityisen sektorin työpaikkojen luomisen uskotaan kuitenkin paikkaavan tätä.

Hyvät uutiset ovat, että vuoden aikana jo toteutetut veronkorotukset, jotka ovat osa kiristyspakettia, yhdessä jo tehtyjen ensimmäisten leikkausten kanssa eivät ole huomattavasti vaikuttaneet talouskasvua pienentävästi. Jos hyvät uutiset jatkuvat, hallitus on onnistunut vedonlyönnissään ja saa tästä pisteet kotiin seuraavissa vaaleissa. Todellinen testi, oliko päätös oikea ja pystyykö yksityinen sektori astumaan julkisen sektorin tilalle talouskasvun luojana, tulee ensi syksynä, kun leikkaukset alkavat purra ja palveluita lakkautetaan.

Oppositio on leimannut leikkaukset Britannian suurimmaksi vedonlyönniksi ihmisten hyvinvoinnilla ja maan talouskasvulla. Mielestään näin nopeat leikkaukset tekevät todelliseksi vaaran uudesta taantumasta. Yrityssektorin edustajat sen sijaan tukevat hallituksen leikkaussuunnitelmia ja pitävät niitä välttämättöminä maan talouden tasapainottamiseksi. Monet ay-johtajat pitävät leikkauksia ainakin osittain perinteisestä konservatiivista ideologiasta syntyneinä. Vakuutuksia siitä, että julkisen sektorin työpaikkojen vähennykset ja hyvinvointipalvelujen mittavat leikkaukset ovat hyväksi Britannialle, pidetään järjettöminä.

Markkinat reagoivat leikkausohjelmaan hyvin maltilliseesti. Mikäli hallitus ei olisi pysynyt kesäkuun hätäbudjetissaan ilmoittamissa linjauksissa, olisi se ollut suurempi uutinen ja omiaan aiheuttamaan liikehdintää markkinoilla. Toisaalta jos hallituksen toimet johtavat taloudelliseen alamäkeen, eikä hallitus silloin osoita toimissaan joustavuutta, tulee tämä huolestuttamaan sijoittajia. Finanssisektori on keskeinen osa Britanniaa ja sen reaktioita seurataan politiikassa tarkasti.

Toteutuuko Britannian kunnianhimoinen tavoite kasvun varmistamisesta kannustamalla yrityksiä ja yksityisen sektorin astumista valtion tilalle? Entä onko hallitus valmis muuttamaan toimiaan, jos hallituksen toimien seurauksena on valtava määrä työttömiä ja talouskasvun hidastuminen? Britannian toimet ovat todellista tasapainoilua leikkausten ja talouskasvun takaamisen välillä. Rohkeuden puutteesta hallitusta ei ainakaan voi syyttää. Kuten mediassa todettiin ”Yksikään valtiovarainministeri ei voi tehdä 81 miljardin punnan leikkauksia ilman, että valtio kärsisi siitä. Britannia tulee olemaan eri valtio tästä päivästä lähtien”. Toivotaan, että tämä tarkoittaa muutosta myönteiseen.

Johanna Lukkarila, lähetystösihteeri, 26.10., Suomen suurlähetystö, Lontoo

________________________________________________________________

 

Täällä Canberra

Juha Parikka / CANAustraliassa on viime viikkoina eletty poliittisesti kuumia aikoja. Maa sai ensimmäisen vähemmistöhallituksensa 70 vuoteen, joka kaiken lisäksi on jo kertaalleen ehtinyt kokea äänestystappion. Ei siis ihme, että väki on jokseenkin ymmällään. Hämmennyksen syvyyttä lisää, että kolme vuotta sitten vaalit maanvyörymällä voittanut pääministeri kaadettiin palatsikumouksessa muutama viikko ennen vaaleja. Mutta vaalien jälkeen hänet otettiin takaisin hallitukseen, tällä kertaa ulkoministeriksi. Kaverin nimi on muuten Kevin Rudd.

Ruddilla on tyypillinen australialainen tausta. Hänen esi-isänsä siirrettiin rangaistusvankina Australiaan vuonna 1801. Syy: hän varasti säkillisen sokeria. Australiasta on sittemmin kehittynyt yksi maailman suhteellisesti vauraimmista maista. Perusta luotiin siirtovankien ilmaisella työllä. Palkintona seurasi vapaus, jota myös hellästi vaalitaan. Australiassa hallitusvalta ja auktoriteetit on tarkoitettu kaadettavaksi – ei katsottavaksi ylöspäin.

Taloudessa tämä tarkoittaa vapaan yrittämisen kunnioittamista. Maalla onkin mennyt erityisen hyvin sen ensimmäiset kaksi vuosisataa, eikä loppua näy. Viimeisimmästä talouskriisistä se selvisi ainoana OECD-maana ilman merkittäviä ongelmia ja plus-merkkisillä kasvuluvuilla.

Suomalaisyrityksille Australia tarjoaa voimakkaan kysynnän markkinat. Raskaan teollisuuden, erityisesti kaivossektorin tarpeet logistisine ketjuineen ovat luoneet merkittäviä hankkeita suomalaisille isoille firmoille kuten Outokumpu, Outotech ja Konecranes.

Suomalaisten vahvuus, ”insinöörikaman” kauppaaminen Business to Business on ollut valttimme. Vähitellen maailma kuitenkin muuttuu ja meidän tulisi pärjätä myös kuluttajakysynnän puolella. Australiassa siihen on erinomaiset edellytykset. Näkyviä elementtejä on. Nauticatin moottoripurjehtijoita myydään aktiivisesti, designilla on erittäin voimakasta kysyntää Iittalan ja Marimekon näkyessä jopa katukuvassa. Kruununjalokivi Suuntokin näkyy, mutta useimmiten piilossa eritasoisten urheiluliikkeiden sokeissa pisteissä. Suunnon tapaiselle, brändiään taidokkaasti manageeraavalle firmalle Aussie-markkinat ovat vielä kuin koskematon hedelmä. Outback, vuoristot, joet, järvet ja meri tarjoavat liikuntainstrumenteille ehtymättömän urheiluhullun asiakaskunnan, joille rannetietokoneeseen sijoittaminen on ”pikkujuttu”.

Kolmantena tekijänä on Cleantech. Tästä alasta Canberran-suurlähetystö on julkaissut hiljattain mittavan selvityksen. Sen keskeisenä johtopäätöksenä on, että Australia tarjoaa suomalaisyrityksille puhtaiden teknologioiden osalta mielenkiintoisen, haastavan ja runsaasti mahdollisuuksia sisältävän toimintaympäristön. Australiassa on runsaasti ilmastonmuutokseen liittyviä ongelmia, jotka odottavat ratkaisijaansa ja sitä kautta tarjoavat merkittäviä kaupallisen toiminnan mahdollisuuksia. Kiinnostuneet voivat tilata selvityksen osoitteesta www.cleantechfinland.com tai UM:n kauppapoliittiselta osastolta tai miksei suoraan suurlähetystöstä (sanomat.can@formin.fi).

****

Muutama sana Canberran kaupungista. Sanotaan, että Sydney on Australian Los Angeles ja tyylikkäämpi Melbourne kuin San Francisco. Canberralle jää siis Washingtonin rooli. Eli keinotekoisen, poliittisella päätöksellä synnytetyn pääkaupungin rooli, joka tuli sijoittaa puolueettomalle maaperälle. Aivan kuten Helsinki, noin sata vuotta ennen Canberraa (niin myönnettäköön, että Helsinki kuuluu poliittisella päätöksellä synnytettyjen pääkaupunkien maineikkaalle listalle).

Canberran maine on jostain syystä vähän tylsä. Itse olen kuitenkin eri mieltä. Se on maan poliittisen ja hallinnollisen eliitin keskus. Kaiken lisäksi se on miellyttävä puutarhakaupunki, joka sijaitsee keskellä mitä hienoimpia vuoristo- ja luontomaisemia. Kengurut ja papukaijat antavat sille oman värinsä ja äänimaailmansa. Elämä on ”nice’n easy”. Ilmansaasteita tai liikenneruuhkia ei ole. Kaupungin kulttuuri- ja shopping-mahdollisuudet ovat runsaat. Ravintolat ovat huipputasoa ja kustannuksetkin pysyvät jonkinlaisissa raameissa. Sen sijaa ”menoelämää” etsivä pettyisi.

Myös iso raha liikkuu Canberrassa. Tämä koskee julkisia hankintoja. Tällöin kyseessä ovat varsinkin it-alan ja puolustusteknologian hankinnat. Australian mittavin tämänhetkinen julkinen hankinta, kansallisen laajakaistaverkoston perustaminen, on kokonaisarvoltaan noin 40 miljardia euroa. Canberrassa on myös kaksi erinomaista yliopistoa, joista toinen – ANU eli Australian National University – lyö kansainvälisissä vertailuissa Suomen korkeimmat oppilaitokset mennen tullen. Yllä oleva tarkoittaa, ettei Oseaniaan suuntaavien suomalaisyritysten kannata laiminlyödä Canberraa pohtiessaan toimintastrategioitaan ja markkinointiaan tässä maailmankolkassa. Etelän ristin alla on hyvä elää ja olla. Eikä Australia ole kovinkaan kaukana - muuta kuin mielikuvissa.

Juha Parikka, ministerineuvos, 19.10, Suomen suurlähetystö, Canberra

 

______________________________________________________________

 

Täällä Soul: Työn voimattomuus

Matti Tervo / SOUSoulia vaivaa kiireisyys. Silti näyttää kuin moni ei olisi oikeastaan tekemässä mitään - kaupan ovella herra Lee kumartaa asiakkaalle, läheisen ravintolan kassan takana odottaa viisi nuorta opiskelijatarjoilijaa viiden pöydän ravintolassa, ulkona on roskia lajitteleva mummo Kim, ajumma, joka näyttää ohittaneen jo parhaan työikänsä. Kaupunki on kiireellisyyden tyyssija.

Herra Lee, ison kirjakaupan työntekijä, aloittaa päivänsä kukonlaulun aikaan keräämällä roskat kaupan ympäristöstä. Aamuriisit syötyään hän verryttelee hieman kolottavaa selkäänsä, joka vuosikymmenten rakennustyön johdosta on alkanut vanhalla iällä vihoitella. Työpaikka päätti hankkiutua hänestä eroon ennen viittäkymmentäviittä ikävuotta, sillä pitkä ura oli tuomassa hänelle suurta eläkepottia. Eläkkeen suurempi kertymä estettiin erottamisella.

Herra Lee huokaisee miettiessään vanhaa työpaikkaansa ja katsoo ystävällisesti kauppaan astuvaa ensimmäistä asiakasta: ”Annyong haseyo.” hän toivottaa pukuun sonnustautuneen miehen tervetulleeksi ostoksille. Illalla kukon mentyä jo unille, herra Lee vielä kumartaa ovella viimeiselle asiakkaalle. Vielä muutama tunti niin herra Lee pääsee lepäämään.

Herra Leen tyttö, neiti Lee, on päässyt nauttimaan isänsä pitkän työuran hedelmistä. Hän opiskeli Ewhan hyvässä yliopistossa ja pääsi toimistotöihin. Aamu alkaa toimistolla tavanomaisesti, ensin kumarrellaan vanhemmille työntekijöille ja sitten viedään teekuppi johtajan huoneeseen. Viereisessä työpisteessä mies tekee samoja hommia kuin neiti Lee. Toimisto on avomallia, joten työn jälki näkyy ja kuuluu, jostain syystä mies saa parempaa palkkaa vaikka hän ei ole yhtään pätevämpi. Miehillä on aina asiat paremmin.

Miehistä puheen ollen, Neiti Lee ei ole mennyt naimisiin, koska hänen täytyisi todennäköisesti vaihtaa työpaikkaa. Hänelle ei myöskään jäisi aikaa kasvattaa lastaan, sillä äitiysloma on liian lyhyt, viiden päivän isyyslomasta puhumatta. Neiti Lee tekee työnsä ja aamu kääntyy päiväksi ja päivä illaksi. Toimiston johtaja kököttää vielä loosissaan, joten hyvä työntekijä ei voi vielä lähteä kotiin, vaikka työt loppuivat jo neljän aikaan. Seitsemän aikaan johtaja ehdottaa illallista, mikä tarkoittaa humalapitoista juomista työporukassa ja oman vapaa-ajan katoamista tältä illalta. Viimeinen metro kuljettaa kotiin, jotta neiti Lee voisi herätä taas samanlaiseen päivään - johtaja nukkuu toimistossaan.

Mummo Kim kuuluu paikallisalueensa palveluhenkilökuntaan. Hänen kontollaan on roskien ulosvienti – ja lajittelu. Nuoruudessaan mummo Kim oli kotiäiti, ruuanlaittaja ja talosta huolehtija. Valtio pakkolunasti hänen talonsa miehen kuoltua ja korvaus tontista oli mitätön. Paikalla seisoo nykyään pilvenpiirtäjä. Rahaa ei ole, joten eläkkeellä oleva mummo työskentelee roskien lajittelijana. Joka aamu viiden aikaan hän herää lajittelemaan eilisillan roskat, jotka hän keräsi lähialueen ravintoloista. Lajittelu tapahtuu kadulla, josta pienet roska-autot lastit hakevat. Mummon askel on tiheä ja määrätietoinen, ja aamuiset töihin lähtijät joutuvat väistelemään kadulla hänen päättäväisiä ja äkkinäisiä liikkeitään. Haju on karmea, mutta leipä on ansaittava. Roska-auto saapuu ja poimii säkit, myöhemmin ne mätetään samalle lavalle ja kaadetaan samaan kasaan kaatopaikalle.

Nämä tarinat heijastavat Etelä-Korean tilastoja monissa kansainvälisissä talouden tutkimuksissa. Näistä tutkimuksista paljon päivänvaloa Suomessa saava kilpailukykyisyysmittari valaisee maiden ongelmia sisä- ja ulkomarkkinoilla. Mittauksen tarkkuutta ja ideaa voi tietenkin kyseenalaistaa monella tapaa, mutta päätarkoituksena tutkimuksilla on osoittaa maan heikkoudet, vahvuudet ja haasteet tulevaisuudessa – ne markkinoiden ongelmat, jotka saattavat estää talouskasvun syntymistä.

Etelä-Korea sijoittui tänä vuonna Maailman talousfoorumin WEF:in tekemässä tutkimuksessa kilpailukykyisyydestä sijalle 22, tippuen jo toista kertaa putkeen sijoituksissa. Toisessa tutkimuksessa, jonka teki sveitsiläinen IMD, Etelä-Korea sijoittui sijalle 23. Tässä tutkimuksessa sijoitus nousi 4 pykälää edellisen vuoden sijalta 27.
Maailman talousfoorumi moittii eteläkorealaisia työolosuhteita vaikeiksi. Näihin olosuhteisiin liittyy niin palkkaus – ja erottamiskäytännöt kuin työntekijöiden ja työnantajien monimutkaiset suhteet. Ongelmaksi työmarkkinoilla muodostuvat myös sukupuoltenvälinen epätasa-arvo, sekä maailman nopeimmin ikääntyvä työväestö. Työn tehottomuus on silmiinpistävää monella tapaa, kuten ensimmäisessä kappaleessa todettiin. Työ on monesti tuottamatonta palvelualojen työtä, joka valloittaa työväestöstä peräti 60 prosenttia.

Haasteet ja suunnitelmat Etelä-Korean työmarkkinoilla perustuvat näille huomioille. Naisten osuuden lisääminen työmarkkinoilla vähentäisi huolta työvoiman ikääntymisestä. Tähän liittyy naisten aseman parantaminen, sekä kunnolliset äitiys – ja isyyslomat. Tällä hetkellä naisten työvoiman osuus 25 ja 54 ikävuoden välillä on OECD-maiden alin, 62 prosenttia. Vanhojen työntekijöiden asemaa täytyisi myös ehostaa. Vaikka he ovatkin jossakin töissä, olisi mahdollisuus käyttää vanhaa työvoimaa paljon pidempään ja pitää heidät töissä niin sanotulla pääurallaan vielä yli 60-vuotiaiksi, kun nykyään suurin osa jää pois 55-vuotiaina. Heidän palkkansa ja työpanoksensa käy kannattamattomaksi yritysten kannalta, koska työympäristö muuttuu niin nopeasti. Nuoret työntekijät ovat jopa 3,5 kertaa halvempia.

Eräs ongelma joka ajaa työmarkkinoita yhä epätasa-arvoisemmaksi on tilapäisten työntekijöiden laaja palkkaus. Koska kulut vakituisesta työsuhteesta ovat suhteettoman korkeat Etelä-Koreassa, yritykset monesti palkkaavat työntekijöitä vain väliaikaiseen työhön. Näin heidän ei tarvitse maksaa eläkettä tai sairausvakuutuksia. Myös potkujen antaminen on helpompaa.

Tehottomuus on ehkä hankalin ja vaikeimmin muutettavissa oleva tekijä työympäristöissä. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kuin mitä voisi ajatella. Vanhat konfutselaiset opit ja kunnioitusperinteet riistävät nuoremmilta työntekijöiltä itsenäisyyden ja joissakin tapauksissa nopean ylenemisen mahdollisuuden. Monesti nepotismi ja ”hyvä veli”-suhteet saavat enemmän painotusta kuin pätevyys tai todistukset.

Työpaikalla toimettomana istuminen on myös monen työntekijän ongelma. Suurin osa toimistotyöstä kun ei ole luovaa työtä, vaan mekaanista, tuloksiin tähtäävää työtä. Työtä ei kuitenkaan ole loputtomasti, silti työpaikalla täytyy toimettomana odotella, että johtaja saa oman päivänsä pulkkaan. Työn ongelmista tai työn esteistä ei voi myöskään puhua suoraan johtajalle, vaan täytyy edetä hierarkiassa maltillisesti asiansa kohteliaasti esittäen ja toivoa jonkun ottavan asiasi kuuleviin korviinsa.

Kaiken kaikkiaan työmarkkinoiden kehitys nykyisellä mallilla on kestämätöntä. Pian on liian monta eläkeläistä liian pienellä osalla työntekijöitä elätettävänä. Mummot ja vaarit joutuvat myymään purukumia metroissa vielä pitkään, mikäli työmarkkinoita ei saada elvytettyä. Ensimmäinen askel työntekijöiden lisäämiseksi on naisten työmarkkinoille ottaminen ja rohkaisu lasten synnyttämiseen kunnollisilla äitiyslomilla – Etelä-Koreassa on tällä hetkellä Aasian pienin syntyvyys. Toinen askel on jonkinlainen arvojen muuttaminen, jotta työpaikoista saadaan tasa-arvoiset ja kaikille mukavammat.

Lisäksi vanhempien työntekijöiden eläketasoja voisi laskea, jotta he voisivat olla vielä hyödyllisiä yrityksille jossa he ovat pääuransa luoneet. Tehottomuuteen ei oikeastaan ole muuta lääkettä, kuin peiliin katsominen. Vaikka asioita tehtäisiin paljon ja nopeasti, vaikka pilvenpiirtäjä pystytettäisiin yhdessä yössä, sitä joudutaan korjaamaan viiden vuoden päästä. Nopea ei aina tarkoita hyvää, vielä harvemmin laadukasta ja tehokasta. Itsenäisempää otetta työnteossa ja työn jaossa kaivataan kipeästi.

Matti Tervo, poliittinen ja kaupallinen avustaja, 8.10., Suomen suurlähetystö, Soul


______________________________________________________________

 

Täällä Madrid

Mika Koskinen / MADKorkea työttömyys näkyy jo selkeästi Madridin kaupunkikuvassa. Käyn joka viikko lauantaina ostoksilla Las Ventas –torilla kaupungin sydämessä. Tori on tunnettu laadukkaana mutta samalla edullisena ostopaikkana. Viime vuoden lopusta lähtien taloustilanteen kurjistuminen näkyy torilla selvästi: sen roskiksia tongitaan ja myyjiltä kysytään tavan takaa poistettavista pilaantumassa olevista ja pilaantuneista tuotteista.

Perheemme vakituinen hedelmämyyjä Ana kertoi, että hänellä on joukko entisiä vakavaraisia asiakkaita illalla jonossa kysymässä, josko Ana -myyjämme voisi lahjoittaa heille jotain erääntyvää. Anan mukaan tiukka rahatilanne näkyy myös entistä suurempana hintatietoisuutena: sieltä ostetaan, mistä saadaan halvimmalla. Kauppansa tekevät erityisesti edulliset sesonkihedelmät- ja vihannekset. Viikon päätteeksi Ana lahjoittaa myymättä jääneet hedelmät ja vihannekset lähellä sijaitsevaan orpokotiin.

Katolisen kirkon avustusjärjestö Caritaksen tiedottaja, pappi Angel Arriví kertoi avun pyyntöjen kaksinkertaistuneen vuonna 2009. Eniten pulaa on elintarvikkeista ja vaatteista, mutta apua tarvitaan myös mm. vuokran, sähkölaskun ja koulumaksujen maksamiseen. Caritaksen viimeisen tutkimuksen mukaan Espanjassa on noin 9,5 miljoonaa köyhyysrajan (EU) alapuolella elävää kansalaista. Sellaiseksi Espanjassa luetaan alle 5000 euroa vuodessa ansaitsevat. Caritaksen asiakasprofiili on nyt myös laman myötä muuttunut. Asiakkaina on myös paljon nuoria työttömyydesta kärsiviä perheitä. Vakioasiakkaita ovat myös maahanmuuttajat, yksinhuoltajat ja eläkeläiset.

Arrivi korostaa, että Espanjassa turvaudutaan Caritaksen apuun vasta, kun perhe ei enää voi auttaa. Perhe on aina ensisijainen auttajaverkosto. Köyhyys on usein myös inhimillisempää pienissä taajamissa ja kylissä, jossa yhteisö huolehtii omistaan. Suurista kaupungeista yhteisön suoja puuttuu. Caritas on tähän asti pystynyt rahoittamaan kasvavan tarpeen yksityisillä lahjoituksilla ja omien varojen käytöllä. Espanjan Caritakselle suuntautuvat yksityiset lahjoituksen kasvoivat vuonna 2009 noin kahdeksalla prosentilla, lamasta huolimatta. Angel Arrivin mukaan espanjalaiset ovat hyvin solidaarisia hädässä olevia kohtaan ja tämä auttaa nyt vastaamaan yhteiskunnan heikko-osaisten huutoon. Lisäksi Caritaksen noin 4.000 työsopimussuhteisen työntekijän lisäksi 40.000 vapaaehtoista ovat tehneet hyvää työtä varainhankinnassa.

Espanjassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan takaraja on pisimmillään kaksi vuotta. Sen jälkeen lapsiperhe voi saada erilaisia sosiaalietuuksia ja muutamien kuukausien ajan noin 420 euron suuruista työttömyysavustusta. Työttömyyden pitkittyessä työttömien ja perheidensä asema on todellisuudessa hyvin tukala: tuolloin avustukset tippuvat olennaisesti.

Maahanmuuttajien asema korkean työttömyyden Espanjassa on useimmiten vielä espanjalaisia vaikeampi. Keskimääräinen työttömyysaste on maahanmuuttajien joukossa noin kaksinkertainen espanjalaisiin nähden. Myös nuorisotyöttömyys on olennaisesti korkeampi. Espanjan hallituksen työttömille maahanmuuttajille suuntaama vapaaehtoinen paluumuutto-ohjelma ei ole kuitenkaan saanut tuulta alleen. Tähän asti siihen on tarttunut vain muutama tuhat maahanmuuttajaa.

Siirtotyöntekijät eivät usko löytävänsä kelvollisesti palkattua työtä kotimaassaan eikä usko oman maan sosiaaliturvaan ole suuri. Lasten koulutus ja terveydenhuolto huolettavat erityisesti paluumuuttajaa, tutkimukset kertovat. Espanjassa on myös suuri joukko – pessimistisempien arvioiden mukaan jopa lähes miljoona – laittomasti maassa oleskelevaa siirtotyöntekijää. Heille ei valtio tarjoa juuri mitään sosiaalietuuksia: ilman perheen tukiverkkoa ahdinko on kestämätön. Kotimaahan paluuseen voi hakea valtion matkatukea ja taskurahaa.

Uusien yritysten perustaminen on Espanjassa hyvin alhaalla, vaikka työttömyys on korkealla. Espanja on ollut EU:n häntäpäässä yritysten perustamiseen liittyvän byrokratian osalta, mutta epäkohtaa on nyt pyritty korjaamaan laman aikana. Tulokset eivät ainakaan vielä ole näkyvissä. Pienyrityksiä lopetetaan ennätystahtia, mutta uusia syntyy vain verkkaasti. Eivätkö espanjalaiset ole valmiita ottamaan riskiä vai mistä haluttomuus johtuu? Iittalan tuotteita Espanjassa edustavan Italcris Oy:n toimitusjohtaja Magda Antón kertoi perheyritysten olevan kriisissä Espanjassa. Vaikean luotonsaannin, kasvaneiden luottotappioiden ja voimakkaasti laskeneen kotimaisen kysynnän lisäksi perheyrityksiä vaivaa sukupolven vaihdoskriisi.

Magdan mukaan nykysukupolvi ei ole valmis tekemään vuorotta työtä sekä kestämään epävarmuutta ja riskiä. Suuret yritykset tarjoavat Magdan mukaan houkuttelevamman uravaihtoehdon nuorille. PK-yritykset ovat hänen mukaansa toden totta kriisissä: noin miljoonan PK-yritystä lopetti toimintansa vuonna 2009 ja sama trendi jatkuu kuluvana vuotena. Valtion tarjoamat kanavat luotonsaannissa eivät Magdan mukaan toimi: ehdot luoton saamiseksi ovat aivan liian tiukkoja.

Valtion luottolaitos ICOn linjajohtaja Enrique Blancon mukaan PK-yritysten luototus takkuilee yhä, sillä pankit ovat nyt hyvin varovaisia Espanjassa voimakkaasti kasvaneiden luottotappioiden myötä. Nyt halutaan pelata varman päälle. ICOn liikepankkien kautta kanavoima luototus PK-yrityksille on käynyt kaupaksi hyvin ja loppunut jo alkukesästä. Temaattiset lainat esim. kestävän kehityksen alalla toimiville yrityksille ovat myös olleet kysyttyjä. Blancon mukaan erityisen hankala tilanne on nyt niillä PK-yrityksillä, jotka kärsivät maksuvaikeuksista. Heitä ei luotota nyt juuri kukaan.

La Antigua Churreria perinteisiin leivonnaisiin erikoistuneen kahvila/ravintolaketjun omistava Julio Quiroga kertoo toisaalta juuri avanneensa uuden ravintolan. Hänen mukaansa vanhat, vakavaraiset yrittäjät voivat nyt löytää uusia, edullisia businessmahdollisuuksia. Hänen uuden ravintolansa liiketilan vuokra on vain 50 prosenttia edellisen vuokralaisen vuokrasta. Quiroga korostaa, että mahdollisuudet ovat nyt vähissä uudella, lainarahoituksella liikkeellä olevalla yrittäjällä. Uudet yrittäjät ovat nyt myös korostuneen pelokkaita. Tilaa on silti aina uusille ja innovatiivisille yritysideoille. Hyvän yritysidean luomiselle on nykyisin myös entistä paremmat valmiudet, sillä yrittäjien oma koulutustaso on noussut, kertoo Madridin maineekkaassa ESADE-kauppakorkeakoulussa MBA-tutkinnon suorittanut Julio Quiroga.

Mika Koskinen, lähetystöneuvos, 27.9, Suomen suurlähetystö Madrid


______________________________________________________________

 

”Itseensä luottava kansakunta”

Juha Markkanen / TUKRuotsissa pidettiin valtiopäivä-, maakäräjä- ja kunnallisvaalit sunnuntaina 19. syyskuuta. Siis kolmet vaalit yhdellä kertaa. Itse asiassa aika fiksua, voi juolahtaa mieleen. Ei tarvitse joka vuosi äänestää eri vaaleissa. Vaalien alla Ruotsin poliittisen keskustelun ja dialogin intensiteetti puolestaan yllätti ainakin näin ensi kertaa vaaleja seuraavan. Vaalitenttejä, poliittista debattia, väittelyä ja tenttausta on tullut mediasta viikkokausia varsinkin televisiosta aamusta toiseen ja illasta iltaan usealta kanavalta. Myös painetussa mediassa vaalit ovat olleet pääteema jo toista kuukautta. Vaalit muuten voitti se ryhmittymä (hallitusallianssi), joka katsoo enemmän eteenpäin ja vähemmän taaksepäin.

Kuten tiedämme, asioista keskusteleminen kuuluu siis täällä Ruotsissa asiaan. Siis myös politiikassa. Keskustelukulttuuri on Ruotsissa hyvin luontevaa. Keskustelut ovat normaali elämään kuuluva asia täällä. Myös siis politiikassa asioista väitellään ja keskustellaan. Tähän liittyy se, että puhuja uskoo ja luottaa omaan näkemykseensä mutta antaa arvon toisenkin näkemykselle. Hyvä siis näin. Suomessa on ruotsalaisesta keskustelukulttuurista aika ajoin väännetty Suomessa vitsejä, mutta onko läntisen naapurimme keskustelukulttuuri todellakin poikkeus globaalissa mielessä vai onko oma ”suomalainen keskustelukulttuurimme” tai ehkä jopa ”keskustelemattomuuden kulttuurimme” sittenkin se poikkeus valtavirrasta? Jätän tähän kysymykseen vastaamisen kunkin lukijan omaan harkintaan.

Keskustelukulttuurin yksi ulottuvuus luonnollisesti on, että omat näkemykset tulee tietysti osata perustella ja markkinoida muille ymmärrettävästi. Markkinointi on sekin Ruotsissa normaali ja luonnollinen asia, kuten myös globaalissa tarkastelussa. Omassa 110%:n innovaatiouskoisessa Suomessamme sana ”markkinointi” on puolestaan edelleen jossain mitassa lapsipuolen asemassa, kun mietitään bisneksen- ja kaupantekoa. Edelleen voi kuulla valitusvirsiä siitä, miten vaikeaa bisneksen teko ulkomailla on.

Markkinointiin täällä Ruotsissa kuuluu yhtenä ulottuvuutena, että omasta sinikeltaisesta maasta ollaan aidosti ylpeitä. Kansainvälisessä bisneksessä tuodaan ruotsalaisuus peittelemättä ja itseensä luottaen esille voimavarana. Eli täällä uskotaan omaan asiaan ja bisnekseen sekä kansakuntaan. Tämä on kaiken perusta. Näin on ollut ja tältä pohjalta rakennetaan edelleen kansainvälistä bisnestä.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja presidentti Martti Ahtisaari arvioivat heinäkuussa 2009 Porissa Suomi-Areenan keskusteluissa Suomen brändikeskustelussa, että meillä Suomessa lienee edelleen itsetunto- ja itseluottamushaasteita voitettavanamme. Nämä arviot eivät ole pielessä. Toivon kuitenkin itse voivani vielä nähdä sen päivän, jolloin suomalaiset yritykset nostavat ylpeästi esille suomalaisuuttaan kansainvälistä bisnestä tehdessään. Joitakin uusia ituja tästä on jo näkyvissa. Viimeksi luin Lumenen nostavan Suomen ja suomalaisuuden omassa markkinoinnissaan selvästi aiempaa selvemmin esille. Hienoa! Ehkä taloutemme lippulaivamme Nokiakin joskus liputtaa tähänastista vahvemmin suomalaista juuristaan.

Tänne Ruotsiin muuten kannattaa edelleen katsoa bisnesmielessä. Sillä niin vain on, että kasvaneista Ruotsin kauppaluvuista huolimatta kanssamme täysin samankokoisten Norjan ja Tanskan kauppaluvut tänne ovat niin vienneissä kuin tuonneissakin selvästi Suomea suurempia. Mutta muistetaan, että tehdään sitä bisnestä itseemme ja omaan asiaamme sekä Suomeen ja suomalaiseen osaamiseen lujasti luottaen mutta annetaan samalla arvo vastapuolellekin.

Juha Markkanen, ministeri, 20.9., Suomen Tukholman suurlähetystö
Kirjoittaja toimi Kauppapolitiikka-lehden päätoimittaja vuosina 2004-2007


 _______________________________________________________________

 

Lama on teknisesti ohi Irlannissa

Rolf Johansson / DUBUutistenlukijan ääni pauhaa jättikankaalta Murphyn pubissa Etelä-Dublinissa? Lama teknisesti ohi? Mitä se merkitsee? - Ei mitään! Valhetta kaikki!  Kanta-asiakas Damian reagoi voimakkaasti.  Hän on ollut työttömänä kaksi vuotta.

Uutistenlukija, suosittu Sharon Ni Bheolain jatkaa: - Useimmat asiaintuntijat uskovat pahimman taantumavaiheen olevan ohi.Vuonna 2009 BKT oli 8 prosenttia miinuksella. Tänä vuonna saavutetaan nollakasvu. Ensi vuonna odotetaan 2 prosentin kasvua. Työttömyyden odotetaan kuitenkin pysyttelevän 13–14 prosentissa lähivuosina.

Siinä kuulitte. Työttömyys kasvaa. Lama teknisesti ohi. Höpö. höpö, Damian toteaa.
Istun viereisessä pöydässä ja olen lukevinani Irish Timesia. Parempi olla kommentoimatta Damiania.

Sharon Ni Bheolain antaa taustaa:
- Yli kymmenen vuotta kestäneen taloudellisen nousukauden jälkeen, kohtasi ”Keltti-Tiikeri” Irlantia vuonna 2008 vaikea taloudellinen laskusuhdanne. Maalle erittäin tärkeät ulkomaiset investoinnit jäivät pois maailmanlaajuisesta kriisistä johtuen. Tämän lisäksi kotimarkkinoita hallinnut yksipuolinen rakennustuotanto petti. Tästä johtuen, työttömyys kasvoi 5 prosentista 13 prosenttiin. Irlantilainen talous taantui, verotulot romahtivat ja valtionvelka kasvoi – Irlanti ottaa tällä hetkellä ulkomaista lainaa 400 miljoonaa euroa viikossa. Irlannin luottoarvoa on laskettu, joten laina tulee jatkossa vieläkin kalliimmaksi. Palkat ovat laskeneet 20 prosentilla yksityisellä sektorilla ja 10 prosentilla julkisella sektorilla. Valtion pitää säästää n. 4 miljardia vuodessa, joten sosiaalipalveluja karsitaan raskaalla kädellä.

Sinäänsä tuttua tekstiä. Kävin taannoin talousseminaarissa. Sielläkin todettiin makrotalouden näyttävän paremmalta kuin vuosi, pari sitten. Vienti on alkanut vetää. Se näkyy tilastoissa, mutta se ei lohduta Damiania. Eikä 450 000 muutakaan työtöntä. Työttömyys on 13,8 % ja kasvaa yhä.

Kaikki rahat menevät hemmetin pankkien tukemiseen, Damian raivoaa. Uutisissa on siirrytty käsittelemään Irlannin pankkikriisiä:

- Syksyllä 2008 irlantilainen pankkilaitos ajautui kriisiin. Valtiovalta on joutunut takaamaan asiakkaiden yksityiset talletukset 100 000 euroon asti. Yksi pankki on – Anglo-Irish Bank – kansallistettu, ja valtio on luvannut ostaa pankkien huonot luotot. Tämä tehdään roskapankin Naman (National Asset Management Agency) välityksellä, jolle on tarkoitusta varten myönnetty 90 miljardia euroa kymmenvuotiskaudelle.
Suomen tilanne kaksikymmentä vuotta sitten tulee mieleen. Sinä rytäkässä hävisivät HOP, KOP, SYP, STS ym. Perustettiin oma Nama, Arsenal. Suomi oli syöksykierteessä.

Keltti-tiikerin aikakaudella irlantilaiset pankit olivat olleet enemmän kuin anteliaita, jopa vastuuttomia, antolainauksessaan, nyt niistä tuli itse luomansa kuplan uhreja. Tavalliselle kansalaiselle tämä merkitsi asuntojen arvojen romahtamista, maksuvaikeuksia ja pahimmassa tapauksessa eläketurvan menettämistä. Tunteet kuumenivat. Pankeista tuli syntipukkeja. Allied-Irish Bankin yhtiökokouksessa heitettiin tomaatteja ja kananmunia.

On aika jättää Murphyn pub.
- Take care, Damian.
- God bless, Mr Finland.

Moikkaan myös baaritiskillä seisovaa Liamia. Hän on pubissa viimeistä iltaa. Ensi viikolla kone vie Australiaan töihin. Nousukauden aikana tuhannet ihmiset, pääasiassa Itä-Euroopasta, tulivat Irlantiin töiden perään. Nyt he ovat jättämässä maan, töitä kun ei ole. Samoin irlantilaiset ovat ensi kertaa vuosiin lähteneet työnhakuun ulkomaille. Ennen kyseessä oli köyhä väki. Nyt lähtevät myös hyvin koulutetut nuoret., juuri niitä joita tarvittaisiin Irlannin jälleenrakentamiseen.

- Erin go bragh, Liam!
- Erin go bragh, Rolf!

Uutisissa toistetaan pääaihe:
- Irlannissa lama on teknisesti ohi.
Erin go bragh. Kyllä Irlanti pärjää.

Rolf Johansson, lähetystöneuvos, 13.9., Suomen suurlähetystö, Dublin

 

 

 

______________________________________________________________

 

Täällä Moskova

Marja Liivala / MOSRahoituskriisi on Venäjällä julistettu päättyneeksi, ja metsäpalojen savutkin ovat haihtuneet. Kasvava kulutus kääntää taloutta kasvuun. Mutta millaista on olla kuluttajana maan keskuksessa ja runsaudensarvessa, Moskovassa?

Valikoimat Moskovassa ovat omaa luokkaansa verrattuna ”ulkokehän takaiseen alueeseen”, kuten susirajaa täällä kutsutaan. Kaupungin keskustassa ostosten teko on tosin turhauttavaa ja kallista. Jäljellä olevista pikkukaupoista voi ostaa mitä kulloinkin sattuu olemaan, mutta älä sentään kysy vaniljasokeria, valkopippuria tai kookosmaitoa. Kunnon valintamyymälöitä on keskustassa harvassa, ja hintataso vie ostohalut nopeasti.

Niinpä lähdemme ajamaan, matelevassa ruuhkassa tietenkin, kaupungin rajan taakse kohonneisiin MEGA-kauppakeskuksiin. Ikean perustamissa jättimäisissä ostoparatiiseissa on kussakin parisataa vuokralaista, kuten Stockmann. Venäläiset ovat ottaneet konseptista oppia ja perustaneet pienempiä keskuksia pitkin kaupunkia, metroasemien lähelle.

Markkina ei liene täyttynyt, kun ruokakaupassa on tunnin kassajono, vaikka kassoja on 87. Monet kaupat ovat 24 tuntia auki eikä aukioloajoista käydä keskustelua. Kauppakeskukset ovat suomalaisiin nähden usein ylellisiä. Niissä on elokuvateattereita, sisäluistinratoja ja ruokakeitaita – yhden keskuksen yläkerrasta löytyy jopa huvipuisto täysimittaisella vuoristoradalla!

