Täällä Moskova

Rahoituskriisi on Venäjällä julistettu päättyneeksi, ja metsäpalojen savutkin ovat haihtuneet. Kasvava kulutus kääntää taloutta kasvuun. Mutta millaista on olla kuluttajana maan keskuksessa ja runsaudensarvessa, Moskovassa?

Valikoimat Moskovassa ovat omaa luokkaansa verrattuna ”ulkokehän takaiseen alueeseen”, kuten susirajaa täällä kutsutaan. Kaupungin keskustassa ostosten teko on tosin turhauttavaa ja kallista. Jäljellä olevista pikkukaupoista voi ostaa mitä kulloinkin sattuu olemaan, mutta älä sentään kysy vaniljasokeria, valkopippuria tai kookosmaitoa. Kunnon valintamyymälöitä on keskustassa harvassa, ja hintataso vie ostohalut nopeasti.

Niinpä lähdemme ajamaan, matelevassa ruuhkassa tietenkin, kaupungin rajan taakse kohonneisiin MEGA-kauppakeskuksiin. Ikean perustamissa jättimäisissä ostoparatiiseissa on kussakin parisataa vuokralaista, kuten Stockmann. Venäläiset ovat ottaneet konseptista oppia ja perustaneet pienempiä keskuksia pitkin kaupunkia, metroasemien lähelle.

Markkina ei liene täyttynyt, kun ruokakaupassa on tunnin kassajono, vaikka kassoja on 87. Monet kaupat ovat 24 tuntia auki eikä aukioloajoista käydä keskustelua. Kauppakeskukset ovat suomalaisiin nähden usein ylellisiä. Niissä on elokuvateattereita, sisäluistinratoja ja ruokakeitaita – yhden keskuksen yläkerrasta löytyy jopa huvipuisto täysimittaisella vuoristoradalla!

Tavallinen kansa ostaa yhä vaatteita ja rakennustarvikkeita tavaratoreilta. Hankalaa, mutta halpaa. Älä kysy takuuta. Liiketoimintaa pyörittävät usein kiinalaiset. Elektroniikkamarkkinoilla valtaa pitää ”Gorbushka”, josta on jopa kirjoitettu romaani. Moskovalaisen kulttuuritalon puistoon 1990-luvulla nousseesta legendaarisesta CD-torista on kasvanut valtava kauppakeskus, jossa isot ja pienet liikkeet realisoivat kaikkea mahdollista elektroniikkaa ja siihen liittyvää. Kaikki länsimerkit eivät ole edustettuina Venäjällä, mutta Gorbushkasta niitä kuitenkin saa, jopa ennen julkaisua.

Venäjällä maksetaan ruplilla. Euroja on kaupassa turha tarjoilla, vaikka monella onkin niitä sukanvarressa. Vaihtobisnes on kilpailtua ja hyvin järjestettyä, ja ruplan kurssikin pitänyt kutinsa. Mutta kopeekat alkavat olla riesa, sillä niillä ei ole enää arvoa, kun eurosta saa lähes 40 ruplaa. Paljonko kolikkojen käsittely kansantalouden tasolla maksaakaan?

Luottokortteja käyttävät vasta harvat. Yhä useammalla on kuitenkin ladattava maksukortti, jollaisille palkat usein maksetaan. Harmi kyllä, monet ulkomaisetkin kauppaketjut painavat hintoja alas jättämällä korttijärjestelmät hankkimatta. Setelitukku on varattava mukaan jopa seuramatkoja maksettaessa. Kulutusluoton edellytyksenä ovat usein lailliset tulot. Palaako harmaa palkanmaksu, kun työnantajan sivukulut ensi vuonna nousevat 8 prosenttiyksiköllä?

Postimyynti on Venäjällä lapsenkengissä, onhan postilaitoksen reformikin pahasti kesken. Mutta Moskovan 15 miljoonan ihmisen markkinoilla ei tarvitse postissa jonotella. Netin kautta voi tilata kotiin ruokakassit, sushia, petanque-pallot tai vaikka tukiopettajan koululaiselle.

Tuontituotteet ovat tullimuurin vuoksi kalliita, ja elintarvikevalikoimat osin jopa heikenneet. Omavaraisuuteen tähtäävä maatalouspolitiikka ei näytäkään nopeuttavan tarjonnan monipuolistumista. Kansainvälisen merkin muropaketti voi maksaa keskustan kaupoissa 15 euroa, kun sen Suomessa saa neljällä eurolla. Venäjän määräykset asettavat tuontitavaralle ankaria vaatimuksia, kuten Suomessakin on kuluneena kesänä saatu havaita. Venäläisiä valmistajia kohdellaan armollisemmin.

Kuluttaja ei välttämättä silti ole kuningas. Pakkauksiin ei monien elintarvikkeiden kohdalla tarvitse merkitä viimeistä myyntipäivää, vain tuotteen valmistuspäivä. Hinnoittelu ei ole aina selvää, ja pakkauskoolla temppuillaan. Venäjällä ei ole totuttu ostamaan varastoon isompia määriä (ruoka on kallista ja asunnot pieniä), ja kalliit pikkupakkaukset nostavat ruokalaskua huomaamatta. Arkea helpottavia puolivalmisteita on vähän.

Teorian tasolla Venäjälläkin uskotaan, että kansainvälinen kilpailu parantaa oman tuotannon laatua. Käytännössä kilpailua ei ole kiirehditty vapauttamaan eikä ottamaan käyttöön kansainvälisiä standardeja. Ehkä ajatellaan, että ansarin alta joskus paljastuu kaunis, kilpailukykyinen kukkanen. Tosiasiassa suurinta kehitystä Venäjällä on tapahtunut nimenomaan niillä aloilla, joilla kilpailua on jo vuosia ollut.

Näihin kuuluu vähittäiskauppa, jossa ulkomailta on otettu mallia. On kanta-asiakas- ja bonusohjelmia ja ketjujen omia merkkejä. Logistiikkaosaaminen on varmaankin työläimmin omaksuttavia asioita, ja se säilyy yhä monen ulkomaalaisen yrityksen valttina. Toiminta Venäjällä ei ole helppoa, ja kansainväliset kauppaketjutkin joutuvat mukauttamaan toimintatapojaan esimerkiksi tullin vaatimuksiin. Ei ole silti epäilystäkään siitä, etteikö nimenomaan vähittäiskauppa olisi kuluneen vuosikymmenen venäläinen menestystarina.

Marja Liivala, ministerineuvos, 2.9., Suomen suurlähetystö, Moskova

_____________________________________________________________

Täällä Ankara: Kaakkois-Turkki katsoo sekä Lähi-itään että Korvatunturille

Vaikka Turkin tie Euroopan unioniin on viime vuosina ollut suhteellisen kivikkoinen, on syyrialaisen rekkakuskin tie Eurooppaan muuttunut päivä päivältä sileämmäksi - ja monikaistaisemmaksi. Turkin hallitus on valtaannousunsa jälkeen rakentanut omien sanojensa mukaan 12.000 km monikaistaista valtatietä Turkkiin. Turkissa matkustellessa huomaa, miten paljon uusia teitä on tehty tai valmisteilla. Silmiin pistävää on myös se, että tienrakentamisen yksi painopiste on ollut taloudellisesti vähemmän kehittynyt Itä- ja Kaakkois-Turkki.

Turkin hallitus on parantanut ja kehittänyt infrastruktuuriaan, jotta maan nopean talouskasvun vaikutukset leviäisivät myös syrjemmässä oleville alueille. Näin ollen tiet nopeasti kasvaneisiin anatolialaisiin teollisuuskaupunkeihin, niin sanottuihin Anatolian tiikereihin, ovat kehittyneet nopeasti. Tämä kehityskulku on luonnollisesti edistänyt vientiä Eurooppaan, mutta myös uusille kasvaville vientimarkkinoille Lähi-idässä. Vaikka kauppa Euroopan unioniin edelleen kasvaa, on Euroopan suhteellinen merkitys vähentynyt Turkin löydettyä uusia vientikohteita lähialueiltaan, erityisesti Syyriasta ja Irakista.

Turkki on viime vuosina osana naapuruuspolitiikkaansa nopeasti kasvattanut kauppaansa Syyrian kanssa. Kahdenvälisten suhteiden kehitys on ollut hämmästyttävän nopeaa, olivathan maat sodan partaalla vain reilu kymmenen vuotta sitten.

Istanbulista Ankaran kautta Syyriaan ja Irakiin kulkevaa monikaistaista moottoritietä ajaessa näkee, miten runsaasti lastatut kuorma-autot vievät niin turkkilaisia kuin eurooppalaisia kulutustarvikkeita ja rakennusmateriaaleja Lähi-idän markkinoille.

Paremmista suhteista ja teistä ei ole hyötynyt vain autonkuljettajat ja tavarantoimittajat. Tavallisten kansalaisten ja liikemiesten iloksi Turkin ja Syyrian hallitukset sopivat hiljattain myös maiden välisestä viisumivapaudesta. Vastaavia viisumivapaussopimuksia Turkki on solminut ja solmimassa monen muun maan kanssa.

Viisumivapaudesta nauttivat syyrialaisturistit ovatkin nopeasti löytäneet Etelä-Turkin suurten kaupunkien ostosparatiisit, jotka ovat kasvattaneet roimasti liikevaihtoaan viisumivapaussopimuksen solmimisen jälkeen. Lehtitietojen mukaan Gaziantepin upouudessa Sanko-ostoskeskuksessa vierailee joka kuukausi lähes 50.000 syyrialaisshoppaajaa, jotka ostavat muotivaatteita, elektroniikkaa ja muita hyödykkeitä keskimäärin sadalla eurolla asiakasta kohden. Etelänaapurin shoppaajat nostavat siis yksinään Sanko-ostoskeskuksen liikevaihtoa viidellä miljoonalla eurolla kuukaudessa, ja määrä on edelleen kasvussa.

Turkin etelänaapureiden kasvavat markkinat toimivat monien muidenkin hankkeiden houkuttimena. Kaakkois-Turkin kehittämistä varten Turkki käynnisti 1980-luvulla maailman suurimpiin aluekehityshankkeisiin kuuluvan GAP-projektin, jonka kokonaisbudjetti on 32 miljardia Yhdysvaltain dollaria. GAP-projektin yhtenä tavoitteena on luoda Kaakkois-Turkkiin vientivetoinen maatalousalue, joka hyödyntäisi Lähi-idän markkinoita. Monialainen kehityshanke kattaa myös muun muassa vesivoimaloiden ja kastelukanavien rakentamisen, koulutuksen ja turismin kehittämisen. Kaakkois- ja Etelä-Turkissa matkustaessa huomaa, miten aiemmin hyvin kuivaa Harranin tasankoa halkaisee suuret kastelukanavat, joiden ansiosta alue on muuttumassa tärkeäksi maatalousalueeksi.

Kaakkois-Turkin Şanlıurfassa suunnitelmat ulottuvat jo maataloutta pidemmälle ja kiinnostus Suomea kohtaan on suuri. Juhannuksen alla arvovaltainen valtuuskunta Şanlıurfan kuvernöörin ja pormestarin johdolla tekivät viikon mittaisen vierailun Suomeen, tutustuakseen Suomen innovaatiojärjestelmään. Valtuuskuntaa kiinnosti erityisesti, miten Şanlıurfa voisi oppia Suomen nopeasta kehittymisestä maatalousvaltaisesta maasta korkean teknologian edelläkävijäksi. Matkallaan şanlıurfaliset ehtivät myös Rovaniemelle, missä ihailua aiheutti erityisesti kyky tehdä Joulupukin kodista kansainvälinen matkailukohde. Kaiken kaikkiaan matka Suomeen koettiin niin hyödylliseksi, että suunnitelmissa on jo uusi matka ja syvällisempi perehtyminen Suomen menestyksen saloihin.

Etelä- ja Kaakkois-Turkin kehitys tarjoaa varmasti kaupallisia mahdollisuuksia myös suomalaiselle osaamiselle, joulupukin - globaalisimman suomalaistoimijan - viitoittamalla tiellä.

Markus Teir, lähetystösihteeri, 23.8., Suomen suurlähetystö, Ankara

____________________________________________________________

Täällä Pariisi - lieneekö elokuun rauha tyyntä syksyn eläkemyrskyn edellä?

Elokuussa Pariisissa on hiljaista lomien vuoksi. Jopa ranskalaispankit pääsivät viettämään stressitöntä kesälomaa pärjätessään hyvin stressitestissä. Stressi lisääntynee Pariisissa syksyn myötä, jolloin on tarkoitus hyväksyä uusi eläkelaki. Odotettavissa on mielenosoituksia ja jopa sosiaalista levottomuutta, sillä 35-tuntiseen työviikkoon ja 60 vuoden eläkeikään tottuneet ranskalaiset vastustavat voimakkaasti eläkeiän nostamista 62 vuoteen.

Sarkozyn ja hallituksen ei auta muu kuin saada laki läpi, sillä Ranskan valtiontalouden velka on karkaamassa käsistä ja eläkemenot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Ranska on saanut EU:lta jo monta kertaa sapiskaa budjettialijäämänsä vuoksi, mutta vastan Kreikan julkisen talouden romahdus ja koko euroalueen vaarantuminen saivat Ranskankin tiukan budjettikurin piiriin. Myös sosiaalimenoja karsitaan ja sosiaalitukien väärinkäytöksiin puututaan. ”Liberté, Égalité, Franternité” velvoittaa kaikkia Ranskan kansalaisia, myös algerailaissyntyistä lihakauppiasta.

Elokuussa Pariisissa on hiljaista. Ranskalaiset ovat lomalla ja paljon kauppoja ja ravintoloita on kiinni. Ranskalaispankitkin pääsivät viettämään stressitöntä kesälomaa, sillä ne pärjäsivät hyvin heinäkuussa julkaistussa Euroopan pankkivalvojien komitean stressitestissä. Ainoat ahertajat elokuun Pariisissa tuntuvat olevan työmiehet – usein puolalaisia -, jotka pensselit heiluen ”kaunistavat” toimitiloja lomien aikana. Turisteja lampsii paljonkin nähtävyyksiä katselemassa. Paikallinen taksikuski tosin valitteli äskettäin, että turistit vain kävelevät Pariisissa eivätkä käytä taksia. Lieneekö syynä Pariisin taksien huono saatavuus ja oikein kansainvälisessä tutkimuksessakin todettu huono palvelu. Kun hallitus yritti lisätä taksilupien määrää toissasyksynä kilpailuakin lisätäkseen, taksikuskit osoittivat mieltään ja tukkivat Pariisin sisääntuloväylät. Se siitä taksien määrän lisäämisestä. Turismi on kuitenkin merkittävä elinkeino Ranskassa, onhan Ranska maailman suosituin matkailukohde. Moni ranskalainen saa turismista leipänsä, mikä on näinä päivinä entistä tärkeämpää, kun Ranskassakin työttömyys on noussut laman seurauksena jo 10 %:in.

Lieneeköhän elokuun rauha tyyntä myrskyn edellä. Syksyksi ennustetaan joukkomielenosoituksia ja pelätään sosiaalista levottomuutta syksyllä hyväksyttävän eläkeuudistuksen vuoksi. Presidentti Mitterrand laski virallisen eläköitymisiän vuonna 1983 65 vuodesta 60 vuoteen, mikä on EU-maiden alhaisin. Nyt hallitus haluaa nostaa eläkeikää progressiivisesti 62 vuoteen ja uudistaa myös muutenkin eläkejärjestelmää. Oppositio vastustaa voimakkaasti uudistusta. 35-tuntisen työviikon ”äiti”, nykyinen sosialistipuolueen puheenjohtaja Martine (Jacques Delorsin tytär) Aubry on uhannut laskea eläkeiän takaisin 60 vuoteen, mikäli sosialistit voittavat vuoden 2012 presidentinvaalit.

Mutta onko oppositiolla tarjota vaihtoehtoa? Esim. talouslaman ollessa syvimmillään sosialistit vaativat hallitusta elvyttämään lisää, mutta samalla he arvostelivat valtion menojen kasvua. Vähän hankala yhtälö. Talousministeri Christine Lagarde on tosin nyt kehittänyt uuden termin ”rilance”, joka tarkoittaa rigueurin (tiukkuus, nollalinja) ja relanchen (elvytys) yhdistelmää. Tällä hän tarkoittaa sitä, että samalla kun valtion menoja vähennetään mm. eläkeuudistuksen ja säästöjen avulla, rahaa annetaan tulevaisuuden kannalta tärkeisiin projekteihin, kuten tutkimukseen ja joidenkin yritysverojen keventämiseen.

Ranskan valtiontalous on pahasti velkaantunut. Budjetti on ollut miinuksella jo 35 vuotta. Nykyinen lama on vauhdittanut yhä velkaantumista, sillä presidentti Sarkozy on pyrkinyt valtion tukiaisten avulla pitämään yrityksiä, mm. autotehtaita, ja pankkeja pystyssä jopa EU-kilpailusäännöksiä hipoen. Näin pystyttiin suojaamaan myös työpaikkoja pahimman laman aikana. Ranskassa valtio puuttuu muutenkin merkittävästi elinkeinoelämään ns. valtionkapitalismin hengessä. Tämän ovat saaneet tuntea myös muutamat toimintansa Ranskassa lopettaneet suomalaisyritykset, joita Ranskan valtio on yrittänyt painostaa ja jotka joutuvat usein myös korvausvaateisiin toiminnan sulkemisen vuoksi. Yritykset ja maanviljelijät ovat tottuneet siihen, että valtio kutsutaan helposti apuun. Keinoja ei kaihdeta. Kun osterinviljelijöiden ostereita tuhoutui keväällä jonkin taudin vuoksi, viljelijät osoittivat mieltään ja kippasivat kuorma-autoilla aamuruuhkan aikaan yhden Pariisin sillan täyteen ostereita. Valtio tuli apuun.

Valtion velkaa eivät ole kartuttaneet suinkaan vain tukiaiset, vaan myös varsin runsaskätinen sosiaaliturva sekä räjähdysmäisesti kasvaneet ja edelleen kasvavat eläkemenot. Tänä vuonna eläkemenot ovat 32 mrd. euroa miinuksella. Vaje paisuu kovaa vauhtia, etenkin jos työttömyys pysyy korkealla ja talouskasvu vaatimattomana. Talouskriisi pahensi nopeasti tilannetta, sillä vaje on jo nyt yhtä korkealla kuin sen arvioitiin kolme vuotta sitten olevan vuonna 2030. Onneksi sentään Ranskassa riittää tulevaisuudessakin veronmaksajia, sillä Ranskassa on EU-maiden korkein syntyvyys. Siitä huolimatta väestön ikääntyessä ja eläessä pidempään Ranskassa on tällä hetkellä vain 1,8 työtätekevää yhtä eläkeläistä kohden. Vuonna 2050 suhdeluvun arvioidaan olevan enää 1,2:1.

On muuten harhaa luulla, että Suomessa on maailman paras sosiaaliturva. Ranskan sosiaaliturvajärjestelmä on hyvin kattava, minkä vuoksi myös sen rahoitus on joutunut pahasti miinukselle. Ranskassakin joudutaan pikkuhiljaa etuuksia karsimaan, sillä valtio on sitoutunut saamaan budjettialijäämänsä kuriin vuoteen 2013 mennessä. Eli jostakin pitää leikata, jotta Maastrichtin sopimuksen 3%:n budjettivajekriteeri täyttyisi. Nyt budjettivaje on 8%:n luokkaa. Ranska on saanut EU:lta jo monta kertaa sapiskaa budjettialijäämänsä vuoksi, mutta vastan Kreikan julkisen talouden romahdus ja koko euroalueen vaarantuminen saivat Ranskankin tiukan budjettikurin piiriin.

Ranskalaisvirkamiehiltä kuuleekin tavan takaa, että on hyvä, että EU asettaa sääntöjä. Brysselistä tulevia määräyksiä on helpompi panna Ranskassa täytäntöön kuin hallituksen itsensä tekemiä.

Myös verotuksen porsaanreikiin ja sosiaalitukien väärinkäyttöön kiinnitetään huomiota. Burkhan kieltokeskustelun yhteydessä kävi mm. ilmi tapaus, jossa burkhaa kantaneen naisen puolisolla (algerialaissyntyinen halal-lihakauppias) oli muutama muukin ”vaimo” ja suuri lauma lapsia. Nämä muut ”vaimot” nostivat merkittäviä sosiaalietuuksia yksinhuoltajuusverukkeella. Tämä tapaus ei ole suinkaan ainutkertainen. Hallitus on nyt linjannut, että tällaisissa törkeissä sosiaalitukien väärinkäyttötapauksissa voi menettää Ranskan kansalaisuuden, jonka esim. ko. lihakauppias oli saanut avioiduttuaan ensin ranskalaisnaisen kanssa. Nyt näyttää siltä, että lihakauppias menettää kansalaisuutensa. ”Liberté, Égalité, Franternité” velvoittaa.

Ranskan taloudessa on myönteisiäkin uutisia; Ranskan vaihtotaseen alijäämä laski viime vuonna 55 mrd. eurosta 43 mrd. euroon. Myös vienti on noussut alkuvuonna 10%:lla viime vuoteen verrattuna. Eniten vienti nousi Kiinaan ja Brasiliaan. Saksa on EU-maista Ranskan tärkein kauppakumppani, joten hyvät uutiset Saksan talouden elpymisestä vaikuttanevat myönteisesti myös Ranskaan. Saksa on toisaalta myös Ranskan pahin kilpakumppani viennissä. Erityisesti Ranskaa kismittää se, että Saksa on heti Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin vientimaa ylijäämäisine vaihtotaseineen ja Ranska vasta kuudes alijäämänsä kanssa.

Nyt sitten odottelemaan mielenkiinnolla syksyä, mm. meneekö eläkeuudistus läpi suhteellisen kivuttomasti vai tuleeko suuria mielenosoituksia ja jopa kapinaa, saako eläkeuudistusta luotsaava työministeri Woerth vapautuksen hyökkäyksistä häntä vastaan ns. Bettencourt-asiassa, tuleeko hallitukseen muutoksia, vaihtuuko peräti pääministeri ja muuttaako suurlähetystömme tilapäistiloihin vesivahinkokorjausten jaloista. Suomalaistyylinen koko talon putkiremontti olisi täälläkin poikaa, sillä täällä vesivahinkojen luvatussa maassa kukin korjaa vain omalta osaltaan putkensa ja tavan takaa jonkun putki retkahtaa. Olisiko kunnon putkiremontista vientituote Ranskaan? Tosin suurlähetystön tämänkertaiseen vesivahinkoon liittyy myös se paljon julkisuutta Suomessakin saanut ”puolalainen putkimies”...

Päivi Laivola de Rosière, ministerineuvos, 16.8., Suomen Pariisin suurlähetystö

___________________________________________________________

65 miljoonaa tyhjää asuntoa

Kiinassa on ainakin 65 miljoonaa valmista asuntoa tyhjillään. Tähän hätkähdyttävään tulokseen päätyi Kiinan yhteiskuntatieteellisen akatemian ekonomisti Yi Xianrong ynnäiltyään tilastoja maan sähkömittarilukemista. Uutinen Yin tutkimustuloksista tömähti heinäkuussa keskelle kuumentunutta keskustelua siitä, onko Kiinaan pullistunut asuntojen hintakupla - ja jos on, onko tuo kupla pian puhkeamassa.

Totta on, että asuntojen hinnat Kiinan kaupungeissa ovat kiitäneet ylöspäin vauhdilla. Viime kesäkuussa Kiinan 70 suurimmassa kaupungissa asunnosta sai pulittaa reilut 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Unelma omasta uudesta kodista on karkaamassa monelta yhä kauemmas. Tuoreen tutkimuksen mukaan keskiverto pekingiläisperhe saisi säästää kaikki tulonsa 25 vuoden ajan, jotta 90 neliön asunto pääkaupungista irtoaisi.

Suomalaisella arkilogiikalla Kiinan asuntomarkkina näyttää erikoiselta. Meillä asunto hankitaan asumista varten – ellei omaa, niin sitten vuokralaisen. Kiinassa valtava tyhjien asuntojen määrä ja hurja hintaralli korreloivat tietysti jossain määrin keskenään: tyhjänä pidetystä kämpästä saa ”huomenna” aina paremman hinnan, ja ”ylihuomenna” vieläkin enemmän – niin kauan kuin villi meno jatkuu.

Mutta ”asuntomarkkinat kiinalaisin erityispiirtein” eivät todellisuudessa ole näin yksinkertaisesti luonnosteltavissa. Nykytilanteen taustalla vaikuttaa monimutkainen syiden ja seurauksien kimppu, jonka perinpohjaisessa selvittämisessä olisi aineksia useampaan väitöskirjaan. Yksinkertaistaen kiinalaisen asuntomarkkinalogiikan aineksia voidaan etsiä kolmelta tasolta: asunnonomistajista, urakoitsijoista ja maat asuntotuotantoon vuokraavasta paikallishallinnosta.

Kiinassa moni asunnonostaja on liikkeellä puhtaasti sijoitusmielessä, asunnossa ei siis välttämättä ole tarkoituskaan asua. Huoneistoa pidetään oivana kohteena parkkeerata säästöt turvaan inflaatiolta. Ylläpitokulutkin ovat alhaiset, kun esimerkiksi laajamittaista kiinteistöveroa ei – ainakaan vielä – Kiinassa ole. Asunnon antamista vuokralle ei omistaja useinkaan pidä vaivan arvoisena, tai sitten vuokraodotukset ovat ylimitoitettuja.

Osa tyhjistä asunnoista on ränsistyneitä. Moni kiinalainen pystyi 1990-luvun lopulla, valtion tehdessä täysremonttia asuntomarkkinoihin, hankkimaan silloisen työsuhdeasuntonsa omaksi sopuhintaan. Näitä asuntoja tyhjillään pitävät ovat ehkä jo onnistuneet löytämään paremman asunnon muualta. Moni omistaja kenties odottaa, että vanha talo puretaan uusien rahakkaiden rakennushankkeiden tieltä, ja omistaja saa kelpo korvaukset.

Mutta toki ihmisen asuakin pitää. Asuntojen valtavasta kysynnästä huolehtii Kiinassa jo yksistään maaseudun asukkaiden siirtyminen työn perässä kaupunkeihin - maailmanhistorian suurin muuttoliike. Moni maalta muuttaja joutuu kuitenkin toteamaan, että kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Valtaosalla kiinalaisista ei ole asiaa luksusasuntojen markkinoille, sen sijaan sosiaaliselle asuntotuotannolle olisi nykyistä paljon enemmän kysyntää.

Kulttuurisyytkin vaikuttavat asuntojen kysyntään. Jotkut puhuvat ”anoppitekijästä”: naimaikäisiä miehiä on Kiinassa enemmän kuin naisia, ja oma asunto parantaa tietysti mahdollisuuksia avioliittomarkkinoilla. Kiinalainen tuttavani, vähän alta kolmekymppinen mies, on jo pidempään valitellut, että häissä hänelle lankeaa aina vain bestmanin rooli. Mene ja tiedä – nyt keväällä mies sitten osti asunnon.

Kiinalaisen asuntomarkkinalogiikan jäljet johtavat seuraavaksi rakennusurakoitsijoihin. Urakoitsijoiden kannattaa panostaa luksushuoneistoihin, kun kohtuuhintaisista asunnoista ei tietystikään saa yhtä muhkeita tilejä. Asuntojen hintaa on hilannut ylöspäin myös se, että valtion omistamat yritykset ovat sekoittaneet tonttien hinnanmuodostusta. Pekingin suurimman kiinteistöfirman Soho Chinan toimitusjohtaja Zhang Xin – yksi maailman rikkaimmista naisista muuten – on purnannut, että valtionyhtiöt huutavat tonttihinnat taivaisiin.

Kolmas tärkeä palikka kiinalaisen asuntomarkkinalogiikan ymmärtämisessä ovat paikallistason hallinnot. Kiinassa maa on julkisessa omistuksessa, ja paikallishallinnot vuokraavat maankäyttöoikeuksia rakennuttajille. Paikallishallitusten kannattaa puhtaasti budjettinäkökulmasta koettaa hilata tonttihintoja yhä vain ylöspäin, sillä maanvuokratulot ovat niille erittäin merkittävä tulonlähde. On väitetty, että paikoitellen jopa puolet paikallishallinnon tuloista tulisi maanvuokrauksesta.

Mitä tämä kaikki sitten suomalaisia liikuttaa? Kiinan rakennusalaan linkittyvät yrityksemme seuraavat tietysti kehitystä tarkkaan, mutta muidenkin kannattaisi. Kiinan talouskasvu kun on viime vuodet vetänyt ennen muuta rakentamisen tahdissa. Arvioiden mukaan rakentaminen liitännäisaloineen tahkoaa jopa 10 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta. Kiinan talousmoottorin yskähtely sattuisi siis kipeästi taantumasta ylös pyristelevään maailmantalouteen.

Kiinan johto on keväästä asti viritellyt kehikkoa asuntomarkkinoiden ”soft landingille” – hintaralli halutaan kuriin markkinoita romahduttamatta. Toista tai kolmatta asuntoa ostavien lainansaantia kiristetään, ja pankit syynäävät rakentamista varten otettuja lainoja entistä tarkemmin. Hallitus koettaa laittaa kiinteistömarkkinoille sivubisneksiä rakennelleet valtionyritykset kuriin, ja patistelee tontteja spekulaatiotoiveissa haalineita urakoitsijoita. Politiikka näyttäisi alkavan purra: kaupunkiasuntojen hintojen nousu pysähtyi kesällä. Samalla kaupanteko on hiipunut – markkinoilla odotetaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kääntyivätpä markkinat syksyllä mihin suuntaan hyvänsä, on selvää, että Kiinan johto joutuu kiinnittämään yhä enemmän huomiota siihen, miten 1,3 miljardin kansalaisen asuntoasiat saadaan kuntoon. Hallintokoneisto valmistelee parhaillaan uutta viisivuotissuunnitelmaa, jonka on tarkoitus viitoittaa maan talouskehitystä vuosille 2011–2015. Suunnitelman sisällöstä ei ole vielä tietoa, mutta valistunut arvaus on, että asuntopolitiikka on hallituksen tärkeysjärjestyksen kärkipäässä. Nähtäväksi siis jää, monessako niistä 65 miljoonan asunnon ikkunoista valot palavat vuonna 2015.

Anna Koikkalainen, ulkoasiainsihteeri, Suomen suurlähetystö, Peking, 6.8.

 ______________________________________________________________

Täällä Kairo – suomalaiset kansanviisaudet kairolaisen kuluttajan näkökulmasta

”Rahalla saa, ja hevosella pääsee”. Kairossa kaikki voi olla toisinkin. Rahalla ei aina saa –ainakaan sitä mitä haluaa. Esimerkiksi peruselintarvikkeeksi luokittelemiani vissy- tai tonic-vesiä supermarketista. Ja hevosella voi päästä toki pienelle pittoreskille kärriajelulle, mutta kamelilla huomattavasti pidemmälle. Lisäksi tässä puoli-ilmaisen bensan maassa autollakin pääsee, kunhan ei ruuhkista ja liikenteessä seisomisesta välitä. Ja kaupan päälle, eräänlaisena paluuna menneisyyteen, voi nähdä jopa enemmän Ladoja kuin turistimatkalla Leningradissa 80-luvulla.

Vanhat sananparret ovat yleensä kuolemattomia. Olen niiden vankkumaton kannattaja. Tässä kolumnissa hyödynnän suomalaisia sananparsia ja ns. lentäviä lauseita omien Kairon kokemusten jäsentämiseksi.

Kairossa perille lähes joka paikkaan on löydettävä itse. Taksikuskit ns. vetävät herneen nenään, mikäli et osaa neuvoa tietä. Paperille arabiaksikaan kirjoitettu lappu ei usein auta, koska lukutaito ei ole suinkaan itsestäänselvyys. Välillä vasta kolmas taksikuskin valitsema kohdehenkilö pystyy lukemaan lappua. Mutta ihailtavaa on se kollegiaalisuus ja solidaarisuus, jolla toisilleen tuntemattomat kadun miehet autonikkunoista huudellen neuvovat toisiaan perille vieraissa kaupunginosissa. Kysyvä kairolainen ei siis tieltä eksy. Ja leipä, jos mikä, pitää heidät tiellä: paikallinen valtion subventoima ”äisch” takaa hiilihydraattien saannin – myös suuresti ihailemilleni ”leipäpojille”, jotka kaikkien luonnonlakien vastaisesti surffailevat polkupyörillä sängynpohjan kokoinen, täynnä leipiä oleva levy päänsä päällä, kuolemaa halveksimattoman autoliikenteen seassa.

Antropologina tietysti tiedän, että rehellisyys on suhteellista ja kulttuurisidonnaista. Ja jotten tulisi väärin ymmärretyksi, totean heti tässä ja nyt, että mielestäni egyptiläiset tavalliset kansalaiset ovat hyvin rehellisiä, rehtejä ja reiluja. Mutta suomalaisittain ajateltuna ja katsottuna harmaa talous on epärehellistä. Sen sijaan uskon, että valtaosa egyptiläisistä ajattelee, että verotulojen maksamatta jättäminen valtiolle oman leivässä pitämisen vuoksi ei ole lainkaan epärehelliseksi toiminnaksi luokiteltavaa. Radikaaleimpien arvioiden mukaan jopa 80% kaikesta taloudellisesta toiminnasta tapahtuisi itse asiassa enemmän tai vähemmän epävirallisen ja harmaan sektorin puitteissa – kuiteitta ja kirjanpidoitta. Tässä valossa ”rehellisyys maan perii” voi tuntua jopa koomiselle kansanviisaudelle – siis miksi perisi, jos institutionalisoitu ”epärehellisyys” pitää hengissä?

Kiinalaisten ”Afrikan-valloituksesta” puhutaan nykyään paljon –siis Kiinan näkyvästä, varsinkin kaupallisesta läsnäolosta Afrikan mantereella. Kairossakaan ei tarvitse tehdä jokamiehen markkinatatutkimusta kovin kauaa, sillä valtaosa myytävästä kulutustavarasta on ”Made in China”. Kerskakulutusta vastustava ”aika tavaran nauttii” –kansanviisaus vain ei kyllä ulotu koskemaan sitä valtavaa määrää kiinalaista krääsää, jota Egyptissä myydään. Nimittäin kaikki hajoaa käsiin yhden tai kahden käyttökerran jälkeen. Testattu on valkosipuli- ja sitruspuristimet, astiat jne. Hiljattain jopa Egyptin hallituksen taholta tuli vetoomus kansalaisille ryhtyä boikotoimaan luokattoman huonolaatuista kiinalaista kulutustavaraa. Puhumattakaan kiinalaisten, jopa vaarallisten, ”nokialaisten” puhelimien eli piraattikopioiden kieltämisestä, mikä hienoa. Kuluttajansuoja on Egyptissä vielä alkutekijöissään ja ostopäätökset tehdään ymmärrettävästi usein vajavaisella informaatiolla, hetkessä eläen, mutta olennaista on reagoida joillain tapaa, jottei päädytä huonolaatuisen tavaran kaatopaikaksi. Roskaa ja jätettä riittää Egyptissä omastakin takaa.

Niilin varrella kun ollaan, kukaan ei voine kyseenalaistaa sitä, että vesi on vanhin voitehista. Mutta monen muun veteen liittyvän asian kyseenalaistaminen on helpompaa. Samalla kun yhä maaseudun egyptiläisiä sairastuu epäpuhtaan veden aiheuttamiin tauteihin, maassa viljellään mansikoita vientiin ja jopa riisiä. Niilin vesi ja siihen liittyvät historialliset oikeudet ovat toki Egyptille ensisijaisen tärkeitä, mutta maallikon silmin vettä virtaa joessa ihan riittämiin. Kyse lienee pikemminkin sen käytön tehostamisesta kuten myös valtion tukijärjestelmistä: vesi ei voi pysyä koko väestölle ikuisesti puoli-ilmaisena nopean väestönkasvun 80-miljoonaisen kansan maassa.

Aurinko paistaa niin pahoille kuin hyvillekin on yleismaailmallisesti totta. Tosin aurinkoisissa maissa tietysti päivettynyt iho on kaikkea muuta kuin elintason mittari –toisin kuin meillä. Egyptiläiset tienrakentajat eivät paljon rusketuksellaan leveile. Mutta turisteille aurinko maittaa. Ja kunpa turisteille riittäisi myös palveluita, ml. kielitaitoista työvoimaa matkakohteisiin. Yksi haaste onkin saada koulutus vastaamaan työmarkkinoiden tarpeita. Suomalaisvaroin tuettu kielilaboratoriohanke ammattikouluihin pyrkii osaltaan vaikuttamaan asiaan. Egyptiläisten nuorten tietty näköalattomuus ja turhautuneisuus on surullista luettavaa uusimmasta YK:n inhimillisen kehityksen raportista, mutta turismi on yksi tärkeä elinkeinon ja täten myös tulevaisuudenuskon lähde.

Samalla auringosta saatava energia on korkealla Egyptin hallituksen asialistalla. Tavoitteena on saada 20% energiasta uusiutuvista energiavaroista, lähinnä aurinko- ja tuulivoimasta. Uusiutuvan energian kentästä onkin tullut avunantajien keskuudessa erittäin suosittu, lähes ”seksikäs” kohde. Energiatehokkuus on toinen tärkeä asia, johon panostaminen lyhyellä aikavälillä on välttämätöntä.