Tavallinen kansa ostaa yhä vaatteita ja rakennustarvikkeita tavaratoreilta. Hankalaa, mutta halpaa. Älä kysy takuuta. Liiketoimintaa pyörittävät usein kiinalaiset. Elektroniikkamarkkinoilla valtaa pitää ”Gorbushka”, josta on jopa kirjoitettu romaani. Moskovalaisen kulttuuritalon puistoon 1990-luvulla nousseesta legendaarisesta CD-torista on kasvanut valtava kauppakeskus, jossa isot ja pienet liikkeet realisoivat kaikkea mahdollista elektroniikkaa ja siihen liittyvää. Kaikki länsimerkit eivät ole edustettuina Venäjällä, mutta Gorbushkasta niitä kuitenkin saa, jopa ennen julkaisua.

Venäjällä maksetaan ruplilla. Euroja on kaupassa turha tarjoilla, vaikka monella onkin niitä sukanvarressa. Vaihtobisnes on kilpailtua ja hyvin järjestettyä, ja ruplan kurssikin pitänyt kutinsa. Mutta kopeekat alkavat olla riesa, sillä niillä ei ole enää arvoa, kun eurosta saa lähes 40 ruplaa. Paljonko kolikkojen käsittely kansantalouden tasolla maksaakaan?

Luottokortteja käyttävät vasta harvat. Yhä useammalla on kuitenkin ladattava maksukortti, jollaisille palkat usein maksetaan. Harmi kyllä, monet ulkomaisetkin kauppaketjut painavat hintoja alas jättämällä korttijärjestelmät hankkimatta. Setelitukku on varattava mukaan jopa seuramatkoja maksettaessa. Kulutusluoton edellytyksenä ovat usein lailliset tulot. Palaako harmaa palkanmaksu, kun työnantajan sivukulut ensi vuonna nousevat 8 prosenttiyksiköllä?

Postimyynti on Venäjällä lapsenkengissä, onhan postilaitoksen reformikin pahasti kesken. Mutta Moskovan 15 miljoonan ihmisen markkinoilla ei tarvitse postissa jonotella. Netin kautta voi tilata kotiin ruokakassit, sushia, petanque-pallot tai vaikka tukiopettajan koululaiselle.

Tuontituotteet ovat tullimuurin vuoksi kalliita, ja elintarvikevalikoimat osin jopa heikenneet. Omavaraisuuteen tähtäävä maatalouspolitiikka ei näytäkään nopeuttavan tarjonnan monipuolistumista. Kansainvälisen merkin muropaketti voi maksaa keskustan kaupoissa 15 euroa, kun sen Suomessa saa neljällä eurolla. Venäjän määräykset asettavat tuontitavaralle ankaria vaatimuksia, kuten Suomessakin on kuluneena kesänä saatu havaita. Venäläisiä valmistajia kohdellaan armollisemmin.

Kuluttaja ei välttämättä silti ole kuningas. Pakkauksiin ei monien elintarvikkeiden kohdalla tarvitse merkitä viimeistä myyntipäivää, vain tuotteen valmistuspäivä. Hinnoittelu ei ole aina selvää, ja pakkauskoolla temppuillaan. Venäjällä ei ole totuttu ostamaan varastoon isompia määriä (ruoka on kallista ja asunnot pieniä), ja kalliit pikkupakkaukset nostavat ruokalaskua huomaamatta. Arkea helpottavia puolivalmisteita on vähän.

Teorian tasolla Venäjälläkin uskotaan, että kansainvälinen kilpailu parantaa oman tuotannon laatua. Käytännössä kilpailua ei ole kiirehditty vapauttamaan eikä ottamaan käyttöön kansainvälisiä standardeja. Ehkä ajatellaan, että ansarin alta joskus paljastuu kaunis, kilpailukykyinen kukkanen. Tosiasiassa suurinta kehitystä Venäjällä on tapahtunut nimenomaan niillä aloilla, joilla kilpailua on jo vuosia ollut.

Näihin kuuluu vähittäiskauppa, jossa ulkomailta on otettu mallia. On kanta-asiakas- ja bonusohjelmia ja ketjujen omia merkkejä. Logistiikkaosaaminen on varmaankin työläimmin omaksuttavia asioita, ja se säilyy yhä monen ulkomaalaisen yrityksen valttina. Toiminta Venäjällä ei ole helppoa, ja kansainväliset kauppaketjutkin joutuvat mukauttamaan toimintatapojaan esimerkiksi tullin vaatimuksiin. Ei ole silti epäilystäkään siitä, etteikö nimenomaan vähittäiskauppa olisi kuluneen vuosikymmenen venäläinen menestystarina.

Marja Liivala, ministerineuvos, 2.9., Suomen suurlähetystö, Moskova

 

 

 

_____________________________________________________________

 

Täällä Ankara: Kaakkois-Turkki katsoo sekä Lähi-itään että Korvatunturille

Markus Teir / ANKVaikka Turkin tie Euroopan unioniin on viime vuosina ollut suhteellisen kivikkoinen, on syyrialaisen rekkakuskin tie Eurooppaan muuttunut päivä päivältä sileämmäksi - ja monikaistaisemmaksi. Turkin hallitus on valtaannousunsa jälkeen rakentanut omien sanojensa mukaan 12.000 km monikaistaista valtatietä Turkkiin. Turkissa matkustellessa huomaa, miten paljon uusia teitä on tehty tai valmisteilla. Silmiin pistävää on myös se, että tienrakentamisen yksi painopiste on ollut taloudellisesti vähemmän kehittynyt Itä- ja Kaakkois-Turkki.

Turkin hallitus on parantanut ja kehittänyt infrastruktuuriaan, jotta maan nopean talouskasvun vaikutukset leviäisivät myös syrjemmässä oleville alueille. Näin ollen tiet nopeasti kasvaneisiin anatolialaisiin teollisuuskaupunkeihin, niin sanottuihin Anatolian tiikereihin, ovat kehittyneet nopeasti. Tämä kehityskulku on luonnollisesti edistänyt vientiä Eurooppaan, mutta myös uusille kasvaville vientimarkkinoille Lähi-idässä. Vaikka kauppa Euroopan unioniin edelleen kasvaa, on Euroopan suhteellinen merkitys vähentynyt Turkin löydettyä uusia vientikohteita lähialueiltaan, erityisesti Syyriasta ja Irakista.

Turkki on viime vuosina osana naapuruuspolitiikkaansa nopeasti kasvattanut kauppaansa Syyrian kanssa. Kahdenvälisten suhteiden kehitys on ollut hämmästyttävän nopeaa, olivathan maat sodan partaalla vain reilu kymmenen vuotta sitten.

Istanbulista Ankaran kautta Syyriaan ja Irakiin kulkevaa monikaistaista moottoritietä ajaessa näkee, miten runsaasti lastatut kuorma-autot vievät niin turkkilaisia kuin eurooppalaisia kulutustarvikkeita ja rakennusmateriaaleja Lähi-idän markkinoille.

Paremmista suhteista ja teistä ei ole hyötynyt vain autonkuljettajat ja tavarantoimittajat. Tavallisten kansalaisten ja liikemiesten iloksi Turkin ja Syyrian hallitukset sopivat hiljattain myös maiden välisestä viisumivapaudesta. Vastaavia viisumivapaussopimuksia Turkki on solminut ja solmimassa monen muun maan kanssa.

Viisumivapaudesta nauttivat syyrialaisturistit ovatkin nopeasti löytäneet Etelä-Turkin suurten kaupunkien ostosparatiisit, jotka ovat kasvattaneet roimasti liikevaihtoaan viisumivapaussopimuksen solmimisen jälkeen. Lehtitietojen mukaan Gaziantepin upouudessa Sanko-ostoskeskuksessa vierailee joka kuukausi lähes 50.000 syyrialaisshoppaajaa, jotka ostavat muotivaatteita, elektroniikkaa ja muita hyödykkeitä keskimäärin sadalla eurolla asiakasta kohden. Etelänaapurin shoppaajat nostavat siis yksinään Sanko-ostoskeskuksen liikevaihtoa viidellä miljoonalla eurolla kuukaudessa, ja määrä on edelleen kasvussa.

Turkin etelänaapureiden kasvavat markkinat toimivat monien muidenkin hankkeiden houkuttimena. Kaakkois-Turkin kehittämistä varten Turkki käynnisti 1980-luvulla maailman suurimpiin aluekehityshankkeisiin kuuluvan GAP-projektin, jonka kokonaisbudjetti on 32 miljardia Yhdysvaltain dollaria. GAP-projektin yhtenä tavoitteena on luoda Kaakkois-Turkkiin vientivetoinen maatalousalue, joka hyödyntäisi Lähi-idän markkinoita. Monialainen kehityshanke kattaa myös muun muassa vesivoimaloiden ja kastelukanavien rakentamisen, koulutuksen ja turismin kehittämisen. Kaakkois- ja Etelä-Turkissa matkustaessa huomaa, miten aiemmin hyvin kuivaa Harranin tasankoa halkaisee suuret kastelukanavat, joiden ansiosta alue on muuttumassa tärkeäksi maatalousalueeksi.

Kaakkois-Turkin Şanlıurfassa suunnitelmat ulottuvat jo maataloutta pidemmälle ja kiinnostus Suomea kohtaan on suuri. Juhannuksen alla arvovaltainen valtuuskunta Şanlıurfan kuvernöörin ja pormestarin johdolla tekivät viikon mittaisen vierailun Suomeen, tutustuakseen Suomen innovaatiojärjestelmään. Valtuuskuntaa kiinnosti erityisesti, miten Şanlıurfa voisi oppia Suomen nopeasta kehittymisestä maatalousvaltaisesta maasta korkean teknologian edelläkävijäksi. Matkallaan şanlıurfaliset ehtivät myös Rovaniemelle, missä ihailua aiheutti erityisesti kyky tehdä Joulupukin kodista kansainvälinen matkailukohde. Kaiken kaikkiaan matka Suomeen koettiin niin hyödylliseksi, että suunnitelmissa on jo uusi matka ja syvällisempi perehtyminen Suomen menestyksen saloihin.

Etelä- ja Kaakkois-Turkin kehitys tarjoaa varmasti kaupallisia mahdollisuuksia myös suomalaiselle osaamiselle, joulupukin - globaalisimman suomalaistoimijan - viitoittamalla tiellä.

Markus Teir, lähetystösihteeri, 23.8., Suomen suurlähetystö, Ankara


____________________________________________________________

 

Täällä Pariisi - lieneekö elokuun rauha tyyntä syksyn eläkemyrskyn edellä?

Päivi Laivola de Rosiere / PARElokuussa Pariisissa on hiljaista lomien vuoksi. Jopa ranskalaispankit pääsivät viettämään stressitöntä kesälomaa pärjätessään hyvin stressitestissä. Stressi lisääntynee Pariisissa syksyn myötä, jolloin on tarkoitus hyväksyä uusi eläkelaki. Odotettavissa on mielenosoituksia ja jopa sosiaalista levottomuutta, sillä 35-tuntiseen työviikkoon ja 60 vuoden eläkeikään tottuneet ranskalaiset vastustavat voimakkaasti eläkeiän nostamista 62 vuoteen.

Sarkozyn ja hallituksen ei auta muu kuin saada laki läpi, sillä Ranskan valtiontalouden velka on karkaamassa käsistä ja eläkemenot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Ranska on saanut EU:lta jo monta kertaa sapiskaa budjettialijäämänsä vuoksi, mutta vastan Kreikan julkisen talouden romahdus ja koko euroalueen vaarantuminen saivat Ranskankin tiukan budjettikurin piiriin. Myös sosiaalimenoja karsitaan ja sosiaalitukien väärinkäytöksiin puututaan. ”Liberté, Égalité, Franternité” velvoittaa kaikkia Ranskan kansalaisia, myös algerailaissyntyistä lihakauppiasta.

Elokuussa Pariisissa on hiljaista. Ranskalaiset ovat lomalla ja paljon kauppoja ja ravintoloita on kiinni. Ranskalaispankitkin pääsivät viettämään stressitöntä kesälomaa, sillä ne pärjäsivät hyvin heinäkuussa julkaistussa Euroopan pankkivalvojien komitean stressitestissä. Ainoat ahertajat elokuun Pariisissa tuntuvat olevan työmiehet – usein puolalaisia -, jotka pensselit heiluen ”kaunistavat” toimitiloja lomien aikana. Turisteja lampsii paljonkin nähtävyyksiä katselemassa. Paikallinen taksikuski tosin valitteli äskettäin, että turistit vain kävelevät Pariisissa eivätkä käytä taksia. Lieneekö syynä Pariisin taksien huono saatavuus ja oikein kansainvälisessä tutkimuksessakin todettu huono palvelu. Kun hallitus yritti lisätä taksilupien määrää toissasyksynä kilpailuakin lisätäkseen, taksikuskit osoittivat mieltään ja tukkivat Pariisin sisääntuloväylät. Se siitä taksien määrän lisäämisestä. Turismi on kuitenkin merkittävä elinkeino Ranskassa, onhan Ranska maailman suosituin matkailukohde. Moni ranskalainen saa turismista leipänsä, mikä on näinä päivinä entistä tärkeämpää, kun Ranskassakin työttömyys on noussut laman seurauksena jo 10 %:in.

Lieneeköhän elokuun rauha tyyntä myrskyn edellä. Syksyksi ennustetaan joukkomielenosoituksia ja pelätään sosiaalista levottomuutta syksyllä hyväksyttävän eläkeuudistuksen vuoksi. Presidentti Mitterrand laski virallisen eläköitymisiän vuonna 1983 65 vuodesta 60 vuoteen, mikä on EU-maiden alhaisin. Nyt hallitus haluaa nostaa eläkeikää progressiivisesti 62 vuoteen ja uudistaa myös muutenkin eläkejärjestelmää. Oppositio vastustaa voimakkaasti uudistusta. 35-tuntisen työviikon ”äiti”, nykyinen sosialistipuolueen puheenjohtaja Martine (Jacques Delorsin tytär) Aubry on uhannut laskea eläkeiän takaisin 60 vuoteen, mikäli sosialistit voittavat vuoden 2012 presidentinvaalit.

Mutta onko oppositiolla tarjota vaihtoehtoa? Esim. talouslaman ollessa syvimmillään sosialistit vaativat hallitusta elvyttämään lisää, mutta samalla he arvostelivat valtion menojen kasvua. Vähän hankala yhtälö. Talousministeri Christine Lagarde on tosin nyt kehittänyt uuden termin ”rilance”, joka tarkoittaa rigueurin (tiukkuus, nollalinja) ja relanchen (elvytys) yhdistelmää. Tällä hän tarkoittaa sitä, että samalla kun valtion menoja vähennetään mm. eläkeuudistuksen ja säästöjen avulla, rahaa annetaan tulevaisuuden kannalta tärkeisiin projekteihin, kuten tutkimukseen ja joidenkin yritysverojen keventämiseen.

Ranskan valtiontalous on pahasti velkaantunut. Budjetti on ollut miinuksella jo 35 vuotta. Nykyinen lama on vauhdittanut yhä velkaantumista, sillä presidentti Sarkozy on pyrkinyt valtion tukiaisten avulla pitämään yrityksiä, mm. autotehtaita, ja pankkeja pystyssä jopa EU-kilpailusäännöksiä hipoen. Näin pystyttiin suojaamaan myös työpaikkoja pahimman laman aikana. Ranskassa valtio puuttuu muutenkin merkittävästi elinkeinoelämään ns. valtionkapitalismin hengessä. Tämän ovat saaneet tuntea myös muutamat toimintansa Ranskassa lopettaneet suomalaisyritykset, joita Ranskan valtio on yrittänyt painostaa ja jotka joutuvat usein myös korvausvaateisiin toiminnan sulkemisen vuoksi. Yritykset ja maanviljelijät ovat tottuneet siihen, että valtio kutsutaan helposti apuun. Keinoja ei kaihdeta. Kun osterinviljelijöiden ostereita tuhoutui keväällä jonkin taudin vuoksi, viljelijät osoittivat mieltään ja kippasivat kuorma-autoilla aamuruuhkan aikaan yhden Pariisin sillan täyteen ostereita. Valtio tuli apuun.

Valtion velkaa eivät ole kartuttaneet suinkaan vain tukiaiset, vaan myös varsin runsaskätinen sosiaaliturva sekä räjähdysmäisesti kasvaneet ja edelleen kasvavat eläkemenot. Tänä vuonna eläkemenot ovat 32 mrd. euroa miinuksella. Vaje paisuu kovaa vauhtia, etenkin jos työttömyys pysyy korkealla ja talouskasvu vaatimattomana. Talouskriisi pahensi nopeasti tilannetta, sillä vaje on jo nyt yhtä korkealla kuin sen arvioitiin kolme vuotta sitten olevan vuonna 2030. Onneksi sentään Ranskassa riittää tulevaisuudessakin veronmaksajia, sillä Ranskassa on EU-maiden korkein syntyvyys. Siitä huolimatta väestön ikääntyessä ja eläessä pidempään Ranskassa on tällä hetkellä vain 1,8 työtätekevää yhtä eläkeläistä kohden. Vuonna 2050 suhdeluvun arvioidaan olevan enää 1,2:1.

On muuten harhaa luulla, että Suomessa on maailman paras sosiaaliturva. Ranskan sosiaaliturvajärjestelmä on hyvin kattava, minkä vuoksi myös sen rahoitus on joutunut pahasti miinukselle. Ranskassakin joudutaan pikkuhiljaa etuuksia karsimaan, sillä valtio on sitoutunut saamaan budjettialijäämänsä kuriin vuoteen 2013 mennessä. Eli jostakin pitää leikata, jotta Maastrichtin sopimuksen 3%:n budjettivajekriteeri täyttyisi. Nyt budjettivaje on 8%:n luokkaa. Ranska on saanut EU:lta jo monta kertaa sapiskaa budjettialijäämänsä vuoksi, mutta vastan Kreikan julkisen talouden romahdus ja koko euroalueen vaarantuminen saivat Ranskankin tiukan budjettikurin piiriin.

Ranskalaisvirkamiehiltä kuuleekin tavan takaa, että on hyvä, että EU asettaa sääntöjä. Brysselistä tulevia määräyksiä on helpompi panna Ranskassa täytäntöön kuin hallituksen itsensä tekemiä.

Myös verotuksen porsaanreikiin ja sosiaalitukien väärinkäyttöön kiinnitetään huomiota. Burkhan kieltokeskustelun yhteydessä kävi mm. ilmi tapaus, jossa burkhaa kantaneen naisen puolisolla (algerialaissyntyinen halal-lihakauppias) oli muutama muukin ”vaimo” ja suuri lauma lapsia. Nämä muut ”vaimot” nostivat merkittäviä sosiaalietuuksia yksinhuoltajuusverukkeella. Tämä tapaus ei ole suinkaan ainutkertainen. Hallitus on nyt linjannut, että tällaisissa törkeissä sosiaalitukien väärinkäyttötapauksissa voi menettää Ranskan kansalaisuuden, jonka esim. ko. lihakauppias oli saanut avioiduttuaan ensin ranskalaisnaisen kanssa. Nyt näyttää siltä, että lihakauppias menettää kansalaisuutensa. ”Liberté, Égalité, Franternité” velvoittaa.

Ranskan taloudessa on myönteisiäkin uutisia; Ranskan vaihtotaseen alijäämä laski viime vuonna 55 mrd. eurosta 43 mrd. euroon. Myös vienti on noussut alkuvuonna 10%:lla viime vuoteen verrattuna. Eniten vienti nousi Kiinaan ja Brasiliaan. Saksa on EU-maista Ranskan tärkein kauppakumppani, joten hyvät uutiset Saksan talouden elpymisestä vaikuttanevat myönteisesti myös Ranskaan. Saksa on toisaalta myös Ranskan pahin kilpakumppani viennissä. Erityisesti Ranskaa kismittää se, että Saksa on heti Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin vientimaa ylijäämäisine vaihtotaseineen ja Ranska vasta kuudes alijäämänsä kanssa.

Nyt sitten odottelemaan mielenkiinnolla syksyä, mm. meneekö eläkeuudistus läpi suhteellisen kivuttomasti vai tuleeko suuria mielenosoituksia ja jopa kapinaa, saako eläkeuudistusta luotsaava työministeri Woerth vapautuksen hyökkäyksistä häntä vastaan ns. Bettencourt-asiassa, tuleeko hallitukseen muutoksia, vaihtuuko peräti pääministeri ja muuttaako suurlähetystömme tilapäistiloihin vesivahinkokorjausten jaloista. Suomalaistyylinen koko talon putkiremontti olisi täälläkin poikaa, sillä täällä vesivahinkojen luvatussa maassa kukin korjaa vain omalta osaltaan putkensa ja tavan takaa jonkun putki retkahtaa. Olisiko kunnon putkiremontista vientituote Ranskaan? Tosin suurlähetystön tämänkertaiseen vesivahinkoon liittyy myös se paljon julkisuutta Suomessakin saanut ”puolalainen putkimies”...

Päivi Laivola de Rosière, ministerineuvos, 16.8., Suomen Pariisin suurlähetystö

 

 

___________________________________________________________

 

65 miljoonaa tyhjää asuntoa

Kiinassa on ainakin 65 miljoonaa valmista asuntoa tyhjillään. Tähän hätkähdyttävään tulokseen päätyi Kiinan yhteiskuntatieteellisen akatemian ekonomisti Yi Xianrong ynnäiltyään tilastoja maan sähkömittarilukemista. Uutinen Yin tutkimustuloksista tömähti heinäkuussa keskelle kuumentunutta keskustelua siitä, onko Kiinaan pullistunut asuntojen hintakupla - ja jos on, onko tuo kupla pian puhkeamassa.

Totta on, että asuntojen hinnat Kiinan kaupungeissa ovat kiitäneet ylöspäin vauhdilla. Viime kesäkuussa Kiinan 70 suurimmassa kaupungissa asunnosta sai pulittaa reilut 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Unelma omasta uudesta kodista on karkaamassa monelta yhä kauemmas. Tuoreen tutkimuksen mukaan keskiverto pekingiläisperhe saisi säästää kaikki tulonsa 25 vuoden ajan, jotta 90 neliön asunto pääkaupungista irtoaisi.

Suomalaisella arkilogiikalla Kiinan asuntomarkkina näyttää erikoiselta. Meillä asunto hankitaan asumista varten – ellei omaa, niin sitten vuokralaisen. Kiinassa valtava tyhjien asuntojen määrä ja hurja hintaralli korreloivat tietysti jossain määrin keskenään: tyhjänä pidetystä kämpästä saa ”huomenna” aina paremman hinnan, ja ”ylihuomenna” vieläkin enemmän – niin kauan kuin villi meno jatkuu.

Mutta ”asuntomarkkinat kiinalaisin erityispiirtein” eivät todellisuudessa ole näin yksinkertaisesti luonnosteltavissa. Nykytilanteen taustalla vaikuttaa monimutkainen syiden ja seurauksien kimppu, jonka perinpohjaisessa selvittämisessä olisi aineksia useampaan väitöskirjaan. Yksinkertaistaen kiinalaisen asuntomarkkinalogiikan aineksia voidaan etsiä kolmelta tasolta: asunnonomistajista, urakoitsijoista ja maat asuntotuotantoon vuokraavasta paikallishallinnosta.

Kiinassa moni asunnonostaja on liikkeellä puhtaasti sijoitusmielessä, asunnossa ei siis välttämättä ole tarkoituskaan asua. Huoneistoa pidetään oivana kohteena parkkeerata säästöt turvaan inflaatiolta. Ylläpitokulutkin ovat alhaiset, kun esimerkiksi laajamittaista kiinteistöveroa ei – ainakaan vielä – Kiinassa ole. Asunnon antamista vuokralle ei omistaja useinkaan pidä vaivan arvoisena, tai sitten vuokraodotukset ovat ylimitoitettuja.

Osa tyhjistä asunnoista on ränsistyneitä. Moni kiinalainen pystyi 1990-luvun lopulla, valtion tehdessä täysremonttia asuntomarkkinoihin, hankkimaan silloisen työsuhdeasuntonsa omaksi sopuhintaan. Näitä asuntoja tyhjillään pitävät ovat ehkä jo onnistuneet löytämään paremman asunnon muualta. Moni omistaja kenties odottaa, että vanha talo puretaan uusien rahakkaiden rakennushankkeiden tieltä, ja omistaja saa kelpo korvaukset.

Mutta toki ihmisen asuakin pitää. Asuntojen valtavasta kysynnästä huolehtii Kiinassa jo yksistään maaseudun asukkaiden siirtyminen työn perässä kaupunkeihin - maailmanhistorian suurin muuttoliike. Moni maalta muuttaja joutuu kuitenkin toteamaan, että kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Valtaosalla kiinalaisista ei ole asiaa luksusasuntojen markkinoille, sen sijaan sosiaaliselle asuntotuotannolle olisi nykyistä paljon enemmän kysyntää.

Kulttuurisyytkin vaikuttavat asuntojen kysyntään. Jotkut puhuvat ”anoppitekijästä”: naimaikäisiä miehiä on Kiinassa enemmän kuin naisia, ja oma asunto parantaa tietysti mahdollisuuksia avioliittomarkkinoilla. Kiinalainen tuttavani, vähän alta kolmekymppinen mies, on jo pidempään valitellut, että häissä hänelle lankeaa aina vain bestmanin rooli. Mene ja tiedä – nyt keväällä mies sitten osti asunnon.

Kiinalaisen asuntomarkkinalogiikan jäljet johtavat seuraavaksi rakennusurakoitsijoihin. Urakoitsijoiden kannattaa panostaa luksushuoneistoihin, kun kohtuuhintaisista asunnoista ei tietystikään saa yhtä muhkeita tilejä. Asuntojen hintaa on hilannut ylöspäin myös se, että valtion omistamat yritykset ovat sekoittaneet tonttien hinnanmuodostusta. Pekingin suurimman kiinteistöfirman Soho Chinan toimitusjohtaja Zhang Xin – yksi maailman rikkaimmista naisista muuten – on purnannut, että valtionyhtiöt huutavat tonttihinnat taivaisiin.

Kolmas tärkeä palikka kiinalaisen asuntomarkkinalogiikan ymmärtämisessä ovat paikallistason hallinnot. Kiinassa maa on julkisessa omistuksessa, ja paikallishallinnot vuokraavat maankäyttöoikeuksia rakennuttajille. Paikallishallitusten kannattaa puhtaasti budjettinäkökulmasta koettaa hilata tonttihintoja yhä vain ylöspäin, sillä maanvuokratulot ovat niille erittäin merkittävä tulonlähde. On väitetty, että paikoitellen jopa puolet paikallishallinnon tuloista tulisi maanvuokrauksesta.

Mitä tämä kaikki sitten suomalaisia liikuttaa? Kiinan rakennusalaan linkittyvät yrityksemme seuraavat tietysti kehitystä tarkkaan, mutta muidenkin kannattaisi. Kiinan talouskasvu kun on viime vuodet vetänyt ennen muuta rakentamisen tahdissa. Arvioiden mukaan rakentaminen liitännäisaloineen tahkoaa jopa 10 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta. Kiinan talousmoottorin yskähtely sattuisi siis kipeästi taantumasta ylös pyristelevään maailmantalouteen.

Kiinan johto on keväästä asti viritellyt kehikkoa asuntomarkkinoiden ”soft landingille” – hintaralli halutaan kuriin markkinoita romahduttamatta. Toista tai kolmatta asuntoa ostavien lainansaantia kiristetään, ja pankit syynäävät rakentamista varten otettuja lainoja entistä tarkemmin. Hallitus koettaa laittaa kiinteistömarkkinoille sivubisneksiä rakennelleet valtionyritykset kuriin, ja patistelee tontteja spekulaatiotoiveissa haalineita urakoitsijoita. Politiikka näyttäisi alkavan purra: kaupunkiasuntojen hintojen nousu pysähtyi kesällä. Samalla kaupanteko on hiipunut – markkinoilla odotetaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kääntyivätpä markkinat syksyllä mihin suuntaan hyvänsä, on selvää, että Kiinan johto joutuu kiinnittämään yhä enemmän huomiota siihen, miten 1,3 miljardin kansalaisen asuntoasiat saadaan kuntoon. Hallintokoneisto valmistelee parhaillaan uutta viisivuotissuunnitelmaa, jonka on tarkoitus viitoittaa maan talouskehitystä vuosille 2011–2015. Suunnitelman sisällöstä ei ole vielä tietoa, mutta valistunut arvaus on, että asuntopolitiikka on hallituksen tärkeysjärjestyksen kärkipäässä. Nähtäväksi siis jää, monessako niistä 65 miljoonan asunnon ikkunoista valot palavat vuonna 2015.

Anna Koikkalainen, ulkoasiainsihteeri, Suomen suurlähetystö, Peking, 6.8.

 ______________________________________________________________

 

Täällä Kairo – suomalaiset kansanviisaudet kairolaisen kuluttajan näkökulmasta

”Rahalla saa, ja hevosella pääsee”. Kairossa kaikki voi olla toisinkin. Rahalla ei aina saa –ainakaan sitä mitä haluaa. Esimerkiksi peruselintarvikkeeksi luokittelemiani vissy- tai tonic-vesiä supermarketista. Ja hevosella voi päästä toki pienelle pittoreskille kärriajelulle, mutta kamelilla huomattavasti pidemmälle. Lisäksi tässä puoli-ilmaisen bensan maassa autollakin pääsee, kunhan ei ruuhkista ja liikenteessä seisomisesta välitä. Ja kaupan päälle, eräänlaisena paluuna menneisyyteen, voi nähdä jopa enemmän Ladoja kuin turistimatkalla Leningradissa 80-luvulla.

Vanhat sananparret ovat yleensä kuolemattomia. Olen niiden vankkumaton kannattaja. Tässä kolumnissa hyödynnän suomalaisia sananparsia ja ns. lentäviä lauseita omien Kairon kokemusten jäsentämiseksi.

Kairossa perille lähes joka paikkaan on löydettävä itse. Taksikuskit ns. vetävät herneen nenään, mikäli et osaa neuvoa tietä. Paperille arabiaksikaan kirjoitettu lappu ei usein auta, koska lukutaito ei ole suinkaan itsestäänselvyys. Välillä vasta kolmas taksikuskin valitsema kohdehenkilö pystyy lukemaan lappua. Mutta ihailtavaa on se kollegiaalisuus ja solidaarisuus, jolla toisilleen tuntemattomat kadun miehet autonikkunoista huudellen neuvovat toisiaan perille vieraissa kaupunginosissa. Kysyvä kairolainen ei siis tieltä eksy. Ja leipä, jos mikä, pitää heidät tiellä: paikallinen valtion subventoima ”äisch” takaa hiilihydraattien saannin – myös suuresti ihailemilleni ”leipäpojille”, jotka kaikkien luonnonlakien vastaisesti surffailevat polkupyörillä sängynpohjan kokoinen, täynnä leipiä oleva levy päänsä päällä, kuolemaa halveksimattoman autoliikenteen seassa.

Antropologina tietysti tiedän, että rehellisyys on suhteellista ja kulttuurisidonnaista. Ja jotten tulisi väärin ymmärretyksi, totean heti tässä ja nyt, että mielestäni egyptiläiset tavalliset kansalaiset ovat hyvin rehellisiä, rehtejä ja reiluja. Mutta suomalaisittain ajateltuna ja katsottuna harmaa talous on epärehellistä. Sen sijaan uskon, että valtaosa egyptiläisistä ajattelee, että verotulojen maksamatta jättäminen valtiolle oman leivässä pitämisen vuoksi ei ole lainkaan epärehelliseksi toiminnaksi luokiteltavaa. Radikaaleimpien arvioiden mukaan jopa 80% kaikesta taloudellisesta toiminnasta tapahtuisi itse asiassa enemmän tai vähemmän epävirallisen ja harmaan sektorin puitteissa – kuiteitta ja kirjanpidoitta. Tässä valossa ”rehellisyys maan perii” voi tuntua jopa koomiselle kansanviisaudelle – siis miksi perisi, jos institutionalisoitu ”epärehellisyys” pitää hengissä?

Kiinalaisten ”Afrikan-valloituksesta” puhutaan nykyään paljon –siis Kiinan näkyvästä, varsinkin kaupallisesta läsnäolosta Afrikan mantereella. Kairossakaan ei tarvitse tehdä jokamiehen markkinatatutkimusta kovin kauaa, sillä valtaosa myytävästä kulutustavarasta on ”Made in China”. Kerskakulutusta vastustava ”aika tavaran nauttii” –kansanviisaus vain ei kyllä ulotu koskemaan sitä valtavaa määrää kiinalaista krääsää, jota Egyptissä myydään. Nimittäin kaikki hajoaa käsiin yhden tai kahden käyttökerran jälkeen. Testattu on valkosipuli- ja sitruspuristimet, astiat jne. Hiljattain jopa Egyptin hallituksen taholta tuli vetoomus kansalaisille ryhtyä boikotoimaan luokattoman huonolaatuista kiinalaista kulutustavaraa. Puhumattakaan kiinalaisten, jopa vaarallisten, ”nokialaisten” puhelimien eli piraattikopioiden kieltämisestä, mikä hienoa. Kuluttajansuoja on Egyptissä vielä alkutekijöissään ja ostopäätökset tehdään ymmärrettävästi usein vajavaisella informaatiolla, hetkessä eläen, mutta olennaista on reagoida joillain tapaa, jottei päädytä huonolaatuisen tavaran kaatopaikaksi. Roskaa ja jätettä riittää Egyptissä omastakin takaa.

Niilin varrella kun ollaan, kukaan ei voine kyseenalaistaa sitä, että vesi on vanhin voitehista. Mutta monen muun veteen liittyvän asian kyseenalaistaminen on helpompaa. Samalla kun yhä maaseudun egyptiläisiä sairastuu epäpuhtaan veden aiheuttamiin tauteihin, maassa viljellään mansikoita vientiin ja jopa riisiä. Niilin vesi ja siihen liittyvät historialliset oikeudet ovat toki Egyptille ensisijaisen tärkeitä, mutta maallikon silmin vettä virtaa joessa ihan riittämiin. Kyse lienee pikemminkin sen käytön tehostamisesta kuten myös valtion tukijärjestelmistä: vesi ei voi pysyä koko väestölle ikuisesti puoli-ilmaisena nopean väestönkasvun 80-miljoonaisen kansan maassa.

Aurinko paistaa niin pahoille kuin hyvillekin on yleismaailmallisesti totta. Tosin aurinkoisissa maissa tietysti päivettynyt iho on kaikkea muuta kuin elintason mittari –toisin kuin meillä. Egyptiläiset tienrakentajat eivät paljon rusketuksellaan leveile. Mutta turisteille aurinko maittaa. Ja kunpa turisteille riittäisi myös palveluita, ml. kielitaitoista työvoimaa matkakohteisiin. Yksi haaste onkin saada koulutus vastaamaan työmarkkinoiden tarpeita. Suomalaisvaroin tuettu kielilaboratoriohanke ammattikouluihin pyrkii osaltaan vaikuttamaan asiaan. Egyptiläisten nuorten tietty näköalattomuus ja turhautuneisuus on surullista luettavaa uusimmasta YK:n inhimillisen kehityksen raportista, mutta turismi on yksi tärkeä elinkeinon ja täten myös tulevaisuudenuskon lähde.

Samalla auringosta saatava energia on korkealla Egyptin hallituksen asialistalla. Tavoitteena on saada 20% energiasta uusiutuvista energiavaroista, lähinnä aurinko- ja tuulivoimasta. Uusiutuvan energian kentästä onkin tullut avunantajien keskuudessa erittäin suosittu, lähes ”seksikäs” kohde. Energiatehokkuus on toinen tärkeä asia, johon panostaminen lyhyellä aikavälillä on välttämätöntä.

Suomen luterilaista työetiikkaa kuvaavat sananlaskut eivät välttämättä ole aina osuvimpia Egyptin kontekstissa. Toisaalta, ”jos työ olisi herkkua, herrat tekisivät sen itse” –sanonta varmasti kuvastaa Egyptissäkin vilttiketjun viimeisen eli usein jonkun sortin apupojan syvimpiä ajatuksia. Välillä tuntuu, että tehokkuus ja tuloksellisuus työssä ei ole tärkeintä vaan se, että on joku, jota käskeä. Toimenkuvat ovat myös erityisen tarkkoja: esim. autonkuljettaja ei voi kantaa pyykkikassia pesulaan vaan käskyttää jonkun hierarkiassa alempana olevan tekemään sen, vaikka se veisi enemmän aikaa ja olisi huomattavasti monimutkaisempaa. Se, että ”kaikki työ olisi arvokasta” hahmottuu Suomessa eri tavalla. Välillä joudun miettimään, pidetäänkö minua lähes huonomaineisena tai puoli-siveettömänä naisena, kun tervehdin lattianpesijöitä ja haluan edes kohteliaalla käytöksellä ilmaista arvostavani tärkeää työtään.

”Ei haukkuva koira pure” on joutunut osaltaan myös pannaan Kairossa. Nimittäin suomalaista vierasta puri hyvinkin ja komeasti. Rabies-rokotteen saaminen oli haasteellista, mutta eniten prosessissa hämmästytti ja kummastutti rokotteen pistämisen vaikeus. Ehkä johtui ulkomaalaisuudesta, mutta neljä (nais)sairaanhoitajaa katseli, kun yksi (mies)lääkäri –itse asiassa päivystävä kirurgi leikkaussalikostyymissään- antoi pistoksen. Liian nopeita johtopäätöksiä ei saisi tehdä, mutta sairaanhoitojärjestelmän tehostamisessa riittää työsarkaa.

Suomeen verrattuna kairolainen kuluttaja juhlii palveluiden saatavuudella. Lähes mitä tahansa voi tilata kotiin. Kerrostalostamme harva (paitsi allekirjoittanut) käy itse kaupassa, vaan tilaa tavarat suoraan kotiin. Paikallinen ALKOkin eli Drinkies lähettää juomat kotiin minä vuorokaudenaikana tahansa ja vielä soittelee erikoistarjouksillaan perään niin hanakasti, että välillä suorastaan nolottaa (miksi juuri minulle soitatte?). Monet länsimaalaiset Kairossa asuvat ovat myös lopettaneet kokkaamisen kokonaan, sillä kymmenistä ja kymmenistä ravintoloista kuljetetaan mopon tarakalla ruoat kotiin – kotiin tilaaminen näyttäisi olevan huomattavasti yleisempää kuin ulkona syöminen, mihin osasyynä luultavasti liikennekin. Mutta jopa alakertani apteekin työntekijät suorastaan loukkaantuivat, kun laskeuduin aamuyöllä itse hissillä alas ostamaan vastatautilääkkeitä klassiseen ”Faaraon kiroukseen” sairastuneelle vieraalleni. He eivät voineet käsittää, miksi tulin itse hissillä alas enkä puhelinsoitolla pyytänyt lääkkeitä kotiin. Niinpä. Suomalainen ei ole tottunut ylenpalttiseen palveluun. Pitäisi kai miettiä enemmän pitkälle viedyn palvelusektorin huikean työllistävää vaikutusta?! No, kenties ”kohtuus kaikessa” olisi tässäkin ihan hyvä ohjenuora.