Suomen luterilaista työetiikkaa kuvaavat sananlaskut eivät välttämättä ole aina osuvimpia Egyptin kontekstissa. Toisaalta, ”jos työ olisi herkkua, herrat tekisivät sen itse” –sanonta varmasti kuvastaa Egyptissäkin vilttiketjun viimeisen eli usein jonkun sortin apupojan syvimpiä ajatuksia. Välillä tuntuu, että tehokkuus ja tuloksellisuus työssä ei ole tärkeintä vaan se, että on joku, jota käskeä. Toimenkuvat ovat myös erityisen tarkkoja: esim. autonkuljettaja ei voi kantaa pyykkikassia pesulaan vaan käskyttää jonkun hierarkiassa alempana olevan tekemään sen, vaikka se veisi enemmän aikaa ja olisi huomattavasti monimutkaisempaa. Se, että ”kaikki työ olisi arvokasta” hahmottuu Suomessa eri tavalla. Välillä joudun miettimään, pidetäänkö minua lähes huonomaineisena tai puoli-siveettömänä naisena, kun tervehdin lattianpesijöitä ja haluan edes kohteliaalla käytöksellä ilmaista arvostavani tärkeää työtään.

”Ei haukkuva koira pure” on joutunut osaltaan myös pannaan Kairossa. Nimittäin suomalaista vierasta puri hyvinkin ja komeasti. Rabies-rokotteen saaminen oli haasteellista, mutta eniten prosessissa hämmästytti ja kummastutti rokotteen pistämisen vaikeus. Ehkä johtui ulkomaalaisuudesta, mutta neljä (nais)sairaanhoitajaa katseli, kun yksi (mies)lääkäri –itse asiassa päivystävä kirurgi leikkaussalikostyymissään- antoi pistoksen. Liian nopeita johtopäätöksiä ei saisi tehdä, mutta sairaanhoitojärjestelmän tehostamisessa riittää työsarkaa.

Suomeen verrattuna kairolainen kuluttaja juhlii palveluiden saatavuudella. Lähes mitä tahansa voi tilata kotiin. Kerrostalostamme harva (paitsi allekirjoittanut) käy itse kaupassa, vaan tilaa tavarat suoraan kotiin. Paikallinen ALKOkin eli Drinkies lähettää juomat kotiin minä vuorokaudenaikana tahansa ja vielä soittelee erikoistarjouksillaan perään niin hanakasti, että välillä suorastaan nolottaa (miksi juuri minulle soitatte?). Monet länsimaalaiset Kairossa asuvat ovat myös lopettaneet kokkaamisen kokonaan, sillä kymmenistä ja kymmenistä ravintoloista kuljetetaan mopon tarakalla ruoat kotiin – kotiin tilaaminen näyttäisi olevan huomattavasti yleisempää kuin ulkona syöminen, mihin osasyynä luultavasti liikennekin. Mutta jopa alakertani apteekin työntekijät suorastaan loukkaantuivat, kun laskeuduin aamuyöllä itse hissillä alas ostamaan vastatautilääkkeitä klassiseen ”Faaraon kiroukseen” sairastuneelle vieraalleni. He eivät voineet käsittää, miksi tulin itse hissillä alas enkä puhelinsoitolla pyytänyt lääkkeitä kotiin. Niinpä. Suomalainen ei ole tottunut ylenpalttiseen palveluun. Pitäisi kai miettiä enemmän pitkälle viedyn palvelusektorin huikean työllistävää vaikutusta?! No, kenties ”kohtuus kaikessa” olisi tässäkin ihan hyvä ohjenuora.

Toisaalta, ravintolassa saattaa olla välillä vajaa kymmenen tarjoilijaa tumput suorana eikä heistä ensimmäistäkään kiinnosta tuoda ruokalistaa tai palvella millään muullakaan tavalla. Vastaavat kokemukset olen kuitannut eräänlaiseksi kasvukivuiksi pois vuosikymmeniä vallinneesta sosialistisemmasta talousjärjestelmästä. Isot laivat kääntyvät hitaasti.

Lopuksi todettakoon, että Faaraoiden maassa on tehty kauppaa iät ja ajat – tuntuisi erittäin hullunkuriselle väittää, että osaamme jotakin olennaisempaa kaupankäynnistä. Basaarissa tinkiessä voi tuntea itsensä vain ja ainoastaan amatööriksi, sillä myyjä voittaa aina. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin, sillä kauppa se on mikä kannattaa. Raha, tuo vaihdon viehkeä väline, liikkuu, ja ihmiset sen mukana. Ja Egyptissä kun ollaan, hinta on aina neuvottelukysymys.
 

Sini Paukkunen, lähetystöneuvos, 3.8., Suomen suurlähetystö, Kairo

______________________________________________________________

Bulgaria, matkailun tuleva suurmahti?

Kesän matkasesongin aikana ennakkoluulottoman valinta on pikamatka Bulgariaan, Maa on vielä toistaiseksi vain harvojen tiedossa, kehittämättä, tai muuten vain hivenen rempsallaan. Vastoin pinttynyttä imagoansa, Bulgaria on matkailijalle paljon muutakin kuin pakettimatka ”wash off your hangover in the Black Sea” tyyliin.

Euroopan unionin päämiehet hyväksyivät kesäkuun kokouksessaan eurooppalaisen talouskehityksen ja kilpailukyvyn tulevat suuntaviivat unionin 2020-strategian muodossa; tähtäimessä on fiksu, osaamiselle nojaava vihreä kehitys, jossa köyhälläkin - joita sinänsä on nykyistä selvästi vähemmän - on varaa (ja halua) huristaa aurinkosähköllä toimivalla menopelillä äänestämään myös seuraavissa EU-vaaleissa. Kehityksen moottorina toimii ekoinsinööri, jonka virtuaalikäsi on juuri piirtänyt uuden ja entistä tehokkaamman tuuligeneraattorin, joka jaksaa töissä hyvinkin päälle kuudenkympin, jos ei muuten niin elinikäisen oppimisen ja lähiruoan voimalla, ja joka muuntaa unionin tutkimus & kehitys -panostuksia lihaksi ja virtapiireiksi.

Tähän asti kaikki hyvin, ei muuta kuin hihat kyynärvarteen ja hommiin. Mutta mitä tehdä, kun ekoinsinöörimme sisäinen aurinkokenno jumittaa ja ajatukset karkaavat seuraavan innovaation mahtavasta markkinapotentiaalista raadollisempiin kysymyksiin? Päätä särkee, ei huvita, kollega häiritsee, ja tv:ssäkin olisi jalkapallon MM-välierät.

Ennakkoluulottoman vastaus on pikamatka Bulgariaan, maahan jota on siunattu runsaskätisesti kaikella sillä, mitä ekoinsinöörimme lomaltaan saattaisi haluta, mutta joka vielä toistaiseksi on vain harvojen tiedossa, kehittämättä, tai muuten vain hivenen rempsallaan. Vastoin pinttynyttä imagoansa, Bulgaria on matkailijalle paljon muutakin kuin pakettimatka ”wash off your hangover in the Black Sea” tyyliin.

Seuraavassa allekirjoittaneen luonnostelemat epäviralliset ”Bulgarian headline targets for sustainable tourism”:

1) Luontomatkailu: Bulgarian pinta-ala on noin kolmannes Suomesta, mikä tarkoittaa sitä, että pääkaupunki Sofiasta ehtii maan jokaiseen kolkkaan puolessa päivässä. Luonnosta nauttivan kannalta tarjonta on monipuolista; vuorijonot tarjoavat eri pituisia ja -tasoisia patikkamaastoja joka lähtöön, Mustanmeren rannikolta löytyy eläin- ja kasvilajistoltaan poikkeuksellisen rikkaita alueita, ja keskeltä metsäistä vuoren rinnettä saattaa löytyä vaikkapa sisäänkäynti luolaan, jonka saliin mahtuisi koko Pietarinkirkko paaveineen kaikkineen. Haasteena on toisaalta usein heikko infrastruktuuri sekä puutteellinen markkinointi, vaikka heikkoa infrastruktuuria onkin eittämättä vaikea lähteä markkinoimaan.

2) Talvikausi: Bulgariasta löytyy laskettelukeskuksia, joiden rinteet vetävät vertoja Keski-Euroopan kohteille. Etenkin Banskossa, maan suosituimmassa kohteessa, hissit toimivat kuin Kone ja myös muut oheispalvelut kestävät vertailussa. Balkanin Chamonix Peuramaan hissilipun hinnoilla. Hinta/laatusuhde on kaikkinensa kohdallaan, mutta kuinka saada sana kiirimään? Hiihtokeskuksia uhkaa myös sama lyhytkatseinen ”ylikehittäminen” kuin osia Mustanmeren rannikosta. Kestävistä ratkaisuista ja ympäristön kunnioittamisesta puhutaan kuitenkin yhä enemmän, ja tulevaisuus lupaa paljon kunhan vain kehityshankkeet toteutetaan taiten.

3) Kylpylät: Bulgarian hotelli- ja ravintolayrittäjien yhdistyksen johtaja hra Zlatko Zlatanovin sanoin, “ If we fix the infrastructure, in three years Bulgaria can become the best spa destination in the world because we have a very good base. We rank third in the world in the number of mineral springs.” Eli parantavaa vettä pulppuaa paljon, se pitäisi vain osata hyödyntää niin, että kokemuksesta tulee kokonaisvaltaisesti nautittava. Pelkkä puolella vastuksella käyvä sauna, yskivä muoviamme ja kuntokeskuksen asiaa ajava kuntopyörä kellarissa ei riitä. Bulgaria tarjoaa kuitenkin jo nyt erittäin mallikkaita kylpylälomia, jotka varmasti sulattaisivat myös työssä stressaantuneen ekoinsinöörin luovan ajattelun jähmettäneen roudan.

4) Kulttuurikohteet: Siinä vaiheessa kun roomalaiset vielä taistelivat verissä päin barbaareja vastaan germaanisissa metsissä, oltiin Bulgariassa juotu viiniä traakialaisista kultapikareista jo vuosisatoja aiemmin. Sofian metrorakentaminen etenee hitaammin kuin kuuseen kasvaa pohjoisessa vuosirenkaat, sillä jokainen kuokanisku uhkaa osua nykymaailman alle hautautuneeseen traakialaisten rakennelmaan. Bulgariasta sanotaan löytyvän Euroopan kolmanneksi eniten arvokkaita historiallisia muinaisjäänteitä - edellä ovat vain Kreikka ja Italia, jonka urotyöt eivät tietenkään rajoitu vain germaanisiin metsiin.

Traakian ajan aarteiden lisäksi Bulgariasta löytyy runsaasti yhä eläviä perinnekyliä, joiden kaduilla todella tuntee kulkeutuvansa satoja vuosia ajassa taaksepäin. Liuskekivikattoinen mehana (paikallinen taverna), lammasmuhennosta Balkanin tapaan täyteläisen paikallisen mavrud-punaviinin ryydittämänä ja kusturicamainen mustalaisorkesteri; Bulgariassa syödään hyvin, juodaan ystävyydelle ja lauletaan sydämen palosta, ja näistä riittää myös matkailijalle. Mieltä lämmittää myös hintataso; Kauppatorin munkkipossu-kahvien hinnalla syöt läpi koko menyyn.

Bulgaria on suuren potentiaalin matkailumaa. Kriittiset tekijät sektorin jalostamiseksi liittyvät ennen kaikkea kestävää kehitystä tukevaan infrastruktuuriin ja osaavaan markkinointiin. Edelleen, inhimillisen palvelun taso ratkaisee helposti sen, lähdetäänkö samaan kohteeseen vielä uudestaankin. Näiden sinänsä varsin yksinkertaisten totuuksien sisäistäminen on vasta nupullaan, joskin suunta on ehdottomasti oikea.

Bulgaria, matkailumaa kaikkien huulilla. Jos ei vielä niin ainakin vuonna 2020?
 

Ville Anderson, ulkoasiainsihteeri, 28.6., Suomen suurlähetystö, Sofia

____________________________________________________________

Täällä Ljubljana

Slovenian urheiluelämässä eletään jännittäviä aikoja. Maan jalkapallojoukkue pelaa parhaillaan MM-kisoissa Etelä-Afrikassa. Pieni Slovenia vastasi Euroopan MM-karsinnan suurimmasta yllätyksestä, kun se pudotti jatkokarsinnassa suuren Venäjän. Näin maa selvitti jo toisen kerran tiensä MM-lopputurnaukseen. Ensimmäisen kerran näin tapahtui vuonna 2002. Etelä-Afrikan kisat alkoivat Slovenian kannalta erinomaisesti. Se nimittäin saavutti avausottelussaan historiansa ensimmäisen voiton MM-tasolla, kukistamalla Algerian 1-0.

Urheilun merkitys reilun kahden miljoonan asukkaan valtiossa on huomattava. Slovenia on tunnettu erityisesti talviurheilijoistaan, mutta menestystä on saavutettu maan kokoon nähden hämmästyttävä määrä myös kesälajeissa. Myös vapaa-ajallaan slovenialaiset liikkuvat mielellään. Lenkkeilijöitä, sauvakävelijöitä, hiihtäjiä ja pyöräilijöitä näkee joka puolella maata runsain määrin.

Urheiluinnostus on nähtävissä myös urheiluun tehtävissä investoinneissa. Ljubljanassa käynnissä oleva Stožicen stadion-hanke on suurin urheiluprojekti maan historiassa. Samalla kyseessä sanotaan olevan suurin käynnissä oleva rakennusprojekti Ateenan ja Wienin välillä. Kesän aikana valmistuvan stadionin, urheiluhallin ja kauppakeskuksen yhteenlaskettu pinta-ala on hulppeat 182 000 neliömetriä. Jalkapallostadionin yleisökapasiteetti tulee olemaan yli 16 000 ja urheiluhallin 12 000.

Poliittiset päättäjät ovat jo innostuneet toteamaan, että uuden urheilupyhätön myötä Slovenia voi tosissaan hakea suurten kansainvälisten urheilukisojen isännyyksiä. Puheissa ovat esiintyneet ainakin koripallon, käsipallon, voimistelun ja uinnin EM-kisat.

Stožicea ei kuitenkaan rakenneta pelkästään kilpaurheilua varten. Alueella voi harrastaa monenlaisia aktiviteetteja seinäkiipeilystä kuntoharjoitteluun, luisteluun ja lenkkeilyyn. Alueelle rakennetaan myös ostoskeskus tuhansine parkkipaikkoineen, lasten leikkipuisto sekä puistomainen piknik-alue. Alueesta toivotaankin kaupunkilaisten uutta kokoontumispaikkaa myös urheilutapahtumien ulkopuolella. Suuren alueen tulee täydentämään Slovenian urheilumuseo.

Urheilukeskusta rakennetaan äärimmäisen kovalla kiireellä. Rakennusmiehet paiskivat töitä yötä päivää ja joissakin yhteyksissä on myös nostettu esiin kovan kiireen vaikutuksia työsuojeluun. Tiedotusvälineissä on kyselty miksi keskusta rakennetaan erityisellä kiireellä. Joidenkin arvioiden mukaan Ljubljanan pormestari Žoran Jankovič pyrkii jättämään ensimmäiseltä kaudeltaan pysyvän maamerkin Ljubljanaan ja parantamaan näin mahdollisuuksiaan tulla valituksi myös toiselle kaudelle.

Ilkeämielisten kommenttien mukaan urheilukeskus on juuri pormestari Jankovičin tyylinen eli massiivinen ja velkainen. Kommentilla viitataan siihen, että ennen pormestarin tehtäviään Jankovič toimi Slovenian suurimman vähittäiskauppaketjun johtajana ja väitetysti mahdollisti yrityksen liikevaihdon kasvun runsaalla velanotolla.
Stožicen hanke on ollut vaikeuksissa rahoitukseen liittyen ja pormestari Jankovič on vaatinut valtiota osallistumaan urheilukeskuksen rakentamiseen. Hänen mukaansa kyseessä on ainoa urheiluareena, joka ei ole saanut lainkaan valtion tukea. Keskuksen kokonaiskustannukset tulevat nousemaan arviolta 225 miljoonaan euroon.

Rahoitukseen liittyvät ongelmat eivät ole tulleet täysin yllätyksenä. Ulkomaankaupan romahduksen myötä Slovenian talous on erittäin vaikeassa tilanteessa. Työttömyys kasvaa ja yritykset ovat suurissa vaikeuksissa, lähinnä Saksan kaupan pysähdyttyä. Tämän vuoksi Sloveniassa onkin kyselty, minkä vuoksi näin tukalassa taloustilanteessa upotetaan valtavia summia yksittäiseen urheilukeskukseen. Jokaisella kaupunkilaisella tuntuu olevan uudesta urheilukeskuksesta mielipide. Toisaalta todetaan, että pääkaupunki tarvitsee kansainväliset mitat täyttävän stadionin. Toisten mielipiteiden mukaan epäselvyydet, kuten rakentajien väitetysti huonot työskentelyolosuhteet sekä rahoitukseen liittyvät ongelmat yhdistettynä kiireiseen aikatauluun ovat varjostaneet liikaa koko projektia.

Matti Nissinen, 18.6., ulkoasiainsihteeri, Suomen suurlähetystö, Ljubljana
 

_____________________________________________________________

Chileä (puu)jälleenrakentamaan

Näinä kesäkuun päivinä chileläisten katseet suuntautuvat Etelä-Afrikkaan, jossa ”La Roja” eli Chilen jalkapallomaajoukkue pelaa 12 vuoden tauon jälkeen maailman suosituimman urheilulajin MM-kisoissa. Samaan aikaan Chilen kongressissa käydään poliittisesti kiivaita keskusteluja siitä, miten maanjäristyksen tuhojen korjaamiseksi ja maan jälleenrakentamiseksi tarvittava rahoitus järjestetään. Tuloksia odotetaan kaikilta – ”La Rojalta” maaleja ja kongressilta päätöksiä.

Chileä 27. helmikuuta vavisuttanut maanjäristys ja sitä seurannut tsunami ravistelivat ihmisiä niin fyysisesti kuin psyykkisesti, eikä maa ole entisensä. Eteenpäin kuitenkin täytyy katsoa. Maanjäristyksen jälkiä korjataan ja rakennusalalla on todellisen nousukauden piirteitä, kun materiaaleista on pulaa ja hinnat etenkin tuhoalueilla ovat nousseet. Chilen tilastoinstituutin mukaan myös rakennusalan palkat nousivat huhtikuussa 3,5 prosenttia maaliskuuhun verrattuna. Talouskriisin aikana alaa pahasti vaivannut työttömyys on vähentynyt huomattavasti.

Mutta mitä ja miten rakennetaan? Voimakkaiden jälkijäristysten vauhdittamassa tilaisuudessa maaliskuussa presidentinvalansa vannonut Sebastian Piñera on puhunut Chilen ”paremmasta ja älykkäämmästä jälleenrakentamisesta”. Retoriikkaa, sanoo moni. Ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen demokraattisesti valittuna oikeistolaisena presidenttinä Piñeralla on kuitenkin paineita lunastaa lupauksensa tehdä asiat paremmin kuin Chileä demokratian ajan hallinnut keskustavasemmistolainen Concertación. Selvää on, että siihen tarvitaan onnistunutta jälleenrakennusta, mihin puolestaan tarvitaan rahaa.

Jälleenrakennuksen rahoitus onkin tällä hetkellä hallituksen keskeisin kysymys. Talouskasvun odotetaan tuovan tarvittavista varoista lähes puolet. Valtion rahoituksen Piñera on esittänyt kerättäväksi pääosin suuryrityksille suunnatuilla väliaikaisilla veronkorotuksilla ja kaivosyhtiöiden rojaltien nostoilla. Tämä on siis nyt Kongressissa intohimoja herättävä teema, kun hallitus samalla haluaa antaa yrityksille pysyviä verohelpotuksia. Jälleenrakennuksen lisäksi päätökset tulevat vaikuttamaan merkittävästi valtion kassatuloihin ja siten valtion rooliin tulevina vuosina.

Vaikka maanjäristyksen tuhon kohteeksi joutui niin teitä, sairaaloita, kouluja, siltoja kuin vankiloitakin, ihmisiä lähimpänä on luonnollisesti oma koti. Asuntosektorille korvamerkittiin valtion noin 110 miljoonan dollarin hätäavusta 75 miljoonaa. Näistä varoista kustannetaan myös 40 000 hätäasumusta, joista viimeisimpienkin pitäisi valmistua keskellä Chilen talvea heinäkuun puoleenväliin mennessä.

Puurakentamiseen suhtaudutaan Chilessä kaksijakoisesti. Maan eteläosissa puurakentaminen oli ennen hyvin yleistä. Alkuperäiskansa mapuchet on perinteisesti rakentanut puusta ja 1800- ja 1900-luvuilla maahan tulleet, erityisesti saksalaiset, siirtolaiset toivat etelään paljon eurooppalaisperäistä puurakentamista. Puurakentaminen kuitenkin väheni ajan myötä. Varsinkin Keski-Chilessä ja pohjoisessa, missä metsiä on vähän, talonrakennukseen valikoituivat muut materiaalit. Pohjois-Chilessä kuriositeettina ovat kuitenkin salpietarilla rikastuneiden Oregonin männystä rakennuttamat puutalot, joiden materiaali laivattiin Pohjois-Amerikasta saakka. Nykyään koko Chilen asuinrakennuksista 10-15 prosenttia rakennetaan arvioiden mukaan puusta.

Toisaalta puu on mielletty paljolti hätäasumusten ja köyhien alueiden materiaaliksi. Kun tulotaso nousee, rakennetaan perinteistä savitiilitaloa – joka yhä mielletään osaksi Chilen kansallismaisemaa – muistuttava tiili- tai betonitalo. Tässä hengessä myös toukokuussa presidentin vuosittaisen linjapuheen pitänyt Piñera puhui vain kivi kiveltä ja tiili tiileltä jälleenrakentamisesta.

Television näyttäessä maaliskuussa katkeamatonta kuvaa lohduttomista tuhoalueista ja siellä varsinkin sortuneista ja haljenneista savitiilitaloista, alkoi monelta suunnalta kuulua perinteiseen savitiilirakentamiseen kohdistuvaa arvostelua, vaatimuksia puurakentamisen lisäämisestä ja asumistason nostamisesta. Tässä yhteydessä Suomen puuarkkitehtuuri ja teknologiaosaaminen mainittiin useammin kuin kerran. Puurakentamisen eduista kuten rakenteiden joustavuudesta ja keveydestä, jotka estävät rakennusten sortumisen ja ihmisten hautautumisen, keskusteltiin vilkkaasti. Puurakentamisen eduista jo vuosia puhuneet arkkitehdit saivat näin tukea, myös suomalaisen Puu kulttuurissa ry:n vuonna 2008 Spirit of Nature -palkinnolla palkitsema José Cruz Ovalle mainittiin.

Pääasiallisiksi ongelmiksi puurakentamiselle mainittiin lähinnä kansainväliset standardit täyttävän puun vähäisyys Chilessä ja puuhun rakennusmateriaalina liittyvät mielikuvat hätäasumuksena tai perheen hyvin alkeellisena kakkosasuntona maaseudulla ja rannikolla. Viimeksi mainittu on kuitenkin muutoksessa. Varakkaat chileläiset rakennuttavat yhä enemmän puusta myös ylellisiä loma-asuntoja. Myös varakkaampien piirien lomailupaikoissa kuten hiihto- ja golfkeskuksissa, country clubeilla sekä luontoturismikohteissa puurakennuksilla annetaan paikalle lämmin, mutta samalla ylellinen silaus.

Voisiko siis tuhoalueiden uusi pysyvä rakennuskanta olla puuta? Chilen asunto- ja kaupunkisuunnitteluministeriöllä (Ministerio de Vivienda y Urbanismo, MINVU) on useita jälleenrakennushankkeita ja kiinnostusta on myös puurakentamisen edistämiseen. Vaikka maanjäristyskestävyys on luonnollisesti yksi tärkeimpiä kriteereitä, myös uudet innovatiiviset ratkaisut lämmityksessä ja energiatehokkuuden lisäämiseksi olisivat tervetulleita. Puurakentamisen kannalta kiinnostavimpia hankkeita ovat tuhoalueille rakennettavat uudet talot. Osassa tsunamituhoalueita on tultu siihen tulokseen, että asuintaloja ei rakenneta enää rantaan. Näin taloja tullaan pystyttämään myös täysin uusille alueille, mikä mahdollisen puurakentamisen lisäksi tarkoittaisi myös infrastruktuurihankkeita.

Uudentyyppisten talojen rakentamiseen liittyy erityyppisiä haasteita kuin perinteisten pystyttämiseen, mutta monet chileläiset, yksityiset ja yritykset, katsovat tämän olevan myös hyvä hetki uudistaa rakennuskulttuuria. Siksi muiden maiden osaaminen ja kokemukset kiinnostavat, mikä on huomattu. Jo huhtikuussa asuntoministeri Matte ilmoitti, että jopa 80 rakennusyritystä 12:sta eri maasta oli esitellyt talomallejaan, niiden joukossa myös elementtipuutaloja.

Jälleenrakennuksessa käytettävä asuntorahoitusjärjestelmä sisältää tekijän, joka saattaa vaikuttaa rakennuskannan heikentymiseen entisestään: Tuhoutuneen talon omistaja saa valtiolta perusavustuksen (ns. voucher), jonka turvin hän etsii markkinoilta uuden asunnon. Voucherin lisäksi hän voi periaatteessa käyttää rahoitukseen omia ja lainavaroja. Köyhimmillä ei tällaisia varoja kuitenkaan ole, joten asumistason kohottaminen jää monella haaveeksi. Jää nähtäväksi, tunnistaako hallitus tämän riskin ”Chilen paremmin jälleenrakentamiselle”.

”La Rojan” paitoihin ommeltiin MM-kisoja varten kuparisäikeitä, jotka kertovat kuparimaa-Chilessä viime vuosina tehdystä kuparin uusia käyttömahdollisuuksia pohtivasta tutkimuksesta. Ilmassa voisi nyt olla merkkejä myös metsämaa-Chilessä heräävästä kiinnostuksesta käyttää puuta paitsi selluloosantuotantoon, myös rakennuskannan muuttamiseen puisemmaksi.

Suvikki Silvennoinen, lähetystösihteeri, 14.6., Suomen suurlähetystö, Santiago de Chile

 ____________________________________________________________

Täällä Tallinna

Aihe, mitä Virossa lehtiä lukiessa tai televisiota seuratessa ei voi ohittaa on euroon siirtyminen. Viro täytti hienosti kaikki Maastrichtin kriteerit ja sai komissiolta ansaitun positiivisen arvion eurokelpoisuudesta. Euron tuloa ei ole vastustettu, päinvastoin oppositio oli sitä että euroon olisi pitänyt liittyä jo aiemmin. Käytännön valmistelut ovat jo täydessä käynnissä. Kadunmiestä askarruttaa, nousevatko hinnat ja minkä suuruisia seteleitä pankkiautomaatista saa 1.1.2011 alkaen.

Samoihin aikoihin eurouutisen kanssa Viro sai kutsun OECD:n jäseneksi. Virolla on nyt täyskäsi: EU, NATO, EMU, OECD. Taustalla on talous- ja turvallisuuspoliittisten asioiden lisäksi pidempi historiallinen linja. Heti kun mahdollista Viro haluaa mukaan kaikkiin kansainvälisiin järjestelmiin. Syynä tähän saattaa olla Viron vaikeat historian kokemukset. Virolaiset ovat myös tietoisesti pyrkineet tekemään eroa naapureihinsa ja pelänneet, että ulkomailla Viro niputetaan yhteen Latvian ja Liettuan kanssa. Nyt Virosta tulee ensimmäinen Baltian maa, jossa otetaan euro käyttöön ja joka on OECD:n jäsen.

Mullista masun kautta taas nousuun

Viron kielessä käytettään sanaa ´mull´, kupla kuvaamaan 2000-luvun puolivälin kiihkeää nousukautta ja sanaa ´masu´, talouslama kuvaamaan talouskriisiä.Täällä monilta kesti aikansa tajuta, että kupla on todella puhjennut ja mennään miinukselle. Masuaikaan sitten sopeuduttiin ja nyt nähdään jo merkkejä laman taittumisesta ja loppuvuodeksi odotellaan talouskasvua.

Pohjoismaisesta näkövinkkelistä virolainen finanssipolitiikka saattaa vaikuttaa erikoiselta. Hyvinvointivaltioissa kun on totuttu tasaiseen kehitykseen ja talouden nousuja ja laskuja on pyritty tasaamaan. Virossa on toisin. Nousukaudella ei tehty mitään talouden ylikuumentumisen hillitsemiseksi. Laskusuhdanteen aikana ei elvytetä eikä oteta lainaa vaan leikataan ja taas leikataan. Tällä tavoin sekä lasku- että noususuhdanteet jyrkkenevät. Virolaiset uskovat, että nyt kovan laskun jälkeen, noususta tulee myös nopea. Täytyy muistaa sekin, että seuraavan nousukauden alkaessa Viron valtio on lähes velaton.

Maastrichtin kriteerit täyttyivät hienosti mutta tavallisen kansalaisen ja kuntien talous on usein kuralla. Työttömyys on kovaa, eri tilastointimenetelmiä käyttäen 13–19%. Ansiosidonnaista työttömyystukea voi saada maksimissaan vuoden, sen jälkeen työttömyystuki tai toimeentulotuki on 64€ kuukaudessa.

Palkkoja on leikattu niin virkamiehiltä kuin yksityissektorillakin, keskikuukausipalkka on tämän vuoden alkupuolella 760€. Tällä hetkellä 50 % virolaisista kertoo elävänsä kädestä-suuhun, 10 % elää säästöillään ja muutama prosentti elää velaksi parempia aikoja odotellen. Harvoilla jää rahaa säästöön.

Usein ulkomailla ihmetellään, miten virolaiset pysyvät niin rauhallisena vaikka talouskriisi on kouraissut todella kovasti, miksei Virossa synny protesteja ja mellakoita kuten Kreikassa ja lähinaapurissa Latviassa? Tavallinen vastaus on, että on niitä huonompiakin aikoja nähty ja aina selvitty. Ehkä virolaisten takaraivossa on säilynyt joukko käytännön selviytymiskonsteja, joita hyvinvointivaltioiden asukkaat eivät enää muista. Tästä kertoo Postimees-lehden tieto, että 67 % virolaisista kasvattaa omaan käyttöönsä perunaa, vihanneksia tms. Tavallinen tarina on myös, että työttömäksi jäänyt tallinnalainen, jolla asuntolainat painavat päälle, muuttaa mummon luo maalle ja vuokraa asuntonsa pois.

Tallinnan erikoinen myyntivero

Tallinnassa tuli voimaan 1.6. alkaen voimaan yhden prosentin suuruinen myynti- ja venevero, joka peritään Tallinnassa myytävistä tuotteista ja palveluista. Siitä on kuitenkin vapautettu paljon tuotteitta: maito, lääkkeet, lastenruoka, kunnallispalvelut, leipomotuotteet. Myyntivero on jo voimassa, mutta avoimia kysymyksiä on paljon, miten myyntivero merkitään? maksaako sen ostaja vai myyjä? Entä miten sitä sovelletaan liisaukseen tai sähköiseen kaupankäyntiin?

Viron perustuslaki antaa mahdollisuuden kunnallisiin myyntiveroihin. Samanlainen vero on ollut käytössä kahdessa pikkukunnassa jo vuosia ja sillä on pyritty paikkaamaan kuntataloutta. Mutta kun Tallinna ottaa sen käyttöön, arvioidaan sillä olevan hintoja nostava vaikutus koko maassa. Päivää.ennen myyntiveron voimaanastumista hallituspuolueet ilmoittivat, että ne antavat lakiesityksen, joka poistaa mahdollisuuden kunnallisiin myyntiveroihin ensi vuoden alusta. Näin Tallinnan myyntiveron historia uhkaa jäädä puolen vuoden mittaiseksi. Tällainen poukkoilu saattaa ulkopuoliselta tuntua kummalliselta mutta taustalla on Tallinnan kaupungin ja Viron hallituksen välinen kissanhännänveto. Hallituspuolueet hallitsevat maata Toompealta käsin mutta alakaupungissa Tallinnan kaupunginhallituksessa on vallassa maan oppositiopuolueet. Mitä tahansa jompikumpi voimakeskittymä tekee, toinen yrittää heti torpedoida sen.

Hannu Arhinmäki, raportoiva avustaja, 8.6., Suomen suurlähetystö, Tallinna

______________________________________________________________

Täällä Caracas

Maissijauhoja etsivä voi kauppareissullaan pettyä, jos on haaveillut nauttivansa aamupalaksi venezuelalaista kansallisherkkua arepaa, paistettua maissileipää. Caracasin varakkaimmassa kaupunginosassa sijaitsevan marketin kauppias myy maissijauhoa tarvitsevalle ei-oota todeten puutteen syyksi valtion tuotanto-ongelmat. Yksityinen maissintuotanto on vain noin puolet kokonaistuotannosta.

Ostoslistan tuotteiden löytäminen supermarketista voi Venezuelassa olla välillä hidasta salapoliisityötä. Aikaa tosin vie myös itse maksaminen – kassalla kysytään heti ensimmäiseksi asiakkaan henkilötunnus, nimi, osoite ja puhelinnumero ja vasta tämän jälkeen ostokset lyödään kassaan. Elintarvikkeiden löytämisessä lähipiirin apu on tärkeää. Tuttavaa pyydetään tarkistamaan omasta lähikaupastaan naudanlihatilanne, työkaveria tuomaan margariinia, jos sitä sattuu omilla kotikulmillaan näkemään, ja Suomen-käynnillä matkalaukkuun sujautetaan muutama sokeri- ja kahvipaketti.

Mikä sitten on peruselintarvikkeiden ajoittaisen niukkuuden taustalla? Syyksi maissijauhon pulaan kauppias nimeää valtion tuottajille maksamat riittämättömät kattohinnat. Valtion hintasäännöstelemien peruselintarvikkeiden tuottajille tuleva myyntitulo onkin monesti riittämätön, mikä on johtanut tuottajille kestämättömään tilanteeseen, kansallisen elintarviketuotannon laskuun ja inflaatioon. Presidentti Hugo Chávezin tavoittelema elintarvikeomavaraisuus on kaukana todellisuudesta. Kymmenen vuotta ”bolivaarisen vallankumouksen” käynnistämisen jälkeen tässä keskituloisessa maassa kulutetuista elintarvikkeista 80 % on tuontitavaraa.

Venezuelan talouspolitiikka ja -järjestelmä on kaiken kaikkiaan haastava määriteltävä kenelle tahansa. Se perustuu valtiojohtoiseen “21. vuosisadan sosialismiin”, vahvaan öljyriippuvuuteen ja kiinteisiin valuuttakursseihin. Joka tapauksessa hyvin valtiovetoinen Venezuelan talous on – arvioiden mukaan valtion osuus kaikesta taloudellisesta toiminnasta on yli puolet. Valtion keskeisestä roolista ja erikoisesta talouspolitiikasta esimerkkinä on se, että valtion öljy-yhtiö PDVSA on valjastettu tuottamaan esimerkiksi maitotuotteita ja mehuja.

Venezuelassa aloitettiin v. 2003 valuuttasäännöstely, joka on merkinnyt kaiken viralliseen kiinteään kurssiin tapahtuvan valuutanvaihdon alistamista valtion antaman budjetin ja prioriteettien mukaan toimivalle valuuttavirasto CADIVI:lle. Järjestelmän hitauden ja toimimattomuuden vuoksi merkittävä osa Venezuelan kaikesta tuonnista, myös mittavasta elintarviketuonnista, on kuitenkin maksettu ns. vapaan kurssin kalliimmalla valuutalla. Tammikuussa 2010 julkistettu kaksi kiinteää valuuttakurssia määritellyt devalvaatio (elintarviketuonnin osalta 17,3%) ja tästä seurannut ns. vapaan valuuttakurssin nousu ovat entisestään nostaneet myös elintarvikkeiden hintoja. Elintarvikkeiden inflaatio oli v. 2010 ensimmäisen kolmanneksen aikana 17,8 %. Tuontisektorin tilanne kiristyi jo tätä ennen vuoden 2008 lopulla alkaneen öljynhinnan laskun ja valuuttabudjetin pienentymisen jälkeen.

Toukokuussa 2010 pakkaa sekoitettiin jälleen, kun voimaan tuli valuutanvaihtoa säätelevän lain muutos, joka teki ns. vapaan kurssin käytön rangaistavaksi. Lainmuutos luo kolmannen, tähän mennessä edullisimman virallisen ”keskuspankin” valuuttakurssin, jonka käytöstä pelätään kuitenkin tulevan byrokraattista ja mielivaltaista. Uudistuksen ennustetaan lisäävän pulaa tuontitavaroista, myös elintarvikkeista, ja vauhdittavan inflaatiota. Rangaistavuudesta huolimatta tavaroita tullaan kuitenkin varmasti edelleen tuomaan ns. vapaalla kurssilla. Caracas oli v. 2009 Mercer-tutkimuskeskuksen mukaan Latinalaisen Amerikan kallein kaupunki ja maailman mittakaavassa sijalla 15. Kuluvana vuonna Maailmanpankki ennustaa Venezuelan olevan maailman korkeimman inflaation maa (29,7 %).

Taloustilanteen kestämättömyys tiedostetaan kansalaisten keskuudessa yleisesti, eikä tulevaisuuteen suhtauduta kovin optimistisesti. “Estamos mal y vamos peor”, huonosti menee ja tulevaisuudessa vielä huonommin. Samanaikaisesti Caracasin kuhisevat kauppakeskukset ovat täynnä ja kaikki näyttää päällisin puolin jatkuvan kuten ennenkin. Korkea hintataso on piikki kuluttajien lihassa, mutta ei estä kulutuspyörän pyörimistä sille kansanosalle, jolla on varaa - niin kauan, kun kaupoissa on tavaraa. Hintasäännöstellyn maissijauhon, laukkaavan inflaation, kalliiden tuontitavaroiden ja neljän valuuttakurssin maassa ristiriitoja riittää.

Hannele Halmeranta, 24.5., projektiavustaja, Suomen suurlähetystö, Caracas. 

______________________________________________________________

Täällä Chisinau

Tarina kertoo itäisen Euroopan maiden mahdollisuuksiin perehtyneestä markkinatutkimuksesta, jossa tuloksia esiteltiin yleisölle kartalta erotellen maat eri asioita symbolisoivin värein. Yleisöstä erästä ihmetytti suurehko tyhjäksi jäänyt alue Romanian ja Ukrainan välillä; tästä järvestä hän kun ei muistanut kuulleensa koulun maantiedon tunneilla. "Järvi" oli kuitenkin Moldovan tasavalta, piskuinen alle neljän miljoonan ihmisen valtio EU:n rajalla, Euroopan köyhin maa.