Toisaalta, ravintolassa saattaa olla välillä vajaa kymmenen tarjoilijaa tumput suorana eikä heistä ensimmäistäkään kiinnosta tuoda ruokalistaa tai palvella millään muullakaan tavalla. Vastaavat kokemukset olen kuitannut eräänlaiseksi kasvukivuiksi pois vuosikymmeniä vallinneesta sosialistisemmasta talousjärjestelmästä. Isot laivat kääntyvät hitaasti.

Lopuksi todettakoon, että Faaraoiden maassa on tehty kauppaa iät ja ajat – tuntuisi erittäin hullunkuriselle väittää, että osaamme jotakin olennaisempaa kaupankäynnistä. Basaarissa tinkiessä voi tuntea itsensä vain ja ainoastaan amatööriksi, sillä myyjä voittaa aina. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin, sillä kauppa se on mikä kannattaa. Raha, tuo vaihdon viehkeä väline, liikkuu, ja ihmiset sen mukana. Ja Egyptissä kun ollaan, hinta on aina neuvottelukysymys.
 

Sini Paukkunen, lähetystöneuvos, 3.8., Suomen suurlähetystö, Kairo

 


______________________________________________________________

 

Bulgaria, matkailun tuleva suurmahti?

Ville Anderson / SOFKesän matkasesongin aikana ennakkoluulottoman valinta on pikamatka Bulgariaan, Maa on vielä toistaiseksi vain harvojen tiedossa, kehittämättä, tai muuten vain hivenen rempsallaan. Vastoin pinttynyttä imagoansa, Bulgaria on matkailijalle paljon muutakin kuin pakettimatka ”wash off your hangover in the Black Sea” tyyliin.

Euroopan unionin päämiehet hyväksyivät kesäkuun kokouksessaan eurooppalaisen talouskehityksen ja kilpailukyvyn tulevat suuntaviivat unionin 2020-strategian muodossa; tähtäimessä on fiksu, osaamiselle nojaava vihreä kehitys, jossa köyhälläkin - joita sinänsä on nykyistä selvästi vähemmän - on varaa (ja halua) huristaa aurinkosähköllä toimivalla menopelillä äänestämään myös seuraavissa EU-vaaleissa. Kehityksen moottorina toimii ekoinsinööri, jonka virtuaalikäsi on juuri piirtänyt uuden ja entistä tehokkaamman tuuligeneraattorin, joka jaksaa töissä hyvinkin päälle kuudenkympin, jos ei muuten niin elinikäisen oppimisen ja lähiruoan voimalla, ja joka muuntaa unionin tutkimus & kehitys -panostuksia lihaksi ja virtapiireiksi.

Tähän asti kaikki hyvin, ei muuta kuin hihat kyynärvarteen ja hommiin. Mutta mitä tehdä, kun ekoinsinöörimme sisäinen aurinkokenno jumittaa ja ajatukset karkaavat seuraavan innovaation mahtavasta markkinapotentiaalista raadollisempiin kysymyksiin? Päätä särkee, ei huvita, kollega häiritsee, ja tv:ssäkin olisi jalkapallon MM-välierät.

Ennakkoluulottoman vastaus on pikamatka Bulgariaan, maahan jota on siunattu runsaskätisesti kaikella sillä, mitä ekoinsinöörimme lomaltaan saattaisi haluta, mutta joka vielä toistaiseksi on vain harvojen tiedossa, kehittämättä, tai muuten vain hivenen rempsallaan. Vastoin pinttynyttä imagoansa, Bulgaria on matkailijalle paljon muutakin kuin pakettimatka ”wash off your hangover in the Black Sea” tyyliin.

Seuraavassa allekirjoittaneen luonnostelemat epäviralliset ”Bulgarian headline targets for sustainable tourism”:

1) Luontomatkailu: Bulgarian pinta-ala on noin kolmannes Suomesta, mikä tarkoittaa sitä, että pääkaupunki Sofiasta ehtii maan jokaiseen kolkkaan puolessa päivässä. Luonnosta nauttivan kannalta tarjonta on monipuolista; vuorijonot tarjoavat eri pituisia ja -tasoisia patikkamaastoja joka lähtöön, Mustanmeren rannikolta löytyy eläin- ja kasvilajistoltaan poikkeuksellisen rikkaita alueita, ja keskeltä metsäistä vuoren rinnettä saattaa löytyä vaikkapa sisäänkäynti luolaan, jonka saliin mahtuisi koko Pietarinkirkko paaveineen kaikkineen. Haasteena on toisaalta usein heikko infrastruktuuri sekä puutteellinen markkinointi, vaikka heikkoa infrastruktuuria onkin eittämättä vaikea lähteä markkinoimaan.

2) Talvikausi: Bulgariasta löytyy laskettelukeskuksia, joiden rinteet vetävät vertoja Keski-Euroopan kohteille. Etenkin Banskossa, maan suosituimmassa kohteessa, hissit toimivat kuin Kone ja myös muut oheispalvelut kestävät vertailussa. Balkanin Chamonix Peuramaan hissilipun hinnoilla. Hinta/laatusuhde on kaikkinensa kohdallaan, mutta kuinka saada sana kiirimään? Hiihtokeskuksia uhkaa myös sama lyhytkatseinen ”ylikehittäminen” kuin osia Mustanmeren rannikosta. Kestävistä ratkaisuista ja ympäristön kunnioittamisesta puhutaan kuitenkin yhä enemmän, ja tulevaisuus lupaa paljon kunhan vain kehityshankkeet toteutetaan taiten.

3) Kylpylät: Bulgarian hotelli- ja ravintolayrittäjien yhdistyksen johtaja hra Zlatko Zlatanovin sanoin, “ If we fix the infrastructure, in three years Bulgaria can become the best spa destination in the world because we have a very good base. We rank third in the world in the number of mineral springs.” Eli parantavaa vettä pulppuaa paljon, se pitäisi vain osata hyödyntää niin, että kokemuksesta tulee kokonaisvaltaisesti nautittava. Pelkkä puolella vastuksella käyvä sauna, yskivä muoviamme ja kuntokeskuksen asiaa ajava kuntopyörä kellarissa ei riitä. Bulgaria tarjoaa kuitenkin jo nyt erittäin mallikkaita kylpylälomia, jotka varmasti sulattaisivat myös työssä stressaantuneen ekoinsinöörin luovan ajattelun jähmettäneen roudan.

4) Kulttuurikohteet: Siinä vaiheessa kun roomalaiset vielä taistelivat verissä päin barbaareja vastaan germaanisissa metsissä, oltiin Bulgariassa juotu viiniä traakialaisista kultapikareista jo vuosisatoja aiemmin. Sofian metrorakentaminen etenee hitaammin kuin kuuseen kasvaa pohjoisessa vuosirenkaat, sillä jokainen kuokanisku uhkaa osua nykymaailman alle hautautuneeseen traakialaisten rakennelmaan. Bulgariasta sanotaan löytyvän Euroopan kolmanneksi eniten arvokkaita historiallisia muinaisjäänteitä - edellä ovat vain Kreikka ja Italia, jonka urotyöt eivät tietenkään rajoitu vain germaanisiin metsiin.

Traakian ajan aarteiden lisäksi Bulgariasta löytyy runsaasti yhä eläviä perinnekyliä, joiden kaduilla todella tuntee kulkeutuvansa satoja vuosia ajassa taaksepäin. Liuskekivikattoinen mehana (paikallinen taverna), lammasmuhennosta Balkanin tapaan täyteläisen paikallisen mavrud-punaviinin ryydittämänä ja kusturicamainen mustalaisorkesteri; Bulgariassa syödään hyvin, juodaan ystävyydelle ja lauletaan sydämen palosta, ja näistä riittää myös matkailijalle. Mieltä lämmittää myös hintataso; Kauppatorin munkkipossu-kahvien hinnalla syöt läpi koko menyyn.

Bulgaria on suuren potentiaalin matkailumaa. Kriittiset tekijät sektorin jalostamiseksi liittyvät ennen kaikkea kestävää kehitystä tukevaan infrastruktuuriin ja osaavaan markkinointiin. Edelleen, inhimillisen palvelun taso ratkaisee helposti sen, lähdetäänkö samaan kohteeseen vielä uudestaankin. Näiden sinänsä varsin yksinkertaisten totuuksien sisäistäminen on vasta nupullaan, joskin suunta on ehdottomasti oikea.

Bulgaria, matkailumaa kaikkien huulilla. Jos ei vielä niin ainakin vuonna 2020?
 

Ville Anderson, ulkoasiainsihteeri, 28.6., Suomen suurlähetystö, Sofia

____________________________________________________________

 

Täällä Ljubljana

Matti Nissinen / LJUSlovenian urheiluelämässä eletään jännittäviä aikoja. Maan jalkapallojoukkue pelaa parhaillaan MM-kisoissa Etelä-Afrikassa. Pieni Slovenia vastasi Euroopan MM-karsinnan suurimmasta yllätyksestä, kun se pudotti jatkokarsinnassa suuren Venäjän. Näin maa selvitti jo toisen kerran tiensä MM-lopputurnaukseen. Ensimmäisen kerran näin tapahtui vuonna 2002. Etelä-Afrikan kisat alkoivat Slovenian kannalta erinomaisesti. Se nimittäin saavutti avausottelussaan historiansa ensimmäisen voiton MM-tasolla, kukistamalla Algerian 1-0.

Urheilun merkitys reilun kahden miljoonan asukkaan valtiossa on huomattava. Slovenia on tunnettu erityisesti talviurheilijoistaan, mutta menestystä on saavutettu maan kokoon nähden hämmästyttävä määrä myös kesälajeissa. Myös vapaa-ajallaan slovenialaiset liikkuvat mielellään. Lenkkeilijöitä, sauvakävelijöitä, hiihtäjiä ja pyöräilijöitä näkee joka puolella maata runsain määrin.

Urheiluinnostus on nähtävissä myös urheiluun tehtävissä investoinneissa. Ljubljanassa käynnissä oleva Stožicen stadion-hanke on suurin urheiluprojekti maan historiassa. Samalla kyseessä sanotaan olevan suurin käynnissä oleva rakennusprojekti Ateenan ja Wienin välillä. Kesän aikana valmistuvan stadionin, urheiluhallin ja kauppakeskuksen yhteenlaskettu pinta-ala on hulppeat 182 000 neliömetriä. Jalkapallostadionin yleisökapasiteetti tulee olemaan yli 16 000 ja urheiluhallin 12 000.

Poliittiset päättäjät ovat jo innostuneet toteamaan, että uuden urheilupyhätön myötä Slovenia voi tosissaan hakea suurten kansainvälisten urheilukisojen isännyyksiä. Puheissa ovat esiintyneet ainakin koripallon, käsipallon, voimistelun ja uinnin EM-kisat.

Stožicea ei kuitenkaan rakenneta pelkästään kilpaurheilua varten. Alueella voi harrastaa monenlaisia aktiviteetteja seinäkiipeilystä kuntoharjoitteluun, luisteluun ja lenkkeilyyn. Alueelle rakennetaan myös ostoskeskus tuhansine parkkipaikkoineen, lasten leikkipuisto sekä puistomainen piknik-alue. Alueesta toivotaankin kaupunkilaisten uutta kokoontumispaikkaa myös urheilutapahtumien ulkopuolella. Suuren alueen tulee täydentämään Slovenian urheilumuseo.

Urheilukeskusta rakennetaan äärimmäisen kovalla kiireellä. Rakennusmiehet paiskivat töitä yötä päivää ja joissakin yhteyksissä on myös nostettu esiin kovan kiireen vaikutuksia työsuojeluun. Tiedotusvälineissä on kyselty miksi keskusta rakennetaan erityisellä kiireellä. Joidenkin arvioiden mukaan Ljubljanan pormestari Žoran Jankovič pyrkii jättämään ensimmäiseltä kaudeltaan pysyvän maamerkin Ljubljanaan ja parantamaan näin mahdollisuuksiaan tulla valituksi myös toiselle kaudelle.

Ilkeämielisten kommenttien mukaan urheilukeskus on juuri pormestari Jankovičin tyylinen eli massiivinen ja velkainen. Kommentilla viitataan siihen, että ennen pormestarin tehtäviään Jankovič toimi Slovenian suurimman vähittäiskauppaketjun johtajana ja väitetysti mahdollisti yrityksen liikevaihdon kasvun runsaalla velanotolla.
Stožicen hanke on ollut vaikeuksissa rahoitukseen liittyen ja pormestari Jankovič on vaatinut valtiota osallistumaan urheilukeskuksen rakentamiseen. Hänen mukaansa kyseessä on ainoa urheiluareena, joka ei ole saanut lainkaan valtion tukea. Keskuksen kokonaiskustannukset tulevat nousemaan arviolta 225 miljoonaan euroon.

Rahoitukseen liittyvät ongelmat eivät ole tulleet täysin yllätyksenä. Ulkomaankaupan romahduksen myötä Slovenian talous on erittäin vaikeassa tilanteessa. Työttömyys kasvaa ja yritykset ovat suurissa vaikeuksissa, lähinnä Saksan kaupan pysähdyttyä. Tämän vuoksi Sloveniassa onkin kyselty, minkä vuoksi näin tukalassa taloustilanteessa upotetaan valtavia summia yksittäiseen urheilukeskukseen. Jokaisella kaupunkilaisella tuntuu olevan uudesta urheilukeskuksesta mielipide. Toisaalta todetaan, että pääkaupunki tarvitsee kansainväliset mitat täyttävän stadionin. Toisten mielipiteiden mukaan epäselvyydet, kuten rakentajien väitetysti huonot työskentelyolosuhteet sekä rahoitukseen liittyvät ongelmat yhdistettynä kiireiseen aikatauluun ovat varjostaneet liikaa koko projektia.

Matti Nissinen, 18.6., ulkoasiainsihteeri, Suomen suurlähetystö, Ljubljana
 

_____________________________________________________________

 

Chileä (puu)jälleenrakentamaan

Suvikki SilvennoinenNäinä kesäkuun päivinä chileläisten katseet suuntautuvat Etelä-Afrikkaan, jossa ”La Roja” eli Chilen jalkapallomaajoukkue pelaa 12 vuoden tauon jälkeen maailman suosituimman urheilulajin MM-kisoissa. Samaan aikaan Chilen kongressissa käydään poliittisesti kiivaita keskusteluja siitä, miten maanjäristyksen tuhojen korjaamiseksi ja maan jälleenrakentamiseksi tarvittava rahoitus järjestetään. Tuloksia odotetaan kaikilta – ”La Rojalta” maaleja ja kongressilta päätöksiä.

Chileä 27. helmikuuta vavisuttanut maanjäristys ja sitä seurannut tsunami ravistelivat ihmisiä niin fyysisesti kuin psyykkisesti, eikä maa ole entisensä. Eteenpäin kuitenkin täytyy katsoa. Maanjäristyksen jälkiä korjataan ja rakennusalalla on todellisen nousukauden piirteitä, kun materiaaleista on pulaa ja hinnat etenkin tuhoalueilla ovat nousseet. Chilen tilastoinstituutin mukaan myös rakennusalan palkat nousivat huhtikuussa 3,5 prosenttia maaliskuuhun verrattuna. Talouskriisin aikana alaa pahasti vaivannut työttömyys on vähentynyt huomattavasti.

Mutta mitä ja miten rakennetaan? Voimakkaiden jälkijäristysten vauhdittamassa tilaisuudessa maaliskuussa presidentinvalansa vannonut Sebastian Piñera on puhunut Chilen ”paremmasta ja älykkäämmästä jälleenrakentamisesta”. Retoriikkaa, sanoo moni. Ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen demokraattisesti valittuna oikeistolaisena presidenttinä Piñeralla on kuitenkin paineita lunastaa lupauksensa tehdä asiat paremmin kuin Chileä demokratian ajan hallinnut keskustavasemmistolainen Concertación. Selvää on, että siihen tarvitaan onnistunutta jälleenrakennusta, mihin puolestaan tarvitaan rahaa.

Jälleenrakennuksen rahoitus onkin tällä hetkellä hallituksen keskeisin kysymys. Talouskasvun odotetaan tuovan tarvittavista varoista lähes puolet. Valtion rahoituksen Piñera on esittänyt kerättäväksi pääosin suuryrityksille suunnatuilla väliaikaisilla veronkorotuksilla ja kaivosyhtiöiden rojaltien nostoilla. Tämä on siis nyt Kongressissa intohimoja herättävä teema, kun hallitus samalla haluaa antaa yrityksille pysyviä verohelpotuksia. Jälleenrakennuksen lisäksi päätökset tulevat vaikuttamaan merkittävästi valtion kassatuloihin ja siten valtion rooliin tulevina vuosina.

Vaikka maanjäristyksen tuhon kohteeksi joutui niin teitä, sairaaloita, kouluja, siltoja kuin vankiloitakin, ihmisiä lähimpänä on luonnollisesti oma koti. Asuntosektorille korvamerkittiin valtion noin 110 miljoonan dollarin hätäavusta 75 miljoonaa. Näistä varoista kustannetaan myös 40 000 hätäasumusta, joista viimeisimpienkin pitäisi valmistua keskellä Chilen talvea heinäkuun puoleenväliin mennessä.

Puurakentamiseen suhtaudutaan Chilessä kaksijakoisesti. Maan eteläosissa puurakentaminen oli ennen hyvin yleistä. Alkuperäiskansa mapuchet on perinteisesti rakentanut puusta ja 1800- ja 1900-luvuilla maahan tulleet, erityisesti saksalaiset, siirtolaiset toivat etelään paljon eurooppalaisperäistä puurakentamista. Puurakentaminen kuitenkin väheni ajan myötä. Varsinkin Keski-Chilessä ja pohjoisessa, missä metsiä on vähän, talonrakennukseen valikoituivat muut materiaalit. Pohjois-Chilessä kuriositeettina ovat kuitenkin salpietarilla rikastuneiden Oregonin männystä rakennuttamat puutalot, joiden materiaali laivattiin Pohjois-Amerikasta saakka. Nykyään koko Chilen asuinrakennuksista 10-15 prosenttia rakennetaan arvioiden mukaan puusta.

Toisaalta puu on mielletty paljolti hätäasumusten ja köyhien alueiden materiaaliksi. Kun tulotaso nousee, rakennetaan perinteistä savitiilitaloa – joka yhä mielletään osaksi Chilen kansallismaisemaa – muistuttava tiili- tai betonitalo. Tässä hengessä myös toukokuussa presidentin vuosittaisen linjapuheen pitänyt Piñera puhui vain kivi kiveltä ja tiili tiileltä jälleenrakentamisesta.

Television näyttäessä maaliskuussa katkeamatonta kuvaa lohduttomista tuhoalueista ja siellä varsinkin sortuneista ja haljenneista savitiilitaloista, alkoi monelta suunnalta kuulua perinteiseen savitiilirakentamiseen kohdistuvaa arvostelua, vaatimuksia puurakentamisen lisäämisestä ja asumistason nostamisesta. Tässä yhteydessä Suomen puuarkkitehtuuri ja teknologiaosaaminen mainittiin useammin kuin kerran. Puurakentamisen eduista kuten rakenteiden joustavuudesta ja keveydestä, jotka estävät rakennusten sortumisen ja ihmisten hautautumisen, keskusteltiin vilkkaasti. Puurakentamisen eduista jo vuosia puhuneet arkkitehdit saivat näin tukea, myös suomalaisen Puu kulttuurissa ry:n vuonna 2008 Spirit of Nature -palkinnolla palkitsema José Cruz Ovalle mainittiin.

Pääasiallisiksi ongelmiksi puurakentamiselle mainittiin lähinnä kansainväliset standardit täyttävän puun vähäisyys Chilessä ja puuhun rakennusmateriaalina liittyvät mielikuvat hätäasumuksena tai perheen hyvin alkeellisena kakkosasuntona maaseudulla ja rannikolla. Viimeksi mainittu on kuitenkin muutoksessa. Varakkaat chileläiset rakennuttavat yhä enemmän puusta myös ylellisiä loma-asuntoja. Myös varakkaampien piirien lomailupaikoissa kuten hiihto- ja golfkeskuksissa, country clubeilla sekä luontoturismikohteissa puurakennuksilla annetaan paikalle lämmin, mutta samalla ylellinen silaus.

Voisiko siis tuhoalueiden uusi pysyvä rakennuskanta olla puuta? Chilen asunto- ja kaupunkisuunnitteluministeriöllä (Ministerio de Vivienda y Urbanismo, MINVU) on useita jälleenrakennushankkeita ja kiinnostusta on myös puurakentamisen edistämiseen. Vaikka maanjäristyskestävyys on luonnollisesti yksi tärkeimpiä kriteereitä, myös uudet innovatiiviset ratkaisut lämmityksessä ja energiatehokkuuden lisäämiseksi olisivat tervetulleita. Puurakentamisen kannalta kiinnostavimpia hankkeita ovat tuhoalueille rakennettavat uudet talot. Osassa tsunamituhoalueita on tultu siihen tulokseen, että asuintaloja ei rakenneta enää rantaan. Näin taloja tullaan pystyttämään myös täysin uusille alueille, mikä mahdollisen puurakentamisen lisäksi tarkoittaisi myös infrastruktuurihankkeita.

Uudentyyppisten talojen rakentamiseen liittyy erityyppisiä haasteita kuin perinteisten pystyttämiseen, mutta monet chileläiset, yksityiset ja yritykset, katsovat tämän olevan myös hyvä hetki uudistaa rakennuskulttuuria. Siksi muiden maiden osaaminen ja kokemukset kiinnostavat, mikä on huomattu. Jo huhtikuussa asuntoministeri Matte ilmoitti, että jopa 80 rakennusyritystä 12:sta eri maasta oli esitellyt talomallejaan, niiden joukossa myös elementtipuutaloja.

Jälleenrakennuksessa käytettävä asuntorahoitusjärjestelmä sisältää tekijän, joka saattaa vaikuttaa rakennuskannan heikentymiseen entisestään: Tuhoutuneen talon omistaja saa valtiolta perusavustuksen (ns. voucher), jonka turvin hän etsii markkinoilta uuden asunnon. Voucherin lisäksi hän voi periaatteessa käyttää rahoitukseen omia ja lainavaroja. Köyhimmillä ei tällaisia varoja kuitenkaan ole, joten asumistason kohottaminen jää monella haaveeksi. Jää nähtäväksi, tunnistaako hallitus tämän riskin ”Chilen paremmin jälleenrakentamiselle”.

”La Rojan” paitoihin ommeltiin MM-kisoja varten kuparisäikeitä, jotka kertovat kuparimaa-Chilessä viime vuosina tehdystä kuparin uusia käyttömahdollisuuksia pohtivasta tutkimuksesta. Ilmassa voisi nyt olla merkkejä myös metsämaa-Chilessä heräävästä kiinnostuksesta käyttää puuta paitsi selluloosantuotantoon, myös rakennuskannan muuttamiseen puisemmaksi.

Suvikki Silvennoinen, lähetystösihteeri, 14.6., Suomen suurlähetystö, Santiago de Chile

 ____________________________________________________________

 

Täällä Tallinna

Hannu Arhinmäki / TALAihe, mitä Virossa lehtiä lukiessa tai televisiota seuratessa ei voi ohittaa on euroon siirtyminen. Viro täytti hienosti kaikki Maastrichtin kriteerit ja sai komissiolta ansaitun positiivisen arvion eurokelpoisuudesta. Euron tuloa ei ole vastustettu, päinvastoin oppositio oli sitä että euroon olisi pitänyt liittyä jo aiemmin. Käytännön valmistelut ovat jo täydessä käynnissä. Kadunmiestä askarruttaa, nousevatko hinnat ja minkä suuruisia seteleitä pankkiautomaatista saa 1.1.2011 alkaen.

Samoihin aikoihin eurouutisen kanssa Viro sai kutsun OECD:n jäseneksi. Virolla on nyt täyskäsi: EU, NATO, EMU, OECD. Taustalla on talous- ja turvallisuuspoliittisten asioiden lisäksi pidempi historiallinen linja. Heti kun mahdollista Viro haluaa mukaan kaikkiin kansainvälisiin järjestelmiin. Syynä tähän saattaa olla Viron vaikeat historian kokemukset. Virolaiset ovat myös tietoisesti pyrkineet tekemään eroa naapureihinsa ja pelänneet, että ulkomailla Viro niputetaan yhteen Latvian ja Liettuan kanssa. Nyt Virosta tulee ensimmäinen Baltian maa, jossa otetaan euro käyttöön ja joka on OECD:n jäsen.

Mullista masun kautta taas nousuun

Viron kielessä käytettään sanaa ´mull´, kupla kuvaamaan 2000-luvun puolivälin kiihkeää nousukautta ja sanaa ´masu´, talouslama kuvaamaan talouskriisiä.Täällä monilta kesti aikansa tajuta, että kupla on todella puhjennut ja mennään miinukselle. Masuaikaan sitten sopeuduttiin ja nyt nähdään jo merkkejä laman taittumisesta ja loppuvuodeksi odotellaan talouskasvua.

Pohjoismaisesta näkövinkkelistä virolainen finanssipolitiikka saattaa vaikuttaa erikoiselta. Hyvinvointivaltioissa kun on totuttu tasaiseen kehitykseen ja talouden nousuja ja laskuja on pyritty tasaamaan. Virossa on toisin. Nousukaudella ei tehty mitään talouden ylikuumentumisen hillitsemiseksi. Laskusuhdanteen aikana ei elvytetä eikä oteta lainaa vaan leikataan ja taas leikataan. Tällä tavoin sekä lasku- että noususuhdanteet jyrkkenevät. Virolaiset uskovat, että nyt kovan laskun jälkeen, noususta tulee myös nopea. Täytyy muistaa sekin, että seuraavan nousukauden alkaessa Viron valtio on lähes velaton.

Maastrichtin kriteerit täyttyivät hienosti mutta tavallisen kansalaisen ja kuntien talous on usein kuralla. Työttömyys on kovaa, eri tilastointimenetelmiä käyttäen 13–19%. Ansiosidonnaista työttömyystukea voi saada maksimissaan vuoden, sen jälkeen työttömyystuki tai toimeentulotuki on 64€ kuukaudessa.

Palkkoja on leikattu niin virkamiehiltä kuin yksityissektorillakin, keskikuukausipalkka on tämän vuoden alkupuolella 760€. Tällä hetkellä 50 % virolaisista kertoo elävänsä kädestä-suuhun, 10 % elää säästöillään ja muutama prosentti elää velaksi parempia aikoja odotellen. Harvoilla jää rahaa säästöön.

Usein ulkomailla ihmetellään, miten virolaiset pysyvät niin rauhallisena vaikka talouskriisi on kouraissut todella kovasti, miksei Virossa synny protesteja ja mellakoita kuten Kreikassa ja lähinaapurissa Latviassa? Tavallinen vastaus on, että on niitä huonompiakin aikoja nähty ja aina selvitty. Ehkä virolaisten takaraivossa on säilynyt joukko käytännön selviytymiskonsteja, joita hyvinvointivaltioiden asukkaat eivät enää muista. Tästä kertoo Postimees-lehden tieto, että 67 % virolaisista kasvattaa omaan käyttöönsä perunaa, vihanneksia tms. Tavallinen tarina on myös, että työttömäksi jäänyt tallinnalainen, jolla asuntolainat painavat päälle, muuttaa mummon luo maalle ja vuokraa asuntonsa pois.

Tallinnan erikoinen myyntivero

Tallinnassa tuli voimaan 1.6. alkaen voimaan yhden prosentin suuruinen myynti- ja venevero, joka peritään Tallinnassa myytävistä tuotteista ja palveluista. Siitä on kuitenkin vapautettu paljon tuotteitta: maito, lääkkeet, lastenruoka, kunnallispalvelut, leipomotuotteet. Myyntivero on jo voimassa, mutta avoimia kysymyksiä on paljon, miten myyntivero merkitään? maksaako sen ostaja vai myyjä? Entä miten sitä sovelletaan liisaukseen tai sähköiseen kaupankäyntiin?

Viron perustuslaki antaa mahdollisuuden kunnallisiin myyntiveroihin. Samanlainen vero on ollut käytössä kahdessa pikkukunnassa jo vuosia ja sillä on pyritty paikkaamaan kuntataloutta. Mutta kun Tallinna ottaa sen käyttöön, arvioidaan sillä olevan hintoja nostava vaikutus koko maassa. Päivää.ennen myyntiveron voimaanastumista hallituspuolueet ilmoittivat, että ne antavat lakiesityksen, joka poistaa mahdollisuuden kunnallisiin myyntiveroihin ensi vuoden alusta. Näin Tallinnan myyntiveron historia uhkaa jäädä puolen vuoden mittaiseksi. Tällainen poukkoilu saattaa ulkopuoliselta tuntua kummalliselta mutta taustalla on Tallinnan kaupungin ja Viron hallituksen välinen kissanhännänveto. Hallituspuolueet hallitsevat maata Toompealta käsin mutta alakaupungissa Tallinnan kaupunginhallituksessa on vallassa maan oppositiopuolueet. Mitä tahansa jompikumpi voimakeskittymä tekee, toinen yrittää heti torpedoida sen.

Hannu Arhinmäki, raportoiva avustaja, 8.6., Suomen suurlähetystö, Tallinna


______________________________________________________________

 

Täällä Caracas

Hannele Halmeranta / CARMaissijauhoja etsivä voi kauppareissullaan pettyä, jos on haaveillut nauttivansa aamupalaksi venezuelalaista kansallisherkkua arepaa, paistettua maissileipää. Caracasin varakkaimmassa kaupunginosassa sijaitsevan marketin kauppias myy maissijauhoa tarvitsevalle ei-oota todeten puutteen syyksi valtion tuotanto-ongelmat. Yksityinen maissintuotanto on vain noin puolet kokonaistuotannosta.

Ostoslistan tuotteiden löytäminen supermarketista voi Venezuelassa olla välillä hidasta salapoliisityötä. Aikaa tosin vie myös itse maksaminen – kassalla kysytään heti ensimmäiseksi asiakkaan henkilötunnus, nimi, osoite ja puhelinnumero ja vasta tämän jälkeen ostokset lyödään kassaan. Elintarvikkeiden löytämisessä lähipiirin apu on tärkeää. Tuttavaa pyydetään tarkistamaan omasta lähikaupastaan naudanlihatilanne, työkaveria tuomaan margariinia, jos sitä sattuu omilla kotikulmillaan näkemään, ja Suomen-käynnillä matkalaukkuun sujautetaan muutama sokeri- ja kahvipaketti.

Mikä sitten on peruselintarvikkeiden ajoittaisen niukkuuden taustalla? Syyksi maissijauhon pulaan kauppias nimeää valtion tuottajille maksamat riittämättömät kattohinnat. Valtion hintasäännöstelemien peruselintarvikkeiden tuottajille tuleva myyntitulo onkin monesti riittämätön, mikä on johtanut tuottajille kestämättömään tilanteeseen, kansallisen elintarviketuotannon laskuun ja inflaatioon. Presidentti Hugo Chávezin tavoittelema elintarvikeomavaraisuus on kaukana todellisuudesta. Kymmenen vuotta ”bolivaarisen vallankumouksen” käynnistämisen jälkeen tässä keskituloisessa maassa kulutetuista elintarvikkeista 80 % on tuontitavaraa.

Venezuelan talouspolitiikka ja -järjestelmä on kaiken kaikkiaan haastava määriteltävä kenelle tahansa. Se perustuu valtiojohtoiseen “21. vuosisadan sosialismiin”, vahvaan öljyriippuvuuteen ja kiinteisiin valuuttakursseihin. Joka tapauksessa hyvin valtiovetoinen Venezuelan talous on – arvioiden mukaan valtion osuus kaikesta taloudellisesta toiminnasta on yli puolet. Valtion keskeisestä roolista ja erikoisesta talouspolitiikasta esimerkkinä on se, että valtion öljy-yhtiö PDVSA on valjastettu tuottamaan esimerkiksi maitotuotteita ja mehuja.

Venezuelassa aloitettiin v. 2003 valuuttasäännöstely, joka on merkinnyt kaiken viralliseen kiinteään kurssiin tapahtuvan valuutanvaihdon alistamista valtion antaman budjetin ja prioriteettien mukaan toimivalle valuuttavirasto CADIVI:lle. Järjestelmän hitauden ja toimimattomuuden vuoksi merkittävä osa Venezuelan kaikesta tuonnista, myös mittavasta elintarviketuonnista, on kuitenkin maksettu ns. vapaan kurssin kalliimmalla valuutalla. Tammikuussa 2010 julkistettu kaksi kiinteää valuuttakurssia määritellyt devalvaatio (elintarviketuonnin osalta 17,3%) ja tästä seurannut ns. vapaan valuuttakurssin nousu ovat entisestään nostaneet myös elintarvikkeiden hintoja. Elintarvikkeiden inflaatio oli v. 2010 ensimmäisen kolmanneksen aikana 17,8 %. Tuontisektorin tilanne kiristyi jo tätä ennen vuoden 2008 lopulla alkaneen öljynhinnan laskun ja valuuttabudjetin pienentymisen jälkeen.

Toukokuussa 2010 pakkaa sekoitettiin jälleen, kun voimaan tuli valuutanvaihtoa säätelevän lain muutos, joka teki ns. vapaan kurssin käytön rangaistavaksi. Lainmuutos luo kolmannen, tähän mennessä edullisimman virallisen ”keskuspankin” valuuttakurssin, jonka käytöstä pelätään kuitenkin tulevan byrokraattista ja mielivaltaista. Uudistuksen ennustetaan lisäävän pulaa tuontitavaroista, myös elintarvikkeista, ja vauhdittavan inflaatiota. Rangaistavuudesta huolimatta tavaroita tullaan kuitenkin varmasti edelleen tuomaan ns. vapaalla kurssilla. Caracas oli v. 2009 Mercer-tutkimuskeskuksen mukaan Latinalaisen Amerikan kallein kaupunki ja maailman mittakaavassa sijalla 15. Kuluvana vuonna Maailmanpankki ennustaa Venezuelan olevan maailman korkeimman inflaation maa (29,7 %).

Taloustilanteen kestämättömyys tiedostetaan kansalaisten keskuudessa yleisesti, eikä tulevaisuuteen suhtauduta kovin optimistisesti. “Estamos mal y vamos peor”, huonosti menee ja tulevaisuudessa vielä huonommin. Samanaikaisesti Caracasin kuhisevat kauppakeskukset ovat täynnä ja kaikki näyttää päällisin puolin jatkuvan kuten ennenkin. Korkea hintataso on piikki kuluttajien lihassa, mutta ei estä kulutuspyörän pyörimistä sille kansanosalle, jolla on varaa - niin kauan, kun kaupoissa on tavaraa. Hintasäännöstellyn maissijauhon, laukkaavan inflaation, kalliiden tuontitavaroiden ja neljän valuuttakurssin maassa ristiriitoja riittää.

Hannele Halmeranta, 24.5., projektiavustaja, Suomen suurlähetystö, Caracas. 

______________________________________________________________

 

Täällä Chisinau

Vesa Kotilainen / BUKTarina kertoo itäisen Euroopan maiden mahdollisuuksiin perehtyneestä markkinatutkimuksesta, jossa tuloksia esiteltiin yleisölle kartalta erotellen maat eri asioita symbolisoivin värein. Yleisöstä erästä ihmetytti suurehko tyhjäksi jäänyt alue Romanian ja Ukrainan välillä; tästä järvestä hän kun ei muistanut kuulleensa koulun maantiedon tunneilla. "Järvi" oli kuitenkin Moldovan tasavalta, piskuinen alle neljän miljoonan ihmisen valtio EU:n rajalla, Euroopan köyhin maa.

Vaikka kertomus lähinnä naureskelee Moldovan tuntemattomuudelle, on aivan perusteltua ihmetellä, miksi Moldova oli jätetty bisnestutkimuksen ulkopuolelle. Moldova nimittäin nyt haluaisi esiintyä rahantekomahdollisuuksien tämän hetken mekkana.

Sitä on monen hiukan vaikea uskoa, kun Moldovasta ei Suomessa juuri koskaan kuule mitään, ja vielä harvemmin mitään positiivista. Maata on käsitelty esimerkiksi ykkössanomalehtemme ulkomaan sivuilla viime vuonna vain noin tusinassa artikkelissa ja valtaosassa näistä on kerrottu maan poliitiittisista levottomuuksista. Saattaisinpa myös lyödä vetoa, että näistä artikkeleista eniten lukijoita keräsi maan takapajuisuudelle irvaileva hupailujuttu, jossa Moldovan armeijan kerrottiin taistelevan sikainfluessatartuntoja vastaan antamalla varusmiehille ylimääräinen valkosipuliannos.

Mitä myönteistä Moldovasta sitten olisi voinut kertoa? Vaikka sen, että viime syksystä asti vallassa ollut uusi hallitus, Alliance for European Integration, on tehnyt hartiavoimin töitä luotsatakseen maan lännen kumppaniksi, Euroopan yhteyteen sen arvoja ja tapoja kunnioittaen. Hallitus on aloittanut säästöohjelman ja alkanut kitkeä korruptiota ja byrokratiaa. Virkamiehistö on laitettu vaihtoon ja oikeusjärjestelmä remonttiin. Maahan investointeja tekeville yhtiöille on luvattu verottomia talousalueita, ja näköpiirissä on myös useiden valtioyritysten yksityistäminen - näillekin toivotetaan tervetulleiksi myös ulkomaiset ostajat. EU:n kanssa välit ovat lämmenneet vauhdilla, assosiaatiosopimusneuvottelut on aloitettu ja maa puhuu jo viisumivapaudesta sekä laajasta vapaakauppasopimuksesta.

Siinä olivat siis hyvät uutiset, mutta valitettavasti on kerrottava myös huonoja: Vaikka maa on saanut IMF:ltä suuren lainan ja länsimaat ovat palkinneet uuden hallituksen toimet runsailla apulupauksilla, maan talous on yhä kuralla, inflaatio on karkaamassa käsistä ja hallitus painii maksuvaikeuksien kanssa. Poliittinen tilanne ei myöskään ole selkiytymässä: eduskunta ei ole onnistunut valitsemaan maalle presidenttiä ja laki vaatii sen takia ennenaikaiset parlamenttivaalit. Hallitseva Allianssi ei kuitenkaan ole ollut vielä erityisen halukas järjestämään uusia vaaleja, koska vaalien huono puoli on tottakai se, että ne voi myös hävitä. Allianssin puolueet pelkäävät, että äänestäjät saattaisivat rangaista heitä, koska hinnat ovat nousseet ja tuntuvasti.