Vaikka kertomus lähinnä naureskelee Moldovan tuntemattomuudelle, on aivan perusteltua ihmetellä, miksi Moldova oli jätetty bisnestutkimuksen ulkopuolelle. Moldova nimittäin nyt haluaisi esiintyä rahantekomahdollisuuksien tämän hetken mekkana.

Sitä on monen hiukan vaikea uskoa, kun Moldovasta ei Suomessa juuri koskaan kuule mitään, ja vielä harvemmin mitään positiivista. Maata on käsitelty esimerkiksi ykkössanomalehtemme ulkomaan sivuilla viime vuonna vain noin tusinassa artikkelissa ja valtaosassa näistä on kerrottu maan poliitiittisista levottomuuksista. Saattaisinpa myös lyödä vetoa, että näistä artikkeleista eniten lukijoita keräsi maan takapajuisuudelle irvaileva hupailujuttu, jossa Moldovan armeijan kerrottiin taistelevan sikainfluessatartuntoja vastaan antamalla varusmiehille ylimääräinen valkosipuliannos.

Mitä myönteistä Moldovasta sitten olisi voinut kertoa? Vaikka sen, että viime syksystä asti vallassa ollut uusi hallitus, Alliance for European Integration, on tehnyt hartiavoimin töitä luotsatakseen maan lännen kumppaniksi, Euroopan yhteyteen sen arvoja ja tapoja kunnioittaen. Hallitus on aloittanut säästöohjelman ja alkanut kitkeä korruptiota ja byrokratiaa. Virkamiehistö on laitettu vaihtoon ja oikeusjärjestelmä remonttiin. Maahan investointeja tekeville yhtiöille on luvattu verottomia talousalueita, ja näköpiirissä on myös useiden valtioyritysten yksityistäminen - näillekin toivotetaan tervetulleiksi myös ulkomaiset ostajat. EU:n kanssa välit ovat lämmenneet vauhdilla, assosiaatiosopimusneuvottelut on aloitettu ja maa puhuu jo viisumivapaudesta sekä laajasta vapaakauppasopimuksesta.

Siinä olivat siis hyvät uutiset, mutta valitettavasti on kerrottava myös huonoja: Vaikka maa on saanut IMF:ltä suuren lainan ja länsimaat ovat palkinneet uuden hallituksen toimet runsailla apulupauksilla, maan talous on yhä kuralla, inflaatio on karkaamassa käsistä ja hallitus painii maksuvaikeuksien kanssa. Poliittinen tilanne ei myöskään ole selkiytymässä: eduskunta ei ole onnistunut valitsemaan maalle presidenttiä ja laki vaatii sen takia ennenaikaiset parlamenttivaalit. Hallitseva Allianssi ei kuitenkaan ole ollut vielä erityisen halukas järjestämään uusia vaaleja, koska vaalien huono puoli on tottakai se, että ne voi myös hävitä. Allianssin puolueet pelkäävät, että äänestäjät saattaisivat rangaista heitä, koska hinnat ovat nousseet ja tuntuvasti.

Näyttää kuitenkin siltä, ettei Moldovassa pystytä välttämään ennenaikaisia vaaleja, vaan hallitus joutuu pistämään mandaattinsa koetukselle vielä tänä syksynä tai ensi keväänä - siis ennen tai jälkeen talvipakkasten, joiden myötä ihmisten lämmityskulut ovat katossa ja siihen syyllisten etsintä on kiihkeimmillään.

Mitä tällaisellä maalla sitten voisi olla tarjottavana ulkomaisille yrityksille? Jos unohdetaan poliittiset epävarmuustekijät ja katsotaan tilannetta pidemmällä aikavälillä, on selvää, että Moldovassa on potentiaalia. Yhteistyömahdollisuuksia voisi löytää esimerkiksi vaatetusalalta - tekstiiliteollisuuteen on Moldovassa perinteitä ja nämä tuotteet ovatkin Moldovan vientiartikkeli Suomeen tällä hetkellä. Rakennusyrityksille on taatusti tarjolla mahdollisuuksia, sillä esimerkiksi maan tieverkosto on täysin raunioina, mutta ulkomaista infranparannusrahaa on luvassa rutkasti - suomalaisista yrityksistä Lemminkäinen Oy onkin jo paikalla kärkkymässä projekteja. Työn siirtäminen Moldovaan pitäisi myös olla huokuttelevaa: vielä ainakin toistaiseksi verovapaan yhtiötoiminnan ohella tarjolla on halpaa työvoimaa - palkat ovat tehtaissa sivukuluineen noin 250-300 euroa kuussa. Maahantuonnista kiinnostuneille kerrottakoon, että moldovalaiset viinit ja brandyt ovat huippuluokkaa niin maultaan kuin hinta-laatu-suhteellaan.

Lyhyellä aikavälillä Moldova näyttäytyy kuitenkin epävarmana paikkana. Uudet vaalit tuottavat todennäköisesti uuden koalitiohallituksen, mutta on täysin mahdollista, että sen kantavana voimana ovatkin kommunistit, jotka ovat yksin pitäneet valtaa myös edelliset kaksi vaalikautta. On vaikea sanoa, kuinka merkittävästi uusi kommunistihallinto muuttaisi maan suuntaa. Arvioimisen tekee vaikeaksi se, että Moldovan kommunisteissa ei ole muuta jälkeä kommunismista kuin nimi. Vain aika näyttää Moldovan tulevaisuuden, mutta selvää on, että niille yrityksille, jotka sietävät riskejä, Moldovassa olisi nyt tarjolla mahdollisuuksia.

Vesa Kotilainen, ohjelmakoordinaattori, 17.5., Suomen suurlähetystö Bukarest

_______________________________________________________________

Täällä Lissabon (joka ei halua olla seuraava Ateena)

Portugalilaisen kansallisidentiteetti muodostuu Salazaarin diktatuurin ajoilta peräisin olevan sanonnan mukaan kolmesta F:stä. Kaihomielinen fado-musiikki kuvastaa perinteitä ja arvoja, Neitsyt Maria-näyistä kuulu pyhiinvaelluskohde Fátima uskonnollisuutta ja futebol, kaikkivaltias jalkapallo, tarjoaa viihdettä ja aina ajankohtaisen keskusteluaiheen. Talouskriisin myötä huomion vievät nyt kuitenkin Portugalin kolme D:tä, défice, desemprego ja dívida, eli alijäämä, työttömyys ja velka.

Pääministeri Sócratesin hallitus on viime kuukausien aikana käyttänyt paljon energiaa vakuuttaakseen hermoilevat markkinat siitä, että Portugali ei ole seuraava Kreikka. Portugalin rinnastaminen Kreikkaan ei ole reilua, koska maiden taloudelliset realiteetit ovat hyvin erilaiset. Portugalin velkaongelma on selvästi Kreikkaa pienempi ja maalla on aiempaa näyttöä ylisuuren budjettialijäämän menestyksekkäästä supistamisesta.

Markkinat seuraavat kuitenkin omaa logiikkaansa eikä reilu meininki välttämättä kuulu niiden perusarvoihin. Mitä enemmän hallitus selittelee, sen epäluuloisemmin markkinat reagoivat. Niinpä kansainväliseen huomioon tottumattomat portugalilaiset ovat saaneet havaita joutuneensa Kreikan vanavedessä markkinoiden silmätikun asemaan ja niiden arvaamattoman raivon kohteeksi. Tunnetut ekonomistit kuten Simon Johnson ja Joseph Stiglitz ovat jopa varoitelleet Portugalin mahdollisesta vararikosta. Seurauksena on ollut Portugalin luottokelpoisuusluokituksen romahtaminen, valtion velkapapereiden riskipreemioiden hypähdys ja kylmää kyytiä Lissabonin pörssissä. Hallitus on vakaus- ja kasvuohjelmassaan luvannut korjata budjettialijäämän siedettävälle tasolle vuoteen 2013 mennessä, mutta tämä ei ole riittänyt vakuuttamaan markkinoita. Lisätoimia tullaan tarvitsemaan.

Portugali on ekonomistipiireissä 90-luvulla keksityn PIGS-maaryhmän alkuperäisjäsen. Tähän vähemmän mairittelevaan ”kultaposskerhoon” kuuluvat myös Kreikka, Italia ja Espanja, sekä hiljattain liitännäisjäseniksi hyväksytyt Irlanti, Islanti ja Iso-Britannia. Yhteistä kerhon jäsenillä on ylisuureen julkiseen tai ulkomaiseen velkaan, budjettialijäämään tai vaihtotaseen vajeeseen liittyvät ongelmat. Portugalin osalta ongelma liittyy kaikkiin näistä, mutta julkinen velka on itse asiassa vähemmän hälyttävä kuin yksityinen. Portugali elää jatkuvasti yli varojensa, kuluttaa enemmän kuin tienaa. Nopeasti kasvavassa, investoivassa ja dynaamisessa taloudessa tämä ei ehkä olisi ongelma, mutta Portugalin realiteetit ovat toisenlaiset. Aiheellisena huolena on, että joissain vaiheessa paisuva velka alkaa vakavasti nakertaa kulutuksen ja tulevan kasvun edellytyksiä. Varsinkin kun Portugalin kasvu on kaikista EU-koheesiotuista huolimatta ollut unionin heikointa tällä vuosituhannella. Portugalilaiset puhuvat itse menetetystä vuosikymmenestä.

Ongelmien taustalla on Portugalin heikko kilpailukyky, johon puolestaan vaikuttavat monet tekijät alkaen työmarkkinoiden jäykkyyksistä ja alhaisesta tuottavuudesta. Rakenteellisia uudistuksia on käynnistetty, mutta niiden eteneminen on vaivalloista ja haasteet suuret. Julkista sektoria tulisi tehostaa ja pienentää, byrokratiaa ja kansalaisten pompottelua karsia, raskasta oikeusjärjestelmää muuttaa perinpohjaisesti, koululaitosta nykyaikaistaa, terveydenhuoltoa rationalisoida jne. Lista on pitkä. Ja muutos kohtaa aina vastarintaa. Jo pelkästään opettajien arviointijärjestelmästä on tapeltu jo useampi vuosi ja kaduilla marssittu ahkerasti. Tänä keväänä on tehtailtu lakkoja ennätystahtiin, mutta kreikkalaistyyliseen riehumiseen portugalilaiset eivät silti herkästi lähde.

Lissabonin katukuvassa talouskriisiä on silti vaikea huomata. Ehkä siksi että taloudelliset laskusuhdanteet eivät ole Portugalille mitään uutta. Menossa on jo kolmas lama kymmenen vuoden sisällä. Talous ei myöskään ehtinyt ylikuumeta välissä, joten laskukin oli pehmeämpi kuin esimerkiksi naapurimaa Espanjassa. Työttömyys on noussut selvästi, mutta oli varsin korkea jo ennen lamaakin. Ränsistyneet julkisivut ja kuoppaiset kadut ovat olennaisesti kuuluneet Lissabonin kaupungin charmiin niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kuten hulppeat luksustalot ja kaikkia mahdollisia liikennesääntöjä rikkovat öky-audit ja –bemaritkin. Rikkaita kriisi ei kosketa, keskiluokka kiristää vyötään ja köyhille elämä on suhdanteista riippumatta jokapäiväistä taistelua toimeentulosta.

Tilastojen mukaan Portugalin BKT/capita on jämähtänyt noin 75 prosenttiin EU:n keskiarvosta. Tilastot eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Olen useasti miettinyt, millä konsteilla Jorge ja Maria pystyvät rahoittamaan suomalaisissa hinnoissa liikkuvat autonsa, asuntonsa ja Brasilian lomamatkansa kun portugalilainen minimipalkka on 450 euroa ja keskipalkka vain runsaat 800 euroa. Vaikka pienestä palkasta jollain ihmeellä onnistuisi laittamaan rahaa sivuun BES-pankin Cristiano Ronaldo-säästötilille houkuttelevalla 2,75 prosentin vuosikorolla, yhtälö tuntuu mahdottomalta.

Jos tyhjentävää vastausta ylipäätään on olemassa, se saattaa löytyä epätasaisen tulonjaon, laajan harmaan talouden ja huolettoman velkakulttuurin yhdistelmästä. Portugalissa on gini-kertoimella mitattuna EU-alueen toiseksi suurimmat tuloerot Latvian jälkeen. Varakkaita on viralliseen tulotasoon nähden yllättävän paljon ja rahalla saa. Turhia veroja kierretään investoinneilla off shore-paratiiseihin. Ja mikäli omat varat eivät riitä, jatketaan elämää pankin avokätisesti myöntämillä kulutusluotoilla. Oma parturini jaksaa joka käynnilläni kertoa minulle portugalilaista taloudenpitoa valottavia hämmästyttäviä esimerkkejä omasta tuttavapiiristään, halusinpa kuulla tai en. Voi vain ihmetellä kuinka kauan moinen meno voi jatkua. Monille pelastuksen tarjoaa kuititon bisnes, eli portugaliksi salonkikelpoisesti ilmaistuna ”rinnakkaistalous” (economia paralela). Varovaistenkin arvioiden mukaan harmaa talous vastaa 20-25 prosenttia maan virallisesta BKT:stä.

Portugali kaipaisi kipeästi menestystarinoita ja uutta uskoa tulevaisuuteen. Teknologiamyönteinen ja uudistusmielinen hallitus yrittää tarjota ratkaisuksi uusiutuvia energiamuotoja. Portugali pyrkii EU:n eturintamaan investoimalla runsaasti vesivoiman lisärakentamiseen, aurinko- ja tuulivoiman hyödyntämiseen sekä uusiin kokeiluihin kuten aaltovoimaan. Sähköautojen markkinoille tuomisessa halutaan edetä ripeästi. Renault-Nissan rakentaa maan kattavan sähköautojen latausverkoston ensi vuonna ja Portugalin runsaita litium-varoja hyödyntävän akkutehtaan vuonna 2012. Koulujen tietotekniseen vallankumoukseen panostetaan paljon ja julkisia palveluja sähköistetään kansalaisten arjen helpottamiseksi. Ehkä näissä panostuksissa piilee paremman tulevaisuuden siemen. Ne voivat myös tarjota uusia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille perinteisten alojen rinnalle.

Onneksi Portugalilla on myös ne kolme F:ää, jotka tuovat kaivattua vastapainoa ankeille talousnäkymille. Marizan kaltaisten tähtien myötä fado on saavuttanut suosiota maailmalla ja on jopa ehdolla Unescon henkisen kulttuurin maailmanperintölistalle. Vuoden merkittävin tapahtuma Portugalissa on paavin vierailu toukokuussa, johon tietysti kuuluu myös käynti Fátimassa. Tämän jälkeen alkavatkin jalkapallon MM-kisat, jossa portugalilaisten odotukset ovat jälleen korkealla. Ikävät D-asiat saavat ainakin hetkeksi väistyä taka-alalle.

Christian Lindholm, lähetystöneuvos, 10.5., Suomen suurlähetystö, Lissabon

_______________________________________________________________

Täällä Dar es Salaam – Itä-Afrikan markkinat murroksessa

Dar es Salaamin katukuvaa virkistävät toinen toistaan suuremmat rakennusprojektit. Tansanialaisten huoli kehitysavun hiipumisesta talouskriisin seurauksena ei juuri ole hillinnyt julkisia investointeja. Myös yksityisen sektorin investoinnit piristävät talouskasvua. Silmiin pistävästi urakoitsijat ovat usein kiinalaisia yrittäjiä.

Itä-Afrikan taloudellinen kehitys ei ole jäänyt huomaamatta kasvavilta Aasian talouksilta. Intian ja Tansanian kauppasuhteilla on pitkä historia, ja intialaistaustaiset kauppiassuvut ovat vahvasti mukana maan kehittämisessä. Tämä on piristänyt myös Dar es Salaamin katukuvaa sekä ravintolapalveluiden kirjoa. Viime vuosina idän jättiläinen on niin ikään saanut jalansijan Tansanian markkinoista. Tansanian luonnonvarat ovat merkittäviä, mutta Dar es Salaam on myös portti Sambiaan, Kongon demokraattiseen tasavaltaan sekä Itä-Afrikan yhteisön (East African Community, EAC) alueelle. Kiinan kasvu Tansanian kauppakumppanina on ripeää, ja vauhti tuskin hiljenee lähivuosina. Nähtäväksi jää kumpi kahdesta talousmahdista nousee hallitsevaan asemaan näillä markkinoilla.

Kilpailu Itä-Afrikan markkinoista on kuitenkin vielä kesken. Eurooppa on edelleen tärkeämpi kauppakumppani kun Intia ja Kiina yhdessä. Tämä jää helposti huomaamatta kansallisia tilastoja selaillessa. Kilpailuasetelma on kuitenkin muuttunut ratkaisevasti. Osaltaan kehitykseen vaikuttaa myös Itä-Afrikan taloudellisen integraation eteneminen, joka luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja lisää kilpailua. Ruandan, Burundin, Kenian, Tansanian ja Ugandan muodostaman yhteismarkkina-alueen perustaminen luo parhaimmillaan mahdollisuuksia sekä itäafrikkalaisille yrittäjille että kansainväliselle liiketoiminnalle. Itä-Afrikan yhteisön alueella on nyt noin 130 miljoonaa asukasta ja muutaman vuoden kuluttua paljon enemmän.

Voimakas väestönkasvu ja muuttoliike kaupunkeihin edellyttävät merkittäviä investointeja infrastruktuurin kehittämiseen. Onneksi talouskasvu on ollut viime vuodet verrattain suotuisa. Vaikka Tansanian talouskasvu oli vuonna 2009 vain noin 5,5 %, kasvutrendin odotetaan palaavan 6 – 7 % tasolle tämän vuoden kuluessa. Talousnäkymät ovat verrattain optimistisia, joten hallituksen investointisuunnitelmat ovat samansuuntaisia.

Tansaniaa kutsutaan kehitysmaaksi. Suomeksi tämä tarkoittanee sitä, että kehitettävää on paljon ja rahaa aivan liian vähän. Esimerkiksi energiantuotanto pitäisi kaksinkertaistaa vuoteen 2015 mennessä. Energiatehokkuudesta ei toki ole tietoakaan, ja ennusteet ilmastonmuutoksen vaikutuksista vesivoimaloiden käyttöasteeseen ovat huolestuttavia. Käytännössä kaikki perusinfrastruktuuri A:sta Ö:hön kaipaa lisäinvestointeja. Lisäksi tarvitaan luotettavaa insinööriosaamista. Tansaniassa on 40 miljoonaa asukasta ja 8 000 insinööriä tai alemman asteen koulutuksen saanutta tekniikan ammattilaista. Ei ole siis ihme, että tansanialaiset ovat kiitollisia kiinalaisen insinööriarmeijan rantautumisesta maahansa erilaisten infrastruktuuriprojektien myötä. Kiinalaiset tulevat ja menevät, ja yleensä jättävät jälkeensä jotakin konkreettista. Toivottavasti työllä on myös laatutakuu.

Suomalaiset ovat kehitysyhteistyöohjelmien puitteissa tehneet vuosien varrella paljon hyvää insinöörityötä. Osa toiminnasta on jatkunut kaupallisen yhteistyön muodossa vielä vuosia kehitysrahoituksen päätyttyä. Suomalaisilla yrityksillä ja osaamisella on edelleen erittäin hyvä maine Tansaniassa. Epäilemättä tällä osaamisella on edelleen vielä paljon käyttöä maan kehitysongelmien ratkaisemiseksi. Suomen Dar es Salaamin suurlähetystössä olemme ilahtuneet kotimaassa virinneestä kiinnostuksesta Afrikkaa kohtaan kauppakumppanina. Itä-Afrikan kehitystavoitteita tuskin saavutetaan yksinomaan kehitysavulla. Aito liikekumppanuus, jossa molemmat puolet ovat voittajia, on kestävän kehityksen moottori.

Vaikka Tansania on verrattain tuntematon monille suomalaisille, Suomi on yllättävänkin tuttu monelle päättävään asemaan nousseelle tansanialaiselle. Moni muistelee lämpimästi vuosikymmeniä jatkunutta yhteistyötämme, suomalaista tietotaitoa ja teknistä asiantuntemusta. Vastataksemme kasvavaan kysyntään, Tansanian kauppakamari yhteistyössä Suomen suurlähetystön kanssa järjestää lokakuussa 2010 suomalaisille ja tansanialaisille yrittäjille tilaisuuden tutustua Tansanian liiketoimintamahdollisuuksiin ja ajankohtaisiin haasteisiin. Ennen kaikkea haluamme järjestää tämän tilaisuuden niille ennakkoluulottomille yrittäjille, jotka jo vuosia ovat tehneet kannattavaa liiketoimintaa Afrikassa, sekä yrittäjille, jotka ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan. Lisätietoja tilaisuudesta saa allekirjoittaneelta (tomi.sarkioja@formin.fi).

Tomi Särkioja,erityisasiantuntija, 3.5., Suomen suurlähetystö, Dar es Salaam

__________________________________________________________

Täällä Riad - Naismystiikkaa

Kovaa keskustelua saudilehdistössä aiheutti jokin aika sitten uutinen, jonka mukaan saudinaisia työskentelisi kotiapulaisina naapurimaassa Qatarissa. Uutista oltiin kieltämässä milloin Saudi-Arabian, milloin Qatarin hallituksen toimesta, sillä täkäläisen perinteisen ajattelutavan mukaan tällaisia ”alempiarvoisia” tehtäviä kuten palvelutyötä voi tehdä vain tarkoitusta varten tuotettu ulkomaalainen vierastyövoima ja täkäläisen naisen ensisijaisena tehtävänä on perinteisesti ollut keskittyä huolehtimaan vain omasta kodistaan, aviomiehestään ja omista lapsistaan.

Eräs qatarilainen psykologi kirjoitti asiasta kuvaavasti “The Peninsula” sanomalehdessä: ”It breaks my heart to know that Saudi women are venturing out to get involved in such pursuit”. Myöhemmin tätä asiaa koskevassa saudi-sanomalehden artikkelissa kuitenkin ihmeteltiin suorasukaisesti miten eurooppalaiset naiset voivat työskennellä kotiapulaisena, mutta saudinaisille työ on sopimatonta ja liian alhaista. Asenteet näyttäisivätkin viimeaikoina olevan jonkin verran muuttumassa ja aivan viimeisten lehtitietojen mukaan jopa ensimmäiset 30 saudikotiapulaista on koulutettu ja aloittanut työskentelynsä - tosin työoloja koskevin erikoisehdoin.

Vastaavasti myös esimerkiksi sairaaloiden hoitohenkilöstöstä valtaosa on vierastyövoimaa samoista syistä. Tällaisten perinteisten asenteiden johdosta seuraava korkea työttömyysaste monine siitä seuraavine ikävine lieveilmiöineen on kuitenkin nykyisin yleisesti myönnetty suureksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi ja sen vuoksi ns. ”saudisaation” eli saudikansalaisten lakisääteisten työllistämisvaatimusten johdosta (määräprosentti yritysten työvoimasta oltava saudeja) myös esimerkiksi saudinaisia on pyritty kouluttamaan ja rekrytoimaan myös hoitotehtäviin yhä enemmän. Tuoreen lehtiartikkelin mukaan kuitenkin puolet saudinaishoitajista lopettaa työskentelynsä sairaanhoitajina, koska ”heillä itsellään on ollut väärinkäsitystä siitä mitä työ sisältää”, mutta erityisesti siksi, että hoitotyötä edelleen pidetään sosiaalisesti hävettävänä työnä jota muu perhe ja suku eivät halua tukea.

Koulutetut mutta työttömät saudinaiset

Saudi-Arabia on panostanut viime vuosina kovasti koulutukseen. Valtion budjetissa opetussektorin osuus on peräti 26 prosenttia. Yliopistojen opiskelijoista tyttöjen osuus on noin 60 prosenttia, mutta ongelmana on, että yliopistotutkinnon suorittaneiden naisten työttömyysaste on peräti 78,3 prosenttia. Työllisyyden lisäämiseksi onkin myös naisille viimeaikoina aktiivisesti pyritty avaamaan uusia työskentelymahdollisuuksia, mutta käytännössä heille on löytynyt työtä mm. vastaanottoapulaisina, räätäleinä, ravintoterapeutteina, hallintovirkailijoina, valokuvaajina, kauneudenhoitoalalla, catering-tehtävissä sekä jopa teollisuustyöntekijöinä, joka ei läheskään vastaa heidän korkeaa koulutusastettaan.

Juuri ilmestyneen selvityksen mukaan Saudi-Arabian työvoimasta edelleenkin vain 14,4 % on naisia (1992 5,4 %). Noin 95 % työssä käyvistä naisista työskentelee julkisella sektorilla ja näistä 85 % opetusektorilla, 6 % terveyssektorilla sekä loput muualla valtionhallinnossa. Yksityissektorilla työskentelevien naisten osuus on hyvin pieni, vain viisi prosenttia.

Liikuntaa ja ulkoilua valtavissa ostoskeskuksissa

Naisten liikkuminen yleisillä alueilla yksin ilman ”saattajaa” on Saudi-Arabiassa kiellettyä segregaation (naisten ja miesten erillään pitäminen uskonnon johdosta) johdosta. Liikuntaa ja ”ulkoilua” naiset voivatkin harrastaa lähinnä vain shoppailemalla moderneissa ja valtavan suurissa ostoskeskuksissa, mikä erityisesti kesäaikaan on myös käytännöllistä kun lämpötila voi Riadissa nousta yli 50 asteen varjossakin ja auringossa vielä paljon kuumemmaksi.

Naisten ja tyttöjen liikunta- ja urheiluharrastukset ovat myös näihin aikoihin saakka olleet kiellettyjä kouluissa ja julkisissa tiloissa ja vasta aivan äskettäin annettiin säädös, jonka mukaan kaikkiin kouluihin on rakennettava liikuntasalit. Muutamat viimeaikoina perustetut naisten kuntosalit on kuitenkin lakkautettu, ”koska niillä ei ole ollut virallista toimilupaa” ja niiden omistajia on kehotettu hakemaan virallista lupaa. Tällaisia lupia ei ole kuitenkaan saatu vaan luvat ovat jääneet epämääräisesti roikkumaan valtionhallintoon.

Naiset kyllä mieluusti harrastavat liikuntaa ostoskeskuksissa, jotka ovat täynnä naisten, miesten ja lasten muotivaatteita Suomeen nähden halvoin hinnoin ja vähän väliä toistuvine 50 %-70 %:n alennusmyynteineen. Ostamista hankaloittaa kuitenkin se, että liikkeissä ei saa olla vaatteiden sovituskoppeja. Esimerkiksi pusero täytyy ensin maksaa, jonka jälkeen sitä voi käydä sovittamassa ostoskeskuksen vessassa tai parhaassa tapauksessa sinne rakennetuissa sovituskopeissa. Mikäli puserosi on sopimaton, voit käydä sen vaihtamassa sen jälkeen tai toinen vaihtoehtosi on viedä puserosi kotiin sovitettavaksi ja mikäli se on sopimaton, tehdä uusi kauppareissu vaihtamista varten.

Ankaran segregaation johdosta on sitten varsin yllättävää, että melkein kaikissa vaatetusliikkeissä myyntihenkilöstö koostuu vain miehistä - mukaan lukien naisten alusvaateosastot! Naiset ovatkin aloittaneet kampanjoinnin miesmyyjien kieltämiseksi ainakin alusvaatemyynnissä, mutta toistaiseksi kuitenkin vanha käytäntö jatkuu edelleen. Segregaation osalta on pientä kehitystä kuitenkin mahdollisesti odotettavissa, koska valtakunnan uskonnollisen poliisin päällikkö on julkisesti lausunut olevansa segregaatiota vastaan ja jopa suhtautuvansa positiivisesti naisten työskentelyyn Hai’assa eli uskonnollisessa poliisissa.

Hänen mukaansa segregaatio nykyisessä muodossaan on ollut tuntematon käytäntö ennen Saudi-Arabian yhtenäistymistä yhdeksi kuningaskunnaksi ja sen mukana ns. Wahhabismin voimaantuloa saudiyhteiskunnassa. Wahhabismi on sunni-islamin vanhoillinen ja tiukka suuntaus, jota voi verrata protestanttisen kirkon herätysliikkeisiin siinä suhteessa, että sen lähtöajatuksena oli huoli uskonnon harjoittamisen maallistumisesta ja isien perinteen unohtumisesta.

Prinsessa-souk oivallinen kierrätyskeskus

Aamuvarhaisella ennen kuin läpömittari on noussut liian korkealle voivat naiset myös käydä esimerkiksi ”Prinsessa-soukissa” ostoksilla tekemässä juhlaleninkilöytöjä muutamalla eurolla kappale. Siellä myynnissä olevien, upeiden ja lähes käyttämättömien leninkien sanotaan olevan peräisin Saudi-Arabian lukemattomilta prinsessoilta, joilla on varaa heti kyllästyttyään parin käyttökerran jälkeen heittää mekkonsa pois ja ostaa uusia tilalle. Ympäristötietoiset vaateyhtiöt Suomessa (esim. Glope Hope) saattavat valmistaa vaatteita kierrätysmateriaaleista (sairaalatekstiileistä, purjeista, armeijan lumipuvuista tai milkofilista eli maitoteollisuuden jätemateriaalista).

Tällaiselle suunnittelijalle Prinsessa-souk olisi mitä oivallisin uusien muotiluomusten raaka-ainelähde. Kierrätys- ja uusiokäyttö ovat täällä kuitenkin lähes tuntemattomia käsitteitä ja myös muu ympäristötietous on vasta lähdössä leviämään. Saudi-Arabian ensimmäinen virallinen ympäristöfoorumikin järjestettiin vasta noin kuukausi sitten, mutta tuolloin todettiin uusiutuviin energia- ja ympäristöprojekteihin kuitenkin sijoitetun jo peräti 300 miljoonaa dollaria, mikä tuo jo vähän ”valoa horisonttiin”.

Naisilla pakollinen, kaiken peittävä musta abbaya julkisilla paikoilla

Monet edellämainitut asiat saattavat kuulostaa ulkopuolisesta uskomattomilta erikoisuuksilta, mutta niihin kuitenkin tottuu varsin pian tänne tultua. Niinkuin on tottunut myös käyttämään abayaa, joka on naisille Saudi-Arabiassa julkisilla paikoilla pakollinen, päästä nilkkoihin ulottuva kaiken peittävä musta kaapu. Mutta jopa omankin kokemuksen mukaan usein on pelkästään helpotus kun voi kaupungille lähtiessä vetäistä pikaisesti abayan päällensä sen enempää miettimättä mitä päällensä laittaa. Toisaalta, jos lähtee ulos illalliselle ravintolaan juhlamielellä, niin tuntuu nurinkuriselta pukeutua hienosti tai kauniisti ja sitten peittää se mustalla kaavulla!

Ulla-Maija Nevalainen, lähetystöneuvos, 26.4., Suomen suurlähetystö, Riad
 

____________________________________________________________

Täällä Reykjavik – sulattavatko tulivuorenpurkaukset Icesaven?

Luonnon mullistukset veivät huomion ainakin osittain pois pitkään jatkuneesta Icesave-sopimuskeskustelusta. Islannin Punainen Risti pelastustyöntekijöineen oli ensimmäisten joukossa Haitin maanjärjestyksen uhria auttamassa. Omassa maassa Eyjafjalla- ja Mýrdalsjäätiköiden läheisyydessä tapahtuneiden tulivuoren purkausten pelastustoimet hoidettiin mallikkaasti ja ensiluokkaisesti. Alueen asukkaat evakuoitiin ripeästä, lentoliikenne pysäytettiin päiväksi ja paikalle saapuneiden katselijoiden turvallisuudesta pyritään huolehtimaan.

Erilainen luonto ja sen johdosta Islantiin suuntautuva turismi on yksi suurimmista tulonlähteistä. Heikon kruunun vuoksi turistien määrä on tasaisesti lisääntynyt. Vahva ja tasokas kylpyläkulttuuri on Islannin vetonaula, tunnetuimpana BlueLagoon. Kylpyläkulttuuri kuuluu myös islantilaisten arkipäivään, uimaloiden lämminvesialtaat ovat kokoontumispaikkoja perheiden ja ystävien tapaamiseksi sekä mikä parasta harrastus on edullista. Mutta kaikesta matkailusta tehdään tuottoisaa, Pääsiäisen aikaan järjestettiin lukuisia vaellusretkiä tulivuoren purkauksen läheisyyteen ja helikopterilentoja katsomaan yläilmoista laavakoskea, tulipatsaan ja tuhkan suihkua. Tulivuorien katseluretkiä markkinoidaan edelleen siinä missä muitakin nähtävyyksiä.

Matkustuksen elinvoimasta huolehditaan myös kovemmilla otteilla, itsekin meinasin jäädä kyydistä, kun Icelandairin teknikot aloittivat lakon, mutta maan hallitus sääti poikkeuslain ja lentoliikenne lähti käyntiin pienellä viiveellä. Icelandair kuuluu Icelandair Group-yritykseen, joka on yksi Islannin suurimmista.

Islannin taloudellinen lama, synkät ennusteet tulevaisuudesta ja kansainvälisten luottokelpoisuusmittareiden ikävät tulokset eivät kuitenkaan pistä silmiinpistävästi esiin kaupunkikuvassa. Reykjavikin kaksi isoa ostoskeskusta Kringlan ja Smáralind sekä Reykjavikin pääkadun Laugarvegurin kaupat täyttyvät viikonloppuisin ihmisistä, mutta totuuden toinen puoli on kotitalouksien huomattavat velkataakat. Optimisesta luonteestaan huolimatta monella menee usko tulevaisuuteen, yhtenä esimerkkinä taannoin omakotitalonsa rakentanut omistaja tilasi kaivinkoneen rikkomaan talonsa pankin lunastus vaateen alla. Hallitus kaavailee parhaillaan lainojen maksuhelpotuksiin pohjoismaista mallia. Reykjavikin keskustan ulkopuolella ja naapurikuntien alueella mm. Hafnafjördurissa nousukauden aikana rakennetut talot muistuttavat tyhjyydellään talouden nousun huumasta, kuten myös Bauhausin tyhjä liiketalo kyltteineen. Ruoka-avustusjonot ovat arkipäivää myös Islannissa.

Valuuttalainoilla hankitut katumaasturit kaasuttelevat Reykjavikin kaduilla vaikka noin 50 000 asukkaalla on yhteensä 150 miljardia Islannin kruunua autolainaa. Autoilla kuitenkin liikutaan paikasta toiseen pienistä välimatkoista huolimatta, harvassa maassa on yliopistolla lähes hehtaarin kokoinen parkkipaikka opiskelijoiden autoille, eikä auton käyttöä rajoita polttoaineveron korotuskaan. Osasyynä oman auton käyttöön on epävakaasti ja harvakseltaan toimiva linja-autoliikenne, vaihtuvat sääolosuhteet ja suurimpana syynä pysähtynyt autokauppa, kun autoa ei saa myydyksi niin sitä käytetään.

Islantilaisten yhteenkuuluvasta luonteesta kertoo vanhan ajan talkoohenki ja kulttuuriohjelmien suuri tarjonta etenkin pääkaupungissa. Pienillä budjeteilla järjestetään isojakin festivaaleja, jokainen kantaa kortensa kekoon niinpä suurlähetystölle osoitettujen tukipyyntöjen määrä on myös kasvanut suomalaisten taiteilijoiden ja esiintyjien saamiseksi Islantiin. Taidenäyttelyjen avajaiset ovat suosittuja vauvasta vaariin. Se varmasti luo uskoa tulevaisuuteen. Perinteitä vaalitaan, käsitöitä arvostetaan ja niitä tehdään. Islantilaisessa käsityössä korostuu luovuus. Villasta, laavakivestä ja lasista tehdään designtuotteita. Perinteiden vaalimiseen liittyy myös helmi-maaliskuussa vietettävä Thorrikuukausi, jolloin vähintään kerran viikossa laitetaan vanhanajan ruokaa mm. savustettua lampaanpäätä, sylttyä tai sianpotkaa. Muuten ruokakulttuuri on luovuuden ja mielikuvituksen saattelemana huipussaan ja ravintoloiden ja ruuan taso on hyvä sekä elinvoimainen. Lampaanliha on luomua luonnostaan lampaiden vaeltaessa kesäaikaan vapaasti luonnossa. Onneksi niistäkin varoitetaan autoilijoita perinteisellä ”lammasvaara”-merkillä.

Joulun alla pohjoismaiden kollegat olivat valmiita lyömään vetoa, että Icesave saadaan päätöksen ennen vuodenvaihdetta – toisin kävi – se on voitu lukea näyttävästi maailmalla. Hallitus uskoi Icesave:n toisen sopimuksen läpiviemiseen, mutta yleensä päivän politiikasta erillään oleva Islannin presidentti jätti allekirjoittamatta lain ja antoi päätäntävallan kansalle. Kansanäänestyksen tulos oli lyöty lukkoon jo ennen äänestystä. Hallitus neuvotteli Iso-Britannian ja Hollannin kanssa uutta sopimusta, jotta kansanäänestys olisi voitu perua. Icesave-sopimuskeskustelu ja neuvottelut jatkuvat. Ensimmäinen Icesave-laulu sävellettiin helmikuussa.

Sopimuksen aikaansaamattomuus vaikuttaa mm. työttömyyden nousuun, reilu 3000 henkilöä menettää vielä työnsä sen vuoksi. Tämän hetkisen laskelman mukaan Icesavevelka taakka on reilut miljoonan kruunua /henkilö. On arvioitu sen aiheuttavan entisestään BKT:n laskua, huonompaa valuuttakurssia ja korkeampia korkoja ja työttömyyden nousua n. 8,5 %:sta ylöspäin, joka on islantilaisessa mittakaavassa korkea. Monella islantilaisella on useampi tutkinto tai ammatti, joka helpottaa työllistymistä.