Näyttää kuitenkin siltä, ettei Moldovassa pystytä välttämään ennenaikaisia vaaleja, vaan hallitus joutuu pistämään mandaattinsa koetukselle vielä tänä syksynä tai ensi keväänä - siis ennen tai jälkeen talvipakkasten, joiden myötä ihmisten lämmityskulut ovat katossa ja siihen syyllisten etsintä on kiihkeimmillään.

Mitä tällaisellä maalla sitten voisi olla tarjottavana ulkomaisille yrityksille? Jos unohdetaan poliittiset epävarmuustekijät ja katsotaan tilannetta pidemmällä aikavälillä, on selvää, että Moldovassa on potentiaalia. Yhteistyömahdollisuuksia voisi löytää esimerkiksi vaatetusalalta - tekstiiliteollisuuteen on Moldovassa perinteitä ja nämä tuotteet ovatkin Moldovan vientiartikkeli Suomeen tällä hetkellä. Rakennusyrityksille on taatusti tarjolla mahdollisuuksia, sillä esimerkiksi maan tieverkosto on täysin raunioina, mutta ulkomaista infranparannusrahaa on luvassa rutkasti - suomalaisista yrityksistä Lemminkäinen Oy onkin jo paikalla kärkkymässä projekteja. Työn siirtäminen Moldovaan pitäisi myös olla huokuttelevaa: vielä ainakin toistaiseksi verovapaan yhtiötoiminnan ohella tarjolla on halpaa työvoimaa - palkat ovat tehtaissa sivukuluineen noin 250-300 euroa kuussa. Maahantuonnista kiinnostuneille kerrottakoon, että moldovalaiset viinit ja brandyt ovat huippuluokkaa niin maultaan kuin hinta-laatu-suhteellaan.

Lyhyellä aikavälillä Moldova näyttäytyy kuitenkin epävarmana paikkana. Uudet vaalit tuottavat todennäköisesti uuden koalitiohallituksen, mutta on täysin mahdollista, että sen kantavana voimana ovatkin kommunistit, jotka ovat yksin pitäneet valtaa myös edelliset kaksi vaalikautta. On vaikea sanoa, kuinka merkittävästi uusi kommunistihallinto muuttaisi maan suuntaa. Arvioimisen tekee vaikeaksi se, että Moldovan kommunisteissa ei ole muuta jälkeä kommunismista kuin nimi. Vain aika näyttää Moldovan tulevaisuuden, mutta selvää on, että niille yrityksille, jotka sietävät riskejä, Moldovassa olisi nyt tarjolla mahdollisuuksia.

Vesa Kotilainen, ohjelmakoordinaattori, 17.5., Suomen suurlähetystö Bukarest


_______________________________________________________________

 

Täällä Lissabon (joka ei halua olla seuraava Ateena)

Christian Lindholm / LISPortugalilaisen kansallisidentiteetti muodostuu Salazaarin diktatuurin ajoilta peräisin olevan sanonnan mukaan kolmesta F:stä. Kaihomielinen fado-musiikki kuvastaa perinteitä ja arvoja, Neitsyt Maria-näyistä kuulu pyhiinvaelluskohde Fátima uskonnollisuutta ja futebol, kaikkivaltias jalkapallo, tarjoaa viihdettä ja aina ajankohtaisen keskusteluaiheen. Talouskriisin myötä huomion vievät nyt kuitenkin Portugalin kolme D:tä, défice, desemprego ja dívida, eli alijäämä, työttömyys ja velka.

Pääministeri Sócratesin hallitus on viime kuukausien aikana käyttänyt paljon energiaa vakuuttaakseen hermoilevat markkinat siitä, että Portugali ei ole seuraava Kreikka. Portugalin rinnastaminen Kreikkaan ei ole reilua, koska maiden taloudelliset realiteetit ovat hyvin erilaiset. Portugalin velkaongelma on selvästi Kreikkaa pienempi ja maalla on aiempaa näyttöä ylisuuren budjettialijäämän menestyksekkäästä supistamisesta.

Markkinat seuraavat kuitenkin omaa logiikkaansa eikä reilu meininki välttämättä kuulu niiden perusarvoihin. Mitä enemmän hallitus selittelee, sen epäluuloisemmin markkinat reagoivat. Niinpä kansainväliseen huomioon tottumattomat portugalilaiset ovat saaneet havaita joutuneensa Kreikan vanavedessä markkinoiden silmätikun asemaan ja niiden arvaamattoman raivon kohteeksi. Tunnetut ekonomistit kuten Simon Johnson ja Joseph Stiglitz ovat jopa varoitelleet Portugalin mahdollisesta vararikosta. Seurauksena on ollut Portugalin luottokelpoisuusluokituksen romahtaminen, valtion velkapapereiden riskipreemioiden hypähdys ja kylmää kyytiä Lissabonin pörssissä. Hallitus on vakaus- ja kasvuohjelmassaan luvannut korjata budjettialijäämän siedettävälle tasolle vuoteen 2013 mennessä, mutta tämä ei ole riittänyt vakuuttamaan markkinoita. Lisätoimia tullaan tarvitsemaan.

Portugali on ekonomistipiireissä 90-luvulla keksityn PIGS-maaryhmän alkuperäisjäsen. Tähän vähemmän mairittelevaan ”kultaposskerhoon” kuuluvat myös Kreikka, Italia ja Espanja, sekä hiljattain liitännäisjäseniksi hyväksytyt Irlanti, Islanti ja Iso-Britannia. Yhteistä kerhon jäsenillä on ylisuureen julkiseen tai ulkomaiseen velkaan, budjettialijäämään tai vaihtotaseen vajeeseen liittyvät ongelmat. Portugalin osalta ongelma liittyy kaikkiin näistä, mutta julkinen velka on itse asiassa vähemmän hälyttävä kuin yksityinen. Portugali elää jatkuvasti yli varojensa, kuluttaa enemmän kuin tienaa. Nopeasti kasvavassa, investoivassa ja dynaamisessa taloudessa tämä ei ehkä olisi ongelma, mutta Portugalin realiteetit ovat toisenlaiset. Aiheellisena huolena on, että joissain vaiheessa paisuva velka alkaa vakavasti nakertaa kulutuksen ja tulevan kasvun edellytyksiä. Varsinkin kun Portugalin kasvu on kaikista EU-koheesiotuista huolimatta ollut unionin heikointa tällä vuosituhannella. Portugalilaiset puhuvat itse menetetystä vuosikymmenestä.

Ongelmien taustalla on Portugalin heikko kilpailukyky, johon puolestaan vaikuttavat monet tekijät alkaen työmarkkinoiden jäykkyyksistä ja alhaisesta tuottavuudesta. Rakenteellisia uudistuksia on käynnistetty, mutta niiden eteneminen on vaivalloista ja haasteet suuret. Julkista sektoria tulisi tehostaa ja pienentää, byrokratiaa ja kansalaisten pompottelua karsia, raskasta oikeusjärjestelmää muuttaa perinpohjaisesti, koululaitosta nykyaikaistaa, terveydenhuoltoa rationalisoida jne. Lista on pitkä. Ja muutos kohtaa aina vastarintaa. Jo pelkästään opettajien arviointijärjestelmästä on tapeltu jo useampi vuosi ja kaduilla marssittu ahkerasti. Tänä keväänä on tehtailtu lakkoja ennätystahtiin, mutta kreikkalaistyyliseen riehumiseen portugalilaiset eivät silti herkästi lähde.

Lissabonin katukuvassa talouskriisiä on silti vaikea huomata. Ehkä siksi että taloudelliset laskusuhdanteet eivät ole Portugalille mitään uutta. Menossa on jo kolmas lama kymmenen vuoden sisällä. Talous ei myöskään ehtinyt ylikuumeta välissä, joten laskukin oli pehmeämpi kuin esimerkiksi naapurimaa Espanjassa. Työttömyys on noussut selvästi, mutta oli varsin korkea jo ennen lamaakin. Ränsistyneet julkisivut ja kuoppaiset kadut ovat olennaisesti kuuluneet Lissabonin kaupungin charmiin niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kuten hulppeat luksustalot ja kaikkia mahdollisia liikennesääntöjä rikkovat öky-audit ja –bemaritkin. Rikkaita kriisi ei kosketa, keskiluokka kiristää vyötään ja köyhille elämä on suhdanteista riippumatta jokapäiväistä taistelua toimeentulosta.

Tilastojen mukaan Portugalin BKT/capita on jämähtänyt noin 75 prosenttiin EU:n keskiarvosta. Tilastot eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Olen useasti miettinyt, millä konsteilla Jorge ja Maria pystyvät rahoittamaan suomalaisissa hinnoissa liikkuvat autonsa, asuntonsa ja Brasilian lomamatkansa kun portugalilainen minimipalkka on 450 euroa ja keskipalkka vain runsaat 800 euroa. Vaikka pienestä palkasta jollain ihmeellä onnistuisi laittamaan rahaa sivuun BES-pankin Cristiano Ronaldo-säästötilille houkuttelevalla 2,75 prosentin vuosikorolla, yhtälö tuntuu mahdottomalta.

Jos tyhjentävää vastausta ylipäätään on olemassa, se saattaa löytyä epätasaisen tulonjaon, laajan harmaan talouden ja huolettoman velkakulttuurin yhdistelmästä. Portugalissa on gini-kertoimella mitattuna EU-alueen toiseksi suurimmat tuloerot Latvian jälkeen. Varakkaita on viralliseen tulotasoon nähden yllättävän paljon ja rahalla saa. Turhia veroja kierretään investoinneilla off shore-paratiiseihin. Ja mikäli omat varat eivät riitä, jatketaan elämää pankin avokätisesti myöntämillä kulutusluotoilla. Oma parturini jaksaa joka käynnilläni kertoa minulle portugalilaista taloudenpitoa valottavia hämmästyttäviä esimerkkejä omasta tuttavapiiristään, halusinpa kuulla tai en. Voi vain ihmetellä kuinka kauan moinen meno voi jatkua. Monille pelastuksen tarjoaa kuititon bisnes, eli portugaliksi salonkikelpoisesti ilmaistuna ”rinnakkaistalous” (economia paralela). Varovaistenkin arvioiden mukaan harmaa talous vastaa 20-25 prosenttia maan virallisesta BKT:stä.

Portugali kaipaisi kipeästi menestystarinoita ja uutta uskoa tulevaisuuteen. Teknologiamyönteinen ja uudistusmielinen hallitus yrittää tarjota ratkaisuksi uusiutuvia energiamuotoja. Portugali pyrkii EU:n eturintamaan investoimalla runsaasti vesivoiman lisärakentamiseen, aurinko- ja tuulivoiman hyödyntämiseen sekä uusiin kokeiluihin kuten aaltovoimaan. Sähköautojen markkinoille tuomisessa halutaan edetä ripeästi. Renault-Nissan rakentaa maan kattavan sähköautojen latausverkoston ensi vuonna ja Portugalin runsaita litium-varoja hyödyntävän akkutehtaan vuonna 2012. Koulujen tietotekniseen vallankumoukseen panostetaan paljon ja julkisia palveluja sähköistetään kansalaisten arjen helpottamiseksi. Ehkä näissä panostuksissa piilee paremman tulevaisuuden siemen. Ne voivat myös tarjota uusia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille perinteisten alojen rinnalle.

Onneksi Portugalilla on myös ne kolme F:ää, jotka tuovat kaivattua vastapainoa ankeille talousnäkymille. Marizan kaltaisten tähtien myötä fado on saavuttanut suosiota maailmalla ja on jopa ehdolla Unescon henkisen kulttuurin maailmanperintölistalle. Vuoden merkittävin tapahtuma Portugalissa on paavin vierailu toukokuussa, johon tietysti kuuluu myös käynti Fátimassa. Tämän jälkeen alkavatkin jalkapallon MM-kisat, jossa portugalilaisten odotukset ovat jälleen korkealla. Ikävät D-asiat saavat ainakin hetkeksi väistyä taka-alalle.

Christian Lindholm, lähetystöneuvos, 10.5., Suomen suurlähetystö, Lissabon

 

_______________________________________________________________

 

Täällä Dar es Salaam – Itä-Afrikan markkinat murroksessa

Tomi Särkioja / DARDar es Salaamin katukuvaa virkistävät toinen toistaan suuremmat rakennusprojektit. Tansanialaisten huoli kehitysavun hiipumisesta talouskriisin seurauksena ei juuri ole hillinnyt julkisia investointeja. Myös yksityisen sektorin investoinnit piristävät talouskasvua. Silmiin pistävästi urakoitsijat ovat usein kiinalaisia yrittäjiä.

Itä-Afrikan taloudellinen kehitys ei ole jäänyt huomaamatta kasvavilta Aasian talouksilta. Intian ja Tansanian kauppasuhteilla on pitkä historia, ja intialaistaustaiset kauppiassuvut ovat vahvasti mukana maan kehittämisessä. Tämä on piristänyt myös Dar es Salaamin katukuvaa sekä ravintolapalveluiden kirjoa. Viime vuosina idän jättiläinen on niin ikään saanut jalansijan Tansanian markkinoista. Tansanian luonnonvarat ovat merkittäviä, mutta Dar es Salaam on myös portti Sambiaan, Kongon demokraattiseen tasavaltaan sekä Itä-Afrikan yhteisön (East African Community, EAC) alueelle. Kiinan kasvu Tansanian kauppakumppanina on ripeää, ja vauhti tuskin hiljenee lähivuosina. Nähtäväksi jää kumpi kahdesta talousmahdista nousee hallitsevaan asemaan näillä markkinoilla.

Kilpailu Itä-Afrikan markkinoista on kuitenkin vielä kesken. Eurooppa on edelleen tärkeämpi kauppakumppani kun Intia ja Kiina yhdessä. Tämä jää helposti huomaamatta kansallisia tilastoja selaillessa. Kilpailuasetelma on kuitenkin muuttunut ratkaisevasti. Osaltaan kehitykseen vaikuttaa myös Itä-Afrikan taloudellisen integraation eteneminen, joka luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja lisää kilpailua. Ruandan, Burundin, Kenian, Tansanian ja Ugandan muodostaman yhteismarkkina-alueen perustaminen luo parhaimmillaan mahdollisuuksia sekä itäafrikkalaisille yrittäjille että kansainväliselle liiketoiminnalle. Itä-Afrikan yhteisön alueella on nyt noin 130 miljoonaa asukasta ja muutaman vuoden kuluttua paljon enemmän.

Voimakas väestönkasvu ja muuttoliike kaupunkeihin edellyttävät merkittäviä investointeja infrastruktuurin kehittämiseen. Onneksi talouskasvu on ollut viime vuodet verrattain suotuisa. Vaikka Tansanian talouskasvu oli vuonna 2009 vain noin 5,5 %, kasvutrendin odotetaan palaavan 6 – 7 % tasolle tämän vuoden kuluessa. Talousnäkymät ovat verrattain optimistisia, joten hallituksen investointisuunnitelmat ovat samansuuntaisia.

Tansaniaa kutsutaan kehitysmaaksi. Suomeksi tämä tarkoittanee sitä, että kehitettävää on paljon ja rahaa aivan liian vähän. Esimerkiksi energiantuotanto pitäisi kaksinkertaistaa vuoteen 2015 mennessä. Energiatehokkuudesta ei toki ole tietoakaan, ja ennusteet ilmastonmuutoksen vaikutuksista vesivoimaloiden käyttöasteeseen ovat huolestuttavia. Käytännössä kaikki perusinfrastruktuuri A:sta Ö:hön kaipaa lisäinvestointeja. Lisäksi tarvitaan luotettavaa insinööriosaamista. Tansaniassa on 40 miljoonaa asukasta ja 8 000 insinööriä tai alemman asteen koulutuksen saanutta tekniikan ammattilaista. Ei ole siis ihme, että tansanialaiset ovat kiitollisia kiinalaisen insinööriarmeijan rantautumisesta maahansa erilaisten infrastruktuuriprojektien myötä. Kiinalaiset tulevat ja menevät, ja yleensä jättävät jälkeensä jotakin konkreettista. Toivottavasti työllä on myös laatutakuu.

Suomalaiset ovat kehitysyhteistyöohjelmien puitteissa tehneet vuosien varrella paljon hyvää insinöörityötä. Osa toiminnasta on jatkunut kaupallisen yhteistyön muodossa vielä vuosia kehitysrahoituksen päätyttyä. Suomalaisilla yrityksillä ja osaamisella on edelleen erittäin hyvä maine Tansaniassa. Epäilemättä tällä osaamisella on edelleen vielä paljon käyttöä maan kehitysongelmien ratkaisemiseksi. Suomen Dar es Salaamin suurlähetystössä olemme ilahtuneet kotimaassa virinneestä kiinnostuksesta Afrikkaa kohtaan kauppakumppanina. Itä-Afrikan kehitystavoitteita tuskin saavutetaan yksinomaan kehitysavulla. Aito liikekumppanuus, jossa molemmat puolet ovat voittajia, on kestävän kehityksen moottori.

Vaikka Tansania on verrattain tuntematon monille suomalaisille, Suomi on yllättävänkin tuttu monelle päättävään asemaan nousseelle tansanialaiselle. Moni muistelee lämpimästi vuosikymmeniä jatkunutta yhteistyötämme, suomalaista tietotaitoa ja teknistä asiantuntemusta. Vastataksemme kasvavaan kysyntään, Tansanian kauppakamari yhteistyössä Suomen suurlähetystön kanssa järjestää lokakuussa 2010 suomalaisille ja tansanialaisille yrittäjille tilaisuuden tutustua Tansanian liiketoimintamahdollisuuksiin ja ajankohtaisiin haasteisiin. Ennen kaikkea haluamme järjestää tämän tilaisuuden niille ennakkoluulottomille yrittäjille, jotka jo vuosia ovat tehneet kannattavaa liiketoimintaa Afrikassa, sekä yrittäjille, jotka ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan. Lisätietoja tilaisuudesta saa allekirjoittaneelta (tomi.sarkioja@formin.fi).

Tomi Särkioja,erityisasiantuntija, 3.5., Suomen suurlähetystö, Dar es Salaam


__________________________________________________________

 

Täällä Riad - Naismystiikkaa

Ulla-Maija Nevalainen / RIAKovaa keskustelua saudilehdistössä aiheutti jokin aika sitten uutinen, jonka mukaan saudinaisia työskentelisi kotiapulaisina naapurimaassa Qatarissa. Uutista oltiin kieltämässä milloin Saudi-Arabian, milloin Qatarin hallituksen toimesta, sillä täkäläisen perinteisen ajattelutavan mukaan tällaisia ”alempiarvoisia” tehtäviä kuten palvelutyötä voi tehdä vain tarkoitusta varten tuotettu ulkomaalainen vierastyövoima ja täkäläisen naisen ensisijaisena tehtävänä on perinteisesti ollut keskittyä huolehtimaan vain omasta kodistaan, aviomiehestään ja omista lapsistaan.

Eräs qatarilainen psykologi kirjoitti asiasta kuvaavasti “The Peninsula” sanomalehdessä: ”It breaks my heart to know that Saudi women are venturing out to get involved in such pursuit”. Myöhemmin tätä asiaa koskevassa saudi-sanomalehden artikkelissa kuitenkin ihmeteltiin suorasukaisesti miten eurooppalaiset naiset voivat työskennellä kotiapulaisena, mutta saudinaisille työ on sopimatonta ja liian alhaista. Asenteet näyttäisivätkin viimeaikoina olevan jonkin verran muuttumassa ja aivan viimeisten lehtitietojen mukaan jopa ensimmäiset 30 saudikotiapulaista on koulutettu ja aloittanut työskentelynsä - tosin työoloja koskevin erikoisehdoin.

Vastaavasti myös esimerkiksi sairaaloiden hoitohenkilöstöstä valtaosa on vierastyövoimaa samoista syistä. Tällaisten perinteisten asenteiden johdosta seuraava korkea työttömyysaste monine siitä seuraavine ikävine lieveilmiöineen on kuitenkin nykyisin yleisesti myönnetty suureksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi ja sen vuoksi ns. ”saudisaation” eli saudikansalaisten lakisääteisten työllistämisvaatimusten johdosta (määräprosentti yritysten työvoimasta oltava saudeja) myös esimerkiksi saudinaisia on pyritty kouluttamaan ja rekrytoimaan myös hoitotehtäviin yhä enemmän. Tuoreen lehtiartikkelin mukaan kuitenkin puolet saudinaishoitajista lopettaa työskentelynsä sairaanhoitajina, koska ”heillä itsellään on ollut väärinkäsitystä siitä mitä työ sisältää”, mutta erityisesti siksi, että hoitotyötä edelleen pidetään sosiaalisesti hävettävänä työnä jota muu perhe ja suku eivät halua tukea.

Koulutetut mutta työttömät saudinaiset

Saudi-Arabia on panostanut viime vuosina kovasti koulutukseen. Valtion budjetissa opetussektorin osuus on peräti 26 prosenttia. Yliopistojen opiskelijoista tyttöjen osuus on noin 60 prosenttia, mutta ongelmana on, että yliopistotutkinnon suorittaneiden naisten työttömyysaste on peräti 78,3 prosenttia. Työllisyyden lisäämiseksi onkin myös naisille viimeaikoina aktiivisesti pyritty avaamaan uusia työskentelymahdollisuuksia, mutta käytännössä heille on löytynyt työtä mm. vastaanottoapulaisina, räätäleinä, ravintoterapeutteina, hallintovirkailijoina, valokuvaajina, kauneudenhoitoalalla, catering-tehtävissä sekä jopa teollisuustyöntekijöinä, joka ei läheskään vastaa heidän korkeaa koulutusastettaan.

Juuri ilmestyneen selvityksen mukaan Saudi-Arabian työvoimasta edelleenkin vain 14,4 % on naisia (1992 5,4 %). Noin 95 % työssä käyvistä naisista työskentelee julkisella sektorilla ja näistä 85 % opetusektorilla, 6 % terveyssektorilla sekä loput muualla valtionhallinnossa. Yksityissektorilla työskentelevien naisten osuus on hyvin pieni, vain viisi prosenttia.

Liikuntaa ja ulkoilua valtavissa ostoskeskuksissa

Naisten liikkuminen yleisillä alueilla yksin ilman ”saattajaa” on Saudi-Arabiassa kiellettyä segregaation (naisten ja miesten erillään pitäminen uskonnon johdosta) johdosta. Liikuntaa ja ”ulkoilua” naiset voivatkin harrastaa lähinnä vain shoppailemalla moderneissa ja valtavan suurissa ostoskeskuksissa, mikä erityisesti kesäaikaan on myös käytännöllistä kun lämpötila voi Riadissa nousta yli 50 asteen varjossakin ja auringossa vielä paljon kuumemmaksi.

Naisten ja tyttöjen liikunta- ja urheiluharrastukset ovat myös näihin aikoihin saakka olleet kiellettyjä kouluissa ja julkisissa tiloissa ja vasta aivan äskettäin annettiin säädös, jonka mukaan kaikkiin kouluihin on rakennettava liikuntasalit. Muutamat viimeaikoina perustetut naisten kuntosalit on kuitenkin lakkautettu, ”koska niillä ei ole ollut virallista toimilupaa” ja niiden omistajia on kehotettu hakemaan virallista lupaa. Tällaisia lupia ei ole kuitenkaan saatu vaan luvat ovat jääneet epämääräisesti roikkumaan valtionhallintoon.

Naiset kyllä mieluusti harrastavat liikuntaa ostoskeskuksissa, jotka ovat täynnä naisten, miesten ja lasten muotivaatteita Suomeen nähden halvoin hinnoin ja vähän väliä toistuvine 50 %-70 %:n alennusmyynteineen. Ostamista hankaloittaa kuitenkin se, että liikkeissä ei saa olla vaatteiden sovituskoppeja. Esimerkiksi pusero täytyy ensin maksaa, jonka jälkeen sitä voi käydä sovittamassa ostoskeskuksen vessassa tai parhaassa tapauksessa sinne rakennetuissa sovituskopeissa. Mikäli puserosi on sopimaton, voit käydä sen vaihtamassa sen jälkeen tai toinen vaihtoehtosi on viedä puserosi kotiin sovitettavaksi ja mikäli se on sopimaton, tehdä uusi kauppareissu vaihtamista varten.

Ankaran segregaation johdosta on sitten varsin yllättävää, että melkein kaikissa vaatetusliikkeissä myyntihenkilöstö koostuu vain miehistä - mukaan lukien naisten alusvaateosastot! Naiset ovatkin aloittaneet kampanjoinnin miesmyyjien kieltämiseksi ainakin alusvaatemyynnissä, mutta toistaiseksi kuitenkin vanha käytäntö jatkuu edelleen. Segregaation osalta on pientä kehitystä kuitenkin mahdollisesti odotettavissa, koska valtakunnan uskonnollisen poliisin päällikkö on julkisesti lausunut olevansa segregaatiota vastaan ja jopa suhtautuvansa positiivisesti naisten työskentelyyn Hai’assa eli uskonnollisessa poliisissa.

Hänen mukaansa segregaatio nykyisessä muodossaan on ollut tuntematon käytäntö ennen Saudi-Arabian yhtenäistymistä yhdeksi kuningaskunnaksi ja sen mukana ns. Wahhabismin voimaantuloa saudiyhteiskunnassa. Wahhabismi on sunni-islamin vanhoillinen ja tiukka suuntaus, jota voi verrata protestanttisen kirkon herätysliikkeisiin siinä suhteessa, että sen lähtöajatuksena oli huoli uskonnon harjoittamisen maallistumisesta ja isien perinteen unohtumisesta.

Prinsessa-souk oivallinen kierrätyskeskus

Aamuvarhaisella ennen kuin läpömittari on noussut liian korkealle voivat naiset myös käydä esimerkiksi ”Prinsessa-soukissa” ostoksilla tekemässä juhlaleninkilöytöjä muutamalla eurolla kappale. Siellä myynnissä olevien, upeiden ja lähes käyttämättömien leninkien sanotaan olevan peräisin Saudi-Arabian lukemattomilta prinsessoilta, joilla on varaa heti kyllästyttyään parin käyttökerran jälkeen heittää mekkonsa pois ja ostaa uusia tilalle. Ympäristötietoiset vaateyhtiöt Suomessa (esim. Glope Hope) saattavat valmistaa vaatteita kierrätysmateriaaleista (sairaalatekstiileistä, purjeista, armeijan lumipuvuista tai milkofilista eli maitoteollisuuden jätemateriaalista).

Tällaiselle suunnittelijalle Prinsessa-souk olisi mitä oivallisin uusien muotiluomusten raaka-ainelähde. Kierrätys- ja uusiokäyttö ovat täällä kuitenkin lähes tuntemattomia käsitteitä ja myös muu ympäristötietous on vasta lähdössä leviämään. Saudi-Arabian ensimmäinen virallinen ympäristöfoorumikin järjestettiin vasta noin kuukausi sitten, mutta tuolloin todettiin uusiutuviin energia- ja ympäristöprojekteihin kuitenkin sijoitetun jo peräti 300 miljoonaa dollaria, mikä tuo jo vähän ”valoa horisonttiin”.

Naisilla pakollinen, kaiken peittävä musta abbaya julkisilla paikoilla

Monet edellämainitut asiat saattavat kuulostaa ulkopuolisesta uskomattomilta erikoisuuksilta, mutta niihin kuitenkin tottuu varsin pian tänne tultua. Niinkuin on tottunut myös käyttämään abayaa, joka on naisille Saudi-Arabiassa julkisilla paikoilla pakollinen, päästä nilkkoihin ulottuva kaiken peittävä musta kaapu. Mutta jopa omankin kokemuksen mukaan usein on pelkästään helpotus kun voi kaupungille lähtiessä vetäistä pikaisesti abayan päällensä sen enempää miettimättä mitä päällensä laittaa. Toisaalta, jos lähtee ulos illalliselle ravintolaan juhlamielellä, niin tuntuu nurinkuriselta pukeutua hienosti tai kauniisti ja sitten peittää se mustalla kaavulla!

Ulla-Maija Nevalainen, lähetystöneuvos, 26.4., Suomen suurlähetystö, Riad
 

____________________________________________________________

 

Täällä Reykjavik – sulattavatko tulivuorenpurkaukset Icesaven?

Tarja von Lüders / REYLuonnon mullistukset veivät huomion ainakin osittain pois pitkään jatkuneesta Icesave-sopimuskeskustelusta. Islannin Punainen Risti pelastustyöntekijöineen oli ensimmäisten joukossa Haitin maanjärjestyksen uhria auttamassa. Omassa maassa Eyjafjalla- ja Mýrdalsjäätiköiden läheisyydessä tapahtuneiden tulivuoren purkausten pelastustoimet hoidettiin mallikkaasti ja ensiluokkaisesti. Alueen asukkaat evakuoitiin ripeästä, lentoliikenne pysäytettiin päiväksi ja paikalle saapuneiden katselijoiden turvallisuudesta pyritään huolehtimaan.

Erilainen luonto ja sen johdosta Islantiin suuntautuva turismi on yksi suurimmista tulonlähteistä. Heikon kruunun vuoksi turistien määrä on tasaisesti lisääntynyt. Vahva ja tasokas kylpyläkulttuuri on Islannin vetonaula, tunnetuimpana BlueLagoon. Kylpyläkulttuuri kuuluu myös islantilaisten arkipäivään, uimaloiden lämminvesialtaat ovat kokoontumispaikkoja perheiden ja ystävien tapaamiseksi sekä mikä parasta harrastus on edullista. Mutta kaikesta matkailusta tehdään tuottoisaa, Pääsiäisen aikaan järjestettiin lukuisia vaellusretkiä tulivuoren purkauksen läheisyyteen ja helikopterilentoja katsomaan yläilmoista laavakoskea, tulipatsaan ja tuhkan suihkua. Tulivuorien katseluretkiä markkinoidaan edelleen siinä missä muitakin nähtävyyksiä.

Matkustuksen elinvoimasta huolehditaan myös kovemmilla otteilla, itsekin meinasin jäädä kyydistä, kun Icelandairin teknikot aloittivat lakon, mutta maan hallitus sääti poikkeuslain ja lentoliikenne lähti käyntiin pienellä viiveellä. Icelandair kuuluu Icelandair Group-yritykseen, joka on yksi Islannin suurimmista.

Islannin taloudellinen lama, synkät ennusteet tulevaisuudesta ja kansainvälisten luottokelpoisuusmittareiden ikävät tulokset eivät kuitenkaan pistä silmiinpistävästi esiin kaupunkikuvassa. Reykjavikin kaksi isoa ostoskeskusta Kringlan ja Smáralind sekä Reykjavikin pääkadun Laugarvegurin kaupat täyttyvät viikonloppuisin ihmisistä, mutta totuuden toinen puoli on kotitalouksien huomattavat velkataakat. Optimisesta luonteestaan huolimatta monella menee usko tulevaisuuteen, yhtenä esimerkkinä taannoin omakotitalonsa rakentanut omistaja tilasi kaivinkoneen rikkomaan talonsa pankin lunastus vaateen alla. Hallitus kaavailee parhaillaan lainojen maksuhelpotuksiin pohjoismaista mallia. Reykjavikin keskustan ulkopuolella ja naapurikuntien alueella mm. Hafnafjördurissa nousukauden aikana rakennetut talot muistuttavat tyhjyydellään talouden nousun huumasta, kuten myös Bauhausin tyhjä liiketalo kyltteineen. Ruoka-avustusjonot ovat arkipäivää myös Islannissa.

Valuuttalainoilla hankitut katumaasturit kaasuttelevat Reykjavikin kaduilla vaikka noin 50 000 asukkaalla on yhteensä 150 miljardia Islannin kruunua autolainaa. Autoilla kuitenkin liikutaan paikasta toiseen pienistä välimatkoista huolimatta, harvassa maassa on yliopistolla lähes hehtaarin kokoinen parkkipaikka opiskelijoiden autoille, eikä auton käyttöä rajoita polttoaineveron korotuskaan. Osasyynä oman auton käyttöön on epävakaasti ja harvakseltaan toimiva linja-autoliikenne, vaihtuvat sääolosuhteet ja suurimpana syynä pysähtynyt autokauppa, kun autoa ei saa myydyksi niin sitä käytetään.

Islantilaisten yhteenkuuluvasta luonteesta kertoo vanhan ajan talkoohenki ja kulttuuriohjelmien suuri tarjonta etenkin pääkaupungissa. Pienillä budjeteilla järjestetään isojakin festivaaleja, jokainen kantaa kortensa kekoon niinpä suurlähetystölle osoitettujen tukipyyntöjen määrä on myös kasvanut suomalaisten taiteilijoiden ja esiintyjien saamiseksi Islantiin. Taidenäyttelyjen avajaiset ovat suosittuja vauvasta vaariin. Se varmasti luo uskoa tulevaisuuteen. Perinteitä vaalitaan, käsitöitä arvostetaan ja niitä tehdään. Islantilaisessa käsityössä korostuu luovuus. Villasta, laavakivestä ja lasista tehdään designtuotteita. Perinteiden vaalimiseen liittyy myös helmi-maaliskuussa vietettävä Thorrikuukausi, jolloin vähintään kerran viikossa laitetaan vanhanajan ruokaa mm. savustettua lampaanpäätä, sylttyä tai sianpotkaa. Muuten ruokakulttuuri on luovuuden ja mielikuvituksen saattelemana huipussaan ja ravintoloiden ja ruuan taso on hyvä sekä elinvoimainen. Lampaanliha on luomua luonnostaan lampaiden vaeltaessa kesäaikaan vapaasti luonnossa. Onneksi niistäkin varoitetaan autoilijoita perinteisellä ”lammasvaara”-merkillä.

Joulun alla pohjoismaiden kollegat olivat valmiita lyömään vetoa, että Icesave saadaan päätöksen ennen vuodenvaihdetta – toisin kävi – se on voitu lukea näyttävästi maailmalla. Hallitus uskoi Icesave:n toisen sopimuksen läpiviemiseen, mutta yleensä päivän politiikasta erillään oleva Islannin presidentti jätti allekirjoittamatta lain ja antoi päätäntävallan kansalle. Kansanäänestyksen tulos oli lyöty lukkoon jo ennen äänestystä. Hallitus neuvotteli Iso-Britannian ja Hollannin kanssa uutta sopimusta, jotta kansanäänestys olisi voitu perua. Icesave-sopimuskeskustelu ja neuvottelut jatkuvat. Ensimmäinen Icesave-laulu sävellettiin helmikuussa.

Sopimuksen aikaansaamattomuus vaikuttaa mm. työttömyyden nousuun, reilu 3000 henkilöä menettää vielä työnsä sen vuoksi. Tämän hetkisen laskelman mukaan Icesavevelka taakka on reilut miljoonan kruunua /henkilö. On arvioitu sen aiheuttavan entisestään BKT:n laskua, huonompaa valuuttakurssia ja korkeampia korkoja ja työttömyyden nousua n. 8,5 %:sta ylöspäin, joka on islantilaisessa mittakaavassa korkea. Monella islantilaisella on useampi tutkinto tai ammatti, joka helpottaa työllistymistä.

Kuntien velkataakka kasvaa, arvion mukaan n. 30 kunnalla, joita on yhteensä Islannissa 74, yli miljoonaan Islannin kruunuun per asukas, hyvin voivia kuntiakin on, näistä esimerkkinä Grindavikin kunta lähellä Keflavikin lentoasemaa, joka porskuttelee hyvin. Kunta möi voimalaitoksen osakkeet juuri ennen lamaa ja elää nyt niin säästöillä kuin myös elinvoimaisella kalateollisuudella, suolakalan kysyntää on Etelä-Euroopassa. Hyvän lisän pottiin tuo Islannin kuuluisan turistinähtävyyden BlueLagoonin sijainti Grindavikin kunnan alueella.

Kalateollisuuden veloille esitetään velkahelpotuksia 20 %:lla, vaikka kalateollisuudella menee hyvin nousukauden lainoilla tehdyt sijoitukset vievät tuotot velkojen lyhennyksiin. Makrillin kalastuskiintiö keskusteluista huolimatta pysyy 130 000 tonnissa.

Valaanpyynnistä ollaan kahta mieltä, vastavalmistuneen Islannin yliopiston talousosakunnan raportin mukaan valaanpyynti on taloudellisesti perusteltavissa, jota heti kättelyssä luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja arvosteli kuinka vaarallista on ekonomien saamat luvut, joita ei ymmärretä. Kansainvälisen valaanpyyntikomission ja eri maiden tutkijoiden mukaan valaanpyynti ei ole enää perusteltavissa tutkimukseen perustuen. Pyydetään valasta tai ei turisteille tarkoitetut valaan katselulaivat lähtevät valaanpyyntialusten vastakkaiselta laiturilta.

Yritysten konkurssiluvut pienenivät hieman viime vuodesta, kuitenkin 82 yritystä hakeutui konkurssiin tämän vuoden helmikuussa. Liikehuoneistoja on tarjolle vuokralle ja myyntiin, kokonaisia taloja voi olla tyhjillään. Vastaavasti uusia yrityksiä rekisteröitiin 148. Kv. yritysten toiminnan kustannukset voivat tulla liian kalliiksi tästä esimerkkinä McDonald’sin toiminnan lopettaminen ja uudelleen syntyminen Metro-hampurilaisketjun nimellä. Tämä ehkä onnistuu hampurilaisten osalta, muttei islantilaisten lempijuoman Coca-Colan osalta, se kuuluu yhtenä osana islantilaiseen arkipäivään niin kuin elokuvien ostostauot.

Pienen yhteiskunnan piirteet korostuvat parhaimmillaan asioiden hoidossa, ongelmat ratkotaan parhain päin eikä mikään ole ylitsepääsemätöntä. Onko sitten asian toinen puoli liiankin hyvin toisensa tuntevat ihmiset ja läheiset sukulaissuhteet? Islantilaiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia, mutta hyvin oman arvonsa tuntevia – sekö on kompastuskivenä EU-jäsenyydelle jos ja/tai kun siitä kansa äänestää?

Juuri julkistetun SIC:n (The Special Investigation Commission) raportin lukeminen on alkanut, 2600 sivuista opusta luetaan taukoamatta ääneen kaupunginteatterissa kuulijoille ja media keskittyy pelkästään siihen artikkeleissaan. Komissio perustettiin tutkimaan pankkien romahtamiseen johtaneita syitä, mutta tuleeko raportista mitään uutta esille?

Tarja von Lüders, avustaja, 19.4., Suomen suurlähetystö, Reykjavik

 


_____________________________________________________________

 

Täällä Hongkong

Marja Korhonen / HNGTiheän sumun hälvettyä Hongkongissa tiikerinvuosi otettiin vastaan räiskyvin ilotulituksin. Meneillään on tasapainoilun vuosi, josta ei puutu dramatiikkaa. Erilaiset konfliktit - valtioidenkin välillä - kehittyvät aikaisempaa suurempiin mittasuhteisiin ja lietsovat kasvavaa epävarmuutta talousmarkkinoille. Silti uusien keksintöjen ja teknisen kehityksen kannalta tiikerinvuosi on paras mahdollinen ja rohkeat onnistuvat käärimään rahaa, ennustaa kiinalainen astrologi.

Hongkong on muuttunut viime vuosikymmeninä, eikä vähiten viimeisen 12 vuoden aikana – häränvuodesta häränvuoteen - jonka se on ollut erityishallintoalueena Manner-Kiinan yhteydessä. Mutta yksi ominaisuus ei ole muuttunut: Hongkong on säilyttänyt asemansa yhtenä maailman kalleimmista kaupungeista - viime vuonna se oli viidenneksi kallein Tokion, Osakan, Moskovan ja Geneven jälkeen. Vertailuperusteista asumiskustannukset nostavat Hongkongin listan huipulle, sillä pelkästään asumiskustannukset huomioon ottaen Hongkong on maailman toiseksi kallein kaupunki.

Vain taivas on rajana, Hongkongin asuntomarkkinoilla sanotaan. Viime vuoden lopulla Hongkongissa myytiin maailman kallein asuinhuoneisto, jonka neliöhinta uutisten mukaan oli peräti 84.000 euroa. Hintoja nostavat ennen kaikkea äkkirikkaat mannerkiinalaiset, jotka maksavat mitä tahansa saadakseen loistoasunnon Hongkongista. Leimaverojen nostamisella tai lainaosuuden rajoituksella ei ole paljon vaikutusta käteisellä maksaviin ostajiin. Syntyperäiset hongkongilaiset ovatkin alkaneet valittaa, ettei heillä pian ole enää varaa ostaa asuntoa omassa kotikaupungissaan.

Traditionaaliset hongkongilaiset korttelit ovat joutuneet väistymään voimakkaan rakennusboomin tieltä. Rakennusmaata on vallattu merestä muun muassa historiallisen Victoria Harbourin edustalla. Korkeuksiin pyrkivien tornien rakentamisessa on unohdettu vanha kiinalainen ”feng shui” -oppi, eläminen harmoniassa ympäröivän luonnon kanssa. Vanhan säilyttämisen puolustajien voitto oli kuitenkin Hongkongin viranomaisten äskettäin tekemä päätös säilyttää viimeinen tyypillinen hongkongilainen 50-luvun liike/asuinkortteli.

Mutta investointi luksusasuntoihin kannattaisi unohtaa ja sijoittaa sen sijaan laadukkaisiin kiinalaisiin antiikkihuonekaluihin. Viisi vuotta sitten tehdyn sijoituksen tuotto on nyt nelinkertainen. Manner-Kiinan uusrikkaat nostavat myös kiinalaisen antiikin hinnat pilviin innostuksellaan ”keisarillisiin” huonekaluihin. Samalla he varmistavat sen, että Hongkongin rooli antiikkimarkkinoilla vain kasvaa. Sothebyn lokakuun huutokaupassa maksettiin Qianlong-dynastian valtaistuimesta 8,5 miljoonaa euroa. Tosin Hollywood Roadin antiikkikauppojen varastotkin ehtyvät ennen pitkää.

Kalliin kaupungin maineesta huolimatta hongkongilaisilla tuntuu riittävän ostoskapasiteettia. Tuskin muissa kaupungeissa näkee asukaslukuun nähden niin paljon sellaisia loistoautoja kuin Bentleyä, Ferraria, Lotusta, Maseratia. Katukuvasta päätellen tyylikkäisiin mustiin pukuihin pukeutuneet toimistotyöntekijät tulevat suoraan Diorin, Chanelin tai Armanin liikkeestä. Euroopan muotihuoneilla on, ei vain yksi, vaan useampia liikkeitä keskustan liikehuoneistoissa.

Mutta tulee Hongkongissa toimeen vähemmälläkin, kaikilla ei ole huippupalkkoja eivätkä kaikki osta asuikseen eurooppalaista huippumuotia. Kaupungilta löytyy luksusmerkkien tehtaanmyymälöitä ja edullisempia paikallisia tuotemerkkejä. Lounaan voi nauttia kuuden euron hintaan tai ostaa tarvikkeet niin sanotuilta ”wet marketeilta”. Kaupungissa on myös erinomaisesti järjestetty ja edullinen julkinen liikenne. Merimatkan Hongkongin saarelta Kowlooniin voi ylittää Star Ferry –lautalla 35 sentillä.

Vaikka globaalin talouskriisin alkaessa näytti siltä, että monet ulkomaiset yritykset joko luopuivat tai siirsivät toimintansa aloittamisen Hongkongissa, ulkomaalaiset ovat nyt taas palaamassa kaupunkiin. Alkuvuodesta Hongkongissa on aloittanut kolmekymmentä prosenttia enemmän uusia yrityksiä kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Laman aiheuttama suurin pudotus on ollut yritysten määrässä Yhdysvalloista. Nyt markkinoille on tullut enemmän aasialaisia, erityisesti kiinalaisia, yrityksiä.

Hongkongin hallitus kannustaa ulkomaalaisia liiketoimien aloittamiseen ja pankit toivottavat ulkomaiset yrittäjät tervetulleiksi. Oman yrityksen avaaminen onkin varsin helppoa: tarvitaan vain osakas tai paikallinen vetäjä ja yrityksen voi pistää pystyyn kansallisuudesta riippumatta jopa yhdessä päivässä. Kiireinen yrittäjä voi ostaa valmiin toiminimen, mutta jos kiirettä ei ole ja halutaan upouusi yritys, avaamiseen menee kymmenestä neljääntoista arkipäivään.

Kansainvälisen kaupankäynnin keskuksena Hongkongilla on yritysystävällinen ympäristö, jossa on taattu oikeusturva, sananvapaus, vapaa kauppa, avoin ja oikeudenmukainen kilpailu, vakavarainen talousverkosto, erinomaiset liikenne- ja viestintäyhteydet, kehittyneet tukipalvelut, tehokas ja innovatiivinen yritystoiminta sekä hyvin koulutettu työvoima. Lisäksi Hongkongilla on huomattava valuuttavaranto, täysin vaihdettava ja vakaa valuutta, järkevä talousjohto ja yksinkertainen verotusjärjestelmä alhaisine veroineen. Nämä ominaisuudet huomioon ottaen Hongkong on nimetty neljänätoista vuotena peräkkäin maailman vapaimmaksi taloudeksi.

Hongkong on myös maailman neljänneksi suosituin turistikohde, jossa vierailee 30 miljoonaa turistia vuosittain. Turismi on Hongkongille tärkeä tulolähde palvelusektorin - kauppa-, ravintola- ja hotelliala - työllistäessä 90 prosenttia työvoimasta. Hongkongin turismi on kuitenkin kärsinyt maailmanlaajuisesta lamasta. Länsimaisten turistien määrä laski viime vuonna, muun muassa amerikkalaiset -13 %, britit -15 % ja risteilyalukset -17,5 %. Mannerkiinalaisten osuus sen sijaan on viime vuonna noussut noin kymmenen prosenttia – yli 17 miljoonaan.

Suomalaisia vieraita, niin virallisia kuin yksityisiäkin, vastaanottaessa aina ihmetyttää se, kuinka vähän tunnettu Hongkong Suomessa onkaan. Länsimaisten turistien houkuttelemiseksi Hongkongia on ryhdytty mainostamaan ”Must-Visit” porttina Kiinaan, mikä sopii erinomaisesti Finnairin suoran lentoyhteyden päässä oleville suomaisille niin liike- kuin turistimatkustajille olkoonkin, että päämääränä on Manner-Kiina.

Hiilijalanjälkeään tämä ruokaa rakastavien kiinalaisten kaupankäynnin keskus tuskin pystyy pienentämään tiikerinvuonnakaan, sillä kansainvälisen kauttakulkukaupan lisäksi esimerkiksi lähes kaikki paikalliseen kulutukseen tarkoitetut elintarvikkeet ovat Argentiinaa ja Australiaa myöten lennätettyä tuontitavaraa. Mutta monessako seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupungissa voi kuulla lintujen laulun keskellä kaupunkia?

Marja Korhonen, konsuli, 12.4., Suomen pääkonsulaatti, Hongkong
______________________________________________________________

 

Täällä Los Angelesin auringossa

Kristian Jokinen / LOSLama iski Los Angelesiin kovaa ja vielä puoli vuotta sitten katujen varret olivat täynnä toinen toistaan värikkäämpiä ”Toiminta lopetettu, tila vuokralla”-kylttejä. Kalifornian aurinko kuivatti kuitenkin kyyneleet nopeasti ja yrittämisen luvattu maa on taas kömpimässä jaloilleen.

Los Angelesin piirikuntaan kuuluu 88 elämää sykkivää kaupunkia, joiden yhteenlaskettu asukaslukumäärä on yli 10 miljoonaa. Asukkaat puhuvat yli 220 kieltä ja edustavat vielä useampia kulttuureja ympäri maailmaa. Kaupungin konsulikunta on maan laajin Washington DC:n jälkeen ja Los Angeles tunnustetaankin enenevästi Tyynenmeren rantavaltioiden pääkaupungiksi.

Jos Los Angelesin piirikunta olisi osavaltio, se olisi Yhdysvaltain kahdeksanneksi suurin. Viihdeteollisuus ja kansainvälinen kauppa tuottavat yhteensä vuositasolla yli $500 miljardia taloudellista aktiviteettia alueelle, käsittäen yhteensä 15 dynaamista vientipainotteista teollisuusklusteria. Myös piirikunnan bruttokansantuote on suurempi kuin esimerkiksi Taiwanin tai Hong Kongin. Alueella toimii kolme maailmankuulua tutkimusyliopistoa sekä 117 muuta yliopistoa ja oppilaitoskampusta.

Tästä varsin vaikuttavasta listasta huolimatta Los Angelesilla on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut vaikeuksia luoda tarpeeksi työpaikkoja. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana väestö alueella on kasvanut 2,8 miljoonalla, mutta uusia työpaikkoja on luotu vain 457 000. Kuvernööri Schwarzeneggerin ensimmäinen prioriteetti tälle vuodelle onkin luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Tämän on tarkoitus onnistua työnantajille suunnattujen verokevennysten ja muiden kannustusohjelmien myötä. Erityistä huomiota annetaan uudistuvalle energialle, bioteknologialle ja terveydenhuoltosektoreille.

Kalifornian työttömyysprosentti on 12,5 %, maan viidenneksi korkein, ja joissakin piirikunnissa se on noussut hipomaan 20 %. Tällä hetkellä ei ole vielä varmaa tietoa, miksi työttömyystilanne ei ole hellittänyt, vaikka viimeisimmät BKT-luvut näyttävät plussaa.

Osavaltion ja paikallishallintojen jatkuvan taistelun budjettivajeiden kanssa odotetaan venyttävän elpymistä. Lomautukset ja palkanalennukset huonontavat myös monien ostovoimaa ja kulutustottumuksia. Kulutuksen lasku on huomattu myös jalostamoissa, jotka nyt ajavat tuotantoaan alas parantaakseen voittoaan. Tämän odotetaan nostavan bensan hintaa, joka Kaliforniassa tunnetusti on ollut maan korkein, tällä hetkellä noin $3/gallona eli puolet Suomen hinnoista.

Taloustilanteesta huolimatta piirikunnan kasvunäkymät ovat vahvat. Vuonna 2008 Los Angelesin ja Long Beachin satamat käsittelivät 17 miljoona säiliökonttia ja määrän ennustetaan lähes tuplaantuvan vuoteen 2025 mennessä. Tällä kasvuvauhdilla kaupan taloudellinen merkitys alueelle kasvaisi noin 400 miljardista kahteen kolmasosaan biljoonasta jo vuonna 2020. Myös Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle odotetaan kasvua 62–78 miljoonaan matkustajaan vuoteen 2020 mennessä.

Yksi kirkkaimmista kasvualueista osavaltiotasolla on edelleen ympäristösektori. Eri kannustinohjelmien toivotaan tuottavan tulosta liittovaltio-, osavaltio- ja kaupunkitasolla. Kalifornia on monesti onnistunut luomaan ilmapiirin, jossa innovaatiot, talous ja poliittiset päätökset ovat muodostaneet kokonaisuuden, joka on antanut yrityksille oivan mahdollisuuden tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen. Piirikunta on myös ottanut johtavan aseman ympäristöteknologiainnovaatioiden kehityksessä.

Los Angelesin pormestari Antonio Villaraigosa on esittänyt tavoitteeksi, että 20 % energiasta, joka jaetaan kaupungin energia- ja vesilaitoksen kautta on peräisin uusiutuvista läheteistä vuoden loppuun mennessä. Tämän poliittisen päätöksen johdosta energian hinnan piirikunnassa on ennustettu nousevan 8-28 % seuraavan vuoden aikana, mikä on luonnollisesti herättänyt närää erityisesti energiaintensiivisessä teollisuudessa ja jo muuten taloudellisesti ahdingosta kärsivissä. Tällä hetkellä 44 % kaupungin energiasta on peräsin hiilivoimaloista.

Kuvernööri Schwarzeneggerin viimeisimmässä budjettipäätöksessä fokus on myös ”vihreässä teollisuudessa”. Erityyppiset puhtaan teknologian verokevennykset nähdään tehokkaana tapana lisätä työllisyyttä alalla. Tämän toivotaan tuottavan tulosta, ja toden teolla myös vähentävän budjettivajetta, joka tällä hetkellä on kasvanut $20 miljardiin.

Taantumasta huolimatta riskirahoituspääoman osuus cleantech-alalla on pysynyt vahvempana verrattuna muihin aloihin. Kaliforniassa investoitiin $3.3 miljardia puhtaaseen teknologiaan vuonna 2008 ja osavaltiossa rekisteröitiin myös eniten alan patentteja. Osavaltio on cleantech-sektorin riskirahoituskeskus, ja on vuosina 2006–2008 vetänyt puoleensa kolmasosan maailman kaikesta cleantech-riskirahoituspääomasta. Viime vuonna sektoriin investoitiin Kaliforniassa kaikkiaan $2.1 miljardia.

Tulevaisuus näyttää hyvältä. Los Angeles piirikunnan taloudellinen kehitysyhtymä (LAEDC) on virallisesti julistanut, että taantuma on ohi. Nähtäväksi jää minkälaisen muodon ja nopeuden elpymisprosessi saavuttaa. LAEDC ei kuitenkaan usko, että ”double-dip” –ilmiö toteutuu.

Kristian Jokinen, ympäristöasiantuntija, 6.4., Suomen pääkonsulaatti, Los Angeles

 

 

 

 




_______________________________________________________________

 

Täällä Abuja

Lauri Voionmaa / ABAUlkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen johtama vienninedistämismatka Nigeriaan on onnellisesti takanapäin. Noin viikon aikana Suomi ja suomalainen osaaminen näkyi ja paukkui Abujassa sekä Lagosissa. Ministeri Väyrynen ja valtuuskunta näkyivät paikallisessa mediassa, sekä televisiossa että lehdissä. Yritykset saivat hyvän vaikutelman tästä valtavasta, nopeasti kasvavasta ja haastavasta markkinasta.

Abujassa ministeri Väyrynen yritysdelegaatioineen tapasi lähes kaikki keskeiset vaikuttajat, virkaatekevästä presidentistä, Dr. Goodluck Jonathanista lähtien. Tapaamisen järjestyminen ei ole mikään selviö Nigeriassa etenkään nyt, kun maa valmistautuu vaaleihin.

Pieni pomppu reissulla koettiin, kun presidentti Goodluck erotti yllättäen hallituksensa tapaamistamme seuraavana päivänä (sentään siinä ei Suomella ollut osaa eikä arpaa, joku taisi osuvasti vitsailla). Ministereitä tavanneille yrityksille helpotuksena tulee todeta, että suuri osa hallituksesta näillä näkymin jatkaa uudessakin hallituksessa.

Yrityksille järjestyi paljon tapaamisia hallinnon kanssa muun muassa eräänlaisen yksityisen ja julkisen sektorin välisen ”yritysfoorumin” muodossa. Mallina foorumi ansaitsee huomiota vastaavien vierailujen varalle. Yritykset tapasivat pienryhmissä sektoreittain nigerialaisministeriöiden ja muiden virastojen edustajia, sen lisäksi noin viidelle sektorille onnistuttiin järjestämään ministeritason tapaamiset paikalle. Todennäköisesti Nigerian kaltaisessa maassa, jossa kontaktit myös julkiselle sektorille voivat olla menestyksen a ja o, tämä on perinteisen yritysfoorumin lisäksi oikeanlainen tilaisuus.

Varsinainen yritysfoorumi järjestettiin tietenkin Lagosissa, joka on Nigerian liike-elämän keskus ja Afrikan suurin satamakaupunki. Lagosissa ministeri Väyrynen ja yritysvaltuuskunta tapasivat Lagosin valovoimaisen ”action-man” kuvernöörin, Mr. Babatunde Raji Fasholan, joka uudistaa 20 miljoonan asukkaan megapolistaan innolla.

Lagosissa kuvernöörin huippuammattitaitoinen protokolla robusteine turvallisuuspalveluineen johdatti suomalaisia halki kaupungin sekamelskaisen liikenteen amerikkalaissarjoista tuttuun ”suuren maailman tyyliin”, eikä muutoin aikatauluissa oltaisi mitenkään pysytty. Perusteellinen keskustelu osavaltion kiitellyn ”talousministerin”, Mr. Ben Akabuezen, kanssa sekä käynti Lagosin Apapa –satamassa antoivat hyvät silaukset visiitille.

Suomen suurlähetystölle Abujassa vierailu oli todellinen ponnistus. Kommelluksia tietenkin sattui – ”hey this is Nigeria” –, kuten matkalaukkujen itse-ohjautuminen eteenpäin Sudaniin ja juuri vierailun alla useiksi päiviksi hajonneet tietoliikenneyhteydet. Onneksi UM:n Afrikan ja Lähi-Idän osasto lähetti paikalle vahvistuksia hyvissä ajoin ja edustustoa oltiin siunattu kaikessa korvaamattomalla CIMO –harjoittelijalla.

Vierailu herätti monia tuttuja kysymyksiä liittyen FinPron ja UM:n väliseen yhteistyöhön sekä FinPron omistajuuteen vierailuista, joita käsiteltäneen myös tulevaisuudessa. Abujassa ei ole valitettavasti FinPron toimistoa, minkä takia edustusto käytännössä paitsi suunnitteli vierailun ohjelman, toteutti vierailuvalmistelut paikallisia yrityskontakteja ja kokousvalmisteluja myöten, että vastasi sen juoksutuksesta.

Kiireet eivät ole vielä ohi, sillä ennen huhtikuun lomia on saatava kiitoskirjeet ja erinäiset seurattavat asiat matkaan. Ja seurattavia asioita uusista valmisteltavista vierailuista lähtien tuli roppakaupalla. Seuraavaksi Helsinkiin odotellaankin nigerialaisia!

Lauri Voionmaa, ulkoasiainsihteeri, 29.3., Suomen suurlähetystö, Abuja

___________________________________________________________

 

Täällä Rooma

Jussi Tanner / ROOItalian pankkitoiminta on maailman vanhinta. Ensimmäiset talletuspankit perustettiin myöhäiskeskiajan Genovaan ja Toskanan kaupunkivaltioihin. Yksi näistä, sienalainen Monte dei Paschi, toimii edelleen, 539 vuotta perustamisensa jälkeen. Sen huomaa. Astuminen roomalaiseen pankkikonttoriin palauttaa mieleen kaiken sen, mikä Suomessa on rationalisoitu pois aikoja sitten: säästökirjat ja shekit, pankkisiirtolomakkeet ja kolikkolaskurin rummutuksen.

Ei ihme, että Italia säästyi finanssikriisin ensimmäiseltä aallolta puolitoista vuotta sitten. Traditionaalinen ja sirpaloitunut pankkilaitos – tuhat paikallista talletuspankkia – säästyi pahimmalta, koska ei ollut kiinnostunut muodikkaista ja monimutkaisista investointi-instrumenteista. Valtiovarainministeri Giulio Tremontin tokaisun mukaan ”Italian pelasti pankkiirien huono englanti”.

Sama palvelujen pittoreski vanhanaikaisuus näkyy Italiassa kaikkialla. Räätäleitä, vihanneskauppiaita ja tabaccherioita on melkein joka korttelissa. Sadan asiakaspaikan ravintolassa saattaa pyöriä toistakymmentä työntekijää.

Jokainen matkailija lienee ihmetellyt, miksi kahvikuppi pitää ensin maksaa kassalle ja sen jälkeen marssia kuitti kädessä baaritiskille. Suomalainen katselee tätä työnjakoa kuin Hannu Raittilan romaanihahmo, insinööri Marrasjärvi. Miksi ihmeessä kassanhoitajan ja baristan tehtäviä ei voi yhdistää?

Monen mielestä vanhanaikaisuus on yksinkertaisesti tehotonta. Vaikka ihmisläheiset pienpalvelut työllistävät ja tekevät kaupunkikuvasta elävän – ja vaikka niiden keskellä on kiva asua – pitkän päälle järjestelyssä ei voi olla liiketaloudellista järkeä. Työvoimaintensiivinen pienyrittäminen kahlitsee sitä paitsi tuottavuuskehitystä.

Tämä on kuitenkin vain osatotuus. Ensinnäkin, osalla korttelipalveluista menee huonosti, mutta osalla pyyhkii varsin hyvin. Lähikaupat ovat kriisin aikana jopa vieneet markkinaosuutta hypermarketeilta.

Toiseksi, näennäisessä tehottomuudessa voi piillä yllättävää bisnesjärkeä. Italian pienet ja vanhanaikaiset palveluyritykset voivat tarjota myös aitoja opetuksia. Yksi näistä on aineettoman lisäarvon merkitys.

Otan kaksi esimerkkiä. Firenzeläisen Pineiderin paperikauppa myy kirjepaperia, käyntikortteja ja täydellisen kauniita kartonkirasioita. Myyjät on tarkkaan koulutettu ottamaan asiakas vastaan eleettömän ja tungettelemattoman ystävällisesti.

Pineider on hätkähdyttävä esimerkki vaikkapa siitä, miten puunjalostuksen lisäarvo viedään äärimmilleen. Kun Aasian ja Pohjois-Amerikan uudet asiakkaat tilaavat käyntikorttinsa samasta liikkeestä kuin Ingrid Bergman, he maksavat ennen kaikkea jostain aineettomasta: estetiikasta, mielikuvista tai ”tarinasta”, eivät paperitavarasta. Voitto ja vauraus syntyvät aineettomasta lisäarvosta.

Vaikka vertaus onkin yksinkertaistava, kotimaan kemiallisen metsäteollisuuden kamppailu ylikapasiteetin ja havupuun kantohintojen kanssa tulee väistämättä mieleen. Tulee mieleen sekin, kummalla mallilla Suomen hyvinvointi ja vauraus jatkossa tuotetaan: Serlachiuksen vai Pineiderin?

Toinen esimerkki löytyy turismista. Italia on kaunis maa, jossa aurinko paistaa, mutta se on myös osannut rakentaa matkailuelinkeinonsa mallikelpoisesti. Turismi on kasvanut orgaanisesti. Rakennetun ympäristön kauneudesta on pidetty huolta, kaupan ja maatalouden keskittyminen on pysynyt hallinnassa eikä paikallista elintarviketuotantoa ole säädelty hengiltä. Tuloksena on monimuotoisuus, joka sellaisenaan vetää puoleensa matkailijoiden jatkuvaa virtaa.

Italian turismi on klassinen esimerkki aineettomasta lisäarvosta. Samalla se on osoitus siitä, miten lisäarvo voi syntyä maan ja maiseman omilla ehdoilla, ilman ylimääräisiä suurinvestointeja. Jossain Toskanan Montalcinossa ei tarvitse tehdä juuri muuta kuin elää entiseen malliin. Kokonaisten kaupunkien toimeentulo on sillä turvattu sukupolviksi eteenpäin.

Montalcinon reseptiä ei tietenkään voi sellaisenaan siirtää Parkanoon tai Savukoskelle. Italian orgaanisesti kehittynyt turismi tarjoaa kuitenkin mallin, jota sietäisi ajatella Suomessakin. Ainakin se kertoo siitä, miten näennäisen tehottomilla palveluilla voidaan luoda huikean menestyvää liiketoimintaa.

Ei tosin joka alalla. Pankkitoiminnan konservatiivisuus saattoi auttaa Italiaa välttämään rahoitusmarkkinoiden pahimmat ylilyönnit, mutta se tuskin on suuri valtti uutta nousua odotellessa. Laskua maksavalle asiakkaalle sujuva verkkopankkipalvelu on sittenkin olennaisempaa kuin 1400-luvulle ulottuva yrityshistoria. Siinä Italian pankit voisivat hakea oppia vaikkapa Suomesta.

Jussi Tanner, lähetystösihteeri, 23.3., Suomen suurlähetystö, Rooma

____________________________________________________________

 

Täällä Kuala Lumpur

Timo Karmakallio / KUAEntisessä Indonesian Jakartassa, jossa asuin 1980-luvulla, ostoksille mentiin eri etnisväritteisiin kaupunginosiin sen mukaan mitä tarvittiin: urheilutarvikkeet hankittiin intialaisesta Pasar Barusta, elektroniikka kiinalaisesta Glodokista. Yksi katu oli täynnä valokuvaliikkeitä ja C-kasettikauppoja. Ostoskeskuksia oli silloin noin kaksi: Sarinah ja joku toinen. Nyt niitä on kuulemma lähes sata.

Malesian Kuala Lumpurissa kehitys on ollut samanlainen. Chinatown ja Masjid India ovat historiallisia kuriositeetteja, turistinähtävyyksiä. Kauppa käydään ostoskeskuksissa, joita on vanhoja ja uusia, pieniä ja suuria, halpoja ja luksuslaatuisia. Ostoskeskuksien lukumäärä on noin 70.

Liikenteellisesti ja elämyksellisesti tällaisen modernin kaupungin hyödyntäminen on vaikeaa. Ostoskeskukset ovat ruuhkaisten moottoriteiden saartamia. Kadun ylittäminen on todella vaarallinen uhkayritys. Metrolinjoilla matkustaa päivittäin puolisen miljoonaa ihmistä, mutta koska niillä on neljä eri operaattoria, vaihdot eivät ole käteviä. Bangsar Baru on yksi moderni keidas jossa on ulkoilmakahviloita ja jossa voi kävellä, mutta sinne on vaikea päästä, tai sieltä pois.

Liikenteen ruuhkat aiheuttaa autojen lukumäärä. Malesialaisvalmisteisia Protoneita on myyty 1980-luvulta lähtien kolme miljoonaa kappaletta, ja uudempia Perodua -merkkisiä pienautoja yli miljoona. Kotimaisen tuotannon tukitoimilla näille merkeille on saatu seitsemänkymmenen prosentin markkinaosuus, mutta ASEAN:in vapaakaupan olisi määrä panna piste tälle suosimiselle.

Kyllä Malesiassa on teihinkin investoitu. Sadasta tuhannesta kilometristä kahdeksankymmentä prosenttia on päällystetty. Itse asiassa tienrakentajat katsovat jo vientiin: erityisesti Intia kiinnostaa.

Pilvenpiirtäjiä Kuala Lumpuriin rakennetaan koko ajan lisää, ja rakennusmiehiä tarvitaan muun muassa Bangladeshistä. Köyhemmistä maista Malesiaan suuntautuukin laillista ja laitonta siirtolaisuutta: siirtotyöläisiä on lähes kaksi miljoonaa. Minimipalkkalainsäädäntöä harkitaan. Japanilaiset tahot kuitenkin varottavat Malesiaa, että korkeampi palkkataso vaarantaa sen kilpailuedun.

Malesian vauraudessa ja kasvussa on sellainen erityispiirre, että sieltä on vuoden 2006 jälkeen investoitu enemmän ulospäin, kuin ulkoa Malesiaan sisään. Houkutellessaan ulkomaisia investointeja hallitus haluaa painottaa sellaisia laatusanoja kuin safe, progressive ja moderate. Viimeinen asia, mitä hallitus haluaa lukea kansainvälisistä lehdistä, on uutisointeja uskontoon liittyvästä kiihkoilusta. Islamilaisten tahojen sisäpoliittiset pyrkimykset vaikuttavat ensi sijassa malaijiväestön elämään, ja vasta toissijaisesti yleiseen mielialailmastoon.

Mutta Malesian etnisesti kiinalaisen väestönosan omissa intresseissä on joka tapauksessa vaalia englannin- ja mandariininkielisiä businesskontaktejaan ja huolehtia lastensa korkeatasoisesta koulutuksesta näillä kielillä. Jos se käy liian vaikeaksi Malesiassa, lapset lähetetään Singaporeen, Australiaan ja Yhdysvaltoihin. Kiinteistösijoitusfirmat näistä maista käyvät Kuala Lumpurissa ja Penangissa esittelemässä investointikohteitaan. Hallitus vakuuttaa, että se ei pidä liikeinvestointeja ulkomaille ongelmallisena: osinkotulot virtaavat aikanaan takaisin päin.

Malesian valtion öljy-yhtiö Petronas rahoittaa Mercedesin F1-tallia. Heikki Kovalaisen ja Jarno Trullin Lotus Racing formulatallin pääomistaja on mainittu autofirma Proton, ja tästä tallista käytetään Malesiassa nimeä 1Malaysia F1 Team. Tämä viittaa hallituksen 1Malaysia (one Malaysia) politiikkaan, joka painottaa kansallista yhtenäisyyttä ja harmoniaa eri etnisten ryhmien välillä, sekä tehokasta hallintoa: people first, performance now.

Kuala Lumpurin taksikuskit ovat kuitenkin etnisesti sensitiivisiä: hänen kylkeensä ajoi kiinalainen (ei esimerkiksi juppi), ostoskeskuksissa vellovat kiinalaiset (ei esimerkiksi teini-ikäiset). Tehokkaan hallinnon kannattaisi parantaa nopeasti julkista liikennettä. Maantiekuolemien vähentämisellä olisi ehkä vielä suurempi kiire: suhteessa väkilukuun Malesiassa kuolee liikenteessä kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Vielä huonommin asiat ovat tosin Venäjällä, Iranissa ja Kiinassa.

 

Timo Karmakallio, lähetystöneuvos, 16.3., Suomen suurlähetystö, Kuala Lumpur
 

______________________________________________________________

 

Täällä Zagreb

Joonas Heiskanen / ZAGKroatiaan saapuva huomaa nopeasti Keski-Euroopan läheisyyden – pohjoisessa Itävalta-Unkarin vaikutteet, rannikolla Venetsian pitkän valtakauden aikana rakennetut kaupungit ja Istrian niemimaalla Italian läheisyyden. Zagrebin keskusta muistuttaa Wieniä pienoiskoossa puistoineen ja kahviloineen. Keski-Eurooppaa ja rannikkoa tuo lähemmäksi myös tasokas moottoritieverkosto.

Pidempään maassa oleva alkaa ihmetellä suhteellisen korkeaa hintatasoa. Tuontitavara on kallista. Elektroniikka ja vaatteet ovat kalliimpia kuin Suomessa. Ruoan hinta ei ole hyvin paljoa Suomen hintoja alempi, mutta viini on huomattavasti kalliimpaa kuin Suomessa. Hyvää kroatialaista viiniä on turha etsiä alle 10 euron. Hintataso on suhteellisen korkea ottaen huomioon noin 700 euron keskimääräisen nettopalkan. Palkkatasoon suhteutettuna Zagrebin asuntojen hinnat – noin 2000-3000 euroa neliö – tuntuvat kalliilta. Asuntolainan korkokin on 7 prosentin tuntumassa. Onneksi moni omistaa asuntonsa, jotka oli edullista yksityistää Jugoslavian hajoamisen jälkeen.

Korkea hintataso kertoo luonnollisesti kilpailun puutteesta. Ilman kovaa kilpailua pienten markkinoiden hinnat voivat helposti nousta korkeiksi. Valtionyrityksillä on ollut merkittävä asema taloudessa ja kuten muissakin maissa kotimaisten yritysten markkina-asemaa on haluttu suojella säädösten ja tukiaisten kautta. Jugoslavian hajoamisen ja 1990-sotien myötä perinteinen teollisuus on alkanut menettää asemaansa ja tuottavaan teollisuuteen ei ole investoitu tarpeeksi. Teollisen tuotannon polkeminen perässä heijastuu vientiteollisuuteen ja tämä on havaittavissa vaihtotaseen vajeessa.

Kroatian tuonti on viime vuosina kaksinkertainen verrattuna vientiin. Liike-elämän ja poliitikkojen taholta onkin kuultu kehotuksia panostaa enemmän tuottavaan teollisuuteen. Poikkeuksia tietysti on, kuten esimerkiksi menestyvä lääketehdas Pliva, joka on nykyään amerikkalaisomistuksessa. Toinen esimerkki on perinteistä konepajateollisuutta edustava Koncar, joka tuo Suomeen mm. teollisuusmuuntajia. Koncarin valmistamat raitiotievaunut olivat kokeiltavana Helsingissä.

Kilpailutilanne tulee kuitenkin hiljalleen muuttumaan, kun Kroatian markkinat avautuvat EU-jäsenyyden myötä. Kroatia neuvottelee parhaillaan EU-jäsenyydestä ja kun jäsenyys vihdoin toteutuu tulevien vuosien aikana, niin Kroatialla on suuri haaste vastata EU:n sisämarkkinoiden kilpailuun. Yritykset luonnollisesti näkevät mitä tuleman pitää ja varautuvat muutoksiin siten kuin voivat. Transitiomaiden tavoin tilanne on hyvin erilainen sektoreittain. Ulkomaalaiset yritykset ovat sijoittaneet ahkerasti erityisesti pankkeihin, panimoihin ja teleoperaattoreihin. Näillä sektoreilla yrityksillä on vankka asema. Muutoin ulkomaisten investointien määrä, erityisesti uuteen tuottavaan teollisuuteen on ollut vaatimatonta.

Toisessa ääripäässä on telakkasektori, joka on ollut vahvasti tuettua vuosien ajan. Suomessa Kroatian telakoiden tuotanto on tuttua sillä Viking Linen risteilyalukset Amorella, Gabriella ja Isabella on rakennettu Splitin telakalla. EU:n jäsenyyskriteerien myötä valtiontuesta tulee luopua, mikä asettaa telakat puun ja kuoren väliin. Maailmantalouden kriisi ei ole tehnyt asioita helpommaksi. Telakoista vain yksi on kannattava ja muiden velkataakka on melkoinen. Siten telakoita odottaa suuri rakennemuutos ja parhaillaan on käynnissä toinen tarjouskilpailu telakoiden yksityistämiseksi.

Maataloutta odottaa myös huomattava muutos, kuten monissa EU-jäsenyydestä neuvottelevassa maassa. Otetaan esimerkkinä korkeat kroatialaisen viinin hinnat. Viininviljely Kroatiassa juontaa kreikkalaisten ja roomalaisten ajalle. Kreikkalaiset perustivat siirtokuntia muun muassa Visin ja Hvarin saarille ja aloittivat luonnollisesti istuttamaan viiniköynnöksiä. Pitkän tradition perintönä on paikallisia ainutlaatuisia rypälelajikkeita, kuten Dalmatian rannikon plavac mali tai babic, joista tehdään vahvaa punaviiniä.

Nykyään viinitarhojen tuotantokapasiteetti on suhteellisen pieni ja osaamista ollaan vasta kehittämässä vastaamaan maailmanmarkkinoita. Tuotantomäärät ovat pieniä ja laatu saattaa vaihdella. Suurin osa viinistä kulutetaan kotimaisilla markkinoilla. Toisaalta omia markkinoita on pyritty suojelemaan pitkään ulkomaisilta viineiltä tulleilla. Tämä selittää osaltaan sen, että kroatialaisten viinien hinnat ovat olleet korkeita ja niitä ei ole nähty Alkon hyllyillä.

Pitkä kesä ja hieno rannikko selittävät sen miksi turismi on oleellisen tärkeä Kroatian taloudelle. Erityisesti talouskriisin ja kireän valtiontalouden aikana turismi on arvokas tulonlähde. Turismin osuuden arvioidaan olevan 20% bruttokansantuotteesta.

Turismi ja kotimainen kulutus eivät kuitenkaan takaa talouskasvua ja vaurautta, johon tarvitaan panostusta kilpailukykyyn ja talouden rakennemuutoksiin. Erityisesti uudistukset oikeuslaitoksessa ja julkishallinnossa ovat oleellisen tärkeitä ja vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Kroatialta kysytään nyt näkemystä, malttia ja pitkäjänteisyyttä, jotta se pystyy viemään läpi vaativia uudistuksia.

Joonas Heiskanen, Ulkoasiainsihteeri, 5.3., Suomen suurlähetystö, Zagreb


______________________________________________________________

 

Täällä Bukarest

Marco Pribilla / BUKTalvi iski tänä vuonna Bukarestiinkin kovempana kuin vuosikymmeniin. Lumeen hautautunut Bukarest on epätodellinen näky, kaunis ja hiljainen; kaupungissa ei ole lainkaan varustauduttu sellaisiin lumisateisiin ja pakkasiin, jotka täällä ovat joulukuun puolivälistä lähtien vallinneet. Joka lumipyryn jälkeen liikenne on täysin lamaannuksissa, kunnes päätiet lopulta saadaan aurattua auki vähäisellä käytettävissä olevalla kalustolla. Pikkukatujen ja jalkakäytävien puhdistuksesta ei siinä tilanteessa monikaan enää jaksa välittää. Lyhyet leudommat jaksotkaan eivät ole tuoneet helpotusta, sillä kunnollisen viemäröinnin puutteessa kadut muuttuvat sulamisveden vaikutuksesta järviksi ja joiksi – kunnes pakkanen tekee niistä jälleen vaarallisia luistinratoja.

Talvi näkyy ikävällä tavalla myös sekä ihmisten että yhteiskunnan kukkarossa. Koska uudetkin rakennukset Romaniassa ovat yleensä heikosti eristettyjä, alkuvuoden lämmityslaskut nousevat lukemiin, jotka haukkaavat ison osan romanialaisten hieman yli 400 euron bruttokeskipalkasta. Valtion ja kuntien budjeteissa, jotka talouskriisin vuoksi ovat muutenkin äärimmäisen kireitä, ei myöskään ole varauduttu valtavien lumenluontiurakoiden aiheuttamiin miljoonien eurojen lisäkustannuksiin. Vielä lisää laskua on tulossa keväällä, kun säiden parannuttua päästään aloittamaan katujen korjaustyöt. Roudan, aurauksen, hiekoituksen ja suolauksen yhteisvaikutuksesta valtaosa kaduista ja maanteistä on nimittäin kahdessa kuukaudessa muuttunut perunapelloksi, jolla autot joutuvat pujottelemaan mateluvauhtia väistellen pahimpia kuoppia.