Kuntien velkataakka kasvaa, arvion mukaan n. 30 kunnalla, joita on yhteensä Islannissa 74, yli miljoonaan Islannin kruunuun per asukas, hyvin voivia kuntiakin on, näistä esimerkkinä Grindavikin kunta lähellä Keflavikin lentoasemaa, joka porskuttelee hyvin. Kunta möi voimalaitoksen osakkeet juuri ennen lamaa ja elää nyt niin säästöillä kuin myös elinvoimaisella kalateollisuudella, suolakalan kysyntää on Etelä-Euroopassa. Hyvän lisän pottiin tuo Islannin kuuluisan turistinähtävyyden BlueLagoonin sijainti Grindavikin kunnan alueella.

Kalateollisuuden veloille esitetään velkahelpotuksia 20 %:lla, vaikka kalateollisuudella menee hyvin nousukauden lainoilla tehdyt sijoitukset vievät tuotot velkojen lyhennyksiin. Makrillin kalastuskiintiö keskusteluista huolimatta pysyy 130 000 tonnissa.

Valaanpyynnistä ollaan kahta mieltä, vastavalmistuneen Islannin yliopiston talousosakunnan raportin mukaan valaanpyynti on taloudellisesti perusteltavissa, jota heti kättelyssä luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja arvosteli kuinka vaarallista on ekonomien saamat luvut, joita ei ymmärretä. Kansainvälisen valaanpyyntikomission ja eri maiden tutkijoiden mukaan valaanpyynti ei ole enää perusteltavissa tutkimukseen perustuen. Pyydetään valasta tai ei turisteille tarkoitetut valaan katselulaivat lähtevät valaanpyyntialusten vastakkaiselta laiturilta.

Yritysten konkurssiluvut pienenivät hieman viime vuodesta, kuitenkin 82 yritystä hakeutui konkurssiin tämän vuoden helmikuussa. Liikehuoneistoja on tarjolle vuokralle ja myyntiin, kokonaisia taloja voi olla tyhjillään. Vastaavasti uusia yrityksiä rekisteröitiin 148. Kv. yritysten toiminnan kustannukset voivat tulla liian kalliiksi tästä esimerkkinä McDonald’sin toiminnan lopettaminen ja uudelleen syntyminen Metro-hampurilaisketjun nimellä. Tämä ehkä onnistuu hampurilaisten osalta, muttei islantilaisten lempijuoman Coca-Colan osalta, se kuuluu yhtenä osana islantilaiseen arkipäivään niin kuin elokuvien ostostauot.

Pienen yhteiskunnan piirteet korostuvat parhaimmillaan asioiden hoidossa, ongelmat ratkotaan parhain päin eikä mikään ole ylitsepääsemätöntä. Onko sitten asian toinen puoli liiankin hyvin toisensa tuntevat ihmiset ja läheiset sukulaissuhteet? Islantilaiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia, mutta hyvin oman arvonsa tuntevia – sekö on kompastuskivenä EU-jäsenyydelle jos ja/tai kun siitä kansa äänestää?

Juuri julkistetun SIC:n (The Special Investigation Commission) raportin lukeminen on alkanut, 2600 sivuista opusta luetaan taukoamatta ääneen kaupunginteatterissa kuulijoille ja media keskittyy pelkästään siihen artikkeleissaan. Komissio perustettiin tutkimaan pankkien romahtamiseen johtaneita syitä, mutta tuleeko raportista mitään uutta esille?

Tarja von Lüders, avustaja, 19.4., Suomen suurlähetystö, Reykjavik

_____________________________________________________________

Täällä Hongkong

Tiheän sumun hälvettyä Hongkongissa tiikerinvuosi otettiin vastaan räiskyvin ilotulituksin. Meneillään on tasapainoilun vuosi, josta ei puutu dramatiikkaa. Erilaiset konfliktit - valtioidenkin välillä - kehittyvät aikaisempaa suurempiin mittasuhteisiin ja lietsovat kasvavaa epävarmuutta talousmarkkinoille. Silti uusien keksintöjen ja teknisen kehityksen kannalta tiikerinvuosi on paras mahdollinen ja rohkeat onnistuvat käärimään rahaa, ennustaa kiinalainen astrologi.

Hongkong on muuttunut viime vuosikymmeninä, eikä vähiten viimeisen 12 vuoden aikana – häränvuodesta häränvuoteen - jonka se on ollut erityishallintoalueena Manner-Kiinan yhteydessä. Mutta yksi ominaisuus ei ole muuttunut: Hongkong on säilyttänyt asemansa yhtenä maailman kalleimmista kaupungeista - viime vuonna se oli viidenneksi kallein Tokion, Osakan, Moskovan ja Geneven jälkeen. Vertailuperusteista asumiskustannukset nostavat Hongkongin listan huipulle, sillä pelkästään asumiskustannukset huomioon ottaen Hongkong on maailman toiseksi kallein kaupunki.

Vain taivas on rajana, Hongkongin asuntomarkkinoilla sanotaan. Viime vuoden lopulla Hongkongissa myytiin maailman kallein asuinhuoneisto, jonka neliöhinta uutisten mukaan oli peräti 84.000 euroa. Hintoja nostavat ennen kaikkea äkkirikkaat mannerkiinalaiset, jotka maksavat mitä tahansa saadakseen loistoasunnon Hongkongista. Leimaverojen nostamisella tai lainaosuuden rajoituksella ei ole paljon vaikutusta käteisellä maksaviin ostajiin. Syntyperäiset hongkongilaiset ovatkin alkaneet valittaa, ettei heillä pian ole enää varaa ostaa asuntoa omassa kotikaupungissaan.

Traditionaaliset hongkongilaiset korttelit ovat joutuneet väistymään voimakkaan rakennusboomin tieltä. Rakennusmaata on vallattu merestä muun muassa historiallisen Victoria Harbourin edustalla. Korkeuksiin pyrkivien tornien rakentamisessa on unohdettu vanha kiinalainen ”feng shui” -oppi, eläminen harmoniassa ympäröivän luonnon kanssa. Vanhan säilyttämisen puolustajien voitto oli kuitenkin Hongkongin viranomaisten äskettäin tekemä päätös säilyttää viimeinen tyypillinen hongkongilainen 50-luvun liike/asuinkortteli.

Mutta investointi luksusasuntoihin kannattaisi unohtaa ja sijoittaa sen sijaan laadukkaisiin kiinalaisiin antiikkihuonekaluihin. Viisi vuotta sitten tehdyn sijoituksen tuotto on nyt nelinkertainen. Manner-Kiinan uusrikkaat nostavat myös kiinalaisen antiikin hinnat pilviin innostuksellaan ”keisarillisiin” huonekaluihin. Samalla he varmistavat sen, että Hongkongin rooli antiikkimarkkinoilla vain kasvaa. Sothebyn lokakuun huutokaupassa maksettiin Qianlong-dynastian valtaistuimesta 8,5 miljoonaa euroa. Tosin Hollywood Roadin antiikkikauppojen varastotkin ehtyvät ennen pitkää.

Kalliin kaupungin maineesta huolimatta hongkongilaisilla tuntuu riittävän ostoskapasiteettia. Tuskin muissa kaupungeissa näkee asukaslukuun nähden niin paljon sellaisia loistoautoja kuin Bentleyä, Ferraria, Lotusta, Maseratia. Katukuvasta päätellen tyylikkäisiin mustiin pukuihin pukeutuneet toimistotyöntekijät tulevat suoraan Diorin, Chanelin tai Armanin liikkeestä. Euroopan muotihuoneilla on, ei vain yksi, vaan useampia liikkeitä keskustan liikehuoneistoissa.

Mutta tulee Hongkongissa toimeen vähemmälläkin, kaikilla ei ole huippupalkkoja eivätkä kaikki osta asuikseen eurooppalaista huippumuotia. Kaupungilta löytyy luksusmerkkien tehtaanmyymälöitä ja edullisempia paikallisia tuotemerkkejä. Lounaan voi nauttia kuuden euron hintaan tai ostaa tarvikkeet niin sanotuilta ”wet marketeilta”. Kaupungissa on myös erinomaisesti järjestetty ja edullinen julkinen liikenne. Merimatkan Hongkongin saarelta Kowlooniin voi ylittää Star Ferry –lautalla 35 sentillä.

Vaikka globaalin talouskriisin alkaessa näytti siltä, että monet ulkomaiset yritykset joko luopuivat tai siirsivät toimintansa aloittamisen Hongkongissa, ulkomaalaiset ovat nyt taas palaamassa kaupunkiin. Alkuvuodesta Hongkongissa on aloittanut kolmekymmentä prosenttia enemmän uusia yrityksiä kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Laman aiheuttama suurin pudotus on ollut yritysten määrässä Yhdysvalloista. Nyt markkinoille on tullut enemmän aasialaisia, erityisesti kiinalaisia, yrityksiä.

Hongkongin hallitus kannustaa ulkomaalaisia liiketoimien aloittamiseen ja pankit toivottavat ulkomaiset yrittäjät tervetulleiksi. Oman yrityksen avaaminen onkin varsin helppoa: tarvitaan vain osakas tai paikallinen vetäjä ja yrityksen voi pistää pystyyn kansallisuudesta riippumatta jopa yhdessä päivässä. Kiireinen yrittäjä voi ostaa valmiin toiminimen, mutta jos kiirettä ei ole ja halutaan upouusi yritys, avaamiseen menee kymmenestä neljääntoista arkipäivään.

Kansainvälisen kaupankäynnin keskuksena Hongkongilla on yritysystävällinen ympäristö, jossa on taattu oikeusturva, sananvapaus, vapaa kauppa, avoin ja oikeudenmukainen kilpailu, vakavarainen talousverkosto, erinomaiset liikenne- ja viestintäyhteydet, kehittyneet tukipalvelut, tehokas ja innovatiivinen yritystoiminta sekä hyvin koulutettu työvoima. Lisäksi Hongkongilla on huomattava valuuttavaranto, täysin vaihdettava ja vakaa valuutta, järkevä talousjohto ja yksinkertainen verotusjärjestelmä alhaisine veroineen. Nämä ominaisuudet huomioon ottaen Hongkong on nimetty neljänätoista vuotena peräkkäin maailman vapaimmaksi taloudeksi.

Hongkong on myös maailman neljänneksi suosituin turistikohde, jossa vierailee 30 miljoonaa turistia vuosittain. Turismi on Hongkongille tärkeä tulolähde palvelusektorin - kauppa-, ravintola- ja hotelliala - työllistäessä 90 prosenttia työvoimasta. Hongkongin turismi on kuitenkin kärsinyt maailmanlaajuisesta lamasta. Länsimaisten turistien määrä laski viime vuonna, muun muassa amerikkalaiset -13 %, britit -15 % ja risteilyalukset -17,5 %. Mannerkiinalaisten osuus sen sijaan on viime vuonna noussut noin kymmenen prosenttia – yli 17 miljoonaan.

Suomalaisia vieraita, niin virallisia kuin yksityisiäkin, vastaanottaessa aina ihmetyttää se, kuinka vähän tunnettu Hongkong Suomessa onkaan. Länsimaisten turistien houkuttelemiseksi Hongkongia on ryhdytty mainostamaan ”Must-Visit” porttina Kiinaan, mikä sopii erinomaisesti Finnairin suoran lentoyhteyden päässä oleville suomaisille niin liike- kuin turistimatkustajille olkoonkin, että päämääränä on Manner-Kiina.

Hiilijalanjälkeään tämä ruokaa rakastavien kiinalaisten kaupankäynnin keskus tuskin pystyy pienentämään tiikerinvuonnakaan, sillä kansainvälisen kauttakulkukaupan lisäksi esimerkiksi lähes kaikki paikalliseen kulutukseen tarkoitetut elintarvikkeet ovat Argentiinaa ja Australiaa myöten lennätettyä tuontitavaraa. Mutta monessako seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupungissa voi kuulla lintujen laulun keskellä kaupunkia?

Marja Korhonen, konsuli, 12.4., Suomen pääkonsulaatti, Hongkong
______________________________________________________________

Täällä Los Angelesin auringossa

Lama iski Los Angelesiin kovaa ja vielä puoli vuotta sitten katujen varret olivat täynnä toinen toistaan värikkäämpiä ”Toiminta lopetettu, tila vuokralla”-kylttejä. Kalifornian aurinko kuivatti kuitenkin kyyneleet nopeasti ja yrittämisen luvattu maa on taas kömpimässä jaloilleen.

Los Angelesin piirikuntaan kuuluu 88 elämää sykkivää kaupunkia, joiden yhteenlaskettu asukaslukumäärä on yli 10 miljoonaa. Asukkaat puhuvat yli 220 kieltä ja edustavat vielä useampia kulttuureja ympäri maailmaa. Kaupungin konsulikunta on maan laajin Washington DC:n jälkeen ja Los Angeles tunnustetaankin enenevästi Tyynenmeren rantavaltioiden pääkaupungiksi.

Jos Los Angelesin piirikunta olisi osavaltio, se olisi Yhdysvaltain kahdeksanneksi suurin. Viihdeteollisuus ja kansainvälinen kauppa tuottavat yhteensä vuositasolla yli $500 miljardia taloudellista aktiviteettia alueelle, käsittäen yhteensä 15 dynaamista vientipainotteista teollisuusklusteria. Myös piirikunnan bruttokansantuote on suurempi kuin esimerkiksi Taiwanin tai Hong Kongin. Alueella toimii kolme maailmankuulua tutkimusyliopistoa sekä 117 muuta yliopistoa ja oppilaitoskampusta.

Tästä varsin vaikuttavasta listasta huolimatta Los Angelesilla on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut vaikeuksia luoda tarpeeksi työpaikkoja. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana väestö alueella on kasvanut 2,8 miljoonalla, mutta uusia työpaikkoja on luotu vain 457 000. Kuvernööri Schwarzeneggerin ensimmäinen prioriteetti tälle vuodelle onkin luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Tämän on tarkoitus onnistua työnantajille suunnattujen verokevennysten ja muiden kannustusohjelmien myötä. Erityistä huomiota annetaan uudistuvalle energialle, bioteknologialle ja terveydenhuoltosektoreille.

Kalifornian työttömyysprosentti on 12,5 %, maan viidenneksi korkein, ja joissakin piirikunnissa se on noussut hipomaan 20 %. Tällä hetkellä ei ole vielä varmaa tietoa, miksi työttömyystilanne ei ole hellittänyt, vaikka viimeisimmät BKT-luvut näyttävät plussaa.

Osavaltion ja paikallishallintojen jatkuvan taistelun budjettivajeiden kanssa odotetaan venyttävän elpymistä. Lomautukset ja palkanalennukset huonontavat myös monien ostovoimaa ja kulutustottumuksia. Kulutuksen lasku on huomattu myös jalostamoissa, jotka nyt ajavat tuotantoaan alas parantaakseen voittoaan. Tämän odotetaan nostavan bensan hintaa, joka Kaliforniassa tunnetusti on ollut maan korkein, tällä hetkellä noin $3/gallona eli puolet Suomen hinnoista.

Taloustilanteesta huolimatta piirikunnan kasvunäkymät ovat vahvat. Vuonna 2008 Los Angelesin ja Long Beachin satamat käsittelivät 17 miljoona säiliökonttia ja määrän ennustetaan lähes tuplaantuvan vuoteen 2025 mennessä. Tällä kasvuvauhdilla kaupan taloudellinen merkitys alueelle kasvaisi noin 400 miljardista kahteen kolmasosaan biljoonasta jo vuonna 2020. Myös Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle odotetaan kasvua 62–78 miljoonaan matkustajaan vuoteen 2020 mennessä.

Yksi kirkkaimmista kasvualueista osavaltiotasolla on edelleen ympäristösektori. Eri kannustinohjelmien toivotaan tuottavan tulosta liittovaltio-, osavaltio- ja kaupunkitasolla. Kalifornia on monesti onnistunut luomaan ilmapiirin, jossa innovaatiot, talous ja poliittiset päätökset ovat muodostaneet kokonaisuuden, joka on antanut yrityksille oivan mahdollisuuden tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen. Piirikunta on myös ottanut johtavan aseman ympäristöteknologiainnovaatioiden kehityksessä.

Los Angelesin pormestari Antonio Villaraigosa on esittänyt tavoitteeksi, että 20 % energiasta, joka jaetaan kaupungin energia- ja vesilaitoksen kautta on peräisin uusiutuvista läheteistä vuoden loppuun mennessä. Tämän poliittisen päätöksen johdosta energian hinnan piirikunnassa on ennustettu nousevan 8-28 % seuraavan vuoden aikana, mikä on luonnollisesti herättänyt närää erityisesti energiaintensiivisessä teollisuudessa ja jo muuten taloudellisesti ahdingosta kärsivissä. Tällä hetkellä 44 % kaupungin energiasta on peräsin hiilivoimaloista.

Kuvernööri Schwarzeneggerin viimeisimmässä budjettipäätöksessä fokus on myös ”vihreässä teollisuudessa”. Erityyppiset puhtaan teknologian verokevennykset nähdään tehokkaana tapana lisätä työllisyyttä alalla. Tämän toivotaan tuottavan tulosta, ja toden teolla myös vähentävän budjettivajetta, joka tällä hetkellä on kasvanut $20 miljardiin.

Taantumasta huolimatta riskirahoituspääoman osuus cleantech-alalla on pysynyt vahvempana verrattuna muihin aloihin. Kaliforniassa investoitiin $3.3 miljardia puhtaaseen teknologiaan vuonna 2008 ja osavaltiossa rekisteröitiin myös eniten alan patentteja. Osavaltio on cleantech-sektorin riskirahoituskeskus, ja on vuosina 2006–2008 vetänyt puoleensa kolmasosan maailman kaikesta cleantech-riskirahoituspääomasta. Viime vuonna sektoriin investoitiin Kaliforniassa kaikkiaan $2.1 miljardia.

Tulevaisuus näyttää hyvältä. Los Angeles piirikunnan taloudellinen kehitysyhtymä (LAEDC) on virallisesti julistanut, että taantuma on ohi. Nähtäväksi jää minkälaisen muodon ja nopeuden elpymisprosessi saavuttaa. LAEDC ei kuitenkaan usko, että ”double-dip” –ilmiö toteutuu.

Kristian Jokinen, ympäristöasiantuntija, 6.4., Suomen pääkonsulaatti, Los Angeles

_______________________________________________________________

Täällä Abuja

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen johtama vienninedistämismatka Nigeriaan on onnellisesti takanapäin. Noin viikon aikana Suomi ja suomalainen osaaminen näkyi ja paukkui Abujassa sekä Lagosissa. Ministeri Väyrynen ja valtuuskunta näkyivät paikallisessa mediassa, sekä televisiossa että lehdissä. Yritykset saivat hyvän vaikutelman tästä valtavasta, nopeasti kasvavasta ja haastavasta markkinasta.

Abujassa ministeri Väyrynen yritysdelegaatioineen tapasi lähes kaikki keskeiset vaikuttajat, virkaatekevästä presidentistä, Dr. Goodluck Jonathanista lähtien. Tapaamisen järjestyminen ei ole mikään selviö Nigeriassa etenkään nyt, kun maa valmistautuu vaaleihin.

Pieni pomppu reissulla koettiin, kun presidentti Goodluck erotti yllättäen hallituksensa tapaamistamme seuraavana päivänä (sentään siinä ei Suomella ollut osaa eikä arpaa, joku taisi osuvasti vitsailla). Ministereitä tavanneille yrityksille helpotuksena tulee todeta, että suuri osa hallituksesta näillä näkymin jatkaa uudessakin hallituksessa.

Yrityksille järjestyi paljon tapaamisia hallinnon kanssa muun muassa eräänlaisen yksityisen ja julkisen sektorin välisen ”yritysfoorumin” muodossa. Mallina foorumi ansaitsee huomiota vastaavien vierailujen varalle. Yritykset tapasivat pienryhmissä sektoreittain nigerialaisministeriöiden ja muiden virastojen edustajia, sen lisäksi noin viidelle sektorille onnistuttiin järjestämään ministeritason tapaamiset paikalle. Todennäköisesti Nigerian kaltaisessa maassa, jossa kontaktit myös julkiselle sektorille voivat olla menestyksen a ja o, tämä on perinteisen yritysfoorumin lisäksi oikeanlainen tilaisuus.

Varsinainen yritysfoorumi järjestettiin tietenkin Lagosissa, joka on Nigerian liike-elämän keskus ja Afrikan suurin satamakaupunki. Lagosissa ministeri Väyrynen ja yritysvaltuuskunta tapasivat Lagosin valovoimaisen ”action-man” kuvernöörin, Mr. Babatunde Raji Fasholan, joka uudistaa 20 miljoonan asukkaan megapolistaan innolla.

Lagosissa kuvernöörin huippuammattitaitoinen protokolla robusteine turvallisuuspalveluineen johdatti suomalaisia halki kaupungin sekamelskaisen liikenteen amerikkalaissarjoista tuttuun ”suuren maailman tyyliin”, eikä muutoin aikatauluissa oltaisi mitenkään pysytty. Perusteellinen keskustelu osavaltion kiitellyn ”talousministerin”, Mr. Ben Akabuezen, kanssa sekä käynti Lagosin Apapa –satamassa antoivat hyvät silaukset visiitille.

Suomen suurlähetystölle Abujassa vierailu oli todellinen ponnistus. Kommelluksia tietenkin sattui – ”hey this is Nigeria” –, kuten matkalaukkujen itse-ohjautuminen eteenpäin Sudaniin ja juuri vierailun alla useiksi päiviksi hajonneet tietoliikenneyhteydet. Onneksi UM:n Afrikan ja Lähi-Idän osasto lähetti paikalle vahvistuksia hyvissä ajoin ja edustustoa oltiin siunattu kaikessa korvaamattomalla CIMO –harjoittelijalla.

Vierailu herätti monia tuttuja kysymyksiä liittyen FinPron ja UM:n väliseen yhteistyöhön sekä FinPron omistajuuteen vierailuista, joita käsiteltäneen myös tulevaisuudessa. Abujassa ei ole valitettavasti FinPron toimistoa, minkä takia edustusto käytännössä paitsi suunnitteli vierailun ohjelman, toteutti vierailuvalmistelut paikallisia yrityskontakteja ja kokousvalmisteluja myöten, että vastasi sen juoksutuksesta.

Kiireet eivät ole vielä ohi, sillä ennen huhtikuun lomia on saatava kiitoskirjeet ja erinäiset seurattavat asiat matkaan. Ja seurattavia asioita uusista valmisteltavista vierailuista lähtien tuli roppakaupalla. Seuraavaksi Helsinkiin odotellaankin nigerialaisia!

Lauri Voionmaa, ulkoasiainsihteeri, 29.3., Suomen suurlähetystö, Abuja

___________________________________________________________

Täällä Rooma

Italian pankkitoiminta on maailman vanhinta. Ensimmäiset talletuspankit perustettiin myöhäiskeskiajan Genovaan ja Toskanan kaupunkivaltioihin. Yksi näistä, sienalainen Monte dei Paschi, toimii edelleen, 539 vuotta perustamisensa jälkeen. Sen huomaa. Astuminen roomalaiseen pankkikonttoriin palauttaa mieleen kaiken sen, mikä Suomessa on rationalisoitu pois aikoja sitten: säästökirjat ja shekit, pankkisiirtolomakkeet ja kolikkolaskurin rummutuksen.

Ei ihme, että Italia säästyi finanssikriisin ensimmäiseltä aallolta puolitoista vuotta sitten. Traditionaalinen ja sirpaloitunut pankkilaitos – tuhat paikallista talletuspankkia – säästyi pahimmalta, koska ei ollut kiinnostunut muodikkaista ja monimutkaisista investointi-instrumenteista. Valtiovarainministeri Giulio Tremontin tokaisun mukaan ”Italian pelasti pankkiirien huono englanti”.

Sama palvelujen pittoreski vanhanaikaisuus näkyy Italiassa kaikkialla. Räätäleitä, vihanneskauppiaita ja tabaccherioita on melkein joka korttelissa. Sadan asiakaspaikan ravintolassa saattaa pyöriä toistakymmentä työntekijää.

Jokainen matkailija lienee ihmetellyt, miksi kahvikuppi pitää ensin maksaa kassalle ja sen jälkeen marssia kuitti kädessä baaritiskille. Suomalainen katselee tätä työnjakoa kuin Hannu Raittilan romaanihahmo, insinööri Marrasjärvi. Miksi ihmeessä kassanhoitajan ja baristan tehtäviä ei voi yhdistää?

Monen mielestä vanhanaikaisuus on yksinkertaisesti tehotonta. Vaikka ihmisläheiset pienpalvelut työllistävät ja tekevät kaupunkikuvasta elävän – ja vaikka niiden keskellä on kiva asua – pitkän päälle järjestelyssä ei voi olla liiketaloudellista järkeä. Työvoimaintensiivinen pienyrittäminen kahlitsee sitä paitsi tuottavuuskehitystä.

Tämä on kuitenkin vain osatotuus. Ensinnäkin, osalla korttelipalveluista menee huonosti, mutta osalla pyyhkii varsin hyvin. Lähikaupat ovat kriisin aikana jopa vieneet markkinaosuutta hypermarketeilta.

Toiseksi, näennäisessä tehottomuudessa voi piillä yllättävää bisnesjärkeä. Italian pienet ja vanhanaikaiset palveluyritykset voivat tarjota myös aitoja opetuksia. Yksi näistä on aineettoman lisäarvon merkitys.

Otan kaksi esimerkkiä. Firenzeläisen Pineiderin paperikauppa myy kirjepaperia, käyntikortteja ja täydellisen kauniita kartonkirasioita. Myyjät on tarkkaan koulutettu ottamaan asiakas vastaan eleettömän ja tungettelemattoman ystävällisesti.

Pineider on hätkähdyttävä esimerkki vaikkapa siitä, miten puunjalostuksen lisäarvo viedään äärimmilleen. Kun Aasian ja Pohjois-Amerikan uudet asiakkaat tilaavat käyntikorttinsa samasta liikkeestä kuin Ingrid Bergman, he maksavat ennen kaikkea jostain aineettomasta: estetiikasta, mielikuvista tai ”tarinasta”, eivät paperitavarasta. Voitto ja vauraus syntyvät aineettomasta lisäarvosta.

Vaikka vertaus onkin yksinkertaistava, kotimaan kemiallisen metsäteollisuuden kamppailu ylikapasiteetin ja havupuun kantohintojen kanssa tulee väistämättä mieleen. Tulee mieleen sekin, kummalla mallilla Suomen hyvinvointi ja vauraus jatkossa tuotetaan: Serlachiuksen vai Pineiderin?

Toinen esimerkki löytyy turismista. Italia on kaunis maa, jossa aurinko paistaa, mutta se on myös osannut rakentaa matkailuelinkeinonsa mallikelpoisesti. Turismi on kasvanut orgaanisesti. Rakennetun ympäristön kauneudesta on pidetty huolta, kaupan ja maatalouden keskittyminen on pysynyt hallinnassa eikä paikallista elintarviketuotantoa ole säädelty hengiltä. Tuloksena on monimuotoisuus, joka sellaisenaan vetää puoleensa matkailijoiden jatkuvaa virtaa.

Italian turismi on klassinen esimerkki aineettomasta lisäarvosta. Samalla se on osoitus siitä, miten lisäarvo voi syntyä maan ja maiseman omilla ehdoilla, ilman ylimääräisiä suurinvestointeja. Jossain Toskanan Montalcinossa ei tarvitse tehdä juuri muuta kuin elää entiseen malliin. Kokonaisten kaupunkien toimeentulo on sillä turvattu sukupolviksi eteenpäin.

Montalcinon reseptiä ei tietenkään voi sellaisenaan siirtää Parkanoon tai Savukoskelle. Italian orgaanisesti kehittynyt turismi tarjoaa kuitenkin mallin, jota sietäisi ajatella Suomessakin. Ainakin se kertoo siitä, miten näennäisen tehottomilla palveluilla voidaan luoda huikean menestyvää liiketoimintaa.

Ei tosin joka alalla. Pankkitoiminnan konservatiivisuus saattoi auttaa Italiaa välttämään rahoitusmarkkinoiden pahimmat ylilyönnit, mutta se tuskin on suuri valtti uutta nousua odotellessa. Laskua maksavalle asiakkaalle sujuva verkkopankkipalvelu on sittenkin olennaisempaa kuin 1400-luvulle ulottuva yrityshistoria. Siinä Italian pankit voisivat hakea oppia vaikkapa Suomesta.

Jussi Tanner, lähetystösihteeri, 23.3., Suomen suurlähetystö, Rooma

____________________________________________________________

Täällä Kuala Lumpur

Entisessä Indonesian Jakartassa, jossa asuin 1980-luvulla, ostoksille mentiin eri etnisväritteisiin kaupunginosiin sen mukaan mitä tarvittiin: urheilutarvikkeet hankittiin intialaisesta Pasar Barusta, elektroniikka kiinalaisesta Glodokista. Yksi katu oli täynnä valokuvaliikkeitä ja C-kasettikauppoja. Ostoskeskuksia oli silloin noin kaksi: Sarinah ja joku toinen. Nyt niitä on kuulemma lähes sata.

Malesian Kuala Lumpurissa kehitys on ollut samanlainen. Chinatown ja Masjid India ovat historiallisia kuriositeetteja, turistinähtävyyksiä. Kauppa käydään ostoskeskuksissa, joita on vanhoja ja uusia, pieniä ja suuria, halpoja ja luksuslaatuisia. Ostoskeskuksien lukumäärä on noin 70.

Liikenteellisesti ja elämyksellisesti tällaisen modernin kaupungin hyödyntäminen on vaikeaa. Ostoskeskukset ovat ruuhkaisten moottoriteiden saartamia. Kadun ylittäminen on todella vaarallinen uhkayritys. Metrolinjoilla matkustaa päivittäin puolisen miljoonaa ihmistä, mutta koska niillä on neljä eri operaattoria, vaihdot eivät ole käteviä. Bangsar Baru on yksi moderni keidas jossa on ulkoilmakahviloita ja jossa voi kävellä, mutta sinne on vaikea päästä, tai sieltä pois.

Liikenteen ruuhkat aiheuttaa autojen lukumäärä. Malesialaisvalmisteisia Protoneita on myyty 1980-luvulta lähtien kolme miljoonaa kappaletta, ja uudempia Perodua -merkkisiä pienautoja yli miljoona. Kotimaisen tuotannon tukitoimilla näille merkeille on saatu seitsemänkymmenen prosentin markkinaosuus, mutta ASEAN:in vapaakaupan olisi määrä panna piste tälle suosimiselle.

Kyllä Malesiassa on teihinkin investoitu. Sadasta tuhannesta kilometristä kahdeksankymmentä prosenttia on päällystetty. Itse asiassa tienrakentajat katsovat jo vientiin: erityisesti Intia kiinnostaa.

Pilvenpiirtäjiä Kuala Lumpuriin rakennetaan koko ajan lisää, ja rakennusmiehiä tarvitaan muun muassa Bangladeshistä. Köyhemmistä maista Malesiaan suuntautuukin laillista ja laitonta siirtolaisuutta: siirtotyöläisiä on lähes kaksi miljoonaa. Minimipalkkalainsäädäntöä harkitaan. Japanilaiset tahot kuitenkin varottavat Malesiaa, että korkeampi palkkataso vaarantaa sen kilpailuedun.

Malesian vauraudessa ja kasvussa on sellainen erityispiirre, että sieltä on vuoden 2006 jälkeen investoitu enemmän ulospäin, kuin ulkoa Malesiaan sisään. Houkutellessaan ulkomaisia investointeja hallitus haluaa painottaa sellaisia laatusanoja kuin safe, progressive ja moderate. Viimeinen asia, mitä hallitus haluaa lukea kansainvälisistä lehdistä, on uutisointeja uskontoon liittyvästä kiihkoilusta. Islamilaisten tahojen sisäpoliittiset pyrkimykset vaikuttavat ensi sijassa malaijiväestön elämään, ja vasta toissijaisesti yleiseen mielialailmastoon.

Mutta Malesian etnisesti kiinalaisen väestönosan omissa intresseissä on joka tapauksessa vaalia englannin- ja mandariininkielisiä businesskontaktejaan ja huolehtia lastensa korkeatasoisesta koulutuksesta näillä kielillä. Jos se käy liian vaikeaksi Malesiassa, lapset lähetetään Singaporeen, Australiaan ja Yhdysvaltoihin. Kiinteistösijoitusfirmat näistä maista käyvät Kuala Lumpurissa ja Penangissa esittelemässä investointikohteitaan. Hallitus vakuuttaa, että se ei pidä liikeinvestointeja ulkomaille ongelmallisena: osinkotulot virtaavat aikanaan takaisin päin.

Malesian valtion öljy-yhtiö Petronas rahoittaa Mercedesin F1-tallia. Heikki Kovalaisen ja Jarno Trullin Lotus Racing formulatallin pääomistaja on mainittu autofirma Proton, ja tästä tallista käytetään Malesiassa nimeä 1Malaysia F1 Team. Tämä viittaa hallituksen 1Malaysia (one Malaysia) politiikkaan, joka painottaa kansallista yhtenäisyyttä ja harmoniaa eri etnisten ryhmien välillä, sekä tehokasta hallintoa: people first, performance now.

Kuala Lumpurin taksikuskit ovat kuitenkin etnisesti sensitiivisiä: hänen kylkeensä ajoi kiinalainen (ei esimerkiksi juppi), ostoskeskuksissa vellovat kiinalaiset (ei esimerkiksi teini-ikäiset). Tehokkaan hallinnon kannattaisi parantaa nopeasti julkista liikennettä. Maantiekuolemien vähentämisellä olisi ehkä vielä suurempi kiire: suhteessa väkilukuun Malesiassa kuolee liikenteessä kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Vielä huonommin asiat ovat tosin Venäjällä, Iranissa ja Kiinassa.

Timo Karmakallio, lähetystöneuvos, 16.3., Suomen suurlähetystö, Kuala Lumpur
 

______________________________________________________________

Täällä Zagreb

Kroatiaan saapuva huomaa nopeasti Keski-Euroopan läheisyyden – pohjoisessa Itävalta-Unkarin vaikutteet, rannikolla Venetsian pitkän valtakauden aikana rakennetut kaupungit ja Istrian niemimaalla Italian läheisyyden. Zagrebin keskusta muistuttaa Wieniä pienoiskoossa puistoineen ja kahviloineen. Keski-Eurooppaa ja rannikkoa tuo lähemmäksi myös tasokas moottoritieverkosto.

Pidempään maassa oleva alkaa ihmetellä suhteellisen korkeaa hintatasoa. Tuontitavara on kallista. Elektroniikka ja vaatteet ovat kalliimpia kuin Suomessa. Ruoan hinta ei ole hyvin paljoa Suomen hintoja alempi, mutta viini on huomattavasti kalliimpaa kuin Suomessa. Hyvää kroatialaista viiniä on turha etsiä alle 10 euron. Hintataso on suhteellisen korkea ottaen huomioon noin 700 euron keskimääräisen nettopalkan. Palkkatasoon suhteutettuna Zagrebin asuntojen hinnat – noin 2000-3000 euroa neliö – tuntuvat kalliilta. Asuntolainan korkokin on 7 prosentin tuntumassa. Onneksi moni omistaa asuntonsa, jotka oli edullista yksityistää Jugoslavian hajoamisen jälkeen.

Korkea hintataso kertoo luonnollisesti kilpailun puutteesta. Ilman kovaa kilpailua pienten markkinoiden hinnat voivat helposti nousta korkeiksi. Valtionyrityksillä on ollut merkittävä asema taloudessa ja kuten muissakin maissa kotimaisten yritysten markkina-asemaa on haluttu suojella säädösten ja tukiaisten kautta. Jugoslavian hajoamisen ja 1990-sotien myötä perinteinen teollisuus on alkanut menettää asemaansa ja tuottavaan teollisuuteen ei ole investoitu tarpeeksi. Teollisen tuotannon polkeminen perässä heijastuu vientiteollisuuteen ja tämä on havaittavissa vaihtotaseen vajeessa.

Kroatian tuonti on viime vuosina kaksinkertainen verrattuna vientiin. Liike-elämän ja poliitikkojen taholta onkin kuultu kehotuksia panostaa enemmän tuottavaan teollisuuteen. Poikkeuksia tietysti on, kuten esimerkiksi menestyvä lääketehdas Pliva, joka on nykyään amerikkalaisomistuksessa. Toinen esimerkki on perinteistä konepajateollisuutta edustava Koncar, joka tuo Suomeen mm. teollisuusmuuntajia. Koncarin valmistamat raitiotievaunut olivat kokeiltavana Helsingissä.

Kilpailutilanne tulee kuitenkin hiljalleen muuttumaan, kun Kroatian markkinat avautuvat EU-jäsenyyden myötä. Kroatia neuvottelee parhaillaan EU-jäsenyydestä ja kun jäsenyys vihdoin toteutuu tulevien vuosien aikana, niin Kroatialla on suuri haaste vastata EU:n sisämarkkinoiden kilpailuun. Yritykset luonnollisesti näkevät mitä tuleman pitää ja varautuvat muutoksiin siten kuin voivat. Transitiomaiden tavoin tilanne on hyvin erilainen sektoreittain. Ulkomaalaiset yritykset ovat sijoittaneet ahkerasti erityisesti pankkeihin, panimoihin ja teleoperaattoreihin. Näillä sektoreilla yrityksillä on vankka asema. Muutoin ulkomaisten investointien määrä, erityisesti uuteen tuottavaan teollisuuteen on ollut vaatimatonta.

Toisessa ääripäässä on telakkasektori, joka on ollut vahvasti tuettua vuosien ajan. Suomessa Kroatian telakoiden tuotanto on tuttua sillä Viking Linen risteilyalukset Amorella, Gabriella ja Isabella on rakennettu Splitin telakalla. EU:n jäsenyyskriteerien myötä valtiontuesta tulee luopua, mikä asettaa telakat puun ja kuoren väliin. Maailmantalouden kriisi ei ole tehnyt asioita helpommaksi. Telakoista vain yksi on kannattava ja muiden velkataakka on melkoinen. Siten telakoita odottaa suuri rakennemuutos ja parhaillaan on käynnissä toinen tarjouskilpailu telakoiden yksityistämiseksi.

Maataloutta odottaa myös huomattava muutos, kuten monissa EU-jäsenyydestä neuvottelevassa maassa. Otetaan esimerkkinä korkeat kroatialaisen viinin hinnat. Viininviljely Kroatiassa juontaa kreikkalaisten ja roomalaisten ajalle. Kreikkalaiset perustivat siirtokuntia muun muassa Visin ja Hvarin saarille ja aloittivat luonnollisesti istuttamaan viiniköynnöksiä. Pitkän tradition perintönä on paikallisia ainutlaatuisia rypälelajikkeita, kuten Dalmatian rannikon plavac mali tai babic, joista tehdään vahvaa punaviiniä.

Nykyään viinitarhojen tuotantokapasiteetti on suhteellisen pieni ja osaamista ollaan vasta kehittämässä vastaamaan maailmanmarkkinoita. Tuotantomäärät ovat pieniä ja laatu saattaa vaihdella. Suurin osa viinistä kulutetaan kotimaisilla markkinoilla. Toisaalta omia markkinoita on pyritty suojelemaan pitkään ulkomaisilta viineiltä tulleilla. Tämä selittää osaltaan sen, että kroatialaisten viinien hinnat ovat olleet korkeita ja niitä ei ole nähty Alkon hyllyillä.

Pitkä kesä ja hieno rannikko selittävät sen miksi turismi on oleellisen tärkeä Kroatian taloudelle. Erityisesti talouskriisin ja kireän valtiontalouden aikana turismi on arvokas tulonlähde. Turismin osuuden arvioidaan olevan 20% bruttokansantuotteesta.

Turismi ja kotimainen kulutus eivät kuitenkaan takaa talouskasvua ja vaurautta, johon tarvitaan panostusta kilpailukykyyn ja talouden rakennemuutoksiin. Erityisesti uudistukset oikeuslaitoksessa ja julkishallinnossa ovat oleellisen tärkeitä ja vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Kroatialta kysytään nyt näkemystä, malttia ja pitkäjänteisyyttä, jotta se pystyy viemään läpi vaativia uudistuksia.

Joonas Heiskanen, Ulkoasiainsihteeri, 5.3., Suomen suurlähetystö, Zagreb

______________________________________________________________

Täällä Bukarest

Talvi iski tänä vuonna Bukarestiinkin kovempana kuin vuosikymmeniin. Lumeen hautautunut Bukarest on epätodellinen näky, kaunis ja hiljainen; kaupungissa ei ole lainkaan varustauduttu sellaisiin lumisateisiin ja pakkasiin, jotka täällä ovat joulukuun puolivälistä lähtien vallinneet. Joka lumipyryn jälkeen liikenne on täysin lamaannuksissa, kunnes päätiet lopulta saadaan aurattua auki vähäisellä käytettävissä olevalla kalustolla. Pikkukatujen ja jalkakäytävien puhdistuksesta ei siinä tilanteessa monikaan enää jaksa välittää. Lyhyet leudommat jaksotkaan eivät ole tuoneet helpotusta, sillä kunnollisen viemäröinnin puutteessa kadut muuttuvat sulamisveden vaikutuksesta järviksi ja joiksi – kunnes pakkanen tekee niistä jälleen vaarallisia luistinratoja.

Talvi näkyy ikävällä tavalla myös sekä ihmisten että yhteiskunnan kukkarossa. Koska uudetkin rakennukset Romaniassa ovat yleensä heikosti eristettyjä, alkuvuoden lämmityslaskut nousevat lukemiin, jotka haukkaavat ison osan romanialaisten hieman yli 400 euron bruttokeskipalkasta. Valtion ja kuntien budjeteissa, jotka talouskriisin vuoksi ovat muutenkin äärimmäisen kireitä, ei myöskään ole varauduttu valtavien lumenluontiurakoiden aiheuttamiin miljoonien eurojen lisäkustannuksiin. Vielä lisää laskua on tulossa keväällä, kun säiden parannuttua päästään aloittamaan katujen korjaustyöt. Roudan, aurauksen, hiekoituksen ja suolauksen yhteisvaikutuksesta valtaosa kaduista ja maanteistä on nimittäin kahdessa kuukaudessa muuttunut perunapelloksi, jolla autot joutuvat pujottelemaan mateluvauhtia väistellen pahimpia kuoppia.

Tuntuu, että oikeastaan ainoastaan yksi ryhmä on jotenkin hyötynyt rajusta talvesta, vaikkakin vain hetkellisesti: työttömät nuoret miehet, jotka joka lumisateen jälkeen kuljeskelevat lapio olalla tarjoamassa lumenluontiapua muutaman euron tuntikorvauksella. Työttömiä on Romaniassa nyt täkäläisittäin poikkeuksellisen paljon, tammikuussa rikkoontui jo kahdeksan prosentin raja. Kriisin äkkinäisyydestä kertoo se, että reilussa vuodessa työttömien määrä on lähes kaksinkertaistunut. Vuoden 2002 huippulukemiin, jolloin työttömyys hipoi 15:tä prosenttia, on toki vielä matkaa. Tilanne ei kuitenkaan ole hellittämässä lähiaikoina, sillä yksityissektorilla odotetaan kevään aikana vielä yli 20 000 irtisanomista, ja julkisen sektorin osalta huhutaan jopa 100 000 työntekijän supistuksista. Romanian hallituksen on nimittäin pakko panna maan paisunut julkishallinto matokuurille varmistaakseen, ettei kansainvälisen valuuttarahaston eli IMF:n kanssa sovittu 5,9 prosentin budjettivajetavoite ylity. Muutoin kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa keväällä 2009 sovitun lähes 20 miljardin euron lainapaketin maksatus vaarantuu jälleen – kuten tapahtui viime syksynä maan ollessa presidentinvaalikamppailun vuoksi yli kaksi kuukautta ilman toimintakykyistä hallitusta.

Vaalivuoden 2009 lopulliset talousluvut ovat synkät – etenkin maalle, jossa on aiempina vuosina totuttu 7–8 prosentin vuotuiseen kasvuun. Viime vuonna Romanian BKT romahti 7,2 % ja teollisuustuotanto 5,5 % edelliseen vuoteen verrattuna samalla kun valtion budjettivaje kipusi peräti 7,3 prosenttiin. Ulkomaisten investointien määrä jäi vain noin puoleen edellisvuotisesta. Tämän vuoden loppupuoliskolle ennustetaan jo lievää talouskasvua, mutta elpyminen tulee olemaan hidasta, koska kotimainen kysyntä laahaa pohjalukemissa eikä myöskään vientiteollisuus vielä vedä. Vuodenvaihteen jälkeen täällä onkin koettu harvinaisen paljon konkursseja. Tyhjiä liikehuoneistoja näkyy yhtä hyvin Bukarestin keskustan pääkadulla, Calea Victorieilla, kuin kaikissa niissä lukuisissa, toinen toistaan suuremmissa ja hienommissa kauppakeskuksissa, joita viime vuosien noususuhdanteen aikana kasvoi eri puolille pääkaupunkia kuin sieniä sateella.

Romanian pelastuksena voidaan pitää sitä, että maan pankkijärjestelmä on selviytynyt kriisistä varsin hyvin eivätkä ulkomaiset liikepankit ole vetäneet valuuttaa pois maasta merkittävissä määrin, pitäen näin kiinni IMF:n kanssa tekemästään sopimuksesta. Romanian teollisuuden valopilkku on ollut automerkki Dacia, joka edullisen hintansa ansiosta on noussut suureen suosioon Länsi-Euroopassa moninkertaistaen viime vuonna myyntinsä. Romanian omat automarkkinat ovat sen sijaan kokeneet ennätyksellisen romahduksen: uusien autojen myynti on pudonnut peräti 85 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Kaikilla ei toki mene huonosti, sillä loisto- ja urheiluautojen myynti ei ole pahemmin notkahtanut. Tosin näitä kalliita ajopelejäkin näkyy nyt tavanomaista enemmän käytettyjen autojen liikkeissä – esimerkiksi neljä vuotta vanhan Maybachin saisi nyt mukaansa ”vaivaisella” 350 000 eurolla.

Huonosti ei tunnu menevän myöskään Romanian ortodoksisella kirkolla, joka on ilmoittanut aloittavansa tulevana kesänä uuden kansallispyhätön rakennustyöt. Ajankohta keskellä talouskriisiä on yllättävä, sillä katedraalihanke on ollut vireillä eri muodoissaan jo pian vuosisadan ajan. 400 miljoonaa euroa maksavasta ”Kansakunnan pelastuksen katedraalista” on tulossa Euroopan toiseksi suurin ortodoksinen kirkko, jossa on tilaa 5000 ihmiselle. Katedraali on määrä rakentaa etupäässä lahjoitusvaroin, mutta patriarkka on todennut, ettei panisi pahakseen, jos valtiokin osallistuisi kustannuksiin, viitaten kuningas Kaarle I:n lupaukseen sata vuotta sitten. Vaikka kirkkohanke onkin massiivinen, se on toki lastenleikkiä verrattuna kommunistidiktaattori Nicolae Ceauşescun 1980-luvulla rakennuttamaan ”Kansan taloon”, nykyiseen parlamenttiin, joka on pinta-alaltaan kymmenkertainen tulevaan katedraaliin verrattuna. Jos Luoja suo ja rahat riittävät, voimmekin noin viiden vuoden kuluttua nähdä parlamentin takaa vilauksen katedraalin 110-metrisestä päätornista – kirkon paikaksi on nimittäin valikoitunut tuon maailman toiseksi suurimman rakennuskolossin takapiha.

20.2.2010
Marco Pribilla
Lähetystösihteeri
Suomen suurlähetystö, Bukarest
_________________________________________________________

Täällä Jakarta

Keskusteltaessa Indonesian taloudesta ja kaupasta puhutaan hyvin pitkälle tuntemattomasta asiasta. Heti kun ulkopuolinen huomioitsija luulee ymmärtävänsä tilanteen hän tajuaa, etteivät asiat ole niin yksiselitteisiä. Epäillessään kehitystä huomaa, että taustalla tapahtuu kaikesta huolimatta hyvinkin paljon.

Yksi asia on kuitenkin selvä. Uutiset Indonesian talouden myönteisestä kehittymisestä tulevat tällä hetkellä kaikkialta. Indonesian potentiaali on valtava riippumatta siitä, millä mittareilla sitä tarkastelee. Äskettäin julkaistujen kansainvälisten investointipankkien Indonesiaa koskevien tutkimusten otsikot puhuvat puolestaan. ”The new powerhouse of Asia”, ”Chindonesia”, ”Add another ”I” to the BRIC” sekä ”Indonesia in Place Among BRIC Nations” viittaavat tulevaan menetystarinaan. Kehitystä tukevat väestön määrä, ikärakenne ja nopeasti kehittyvä ostovoima sekä se, että luonnonvarat ovat Aasian suurimmat. Tälle taustalle on hyvä rakentaa.

Mutta ei Roomaakaan rakennettu yhdessä vuodessa. Poliittiset ristiriidat, valtava byrokratia korruptiokytkentöineen sekä ehkä tärkeimpänä perusteollisuuden haluttomuus avata markkinoita hidastavat kaikki osaltaan talouden kehittymistä ja tämän suuren potentiaalin hyödyntämistä. Investointisäännöt ovat hankalat, eikä oikeuslaitos ole luotettava. Huonokuntoinen infrastruktuuri kaipaa kipeästi investointeja eikä energian saatavuudesta ole takeita. Pienten eturyhmien ajamat määrätietoiset tuontia rajoittavat toimet ovat hyvin protektionistisia. Myös asennoituminen vapaakauppaan yleensä on huolestuttava.

Moni indonesialainen ei edelleenkän pysty omaksumaan, mitä vapaakauppa käytännössä tarkoittaa eikä mitä myönteisiä asioita se merkitsisi omalle tuottavuudelle. Monet kansalliset yritykset elävät edelleen suojatussa menneisyydessä eivätkä pysty globalisoitumaan tai halua kilpailla globaalisti. Pystyykö joku kysyttäessä mainitsemaan yhdenkin maailmanlaajuisesti toimivan indonesialaisyrityksen nimen?

Viimeisin esimerkinä asenteesta on keskustelu  juuri voimaan tulleesta ASEAN-Kiina vapaakauppasopimuksesta. Se herätti aikaisemmin suljetussa markkinataloudessa eläneet indonesialaiset liikemiehet vasta, kun sopimus astui voimaan. Vaatimukset siitä, että ”sopimus pitää heti neuvotella uudestaan” nousivat voimakkaina esille eivätkä viranomaiset oikeastaan edes tyrmänneet tätä absurdia ajatusta. Toisaalta, viranomaiset eivät ole tehneet itse sopimukselle yhtään mitään, mikä on hyvin kuvaavaa Indonesialle. Opetus onkin se, että pitää oppia lukemaan rivien välistä, mitä itse asiassa tapahtuu ja mistä kirjoitetaan, sillä näiden välillä on usein varsin suuri ristiriita.

On myös tärkeää ymmärtää, että tänä päivänä on väärin puhua pelkästään Indonesiasta. Olisi paljon luonnollisempaa puhua Kaakkois-Aasiasta yhtenä markkinana, ja ehkä tätäkin laajemmin. Intra-aasialainen taloudellinen integraatio on vihdoin heräämässä henkiin. Tästä parhaimpana esimerkkinä ovat tammikuussa 2010 voimaan astuneet vapaakauppasopimukset ASEAN-maiden ja niin kutsuttujen "plus kuuden" maiden välillä. Kun näiden maiden joukossa ovat Kiina, Korea, Japani ja Australia ja kohta täysimääräisenä myös Intia, jokainen ymmärtää, miten merkittävästä asiasta itse asiassa on kyse. Käytännössä miltei kolmen miljardin ihmisen vapaakauppa-alue on todellisuutta,  jonka jokaisen liikemiehen kannattaisi huomioida suunnitellessaan toimintojaan tällä alueella.

ASEAN-maiden visio ja suunnitelmat yhteisistä markkinoista EU-tyyliin vuoteen 2015 mennessä käsitettiin pitkään utopiana. Tänä päivänä pyrkimys siihen on hyvin selkeä, ja tavoitteella on myös aivan erilainen poliittinen ankkurointi. Indonesia ja muut ASEAN-maat ymmärtävät hyvin, että vaihtoehtona on jäädä raaka-ainetuottajaksi ja alihankintamaaksi Kiinalle ja Intialle, eikä se ole kenellekään houkutteleva asema. Kun yritykset kaikkialla maailmassa juuri nyt etsivät tulevaisuuden asetelmia globaalissa toimintaympäristössä, myös suomalaisyritysten pitäisi huomioida tämä aasialainen integraatiokehitys ja sen merkitys ehkä hieman aktiivisemmin. 

Stefan Lindström, lähetystoneuvos, 11.2., Suomen suurlähetystö, Jakarta

__________________________________________________________

Saksassa taistellaan taantumaa vastaan lyhennetyllä työajalla, lasku tulee perässä?

Mielenkiintoinen ilmiö viimeisen kahdentoista kuukauden aikana on ollut Saksan työmarkkinoiden vakaa kehitys. Pelättyä ja moneen kertaan eri vaiheissa ennustettua irtisanomisaaltoa ei ole nähty. Kasvavasta työttömyydestä ei saatu odotuksista huolimatta edes viime syksyn liittopäivävaaleihin kunnon teemaa. Suosittuna selityksenä on pidetty lyhennettyä työaikaa osana elvytystoimia. Täsmällisemmin ilmaistuna kyseessä on lyhennetyn työajan käyttömahdollisuuksien laajentaminen, tätä koskeva lainsäädäntö on ollut olemassa Saksassa jo vuodesta 1910. Myös hallitus on muistanut ahkerasti korostaa instrumentin merkitystä työllisyystilanteen kehittymisessä.

Ei ainoa selitys

Mikä on sitten ollut lyhennetyn työajan todellinen vaikutus? Arviolta noin miljoonalla saksalaisella on tällä hetkellä normaalia enemmän vapaa-aikaa. Tilastojen taakse kurkistaminen osoittaa, että lyhennetty työaika ei riitä yksin selittämään Saksan ”työihmettä”.

Miljoona lyhennetyn työajan piirissä olevaa vastaa noin neljännesmiljoonaa täystyöllistettyä, enemmän tai vähemmän riippuen lähteestä. Joidenkin arvioiden mukaan Saksassa olisi lyhennetyn työajan ansiosta tällä hetkellä puolimiljoonaa työtöntä vähemmän kuin mitä taloudellinen tilanne antaisi odottaa.

Saksan keskuspankki on tutkinut asiaa. Yritysten sopeutuminen taloudelliseen tilanteeseen näkyy työtuntitilastoissa, mutta varsinaisen lyhennetyn työajan osuus tästä on vain neljännes. Taustalla on useampi tekijä. Yritysten tilauskirjat olivat täynnä kriisin alkaessa ja näin ollen kokonaistyöaikaa ovat lyhentäneet merkittävästi ylitöiden vähentyminen ja työaikapankkien purkaminen. Myös normaalin työajan pituutta on lyhennetty ja osa-aikatyön määrää lisätty.

Näyttää siltä, että saksalaiset yritykset ovat tähän saakka sopeuttaneet toimintaansa työaikaa lyhentämällä ja vähentämällä tuottavuutta tehtyä työtuntia kohden. Irtisanomisia on pyritty välttämään. Miksi?

Yhtenä keskeisenä tekijänä pidetään ongelmaa, joka nousi yhä vahvemmin esille ennen nykyistä kriisiä. Saksan teollisuutta vaivaa työvoimapula ja etenkin insinöörien tarve on suuri. Teollisuudelta on kuultu valituksia siitä, insinööripula häiritsi jo kasvua.

Vuosituhannen vaihteen jälkeisen laskusuhdanteen aikana saksalaiset yritykset irtisanoivat reippaasti ihmisiä, huomatakseen paria vuotta myöhemmin olevan vaikeata löytää sopivaa ja osaavaa työvoimaa. Nyt näistä halutaan pitää kiinni. Nousu saattaa alkaa odotuksia nopeammin, vaikka epävarmuustekijöitä on vielä runsaasti. Ja irtisanominen ei tunnetusti ole myöskään halpaa Saksassa.

Kolikon kääntöpuoli

Lyhennetty työaika ei ole halpaa lystiä. Työvoimakustannukset tuotantoyksikköä kohden ovat kohonneet ja yritysten tuottavuus heikentynyt. Saksassa kovalla vaivalla toteutetut rakenteelliset uudistukset ja kustannusten karsiminen paransivat saksalaisen teollisuuden asemaa viime nousukaudella. Nyt uhkana on näiden asemien menettäminen yhä kovenevassa kilpailussa. Irtisanomiset ovat yksi ratkaisu tuloskunnon parantamiseksi, mutta aidan toisella puolella odottavat pula osaavista tekijöistä ja kalliit rekrytointiprosessit.

Saksan talous on kääntynyt nousu-uralle ja talousennusteita on korjattu ahkerasti parempaan suuntaan. Tästä huolimatta useiden lyhennettyä työaikaa hyödyntävien yritysten arvioidaan turvautuvan myös irtisanomisiin. Eri talousennusteet ovat jälleen lähes yksimielisiä siitä, että kuluvana vuotena Saksan työttömien määrä lähestyy tai ylittää neljän miljoonan psykologisen rajan. Jokohan ennusteet nyt vihdoin myös toteutuvat?

Järjestely rasittaa myös velkaantunutta valtiontaloutta. Kyse on työttömyysetuudesta, jolla korvataan virallisesta työajan lyhentämisestä johtuva tulonmenetys. Työvoimaviranomaisten budjetissa on arviolta 20 miljardin euron vaje. Pääsyy tähän on lisääntyvä työttömyys, mutta lyhennetyn työajan osuus on useampi miljardi euroa.

Ennen talouskriisiä valiteltiin sitä, että saksalaiset ovat kovin nihkeitä kuluttamaan. Kriisin aikana puolestaan on kiitelty sitä, että kuluttajat ovat jatkaneet ostamistaan kuten ennen lamaa. Varovaisesti, mutta tilanne huomioiden kuitenkin tyydyttävästi. Työllisyystilanteen vakaus on ollut yksi psykologinen tekijä, joten lyhennetyn työajan hattuun saadaan ehkä ainakin yksi sulka.

Hallituksen tuoreimmassa talousennusteessa todetaan kovin tutuin sanakääntein, että vienti vetää, mutta kotimaiselta kulutukselta ei odoteta suuria. Saksan talouden dynamiikka on palaamassa tutuille raiteille. Aika näyttää mikä tulee olemaan lyhennetyn työajan loppulasku Saksan kansantaloudelle

Jukka Nikulainen, ulkoasiainsihteeri, 2.2., Suomen suurlähetystö, Berliini

__________________________________________________________

Täällä Bangkok

Kello on seitsemän sunnuntaiaamuna, kun jo tutuksi tullut vasaroiden nakutus taas käynnistyy viereisellä rakennustyömaalla. Kotimme naapuriin on muutamassa kuukaudessa noussut seitsenkerroksinen hotelli, vaikka 500 metrin säteeltä löytyy entuudestaan seitsemän toinen toistaan parempaa majoituslaitosta.

Majoitusmahdollisuuksista Bangkokissa ei todellakaan ole pulaa. Tarjolla on yli 26 000 eritasoista hotellihuonetta - ja lisää rakennetaan. Tänä vuonna Bangkokin majoituskapasiteetin lasketaan kasvavan yli 3000 huoneen verran ja vuodelle 2011 on suunnitelmissa yli 2600 uutta huonetta. Näin siitäkin huolimatta, että majoitustilasta on maassa jo ylitarjontaa ja hotellien käyttöasteet ovat olleet alhaisia. Bangkokissa huoneista on ollut varattuna puolet, lomasaari Phuketissa hiukan enemmän. Saisiko olla 38 huoneen putiikkihotelli palveluineen vain omaan käyttöösi? Sekin on tullut koettua eräällä paratiisisaarella.

Thaimaa osaa turismin. Vaikka Thaimaan turismiluvut (n. 14 milj. v. 2008) ovat suhteellisen vaatimattomia maailmassa eniten turisteja vetävän Ranskan lukuihin verrattuna, on kasvu ollut merkittävää. Kymmenessä vuodessa ulkomaisten turistien määrä on kaksinkertaistunut, samaten turismista saatavat tulot. Viiden vuoden takaisesta tsunamista toivuttiin nopeasti, kun matkailijat palasivat entistä sankemmin joukoin Thaimaan rannoille jo runsaan vuoden kuluttua.

Matkailu on Thaimaalle merkittävä elinkeino ja tärkein ulkomaisen valuutan lähde. Turismisektori muodostaa noin 6,5 % Thaimaan BKT:sta, mutta käytännössä talousvaikutus ovat paljon laajempi, sillä luonnollisesti turistien rahat valuvat ruohonjuuritasolle. Monissa turistikohteissa tuktuk-kuskien, katumyyjien, räätäleiden ja hierojien toimeentulo riippuu ulkomaisista asiakkaista. Tämä kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran perääsi huudellaan: ”New suit, Sir?”

Vuoden 2009 puoliväliin tultaessa Thaimaan matkailusektorin näkymät olivat synkät. Syykin oli selvä: maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutukset alkoivat tuntua toden teolla, sitten levisi sikainfluenssa. Eniten turismia kuitenkin nakersi poliittinen epävakaus. Siitä kun keltapaitaiset mielenosoittajat valtasivat marraskuun 2008 lopulla Bangkokin lentokentät, ehti kulua vajaat viisi kuukautta, kun maailmalle jo levisivät kuvat punapaitojen levottomaksi yltyneestä mielenosoituksesta Bangkokin kaduilla. Vaikka ulkomaalaiset eivät millään tavalla olleet kohteena, etenkin turvallisuushakuiset japanilaiset, kiinalaiset ja korealaiset peruivat kiireesti Thaimaan -matkojaan. Matkailuviranomaiset ennustivat saapuvien turistien määrän putoavan edellisvuodesta 20 % ja kymmenien tuhansien pelättiin menettävän työpaikkansa.

Kaikesta huolimatta vuoden 2009 jälkimmäisen puoliskon perusteella näyttää siltä, että Thaimaan turismisektori ei rämmi aivan niin syvässä suossa, kuin aluksi pelättiin. Loppuvuonna poliittisilta levottomuuksilta säästyttiin, sikainfluenssa osoittautui pelättyä lievemmäksi ja talous alkoi hitaasti osoittaa elpymisen merkkejä. Thaimaa yritti houkutella turisteja poistamalla turistiviisumimaksut ja alentamalla kansallispuistojen pääsymaksuja. Irtisanomisten sijaan hotellit lomauttivat työntekijöitään tai sulkivat osan tiloistaan. Joka tapauksessa vuoden 2008 turistimäärät jäivät haaveeksi, mikä omalta osaltaan söi maan talouskasvua. Thaimaan BKT:n supistui viime vuonna noin 3 %. Tämä oli ensimmäinen kerta Aasian finanssikriisin jälkeen, kun Thaimaassa mentiin miinukselle.

Thaimaan viranomaisten usko maansa vetovoimaan on edelleen kova. Tänä vuonna tavoitteena on 15 miljoonaa turistia, vuoteen 2015 mennessä määrän uskotaan ylittävän 20 miljoonaa. Helppoa tavoitteiden saavuttaminen ei ole, sillä talous ei ole vielä kuivilla ja poliittisesti maa on edelleen käymistilassa. ”Poliittinen epävakaus on suurin maan talouskasvua uhkaava tekijä”, totesi vuoden alkupäivinä myös Thaimaan Korn Chatikavanij, jonka The Banker –lehti valitsi äskettäin vuoden valtiovarainministeriksi. Ensi vuodelle ministeri ennustaa 3,5 % talouskasvua.

Myös kilpailu on tiukentumassa, sillä muutkin Mekongin alueen maat haluaisivat suuremman osan turisteista. Thaimaan etuna on, että Bangkok on lentoliikenteen solmukohta, jonka kautta alueelle saavutaan. Paitsi perinteisenä ranta- ja ostoslomakohteena Thaimaata markkinoidaan jatkossa tehokkaammin myös terveysturismin mekkana. Jo nyt vuosittain yli miljoona ulkomaalaista hoidattaa itseään luksushotelleja muistuttavissa yksityisissä sairaaloissa. Tähän eivät naapurimaat pysty. Saisiko olla kasvojenkohotusleikkaus?

Thaimaalaiset tekivät viime vuonna kotimaassaan 87 miljoonaa matkaa. Kotimaan matkailu on merkittävää, vaikka thaimaalaiset kuluttavatkin matkoillaan huomattavasti vähemmän kuin ulkomaiset turistit. Viime vuonna yksi kotimainen nähtävyys oli ylitse muiden: Chiang Main eläintarhan kahdeksankuinen pandakarhu Lin Ping. Pandan ansiosta eläintarhan kävijämäärä kasvoi 70 % ja lipputulot 150 %. Lin Ping on tuotteistettu ansiokkaasti ja se on nuoresta iästään huolimatta jo tosi-TV-tähtikin. Kaupallisen TV-yhtiön Panda Channel seuraa karhun edesottamuksia 24/7.

Suomalaiset suosivat edelleen Thaimaata. Vaikka valmismatkailu tähän suuntaan vähenikin viime vuonna, silti maahan saapui suomalaisia saman verran kuin vuonna 2008, noin 160 000. Suomalaisia, kuten muitakaan eurooppalaisia, eivät poliittiset levottomuudet ole juuri hetkauttaneet. Matkailuviranomaisten Amazing Thailand, Amazing Value –motto osuu edelleen naulan kantaan. Thaimaassa rahoilleen saa vastinetta – ja vieläpä hymyn kera. Missä muualla voit nauttia lounaan eurolla tai käydä tunnin hieronnassa alle viidellä eurolla?

Tarja Kangaskorte, ulkoasiainsihteeri, 25.1. Suomen suurlähetystö, Bangkok

__________________________________________________________

Täällä Lima

”Kriisi, mikä kriisi?” vastasi yli 60 prosenttia limalaisista marraskuun lopulla julkaistuun talouslehden kyselyyn, jossa tiedusteltiin, miten kansainvälinen taantuma on vaikuttanut kotitalouksien arkeen. Pääkaupungin suuren enemmistön mukaan ei mitenkään. Aika uskomaton vastaus nykyisessä taloustilanteessa - miten se on mahdolllista?

Ensinnäkin, perusperulainen ei ymmärrä kohkaamista kriisistä. ”Cuál crisis, si siempre hemos estado en crisis?” perulainen ihmettelee, mikä kriisi, mehän on aina oltu kriisissä. Maan talousjärjestelmä on monimutkainen epävirallisia ja virallisia sääntöjä yhdistelevä peli, jossa kekseliäisyys, sitkeys, onni ja hyvät ystävät ovat parhaat kortit. Terrorismi ja turvattomuus ovat pitkään olleet arkipäivää, ja nyt kun ajat ovat vakaammat, etenkin nuorilla perulaisilla on nälkä päästä eteenpäin ja olla ylpeitä kotimaastaan.

Niinpä tämä sademetsien, vuoristojen ja rannikon kansa melkeinpä suoltaa vientimarkkinoille uskomatonta gastronomiaa, inspiroivaa designia ja ylpeästi fuusioituvaa musiikkia. Perulaisilla on vuosituhansia vanha kulttuuri tukenaan ja paljon tehtävää edessä, ei nyt ehdi kriiseillä.

Toisaalta perulaiset yhdistävät sanan kriisi korkeaan inflaatioon ja massatyöttömyyteen. Kumpaakaan ei ole tällä kertaa näkynyt. Päinvastoin - Peru sai juuri kriisivuoden lopuksi kolmannen kansainvälisen luottoluokituksen, kun myös Moody’s nosti Perun listalle. Perun talous on kasvanut lähes kymmenen vuotta tasaisen vahvasti. Vuonna 2008 kirjattiin yli 9 prosentin bruttokansantuotteen kasvu. Viime vuonna nähtiin suhteessa dramaattisen jyrkkä talouden hidastuminen, jonka syitä metsästetään parhaillaan. Hidastumisesta huolimatta vuosi jäi plussalle.

Mirafloresissa, ylemmän keskiluokan suosimassa kaupunginosassa, talouskasvu kuuluu lauantaiaamuisin papaya-mehua vääntävän tehosekoittimen yli. Kotikatua revitään auki, ja kortteliin nousee kaksi uutta kerrostaloa. Tosin emme ole ihan varmoja, onko kyseessä kiihtyvä talouskasvu vai lähestyvään vaalivuoteen liittyvä imagonrakennus, mutta rakennusbuumi jatkui tasaisesti koko viime vuoden.

Tällekin vuodelle kasvunäkymät ovat erittäin suotuisat. Peru lähtenee Brasilian imussa nopeasti nousuun. Pilvenä taivaalla näkyy kyllä El Niño -sääilmiö, joka toteutuessaan haittaisi merkittävästi mm. kalataloutta, joka on yksi maan talouden kulmakivistä. Onneksi siitä on kuitenkin arvioitu korkeintaan kohtalaista.

Limassa eletään nyt täysillä kesäkautta. Katukuvassa risteilee surfilautoja ja viikonlopuksi painellaan parikymmentä kilometriä etelään rantatalolle. Tänä vuonna rantatalojen vuokraus alkoi ennätysaikaisin, ja kolmen makuuhuoneen huonokuntoisesta luukusta sai pulittaa yli tuhat dollaria kuukaudelta. Kun kysyimme vuokraemännältä, entä kriisi, etkö yhtään voisi laskea sitä vuokraa, hän naurahti ja kuivasi kätensä esiliinaan. Kohtuuhintaa ei tänä vuonna tunnettu edes halvimmilla rannoilla.

Ne onnekkaat, jotka saivat rantatalon neuvoteltua, nauttivat nyt raikkaassa meri-ilmassa Perun kansallisruokapakettia cevichea ja inka-colaa. Mutta paratiisi on yhtä rikki kuin viime vuonna. Kahden kivenheiton päässä asuu pelti- ja palmunlehvärakennelmissa satoja ihmisiä ihan kuten ennen kriisiä. Köyhyydessä elää edelleen yli 30 prosenttia väestöstä. Tarvitaan paitsi kasvua, myös jakoa.

Tiia Haapaniemi, kaupallisten ja poliittisten asioiden avustaja, 18.1., Suomen suurlähetystö, Lima
__________________________________________________________

Luottamus kateissa

Kreikkalaisten taloustilastojen paikkansa pitävyys ja maan uskottavuus kyseenalaistettiin julkisesti pari kuukautta sitten. Muutaman viikon sisällä Ateenasta lähetettiin komissiolle valtiontalouden vajetta koskevia lukuja, jotka poikkesivat toisistaan yli 6 prosenttiyksikön verran. Lukujen väliin mahtui parlamenttivaalit ja kaksi eri hallituspuoluetta. Tässä kohtaa voisi esittää naiivin kysymyksen, onko Kreikan Pisa-tutkimuksessa huonosti menestynyt koulujärjestelmä ehkä syypää vajeen laskennalliseen eroon. Selitys on kuitenkin poliittinen ja ehkä osittainen kulttuurisidonnainen.

Kreikan tilastokeskus ei ole toiminut itsenäisesti tähän mennessä vaan valtiovarainministeriön alaisuudessa. Kiusaus kaunistaa epämiellyttäviä totuuksia on voinut aika ajoin päästä vallalle. Täällä etelässä ei aina haluta sanoa asioita niiden oikeilla nimillä. Kysymys on ollut myös kahden, vuorotellen vallassa olevan puolueen keskinäisestä valtapelistä.

Kreikkalaisten lähettämiin lukuihin on suhtauduttu varauksellisesti aikaisemminkin. Joitain epäilyksen ääniä kuului jo Kreikan liittyessä euroalueeseen, mutta varsinaista todistusaineistoa näistä epäilyksistä tuli julkisuuteen vuonna 2004. Silloin toimikautensa aloittanut keskustaoikeistolainen hallitus päätti tehdä valtiontalouden inventaarion selvittääkseen Kreikan talouden todellisen tilan. Sen myötä Kreikan tilastoja muutettiin myös edellisten vuosien osalta, ja jopa euroalueeseen osallistumisen kriteerit eivät näyttäneet täysin täyttyvän Kreikan osalta. Komission suunnalla ehkä huokailtiin, että olkoon menneeksi, kun kerran pääsivät sisään euro-klubiin mutta vihdoinkin luvut olisivat oikeita ja yhteistyö hedelmällisempää.

Nyt Kreikka on joutunut omaksi yllätyksekseen muiden silmätikuksi. Markkinat odottivat Kreikan uudelta hallitukselta määrätietoisia toimia vajeen supistamiseksi, mutta hallitus on toistaiseksi yrittänyt tasapainotella antamiensa vaalilupauksien ja ulkopuolisten paineiden välillä. Kreikan pääministerin lupaamat rakenteelliset muutokset joulukuun puolessa välissä pitämässä puheessa ovat oikeansuuntaisia, mutta eivät riittäviä. Kuitenkin Kreikan ollessa kyseessä vasta teoilla on merkitystä.

Niin kauan kuin markkinat eivät saa todisteita konkreettisista toimenpiteistä julkisen alijäämän kesyttämiseksi, Kreikka luisuu yhä syvemmälle luottamuskriisiin alati kasvavin korkokustannuksin kunnes joku kaunis päivä luottohanat sulkeutuvat ja Kreikka joutuu koputtelemaan IMF:n ovia.

Kreikan ongelmana ei ole pelkästään ulkoinen luottamuspula vaan Kreikan yhteiskunnassa on pitkään vallinnut krooninen luottamuksen puute valtion ja kansalaisten välillä. Valtion ei ole nähty toimivan johdonmukaisesti, tasapuolisesti tai verorahoja yhteiskunnan hyväksi hyödyntäen. Kansalaisten ja yritysten uskotaan välttävän kaikkien verojen maksamista parhaansa mukaan.

Korruptio on ollut osa arkipäivää Kreikassa. Rahalla on saanut hoidettua asioita omaksi edukseen leikkausjonossa, rakennuslupia hakiessa tai muissa lupaprosesseissa. Suhteilla on voinut saada hankittua kaikkien himoitseman työpaikan julkiselta sektorilta. Röyhkeydellä ja valta-asemaansa hyväksi käyttäen on pystynyt hyötymään taloudellisesti. Laittomuuksista tai osittain laittomasta toiminnasta ei ole joutunut useinkaan vastuuseen. Oikean ja väärän erottaminen ei ole ollut itsestään selvää, ja se on johtanut yhteiskunnan moraalisten arvojen heikentymiseen.

Tällaisessa ilmapiirissä ”Herkuleen urotöille” olisi tarvetta. Edellä mainittujen ongelmien lisäksi kohdattavia hirviöitä edustavat yhteistyötä ja konsensusta kammoavat kommunistit, muutoksiin reagoivat ay-liikkeet, erityisetuisuuksia työtaisteluilla ja kiristämällä saavuttaneet ammattiryhmät, hallituspuolueen vanhoillinen siipi sekä hallituksen vaalilupausten aiheuttama panttivankeus. Onko nykyajan kreikkalaisilla poliitikoilla Hesiodoksen ajan sankareiden rohkeutta toteuttaa kipeästi kaivatut rakenteelliset muutokset? Sen näemme lähikuukausina.