Tuntuu, että oikeastaan ainoastaan yksi ryhmä on jotenkin hyötynyt rajusta talvesta, vaikkakin vain hetkellisesti: työttömät nuoret miehet, jotka joka lumisateen jälkeen kuljeskelevat lapio olalla tarjoamassa lumenluontiapua muutaman euron tuntikorvauksella. Työttömiä on Romaniassa nyt täkäläisittäin poikkeuksellisen paljon, tammikuussa rikkoontui jo kahdeksan prosentin raja. Kriisin äkkinäisyydestä kertoo se, että reilussa vuodessa työttömien määrä on lähes kaksinkertaistunut. Vuoden 2002 huippulukemiin, jolloin työttömyys hipoi 15:tä prosenttia, on toki vielä matkaa. Tilanne ei kuitenkaan ole hellittämässä lähiaikoina, sillä yksityissektorilla odotetaan kevään aikana vielä yli 20 000 irtisanomista, ja julkisen sektorin osalta huhutaan jopa 100 000 työntekijän supistuksista. Romanian hallituksen on nimittäin pakko panna maan paisunut julkishallinto matokuurille varmistaakseen, ettei kansainvälisen valuuttarahaston eli IMF:n kanssa sovittu 5,9 prosentin budjettivajetavoite ylity. Muutoin kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa keväällä 2009 sovitun lähes 20 miljardin euron lainapaketin maksatus vaarantuu jälleen – kuten tapahtui viime syksynä maan ollessa presidentinvaalikamppailun vuoksi yli kaksi kuukautta ilman toimintakykyistä hallitusta.

Vaalivuoden 2009 lopulliset talousluvut ovat synkät – etenkin maalle, jossa on aiempina vuosina totuttu 7–8 prosentin vuotuiseen kasvuun. Viime vuonna Romanian BKT romahti 7,2 % ja teollisuustuotanto 5,5 % edelliseen vuoteen verrattuna samalla kun valtion budjettivaje kipusi peräti 7,3 prosenttiin. Ulkomaisten investointien määrä jäi vain noin puoleen edellisvuotisesta. Tämän vuoden loppupuoliskolle ennustetaan jo lievää talouskasvua, mutta elpyminen tulee olemaan hidasta, koska kotimainen kysyntä laahaa pohjalukemissa eikä myöskään vientiteollisuus vielä vedä. Vuodenvaihteen jälkeen täällä onkin koettu harvinaisen paljon konkursseja. Tyhjiä liikehuoneistoja näkyy yhtä hyvin Bukarestin keskustan pääkadulla, Calea Victorieilla, kuin kaikissa niissä lukuisissa, toinen toistaan suuremmissa ja hienommissa kauppakeskuksissa, joita viime vuosien noususuhdanteen aikana kasvoi eri puolille pääkaupunkia kuin sieniä sateella.

Romanian pelastuksena voidaan pitää sitä, että maan pankkijärjestelmä on selviytynyt kriisistä varsin hyvin eivätkä ulkomaiset liikepankit ole vetäneet valuuttaa pois maasta merkittävissä määrin, pitäen näin kiinni IMF:n kanssa tekemästään sopimuksesta. Romanian teollisuuden valopilkku on ollut automerkki Dacia, joka edullisen hintansa ansiosta on noussut suureen suosioon Länsi-Euroopassa moninkertaistaen viime vuonna myyntinsä. Romanian omat automarkkinat ovat sen sijaan kokeneet ennätyksellisen romahduksen: uusien autojen myynti on pudonnut peräti 85 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Kaikilla ei toki mene huonosti, sillä loisto- ja urheiluautojen myynti ei ole pahemmin notkahtanut. Tosin näitä kalliita ajopelejäkin näkyy nyt tavanomaista enemmän käytettyjen autojen liikkeissä – esimerkiksi neljä vuotta vanhan Maybachin saisi nyt mukaansa ”vaivaisella” 350 000 eurolla.

Huonosti ei tunnu menevän myöskään Romanian ortodoksisella kirkolla, joka on ilmoittanut aloittavansa tulevana kesänä uuden kansallispyhätön rakennustyöt. Ajankohta keskellä talouskriisiä on yllättävä, sillä katedraalihanke on ollut vireillä eri muodoissaan jo pian vuosisadan ajan. 400 miljoonaa euroa maksavasta ”Kansakunnan pelastuksen katedraalista” on tulossa Euroopan toiseksi suurin ortodoksinen kirkko, jossa on tilaa 5000 ihmiselle. Katedraali on määrä rakentaa etupäässä lahjoitusvaroin, mutta patriarkka on todennut, ettei panisi pahakseen, jos valtiokin osallistuisi kustannuksiin, viitaten kuningas Kaarle I:n lupaukseen sata vuotta sitten. Vaikka kirkkohanke onkin massiivinen, se on toki lastenleikkiä verrattuna kommunistidiktaattori Nicolae Ceauşescun 1980-luvulla rakennuttamaan ”Kansan taloon”, nykyiseen parlamenttiin, joka on pinta-alaltaan kymmenkertainen tulevaan katedraaliin verrattuna. Jos Luoja suo ja rahat riittävät, voimmekin noin viiden vuoden kuluttua nähdä parlamentin takaa vilauksen katedraalin 110-metrisestä päätornista – kirkon paikaksi on nimittäin valikoitunut tuon maailman toiseksi suurimman rakennuskolossin takapiha.


20.2.2010
Marco Pribilla
Lähetystösihteeri
Suomen suurlähetystö, Bukarest
_________________________________________________________

 

Täällä Jakarta

Stefan Lindström / JAKKeskusteltaessa Indonesian taloudesta ja kaupasta puhutaan hyvin pitkälle tuntemattomasta asiasta. Heti kun ulkopuolinen huomioitsija luulee ymmärtävänsä tilanteen hän tajuaa, etteivät asiat ole niin yksiselitteisiä. Epäillessään kehitystä huomaa, että taustalla tapahtuu kaikesta huolimatta hyvinkin paljon.

Yksi asia on kuitenkin selvä. Uutiset Indonesian talouden myönteisestä kehittymisestä tulevat tällä hetkellä kaikkialta. Indonesian potentiaali on valtava riippumatta siitä, millä mittareilla sitä tarkastelee. Äskettäin julkaistujen kansainvälisten investointipankkien Indonesiaa koskevien tutkimusten otsikot puhuvat puolestaan. ”The new powerhouse of Asia”, ”Chindonesia”, ”Add another ”I” to the BRIC” sekä ”Indonesia in Place Among BRIC Nations” viittaavat tulevaan menetystarinaan. Kehitystä tukevat väestön määrä, ikärakenne ja nopeasti kehittyvä ostovoima sekä se, että luonnonvarat ovat Aasian suurimmat. Tälle taustalle on hyvä rakentaa.

Mutta ei Roomaakaan rakennettu yhdessä vuodessa. Poliittiset ristiriidat, valtava byrokratia korruptiokytkentöineen sekä ehkä tärkeimpänä perusteollisuuden haluttomuus avata markkinoita hidastavat kaikki osaltaan talouden kehittymistä ja tämän suuren potentiaalin hyödyntämistä. Investointisäännöt ovat hankalat, eikä oikeuslaitos ole luotettava. Huonokuntoinen infrastruktuuri kaipaa kipeästi investointeja eikä energian saatavuudesta ole takeita. Pienten eturyhmien ajamat määrätietoiset tuontia rajoittavat toimet ovat hyvin protektionistisia. Myös asennoituminen vapaakauppaan yleensä on huolestuttava.

Moni indonesialainen ei edelleenkän pysty omaksumaan, mitä vapaakauppa käytännössä tarkoittaa eikä mitä myönteisiä asioita se merkitsisi omalle tuottavuudelle. Monet kansalliset yritykset elävät edelleen suojatussa menneisyydessä eivätkä pysty globalisoitumaan tai halua kilpailla globaalisti. Pystyykö joku kysyttäessä mainitsemaan yhdenkin maailmanlaajuisesti toimivan indonesialaisyrityksen nimen?

Viimeisin esimerkinä asenteesta on keskustelu  juuri voimaan tulleesta ASEAN-Kiina vapaakauppasopimuksesta. Se herätti aikaisemmin suljetussa markkinataloudessa eläneet indonesialaiset liikemiehet vasta, kun sopimus astui voimaan. Vaatimukset siitä, että ”sopimus pitää heti neuvotella uudestaan” nousivat voimakkaina esille eivätkä viranomaiset oikeastaan edes tyrmänneet tätä absurdia ajatusta. Toisaalta, viranomaiset eivät ole tehneet itse sopimukselle yhtään mitään, mikä on hyvin kuvaavaa Indonesialle. Opetus onkin se, että pitää oppia lukemaan rivien välistä, mitä itse asiassa tapahtuu ja mistä kirjoitetaan, sillä näiden välillä on usein varsin suuri ristiriita.

On myös tärkeää ymmärtää, että tänä päivänä on väärin puhua pelkästään Indonesiasta. Olisi paljon luonnollisempaa puhua Kaakkois-Aasiasta yhtenä markkinana, ja ehkä tätäkin laajemmin. Intra-aasialainen taloudellinen integraatio on vihdoin heräämässä henkiin. Tästä parhaimpana esimerkkinä ovat tammikuussa 2010 voimaan astuneet vapaakauppasopimukset ASEAN-maiden ja niin kutsuttujen "plus kuuden" maiden välillä. Kun näiden maiden joukossa ovat Kiina, Korea, Japani ja Australia ja kohta täysimääräisenä myös Intia, jokainen ymmärtää, miten merkittävästä asiasta itse asiassa on kyse. Käytännössä miltei kolmen miljardin ihmisen vapaakauppa-alue on todellisuutta,  jonka jokaisen liikemiehen kannattaisi huomioida suunnitellessaan toimintojaan tällä alueella.

ASEAN-maiden visio ja suunnitelmat yhteisistä markkinoista EU-tyyliin vuoteen 2015 mennessä käsitettiin pitkään utopiana. Tänä päivänä pyrkimys siihen on hyvin selkeä, ja tavoitteella on myös aivan erilainen poliittinen ankkurointi. Indonesia ja muut ASEAN-maat ymmärtävät hyvin, että vaihtoehtona on jäädä raaka-ainetuottajaksi ja alihankintamaaksi Kiinalle ja Intialle, eikä se ole kenellekään houkutteleva asema. Kun yritykset kaikkialla maailmassa juuri nyt etsivät tulevaisuuden asetelmia globaalissa toimintaympäristössä, myös suomalaisyritysten pitäisi huomioida tämä aasialainen integraatiokehitys ja sen merkitys ehkä hieman aktiivisemmin. 

Stefan Lindström, lähetystoneuvos, 11.2., Suomen suurlähetystö, Jakarta

__________________________________________________________

Saksassa taistellaan taantumaa vastaan lyhennetyllä työajalla, lasku tulee perässä?

Jukka Nikulainen / BERMielenkiintoinen ilmiö viimeisen kahdentoista kuukauden aikana on ollut Saksan työmarkkinoiden vakaa kehitys. Pelättyä ja moneen kertaan eri vaiheissa ennustettua irtisanomisaaltoa ei ole nähty. Kasvavasta työttömyydestä ei saatu odotuksista huolimatta edes viime syksyn liittopäivävaaleihin kunnon teemaa. Suosittuna selityksenä on pidetty lyhennettyä työaikaa osana elvytystoimia. Täsmällisemmin ilmaistuna kyseessä on lyhennetyn työajan käyttömahdollisuuksien laajentaminen, tätä koskeva lainsäädäntö on ollut olemassa Saksassa jo vuodesta 1910. Myös hallitus on muistanut ahkerasti korostaa instrumentin merkitystä työllisyystilanteen kehittymisessä.

Ei ainoa selitys

Mikä on sitten ollut lyhennetyn työajan todellinen vaikutus? Arviolta noin miljoonalla saksalaisella on tällä hetkellä normaalia enemmän vapaa-aikaa. Tilastojen taakse kurkistaminen osoittaa, että lyhennetty työaika ei riitä yksin selittämään Saksan ”työihmettä”.

Miljoona lyhennetyn työajan piirissä olevaa vastaa noin neljännesmiljoonaa täystyöllistettyä, enemmän tai vähemmän riippuen lähteestä. Joidenkin arvioiden mukaan Saksassa olisi lyhennetyn työajan ansiosta tällä hetkellä puolimiljoonaa työtöntä vähemmän kuin mitä taloudellinen tilanne antaisi odottaa.

Saksan keskuspankki on tutkinut asiaa. Yritysten sopeutuminen taloudelliseen tilanteeseen näkyy työtuntitilastoissa, mutta varsinaisen lyhennetyn työajan osuus tästä on vain neljännes. Taustalla on useampi tekijä. Yritysten tilauskirjat olivat täynnä kriisin alkaessa ja näin ollen kokonaistyöaikaa ovat lyhentäneet merkittävästi ylitöiden vähentyminen ja työaikapankkien purkaminen. Myös normaalin työajan pituutta on lyhennetty ja osa-aikatyön määrää lisätty.

Näyttää siltä, että saksalaiset yritykset ovat tähän saakka sopeuttaneet toimintaansa työaikaa lyhentämällä ja vähentämällä tuottavuutta tehtyä työtuntia kohden. Irtisanomisia on pyritty välttämään. Miksi?

Yhtenä keskeisenä tekijänä pidetään ongelmaa, joka nousi yhä vahvemmin esille ennen nykyistä kriisiä. Saksan teollisuutta vaivaa työvoimapula ja etenkin insinöörien tarve on suuri. Teollisuudelta on kuultu valituksia siitä, insinööripula häiritsi jo kasvua.

Vuosituhannen vaihteen jälkeisen laskusuhdanteen aikana saksalaiset yritykset irtisanoivat reippaasti ihmisiä, huomatakseen paria vuotta myöhemmin olevan vaikeata löytää sopivaa ja osaavaa työvoimaa. Nyt näistä halutaan pitää kiinni. Nousu saattaa alkaa odotuksia nopeammin, vaikka epävarmuustekijöitä on vielä runsaasti. Ja irtisanominen ei tunnetusti ole myöskään halpaa Saksassa.

Kolikon kääntöpuoli

Lyhennetty työaika ei ole halpaa lystiä. Työvoimakustannukset tuotantoyksikköä kohden ovat kohonneet ja yritysten tuottavuus heikentynyt. Saksassa kovalla vaivalla toteutetut rakenteelliset uudistukset ja kustannusten karsiminen paransivat saksalaisen teollisuuden asemaa viime nousukaudella. Nyt uhkana on näiden asemien menettäminen yhä kovenevassa kilpailussa. Irtisanomiset ovat yksi ratkaisu tuloskunnon parantamiseksi, mutta aidan toisella puolella odottavat pula osaavista tekijöistä ja kalliit rekrytointiprosessit.

Saksan talous on kääntynyt nousu-uralle ja talousennusteita on korjattu ahkerasti parempaan suuntaan. Tästä huolimatta useiden lyhennettyä työaikaa hyödyntävien yritysten arvioidaan turvautuvan myös irtisanomisiin. Eri talousennusteet ovat jälleen lähes yksimielisiä siitä, että kuluvana vuotena Saksan työttömien määrä lähestyy tai ylittää neljän miljoonan psykologisen rajan. Jokohan ennusteet nyt vihdoin myös toteutuvat?

Järjestely rasittaa myös velkaantunutta valtiontaloutta. Kyse on työttömyysetuudesta, jolla korvataan virallisesta työajan lyhentämisestä johtuva tulonmenetys. Työvoimaviranomaisten budjetissa on arviolta 20 miljardin euron vaje. Pääsyy tähän on lisääntyvä työttömyys, mutta lyhennetyn työajan osuus on useampi miljardi euroa.

Ennen talouskriisiä valiteltiin sitä, että saksalaiset ovat kovin nihkeitä kuluttamaan. Kriisin aikana puolestaan on kiitelty sitä, että kuluttajat ovat jatkaneet ostamistaan kuten ennen lamaa. Varovaisesti, mutta tilanne huomioiden kuitenkin tyydyttävästi. Työllisyystilanteen vakaus on ollut yksi psykologinen tekijä, joten lyhennetyn työajan hattuun saadaan ehkä ainakin yksi sulka.

Hallituksen tuoreimmassa talousennusteessa todetaan kovin tutuin sanakääntein, että vienti vetää, mutta kotimaiselta kulutukselta ei odoteta suuria. Saksan talouden dynamiikka on palaamassa tutuille raiteille. Aika näyttää mikä tulee olemaan lyhennetyn työajan loppulasku Saksan kansantaloudelle

Jukka Nikulainen, ulkoasiainsihteeri, 2.2., Suomen suurlähetystö, Berliini

__________________________________________________________

Täällä Bangkok

Tarja Kangaskorte / BANKello on seitsemän sunnuntaiaamuna, kun jo tutuksi tullut vasaroiden nakutus taas käynnistyy viereisellä rakennustyömaalla. Kotimme naapuriin on muutamassa kuukaudessa noussut seitsenkerroksinen hotelli, vaikka 500 metrin säteeltä löytyy entuudestaan seitsemän toinen toistaan parempaa majoituslaitosta.

Majoitusmahdollisuuksista Bangkokissa ei todellakaan ole pulaa. Tarjolla on yli 26 000 eritasoista hotellihuonetta - ja lisää rakennetaan. Tänä vuonna Bangkokin majoituskapasiteetin lasketaan kasvavan yli 3000 huoneen verran ja vuodelle 2011 on suunnitelmissa yli 2600 uutta huonetta. Näin siitäkin huolimatta, että majoitustilasta on maassa jo ylitarjontaa ja hotellien käyttöasteet ovat olleet alhaisia. Bangkokissa huoneista on ollut varattuna puolet, lomasaari Phuketissa hiukan enemmän. Saisiko olla 38 huoneen putiikkihotelli palveluineen vain omaan käyttöösi? Sekin on tullut koettua eräällä paratiisisaarella.

Thaimaa osaa turismin. Vaikka Thaimaan turismiluvut (n. 14 milj. v. 2008) ovat suhteellisen vaatimattomia maailmassa eniten turisteja vetävän Ranskan lukuihin verrattuna, on kasvu ollut merkittävää. Kymmenessä vuodessa ulkomaisten turistien määrä on kaksinkertaistunut, samaten turismista saatavat tulot. Viiden vuoden takaisesta tsunamista toivuttiin nopeasti, kun matkailijat palasivat entistä sankemmin joukoin Thaimaan rannoille jo runsaan vuoden kuluttua.

Matkailu on Thaimaalle merkittävä elinkeino ja tärkein ulkomaisen valuutan lähde. Turismisektori muodostaa noin 6,5 % Thaimaan BKT:sta, mutta käytännössä talousvaikutus ovat paljon laajempi, sillä luonnollisesti turistien rahat valuvat ruohonjuuritasolle. Monissa turistikohteissa tuktuk-kuskien, katumyyjien, räätäleiden ja hierojien toimeentulo riippuu ulkomaisista asiakkaista. Tämä kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran perääsi huudellaan: ”New suit, Sir?”

Vuoden 2009 puoliväliin tultaessa Thaimaan matkailusektorin näkymät olivat synkät. Syykin oli selvä: maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutukset alkoivat tuntua toden teolla, sitten levisi sikainfluenssa. Eniten turismia kuitenkin nakersi poliittinen epävakaus. Siitä kun keltapaitaiset mielenosoittajat valtasivat marraskuun 2008 lopulla Bangkokin lentokentät, ehti kulua vajaat viisi kuukautta, kun maailmalle jo levisivät kuvat punapaitojen levottomaksi yltyneestä mielenosoituksesta Bangkokin kaduilla. Vaikka ulkomaalaiset eivät millään tavalla olleet kohteena, etenkin turvallisuushakuiset japanilaiset, kiinalaiset ja korealaiset peruivat kiireesti Thaimaan -matkojaan. Matkailuviranomaiset ennustivat saapuvien turistien määrän putoavan edellisvuodesta 20 % ja kymmenien tuhansien pelättiin menettävän työpaikkansa.

Kaikesta huolimatta vuoden 2009 jälkimmäisen puoliskon perusteella näyttää siltä, että Thaimaan turismisektori ei rämmi aivan niin syvässä suossa, kuin aluksi pelättiin. Loppuvuonna poliittisilta levottomuuksilta säästyttiin, sikainfluenssa osoittautui pelättyä lievemmäksi ja talous alkoi hitaasti osoittaa elpymisen merkkejä. Thaimaa yritti houkutella turisteja poistamalla turistiviisumimaksut ja alentamalla kansallispuistojen pääsymaksuja. Irtisanomisten sijaan hotellit lomauttivat työntekijöitään tai sulkivat osan tiloistaan. Joka tapauksessa vuoden 2008 turistimäärät jäivät haaveeksi, mikä omalta osaltaan söi maan talouskasvua. Thaimaan BKT:n supistui viime vuonna noin 3 %. Tämä oli ensimmäinen kerta Aasian finanssikriisin jälkeen, kun Thaimaassa mentiin miinukselle.

Thaimaan viranomaisten usko maansa vetovoimaan on edelleen kova. Tänä vuonna tavoitteena on 15 miljoonaa turistia, vuoteen 2015 mennessä määrän uskotaan ylittävän 20 miljoonaa. Helppoa tavoitteiden saavuttaminen ei ole, sillä talous ei ole vielä kuivilla ja poliittisesti maa on edelleen käymistilassa. ”Poliittinen epävakaus on suurin maan talouskasvua uhkaava tekijä”, totesi vuoden alkupäivinä myös Thaimaan Korn Chatikavanij, jonka The Banker –lehti valitsi äskettäin vuoden valtiovarainministeriksi. Ensi vuodelle ministeri ennustaa 3,5 % talouskasvua.

Myös kilpailu on tiukentumassa, sillä muutkin Mekongin alueen maat haluaisivat suuremman osan turisteista. Thaimaan etuna on, että Bangkok on lentoliikenteen solmukohta, jonka kautta alueelle saavutaan. Paitsi perinteisenä ranta- ja ostoslomakohteena Thaimaata markkinoidaan jatkossa tehokkaammin myös terveysturismin mekkana. Jo nyt vuosittain yli miljoona ulkomaalaista hoidattaa itseään luksushotelleja muistuttavissa yksityisissä sairaaloissa. Tähän eivät naapurimaat pysty. Saisiko olla kasvojenkohotusleikkaus?

Thaimaalaiset tekivät viime vuonna kotimaassaan 87 miljoonaa matkaa. Kotimaan matkailu on merkittävää, vaikka thaimaalaiset kuluttavatkin matkoillaan huomattavasti vähemmän kuin ulkomaiset turistit. Viime vuonna yksi kotimainen nähtävyys oli ylitse muiden: Chiang Main eläintarhan kahdeksankuinen pandakarhu Lin Ping. Pandan ansiosta eläintarhan kävijämäärä kasvoi 70 % ja lipputulot 150 %. Lin Ping on tuotteistettu ansiokkaasti ja se on nuoresta iästään huolimatta jo tosi-TV-tähtikin. Kaupallisen TV-yhtiön Panda Channel seuraa karhun edesottamuksia 24/7.

Suomalaiset suosivat edelleen Thaimaata. Vaikka valmismatkailu tähän suuntaan vähenikin viime vuonna, silti maahan saapui suomalaisia saman verran kuin vuonna 2008, noin 160 000. Suomalaisia, kuten muitakaan eurooppalaisia, eivät poliittiset levottomuudet ole juuri hetkauttaneet. Matkailuviranomaisten Amazing Thailand, Amazing Value –motto osuu edelleen naulan kantaan. Thaimaassa rahoilleen saa vastinetta – ja vieläpä hymyn kera. Missä muualla voit nauttia lounaan eurolla tai käydä tunnin hieronnassa alle viidellä eurolla?

Tarja Kangaskorte, ulkoasiainsihteeri, 25.1. Suomen suurlähetystö, Bangkok

__________________________________________________________

Täällä Lima

Tiia Haapaniemi / LIM”Kriisi, mikä kriisi?” vastasi yli 60 prosenttia limalaisista marraskuun lopulla julkaistuun talouslehden kyselyyn, jossa tiedusteltiin, miten kansainvälinen taantuma on vaikuttanut kotitalouksien arkeen. Pääkaupungin suuren enemmistön mukaan ei mitenkään. Aika uskomaton vastaus nykyisessä taloustilanteessa - miten se on mahdolllista?

Ensinnäkin, perusperulainen ei ymmärrä kohkaamista kriisistä. ”Cuál crisis, si siempre hemos estado en crisis?” perulainen ihmettelee, mikä kriisi, mehän on aina oltu kriisissä. Maan talousjärjestelmä on monimutkainen epävirallisia ja virallisia sääntöjä yhdistelevä peli, jossa kekseliäisyys, sitkeys, onni ja hyvät ystävät ovat parhaat kortit. Terrorismi ja turvattomuus ovat pitkään olleet arkipäivää, ja nyt kun ajat ovat vakaammat, etenkin nuorilla perulaisilla on nälkä päästä eteenpäin ja olla ylpeitä kotimaastaan.

Niinpä tämä sademetsien, vuoristojen ja rannikon kansa melkeinpä suoltaa vientimarkkinoille uskomatonta gastronomiaa, inspiroivaa designia ja ylpeästi fuusioituvaa musiikkia. Perulaisilla on vuosituhansia vanha kulttuuri tukenaan ja paljon tehtävää edessä, ei nyt ehdi kriiseillä.

Toisaalta perulaiset yhdistävät sanan kriisi korkeaan inflaatioon ja massatyöttömyyteen. Kumpaakaan ei ole tällä kertaa näkynyt. Päinvastoin - Peru sai juuri kriisivuoden lopuksi kolmannen kansainvälisen luottoluokituksen, kun myös Moody’s nosti Perun listalle. Perun talous on kasvanut lähes kymmenen vuotta tasaisen vahvasti. Vuonna 2008 kirjattiin yli 9 prosentin bruttokansantuotteen kasvu. Viime vuonna nähtiin suhteessa dramaattisen jyrkkä talouden hidastuminen, jonka syitä metsästetään parhaillaan. Hidastumisesta huolimatta vuosi jäi plussalle.

Mirafloresissa, ylemmän keskiluokan suosimassa kaupunginosassa, talouskasvu kuuluu lauantaiaamuisin papaya-mehua vääntävän tehosekoittimen yli. Kotikatua revitään auki, ja kortteliin nousee kaksi uutta kerrostaloa. Tosin emme ole ihan varmoja, onko kyseessä kiihtyvä talouskasvu vai lähestyvään vaalivuoteen liittyvä imagonrakennus, mutta rakennusbuumi jatkui tasaisesti koko viime vuoden.

Tällekin vuodelle kasvunäkymät ovat erittäin suotuisat. Peru lähtenee Brasilian imussa nopeasti nousuun. Pilvenä taivaalla näkyy kyllä El Niño -sääilmiö, joka toteutuessaan haittaisi merkittävästi mm. kalataloutta, joka on yksi maan talouden kulmakivistä. Onneksi siitä on kuitenkin arvioitu korkeintaan kohtalaista.

Limassa eletään nyt täysillä kesäkautta. Katukuvassa risteilee surfilautoja ja viikonlopuksi painellaan parikymmentä kilometriä etelään rantatalolle. Tänä vuonna rantatalojen vuokraus alkoi ennätysaikaisin, ja kolmen makuuhuoneen huonokuntoisesta luukusta sai pulittaa yli tuhat dollaria kuukaudelta. Kun kysyimme vuokraemännältä, entä kriisi, etkö yhtään voisi laskea sitä vuokraa, hän naurahti ja kuivasi kätensä esiliinaan. Kohtuuhintaa ei tänä vuonna tunnettu edes halvimmilla rannoilla.

Ne onnekkaat, jotka saivat rantatalon neuvoteltua, nauttivat nyt raikkaassa meri-ilmassa Perun kansallisruokapakettia cevichea ja inka-colaa. Mutta paratiisi on yhtä rikki kuin viime vuonna. Kahden kivenheiton päässä asuu pelti- ja palmunlehvärakennelmissa satoja ihmisiä ihan kuten ennen kriisiä. Köyhyydessä elää edelleen yli 30 prosenttia väestöstä. Tarvitaan paitsi kasvua, myös jakoa.

Tiia Haapaniemi, kaupallisten ja poliittisten asioiden avustaja, 18.1., Suomen suurlähetystö, Lima
__________________________________________________________

Luottamus kateissa

Jaana Oikarinen-Vasilopoulos / ATEKreikkalaisten taloustilastojen paikkansa pitävyys ja maan uskottavuus kyseenalaistettiin julkisesti pari kuukautta sitten. Muutaman viikon sisällä Ateenasta lähetettiin komissiolle valtiontalouden vajetta koskevia lukuja, jotka poikkesivat toisistaan yli 6 prosenttiyksikön verran. Lukujen väliin mahtui parlamenttivaalit ja kaksi eri hallituspuoluetta. Tässä kohtaa voisi esittää naiivin kysymyksen, onko Kreikan Pisa-tutkimuksessa huonosti menestynyt koulujärjestelmä ehkä syypää vajeen laskennalliseen eroon. Selitys on kuitenkin poliittinen ja ehkä osittainen kulttuurisidonnainen.

Kreikan tilastokeskus ei ole toiminut itsenäisesti tähän mennessä vaan valtiovarainministeriön alaisuudessa. Kiusaus kaunistaa epämiellyttäviä totuuksia on voinut aika ajoin päästä vallalle. Täällä etelässä ei aina haluta sanoa asioita niiden oikeilla nimillä. Kysymys on ollut myös kahden, vuorotellen vallassa olevan puolueen keskinäisestä valtapelistä.

Kreikkalaisten lähettämiin lukuihin on suhtauduttu varauksellisesti aikaisemminkin. Joitain epäilyksen ääniä kuului jo Kreikan liittyessä euroalueeseen, mutta varsinaista todistusaineistoa näistä epäilyksistä tuli julkisuuteen vuonna 2004. Silloin toimikautensa aloittanut keskustaoikeistolainen hallitus päätti tehdä valtiontalouden inventaarion selvittääkseen Kreikan talouden todellisen tilan. Sen myötä Kreikan tilastoja muutettiin myös edellisten vuosien osalta, ja jopa euroalueeseen osallistumisen kriteerit eivät näyttäneet täysin täyttyvän Kreikan osalta. Komission suunnalla ehkä huokailtiin, että olkoon menneeksi, kun kerran pääsivät sisään euro-klubiin mutta vihdoinkin luvut olisivat oikeita ja yhteistyö hedelmällisempää.

Nyt Kreikka on joutunut omaksi yllätyksekseen muiden silmätikuksi. Markkinat odottivat Kreikan uudelta hallitukselta määrätietoisia toimia vajeen supistamiseksi, mutta hallitus on toistaiseksi yrittänyt tasapainotella antamiensa vaalilupauksien ja ulkopuolisten paineiden välillä. Kreikan pääministerin lupaamat rakenteelliset muutokset joulukuun puolessa välissä pitämässä puheessa ovat oikeansuuntaisia, mutta eivät riittäviä. Kuitenkin Kreikan ollessa kyseessä vasta teoilla on merkitystä.

Niin kauan kuin markkinat eivät saa todisteita konkreettisista toimenpiteistä julkisen alijäämän kesyttämiseksi, Kreikka luisuu yhä syvemmälle luottamuskriisiin alati kasvavin korkokustannuksin kunnes joku kaunis päivä luottohanat sulkeutuvat ja Kreikka joutuu koputtelemaan IMF:n ovia.

Kreikan ongelmana ei ole pelkästään ulkoinen luottamuspula vaan Kreikan yhteiskunnassa on pitkään vallinnut krooninen luottamuksen puute valtion ja kansalaisten välillä. Valtion ei ole nähty toimivan johdonmukaisesti, tasapuolisesti tai verorahoja yhteiskunnan hyväksi hyödyntäen. Kansalaisten ja yritysten uskotaan välttävän kaikkien verojen maksamista parhaansa mukaan.

Korruptio on ollut osa arkipäivää Kreikassa. Rahalla on saanut hoidettua asioita omaksi edukseen leikkausjonossa, rakennuslupia hakiessa tai muissa lupaprosesseissa. Suhteilla on voinut saada hankittua kaikkien himoitseman työpaikan julkiselta sektorilta. Röyhkeydellä ja valta-asemaansa hyväksi käyttäen on pystynyt hyötymään taloudellisesti. Laittomuuksista tai osittain laittomasta toiminnasta ei ole joutunut useinkaan vastuuseen. Oikean ja väärän erottaminen ei ole ollut itsestään selvää, ja se on johtanut yhteiskunnan moraalisten arvojen heikentymiseen.

Tällaisessa ilmapiirissä ”Herkuleen urotöille” olisi tarvetta. Edellä mainittujen ongelmien lisäksi kohdattavia hirviöitä edustavat yhteistyötä ja konsensusta kammoavat kommunistit, muutoksiin reagoivat ay-liikkeet, erityisetuisuuksia työtaisteluilla ja kiristämällä saavuttaneet ammattiryhmät, hallituspuolueen vanhoillinen siipi sekä hallituksen vaalilupausten aiheuttama panttivankeus. Onko nykyajan kreikkalaisilla poliitikoilla Hesiodoksen ajan sankareiden rohkeutta toteuttaa kipeästi kaivatut rakenteelliset muutokset? Sen näemme lähikuukausina.

Kreikan valtio ja kansalaiset ovat eläneet yli varojensa vuosia. Nyt on edessä sopeutuminen todellisuuteen omin voimin tai muiden sanelemana. Kreikan useita vuosia eurooppalaista keskiarvoa nopeampi kasvu perustui pitkälti kulutukseen. Poliitikoilla ei ollut halukkuutta muuttaa yhteiskunnan rakenteita kulutusjuhlien parhaina vuosina, ja siten globaali talouskriisi paljasti Kreikan talousmallin hataruuden. Kun helppoa luottoa ei enää ollut saatavilla, ja kansalaisten luottamus omaan talouteen heikkeni, yksityinen kulutus supistui ja yhteiskunnan pitkään jatkuneet rakenteelliset ongelmat tulivat esille kaikessa paljaudessaan.

Luottamuskriisi on iskenyt myös Kreikan maksuliikenteeseen, jossa käteinen, predated -shekit ja vekselit ovat vielä täysin käypää tavaraa. Maksuajat ovat perinteisesti kohtalaisen pitkiä Etelä-Euroopassa, ja siitä hyvänä kreikkalaisena esimerkkinä ovat 2-6 kuukauden päähän päivätyt shekit. Tämä on perustunut luottamukseen siitä, että shekin kirjoittajalla on rahaa tilillä kyseisenä päivänä. Talouskriisi on aiheuttanut ennen näkemättömän aallon (3 mrd) katteettomia shekkejä, mikä on ajanut lukemattomat yritykset ahdinkoon. Pankit myönsivät hyvinä aikoina lainaa pk-yrityksille näitä shekkejä vastaan mutta luottamuksen karistua ovat rahahanat kuivuneet.

Kreikan valtiolla ei ole tarjota ”sosiaaliluukkua” kansalaisilleen, ja siten kreikkalaisten nuorten aikuisten on vaikea päästä itsenäistymään kotoaan. Noin 2/3 alle 30-vuotiaista asuu vielä vanhempiensa luona ja opintokustannukset verottavat pääasiassa vanhempien kukkaroa. Yksityisen sektorin 700 euron peruspalkka tai 400 euron työttömyyskorvaus eivät riittäisi kattamaan asumisen kustannuksia opintojenkaan jälkeen kun tarjolla on vain markkinahintaisia asuntoja.

Ei yhtään ihme, että äidin huolenpito, tarjolla oleva valmis ruoka ja omaan käyttöön jäävä raha houkuttelevat kaupunkilaisnuoria. Nuorten työttömyysluvut ovat korkeita, ja siten suurin osa haaveilee työpaikasta julkisella sektorilla, jossa alkupalkat ovat yksityistä sektoria korkeammat ja turva elinikäinen. Yksityisen sektorin ruumiillisista töistä kilpailevat myös maahanmuuttajat, jotka eivät kanna huolta tulevista eläkeoikeuksista vaan päivittäisen leivän saannista.

Kreikka on EU-jäsenyytensä ajan suurimpien haasteiden edessä. EU on antanut Kreikalle avokätisesti tukea rakennerahastoista yhteiskunnan rakenteellisten muutosten aikaansaamiseksi, mutta Kreikka ei ole onnistunut hyödyntämään sitä täysimittaisesti. Kreikalla on oikeastaan vain kaksi tietä valittavanaan. Joko hallitus ja kansalaiset yhdessä tukevat uudistuksien aikaansaamista vapauttaen luovia ja uudistavia voimia tai hallitus antaa valtion ajautua konkurssiin ja odottaa kansainvälisten toimijoiden laativan Kreikan pelastusohjelman.

Jaana Oikarinen-Vasilopoulos, kaupallinen virkamies, 11.1., Suomen suurlähetystö, Ateena


__________________________________________________________

 

Etiopia: kontrolloitu ja byrokraattinen

Etiopian talous heijastelee historiaansa eli feodaali- ja kommunismikausien jäänteitä. Vaikka maa on asteittain avannut talouttaan, on sen talous edelleen valtiojohtoinen, pieni, kontrolloitu ja byrokraattinen. Yksityinen sektori on rajallinen ja kansalaisyhteiskunta ruodussa. Kuvaavaa on korkea inflaatio, julkinen maanomistus, puutteellinen, joskin paraneva infrastruktuuri sekä äärimmäinen köyhyys. Etiopian väestöstä asuu 85 prosenttia maaseudulla saaden toimeentulonsa omavaraistaloudesta. Maata ei saa omistaa, sateiden armoilla oleva tulevaisuus on epävarma, rahoitus on kiven alla, ja yhteydet keskuksiin ja markkinoille monesti ylitsepääsemättömät.

Vuonna 1894 perustettu puhelinlaitos on edelleen valtion monopoli, ja ainoa IT- alan toimija. Etiopia on erilainen maa Afrikassa, jossa muut ovat olleet nopeita poimimaan mobiiliteknologian hedelmät. Myös tiedotusvälineet ovat valtion valvonnassa.

Rahoitussektorilla ovat ulkomaiset investoinnit kiellettyjä ja pääoman liikehdintää säännöstellään. Etiopian birrejä ei vaihdeta ulkomailla eikä niitä saa viedä maasta. Lainoituksen ja rahoituksen kohteet Etiopiassa ovat pääasiassa valtionyritykset sekä julkiset infrastruktuurihankkeet. Luototuksen puute on yksi suurimmista liiketoimintaa haittaavista tekijöistä: aikuisväestöstä 14%:lla on mahdollista saada kaupallista rahoitusta, kun vastaava keskiarvo muualla Afrikan mantereella on 20%.

Tullimuodollisuudet, byrokratia, korruptio sekä tarvittavan infrastruktuurin puuttuminen tekevät tavaran liikehdinnästä hidasta ja kallista. Hyödykkeiden ja palveluiden puute Addis Abeban miljoonakaupungissa on silmäänpistävää, jos sitä verrataan esim. naapurimaahan Keniaan, jossa yksityinen sektori toimii pitkälti omillaan ja jossa talous on avointa. Etiopiassa ei ole kansainvälisiä kauppa- tai ravintolaketjuja. Hotelliketjuista ovat edustettuina vain Sheraton ja Hilton.