Kreikan valtio ja kansalaiset ovat eläneet yli varojensa vuosia. Nyt on edessä sopeutuminen todellisuuteen omin voimin tai muiden sanelemana. Kreikan useita vuosia eurooppalaista keskiarvoa nopeampi kasvu perustui pitkälti kulutukseen. Poliitikoilla ei ollut halukkuutta muuttaa yhteiskunnan rakenteita kulutusjuhlien parhaina vuosina, ja siten globaali talouskriisi paljasti Kreikan talousmallin hataruuden. Kun helppoa luottoa ei enää ollut saatavilla, ja kansalaisten luottamus omaan talouteen heikkeni, yksityinen kulutus supistui ja yhteiskunnan pitkään jatkuneet rakenteelliset ongelmat tulivat esille kaikessa paljaudessaan.

Luottamuskriisi on iskenyt myös Kreikan maksuliikenteeseen, jossa käteinen, predated -shekit ja vekselit ovat vielä täysin käypää tavaraa. Maksuajat ovat perinteisesti kohtalaisen pitkiä Etelä-Euroopassa, ja siitä hyvänä kreikkalaisena esimerkkinä ovat 2-6 kuukauden päähän päivätyt shekit. Tämä on perustunut luottamukseen siitä, että shekin kirjoittajalla on rahaa tilillä kyseisenä päivänä. Talouskriisi on aiheuttanut ennen näkemättömän aallon (3 mrd) katteettomia shekkejä, mikä on ajanut lukemattomat yritykset ahdinkoon. Pankit myönsivät hyvinä aikoina lainaa pk-yrityksille näitä shekkejä vastaan mutta luottamuksen karistua ovat rahahanat kuivuneet.

Kreikan valtiolla ei ole tarjota ”sosiaaliluukkua” kansalaisilleen, ja siten kreikkalaisten nuorten aikuisten on vaikea päästä itsenäistymään kotoaan. Noin 2/3 alle 30-vuotiaista asuu vielä vanhempiensa luona ja opintokustannukset verottavat pääasiassa vanhempien kukkaroa. Yksityisen sektorin 700 euron peruspalkka tai 400 euron työttömyyskorvaus eivät riittäisi kattamaan asumisen kustannuksia opintojenkaan jälkeen kun tarjolla on vain markkinahintaisia asuntoja.

Ei yhtään ihme, että äidin huolenpito, tarjolla oleva valmis ruoka ja omaan käyttöön jäävä raha houkuttelevat kaupunkilaisnuoria. Nuorten työttömyysluvut ovat korkeita, ja siten suurin osa haaveilee työpaikasta julkisella sektorilla, jossa alkupalkat ovat yksityistä sektoria korkeammat ja turva elinikäinen. Yksityisen sektorin ruumiillisista töistä kilpailevat myös maahanmuuttajat, jotka eivät kanna huolta tulevista eläkeoikeuksista vaan päivittäisen leivän saannista.

Kreikka on EU-jäsenyytensä ajan suurimpien haasteiden edessä. EU on antanut Kreikalle avokätisesti tukea rakennerahastoista yhteiskunnan rakenteellisten muutosten aikaansaamiseksi, mutta Kreikka ei ole onnistunut hyödyntämään sitä täysimittaisesti. Kreikalla on oikeastaan vain kaksi tietä valittavanaan. Joko hallitus ja kansalaiset yhdessä tukevat uudistuksien aikaansaamista vapauttaen luovia ja uudistavia voimia tai hallitus antaa valtion ajautua konkurssiin ja odottaa kansainvälisten toimijoiden laativan Kreikan pelastusohjelman.

Jaana Oikarinen-Vasilopoulos, kaupallinen virkamies, 11.1., Suomen suurlähetystö, Ateena

__________________________________________________________

Etiopia: kontrolloitu ja byrokraattinen

Etiopian talous heijastelee historiaansa eli feodaali- ja kommunismikausien jäänteitä. Vaikka maa on asteittain avannut talouttaan, on sen talous edelleen valtiojohtoinen, pieni, kontrolloitu ja byrokraattinen. Yksityinen sektori on rajallinen ja kansalaisyhteiskunta ruodussa. Kuvaavaa on korkea inflaatio, julkinen maanomistus, puutteellinen, joskin paraneva infrastruktuuri sekä äärimmäinen köyhyys. Etiopian väestöstä asuu 85 prosenttia maaseudulla saaden toimeentulonsa omavaraistaloudesta. Maata ei saa omistaa, sateiden armoilla oleva tulevaisuus on epävarma, rahoitus on kiven alla, ja yhteydet keskuksiin ja markkinoille monesti ylitsepääsemättömät.

Vuonna 1894 perustettu puhelinlaitos on edelleen valtion monopoli, ja ainoa IT- alan toimija. Etiopia on erilainen maa Afrikassa, jossa muut ovat olleet nopeita poimimaan mobiiliteknologian hedelmät. Myös tiedotusvälineet ovat valtion valvonnassa.

Rahoitussektorilla ovat ulkomaiset investoinnit kiellettyjä ja pääoman liikehdintää säännöstellään. Etiopian birrejä ei vaihdeta ulkomailla eikä niitä saa viedä maasta. Lainoituksen ja rahoituksen kohteet Etiopiassa ovat pääasiassa valtionyritykset sekä julkiset infrastruktuurihankkeet. Luototuksen puute on yksi suurimmista liiketoimintaa haittaavista tekijöistä: aikuisväestöstä 14%:lla on mahdollista saada kaupallista rahoitusta, kun vastaava keskiarvo muualla Afrikan mantereella on 20%.

Tullimuodollisuudet, byrokratia, korruptio sekä tarvittavan infrastruktuurin puuttuminen tekevät tavaran liikehdinnästä hidasta ja kallista. Hyödykkeiden ja palveluiden puute Addis Abeban miljoonakaupungissa on silmäänpistävää, jos sitä verrataan esim. naapurimaahan Keniaan, jossa yksityinen sektori toimii pitkälti omillaan ja jossa talous on avointa. Etiopiassa ei ole kansainvälisiä kauppa- tai ravintolaketjuja. Hotelliketjuista ovat edustettuina vain Sheraton ja Hilton.

Paikallisesti toimivat yritykset kamppailevat jatkuvien sähkökatkosten, kroonisen valuuttapulan sekä huonojen viestintäyhteyksien kanssa. Julkinen liikenne toimii täyteen ahdetuilla linja-autoilla ja pakettiautoilla. Addis Abebassa liikennöidään sinivalkoisilla iäkkäillä Lada-takseilla ja Toyotan pakettiautoilla, joiden takaikkunoiden tarroista paljastuu yllättävän usein autojen suomalainen menneisyys- "Toyotalla Suomi kuljettaa."

Positiivisiakin tuloksia on saatu aikaan. Valtiovetoinen kehitys on keskittynyt infrastruktuurihankkeisiin, kuten teihin, sairaaloihin ja patoihin (Etiopian voimantuotannosta 98 % on vesivoimaa). Talouskasvu on ollut viime vuosina voimakasta ja talouspolitiikan trendi vapauttava. Etiopia on lähtökohtaisesti sitoutunut vapaakauppaan ja investoijia houkutellaan mm. verohelpotuksilla ja tietyillä tullivapauksilla. Etiopia on Afrikan kauppajärjestön COMESA:n jäsen, neuvottelee EU:n kanssa EPA:sta ja haluaa WTO:n jäseneksi. Odotettavissa ei ole suuria edistysaskelia ainakaan ennen toukokuussa 2010 pidettäviä parlamenttivaaleja.

The Economist ennustaa Etiopian talouden kasvavan viidenneksi nopeimmin maailmassa vuonna 2010 . Etiopia kuuluu maailman 10 köyhimmän maan joukkoon. Vertailun vuoksi: 5,5 miljoonan suomalaisen talous on 14 kertaa tämän 85-miljoonaisen kansan vuosituotantoa suurempi. Tavalliselle teffinpurijalle moni asia on ennallaan. Päästäkseen eroon köyhyydestään, ei Etiopialla ole muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa markkinoitaan ulkomaisille investoijille ja yritystoiminnalle. Suorien ulkomaisten investointien lasku vuosina 2006 – 2008 oli Etiopiassa 83 %. Vastaava trendi Itä-Afrikassa ja koko mantereella oli 62 % ja 54 % plussan puolella.

Hallituksen linja on selvä: Pääministeri Meles kertoi marraskuussa 2009 tavatessaan suomalaisia vaikuttajia, että Etiopian raha- ja yritysmaailman pitäminen tarkasti valtiojohtoisena on edellytys sille, ettei maa ajaudu ylivoimaisiin kriiseihin. Meles puhuu intohimoisesti kapitalismin epäonnistumisista ja vetoaa puheissaan vaihtoehtoiseen kehitykseen.

Etiopia huomenna – Idästä tuulee, pärjääkö Suomi?

Uudet voimakkaat tuulet puhaltavat idästä. Pääministeri Meles näkee Kiinan roolin ja tuen Etiopiassa ja mantereella erittäin positiivisena, ja on mahdotonta käsitellä Etiopian taloutta, kasvutrendejä ja investointi-ilmapiiriä mainitsematta tätä kasvavaa Kaukoidän Jättiä. Kiina ei ehdollista kehitysapuaan ihmisoikeuksiin tai demokratiakehitykseen ja tukee yrityksiään julkisella rahalla niin merkittävästi, että tarjouksien edullisuus tekee kilpailusta vaikeaa.

Kiinan kanssa julkinen ja yksityinen sektori ovat osa samaa suurta halpaa ja poliittisesti helppoa pakettia. Sopimuksia tie- ja telekommunikaatioinfrastruktuurihankkeisiin neuvotellaan kaikesta päätellen valtioiden edustajien tasolla. Kiinalaisilla yrityksillä on tavoitteena hyödyntää myös niiden volyymia. Vaarana on, että useat keskeiset alat jäävät lähes täysin kiinalaisten yritysten käsiin. Tämä kehitys ei Etiopiassa juurikaan eroa muusta Afrikasta.

Haasteista huolimatta suuren kansan markkinapotentiaali on huima, ja suomalaiset ja muut länsimaalaiset yritykset ovat suuren haasteen edessä kilpaillessaan Afrikan kasvavista markkinoista. Etiopiassa suomalaiset yritykset voisivat olla kilpailukykyisiä matkapuhelinviestinnän, ympäristöteknologian, tietoyhteiskuntakehitykseen liittyvien teknologioiden sekä veden ja energian säästöön ja tuotantologistiikkaan perustuvien modernien tuotantoprosessien aloilla. Etiopiassa tulee toimia innovatiivisesti eikä tuloksia pidä odottaa heti, mutta onnistuessaan yritys voi löytää tai luoda laajat markkinat.

Kahdenvälisessä kehitysyhteistyössään Suomi tukee Etiopian identifioimaa kasvukäytävää Luoteis-Etiopiassa Niilin juoksulla, jota pidetään talouskasvun tulevana moottorina mm. Kiinan mallin mukaisesti. Tuki koostuu vesi-, maa-, ja maatalouden järjestelmien, sekä tietoyhteisökunnan perusteiden kehittämisestä. Suomen tuki Etiopian opetussektorille saattaa avata uusia mahdollisuuksia koulutusviennille ja erikoisosaamista vaativille koulutuksen osa-alueille.

Kirjoittajat:

Virpi Kankare, lähetystöneuvos, Suomen suurlähetystö Addis Abeba

Antti Inkinen, vesineuvonantaja, Suomen suurlähetystö Addis Abeba

_________________________________________________________

Greetings from Hopenhagen

Joulun odotus käynnistyi Kööpenhaminassa perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtisunnuntaina, kun raatihuoneen edessä komeilevan joulukuusen valot sytytettiin. Perinteikäs tapahtuma järjestettiin nyt jo 94. kerran. Tänä vuonna jokin on kuitenkin muuttunut. Kuusessa tuikkivat energiansäästölamput, jotka poljettiin käyntiin 15 vapaaehtoisen pyöräilijän voimin – näiden joukossa Tanskan tuore energia- ja ilmastoministeri Lykke Friis. Poljinvoimalla säästetään hiilidioksidipäästöjä 9 miljoonan tonnin edestä. Samalla Kööpenhaminan kaupunki viestittää olevansa edelläkävijä ilmastokysymyksissä. Tulevaisuudenuskosta kertoo myös markkinointikampanjassa hyödynnettävä uusi lempinimi – Welcome to Hopenhagen!

Viesti on tarkoitettu paitsi jouluostoksille kiirehtiville kaupunkilaisille, myös niille runsaalle 15 000 delegaatille, jotka kansoittavat Kööpenhaminaa 7.12. käynnistyvän YK:n ilmastokonferenssin aikaan. Kööpenhaminan kaupungille kokous on erinomainen tilaisuus esitellä osaamistaan vihreän konferenssitoiminnan saralla.

Koko Tanskalle ilmastokonferenssi on puolestaan megaluokan brändiprojektin huipentuma, jossa yhdistyvät poliittinen johtajuus, kaupallinen osaaminen sekä taitavasti rakennettu sosiaalinen ja kulttuurinen inspiraatioympäristö. Konferenssi tarjoaa Tanskalle mahdollisuuden esitellä puhtaisiin teknologioihin liittyvää osaamistaan maailmanlaajuisesti, ja samalla vahvistaa mielikuvaa luovasta, vihreästä ja vauraasta pikkuvaltiosta joka on kyennyt yhdistämään korkean ympäristönsuojelun tason talouskasvuun ja hyvinvointiin. Ilmastoneuvottelujen varjolla Tanska pyrkii myös lämmittämään uudelleen suhteitaan maihin, joihin yhteydet ns. pilakuvakriisin seurauksena viilentyivät.

Halvasta lystistä ei ole kyse – konferenssin arvioidaan maksavan yli miljardi Tanskan kruunua. Hyödyn maksimoimiseksi valtiovalta, liike-elämä ja järjestökenttä ovat yhdistäneet voimansa ennennäkemättömällä tavalla. Ilmastoteema on jo toista vuotta näkyvästi esillä sekä poliittisella agendalla, kaupallisissa tapahtumissa, kouluissa ja oppilaitoksissa, kulttuuritarjonnassa että mediassa. Teollisuuden ja matkailujärjestöjen yhteistyönä toteutetut energiavierailut ovat tuoneet tuhansia vaikuttajia tutustumaan innovatiivisiin energiaratkaisuihin ympäri Tanskaa.

Linkkeinä keskeisiin maihin ovat toimineet Tanskan suurlähetystöihin sijoitetut ilmastoasiantuntijat, ja myös vienninedistämisverkosto on valjastettu energia-alan osaamisen tehomarkkinointiin. Ilmastokysymykset ovat olleet Tanskan kärkiteema sekä EU-yhteistyössä että kahdenvälisesti, ja pääministeri Rasmussen on viimeisen puolen vuoden ajan käyttänyt lähes kaiken aikansa Kööpenhaminan kokouksen kunnianhimoisen lopputuloksen edistämiseen. Ei myöskään ole sattumaa, että EU:n tuleva ilmastokomissaari on tanskalainen.

Huolella harkitusta konseptista kertoo, että myös ilmastokonferenssin toteutus tapahtuu johdonmukaisesti vihreällä profiililla – julkisten liikennevälineiden lisäksi tarjolla on hybridilimusiineja ja sähköautoja, kokousvieraille tarjoillaan luomuruokaa ja vesijohtovettä ja perinteisten konferenssilahjojen sijaan rahoitetaan kehitysmaiden nuorten opintoja Tanskassa. Tanska kompensoi myös kokousosallistujien lentomatkoista syntyvät hiilidioksidipäästöt tukemalla päästövähennyshanketta Intiassa.

Intressit ovat ilmeiset. Hiilidioksidipäästöjen maailmanlaajuinen leikkaaminen tulee edellyttämään valtavia teknologiainvestointeja, ja kansainvälinen talouskriisi voi monilla aloilla entisestään nopeuttaa vihreää rakennemuutosta. Vuonna 2008 Tanska oli EU:n selkeä ykkönen energiateknologian viennissä. Talouskriisistä huolimatta cleantech-vienti kasvoi neljä kertaa enemmän kuin Tanskan muu tavaravienti, ja on jo Tanskalle öljy- ja kaasuvientiä merkittävämpi tulonlähde.

Kärjessä on tuulivoimaosaaminen, mutta myös erilaiset energiatehokkuutta parantavat ratkaisut sekä biomassaan liittyvä teknologia ovat kasvussa. Myös palveluvientiin panostetaan, esimerkkinä valmistajien ja urheiluliittojen tuore yhteishanke joka markkinoi pyöräilyyn liittyvää osaamista maailman liikennemetropoleille. Tanskan teollisuus on ennustanut viennin seitsenkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä, ja synnyttävän 50 000 uutta työpaikkaa.

Kansainvälisessä mediassa Tanska luetaankin jo vihreän vallankumouksen voittajiin. Tuulivoimaosaamisensa ohella maa ylpeilee mielellään energiatehokkuudella - viimeisten 30 vuoden aikana sen talous on kasvanut 78%, mutta energiankulutus pysynyt liki samoissa lukemissa. Taitavasta markkinoinnista kertoo kuitenkin myös se, että fossiilisten polttoaineiden muita pohjoismaita huomattavasti merkittävämpi osuus Tanskan energiantuotannossa on onnistuttu häivyttämään tehokkaasti taka-alalle. Pääviestit on yksinkertaisesti kohdistettu muualle, ja niin tehokkaasti, että jättiläiskokoisen tuulimyllyn pystyttäminen ilmastokonferenssin kokouspaikalle tuntuu jo melkein hätävarjelun liioittelulta – mitä muuta vieraille voisi enää tulla Tanskasta mieleen?

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa päästään toivottavasti sopuun kunnianhimoisesta uudesta ilmastosopimuksesta. Tanskalle kokouksen onnistuminen olisi ansaittu palkinto tehokkaasti ja määrätietoisesti toteutetusta jättiurakasta, jossa julkinen ja yksityinen sektori ovat toimineet hyvässä yhteistyössä. Ilmastokysymykset säilyvät kuitenkin Tanskan politiikan keskiössä myös tulevaisuudessa.

Seuraava askel on sitoumusten kansallinen toimeenpano, joka tulee olemaan Tanskallekin haasteellista. Uusi energiastrategia tähtää fossiilisista polttoaineista luopumiseen vuoteen 2050 mennessä. Innovatiivisille energiaratkaisuille on siis kysyntää myös kotimaassa, ja tässä tarjoutuu mahdollisuuksia myös alan suomalaisyrityksille. Hopenhagenin opetuksista yksi on kuitenkin ylitse muiden: toiminta taitavien tarinankertojien maassa vaatii loppuun asti mietittyjä konsepteja.

Lotta Nymann-Lindegren, lähetystösihteeri, 7.12., Suomen suurlähetystö, Kööpenhamina

________________________________________________________

Iranin näkyvästi piilevä talouskriisi

Iran on komeillut maailman lehdistön palstoilla tiuhaan paitsi kesäkuisten presidentinvaalien ja niitä seuranneiden tapahtumien, myös ydinohjelmansa ansiosta. Talouskriisistä sen sijaan ei pahemmin puhuta ja sitä koskeviin juttuihin törmää harvoin paikallisessakaan englanninkielisessä lehdistössä. Siitä huolimatta, että Iran on verrattain löyhästi integroitunut maailmantalouteen, talouskriisi – ja Iranin pitkän aikavälin omalaatuisen talouspolitiikan vaikutus – näkyy Iranin taloudessa ja iranilaisten arjessa. Asiantuntijoiden mukaan Iranin talous on kovissa vaikeuksissa.

Valtio ohjaa Iranissa lähes kaikkea taloudellista toimintaa julkisuudessa puhutuista yksityistämispyrkimyksistä huolimatta. Yksityinen sektori käsittää lähinnä pienimuotoisia pajoja ja kauppoja, maanviljelyä sekä palveluja. Iranin vallankumouskaarti, joka nousi merkittävään rooliin Iran-Irak -sodan jälkeisessä jälleenrakennusvaiheessa, on viime aikoina lisännyt entisestään vaikutusvaltaansa Iranin taloudessa. Vallankumouskaartin sanotaan kontrolloivan merkittävää osaa Iranin taloudesta – hammaslääkäriklinikoista rakennus- ja energia-alalle sekä liikenteeseen.

Inflaatio ja työttömyys ovat Iranissa merkittäviä ongelmia. Viime vuonna inflaatio huiteli yli 25 prosentissa. Tällä hetkellä puhutaan noin 17 prosentin inflaatiosta, ja sen arvioidaan olevan laskussa. Työttömyys puolestaan on Iranissa jonkin verran yli 10 prosenttia, mutta luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina. Etenkin nuoria koetteleva työttömyys ajaa kouluttautuneita hakeutumaan töihin ulkomaille.

Inflaatio nostaa vääjäämättä ja jopa silmin nähden elintarvikkeiden hintoja etenkin pienissä kulmakaupoissa. Paikallisten tuotteiden hinnat ovat pitkälti säädeltyjä (printattu purkkien kylkeen), mutta länsimaisista (monesti saksalaisista) tuotteista ostaja saa maksaa vähintään saman hinnan kuin tuotteiden kotimaassa. Myös lihakauppojen hinnat alkavat olla hinnan nousun myötä samalla tai jopa korkeammalla tasolla kuin Suomessa. Valtion tukemien supermarkettien altaista lihaa saattaa kuitenkin saada halvemmalla.

Kahtiajako Iranin köyhän enemmistön ja rikkaan vähemmistön välillä on suuri. Eron huomaa kulkiessaan Teheranissa pohjoisesta etelään, mutta varsinkin matkustaessaan Teheranista maan eteläisempiin osiin ja kaupunkien ulkopuolelle. Kun rikkaassa Pohjois-Teheranissa kebab-ateria saattaa maksaa noin 100 000 rialia (jotakuinkin 7 euroa), Etelä-Teheranissa hinnasta voi ottaa pois noin kolme neljäsosaa.

Rikkaassa Pohjois-Teheranissa talouskriisi saattaa näkyä vähintään pitkällä aikavälillä valtaisien monikerroksisten asuinrakennusprojektien hidastumisena tai kesken jäämisenä. Iranilaiset sijoittavat innokkaasti asuntoihin, sillä asunnot ovat jo pitkään olleet turvallisin sijoituskohde. Luksuskerrostalot ovat viime vuosina kaataneet hanakasti tieltään shaahin ajalta periytyviä huviloita muurien suojissa kukoistavine puutarhoineen. Uusiin asuntoihin sijoittaminen on ilmeisesti jopa niin kannattavaa, että osa omistajista pitää asuntoja ja kokonaisia rakennuksia mieluummin tyhjillään ja odottaa parempia aikoja, kuin ottaa niihin vuokralaisia.

Upouusien hohtavien katumaasturien voi odottaa lisääntyvän jatkossakin talouskriisistä huolimatta, lisääntyyhän Teheranin autokanta noin tuhannella autolla päivittäin, vaikka tieverkoston äärirajat ovat jo nyt koetuksella. Kristallikruunujen hohteessa ja luksusasuntojen suojissa elävien iranilaisten elämään talouskriisi ei ehkä vaikuta kovin dramaattisesti, sillä heidän varallisuutensa on monessa tapauksessa levittäytynyt Pohjois-Teheranin rinteiden lisäksi muille mantereille, missä heillä on toiset kotinsa ja usein myös toiset tulonlähteensä.

Iranilaisten enemmistön, kolme kertaa päivässä tuoretta leipää jonottavien ja rämisevillä yhteistakseilla tai busseilla ruuhkassa työmatkojaan taittavien elämää talouskriisi ja sen lieveilmiöt saattavat vaikeuttaa kovastikin. Iranin talouspolitiikalle on ollut ominaista, että esimerkiksi leivän ja polttoaineen hintaa on pidetty alhaalla valtion mittavilla tuilla. Tuetun leivän lisäksi etenkin köyhemmälle kansanosalle on jaettu silkkaa rahatukea.

Uusi hallitus on ottanut tuet tulilinjalle ja uhkaa poistaa tukia merkittävästi seuraavien viiden vuoden aikana. Käytännössä tarkoituksena on muun muassa nostaa polttoaineen hintaa ja pienentää kansalaisille tarjottavan tuetun polttoaineen kuukausikiintiötä. Tavoitteena on ohjata tukia entistä enemmän köyhille sen sijaan, että rikkaat hyötyvät niistä. Alun perin suunnitelma oli tarkoitus tuoda parlamentin käsiteltäväksi jo kesäkuussa 2009, mutta sen yksityiskohdista tai hyväksymisestä parlamentissa ei edelleenkään ole tietoa.

Kiistaa parlamentin ja presidentti Mahmoud Ahmadinejadin välillä on ollut lähinnä siitä, voiko presidentti jakaa köyhimmälle kansanosalle suoraa rahatukea erityisrahaston kautta. Parlamentti on vaatinut mahdollisuutta valvoa varojen käyttöä, ja siellä on katsottu muun muassa, että tukea tulisi jakaa vesi-, sähkö- ja kaasulaskujen kaltaisiin välttämättömiin menoihin tarkoitettujen arvokorttien muodossa käteisen sijaan.

Suorien rahallisten tukien nähdään lisäävän entisestään ennätyksellisen korkeaa inflaatiota. Huomattavaa on myös, että tuet koskevat vain iranilaisia, eivät yli miljoonaa maassa asuvaa pakolaista, joiden vaikeudet koskien jokapäiväisen leivän ja työn hankkimista vain lisääntyvät. Mainittakoon, että monet Pohjois-Teheranin luksuskerrostaloista seisovat afgaanityömiesten lähestulkoon paljain käsin vääntämien metallitankojen ja tekemien betonivalujen varassa.

Maailmanlaajuisen talouskriisin ja Iranin oman talouspolitiikan vaikutusten erottaminen ja arvioiminen on vaikeaa. Öljyn ja kaasun hinnalla on merkittävä vaikutus öljyvarannoiltaan maailman kolmanneksi ja kaasuvarannoiltaan maailman toiseksi suurimman maan taloudelliseen tilanteeseen. Yli puolet Iranin valtion tuloista tulee öljystä. Yhtenä Lähi-idän alueen merkittävimmistä maista Iranilla on runsaine öljy- ja kaasuvarantoineen osaltaan myös mahdollisuus vaikuttaa kansainväliseen talouteen.

Ongelmista ja haasteista huolimatta Iranin markkinoilla on paljon potentiaalia. Kysyntään vastaavaa tarjontaakin varmasti riittää, mutta poliittiset ratkaisut määrittelevät, mistä ilmansuunnista sitä tulevaisuudessa virtaa Iranin markkinoille. Osittain varmasti muidenkin kuin vain talouspoliittisten syiden vuoksi Iranin lehdistö raportoi tiuhaan maan yhä tiiviimmistä taloudellisista ja energiantuotantoon liittyvistä suhteista Venezuelan ja muiden Etelä-Amerikan maiden sekä naapurimaansa Turkin kanssa. Myös Kiina on vahvistanut jalansijaansa Iranin maaperällä. Muutenkin Iranin ja Aasian maiden välillä vallitsevat hyvät kauppasuhteet. Iranin ja länsimaiden kireät välit ja pakotteet luovat joillekin toimijoille mahdollisuuden hyödyntää tilannetta.

Mari Mäkinen, lähetystösihteeri, 30.11., Suomen suurlähetystö, Teheran

__________________________________________________________

Buenos Aires mielenosoitusten vankina - tunnelmia "kriisilaboratorio" Argentiinasta

Viime viikkoina jo valmiiksi takkuista liikennettä entisestään sekoittavat mielenosoitukset ovat ottaneet Buenos Airesin lähes panttivangikseen. Argentiinalaiseen tyyliin jo muutenkin yleisesti reilusti myöhässä alkavat tapahtumat ovat saaneet tiukempaan kellokuriin tottuneenkin myöhästelemään kokouksista ja avajaisista tyypilliseen tapaan liikennettä syytellen. Mielenosoituksia järjestetään lähes mistä aiheesta tahansa eikä kulu päivääkään, etteikö jollain plazalla tai ministeriön edustalla olisi mielenilmausta käynnissä - suurlähetystön sijainti yhden kaupungin pääaukion ja valtakadun kupeessa onkin antanut äänekkään lisänsä työarkeen. Myös vuosikymmenen alun suuren talouskriisin aikana alkaneet kattilamielenosoitukset eli parvekkeilla ja kaduilla kattiloita hakkaavat kaupunkilaiset ovat tulleet tutuksi ja oman lisänsä liikennekaaokseen ovat tuoneet useat metrotyöntekijöiden lakot.

Viime viikkoina kaupungin napanuora - ainakin argentiinalaisten mielissä maailman levein - Obeliski-maamerkin läpi virtaava 9 de julio -katu on joutunut mielenosoittajien erityiseksi maalitauluksi ja se onkin ollut liikenteeltä katkaistuna useampana päivänä. Normaaliliikenteessä lähes 100 autoa minuutissa nielevä valtaväylä onkin oiva paikka liikennekaaoksen aikaansaamiseksi pääkadulta koko keskusta-alueen liikenteen sekoittamiseksi ja tätä kautta mielenilmauksen näkyvyyden varmistamiseksi.

Mielenosoitusaallon aloittivat yli 30 tuntia kadun varrella sijaitsevan yhteiskuntakehitysministeriön edessä leiriytyneet vasemmistolaiset hallituksen vastaiset mielenosoittajat vaatien sisällyttämistään hallituksen ilmoittamiin osuuskuntiin, joiden kautta presidentti Fernández on luvannut luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Hallituksen omat vastamielenosoittajat katkaisivat kadun heti tämän jälkeen osoittaakseen tukensa hallituksen suunnitelmille. Itse hallitus on pitänyt etäisyyttä tapahtumiin eikä hevillä puutu mielenosoituksiin.

Mielenosoituksien luvatussa maassa voi niiden kuitenkin havaita entisestään lisääntyneen kansainvälisen talouskriisin saavutettua myös Argentiinan, vaikka talouskriisihistorian värittämässä maassa kriisi onkin arkipäivää. Argentiina on - erästä paikallistaloustieteilijää lainatakseni - "kriisilaboratorio ja kriisi-sana hallitsee argentiinalaisen geneettistä koodistoa".

Usein kuulee sanottavan, että argentiinalaiset ovat niin tottuneita elämään kriiseissään, että toimiminen normaalitilassa ei taitaisi edes onnistua. Maa - päätöksenteko mukaanlukien - toimii monien mielestä jatkuvassa kriisivalmiudessa ja täten lyhytjänteisestikin. Vuosikymmenen alun suuri talouskriisi oli laajuudessaan ennennäkemätön ja ajoikin talouden lähes täydelliseen romahdukseen. Ero nykyiseen talouskriisiin onkin tämän ulkopuolisuus - vuosikymmenen alun kriisi oli kotimainen, nykyinen kriisi puolestaan maailmanlaajuinen.

Presidentti Fernández ilmoitti kriisin alkumetreillä, ettei Argentiina tule itse asiassa laisinkaan kärsimään kriisistä eikä se itse ainakaan ole siihen mitenkään syyllinen. Vuosi kriisin alkamisesta on kuitenkin tuonut kriisin vaikutukset myös Argentiinaan, vaikka suhteellisen kaukainen sijainti talouden valtakeskuksista onkin kaiketi säästänyt maan pahimmilta kolhuilta. IMF arvioi maan talouden taittuvan 2,5 prosenttia vuonna 2009, vaikka maan virallinen tilastokeskus suoltaakin huomattavasti koreampia lukuja - keskusta on kuitenkin kritisoitu jopa omien työntekijöidensä piirissä erityisesti inflaatiolukujen kaunistelusta.

Talouskriisin vaikutukset on huomattu erityisesti maan oman viennin supistumisessa sekä mm. irtisanomissa - näistä mainittakoon yhdysvaltalaisyritys Kraft, jonka irtisanomisia vastaan mieltä osoitettiin kaupungin päälentokentälle vievällä moottoritiellä perjantai-iltapäivän ruuhka-aikaan ja vaikutukset olivat vielä tuntikausia myöhemmin huomattavissa kaupungin keskustassa.

Talouskriisi ja mm. viennin supistuminen on antanut Argentiinalle myös hyvän tekosyyn pyrkiä varsin protektionistisiin toimenpiteisiin ja kauppatasetta onkin pyritty pitämään ylijäämäisenä oman viennin vähennyttyä suoraan tuontia supistamalla. Argentiinan tärkein kauppakumppani Brasilia ja myös Kiina ovatkin varsin tyytymättöminä seuranneet naapurinsa kehittämiä tuontirajoitteita - Argentiina sai jo maistaa omaa lääkettään Brasilian muutama viikko sitten vastattua naapurinsa ei-automaattisiin tuontilisensseihin samalla mitalla ja asetti useille argentiinalaistuotteille samoja rajoituksia.

Myös kotimaista tuotantoa on pyritty lisäämään ja marraskuussa kongressissa meni läpi mm. laki, jonka puitteissa muualla kuin Tulimaassa valmistettujen telekommunikaatiolaitteiden verot nousevat merkittävästi. Joulukuun alussa voimaanastuvan lain taustalla on pyrkimys alan kotimaisen tuotannon kehittämiseen teollisuus- ja turismiministeri Giorgin sanoin "40 miljoonan matkapuhelimen maassa tulee kotimaisen tuotannon pystyä vastaamaan kysyntään".

On kuitenkin arvioitu, että toimenpide on varsin lyhytnäköistä, vain kriisitilanteeseen vastaamaan pyrkivää politiikkaa eikä välttämättä tuo pitkäaikaista kehitystä maahan. G-20 -ryhmän jäsenenä Argentiina on myös lupautunut protektionististen toimenpiteiden välttämiseen. Viimeisimmässä kokouksessaan G-20 vahvisti myös IMF:n roolia jäsenmaidensa talouksien arvioinnissa, mikä Argentiinalle on ollut vaikea hyväksyä sen monimutkaisen IMF-menneisyyden vuoksi - se on pitkään nähnyt rahaston yhtenä maan talouskriisien alkuna ja juurena. Jonkinnäköiseen sopimukseen IMF:n kanssa maan on kuitenkin päästävä myös Pariisin klubin ja yksityisten velkojiensa kanssa sopimukseen pääsemiseksi.

Kriisilaboratorio siis työstänee lisää mielenosoituksia jatkossakin eikä liikenneruhkiin turhautuneiden taksikuskien äänensävyt muuttune positiivisimmiksi maan talouden tilaa arvioitaessa.

Anna-Maria Salomaa, lähetystösihteeri, 23.11., Suomen suurlähetystö, Buenos Aires

____________________________________________________________

Täällä Vilna

Liettuan Vilna on toinen Euroopan kulttuuripääkaupungeista tänä vuonna Itävallan Linzin ohella. Vaikka Vilnaan olikin odotettu suurta matkailijamäärien kasvua niin kuitenkin Vilnan kansainvälinen lentokenttä näyttää melkeinpä uinuvan "prinsessan unta". Suoria lentoyhteyksiä on leikattu rajusti ja lennot keskitetty lähes yksinomaan latvialaiselle Air Balticille, joka lentää Riikaan ja josta voi edelleen jatkaa matkustamista muualle Eurooppaan. Esimerkiksi Helsinkiin täältä oli suoria lentoja aikaisemmin peräti neljä päivässä, kun nyt yksinomaan Finnair lentää (normaaliaikana) reittiä kaksi kertaa päivässä sunnuntaita lukuunottamatta.

Liettuan kansallinen lentoyhtiö FlyLAL meni konkurssiin tämän vuoden tammikuussa ja sen mukana suorat lentoyhteydet keski-Eurooppaan katkesivat. Ensikertalaista Vilnan-kävijää saattavat ihmetyttää lentokenttärakennuksen tuloaulan edessä seisovien mustien samanlaisten taksien pitkä rivistö. Selitys tähän löytyy siitä, että vain yksi taksiyhtiö on saanut luvan palvella asiakkaita lentokentällä. Erikoisuutena näiden taksien hinnat ovat lähes kolminkertaiset muihin Vilnassa toimiviin takseihin verrattuna. Reilun viiden kilometrin taksimatkasta lentokentältä kaupungin keskustaan saattaa joutua pulittamaan n. 20 euroa kun taas lentokentälle erikseen tilattu taksi on reilusti halvempi. Erona on se, etteivät nämä tilatut taksit saa ajaa tuloaulan eteen, vaan niiden pitää odotella asiakasta jossain vähän syrjemmällä ikäänkuin huomaamattomina.

Vilnaan tulevien lentomatkustajien määrän vähenemisen lisäksi nykyistä kulttuuripääkaupunkia on kohdannut toinenkin takaisku. Nimittäin kulttuuripääkaupungille varattua budjettia on jouduttu pienentämään 40 %:lla alkuperäisestä. Tämä vaikeuttaa jo suunniteltujen kulttuurihankkeiden toteuttamista ja sponsorejakin on nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa entistä vaikeampi löytää.
Vilna on kuitenkin upea kaupunki ja kulttuuritarjontaa on runsaasti, vaikka kulttuuripääkaupungin budjettia onkin supistettu. Myös suomalainen kulttuuri on ollut näkyvästi esillä tänä vuonna.

Liettuassa joulukuussa 2008 aloittaneen uuden konservatiivivetoisen hallituksen suurin haaste on maan synkkenevä taloustilanne. Hallituksen kriisiohjelman ehkä merkittävin tavoite oli välttää ulkomaisen lainan ottamista ja supistaa valtion menoja. Hallitus on pyrkinyt välttämään tiukkaehtoisen IMF:n lainan ottamista, mutta on joutunut ottamaan kalliimpaa velkaa muilta rahoitusmarkkinoilta. Lisävelanoton välttämisen taustalla on sekä se, että valtio näkee tämän nykyisessä tilanteessa vaikeana, että pyrkimys täyttää Maastrichtin kriteerit niin pian kuin mahdollista pystyäkseen liittymään euroalueeseen. Yhtenä talouskriisin syynä voidaan pitää lainaus- ja asuntobuumia.

Hallituksen kriistioimet synnyttivät vuoden alussa levottomuuksia. Lisäksi hallituksen huolena on Ignalinan ydinvoimalan sulkeminen kuluvan vuoden loppuun mennessä, joka oli yhtenä Liettuan EU:hun liittymisen hyväksymisen ehtona. Julkisen sektorin palkkoja on alennettu 12 %:lla. Lisäksi verouudistuksella on pyritty harmonisoimaan veropohjaa sekä lisäämään valtion tuloja ja näin pyritty välttämään lisävelan ottoa.

Liettuan taloustilanne on huono ja huononee entisestään. Ennusteiden mukaan Liettuan talous tulee supistumaan n. 17 prosentilla kuluvana vuonna. Talous supistuu ensimmäistä kertaa vuosituhannen vaihteen Venäjän talouskriisin jälkeen. Työttömyys jatkaa kasvuaan ja pahimman pelätään taloudessa olevan vielä edessä.
Kun hallituksen tavoitteena on valtion velanoton minimoiminen, se taas johtaa siihen, että kotimainen kysyntä ja kulutus supistuvat entisestään.

Työttömyys on yhä paheneva ongelma, yleinen työttömyys on tällä hetkellä hieman yli kymmenen prosenttia, kun taas nuorisotyöttömyys lähentelee jo kahtakymmentä prosenttia.

Liettuassa toteutettiin alkusyksystä mainoskampanja, jolla haluttiin kiinnittää kansalaisten huomiota siihen, että täälläkin kannattaisi ottaa mallia Pohjoismaista. Nimittäin katujen varsille ilmestyi isoja mainoskylttejä, joissa oli Liettuan kartta, mutta sen kaupunkien nimet oli "väännetty" pohjoismaiseen muotoon. Esimerkiksi Vilnasta oli tehty Vilniusholm, Kaunasista Kaunesborg ja Kuurinkynnäällä sijaitsevasta pienestä idyllisestä Nidan kaupungista Nidaskilde jne.

Kyseisen mainoskampanjan nimissä oli järjestetty kilpailu, jossa parhaat ehdotukset palkittiin muutaman sadan euron suuruisella rahasummalla. Kyseisen kampanjan suojelijoina oli mainittu  mm. Liettuan presidentti ja ulkoasiainministeriö. Liettuassa yleensäkin ihaillaan Pohjoismaita ja halutaan ottaa oppia monista pohjoismaisista käytännöistä ja yleensäkin tiivistää yhteistyötä kaikkien Pohjoismaiden kanssa.

Liettua sai heinäkuussa historiansa ensimmäisen naispresidentin kun selvällä äänten enemmistöllä uudeksi presidentiksi valittiin eurokomissaari Dalia Grybauskaité, joka osallistui vaaleihin riippumattomana ehdokkaana. Tällä 53-vuotiaalla yhteiskuntatieteiden tohtorilla on jo hyvin mielenkiintoinen ura takanaan. Hän suoritti taloustieteiden tutkinnnon Leningradin Zdanovin yliopistossa ja väitteli tohtoriksi Moskovan yhteiskuntatieteiden akatemiasta. Lisäksi hän suoritti hallinnon erikoisopintoja Georgetownin yliopistossa Yhdysvalloissa. Presidentti Grybauskaité puhuu äidinkielensä liettuan lisäksi englantia, venäjää, puolaa ja ranskaa.

Ennen vaaleja lehdistö kiinnitti huomiota useimpien muiden ehdokkaiden kielitaidon ja kansainvälisen työkokemuksen puutteeseen. Eräiden arvioiden mukaan Grybauskaitén ansioksi laskettiin myös se, että hän on viime vuodet toiminut ulkomailla eikä näin ollen ole sekaantunut Liettuan viimeaikaisiin poliittisiin skandaaleihin ja ristiriitoihin.  Liettuan johtaviin tehtäviin on nimitetty toinenkin naishenkilö, nimittäin parlamentin uudeksi puhemieheksi tai -naiseksi nimitettiin alkusyksystä Irena Degutiene.

Suomen näkökulmasta katsoen pienenä erikoishuomiona kannattanee mainita, että Liettuassa opiskellaan ahkerasti suomenkieltä. Sekä Vilnan että Klaipedan yliopistoissa on innokas opiskelijoiden joukko, jotka pänttäävät suomenkielen sijamuotoja päähänsä tosi tarmokkaasti ja menestyksekkäästi. Yhteensä suomenkielen opiskelijoita Liettuassa on n. 30, jotka yllätys yllätys - kaikki ovat naisia.

Ehkäpä monet nykyisistä opiskelijoista ovatkin jo suunnitelleet tulevaisuuttaan mahdollisesti Suomessa, vaikka heiltä kysyttäessä nimenomaan suomenkielen opiskelumotiivia, tuskin kukaan heistä kertoo asettuvansa Suomeen. Tänä talouden tiukkana aikana ja globalisaation hurmassa kaikki on mahdollista – ja ainahan yksi vieras kieli lisää mahdollistaa työnsaantia maailmanmarkkinoilla.

Leena Lankinen-Stanecki, lähetystösihteeri, 16.11. Suomen suurlähetystö, Vilna

__________________________________________________________

Kuningas jalkapallo kantaa taantuman yli, mutta ei ratkaise köyhyysongelmaa

Etelä-Afrikan kisaorganisaation päällikkö Danny Jordaan on sanonut, että "Rauha on sellaisten olosuhteiden luomista, jotka synnyttävät toivoa." Tällä hän viittaa siihen, että maailmancupin myötä Etelä-Afrikkaan luodaan työpaikkoja, kehitetään maan infrastruktuuria, tieto- ja viestintätekniikkaa sekä rahoitetaan uusia sosiaalihankkeita.

Samaan aikaan talouskriisi kuitenkin nakertaa myös Etelä-Afrikan taloutta − maan bruttokansatuote laski 6,4 prosenttia tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Ollaan taantumassa ensimmäistä kertaa 17 vuoteen.

Vuoden 2010 talousodotukset ovat positiivisia, sillä MM-kisojen tiedetään kääntävän talouden taas nousuun vuoden 2009 notkahduksesta huolimatta. Parhaimmillaan itse kisojen odotetaan lisäävän kasvua prosentilla.

MM-kisat ovat poikineet Etelä-Afrikkaan arviolta 160 000 uutta työpaikkaa, mikä on todella positiivista ja pilkahdus paremmasta maassa, jonka työttömyyden arvioidaan olevan noin 40 prosenttia.

Etenkin massiiviset rakennustyöt ja infrastruktuurin parantamishankkeet ovat työllistäneet ammattilaisia rakennusalalla, joka muuten olisi kärsinyt talouden taantumasta enemmän.

Valtaosa näistä rakennustöistä on julkisia ja maksajana on valtio. Valtion virallisena tavoitteena on hyödyntää MM-kisoja niin, että kehitys olisi mahdollisimman pitkäjänteistä. Tavoite vuosille 2010-14 on kova, työttömyyden puolitus ja kuuden prosentin talouskasvu. Tavoite pysyy, vaikka yleisesti tiedetään, että se on mahdoton.

Vaikka MM-kisaprojekti on lisännyt työpaikkoja on niitä tämän vuoden aikana hävinnyt arviolta 250 000, etenkin yksityiseltä sektorilta. Summan loppuluku onkin miinusmerkkinen ja kuluttajien usko talouden tilaan heikko. Valtio pyrkii parhaansa mukaan tasapainottamaan tilannetta julkisilla töillä, mutta yksityiselle sektorille syntynyttä aukkoa ei pystytä näin paikkaamaan.

Köyhyyden vähentämiseksi tarvittaisiin säännöllisiä työpaikkoja, joihin MM-kisat eivät tuo suurta ratkaisua. Eniten ihmisiä työllistäneet julkiset hankkeet päättyvät, kun pilliin puhalletaan viimeisen kerran. Toisaalta MM-kisoihin sitoutuminen on ohjannut valtion toimia. Voidaankin kysyä, olisiko taantumaan suhtautuminen erilaista, jos kisat eivät olisi tulossa?

Etelä-Afrikan heikkoutena on edelleen sen pk-sektorin pienuus, joka työllistää tällä hetkellä noin 6 miljoonaa ihmistä. Uusia pikkuyrityksiä syntyy tiuhaan tahtiin, mutta johtuen matalasta koulutustasosta ja toisaalta suuryritysten valta-asemasta, niiden elo jää usein lyhyeksi.

Pk-sektori olisi kuitenkin köyhyyden vähentämisen kannalta tärkeä, sillä se tarjoaa mahdollisuuden työhön sille suurelle köyhien ja huonosti koulutettujen massalle, joiden asema on tämän hetken työmarkkinoilla heikko. Pk-sektorin toimialoista merkittäviin kuuluvat turismi ja kuljetus, joille MM-kisat ovat merkittävä mahdollisuus.

Erityisesti turismissa saattaa piillä suuri mahdollisuus, jolla on edellytykset kasvaa pitkälle kisojen jälkeiseen tulevaisuuteen. MM-kisat levittävät Etelä-Afrikan miljoonien fanien olohuoneisiin, pubeihin ja valkokankaille ympäri maailmaa. Lisäksi maahan odotetaan 300 000:sta puoleen miljoonaan kisaturistia. Turismi on myös talouden ala, joka pystyy työllistämään paljon ihmisiä ilman mittavaa lisäkoulutusta.

Mielenkiitoinen kysymys on, mitä tapahtuu vuoden 2010 jälkeen. Osa ekonomisteista on jo ennustanut globaalin talouslaman päättymistä ja talouden piristymistä. Osa taas huomauttaa, ettei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, elvytystoimia tulee vielä jatkaa.

Hyvällä onnella MM-kisat saattavat kantaa Etelä-Afrikan onnellisesti taantuman yli ilman merkittävää notkahdusta. Maan perustavanlaatuiset ongelmat työllisyyden ja köyhyyden suhteen pysyvät kuitenkin samoina.

Kisamyllyn alta paljastuvat tavalliset eteläafrikkalaiset, jotka suhtautuvat MM-kisoihin ristiriitaisesti. Yhteistä miltei kaikille on ylpeys omasta maasta ja tuki maajoukkueelle. Koululapset vastaavat jo ennen kysymyksen loppuun saattamista: ”Bafana Bafana voittaa, tietysti.” Yhteistä on myös odotus.

Toisten mielestä kisat ovat kaikkea muuta kuin afrikkalaiset FIFA:n tiukkoine sääntöineen ja yhteistyökumppaneineen, jotka valtaavat stadiot ja pitävät hallussaan kisojen oheismyyntiä. Toiset taas odottavat ensi kesäkuuta innolla ja näkevät vahvemmin maahan virtaavan rahan, luodut työpaikat ja kansainvälisen huomion.

Kuningas jalkapallo on elämää suurempi? Ehkä se on kuitenkin toivo, joka ruokkii elämää. Sen takia me kaikki toivomme, että MM-kisat täyttävät mahdollisimman paljon niihin kohdistetuista odotuksista, vaikka ne olisivatkin ylimitoitettuja.

Kirsi Koivuporras, korkeakouluharjoittelija, 9.1.., Suomen suurlähetystö, Pretoria
 

_________________________________________________________

Nuorissa New Yorkin tulevaisuus

Kulunut vuosi on ollut New Yorkille ja Wall Streetille vaikea. Pikkuhiljaa näyttäisi kuitenkin siltä, että elämä jatkuu. Talouskriisistä ja korkeasta työttömyydestä huolimatta New York ei ole menettänyt asemaansa tarunhohtoisena mahdollisuuksien kaupunkina, jonne vastavalmistuneet nuoret suuntaavat etsimään unelmiaan. Kaupunki tarvitsee nuoria lahjakkuuksia ja pyrkii myös jatkossa houkuttelemaan maailman parhaat lupaukset taloutensa veturiksi.

Finanssiromahdus alkoi reilu vuosi sitten juuri Wall Streetilta, josta se levisi pian surullisen kuuluisasti koko maailmaa koettelevaksi talouskriisiksi. Kriisin ollessa pahimmillaan Wall Streetin asema maailman johtavana rahoituskeskuksena kyseenalaistettiin.

Elämä Wall Streetilla kuitenkin jatkuu, jopa yllättävän paljon entiseen tahtiin. Pienillä pankeilla on edelleen vaikeuksia, mutta suurimmat, romahtamisen rajoilla vielä vähän aikaa sitten keikkuneet rahoituslaitokset ovat jo maksaneet takaisin valtiolta saamiaan tukia. Pankit ovat myös yltäneet voittoihin: esimerkiksi Goldman Sachs ja J.P. Morgan ilmoittivat kumpikin yli kolmen miljardin dollarin voitoista vuoden kolmannella neljänneksellä. Uusia eksoottisia rahoitusinstrumentteja kehitellään, vaikka juuri monimutkaisia arvopapereita pidetään yhtenä kriisin syntyyn vaikuttaneena tekijänä. Presidentti Obaman ja G20-maiden ajama taloudensääntelyuudistus on edennyt hitaasti – miten sääntelyn todellisuudessa käy?

Wall Streetin tavoin myös New Yorkin kaupunki ja sen vetovoima näyttäisivät selviävän kriisistä ennakoitua pienemmin kolhuin – ainakin nuorten keskuudessa. New York on pitkään ollut juuri se tarunhohtoinen kaupunki, jonne vastavalmistuneet nuoret ovat muuttaneet etsimään unelmiaan ja tulevaisuuttaan. Tätä asemaa ei talouskriisi näytä horjuttaneen.

The Wall Street Journalin asettama paneeli vertaili hiljattain yhdysvaltalaisia kaupunkeja sen mukaan, mihin juuri opintonsa päättäneiden 18–29-vuotiaiden nuorten kannattaisi muuttaa asumaan. Mistä kaupungista etsiä menestyksekästä uraa ja uusia ystäviä, missä luoda omaa tulevaisuutta?

Vaikka Washington D.C. ja Seattle rankattiin paneelin vertailussa jaetulle ykkössijalle, nousi talouskriisin runtelema New York hieman yllättäen kolmanneksi. Ennätyskorkeasta 10,3 prosentin työttömyydestä huolimatta New York on onnistunut paneelin mukaan säilyttämään asemansa kaupunkina, jonne lähdetään etsimään uraa ja testaamaan omia kykyjä koko maan ja maailman parhaimmistoa vastaan. Jos kaupungissa onnistuu, tarjoaa Iso Omena lähes rajattomia uramahdollisuuksia. Mittaviin tuloihin on mahdollista yltää kriisistä huolimatta: on ennustettu, että suurimmat pankit myöntävät työntekijöilleen tänä vuonna päätähuimaavan 140 miljardin dollarin palkkio- ja bonuspotin. Tämä on jo herättänyt ankaraa kritiikkiä niin tavallisissa amerikkalaisissa kuin Obaman hallinnossakin.

New Yorkin valttikortti muihin amerikkalaiskaupunkeihin verrattuna on sen ”eurooppalainen” tunnelma. Joukkoliikenne toimii ja kaupunki on monikulttuurinen ja suvaitsevainen: etniset, uskonnolliset ja muut vähemmistöt värittävät kaupunkikuvaa. Erilaisuuksien kohtaamisesta syntyy aivan erityistä energiaa eikä dynaaminen suurkaupunki tunnetusti nuku koskaan. Vaikka vuokrataso on korkea, on esimerkiksi Brooklynistä mahdollista löytää Manhattania edullisemmin asuntoja.

Myös New Yorkin kaupungin johto ymmärtää nuorten merkityksen kaupungin tulevaisuuden kannalta. Pormestari Bloomberg on todennut, että New Yorkin on onnistuttava houkuttelemaan lahjakkaita nuoria kaupunkiin säilyäkseen myös jatkossa maailman keskeisenä talouskeskuksena. New Yorkin tarunhohtoisesta maineesta huolimatta tätä ei voida enää pitää itsestäänselvyytenä – varsinkaan, kun Aasian kaupunkien nousua rahoituskeskuksina ennustetaan.

Jotta nuoria saadaan houkuteltua New Yorkin pilvenpiirtäjiin ja Wall Streetille myös jatkossa, kaupunki satsaa viihtyvyyteen. Bloomberg lanseerasi viime vuonna mittavan New Yorkin kestävää kehitystä ohjaavan suunnitelman PlaNYC 2030. Ohjelman tarkoituksena on vähentää kaupungin kasvihuonepäästöjä kolmellakymmenellä prosentilla vuoteen 2030 mennessä, esimerkiksi investoimalla julkiseen liikenteeseen. Myös edullisempien asuntojen saatavuutta edistetään ja julkisten koulujen tasoa parannetaan.

Budjettivaikeuksista huolimatta kaupunki haluaa pitää tiukasti kiinni viime vuosien parantuneesta turvallisuustilanteesta. Suunnitelman tavoitteena on jopa, että jokainen newyorkilainen asuisi korkeintaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä puistosta! Keskikaupungista on jo pyritty tekemään viihtyisämpi sulkemalla Times Square ja Herald Square osittain liikenteeltä ja sijoittamalla sinne penkkejä ja pöytiä, joiden ääressä kaupungin energistä vilinää voi katsella.

Usein sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus – tämä pätee myös New Yorkiin. Kaupunki tarvitsee vastavalmistuneita taloutensa veturiksi. Mutta myös nuoret tarvitsevat New Yorkia, kaupunkia, jonka energisessä sykkeessä kaikki on mahdollista.
 

Kaisa Antikainen, CIMO-harjoittelija, 2.11., Suomen pääkonsulaatti, New York
 

___________________________________________________________

Nuoruuden haaveita ja ylilyöntejä

Maailma saattaa kärsiä talouskriisistä, mutta ainakin eteläkorealaista keskustelua seuraamalla saa sen kuvan, että ei kärsi kauaa. Tämä suuri kansa ja sen suuret johtajat nähdään monissa visioissa eturivissä nostamassa maailmaa jaloilleen, ehkä Kiinan kaltaisten sinänsä myös jokseenkin merkittävien talouksien hienoisella avustuksella. Korea on viimein nousemassa asemaan johon se kuuluu, maailman eliittiin. Osoituksena tästä muu maailma myönsi Etelä-Korealle G20-huippukokouksen isännyyden marraskuulle 2010. Myös hiljattain sovittujen IMF:n hallintorakenteen uudistusten myötä korealaiset kokevat saaneensa ansaitsemaansa tunnustusta.

Hiljattain tehdyn kyselyn mukaan 64 % eteläkorealaisista uskoo maan bkt:n nousevan yli 30 000 dollariin henkilöä kohti seuraavan vuosikymmenen aikana, ja Goldman Sachs puolestaan visioi yhdistyneen Korean bkt:n ohittavan tällä hetkellä maailman rankingissa kakkosena olevan Japanin vuonna 2050. Maan pinnalle palataksemme; kuluttajaluottamusindeksi on korkeimmillaan seitsemään vuoteen, Samsung Electronicsin odotetaan pian ilmoittavan ennätystuloksesta kolmannella vuosineljänneksellä, autovalmistajat ympäri maailman ovat erittäin huolissaan Etelä-Koreasta tulevasta kilpailusta, ja LG sekä erityisesti Samsung näyttävät koko ajan ottavan Nokian etumatkaa kiinni kännykkämarkkinoilla.

Suurille visioille on siis löydettävissä perusteluja, mutta samalla on hyvä myös muistaa Etelä-Korean olevan vielä nuori - visiot kun saattavat tuossa kehitysvaiheessa olla hieman yli-innokkaita. Maa täytti viime vuonna 60, ja maailman köyhimpien joukosta se alkoi nousta huimalla talouskasvullaan, "Han-joen ihmeellä", vajaa 50 vuotta sitten. Demokratiakehityksessä suuria askeleita otettiin pari vuosikymmentä sitten, samoihin aikoihin kun Tapio Korjus kävi Soulissa riuhtaisemassa olympiakultaa.

Paljon on sitten noitten päivien Soulia halkovassa Han-joessa virrannut vettä, mutta sen laatu ei ole ollut kehuttavaa. Tähänkin on tulossa muutos: presidentti Lee Myung-bak nimittäin visioi nyt, että maan seuraava talouskasvuihme rakennetaan pitkälti vihreän teknologian varaan. Tähän liittyen Han ja maan kolmen muuta suurta jokea kunnostetaan kymmeniä miljardeja euroja nielevillä projekteilla, joilla pyritään parantamaan veden laatua, kehittämään maan vihreän teknologian teollisuutta, lisäämään turismia, luomaan lähes miljoona työpaikkaa ja vastaamaan sekä kuivuuteen että tulviin.

Visioiden siirtäminen todellisuuteen on tietysti asia erikseen, ja myös Leen neljän joen kunnostushanketta on viime aikoina kritisoitu voimakkaasti. Opposition mukaan se rikkoo maan perustuslakia ja useita muita lakeja, ja mikäli näitä vääryyksiä tutkimaan ei aseteta erillistä komiteaa, oppositio aikoo estää ensi vuoden budjetin hyväksymisen. Tässä jyrkässä vastakkainasettelussa piileekin yksi maan nykyhaasteista: suuria visioita kyllä riittää, mutta ne näyttävät hyvin erilaisilta vasemmalta ja oikealta katsottuna. Korealle arvostetun aseman hankkiminen kansainvälisessä yhteisössä on yksi niistä harvoista tavoitteista, joista tuntuu vallitsevan yhteisymmärrys.

Hallituspuolueella on kyllä selvä enemmistö parlamentissa ja näin periaatteessa melko hyvät edellytykset toteuttaa itseään, mutta ei oppositio antanut tämän häiritä viime talvenakaan Yhdysvaltain kanssa solmitusta vapaakauppasopimuksesta peistä väännettäessä. Peitsiä parlamentissa ei itse asiassa tainnut näkyä, mutta leka opposition arsenaalista löytyi - tätä ja muita työkaluja käyttämällä oppositio yritti tunkeutua hallituksen miehittämään kokoushuoneeseen, jonka ovi oli kuitenkin teljetty huoneesta löytyneillä huonekaluilla. Tätä seurasi vielä muun muassa yritys täyttää kokoushuone vedellä paloletkua käyttäen, mutta hallitus sai kuin saikin lopulta esityksensä komitean käsittelyyn. Ehkä demokratiankin nuoruuteen kuuluu jonkunlaiset ylilyönnit.

Korea-EU-vapaakauppasopimukseen on sen sijaan suhtauduttu lähes pelkästään positiivisesti, jopa ylistävästi - EU:n puoleltakin sen sanotaan olevan tärkein kolmannen maan kanssa solmittu vapaakauppasopimus koskaan. Lokakuun puolivälissä parafoitu, toiveiden mukaan ensi vuonna voimaan astuva sopimus poistaa osapuolten väliltä muutamassa vuodessa käytännössä kaikki tullit. Vapaakaupan lisäämisellä onkin merkittävä osa presidentti Leen visioissa, joita täällä siis muutenkin riittää. Korealaiset - nuo "Aasian suomalaiset", kuten joskus kuulee sanottavan - tekevät kuitenkin myös raakaa työtä, tilastojen mukaan selvästi OECD-maista eniten. Töitä riittää myös länsimaille, kun idän jatkuva talouskasvu koventaa globaalia kilpailua entisestään.

Lauri Uusi-Hakala, korkeakouluharjoittelija, 27.10., Suomen suurlähetystö, Soul

__________________________________________________________

Onnelliset ruotsalaiset

Onnentunteen säilyminen samalla tasolla rikkoutuneen parisuhteen jäljiltä vaatisi 5000 euroa lisää liksaa kuussa. Stressin ja huolen lisääntyminen työssä 10 % vaatisi jo 17 000 euron kompensaation. Nämä ja monta muuta tietoa löytyvät Ruotsissa muodiksi tulleista onnellisuustutkimuksista.

Ruotsalaiset näyttävät Tukholman katukuvassa kieltämättä sekä tyylikkäästi puetuilta että jotenkin...onnellisilta. Samaa väittävät maailmanlaajuiset onnibarometrit, vaikka talouskriisi on iskenyt Ruotsiin siinä kuin muuhunkin maailmaan. Vauraus ei ole ainoa onnea luova tekijä, mutta tärkeä kuitenkin. Ja nyt alkaa näyttää siltä, että myös poliitikot ovat löytäneet onnen.

Loppukesästä joka toisen sanomalehden talous- ja kulttuurisivut tuntuivat pursuavan artikkeleita onnellisuustutkimuksista. Onnelliset akateemikot perustivat nettisivuston Lyckobloggen.se, josta löytyy tietoa tutkimuksesta sekä onnellisuusstrategioita populääritieteellisessä hengessä. Onnellisuustutkimus on akateemisimmillaan poikkitieteellistä (mm. taloustiedettä, psykologiaa ja sosiologiaa yhdistävää) tutkimusta, jonka tavoitteena on analysoida ja mitata ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä. Pahimmillaan se on suurta huuhaata.

Kansainvälinen onnitrendi taitaa näin olla vihdoin rantautumassa Ruotsiin. Briteissä hallitus on perustanut Well-being instituten ja Sarkozy on vaatinut, että BKT-lukujen osoittamaa hyvinvointia täydennettäisiin ilon ja onnen kokemuksilla. Ehkä britit ja ranskalaiset ottivat mallia Bhutanista, jossa bruttokansanonni on jo vuodesta 1972 rankattu BKT:ta tärkeämmäksi mittariksi yhteiskunnan olotilasta. Ruotsissa vihreiden Maria Wetterstrand raahaa nyt onnea politiikkaan ja vaatii, että poliitikkojen pitäisi ensisijaisesti pohtia päätöstensä vaikutuksia ihmisten onnellisuuteen.

Onnellisuustilastoja keräävät eri metodein mm. Gallup, hollantilainen tutkija Ruut Veenhovens (World Database of Happiness) sekä Leicesterin yliopisto. Kaikkien näiden mukaan Ruotsi kuuluu maailman onnellisimpien maiden kärkikymmenikköön. Mainittakoon, että Suomi on näissä aina sijan tai pari Ruotsia edellä. Talouskriisi ei ole juuri vaikuttanut sijoituksiin.

Oma kysymyksensä, johon en tässä sen syvemmin tartu, on mistä kaikesta ruotsalaisten onnellisuus koostuu. Ruotsin kompromissiyhteiskunnassa normina on kaikille jäävä lagom-hyvä mieli ja lopuksi kysytään varmuuden vuoksi "känns det bra?" - eikä siihen kysymykseen ole kuin yksi oikea vastaus. Vanhempi polvi muistaa mallimaa-Ruotsin Suomen onnistumisen mittarina. Olemmeko nyt siis taloudellisen tasavertaisuuden myötä yhtä onnellisia - tai onnellisempia - kuin mitä ruotsalaiset?

Aiemmin tutkimusten pääviesti on ollut heikko korrelaatio vaurauden ja onnen välillä: raha ei toisikaan onnea. Länsimaiden rikastuessa niiden onnellisuus ei ole juuri kasvanut. Kuitenkin onnellisuustilastojen kärjessä istuvat tiukasti juuri rikkaat länsimaat, ykkössijalla yleensä Tanska tai Sveitsi.

Aatehistorioitsija Johan Norberg, joka on kirjoittanut kirjan onnen käsitteestä historian saatossa ja jolta esimerkit onnen hinnasta (tosin "med glimten i ögat") tekstin alussa olivat, sanoo että taloudellisen hyvinvoinnin merkityksestä onnentunteelle ollaan jo varsin yksimielisiä. Raha ei ole onnen automaatti, mutta tuottaa sitä epäsuorasti luomalla edellytyksiä parempaan elämänhallintaan. Norberg uskoo, että tietyn tulorajan jälkeen lisäraha ei tuo enää lisää onnea, mikä myös selittäisi länsimaiden onnen kasvukäyrän tasaantumisen. Elämänhallinnan lisäksi onnea tuo usko parempaan huomiseen. Tämän vuoksi talouskasvu tuntuu korreloivan hyvin kansalaisten kokeman onnen kanssa.

On selvää, että talouskriisi on iskenyt vientivetoiseen Ruotsiin kovaa. BKT:n uskotaan laskevan yli 5 % vuoden 2009 aikana ja työttömyys - erityisesti nuorisotyöttömyys - on rajussa kasvussa, ja sen uskotaan kasvavan vielä muutaman vuoden ajan. Ruotsi on sanalla sanoen syvässä matalasuhdanteessa. Silti ruotsalaisia tuntuu vain hymyilyttävän.

Hallitus onkin löytänyt pieniä toivon versoja kriisibudjetiksi väittämäänsä budjettiesitykseen. Talouden tila arvioidaan nyt vakaammaksi kuin mitä vielä kesällä luultiin. Palautumisen normaalimpaan kasvuvauhtiin myönnetään olevan hidasta, mutta kuitenkin nopeampaa kuin aiemmin on maalailtu. Nuorisotyöttömyyttäkin on jo saatu korjattua sen laskutapaa muuttamalla. Oppositio sitä paitsi epäilee kriisibudjettia liian synkäksi vaalibudjetiksi: sen mukaan hallitus aikoo kierosti kalastaa ääniä korjaamalla luvut kauniimmiksi sopivassa välissä ennen syyskuun 2010 valtiopäivävaaleja.

Kaiken lisäksi huono taloustilanne ei näyttäydy kaikille laisinkaan huonona. Itse asiassa tavallisilla palkansaajilla on mennyt ihan hyvin: vuonna 2009 kotitalouksien käyttövarat ovat lisääntyneet tuloveroleikkausten, matalan inflaation ja matalien korkojen ansiosta. Ainakin ne, joilla on varma työpaikka, lienevät siis varsin onnellisia. Pankeillakin riittää rahaa lainattavaksi. Huonommin menee tosirikkailla, lähinnä pörssiromahduksen vuoksi. Heidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä biff à la wallenbergin loppumista pöydästä, vaikka julkkiskokkien ravintoloissa ei lounasaikaan olekaan entisenlaista ruuhkaa. Huonoiten käy köyhimmille, joilla ei ole työtä. Heitähän eivät tuloveroalennukset tai alhaiset korot juuri heilauta. Kyynisesti voidaan tosin todeta, että heillähän meni huonosti jo ennen kriisiäkin, joten kansankodin kokonaisonnea heidänkään kärsimyksensä ei laimenna.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka onnelliset vaalit tulevana vuonna Ruotsissa nähdään. Oppositiorintama ei näytä yhtenäiseltä, oikeudenmukaisuutta saarnaava Mona Sahlin ei kuulosta iloiselta, eikä sosiaalidemokraattien viesti verojen nostamisesta ja sosiaalitukijärjestelmän pelastamisesta - työpaikkojen sijaan? - vaikuta laisinkaan onnelliselta. Hallitusallianssikin saa etsiä tehokkaita ravinteita onnen ja toivon versoilleen, jos työttömyys vain jatkaa kasvamistaan ja kriisistä toipuminen osoittautuu yhtä hitaaksi kuin 90-luvulla.

Olisiko poliitikkojen kuitenkin parasta jättää onnentunteet yksityisempää käyttöä varten ja pitäytyä perinteisemmässä retoriikassa? BBC:n kyselyssä 65 % vastaajista oli todennut, että he olisivat onnellisempia, jos poliitikot lopettaisivat onnesta puhumisen kokonaan. Ehkä ihmiset osaavat – jopa Ruotsissa - päättää ihan itse, mikä heidät tekee onnellisiksi.

Ilahduttava on myös Norbergin havainto siitä, että loppupeleissä onnea vain tuotetaan - sitä ei kuluteta.

Pasi Kokkonen, 19.10, Suomen suurlähetystö, Tukholma
 

_________________________________________________________

Siirtolaisten rahalähetyksilla leipää pöytään Meksikossa

Tijuanassa Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla käydessäni pääsin tutustumaan maiden väliseen raja-aitaan. Itsekin ajattelin, etta kuinkahan helposti tuosta pääsisi yli. Ei siis ole yllättävää, että rajan yli pyritään niin paljon laittomasti. Meksikon pohjoisosista Yhdysvaltoihin pyrkivien laittomien siirtolaisten maahantulon estäminen ja Yhdysvalloissa asuvien siirtolaisten asema on kestoaihe maiden poliittisella agendalla. Raja-aidan yli näkee hyvin Yhdysvaltain puolelle. Yhdysvaltojen puolella asutuksen valot kajastelevat lähellä, vain lyhyen spurtin päässä. 

Rajanylitys ei kuitenkaan ole helppoa. Käytännössä moni menettää yrityksessä omaisuutensa ja usein henkensäkin. Suojattomia siirtolaisia ahdistelevat ja rahastavat rikollisjoukot ja siirtolaisia rajan yli maksusta kuskaavat  pollerot. Matka parempaan elämään voi tyssääntyä katkeraan paluuseen lähtöruutuun, ilman pesoja ja dollareita.   

Meksikosta ja Keski-Amerikasta läpi Meksikon suuntautuu jatkuva muuttoliike Yhdysvaltoihin. Suurin osa Yhdysvaltojen siirtolaisista on meksikolaisia, joita kolmannen polven siirtolaiset mukaan lukien on Yhdysvalloissa n. 30 miljoonaa. Pelkästään ensimmäisen polven siirtolaisia on noin 12 miljoonaa, joista puolet on tullut Yhdysvaltoihin laittomasti. 

Lähdön syitä ei ole vaikea arvata. Toimeentulomahdollisuuksien puute ja köyhyys pakottavat lähtemään työnhakuun,  joko Meksikon sisällä osavaltiosta toiseen tai pohjoisrajan yli Yhdysvaltoihin. Meksikolaisista 47,4 prosenttia elää köyhyydessä. Viimeisten kolmen vuoden aikana äärimmäisessä köyhyydessä elävien meksikolaisten määrä on lisääntynyt viidellä miljoonalla, ollen nyt 19 miljoonaa. 

Talouskriisin vaikutukset, työttömyys ja ruuan hinnannousu ja toisaalta luonnonolosuhteet, kuten maaseudulla satoja heikentävä kuivuus pakottavat etsimään uusia toimeentulolahteita. Yhdysvaltojen palkat houkuttelevat. Huonompikin dollaripalkka ajaa ohi Meksikon pesopalkan. Siirtolainen, joka löytää Yhdysvalloista työpaikan, pystyy niukasti eläen säästämään ja lähettämään rahaa kotimaahan jääneelle perheelle ja sukulaisille. Keskimääräinen rahalähetys on 250 - 300 dollaria kuukaudessa.

Meksiko vastaanottaa kolmanneksi eniten siirtolaisten rahalähetyksiä (remesas) Kiinan ja Intian jälkeen. Siirtolaisten rahalähetykset ovatkin Meksikon toiseksi tarkein tulonlahde öljytulojen jalkeen. Vaikka yksittäiset rahalähetykset ovat pieniä, yhdessä ne muodostavat melkoisen potin. UNDP:n lokakuussa 2009 julkaistun ihmillisen kehityksen raportin mukaan Meksiko saa rahalähetyksiä vuonna 2009 noin 27,144 miljardia dollaria. Se on 42,8 prosenttia kaikista Latinalaisen Amerikan ja Karibian rahalähetyksistä, joiden yhteismäärä on 63,4 miljardia dollaria. Rahalähetysten määrä Meksikoon on laskenut vuonna 2009 noin 12 prosenttia. Dollarin kurssin vahvistuminen on rahalähetysten saajien kannalta hieman lieventänyt dollarimäärien laskusta johtuvaa haittaa.

Usein siirtolaiseksi lähtijä on perheen miespuolinen jäsen, isä, veli tai poika, joka tienaa toimeentuloa Meksikoon jääneille omaisilleen. Kotimaahan jääneet naiset ottavat perheenpään roolin ja vastuun. He joutuvat kohtamaan yksin arkielämän koettelemukset ja huolehtimaan lasten koulutuksesta. Uudessa maassa siirtolaiset saattavat myös perustaa toisen perheen, jota myos elättävät palkallaan. Kotiin jääneille elämä rahalähetyksien varassa on turvatonta. Tulevaisuutta on vaikea suunnitella. 

Siirtolaiset ovat useimmiten vähän koulutettuja ja työt, joita he Yhdysvalloissa saavat, ovat maan tulotasoon nähden huonoiten palkattuja. Puolet meksikolaisista siirtolaisista on maatyöläisiä tai keikkatyöläisiä. Meksikolaisia on tullut Yhdysvaltoihin paljon rakennustöihin. Laman vaikutuksesta heidät on irtisanottu tai työaikaa ja palkkaa on pienennetty. Siirtolaiset ovat niitä jotka ensimmäisenä kärsivät talouskriisin aiheuttamasta työttömyydestä ja irtisanomisista. Siirtolaisten työttömyys Yhdysvalloissa on kasvanut 13 prosenttiin. Siirtolaiset yrittävät kiristää rahapussin nyörejä, tekevät kahta työtä, muuttavat halvempiin asuntoihin, myyvät omaisuuttaan ja nostavat säästöjään voidakseen jatkaa rahalähetyksiä.  Rahalähetyksien loppuminen tai pienemmät rahalähetykset saattavat perheet kotimaassa pulaan ja köyhyys haittavaikutuksineen kasvaa.  

Kun rajan yli pohjoiseen on päästy, todellisuus ei ehkä olekaan niin ruusuinen. IDB:n tekemän kyselyn mukaan noin 34 prosenttia siirtolaisista arveli palaavansa kotimaahan lähitulevaisuudessa. Tutkimuksen mukaan pääsyy paluulle kotimaahan olisi perheen yhdistäminen, ei niinkään talouskriisi ja työttömyys kohdemaassa. Talouskriisin kesto voi kuitenkin kasvattaa paluumuuttoa paljonkin.

Siirtolaisten rahalähetykset todistavat jotakin välittämisen kulttuurista, yhteenkuuluvuudesta ja huolenpidosta, mutta myös talouden ja yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista, joihin ratkaisun löytäminen on maailman talouskriisin vaikutuksesta entistä hankalampaa.