Paikallisesti toimivat yritykset kamppailevat jatkuvien sähkökatkosten, kroonisen valuuttapulan sekä huonojen viestintäyhteyksien kanssa. Julkinen liikenne toimii täyteen ahdetuilla linja-autoilla ja pakettiautoilla. Addis Abebassa liikennöidään sinivalkoisilla iäkkäillä Lada-takseilla ja Toyotan pakettiautoilla, joiden takaikkunoiden tarroista paljastuu yllättävän usein autojen suomalainen menneisyys- "Toyotalla Suomi kuljettaa."

Positiivisiakin tuloksia on saatu aikaan. Valtiovetoinen kehitys on keskittynyt infrastruktuurihankkeisiin, kuten teihin, sairaaloihin ja patoihin (Etiopian voimantuotannosta 98 % on vesivoimaa). Talouskasvu on ollut viime vuosina voimakasta ja talouspolitiikan trendi vapauttava. Etiopia on lähtökohtaisesti sitoutunut vapaakauppaan ja investoijia houkutellaan mm. verohelpotuksilla ja tietyillä tullivapauksilla. Etiopia on Afrikan kauppajärjestön COMESA:n jäsen, neuvottelee EU:n kanssa EPA:sta ja haluaa WTO:n jäseneksi. Odotettavissa ei ole suuria edistysaskelia ainakaan ennen toukokuussa 2010 pidettäviä parlamenttivaaleja.

The Economist ennustaa Etiopian talouden kasvavan viidenneksi nopeimmin maailmassa vuonna 2010 . Etiopia kuuluu maailman 10 köyhimmän maan joukkoon. Vertailun vuoksi: 5,5 miljoonan suomalaisen talous on 14 kertaa tämän 85-miljoonaisen kansan vuosituotantoa suurempi. Tavalliselle teffinpurijalle moni asia on ennallaan. Päästäkseen eroon köyhyydestään, ei Etiopialla ole muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa markkinoitaan ulkomaisille investoijille ja yritystoiminnalle. Suorien ulkomaisten investointien lasku vuosina 2006 – 2008 oli Etiopiassa 83 %. Vastaava trendi Itä-Afrikassa ja koko mantereella oli 62 % ja 54 % plussan puolella.

Hallituksen linja on selvä: Pääministeri Meles kertoi marraskuussa 2009 tavatessaan suomalaisia vaikuttajia, että Etiopian raha- ja yritysmaailman pitäminen tarkasti valtiojohtoisena on edellytys sille, ettei maa ajaudu ylivoimaisiin kriiseihin. Meles puhuu intohimoisesti kapitalismin epäonnistumisista ja vetoaa puheissaan vaihtoehtoiseen kehitykseen.

Etiopia huomenna – Idästä tuulee, pärjääkö Suomi?

Uudet voimakkaat tuulet puhaltavat idästä. Pääministeri Meles näkee Kiinan roolin ja tuen Etiopiassa ja mantereella erittäin positiivisena, ja on mahdotonta käsitellä Etiopian taloutta, kasvutrendejä ja investointi-ilmapiiriä mainitsematta tätä kasvavaa Kaukoidän Jättiä. Kiina ei ehdollista kehitysapuaan ihmisoikeuksiin tai demokratiakehitykseen ja tukee yrityksiään julkisella rahalla niin merkittävästi, että tarjouksien edullisuus tekee kilpailusta vaikeaa.

Kiinan kanssa julkinen ja yksityinen sektori ovat osa samaa suurta halpaa ja poliittisesti helppoa pakettia. Sopimuksia tie- ja telekommunikaatioinfrastruktuurihankkeisiin neuvotellaan kaikesta päätellen valtioiden edustajien tasolla. Kiinalaisilla yrityksillä on tavoitteena hyödyntää myös niiden volyymia. Vaarana on, että useat keskeiset alat jäävät lähes täysin kiinalaisten yritysten käsiin. Tämä kehitys ei Etiopiassa juurikaan eroa muusta Afrikasta.

Haasteista huolimatta suuren kansan markkinapotentiaali on huima, ja suomalaiset ja muut länsimaalaiset yritykset ovat suuren haasteen edessä kilpaillessaan Afrikan kasvavista markkinoista. Etiopiassa suomalaiset yritykset voisivat olla kilpailukykyisiä matkapuhelinviestinnän, ympäristöteknologian, tietoyhteiskuntakehitykseen liittyvien teknologioiden sekä veden ja energian säästöön ja tuotantologistiikkaan perustuvien modernien tuotantoprosessien aloilla. Etiopiassa tulee toimia innovatiivisesti eikä tuloksia pidä odottaa heti, mutta onnistuessaan yritys voi löytää tai luoda laajat markkinat.

Kahdenvälisessä kehitysyhteistyössään Suomi tukee Etiopian identifioimaa kasvukäytävää Luoteis-Etiopiassa Niilin juoksulla, jota pidetään talouskasvun tulevana moottorina mm. Kiinan mallin mukaisesti. Tuki koostuu vesi-, maa-, ja maatalouden järjestelmien, sekä tietoyhteisökunnan perusteiden kehittämisestä. Suomen tuki Etiopian opetussektorille saattaa avata uusia mahdollisuuksia koulutusviennille ja erikoisosaamista vaativille koulutuksen osa-alueille.

Kirjoittajat:

Virpi Kankare / ADDVirpi Kankare, lähetystöneuvos, Suomen suurlähetystö Addis Abeba
Antti Inkinen / ADDAntti Inkinen, vesineuvonantaja, Suomen suurlähetystö Addis Abeba

 

_________________________________________________________

 

Greetings from Hopenhagen

Lotta Nymann-Lindegren / KOBJoulun odotus käynnistyi Kööpenhaminassa perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtisunnuntaina, kun raatihuoneen edessä komeilevan joulukuusen valot sytytettiin. Perinteikäs tapahtuma järjestettiin nyt jo 94. kerran. Tänä vuonna jokin on kuitenkin muuttunut. Kuusessa tuikkivat energiansäästölamput, jotka poljettiin käyntiin 15 vapaaehtoisen pyöräilijän voimin – näiden joukossa Tanskan tuore energia- ja ilmastoministeri Lykke Friis. Poljinvoimalla säästetään hiilidioksidipäästöjä 9 miljoonan tonnin edestä. Samalla Kööpenhaminan kaupunki viestittää olevansa edelläkävijä ilmastokysymyksissä. Tulevaisuudenuskosta kertoo myös markkinointikampanjassa hyödynnettävä uusi lempinimi – Welcome to Hopenhagen!

Viesti on tarkoitettu paitsi jouluostoksille kiirehtiville kaupunkilaisille, myös niille runsaalle 15 000 delegaatille, jotka kansoittavat Kööpenhaminaa 7.12. käynnistyvän YK:n ilmastokonferenssin aikaan. Kööpenhaminan kaupungille kokous on erinomainen tilaisuus esitellä osaamistaan vihreän konferenssitoiminnan saralla.

Koko Tanskalle ilmastokonferenssi on puolestaan megaluokan brändiprojektin huipentuma, jossa yhdistyvät poliittinen johtajuus, kaupallinen osaaminen sekä taitavasti rakennettu sosiaalinen ja kulttuurinen inspiraatioympäristö. Konferenssi tarjoaa Tanskalle mahdollisuuden esitellä puhtaisiin teknologioihin liittyvää osaamistaan maailmanlaajuisesti, ja samalla vahvistaa mielikuvaa luovasta, vihreästä ja vauraasta pikkuvaltiosta joka on kyennyt yhdistämään korkean ympäristönsuojelun tason talouskasvuun ja hyvinvointiin. Ilmastoneuvottelujen varjolla Tanska pyrkii myös lämmittämään uudelleen suhteitaan maihin, joihin yhteydet ns. pilakuvakriisin seurauksena viilentyivät.

Halvasta lystistä ei ole kyse – konferenssin arvioidaan maksavan yli miljardi Tanskan kruunua. Hyödyn maksimoimiseksi valtiovalta, liike-elämä ja järjestökenttä ovat yhdistäneet voimansa ennennäkemättömällä tavalla. Ilmastoteema on jo toista vuotta näkyvästi esillä sekä poliittisella agendalla, kaupallisissa tapahtumissa, kouluissa ja oppilaitoksissa, kulttuuritarjonnassa että mediassa. Teollisuuden ja matkailujärjestöjen yhteistyönä toteutetut energiavierailut ovat tuoneet tuhansia vaikuttajia tutustumaan innovatiivisiin energiaratkaisuihin ympäri Tanskaa.

Linkkeinä keskeisiin maihin ovat toimineet Tanskan suurlähetystöihin sijoitetut ilmastoasiantuntijat, ja myös vienninedistämisverkosto on valjastettu energia-alan osaamisen tehomarkkinointiin. Ilmastokysymykset ovat olleet Tanskan kärkiteema sekä EU-yhteistyössä että kahdenvälisesti, ja pääministeri Rasmussen on viimeisen puolen vuoden ajan käyttänyt lähes kaiken aikansa Kööpenhaminan kokouksen kunnianhimoisen lopputuloksen edistämiseen. Ei myöskään ole sattumaa, että EU:n tuleva ilmastokomissaari on tanskalainen.

Huolella harkitusta konseptista kertoo, että myös ilmastokonferenssin toteutus tapahtuu johdonmukaisesti vihreällä profiililla – julkisten liikennevälineiden lisäksi tarjolla on hybridilimusiineja ja sähköautoja, kokousvieraille tarjoillaan luomuruokaa ja vesijohtovettä ja perinteisten konferenssilahjojen sijaan rahoitetaan kehitysmaiden nuorten opintoja Tanskassa. Tanska kompensoi myös kokousosallistujien lentomatkoista syntyvät hiilidioksidipäästöt tukemalla päästövähennyshanketta Intiassa.

Intressit ovat ilmeiset. Hiilidioksidipäästöjen maailmanlaajuinen leikkaaminen tulee edellyttämään valtavia teknologiainvestointeja, ja kansainvälinen talouskriisi voi monilla aloilla entisestään nopeuttaa vihreää rakennemuutosta. Vuonna 2008 Tanska oli EU:n selkeä ykkönen energiateknologian viennissä. Talouskriisistä huolimatta cleantech-vienti kasvoi neljä kertaa enemmän kuin Tanskan muu tavaravienti, ja on jo Tanskalle öljy- ja kaasuvientiä merkittävämpi tulonlähde.

Kärjessä on tuulivoimaosaaminen, mutta myös erilaiset energiatehokkuutta parantavat ratkaisut sekä biomassaan liittyvä teknologia ovat kasvussa. Myös palveluvientiin panostetaan, esimerkkinä valmistajien ja urheiluliittojen tuore yhteishanke joka markkinoi pyöräilyyn liittyvää osaamista maailman liikennemetropoleille. Tanskan teollisuus on ennustanut viennin seitsenkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä, ja synnyttävän 50 000 uutta työpaikkaa.

Kansainvälisessä mediassa Tanska luetaankin jo vihreän vallankumouksen voittajiin. Tuulivoimaosaamisensa ohella maa ylpeilee mielellään energiatehokkuudella - viimeisten 30 vuoden aikana sen talous on kasvanut 78%, mutta energiankulutus pysynyt liki samoissa lukemissa. Taitavasta markkinoinnista kertoo kuitenkin myös se, että fossiilisten polttoaineiden muita pohjoismaita huomattavasti merkittävämpi osuus Tanskan energiantuotannossa on onnistuttu häivyttämään tehokkaasti taka-alalle. Pääviestit on yksinkertaisesti kohdistettu muualle, ja niin tehokkaasti, että jättiläiskokoisen tuulimyllyn pystyttäminen ilmastokonferenssin kokouspaikalle tuntuu jo melkein hätävarjelun liioittelulta – mitä muuta vieraille voisi enää tulla Tanskasta mieleen?

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa päästään toivottavasti sopuun kunnianhimoisesta uudesta ilmastosopimuksesta. Tanskalle kokouksen onnistuminen olisi ansaittu palkinto tehokkaasti ja määrätietoisesti toteutetusta jättiurakasta, jossa julkinen ja yksityinen sektori ovat toimineet hyvässä yhteistyössä. Ilmastokysymykset säilyvät kuitenkin Tanskan politiikan keskiössä myös tulevaisuudessa.

Seuraava askel on sitoumusten kansallinen toimeenpano, joka tulee olemaan Tanskallekin haasteellista. Uusi energiastrategia tähtää fossiilisista polttoaineista luopumiseen vuoteen 2050 mennessä. Innovatiivisille energiaratkaisuille on siis kysyntää myös kotimaassa, ja tässä tarjoutuu mahdollisuuksia myös alan suomalaisyrityksille. Hopenhagenin opetuksista yksi on kuitenkin ylitse muiden: toiminta taitavien tarinankertojien maassa vaatii loppuun asti mietittyjä konsepteja.

Lotta Nymann-Lindegren, lähetystösihteeri, 7.12., Suomen suurlähetystö, Kööpenhamina

________________________________________________________

 

Iranin näkyvästi piilevä talouskriisi

Mari Mäkinen / TEHIran on komeillut maailman lehdistön palstoilla tiuhaan paitsi kesäkuisten presidentinvaalien ja niitä seuranneiden tapahtumien, myös ydinohjelmansa ansiosta. Talouskriisistä sen sijaan ei pahemmin puhuta ja sitä koskeviin juttuihin törmää harvoin paikallisessakaan englanninkielisessä lehdistössä. Siitä huolimatta, että Iran on verrattain löyhästi integroitunut maailmantalouteen, talouskriisi – ja Iranin pitkän aikavälin omalaatuisen talouspolitiikan vaikutus – näkyy Iranin taloudessa ja iranilaisten arjessa. Asiantuntijoiden mukaan Iranin talous on kovissa vaikeuksissa.

Valtio ohjaa Iranissa lähes kaikkea taloudellista toimintaa julkisuudessa puhutuista yksityistämispyrkimyksistä huolimatta. Yksityinen sektori käsittää lähinnä pienimuotoisia pajoja ja kauppoja, maanviljelyä sekä palveluja. Iranin vallankumouskaarti, joka nousi merkittävään rooliin Iran-Irak -sodan jälkeisessä jälleenrakennusvaiheessa, on viime aikoina lisännyt entisestään vaikutusvaltaansa Iranin taloudessa. Vallankumouskaartin sanotaan kontrolloivan merkittävää osaa Iranin taloudesta – hammaslääkäriklinikoista rakennus- ja energia-alalle sekä liikenteeseen.

Inflaatio ja työttömyys ovat Iranissa merkittäviä ongelmia. Viime vuonna inflaatio huiteli yli 25 prosentissa. Tällä hetkellä puhutaan noin 17 prosentin inflaatiosta, ja sen arvioidaan olevan laskussa. Työttömyys puolestaan on Iranissa jonkin verran yli 10 prosenttia, mutta luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina. Etenkin nuoria koetteleva työttömyys ajaa kouluttautuneita hakeutumaan töihin ulkomaille.

Inflaatio nostaa vääjäämättä ja jopa silmin nähden elintarvikkeiden hintoja etenkin pienissä kulmakaupoissa. Paikallisten tuotteiden hinnat ovat pitkälti säädeltyjä (printattu purkkien kylkeen), mutta länsimaisista (monesti saksalaisista) tuotteista ostaja saa maksaa vähintään saman hinnan kuin tuotteiden kotimaassa. Myös lihakauppojen hinnat alkavat olla hinnan nousun myötä samalla tai jopa korkeammalla tasolla kuin Suomessa. Valtion tukemien supermarkettien altaista lihaa saattaa kuitenkin saada halvemmalla.

Kahtiajako Iranin köyhän enemmistön ja rikkaan vähemmistön välillä on suuri. Eron huomaa kulkiessaan Teheranissa pohjoisesta etelään, mutta varsinkin matkustaessaan Teheranista maan eteläisempiin osiin ja kaupunkien ulkopuolelle. Kun rikkaassa Pohjois-Teheranissa kebab-ateria saattaa maksaa noin 100 000 rialia (jotakuinkin 7 euroa), Etelä-Teheranissa hinnasta voi ottaa pois noin kolme neljäsosaa.

Rikkaassa Pohjois-Teheranissa talouskriisi saattaa näkyä vähintään pitkällä aikavälillä valtaisien monikerroksisten asuinrakennusprojektien hidastumisena tai kesken jäämisenä. Iranilaiset sijoittavat innokkaasti asuntoihin, sillä asunnot ovat jo pitkään olleet turvallisin sijoituskohde. Luksuskerrostalot ovat viime vuosina kaataneet hanakasti tieltään shaahin ajalta periytyviä huviloita muurien suojissa kukoistavine puutarhoineen. Uusiin asuntoihin sijoittaminen on ilmeisesti jopa niin kannattavaa, että osa omistajista pitää asuntoja ja kokonaisia rakennuksia mieluummin tyhjillään ja odottaa parempia aikoja, kuin ottaa niihin vuokralaisia.

Upouusien hohtavien katumaasturien voi odottaa lisääntyvän jatkossakin talouskriisistä huolimatta, lisääntyyhän Teheranin autokanta noin tuhannella autolla päivittäin, vaikka tieverkoston äärirajat ovat jo nyt koetuksella. Kristallikruunujen hohteessa ja luksusasuntojen suojissa elävien iranilaisten elämään talouskriisi ei ehkä vaikuta kovin dramaattisesti, sillä heidän varallisuutensa on monessa tapauksessa levittäytynyt Pohjois-Teheranin rinteiden lisäksi muille mantereille, missä heillä on toiset kotinsa ja usein myös toiset tulonlähteensä.

Iranilaisten enemmistön, kolme kertaa päivässä tuoretta leipää jonottavien ja rämisevillä yhteistakseilla tai busseilla ruuhkassa työmatkojaan taittavien elämää talouskriisi ja sen lieveilmiöt saattavat vaikeuttaa kovastikin. Iranin talouspolitiikalle on ollut ominaista, että esimerkiksi leivän ja polttoaineen hintaa on pidetty alhaalla valtion mittavilla tuilla. Tuetun leivän lisäksi etenkin köyhemmälle kansanosalle on jaettu silkkaa rahatukea.

Uusi hallitus on ottanut tuet tulilinjalle ja uhkaa poistaa tukia merkittävästi seuraavien viiden vuoden aikana. Käytännössä tarkoituksena on muun muassa nostaa polttoaineen hintaa ja pienentää kansalaisille tarjottavan tuetun polttoaineen kuukausikiintiötä. Tavoitteena on ohjata tukia entistä enemmän köyhille sen sijaan, että rikkaat hyötyvät niistä. Alun perin suunnitelma oli tarkoitus tuoda parlamentin käsiteltäväksi jo kesäkuussa 2009, mutta sen yksityiskohdista tai hyväksymisestä parlamentissa ei edelleenkään ole tietoa.

Kiistaa parlamentin ja presidentti Mahmoud Ahmadinejadin välillä on ollut lähinnä siitä, voiko presidentti jakaa köyhimmälle kansanosalle suoraa rahatukea erityisrahaston kautta. Parlamentti on vaatinut mahdollisuutta valvoa varojen käyttöä, ja siellä on katsottu muun muassa, että tukea tulisi jakaa vesi-, sähkö- ja kaasulaskujen kaltaisiin välttämättömiin menoihin tarkoitettujen arvokorttien muodossa käteisen sijaan.

Suorien rahallisten tukien nähdään lisäävän entisestään ennätyksellisen korkeaa inflaatiota. Huomattavaa on myös, että tuet koskevat vain iranilaisia, eivät yli miljoonaa maassa asuvaa pakolaista, joiden vaikeudet koskien jokapäiväisen leivän ja työn hankkimista vain lisääntyvät. Mainittakoon, että monet Pohjois-Teheranin luksuskerrostaloista seisovat afgaanityömiesten lähestulkoon paljain käsin vääntämien metallitankojen ja tekemien betonivalujen varassa.

Maailmanlaajuisen talouskriisin ja Iranin oman talouspolitiikan vaikutusten erottaminen ja arvioiminen on vaikeaa. Öljyn ja kaasun hinnalla on merkittävä vaikutus öljyvarannoiltaan maailman kolmanneksi ja kaasuvarannoiltaan maailman toiseksi suurimman maan taloudelliseen tilanteeseen. Yli puolet Iranin valtion tuloista tulee öljystä. Yhtenä Lähi-idän alueen merkittävimmistä maista Iranilla on runsaine öljy- ja kaasuvarantoineen osaltaan myös mahdollisuus vaikuttaa kansainväliseen talouteen.

Ongelmista ja haasteista huolimatta Iranin markkinoilla on paljon potentiaalia. Kysyntään vastaavaa tarjontaakin varmasti riittää, mutta poliittiset ratkaisut määrittelevät, mistä ilmansuunnista sitä tulevaisuudessa virtaa Iranin markkinoille. Osittain varmasti muidenkin kuin vain talouspoliittisten syiden vuoksi Iranin lehdistö raportoi tiuhaan maan yhä tiiviimmistä taloudellisista ja energiantuotantoon liittyvistä suhteista Venezuelan ja muiden Etelä-Amerikan maiden sekä naapurimaansa Turkin kanssa. Myös Kiina on vahvistanut jalansijaansa Iranin maaperällä. Muutenkin Iranin ja Aasian maiden välillä vallitsevat hyvät kauppasuhteet. Iranin ja länsimaiden kireät välit ja pakotteet luovat joillekin toimijoille mahdollisuuden hyödyntää tilannetta.

 

Mari Mäkinen, lähetystösihteeri, 30.11., Suomen suurlähetystö, Teheran


__________________________________________________________

 

Buenos Aires mielenosoitusten vankina - tunnelmia "kriisilaboratorio" Argentiinasta

Anna-Mari Salomaa / BUEViime viikkoina jo valmiiksi takkuista liikennettä entisestään sekoittavat mielenosoitukset ovat ottaneet Buenos Airesin lähes panttivangikseen. Argentiinalaiseen tyyliin jo muutenkin yleisesti reilusti myöhässä alkavat tapahtumat ovat saaneet tiukempaan kellokuriin tottuneenkin myöhästelemään kokouksista ja avajaisista tyypilliseen tapaan liikennettä syytellen. Mielenosoituksia järjestetään lähes mistä aiheesta tahansa eikä kulu päivääkään, etteikö jollain plazalla tai ministeriön edustalla olisi mielenilmausta käynnissä - suurlähetystön sijainti yhden kaupungin pääaukion ja valtakadun kupeessa onkin antanut äänekkään lisänsä työarkeen. Myös vuosikymmenen alun suuren talouskriisin aikana alkaneet kattilamielenosoitukset eli parvekkeilla ja kaduilla kattiloita hakkaavat kaupunkilaiset ovat tulleet tutuksi ja oman lisänsä liikennekaaokseen ovat tuoneet useat metrotyöntekijöiden lakot.

Viime viikkoina kaupungin napanuora - ainakin argentiinalaisten mielissä maailman levein - Obeliski-maamerkin läpi virtaava 9 de julio -katu on joutunut mielenosoittajien erityiseksi maalitauluksi ja se onkin ollut liikenteeltä katkaistuna useampana päivänä. Normaaliliikenteessä lähes 100 autoa minuutissa nielevä valtaväylä onkin oiva paikka liikennekaaoksen aikaansaamiseksi pääkadulta koko keskusta-alueen liikenteen sekoittamiseksi ja tätä kautta mielenilmauksen näkyvyyden varmistamiseksi.

Mielenosoitusaallon aloittivat yli 30 tuntia kadun varrella sijaitsevan yhteiskuntakehitysministeriön edessä leiriytyneet vasemmistolaiset hallituksen vastaiset mielenosoittajat vaatien sisällyttämistään hallituksen ilmoittamiin osuuskuntiin, joiden kautta presidentti Fernández on luvannut luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Hallituksen omat vastamielenosoittajat katkaisivat kadun heti tämän jälkeen osoittaakseen tukensa hallituksen suunnitelmille. Itse hallitus on pitänyt etäisyyttä tapahtumiin eikä hevillä puutu mielenosoituksiin.

Mielenosoituksien luvatussa maassa voi niiden kuitenkin havaita entisestään lisääntyneen kansainvälisen talouskriisin saavutettua myös Argentiinan, vaikka talouskriisihistorian värittämässä maassa kriisi onkin arkipäivää. Argentiina on - erästä paikallistaloustieteilijää lainatakseni - "kriisilaboratorio ja kriisi-sana hallitsee argentiinalaisen geneettistä koodistoa".

Usein kuulee sanottavan, että argentiinalaiset ovat niin tottuneita elämään kriiseissään, että toimiminen normaalitilassa ei taitaisi edes onnistua. Maa - päätöksenteko mukaanlukien - toimii monien mielestä jatkuvassa kriisivalmiudessa ja täten lyhytjänteisestikin. Vuosikymmenen alun suuri talouskriisi oli laajuudessaan ennennäkemätön ja ajoikin talouden lähes täydelliseen romahdukseen. Ero nykyiseen talouskriisiin onkin tämän ulkopuolisuus - vuosikymmenen alun kriisi oli kotimainen, nykyinen kriisi puolestaan maailmanlaajuinen.

Presidentti Fernández ilmoitti kriisin alkumetreillä, ettei Argentiina tule itse asiassa laisinkaan kärsimään kriisistä eikä se itse ainakaan ole siihen mitenkään syyllinen. Vuosi kriisin alkamisesta on kuitenkin tuonut kriisin vaikutukset myös Argentiinaan, vaikka suhteellisen kaukainen sijainti talouden valtakeskuksista onkin kaiketi säästänyt maan pahimmilta kolhuilta. IMF arvioi maan talouden taittuvan 2,5 prosenttia vuonna 2009, vaikka maan virallinen tilastokeskus suoltaakin huomattavasti koreampia lukuja - keskusta on kuitenkin kritisoitu jopa omien työntekijöidensä piirissä erityisesti inflaatiolukujen kaunistelusta.

Talouskriisin vaikutukset on huomattu erityisesti maan oman viennin supistumisessa sekä mm. irtisanomissa - näistä mainittakoon yhdysvaltalaisyritys Kraft, jonka irtisanomisia vastaan mieltä osoitettiin kaupungin päälentokentälle vievällä moottoritiellä perjantai-iltapäivän ruuhka-aikaan ja vaikutukset olivat vielä tuntikausia myöhemmin huomattavissa kaupungin keskustassa.

Talouskriisi ja mm. viennin supistuminen on antanut Argentiinalle myös hyvän tekosyyn pyrkiä varsin protektionistisiin toimenpiteisiin ja kauppatasetta onkin pyritty pitämään ylijäämäisenä oman viennin vähennyttyä suoraan tuontia supistamalla. Argentiinan tärkein kauppakumppani Brasilia ja myös Kiina ovatkin varsin tyytymättöminä seuranneet naapurinsa kehittämiä tuontirajoitteita - Argentiina sai jo maistaa omaa lääkettään Brasilian muutama viikko sitten vastattua naapurinsa ei-automaattisiin tuontilisensseihin samalla mitalla ja asetti useille argentiinalaistuotteille samoja rajoituksia.

Myös kotimaista tuotantoa on pyritty lisäämään ja marraskuussa kongressissa meni läpi mm. laki, jonka puitteissa muualla kuin Tulimaassa valmistettujen telekommunikaatiolaitteiden verot nousevat merkittävästi. Joulukuun alussa voimaanastuvan lain taustalla on pyrkimys alan kotimaisen tuotannon kehittämiseen teollisuus- ja turismiministeri Giorgin sanoin "40 miljoonan matkapuhelimen maassa tulee kotimaisen tuotannon pystyä vastaamaan kysyntään".

On kuitenkin arvioitu, että toimenpide on varsin lyhytnäköistä, vain kriisitilanteeseen vastaamaan pyrkivää politiikkaa eikä välttämättä tuo pitkäaikaista kehitystä maahan. G-20 -ryhmän jäsenenä Argentiina on myös lupautunut protektionististen toimenpiteiden välttämiseen. Viimeisimmässä kokouksessaan G-20 vahvisti myös IMF:n roolia jäsenmaidensa talouksien arvioinnissa, mikä Argentiinalle on ollut vaikea hyväksyä sen monimutkaisen IMF-menneisyyden vuoksi - se on pitkään nähnyt rahaston yhtenä maan talouskriisien alkuna ja juurena. Jonkinnäköiseen sopimukseen IMF:n kanssa maan on kuitenkin päästävä myös Pariisin klubin ja yksityisten velkojiensa kanssa sopimukseen pääsemiseksi.

Kriisilaboratorio siis työstänee lisää mielenosoituksia jatkossakin eikä liikenneruhkiin turhautuneiden taksikuskien äänensävyt muuttune positiivisimmiksi maan talouden tilaa arvioitaessa.


Anna-Maria Salomaa, lähetystösihteeri, 23.11., Suomen suurlähetystö, Buenos Aires

 


____________________________________________________________

 

Täällä Vilna

lankinenstanecLiettuan Vilna on toinen Euroopan kulttuuripääkaupungeista tänä vuonna Itävallan Linzin ohella. Vaikka Vilnaan olikin odotettu suurta matkailijamäärien kasvua niin kuitenkin Vilnan kansainvälinen lentokenttä näyttää melkeinpä uinuvan "prinsessan unta". Suoria lentoyhteyksiä on leikattu rajusti ja lennot keskitetty lähes yksinomaan latvialaiselle Air Balticille, joka lentää Riikaan ja josta voi edelleen jatkaa matkustamista muualle Eurooppaan. Esimerkiksi Helsinkiin täältä oli suoria lentoja aikaisemmin peräti neljä päivässä, kun nyt yksinomaan Finnair lentää (normaaliaikana) reittiä kaksi kertaa päivässä sunnuntaita lukuunottamatta.

Liettuan kansallinen lentoyhtiö FlyLAL meni konkurssiin tämän vuoden tammikuussa ja sen mukana suorat lentoyhteydet keski-Eurooppaan katkesivat. Ensikertalaista Vilnan-kävijää saattavat ihmetyttää lentokenttärakennuksen tuloaulan edessä seisovien mustien samanlaisten taksien pitkä rivistö. Selitys tähän löytyy siitä, että vain yksi taksiyhtiö on saanut luvan palvella asiakkaita lentokentällä. Erikoisuutena näiden taksien hinnat ovat lähes kolminkertaiset muihin Vilnassa toimiviin takseihin verrattuna. Reilun viiden kilometrin taksimatkasta lentokentältä kaupungin keskustaan saattaa joutua pulittamaan n. 20 euroa kun taas lentokentälle erikseen tilattu taksi on reilusti halvempi. Erona on se, etteivät nämä tilatut taksit saa ajaa tuloaulan eteen, vaan niiden pitää odotella asiakasta jossain vähän syrjemmällä ikäänkuin huomaamattomina.

Vilnaan tulevien lentomatkustajien määrän vähenemisen lisäksi nykyistä kulttuuripääkaupunkia on kohdannut toinenkin takaisku. Nimittäin kulttuuripääkaupungille varattua budjettia on jouduttu pienentämään 40 %:lla alkuperäisestä. Tämä vaikeuttaa jo suunniteltujen kulttuurihankkeiden toteuttamista ja sponsorejakin on nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa entistä vaikeampi löytää.
Vilna on kuitenkin upea kaupunki ja kulttuuritarjontaa on runsaasti, vaikka kulttuuripääkaupungin budjettia onkin supistettu. Myös suomalainen kulttuuri on ollut näkyvästi esillä tänä vuonna.

Liettuassa joulukuussa 2008 aloittaneen uuden konservatiivivetoisen hallituksen suurin haaste on maan synkkenevä taloustilanne. Hallituksen kriisiohjelman ehkä merkittävin tavoite oli välttää ulkomaisen lainan ottamista ja supistaa valtion menoja. Hallitus on pyrkinyt välttämään tiukkaehtoisen IMF:n lainan ottamista, mutta on joutunut ottamaan kalliimpaa velkaa muilta rahoitusmarkkinoilta. Lisävelanoton välttämisen taustalla on sekä se, että valtio näkee tämän nykyisessä tilanteessa vaikeana, että pyrkimys täyttää Maastrichtin kriteerit niin pian kuin mahdollista pystyäkseen liittymään euroalueeseen. Yhtenä talouskriisin syynä voidaan pitää lainaus- ja asuntobuumia.

Hallituksen kriistioimet synnyttivät vuoden alussa levottomuuksia. Lisäksi hallituksen huolena on Ignalinan ydinvoimalan sulkeminen kuluvan vuoden loppuun mennessä, joka oli yhtenä Liettuan EU:hun liittymisen hyväksymisen ehtona. Julkisen sektorin palkkoja on alennettu 12 %:lla. Lisäksi verouudistuksella on pyritty harmonisoimaan veropohjaa sekä lisäämään valtion tuloja ja näin pyritty välttämään lisävelan ottoa.

Liettuan taloustilanne on huono ja huononee entisestään. Ennusteiden mukaan Liettuan talous tulee supistumaan n. 17 prosentilla kuluvana vuonna. Talous supistuu ensimmäistä kertaa vuosituhannen vaihteen Venäjän talouskriisin jälkeen. Työttömyys jatkaa kasvuaan ja pahimman pelätään taloudessa olevan vielä edessä.
Kun hallituksen tavoitteena on valtion velanoton minimoiminen, se taas johtaa siihen, että kotimainen kysyntä ja kulutus supistuvat entisestään.

Työttömyys on yhä paheneva ongelma, yleinen työttömyys on tällä hetkellä hieman yli kymmenen prosenttia, kun taas nuorisotyöttömyys lähentelee jo kahtakymmentä prosenttia.

Liettuassa toteutettiin alkusyksystä mainoskampanja, jolla haluttiin kiinnittää kansalaisten huomiota siihen, että täälläkin kannattaisi ottaa mallia Pohjoismaista. Nimittäin katujen varsille ilmestyi isoja mainoskylttejä, joissa oli Liettuan kartta, mutta sen kaupunkien nimet oli "väännetty" pohjoismaiseen muotoon. Esimerkiksi Vilnasta oli tehty Vilniusholm, Kaunasista Kaunesborg ja Kuurinkynnäällä sijaitsevasta pienestä idyllisestä Nidan kaupungista Nidaskilde jne.

Kyseisen mainoskampanjan nimissä oli järjestetty kilpailu, jossa parhaat ehdotukset palkittiin muutaman sadan euron suuruisella rahasummalla. Kyseisen kampanjan suojelijoina oli mainittu  mm. Liettuan presidentti ja ulkoasiainministeriö. Liettuassa yleensäkin ihaillaan Pohjoismaita ja halutaan ottaa oppia monista pohjoismaisista käytännöistä ja yleensäkin tiivistää yhteistyötä kaikkien Pohjoismaiden kanssa.

Liettua sai heinäkuussa historiansa ensimmäisen naispresidentin kun selvällä äänten enemmistöllä uudeksi presidentiksi valittiin eurokomissaari Dalia Grybauskaité, joka osallistui vaaleihin riippumattomana ehdokkaana. Tällä 53-vuotiaalla yhteiskuntatieteiden tohtorilla on jo hyvin mielenkiintoinen ura takanaan. Hän suoritti taloustieteiden tutkinnnon Leningradin Zdanovin yliopistossa ja väitteli tohtoriksi Moskovan yhteiskuntatieteiden akatemiasta. Lisäksi hän suoritti hallinnon erikoisopintoja Georgetownin yliopistossa Yhdysvalloissa. Presidentti Grybauskaité puhuu äidinkielensä liettuan lisäksi englantia, venäjää, puolaa ja ranskaa.

Ennen vaaleja lehdistö kiinnitti huomiota useimpien muiden ehdokkaiden kielitaidon ja kansainvälisen työkokemuksen puutteeseen. Eräiden arvioiden mukaan Grybauskaitén ansioksi laskettiin myös se, että hän on viime vuodet toiminut ulkomailla eikä näin ollen ole sekaantunut Liettuan viimeaikaisiin poliittisiin skandaaleihin ja ristiriitoihin.  Liettuan johtaviin tehtäviin on nimitetty toinenkin naishenkilö, nimittäin parlamentin uudeksi puhemieheksi tai -naiseksi nimitettiin alkusyksystä Irena Degutiene.

Suomen näkökulmasta katsoen pienenä erikoishuomiona kannattanee mainita, että Liettuassa opiskellaan ahkerasti suomenkieltä. Sekä Vilnan että Klaipedan yliopistoissa on innokas opiskelijoiden joukko, jotka pänttäävät suomenkielen sijamuotoja päähänsä tosi tarmokkaasti ja menestyksekkäästi. Yhteensä suomenkielen opiskelijoita Liettuassa on n. 30, jotka yllätys yllätys - kaikki ovat naisia.

Ehkäpä monet nykyisistä opiskelijoista ovatkin jo suunnitelleet tulevaisuuttaan mahdollisesti Suomessa, vaikka heiltä kysyttäessä nimenomaan suomenkielen opiskelumotiivia, tuskin kukaan heistä kertoo asettuvansa Suomeen. Tänä talouden tiukkana aikana ja globalisaation hurmassa kaikki on mahdollista – ja ainahan yksi vieras kieli lisää mahdollistaa työnsaantia maailmanmarkkinoilla.

Leena Lankinen-Stanecki, lähetystösihteeri, 16.11. Suomen suurlähetystö, Vilna

__________________________________________________________

 

Kuningas jalkapallo kantaa taantuman yli, mutta ei ratkaise köyhyysongelmaa

kirsikoivuporrasEtelä-Afrikan kisaorganisaation päällikkö Danny Jordaan on sanonut, että "Rauha on sellaisten olosuhteiden luomista, jotka synnyttävät toivoa." Tällä hän viittaa siihen, että maailmancupin myötä Etelä-Afrikkaan luodaan työpaikkoja, kehitetään maan infrastruktuuria, tieto- ja viestintätekniikkaa sekä rahoitetaan uusia sosiaalihankkeita.

Samaan aikaan talouskriisi kuitenkin nakertaa myös Etelä-Afrikan taloutta − maan bruttokansatuote laski 6,4 prosenttia tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Ollaan taantumassa ensimmäistä kertaa 17 vuoteen.

Vuoden 2010 talousodotukset ovat positiivisia, sillä MM-kisojen tiedetään kääntävän talouden taas nousuun vuoden 2009 notkahduksesta huolimatta. Parhaimmillaan itse kisojen odotetaan lisäävän kasvua prosentilla.

MM-kisat ovat poikineet Etelä-Afrikkaan arviolta 160 000 uutta työpaikkaa, mikä on todella positiivista ja pilkahdus paremmasta maassa, jonka työttömyyden arvioidaan olevan noin 40 prosenttia.

Etenkin massiiviset rakennustyöt ja infrastruktuurin parantamishankkeet ovat työllistäneet ammattilaisia rakennusalalla, joka muuten olisi kärsinyt talouden taantumasta enemmän.

Valtaosa näistä rakennustöistä on julkisia ja maksajana on valtio. Valtion virallisena tavoitteena on hyödyntää MM-kisoja niin, että kehitys olisi mahdollisimman pitkäjänteistä. Tavoite vuosille 2010-14 on kova, työttömyyden puolitus ja kuuden prosentin talouskasvu. Tavoite pysyy, vaikka yleisesti tiedetään, että se on mahdoton.

Vaikka MM-kisaprojekti on lisännyt työpaikkoja on niitä tämän vuoden aikana hävinnyt arviolta 250 000, etenkin yksityiseltä sektorilta. Summan loppuluku onkin miinusmerkkinen ja kuluttajien usko talouden tilaan heikko. Valtio pyrkii parhaansa mukaan tasapainottamaan tilannetta julkisilla töillä, mutta yksityiselle sektorille syntynyttä aukkoa ei pystytä näin paikkaamaan.

Köyhyyden vähentämiseksi tarvittaisiin säännöllisiä työpaikkoja, joihin MM-kisat eivät tuo suurta ratkaisua. Eniten ihmisiä työllistäneet julkiset hankkeet päättyvät, kun pilliin puhalletaan viimeisen kerran. Toisaalta MM-kisoihin sitoutuminen on ohjannut valtion toimia. Voidaankin kysyä, olisiko taantumaan suhtautuminen erilaista, jos kisat eivät olisi tulossa?

Etelä-Afrikan heikkoutena on edelleen sen pk-sektorin pienuus, joka työllistää tällä hetkellä noin 6 miljoonaa ihmistä. Uusia pikkuyrityksiä syntyy tiuhaan tahtiin, mutta johtuen matalasta koulutustasosta ja toisaalta suuryritysten valta-asemasta, niiden elo jää usein lyhyeksi.

Pk-sektori olisi kuitenkin köyhyyden vähentämisen kannalta tärkeä, sillä se tarjoaa mahdollisuuden työhön sille suurelle köyhien ja huonosti koulutettujen massalle, joiden asema on tämän hetken työmarkkinoilla heikko. Pk-sektorin toimialoista merkittäviin kuuluvat turismi ja kuljetus, joille MM-kisat ovat merkittävä mahdollisuus.

Erityisesti turismissa saattaa piillä suuri mahdollisuus, jolla on edellytykset kasvaa pitkälle kisojen jälkeiseen tulevaisuuteen. MM-kisat levittävät Etelä-Afrikan miljoonien fanien olohuoneisiin, pubeihin ja valkokankaille ympäri maailmaa. Lisäksi maahan odotetaan 300 000:sta puoleen miljoonaan kisaturistia. Turismi on myös talouden ala, joka pystyy työllistämään paljon ihmisiä ilman mittavaa lisäkoulutusta.

Mielenkiitoinen kysymys on, mitä tapahtuu vuoden 2010 jälkeen. Osa ekonomisteista on jo ennustanut globaalin talouslaman päättymistä ja talouden piristymistä. Osa taas huomauttaa, ettei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, elvytystoimia tulee vielä jatkaa.

Hyvällä onnella MM-kisat saattavat kantaa Etelä-Afrikan onnellisesti taantuman yli ilman merkittävää notkahdusta. Maan perustavanlaatuiset ongelmat työllisyyden ja köyhyyden suhteen pysyvät kuitenkin samoina.

Kisamyllyn alta paljastuvat tavalliset eteläafrikkalaiset, jotka suhtautuvat MM-kisoihin ristiriitaisesti. Yhteistä miltei kaikille on ylpeys omasta maasta ja tuki maajoukkueelle. Koululapset vastaavat jo ennen kysymyksen loppuun saattamista: ”Bafana Bafana voittaa, tietysti.” Yhteistä on myös odotus.

Toisten mielestä kisat ovat kaikkea muuta kuin afrikkalaiset FIFA:n tiukkoine sääntöineen ja yhteistyökumppaneineen, jotka valtaavat stadiot ja pitävät hallussaan kisojen oheismyyntiä. Toiset taas odottavat ensi kesäkuuta innolla ja näkevät vahvemmin maahan virtaavan rahan, luodut työpaikat ja kansainvälisen huomion.

Kuningas jalkapallo on elämää suurempi? Ehkä se on kuitenkin toivo, joka ruokkii elämää. Sen takia me kaikki toivomme, että MM-kisat täyttävät mahdollisimman paljon niihin kohdistetuista odotuksista, vaikka ne olisivatkin ylimitoitettuja.


Kirsi Koivuporras, korkeakouluharjoittelija, 9.1.., Suomen suurlähetystö, Pretoria
 

_________________________________________________________

 

 

osaajien johtaminen unohtuu, toteaa henkilöstökonsultointiyritys MPS:n Aasian aluejohtaja Tero Kosonen. Kymmenen vuoden takainen tilanne, jolloin kaikki kiinalaiset halusivat ulkomaalaisiin yrityksiin, on takanapäin. Nyt suomalaisyritysten on osattava myydä itsensä kiinalaisosaajille. Kososen mukaan suomalaisyritykset voivat tänä päivänä asettaa itselleen kysymyksen, miksi kiinalaisosaaja tulisi heidän palvelukseensa?

Voimakkaasti muuttuneen tilanteen taustalla on monia tekijöitä. Yksi merkittävimmistä on kysynnän ja tarjonnan epätasapaino. Ulkomaiset yritykset ovat osaltaan olleet nostamassa Kiinan osaamiskompetenssia, mihin liittyy kasvavat vaatimukset henkilöstöä kohtaan. Koulutusjärjestelmä ei ole kyennyt tuottamaan osaajia samaan tahtiin kuin yritykset ja muut organisaatiot niitä tarvitsevat. Osaamiskysymys on merkittävä haaste Kiinassa toimivien yritysten kannalta. Sen kohtaamiseen on kuitenkin olemassa keinoja, joita suomalaistenkin yritysten on täytynyt luoda pärjätäkseen Kiinan rajusti kilpailuilla markkinoilla.

Yrityksen täytyy kasvaa nopeasti ja tarjota mahdollisuuksia

Mikä on osaaja Kiinassa? Haastatelluiden suomalaisyritysten edustajien mukaan osaajakäsitys Kiinassa on muuttunut vuosien myötä. Ennen osaajilla viitattiin lähinnä johtoportaaseen. Nyt osaajilla tarkoitetaan yhä useammin myös tuotantopuolen koulutettua henkilöstöä, vaikkapa erikoishitsaajia. Metso Kiinan paperi- ja kuituteknologialiiketoiminnan johtaja Jari Koikkalaisen mukaan Metson henkilöstö Kiinassa toimihenkilöistyy nopeaa tahtia. Jo neljäsosalla noin 3000 hengestä on yliopistotasoinen tutkinto ja heidän osuutensa kaiken aikaa kasvaa.

Rekrytoitaessa osaajia kehittymis- ja etenemismahdollisuudet ovat tärkeitä etenkin korkeasti koulutettua väkeä palkattaessa. Jotta tämä olisi mahdollista, niin yrityksen täytyy kasvaa nopeasti. Kiinassa alle kahdenkymmenen prosentin vuotuista kasvua ei kunnolla pidetä edes kasvuna, toteaa Koikkalainen.

Tilannetta ovat vaikeuttaneet osaajista kilpailemaan tulleet kiinalaisyritykset. Tiedon Kiinan ja Filippiinien maajohtajan Juuso Tammilehdon mukaan erityisesti isot kiinalaiset yritykset ovat kiinalaisosaajille monesti vakaampia työnantajia kuin ulkomaalaiset ja joskus tarjoavat jopa niitä paremmat edut. Merkittävä tekijä on myös, että kaikkein parhaimmat osaajat haluavat tehdä omaa liiketoimintaa eivätkä välttämättä koskaan edes rekrytoidu ulkomaalaisiin yrityksiin, toteaa Tammilehto.

Kasvu on rakennettu kaikkeen sisään, palkkoihinkin

Työn ehtojen suhteen on otettava huomioon, että Kiina on kasvutalous, jossa inflaatio nousee myös nopeasti. Tämä väistämättä johtaa reippaisiin palkkavaatimuksiin. Kiina ei ole siis kuin Eurooppa, jossa talouskasvu on hidasta. Tammilehdon mukaan kasvu on rakennettu kaikkeen sisään. Palkkainflaatio on merkittävä haaste. Palkankorotuspyynnöt lähtevät kymmenestä prosentista ja ovat jopa lähellä viittätoista prosenttia. Tätä Euroopassa on vaikea ymmärtää, varsinkin tällä hetkellä.

Englannintaidon puutteellisuus etenkin vanhempien henkilöiden keskuudessa on edelleen haaste. Moni kokenut henkilö ei tule kysymykseen, koska englanti on liian heikkoa. Nuoren polven osalta tilanne on parempi, mutta esimerkiksi Tiedon kannalta tärkeistä ohjelmisto-osaajista liian harva osaa hyvin englantia. Tilannetta kuvastaa se, että monissa ulkomaisissa organisaatioissa englannintaidosta maksetaan yhä lisiä.

Koska vanhempia osaajia on tarjolla vähän, osaajien keski-ikä on alempi kuin Suomessa. Metson Koikkalaisen mukaan se on Kiinassa jonkin verran alle 40 vuotta, kun Suomessa se on noin 46 tai 47 vuotta. Kiinalainen keskijohto on siis suomalaista kokemattomampaa. Koikkalaisen mukaan se on kuitenkin erittäin kunnianhimoista. Tulosta täytyy saada nyt ja heti. Kynnys vaihtaa työpaikkaa on myös matalampi kuin Suomessa, kun kaikki kilpailevat samoista henkilöistä.

Esimiehen rooli ja hyvä HR ensiarvoisen tärkeää osaajista kiinnipitämisessä

Suomalaisjohtajien mukaan esimiehen rooli osaajien pitämisessä on erittäin tärkeä. Kososen mukaan yrityksen ylimmän johdon valinta on kaikkein kriittisin. Tärkeitä ovat myös osaajien nimittämiset funktioiden vetäjien asemiin. Kiinassa yksi tärkeimmistä syistä pysyä organisaatiossa on oppiminen esimiehiltä, toteaa Kosonen. Jos esimies osaa vähemmän kuin alainen, ei ennuste osaajan pysymisestä organisaatiossa ole lupaava.

Suomalaisjohtajat korostavat hyvän henkilöstösuunnittelun ja – toteutuksen merkitystä Kiinassa. Tähän liittyy vaatimus pääkonttorin vahvasta tuesta Kiinan pään yksiköille, toteaa Tammilehto. Täytyy luottaa Kiinassa olevaan organisaatioon. Pääkonttorista Kiinaan päin saneltu ja Suomessa sovellettu henkilöstöpolitiikka ei välttämättä sovi Kiinaan.

Osaajien pitäminen organisaatiossa ensimmäisten kahden vuoden aikana on Suomea vaikeampaa, mutta helpottuu sitten, toteaa Koikkalainen. Viisi vuotta ja sitä pidempään organisaatiossa pysyneiden henkilöiden lähteminen organisaatiosta on jo huomattavasti epätodennäköisempää kuin ensimmäisten vuosien aikana.

Yliopistot ovat Metson kaltaisille yrityksille erittäin tärkeitä yhteistyökumppaneita. Koikkalaisen mukaan niiltä voi tilata jo sinällään arvokkaita tuotekehitystutkimuksia, jotka auttavat lisäksi saamaan korkean teknologian statuksen, mikä taas vaikuttaa yritysverotukseen. Yliopistoyhteistyön avulla yritykset pääsevät myös valitsemaan parhaat osaajat päältä. Erilaisilla ohjelmilla voi vaikuttaa jo opiskeluaikana tulevien osaajien osaamissisältöihin. Osaajien pitämisessä organisaatiossa kannustimet kuten EMBA- tai vastaavien tutkintojen tarjoaminen ovat hyödyllisiä.

Kiinaan täytyy tulla osaamisen ja markkinan, ei pelkän valmistamisen takia

Koikkalaisen mukaan Kiina täytyy tänä päivänä ymmärtää yhtäältä markkinana ja toisaalta osaajapoolina. Kiinan ymmärtäminen pelkästään valmistusalustana on vanhanaikaista. Valmistamisen lisäksi Kiina täytyy ymmärtää myös osana globaalia peliä. Eräässä mielessä Kiinan markkinoilla toimiminen suojaa tai ainakin hidastaa kiinalaisten kilpailijoiden vaikutusta globaaleilla markkinoilla, toteaa Koikkalainen.

Palveluliiketoimintaan nojaavan Tiedon Tammilehto väittää, että Kiinaan täytyy tänä päivänä tulla nimenomaan osaamisen perässä. Kiinan valtiokaan ei enää pidä hyvänä vanhaa ajattelu- ja toimintamallia. Tammilehdon mukaan Kiinassa ei kannata kouluttaa enää pelkästään Kiinan markkinan, vaan myös Aasian markkinan ja jopa globaalin markkinan osaajia.

Tulevaisuuden trendien kannalta yksi merkille pantava on Kiinan asteittainen muuttuminen valmistavasta yhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi. Koikkalaisen mukaan Metso näkee tässä paljon mahdollisuuksia, mutta tämä muutos asettaa myös erityisiä haasteita osaajien ja heidän kehittämisensä kannalta.

Tällä hetkellä merkittävä osa Kiinan palveluissa toimivista on kouluttamatonta tai työssä oppinutta henkilöstöä. Tulevaisuudessa palveluihin tarvitaan yhä enemmän asiantuntijoita, joilla on korkea koulutus, mutta myös palvelualttius. Yritykset ja muut organisaatiot joutuvatkin miettimään, miten tällainen palvelualttius saadaan toteutumaan hierarkkisessa kulttuurissa.

 

Täällä Nairobi - Kansalaisten vahtikoirasta avoimen innovoinnin suunnannäyttäjäksi

Kenia oli vahvasti läsnä Helsingissä syyskuussa järjestetyllä Open Knowledge Festivalilla: yksi pääpuhujista on rakentanut Keniaan verkoston, joka suunnittelee kansalaisyhteiskunnan vahvistumista tukevia teknologisia ratkaisuja. Toinen on perustanut malariatilannetta ennakoivan teknologia-alan kasvuyrityksen.

Suomi nähdään Keniassa innovaatioiden pioneerina ja hyvänä yhteiskumppanina innovaatioyrittäjyyden kehittämisessä. Afrikassa taas Kenia on innovoinnin edelläkävijöitä ja monien inspiraation lähde. Innovaatioilla on Keniassa huomattava yhteiskunnallinen vire: jo vuosia sitten täällä perustettiin mobiilirahansiirtopalvelu MPesa, joka on sittemmin tuonut pankki- ja vakuutustoiminnan miljoonien aiemmin virallisten talletuspalveluiden ulkopuolelle kuuluneiden kansalaisten ulottuville.

Neljän miljoonan asukkaan Nairobissa toimii nykyään peräti seitsemän yrityshautomoa, kuuluisimpana niistä iHub. Perinteisesti suurin osa niiden start-up-yrityksistä syntyy ICT-sektorille, mutta yhä useammin kehitellään myös ratkaisuja, jotka uudistavat esim. maataloutta tai uusiutuvia energioita.

Poliittisin ratkaisuin tukea ICT-alalle

Keniassa ICT- ja mobiilisektorit ovat kasvaneet keskimäärin 20 % vuodessa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Mobiilipankkipalveluista ja -rahansiirrosta on tullut niin iso hitti, että noin viidennes Kenian bruttokansantuotteen arvosta liikkuu tekstiviestillä.

Kenian hallitus pyrkii tekemään poliittisia ratkaisuja, jotka tukevat ICT-alan kasvua. Sähköinen hallinto nähdään yhtenä tulevaisuuden kulmakivistä. Kansallisessa kehitystavoitteessa ”Vision 2030” Keniasta maalataan ICT-alan globaalia suunnannäyttäjää, jonka BKT:stä tulevaisuudessa jopa 45 % tulee viestinnästä ja teknologiasta.

Innovaatiokehitystä tukee se, että avoin tieto -ajattelu on todella juurtumassa Keniaan. Kenian avoimen datan verkkosivusto Open Data Platform juhli heinäkuussa yksivuotissyntymäpäiväänsä. Se oli merkkipaalu maalle, joka vielä pari vuosikymmentä sitten vahti kansalaisiaan ja rajoitti sananvapautta niin kovalla kädellä, että Suomi osana muuta avunantajayhteisöä pidättäytyi uusien ohjelmien aloittamisesta Kenian kanssa.

Ensimmäinen kehitysmaa avoimen datan saralla

Maailmanlaajuisestikin Kenialla on syytä juhlaan: vasta noin 25 maata on ryhtynyt toden teolla avaamaan julkishallinnon tietokantoja. Kenia on ensimmäinen kehitysmaaksi luokiteltu maa, ja koko Afrikassa vain Marokko ehti avata avoimen datan sivuston ennen Keniaa.

Vuosi sitten sivustolla oli saatavilla noin 200 tietokantaa, mukaan lukien viimeisimmän väestönlaskennan tiedot, tietoa terveydenhuollosta ja koulupalveluista, valtion tulo- ja menoarvio sekä alueellisia menolaskentoja. Vuoden aikana sivustolle on viety yli 430 eri tietokantaa, joita on yhteensä ladattu yli 5000 kertaa. Data on maksutonta ja teknisesti käytettävissä siten, että se toimii raaka-aineena muille palveluille.

Sivuston dataa hyödyntää nyt yli 50 palvelua, niiden joukossa esimerkiksi aluehallintojen toiminnasta visuaalista informaatiota tuottava County Score Card, Kenian parlamenttia seuraava Mzalendo ja terveystilastoista vaikuttavia taulukoita tuottava Ufahamu. Tällaiset yhteiskunnalliset sovellukset avaavat tietokantoja tavalliselle kansalaiselle ja tekevät datasta hyödyllisempää kuin se sellaisinaan olisi. Avoimesta datasta on myös kehitetty sovelluksia kuten Android-pohjaiset Sekoo ja Hosii, joilla voi hakea terveyspalveluita, tai Eduweb, joka listaa kaikki käyttäjän lähellä olevat koulut ja oppilaitokset.

Kenian kaltaisessa maassa avoin data voi parhaimmillaan tukea sellaisten innovaatioiden syntymistä, jotka säästävät kustannuksissa ja lisäävät hallinnon läpinäkyvyyttä sekä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon ja valvoa sitä. Jos avointa dataa hyödynnetään tehokkaasti ja siitä tehdään käyttökelpoisia sovelluksia, virkamiesten ja asiantuntijaorganisaatioiden tiedollinen ylivalta vähenee, kun tavallisilla kenialaisilla ja kansanedustajilla on mahdollisuus perustaa päätöksensä suoraan avoimeen tietoon.

Tiia Haapaniemi, Ohjelma-avustaja
Suomen suurlähetystö Nairobissa
22.10.2012

______________________________________________________ 

 

Teknologiasektori on noussut New Yorkissa yhä merkittävämpään asemaan. Näkyvätkö elinkeinoelämän muuttuneet voimasuhteet paikallispolitiikassa?

Helmikuun 4. päivänä 2013 tuhannet kaupunkilaiset seurasivat New Yorkin entisen pormestarin Ed Kochin hautajaisia. Hyvästinsä kävivät jättämässä myös kaupungin entiset pormestarit, Rudy Giuliani ja David Dinkins sekä tämänhetkinen pormestari, Michael Bloomberg. Ed Koch tullaan muistamaan siitä, että hän pelasti hallituskautensa aikana kaupungin talouden konkurssilta.

Rudy Giulianin aikana puolestaan kaupungin turvallisuustilanne ja asuttavuus paranivat oleellisesti. Pormestari Bloombergin jättämä perintö tulee olemaan kaupungin talouden monipuolistuminen, erityisesti vihreä kaupunkisuunnittelu ja ennen kaikkea teknologiasektorin tukeminen.

Rahoitussektori on ollut pitkään New Yorkin talouden kulmakiviä. Yksi kaupunkia järkyttäneen World Trade Centeriin kohdistuneen terroristi-iskun seurauksista oli se, että monet rahoitussektorin yritykset siirsivät toimintojaan ainakin osittain kaupungin ulkopuolelle.

Teknologiasektori paikkamaan finanssialan katoa

Vaikka pankkien ja muiden finanssialan toimijoiden osuus kaupungin taloudesta on edelleenkin hyvin suuri, on teknologiasektori kasvanut viimeisten vuosien aikana oleellisesti. Pormestari Bloomberg on järjestelmällisesti tukenut IT-sektorin kasvua ja korostanut kaupungin talouden monipuolistamisen ja kansainvälistymisen tärkeyttä pitkän tähtäimen taloudelliselle menestykselle.

Viimeisten vuosien aikana teknologiasektorin työpaikkojen määrä on kasvanut kaupungissa noin 30 % ja on nykyisellään yli 120 000 henkilöä. Yhdysvaltojen teknologiasektori on jo pidemmän aikaa ollut huolissaan siitä, että maan yliopistoista valmistuu aivan liian vähän insinöörejä sen tarpeisiin. Myös New Yorkissa alkaa selkeästi olla pula alan osaajista.

Yksi pormestari Bloombergin hallinnon tärkeimpiä aikaansaannoksia on Roosevelt Islandille rakennettava uusi yliopistokampus. CornellNYU Tech -yliopisto on mittavin teknologiasektoria tukeva hanke kaupungissa. Se toteutetaan New Yorkin, Cornell-yliopiston ja Israel Institute of Technologyn yhteistyöllä.  Kampuksen arvioidaan valmistuvan vuonna 2017, mutta ensimmäiset kurssit ovat jo käynnistyneet Googlen tarjoamissa tiloissa Manhattanilla.  

Edellisen lisäksi Brooklynissa sijaitsevaan NY Polytekniseen yliopistoon lisätään aloituspaikkoja insinööriopiskelijoille. Kaikkiaan kaupungin kokopäiväisten insinööri- ja teknologia-alan opiskelijoiden määrä tulee kaksinkertaistumaan.

Vaikuttaako voimakkaampi teknologiasektori jo paikallispolitiikkaan?

Kaupungin seuraava pormestari valitaan tämän vuoden marraskuussa. Julkisuudessa on alkanut jo näkyä mahdollisten ehdokkaiden nimiä. Syksyn vaalit ovat ensimmäiset, jotka pidetään teknologiayritysten määrän ja merkityksen kasvettua nykyisiin mittasuhteisiinsa.

Yli 30 000 jäsenen New York Tech Meetup on ryhmä, johon kuuluu ammattilaisia niin kaupungin lukemattomista startup yrityksistä kuin suuremmista teknologia-alan yrityksistä kuten Google tai Facebook. Ryhmä ei ole tähän mennessä ollut poliittisesti erityisen aktiivinen. Sen arvellaan kuitenkin esittävän kaupungin johtoon pyrkiville ehdokkaille toivomuslistan teknologiasektorin toimintaedellytyksiin liittyvistä kynnyskysymyksistä.

IT-sektorin toimijat ovat laajemmaltikin huolissaan siitä, onko seuraava pormestari yhtä teknologiamyönteinen kuin Michael Bloomberg. Valtavan Cornell NYU Tech -yliopistohankkeen lisäksi on Bloombergin hallinto kehittänyt viimeisten vuosien aikana alueellista siemenvaiheen riskirahoitusta ja avannut toistakymmentä yrityshautomoa.

Lisaksi kaupunki on esimerkiksi tarjonnut langattoman nettiyhteyden monissa kaupungin puistoissa, lisännyt laajakaistayhteyksien määrää ja laatua ja suunnittelee kunnallisen tilastoaineiston antamista ohjelmistokehittäjien käyttöön yhä suuremmassa määrin vuoteen 2018 mennessä. 

Toivomuslistalla parempia yhteyksiä ja avointa dataa

Yksi Tech Meetupin toivomuslistan keskeinen kohta on New Yorkin laajakaistayhteyden tehostaminen edelleen. Tämän lisäksi ryhmän odotetaan ehdottavan, että matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen määrää lisättäisiin kaupungin julkisissa kouluissa. Kolmas keskeinen toivomus on julkisen tilastoaineiston vapauttaminen yritysten käyttöön.

IT-sektorin uskotaan myös ehdottavan teknologiakysymyksiin keskittyvän varapormestarin nimittämistä. Tämän lisäksi tullaan todennäköisesti esittämään vaatimus verohelpotusten ja tukien ohjaamisesta teknologiasektorille siten, että kaupungista tulisi houkuttelevampi sijoituskohde alan yrityksille.

Toistaiseksi sektori ei ole asettunut yhdenkään pormestarikandidaatin tueksi. Parin vuoden takainen laittomaan sisältökopiointiin liittyvän lakiehdotuksen hautaaminen osin juuri kaupungin teknologiasektorin järjestämien mielenosoitusten vuoksi osoittaa kuitenkin, että teknologiasektorilla on aivan uudenlaista poliittista voimaa.

 Seuraavissa pormestarinvaaleissa tämä poliittinen voima tulee varmasti näkymään jollain tavoin niin kandidaattivalinnoissa kuin mahdollisissa vaalienjälkeisissä virkanimityksissä. 

 

Teknologiasektori on noussut New Yorkissa yhä merkittävämpään asemaan. Näkyvätkö elinkeinoelämän muuttuneet voimasuhteet paikallispolitiikassa?

Helmikuun 4. päivänä 2013 tuhannet kaupunkilaiset seurasivat New Yorkin entisen pormestarin Ed Kochin hautajaisia. Hyvästinsä kävivät jättämässä myös kaupungin entiset pormestarit, Rudy Giuliani ja David Dinkins sekä tämänhetkinen pormestari, Michael Bloomberg. Ed Koch tullaan muistamaan siitä, että hän pelasti hallituskautensa aikana kaupungin talouden konkurssilta.

Rudy Giulianin aikana puolestaan kaupungin turvallisuustilanne ja asuttavuus paranivat oleellisesti. Pormestari Bloombergin jättämä perintö tulee olemaan kaupungin talouden monipuolistuminen, erityisesti vihreä kaupunkisuunnittelu ja ennen kaikkea teknologiasektorin tukeminen.

Rahoitussektori on ollut pitkään New Yorkin talouden kulmakiviä. Yksi kaupunkia järkyttäneen World Trade Centeriin kohdistuneen terroristi-iskun seurauksista oli se, että monet rahoitussektorin yritykset siirsivät toimintojaan ainakin osittain kaupungin ulkopuolelle.

Teknologiasektori paikkamaan finanssialan katoa

Vaikka pankkien ja muiden finanssialan toimijoiden osuus kaupungin taloudesta on edelleenkin hyvin suuri, on teknologiasektori kasvanut viimeisten vuosien aikana oleellisesti. Pormestari Bloomberg on järjestelmällisesti tukenut IT-sektorin kasvua ja korostanut kaupungin talouden monipuolistamisen ja kansainvälistymisen tärkeyttä pitkän tähtäimen taloudelliselle menestykselle.

Viimeisten vuosien aikana teknologiasektorin työpaikkojen määrä on kasvanut kaupungissa noin 30 % ja on nykyisellään yli 120 000 henkilöä. Yhdysvaltojen teknologiasektori on jo pidemmän aikaa ollut huolissaan siitä, että maan yliopistoista valmistuu aivan liian vähän insinöörejä sen tarpeisiin. Myös New Yorkissa alkaa selkeästi olla pula alan osaajista.

Yksi pormestari Bloombergin hallinnon tärkeimpiä aikaansaannoksia on Roosevelt Islandille rakennettava uusi yliopistokampus. CornellNYU Tech -yliopisto on mittavin teknologiasektoria tukeva hanke kaupungissa. Se toteutetaan New Yorkin, Cornell-yliopiston ja Israel Institute of Technologyn yhteistyöllä.  Kampuksen arvioidaan valmistuvan vuonna 2017, mutta ensimmäiset kurssit ovat jo käynnistyneet Googlen tarjoamissa tiloissa Manhattanilla.  

Edellisen lisäksi Brooklynissa sijaitsevaan NY Polytekniseen yliopistoon lisätään aloituspaikkoja insinööriopiskelijoille. Kaikkiaan kaupungin kokopäiväisten insinööri- ja teknologia-alan opiskelijoiden määrä tulee kaksinkertaistumaan.

Vaikuttaako voimakkaampi teknologiasektori jo paikallispolitiikkaan?

Kaupungin seuraava pormestari valitaan tämän vuoden marraskuussa. Julkisuudessa on alkanut jo näkyä mahdollisten ehdokkaiden nimiä. Syksyn vaalit ovat ensimmäiset, jotka pidetään teknologiayritysten määrän ja merkityksen kasvettua nykyisiin mittasuhteisiinsa.

Yli 30 000 jäsenen New York Tech Meetup on ryhmä, johon kuuluu ammattilaisia niin kaupungin lukemattomista startup yrityksistä kuin suuremmista teknologia-alan yrityksistä kuten Google tai Facebook. Ryhmä ei ole tähän mennessä ollut poliittisesti erityisen aktiivinen. Sen arvellaan kuitenkin esittävän kaupungin johtoon pyrkiville ehdokkaille toivomuslistan teknologiasektorin toimintaedellytyksiin liittyvistä kynnyskysymyksistä.

IT-sektorin toimijat ovat laajemmaltikin huolissaan siitä, onko seuraava pormestari yhtä teknologiamyönteinen kuin Michael Bloomberg. Valtavan Cornell NYU Tech -yliopistohankkeen lisäksi on Bloombergin hallinto kehittänyt viimeisten vuosien aikana alueellista siemenvaiheen riskirahoitusta ja avannut toistakymmentä yrityshautomoa.

Lisaksi kaupunki on esimerkiksi tarjonnut langattoman nettiyhteyden monissa kaupungin puistoissa, lisännyt laajakaistayhteyksien määrää ja laatua ja suunnittelee kunnallisen tilastoaineiston antamista ohjelmistokehittäjien käyttöön yhä suuremmassa määrin vuoteen 2018 mennessä. 

Toivomuslistalla parempia yhteyksiä ja avointa dataa

Yksi Tech Meetupin toivomuslistan keskeinen kohta on New Yorkin laajakaistayhteyden tehostaminen edelleen. Tämän lisäksi ryhmän odotetaan ehdottavan, että matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen määrää lisättäisiin kaupungin julkisissa kouluissa. Kolmas keskeinen toivomus on julkisen tilastoaineiston vapauttaminen yritysten käyttöön.

IT-sektorin uskotaan myös ehdottavan teknologiakysymyksiin keskittyvän varapormestarin nimittämistä. Tämän lisäksi tullaan todennäköisesti esittämään vaatimus verohelpotusten ja tukien ohjaamisesta teknologiasektorille siten, että kaupungista tulisi houkuttelevampi sijoituskohde alan yrityksille.

Toistaiseksi sektori ei ole asettunut yhdenkään pormestarikandidaatin tueksi. Parin vuoden takainen laittomaan sisältökopiointiin liittyvän lakiehdotuksen hautaaminen osin juuri kaupungin teknologiasektorin järjestämien mielenosoitusten vuoksi osoittaa kuitenkin, että teknologiasektorilla on aivan uudenlaista poliittista voimaa.

 Seuraavissa pormestarinvaaleissa tämä poliittinen voima tulee varmasti näkymään jollain tavoin niin kandidaattivalinnoissa kuin mahdollisissa vaalienjälkeisissä virkanimityksissä. 

 

Täällä Bern – Suora demokratia kohtaa markkinatalouden

Antti PutkonenAntti Putkonen

Tehdään koe. Otetaan kahta eri kansallista asiaa koskevat otsikot päivän lehdistä, ja katsotaan löytyykö niille yhteistä nimittäjää. Los geht’s! Mitä yhteistä on matkailijoiden hotelliyöpymisillä Sveitsissä ja tulevalla kansanäänestyksellä, jossa päätetään saavatko osakkeenomistajat määritellä yritysten johdon palkat? Jatka lukemista niin yritetään selvittää.

Viime vuonna kirjoitin tälle palstalle kevätauringon paisteesta ja turistien vähyydestä. Matkailuala kantoi tuolloin huolta vahvasta frangista ja sen myötä yhä kallistuneesta matkailusta Sveitsissä. Taustalla olivat tilastot hotelliyöpymisten hiipumisesta. Nyt tuoreet tilastot kertovat, että rinteissä on tilaa enemmän kuin koskaan, tai ainakaan vuoden 2005 jälkeen: vuonna 2012 hotelliyöpymiset jatkoivat tippumistaan, tällä kertaa kaksi prosenttia. Tilastoja kaunistaa loppuvuoden erinomainen lumitilanne ja pitkien pyhien kertymä. Hälytyskellot soivat silti, eikö Sveitsin brändi enää tosiaankaan myy? Jos ensi vuonna eteen tulee huono lumivuosi, niin matkailualan kriisi on valmis.

Perinteisesti suurin osa matkailijoista Sveitsiin tulee naapurimaista ja Euroopasta ylipäätänsä. Vaikka kohteet kuten Verbier, Gstaad ja St. Moritz ovat yhä globaalin jet setin vakiokohteita, ei eurooppalaisia massoja ole vallitsevassa taloustilanteessa enää helppo saada vanhoilla meriiteillä tulemaan. Sveitsiläinen vieraanvaraisuus, rösti ja fondue toki löytyvät edelleen, mutta yhä useammin ei-sveitsiläisten työntekijöiden tarjoilemana, naapurimaita kovemman hintalapun kera. Sveitsin kilpi on tässä mielessä haalistunut, monet kokevat saavansa yhtä hyvät rinteet mutta tuntuvasti halvemmalla naapurimaista, joten pelkästä eksotiikasta ei Sveitsiin alppikyliin enää tulla. Tilastot osoittavat myös, että vaikka valtaosa toistuvasti Sveitsiin tulevista matkailijoista on edelleen maalle uskollisia, on matkojen kesto lyhentynyt selvästi.

Valoa turismi-ikkunaan tuo aasialaisten matkailijoiden tuntuva kasvu. Kiinasta ja Lähi-idästä tulleiden matkailijoiden määrät kasvoivat peräti neljänneksen vuoteen 2011 verrattuna. Trendi on selvä muillakin sektoreilla – monien tuotteiden myynti itään vetää Sveitsin taloutta eteenpäin ja tuo lisää diversifikaatiota vientimarkkinoille. Panostus tuottaa siinä mielessä tulosta, että Sveitsi on jo pitkään tehnyt aktiivista taloudellisten ulkosuhteiden työtä Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla.

Sveitsissä äänestetään maaliskuun kolmantena päivänä ns. Abzockerei-aloitteesta (tunnetaan myös aloitteen perustajan mukaan Minder-aloitteena). Aloite, jonka vaadittavat yli 100 000 allekirjoittajaa kerättiin jo viisi vuotta sitten, huipentuu tulevana sunnuntaina äänestykseen, jossa päätetään saavatko yritysten osakkeenomistajat huomattavan määrän lisävaltuuksia yritysten ylimmän johdon palkkausta päätettäessä. Suora demokratia kohtaa markkinatalouden konkreettisella tavalla.

Aloitteen läpimeno veisi mukanaan myös niin sanotut kultaiset kädenpuristukset, joista viime aikoina on kohistu erityisesti Novartiksen eronneen hallituksen puheenjohtajan ja entisen toimitusjohtajan Daniel Vasellan reilun 58 miljoonan euron erorahan myötä. Vasellan kohdalla puhuttiin myös kultaisista käsiraudoista, sillä maksu oli itse asiassa tarkoitettu korvaukseksi kuuden vuoden kiellolle toimia alan yrityksissä. Novartis on sittemmin erorahan perunut, ja Vasellakin ehti sen jo tätä ennen osoittaa hyväntekeväisyyteen. Mutta vahinko oli jo tehty. Vaikka aloitteen läpimenoa on jo ennen tapaus Vasellan julkituloa pidetty todennäköisenä, oli Novartiksen ajoitus poikkeuksellisen huono, saaden lähes koko yhteiskunnan takajaloilleen.

Aloitteelle on tullut näkyvä vasta-kampanja, jolla on pyritty pehmentämään schaffhausenilaisen liikemiehen Thomas Minderin jo vuonna 2006 perustaman aloitteen sitovuutta. Teollisuusjärjestöt näkevät, että aloitteen läpimeno sellaisenaan on haitaksi yrityksille, joiden kilpailukyvyn ja sen myötä työllistävän vaikutuksen voidaan nähdä heikentyvän liian kireän palkitsemiskulttuurin myötä.

Palataan heittämääni haasteeseen. Voidaanko Sveitsin matkailualan toiveista idän suuntaan ja kansan parista kummunneesta aloitteesta rajoittaa yritysjohdon palkkioita löytää yhteistä nimittäjää? Aivan suoraa suhdetta ei toki ole helppoa osoittaa, mutta yhteistä nimittäjääkin on mahdollista havainnoida.

Ttaloudellisten toimien suuntaaminen itään jo usean vuoden ajan ja myös suoran demokratian kautta äänestykseen saakka edennyt aloite markkinavoimien kontrolloimiseksi osoittavat, että tämä moniulotteinen, monien mielestä konservatiivinen yhteiskunta itse asiassa pystyy hyvissä ajoin näkemään maailmantalouden kannalta itselleen tärkeiden muutosten suunnan ja tahdin.

Monet maat ovat puhuneet Aasian ja Lähi-idän markkinoiden tärkeydestä, mutta kovin moni ei lopulta ole saman tein ryhtynyt sanoista tekoihin. Sveitsiläisiä ei voi hidastelusta tällä saralla syyttää, vaan Aasian nousua on lähdetty ennakkoluulottomasti ruokkimaan jo vuosien ajan, luoden monille sveitsiläisille yrityksille ja tuotteille uusia markkinoita idässä.

Samaa voidaan nähdä myös uurnille tulevasta aloitteesta. Jo vuonna 2008 oli 114 000 sveitsiläistä sitä mieltä, että yritysten palkitsemisjärjestelmät ovat karkaamassa käsistä ja tarvitsevat muutosta. Samaa keskustelua on enenevässä määrin nähty ympäri Eurooppaa vasta viime vuosina, erityisesti talouskriisin myllerryksessä.

Voiko näistä kahdesta teemasta sitten vetää vuorikristallin kirkkaan johtopäätöksen? Yritetään ainakin, toteamalla, että Sveitsi on osoittanut pystyvänsä muutoksiin, kun kansallinen etu sitä vaatii.

Tuntosarvina toimivat esimerkiksi Davosin talousfoorumin kaltaiset tapahtumat, joissa ajatusten ja huippujohtajien, poliitikkojenkin, virrasta on löydettävissä maailmanlaajuisen muutoksen trendejä. Osansa on myös niillä tuhansilla kansainvälisillä yrityksillä, jotka maassa pitävät päämajojaan, antaen välittömän feedbackin maan tekemistä kansainväliseen kilpailukykyyn ja uudistumiseen liittyvistä ratkaisuista.

Pankkisalaisuuden raottaminen ja todennäköisesti ennen pitkää poistaminen on myös esimerkkinä siitä, että uudistumista kansallisesti tärkeillä saroilla ei kaihdeta silloin, kun ymmärretään laajemman, Sveitsille tärkeän taloudellisen muutoksen olevan käynnissä.

Antti Putkonen, ulkoasiainsihteeri
1.3.2013
Suomen suurlähetystö, Bern

 ______________________________________________________ 

Päivitetty 1.3.2013

© Ulkoasiainministeriö | Tietoa lehdestä