Tellervo Ala-Lehtimäki, II lähetystösihteeri, 12.10., Suomen suurlähetystö, México

_________________________________________________________

Taantuman välttämisen sietämätön keveys

Ollako vai eikö olla - taantumassa? Saako sen r-sanan (recession) sanoa vai ei? Näitä kyseltiin Australiassa viime vuoden lopulta lähtien, ja nyt Australian kevät-kesään tultaessa taantumapelot tunnutaan jo heitetyn syrjään. Ei niitä pelkoja tällä mantereella suuremmin ehkä viljeltykään, vaikka sisäpoliittinen nahistelu Canberrassa antaa edelleen sytykkeitä maailmanlopun tunnelmiin. Kansa on jatkanut kulutustaan - jos nyt ei juhlaansa niin ainakin dollarin vakaata pyörittämistä markkinatalouden rattaissa. Maa ja kansakunta eivät vieläkään joutuneet selkä seinää vasten, ja syvällisempi rakenneuudistus antaa edelleen odottaa itseään.

Canberrassa istuva federaatiohallitus panttasi sen ruman r-sanan sanomista taitavasti viime vuoden lopun, vaikka maailmalla mentiin alaspäin ja lujaa. Ja kun vuoden viimeisen neljänneksen puolen prosentin negatiivinen kasvu aussi-taloudessa tuli noteeratuksi alkuvuodesta 2009, elvytys oli jo kaikkien huulilla. Ja elvytetty on: Vähän eri tavoin laskettuna ja useammalle vuodelle jaettuna työväenpuoluehallitus on osoittanut talouden piristykseen lähes 40 miljardin euron verran. Keskuspankki on laskenut ohjauskorkoaan viime vuoden heinäkuusta lähtien kaiken kaikkiaan 4,25 prosenttiyksiköllä tämänhetkiseen kolmeen prosenttiin - alimmilleen 49 vuoteen.

Tämän vuoden ensimmäinen puolikas oli tilastojen mukaan jo heikon talouskasvun aikaa, eikä kukaan täällä taida enää tosissaan uskoa aussi-talouden uuteen sukellukseen. Hallitus kyllä varoittaa pompuista toipumisen tiellä mutta ylpeilee Australian olevan ainoa taantuman välttänyt teollisuusmaa. Mutta never say never. Oppositio arvostelee aussi-elvytyksen suurta volyymiä - BKT-osuudella mitattuna kolmanneksi suurinta maailmassa - ja pelottelee kansaa velkapeikolla.

Kansa on kuitenkin tyytyväinen; maailmanlaajuisen mielipidemittauksen mukaan australialaiset ovat kaikista tyytyväisimpiä kansalaisia hallituksensa elvytystoimiin. Aussi-elvytys on saanut siunauksen sekä IMF:ltä että OECD:ltä, ja pääministeri Rudd sai kotimaan kentillä uuden sulan hattuunsa G-20:n vakiinnutettua roolinsa kansainvälisen taloudellisen yhteistyön ykkösfoorumina. – Australia on G-20:n syntyhistorian myötä mukana ryhmittymässä, mihin se ei taloudellisen kokonsa tai kansainvälisen merkityksensä puolesta mitenkään kuuluisi.

Australian talouden yhä myönteisemmistä näkymistä huolimatta federaatiotalouden ylijäämä on siis kuitenkin kääntynyt alijäämäksi. Vielä viime vuonna nettovelaton Australian liittovaltio on tosiaan ottamassa velkaa. Yrityksiä on kaatunut ja työpaikkoja on menetetty, mutta taantumapaniikki ei koskaan tarttunut australialaisiin. Vaikka talouden sukelluksesta ja erityisesti elvytyksen laajuudesta tapellaan edelleen parlamentissa, australialaistavis ei ole antanut tämän häiritä elämäänsä; syödään, juodaan ja harrastetaan vähän niin kuin vanhoina hyvinä aikoina, joihin oli totuttu 17 lihavana vuotena 1990-luvun alkupuolelta lähtien.

Spending-to-forget - jotkut sanovat - kun australialaiset käyttivät viimeisen 12 kuukauden aikana leluihin, peleihin ja harrastuksiin yli kolmanneksen enemmän kuin tätä edeltävän 12 kuukauden aikana. Äskettäisen mielipidemittauksen mukaan yli puolet australialaisista katsoo henkilökohtaisen taloutensa olevan tällä hetkellä jokseenkin samalla tasolla kuin vuosi sitten.

Oppositio olisi halunnut verohelpotuksia, mutta hallitus halusi varmistaa, että elvytys näkyy kulutuksessa: Maalis-huhtikuussa kansalle postitettiin maksimissaan 900 Australian dollarin, vajaan 600 euron shekit. Lapsiperheet ja eläkeläiset olivat saaneet vähän enemmän jo aiemmin. Ja kansahan kulutti: vähittäismyynti on kehittynyt myönteisesti koko kuluvan vuoden ja osoittanut hiipumisen merkkejä vasta viime aikoina.

Mutta sitä kaikkea 900 dollaria ei kuitenkaan kulutettukaan, vaan sillä maksettiin luottokorttirästejä ja osa saatettiin laittaa jopa säästöön. – Onneksi maksettiin niitä luottokorttivelkoja, sillä vaikka Australian liittovaltio on velkaantumassa varsin alhaisella tasolla, yksityissektorin ja yksityishenkilöiden velkataakka on paisunut mittavaksi.

Vanhimman lapseni luokkakaverin isä, keskushallinnon virkamies, kertoi vähän aikaa sitten ammatillisesta pettymyksestään, "kun kansa ei tajunnut kuluttaa kaikkea". Hänen viimeaikaisiin työtehtäviinsä onkin kuulunut miettiä vaihtoehtoisia keinoja käteiselvytyksen kulutusvaikutusten maksimoimiseksi. Mieleen oli tullut ajallisesti rajattua luottokorttia tai tiettyjen palveluiden käyttöön oikeuttavia kulutus-vouchereita. Virkamieskaverini oli ilmi selvästi ihastunut luottokorttiajatukseen, koska se pakottaisi kuluttamaan ja antaisi hallitukselle myös keinon seurata, mihin tuo kulutuskysyntä kohdistuu. Ehkä seuraavan kriisin yhteydessä, hän huokaili.

Olisiko elvytysluottokorteissa jotain pohdinnan arvoista myös Suomessa? Henkilökohtainen ensireaktioni postiluukussa odottavan hallituksen suoman luottokortin suhteen oli aidon kammoksuva. Mutta meitähän Suomessa onkin opetettu olemaan kunnon kansalaisia eikä niinkään kunnon kuluttajia.

Mistä australialaisilla sitten riittää kanttia kuluttaa ja uskoa tulevaisuuteen, kun muualla valitetaan laman puristuksessa ja arvuutellaan selviytymiskeinoja? Australia on kehittänyt eristyneisyydestään itselleen hyveen, josta osataan ja halutaan ammentaa voimia kaikkeen mahdolliseen. Kun täällä kaukana on selvitty tähänkin asti, kyllä tästäkin selvitään omin avuin.

Pioneerien valloitushenki ja usko yritteliäisyyteen ja käden taitoihin kukoistavat. Vaimoni kertoo tasaisen epäsäännöllisesti uusista australialaisista naisystävistään, jotka taantuman pelossa tai muuten vaan ovat jättäneet palkkatyönsä ja perustaneet oman pienyrityksen: erikoisleivosten valmistusta, paperitaidetta - mitä vain. Aina on sen verran kysyntää, että kauppa kannattaa.

Sen perustavanlaatuisen turvallisuudentunteen aussi-talous saa tietysti maaperästään: täällä kaivetaan ja louhitaan suurin piirtein kaikkea sitä, mitä Kiina käyttää nopeaan kasvuunsa. Australialaista nikkelimalmia ja kuparia on tarvittu myös Suomessa. Tämä luonnonvarallisuus on ehkä kuitenkin myös tämän maan sudenkuoppa; kun tätä kaikkea perushyödykettä arvioidaan olevan runsain mitoin myös tulevaisuudessa ja kun tällä kaikelle tuntuu olevan tälläkin hetkellä kysyntää ulkomailla, mikään ei pakottamalla pakota tätä maata todella innovoimaan ja uudistumaan - tarkistamaan menestystarinansa perusteita.

Suomessa menestystarinamme perusteita pohditaan jälleen kerran - hyvä niin. Täällä Australiassa ulkomaisen tarkkailijan havainnot ja kysymykset perusteellisen rakennemuutoksen tarpeesta sivuutetaan yleensä jonkinlaisella ihmetyksellä: Miksi murehtia, koska tämänhetkisin keinoin menee oikein hyvin?

Juha Pyykkö, lähetystöneuvos, 5.10., Suomen suurlähetystö, Canberra

_________________________________________________________

Uutta kuplaa odotellessa

Syyskuun puolessa välissä Lontoon Cityssä vietettiin hiljainen hetki investointipankki Lehman Brothersin kaatumisen vuosipäivänä. Pankin romahdus aiheutti vuosi sitten ennen näkemättömän finanssikriisin, joka sittemmin laajeni talouskriisiksi. Cityssä Lehmanin romahdus ei hevin pyyhkiydy pankkiirien muistista. Rahoitusmarkkinoilla oli poikkeustila useita kuukausia. Pankkeja kaatui ja fuusioitui. Moni menetti työpaikkansa.

Sitäkin hämmästyttävämpää on, että osakemarkkinat näyttävät vuodessa toipuneen Lehmanin kriisiä edeltäneelle tasolle. Keskusteluissa moni pankkiiri on varovaisesti ihmetellyt osakekurssien vahvaa elpymistä. Kaikki markkinatoimijatkaan eivät ymmärrä, miksi osakkeiden ja raaka-aineiden hintojen kehitys näyttää olevan täysin irrallaan reaalitalouden näkymistä.

Syvällisempi tarkastelu osoittaa, että markkinoiden nousun taustalta löytyy myös rationaalisia tekijöitä. Vielä ei ole ehkä aika puhua "irrationaalisesta kuplasta".

Ensimmäiseksi on täysin luonnollista, että osakkeiden hinnat nousevat Lehmanin kaatumisen jälkeisiltä tasoiltaan. Useammat yritykset eivät menneet konkurssiin vaan porskuttavat edelleen, ja monet tekevät kelvollista tulosta. Tämä heijastuu myös osakkeen hintaan.

Toiseksi raha on keinotekoisen halpaa. Keskuspankit ovat pumpanneet huomattavan määrän rahaa markkinoille, jotta järjestelmässä olisi tarpeeksi likviditeettiä (minkä puute oli yksi finanssikriisin tekijöistä). Sen lisäksi keskuspankit pitävät korkotasoa (ja samalla rahan hintaa) poikkeuksellisen alhaalla, jotta orastava talouskasvu ei vaarantuisi.

Kolmanneksi sijoittajien näkökulmasta osakkeet ja raaka-ainesijoitukset näyttävät huomattavasti houkuttelevammalta investointikohteelta kuin esimerkiksi Britannian joukkovelkakirjalainat, joidenka tuotto on keinotekoisen matala keskuspankin setelirahoituksen takia.

Huolestuttavampaa meidän kaikkien kannalta on, että myös nykyinen nousu pohjautuu pitkälti velkarahaan. Tällä kertaa velan takaajana on kuitenkin valtio. Maailman finanssimarkkinat ovat ajautuneet kummalliseen kierteeseen: Lehmanin kaatumisen jälkeen markkinoilta kuivui likviditeetti, mikä jäädytti toiminnan. Keskuspankit ja valtiot elvyttivät toimittamalla halpaa rahaa markkinoille. Samalla pankkeja pidettiin pystyssä joko kansallistamalla tai merkittävillä omistusosuuksilla.

Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että markkinoiden elpyminen ei ole kestävällä pohjalla? Miten tulisi suurten valtioiden kuten Yhdysvaltain tai Britannian tehdä elvytyksen suhteen - pistää hanat kiinni vai jatkaa halvan rahan lapioimista markkinoille?

Eräs sijoittaja ilmaisi asian näin: "Suuresti velkaantuneiden maiden olisi aloitettava avoin keskustelu kansalaistensa kanssa siitä, mihin jatkossa on varaa. Velan takaisinmaksu alkaa ennen pitkää ja se vaatii uhrauksia. Samanaikaisesti ylijäämämaiden tulisi kannustaa kotimaista kulutusta, jotta maailmantalouden moottori pysyisi käynnissä."

Samaisen sijoittajan mielestä nyt olisi hyvä itse kunkin valmistautua pitkän aneemisen talouskasvun vaiheeseen, valtioiden menojenleikkauksiin ja eläkeiän nostamiseen, jotta yhteiskunta pystyy vastaamaan myös nopeasti ikääntyvän väestön haasteeseen.

Mutta sillä välin sijoittajat aikovat nauttia valtioiden subventoimasta markkinanoususta niin kauan kuin iloa kestää.

Veera Heinonen, lehdistöneuvos, 28.9., Suomen suurlähetystö, Lontoo

______________________________________________________________

Pienyrittäjät yövuorossa

Palatessani Nairobiin kesälomalta Suomessa yllätyin miten pimeää kaupungissa oli. Oletin ensin, että se johtui vastakohdasta Suomen valoisiin öihin mutta pian selvisi oikea syy pimeyteen. Nairobissa ja koko Keniassa oli ryhdytty säännöstelemään sähköä, ja useimmissa kaupunginosissa sähköt oli pistetty poikki kolme päivää viikossa.

Pääosin sähköä säännöstellään päiväsaikaan ja tämä on aiheuttanut suuria hankaluuksia pienyrittäjille. Mm. hitsaajayrittäjillä, kauppiailla ja parturi-kampaajilla on ollut suuri haaste pitää yrityksensä pystyssä ilman sähköä. Monet yrittäjät ovatkin siirtyneet yövuoroon, jolloin pystyvät palvelemaan asiakkaitaan – niitä jotka vielä jaksavat pysyä valveilla.  

Sähkön riittämättömyydestä oli varoiteltu pitkään, koska maa on täysin riippuvainen vesivoimalla tuotetusta sähköstä. Viimeisten viiden vuoden aikana sateita ei ollut tullut normaaliin tapaan, syksyn ”lyhyet sateet” ja kevään ”pitkät sateet” olivat jääneet vähäisiksi tai kokonaan tulematta jättäen maan vesipadot melkein tyhjiksi. Vaihtoehtoisia energialähteitä on suunniteltu pitkään, erityisesti tuuli- ja maalämpövoimaloita, mutta suuria investointeja vaativat hankkeet ovat tähän mennessä jääneet pitkälti toteutumatta rahan puutteen takia. Tai rahan vääriin taskuihin joutumisen takia. Keniassa korruptio on mittavaa eikä omalta osaltaan ole edesauttanut ulkomaisten investointien houkuttelemista maahan.

Ilmastonmuutosta on pidetty syypäänä maan riittämättömille sateille  - ja tästä muistutetaan teollistuneita maita säännöllisesti. Vähäisillä sateilla on ollut tuhoisat vaikutukset ruoan tuotantoon, maassa jossa ei ole juurikaan otettu käyttöön keinokastelua. Näin ollen noin 40 miljoonan asukkaan maassa julistettiin hiljattain toisen kerran vuoden aikana kansallinen nälänhätä, jossa 10 miljoonaa ihmistä ovat välittömän ruoka-avun tarpeessa. Avunantajamaat ovat suurissa määrin myöntäneet humanitaarista apua tälle ruokakatastrofille YK-järjestöjen kautta mutta Kenian hallitus on pyytänyt myös suoraa budjettitukea. 

Keniassa tosin yhtä suuri ellei suurempikin syy viimeisten vuosien aikana kuivuneisiin jokiin ja järviin on niin kutsuttujen vesitornien tuhoaminen. Ne ovat - tai tarkemmin sanottuna olivat - metsän peitossa olevia vettä sitovia vuoristoalueita, jotka pitivät maan joet pulppuavina. Nykyisellään metsäpeitteestä on tuhottu noin neljännes koska sitä on hakattu laajojen teeviljelmien alta ja mm. puuhiilen tuotantoon. Tämä riittää poistamaan raiteiltaan veden keräytymisen. Joet ovat kuivuneet ja Kenian kuuluisat villieläimet enenemässä määrin joko menehtyvät, joutuvat ihmisravinnoksi tai vaeltavat naapurimaihin. Safarituristit, jotka ovat maan suuri tulonlähde, kaikkoavat.

Vesi-, energia-, ja ruokapulan ollessa tämän päivän tosiasioita, ovat poliitikot ovat viimein myöntäneet, että nämä kaikki vaativat pikaisia kansallisia toimenpiteitä. Maan tapaan kysymykset ovat vahvasti politisoituneita ja kestänee oman aikansa ennen kuin nähdään konkreettisia ja kestäviä tuloksia. Päätöksentekijät kun elävät täysin erilaisessa todellisuudessa maan köyhiin kansalaisiin verrattuna Nairobin vehreissä ja suljetuissa puutarhoissa joissa mistään ei ole puutetta - vesitankkeja voidaan tilata erikseen ja generaattorit pitävät huolen sähköstä. Kenialaiset kansanedustajat kuuluvat maailman viiden parhaimpien palkattujen kansanedustajien joukkoon (saavat noin € 15 000/kk verotonta tuloa).

Sillä aikaa kun poliittiset puolueet ja etniset ryhmittymät jatkavat keskinäistä kilpailuaan ja hiovat strategioitaan seuraaviin vuoden 2012 vaaleihin jatkuu maassa veden ja sähkön säännöstely sekä monessa osassa maata ruoan säännöstely. Kamppailu jokapäiväisestä elämästä on vaikeutunut entisestään ja niilläkin joilla menee vähän paremmin joutuvat elämään 27 prosentin inflaation, kasvavan työttömyyden, nousevien ruokahintojen ja pahenevan rikollisuuden kourissa.

Keniassa tarvittaisiin uskon palauttamiseksi siihen, että menestyminen on mahdollista, enemmän juuri näitä pienyrittäjiä jotka sinnikkäästi hitsaavat, kaupustelevat, nikkaroivat ja föönaavat hiuksia Nairobin öisillä kaduilla. Ja toimintaympäristön, joka palkitsisi näitä yrittäjiä

Theresa Zitting, lähetystöneuvos, 21.9., Suomen suurlähetystö, Nairobi

_________________________________________________________

Nyt on potkaistu käyntiin uusi kausi Espanjan jalkapallossa – entäpä maan taloudessa?

Espanja on taloudellisen turbulenssin silmässä. Nyt vaikuttaa siltä, että maan taloudessa on jäljellä vain yksi optimismin nimeen vannova sektori: el fútbol. Ronaldo, Kaká ja Ibrahimovic ovat nimiä, jotka eivät ole kesän aikana jääneet missään vaille huomiota. Talouskriisissä rypevän maan jalkapallon mahtiseurojen ahdingosta ei tosiaan voi puhua – sen verran paljon on pallokentän ruohonjuuritasolle investoitu.

Maan huippujalkapalloseurat tuntuvat selviävän melko kuivin jaloin kriisistä. Niillä on kotimaassaan – ja kansainvälisestikin – vankkumaton yleisö, jonka vahva sitoutuminen varmistaa etenkin Real Madridin ja FC Barcelonan kaltaisille seuroille mm. televisiointi- ja sponsorisopimuksien tuoman tasaisen ja jatkuvan tulovirran. Tähän luottavat myös maan pankit, jotka tekivät merkittävän poikkeuksen ajan sääntöön lainoittamalla avokätisesti eritoten Madridin suurseuraa korkean hintalapun pelaajahankinnoissaan.

Makrotasolla tilanne ei ole yhtä optimistinen. Siellä sihtiä ollaan vasta kohdistamassa ja kastuneen ruudin tilalle etsitään kuumeisesti uutta.

Viime vuosien eurooppalainen talousraketti tarvitsee nyt kipeästi uutta suuntaa. Maan talouskasvu ei ole vielä Ranskan ja Saksan tavoin saanut päätään pinnalle. Toipumista hidastaa espanjalaisten yritysten velkaantuneisuus sekä kulutuskysyntää nakertava korkea työttömyysaste, joka tällä hetkellä hätyyttelee 20 prosentin rajaa. Siis lähestulkoon jo joka viides työkykyinen henkilö on virallisten tilastojen mukaan vailla työtä. Tähän joukkoon on vielä lisättävä harmaan talouden piirissä ennen työskennelleet. Tilanne on lohduton.

Lähestulkoon ainoaksi pitkän tähtäimen nousutieksi nähdään enää laajamittaiset uudistukset maan taloudessa. Espanjan talouskasvu ei voi enää seuraavalla vuosikymmenellä nojautua matalasti koulutettuun siirtolaistyöväestöön, joka oli ennen keskeinen voimavara eritoten maan rakennussektorille.

Espanjan jättiläismäinen rakennussektori ajoi täyttä vauhtia betoniseinään syksyllä 2008. Tällöin maassa pitkään paisuneen asuntokuplan puhkeaminen sekä kansainvälinen luottokriisi aiheuttivat laajan työttömyyden aallon ja valoivat lukuisten asuntovelallisten jalat halpenevan omaisuutensa arvoon.

Rakennustoiminnan lisäksi Espanjalle hyvin tärkeä matkailusektori on viime aikoina valahtanut. Heinäkuun loppuun mennessä maahan oli saapunut vuoden 2009 aikana 10 prosenttia vähemmän ulkomaalaisia turisteja verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kansainvälisen talouskriisin vähentämän matkustuksen ohella Espanjan matkailusektorin on kamppailtava suosiosta Välimeren alhaisen hintatason maiden sekä halpenevien kaukomatkojen kanssa.

Pääministeri Zapateron hallitus on nyt siis tilanteessa, jossa maan taloudelle on löydettävä uusia tukijalkoja. Tulevaisuuden nousujohteinen härkämarkkina on kerta kaikkiaan rakennettava tiilien sijasta henkisen pääoman varaan.

Espanjan elinkeinorakenteen ja innovaatiotoiminnan kehittämisestä vallitsee maan päivänpolitiikalle harvinaislaatuinen kansallinen konsensus. On esitetty maan elinkeinoelämän suhteiden tiivistämistä yliopistoihin sekä roimaa lisäpanostusta työttömien uudelleenkoulutukseen. Näiden ohella on myös kuultu huolestuneita puheenvuoroja, joissa halutaan irtautua maalle vielä tyypillisestä el pelotazo –ilmiöstä: helppojen ja lyhytaikaisten tuottojen suosimisesta, mikä syö pohjaa innovaatioille elintärkeältä kasvuyritysajattelulta.

Yhtenä valon välähdyksenä maan liike-elämän tulevaisuudelle voidaan nähdä pienen mutta pippurisen animaatioyhtiö Zinkian kesäinen listautuminen Madridin pörssiin. Animaatiotalo on luonut alle kouluikäisille lapsille suunnatun animaatiosankari Pocoyón, joka on kerännyt lyhyessä ajassa maailmanlaajuista suosiota. Muun muassa Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Australian viihdetaivaalle singahtaneen Pocoyón luojaorganisaatio voidaan nähdä innovatiivisena kasvuyrityksenä, jonka kaltaisia pääministeri Zapatero haluaisi takuuvarmasti nähdä versoavan seuraavan vuosikymmenen Espanjassa.

Pilkahdus vaikuttaa kuitenkin vielä kaukaiselta nykypäivän lasien lävitse.

Hätäelvytyksenä valtio on tänä vuonna käynnistänyt Plan E–ohjelman, joka on mm. pyrkinyt huojentamaan yksityishenkilöiden ja yritysten taloudellista tilannetta. Ohjelman osana on käynnistetty lukuisia julkisrahoitteisia rakennus- ja kunnostushankkeita, jotka ovat tehokkaasti pölyttäneet maan suurten kaupunkien kesää. Mainittakoon, että muuan madridilainen ohikulkija hymähti ja totesi taannoin nähdessään kaatuneen ikipuun aukirevityssä keskustassa, että la crisis on syyllinen myös tämän kohtaloon.

Tiedä häntä, mutta kriisi-termi on nykyisin iskostunut lujasti arkikieleen ja huumoriin – sillä pyritään selittämään niin sadepäiviä kuin loputtomilta tuntuvia alennusmyyntejä. Toivokaamme kuitenkin, että sanonta Business as usual kuvailee maan huippujalkapalloa parhaiten tämänkin kauden jälkeen

Jari Salmi, korkeakouluharjoittelija, 14.9., Suomen suurlähetystö, Madrid

_________________________________________________________

Täällä Varsova                 

Liikenneruuhkia, suljettuja katuja ja meteliä. Kyse voi olla hurskaimpien katolisten vuosittaisesta pyhiinvaelluksesta, mutta yleensä syynä on mielenosoitus. Erityisesti lähellä parlamenttia, talousministeriötä ja muita hallintorakennuksia parveilee usein äänekkäitä väkijoukkoja mukanaan sopivaa rekvisiittaa. Puolalaiset rakastavat lakkoja ja mielenosoituksia, ainakin ollessaan järjestävänä osapuolena. Jo kommunistihallinnon aikana kansa nousi monesti kapinaan, kun ruoan hintoja nostettiin tai työntekijät kokivat vääryyksiä.

Mielenosoitusten syyt ja koot vaihtelevat, mutta ne seuraavat toisiaan säännöllisesti. Nyt odotetaan mm. hiilikaivosten, kuparikaivosten ja valtiollisen TV-yhtiön työntekijöiden lakkoja. Usein myös koulutus- ja terveyssektoreilla on halua protestoida suunniteltuja muutoksia vastaan.

Paikallistasolla viime aikojen näkyvimpiä protesteja oli halpatuontivaatteita ja muuta käyttötavaraa myyvien kauppiaiden yritys säilyttää myyntipaikkansa Varsovan keskustassa. 1990-luvulla tilapäiseksi rakennettu aaltopeltihalli on ollut suosittu ostospaikka. Vaikka tyylitön halli kaupungin paraatipaikalla pisti ikävästi silmään, sen purkua lykättiin pitkään, kun poliitikot varoivat ärsyttämästä kauppiaita. Viimeiset vuokrasopimukset umpeutuivat jo vuoden alussa, ja heinäkuussa ulosottoviranomaisen palkkaamat häätöjoukot ryhtyivät tyhjentämään hallia, jonne kauppiaat linnoittautuivat. Hautajaismielenosoitusta ja tappeluksi yltynyttä tyhjennysoperaatiota seurattiin mediassa päiväkaupalla, ja monille varsovalaisille palautuivat mieleen kommunismin ajan käsirysyt poliisin ja kansalaisten välillä.

Koko vuoden ovat otsikoissa keikkuneet telakkatyöläiset, jotka osoittavat mieltään rannikkokaupungeissa telakoiden edustalla tai protestoivat Varsovassa ministeriöille. Alkukesästä hallitus joutui jopa siirtämään Gdanskiin suunnitellun ensimmäisten vapaiden vaalien muistotilaisuuden Krakovaan, etteivät telakkatyöläiset varastaisi show'ta. Laivanrakennussektori oli aikoinaan Puolan teollisuuden lippulaiva, mutta se ei koskaan kunnolla sopeutunut markkinatalouden olosuhteisiin. Yksityistäminen ja uudistukset lykkääntyivät, ja tuottavuus heikkeni.

EU:n komissio totesi viime syksynä Puolan EU-jäsenyyden aikana Gdynian ja Szczecinin telakoille maksamat valtiontuet laittomiksi, koska ne vääristivät kilpailua. Telakat joutuvat maksamaan parin miljardin euron tuet takaisin, mutta saivat aikaa tarvittavien järjestelyjen tekemiseen ja omaisuuden myyntiin. Uusia omistajia on etsitty kiivaasti siitä lähtien, mutta suunnitelmat ovat aina kariutuneet. Viimeisimmät ostajaehdokkaat olivat salaperäinen qatarilainen firma ja sen jälkeen Qatarin valtion investointiyritys, jotka eivät kuitenkaan maksaneet sovittua summaa määräaikaan mennessä. Nyt Puola joutuu pyytämään komissiolta lisäaikaa ja lupaa uuden tarjouskilpailun järjestämiseen.

Vallitseva taloustilanne on heikentänyt voimakkaasti telakkasektorin kysyntää, ja sopivan ostajan löytäminen näyttää jokseenkin toivottomalta. Strategisesti telakat eivät ole erityisen merkittäviä, mutta niillä työskentelevät noin 10 000 henkeä ja yhteistyössä toimivat yritykset ovat ymmärrettävästi huolissaan tulevaisuudestaan.

Telakoihin liittyvä symbolinen merkitys on vahva, syntyihän kommunistihallinnon kukistumiseen johtanut Solidaarisuus-ammattiliike juuri telakkatyöläisten keskuudessa. Symboliarvo tekee telakoista suurta yleisöä kiinnostavan kohteen, jolla on vaikutusta myös äänestäjien mielipiteisiin. Niinpä pääministeri Tusk on henkilökohtaisesti osallistunut uuden ostajan etsintään. Gdanskin telakka, jolla Solidaarisuus varsinaisesti syntyi, tosin löysi jo aiemmin uuden omistajan ja jatkaa toimintaansa. Komissio hyväksyi sen saamat vähäisemmät tuet ja suunnitelman uudelleenjärjestelyistä.

Monilla eri puolueiden poliitikoilla on Solidaarisuus-tausta, mutta nykyisellään ammattiliitot toimivat yhteistyössä lähinnä opposition kanssa. Ammattiliittojen suosio kansan keskuudessa ei ole kovin korkea. Tuoreen tutkimuksen mukaan 43 % puolalaisista ei arvosta Solidaarisuuden nykyistä toimintaa, ja vain 23 prosentilla on myönteinen kuva liitosta. Lech Wałęsa totesi äskettäin, että Solidaarisuus nykyisellään pitäisi lopettaa, koska se ei enää edusta alkuperäisiä arvoja. Muilla liitoilla ei mene sen paremmin.

Pääministeri Tusk on koko kautensa ajan suhtautunut tiukasti lakkoihin ja torjunut eri intressiryhmien vaatimukset. Lakkoilijat ovat harvoin päässeet edes varsinaisiin neuvotteluihin. Usein kyse onkin vain viivytystaktiikasta ja julkisuuden keräämisestä. Lakot ovat osaltaan hidastaneet Puolan talouden uudistamista ja vaikuttaneet kilpailukykyyn. Silti Puolan taloustilanne on nyt suhteellisen hyvä. Toisella vuosineljänneksellä kasvua kertyi vielä 1,1 %, kun kaikki muut EU-maat olivat jo miinuksella.

Viime vuosi oli lakkojen suhteen ennätysvilkas. Kansainvälisen työjärjestön tilastojen mukaan Puolassa järjestettiin peräti 12 765 lakkoa tai työsulkua, ja niihin osallistui noin 210 000 työntekijää. Jos lakoilla ei saavuteta juurikaan tuloksia, niin miksi niitä sitten järjestetään niin paljon? Kommunistisen järjestelmän kaatumiseen 20 vuotta sitten Solidaarisuus-liike ja lakot vaikuttivat ratkaisevasti. Jos noin merkittävään tulokseen on päästy aikaisemmin, niin kannattaa aina yrittää pienempienkin asioiden puolesta, järkeilee puolalainen.

Mari Lankinen, lähetystösihteeri, 7.9., Suomen suurlähetystö, Varsova

_________________________________________________________

Talouskriisi latvialaisittain – Nothing Special?

Latvialaisiin luento- ja seminaaritilaisuuksiin on tänä vuonna viritetty ansa pahaa aavistamattomille ulkomaalaisille puhujille. Homma menee seuraavasti. Kansainvälinen luennoitsija uittaa jossain vaiheessa puheeseensa sanaparin: ’nothing special’. Latvialaisyleisö räjähtää välittömästi nauruun sanat kuullessaan ja luennoitsijaraukka seisoo hämmentyneenä salin edessä ihmetellen mitä tuli sanoneeksi.

Luennoitsija on tullut juuri lausuneeksi Latvian tämän hetken kuuluisimman lentävän lauseen. Latvian nyt jo entinen valtiovarainministeri nimittäin luonnehti maansa talouskriisiä viime talvena kansainvälisen televisiokanavan haastattelussa takeltavalla englannilla juuri samoin sanoin: nothing special. Latvian talous on supistunut kuluvan vuoden aikana jo lähes 20 %, joten latvialainen ei enää voi olla nauramatta kuulleessaan sanaparin.

Mutta mistä latvialaisessa talouskriisissä sitten on kysymys? Tilastoista katsottuna tilanne ainakin näyttää hurjalta. Talous supistuu samaa tahtia kuin työttömyys kasvaa. Valtio on laitettu säästökuurille. Menoja ja henkilöstöä on karsittu julkiselta sektorilta ja jäljelle jääneidenkin palkkoja leikattu jo kolmanneksella. Kesäkuussa hallitus joutui ulottamaan säästötalkoot jo köyhimpiin ja leikkasi sosiaalietuuksia ja eläkkeitä.

Monet latvialaiset sanovat, että elämä sujui mukavasti viime joulukuuhun asti, kunnes eräänä aamuna maan julistettiin ajautuneen kriisiin. Toisaalta kaikki eivät suostu uskomaan kriisin olemassaoloa vieläkään. Eräs ulkomailta juuri Latviaan takaisin muuttanut virkamies totesi minulle, että eihän kriisi mitenkään näy Riian katukuvassa. Taitaa siis olla vain median luomaa vouhotusta koko juttu. Toiset taas haluavat olla optimistisia ja esim. läheisessä parturiliikkeessä minulle vakuutettiin kriisin olevan kohta ohi.

Latvian kriisin syyt tiivistyvät kansainvälisessä mediassa usein kahteen asiaan: hölläkätisesti lainoja myöntäneisiin ruotsalaisiin pankkeihin ja nuoreen nousukkaaseen, joka on lainarahalla hankkinut itselleen useamman urheiluauton – leasingilla. Kriisin myötä kumpikin on joutunut tarkistamaan käyttäytymistään. Lama onkin vähentänyt luksus-autojen määrää Riian kaduilla ja moni aiempi kiinteistökeinottelija ajaa nykyään Hummerin sijasta linja-autolla.

Julkista liikennettä käyttävä ex-keinottelija ei kuitenkaan ole kriisin koko kasvot ja rajuimmin tilanne vaikuttaa kaikkein köyhimpiin. Poliisina työskentelevältä sählykaveriltani on tänä vuonna leikattu palkasta jo puolet, mutta hänkin kuuluu olosuhteet huomioon ottaen vielä hyvin pärjääviin. Vaikeammassa asemassa on esimerkiksi eräs perhe, joka maksoi aikoinaan nousukauden aikana käsirahan asunnosta talossa, jota ei koskaan saatu valmiiksi.

Nyt heillä on lisäksi asuntovelkaa toisesta asunnosta, pieni lapsi ja perheen isä jäänyt juuri työttömäksi. Ja sitten ovat vielä eläkeläiset, joiden eläkettä leikattiin kesän alussa 10 %. Nyt monet ikäihmiset etsivät lisätienestejä, mutta työt pitäisi voida tehdä pimeänä, sillä työssäkäyvien eläkkeitä leikattiin peräti 70 %.

Tavallisten latvialaisten kanssa talouskriisistä keskusteleminen aiheuttaakin ristiriitaisen olon. Ihmisten henkilökohtaiset kokemukset vahvistavat, että hurjat leikkausluvut ovat todella totta. Toisaalta kukaan ei ole erityisen huolissaan omasta tilanteestaan tai ainakaan myönnä sitä. Samaan aikaan useimmat ovat sitä mieltä, että koko maan talous on huonossa jamassa (kun poliitikotkin näin kerran sanovat). Latvialaiset kuitenkin tuntuvat jatkavan elämäänsä normaalisti tilanteessa, jossa suomalainen olisi vajonnut jo aikoja sitten melankoliaan vodka-pullo seuranaan.

Miksi sitten köyhimmätkään ihmiset eivät tunnu murehtivan tulevasta, vaikka ensi talvena monella tulee olemaan vaikeuksia selvitä pienenneillä tuloillaan pakollisista menoistaan kuten lämmityskustannuksista. Selitys, jonka kuulee lähes kaikilta latvialaisilta on se, että nykyinen kriisi on lopulta vain yksi kriisi muiden joukossa. Takana on pitkä neuvostovallan kausi, vaikeat itsenäistymisen ajan vuodet ja pari pankkikriisiä 90-luvulla. Tällä kertaa lisäturvaa tuo mm. EU-jäsenyys, jonka ansiosta tarvittaessa voi vaikkapa lähteä helposti ulkomaille työnhakuun. Tästäkin kriisistä kyllä siis selviydytään jollain tavalla, joten turha murehtia etukäteen. Suomalaisena kuitenkin toivon, että talvesta ei tule kovin kylmää.

Hannu Heinonen, lähetystösihteeri, 31.8., Suomen suurlähetystö, Riika

_____________________________________________________________

Lama - mikä lama? Kanadalaiset kuluttajat keksivät keinoja kääntää huonot ajat hyviksi säästöiksi.

Kuljet sitten minkä kirjakaupan tai lehtikioskin ohi Ottawassa, niin hyllyt pursuavat julkaisuja, jotka neuvovat, miten kuluttaja voi pienillä nikseillä säästää roimasti taloustaantuman aikana. Kasvata omat porkkanat takapihallasi, tingi kaikista ostoksistasi, syö kotona ja osta julkkiskokin viimeisin keittokirja oppaaksi.

Hyvien tarjousten metsästäminen ja nokkela rahankäyttö ovat yhtäkkiä tosi cool. Säästäväisyys on muodikasta ja kerskaileminen viimeisimmän ostoksensa alehinnasta ei enää aiheuta silmänpyörityksiä ja huokaisuja ystäväpiirissäsi. Päinvastoin, se saa sinut näyttämään trendisetteriltä. Kanadalaisen kuluttajan mantra kuuluu: huonoina aikoina - etenkin todella huonoina aikoina - hyviä diilejä on helppo löytää.

Kanada, kuten Yhdysvallatkin, on asiakaspalvelun ja hyperkulutuksen luvattu maa, ja kuluttajat ovat tottuneita tinkimään niin suurten kuin pienten ostosten hinnoista tai vaatimaan ilmaisia kylkiäisiä. Taantuman aikana vähittäiskaupat ja palveluntarjoajat ovat sitäkin suostuvaisempia neuvottelemaan, ja tinkimisen taidon omaava kuluttaja on kingi.

Nyt kun säästäväisyys on Kanadassa tullut muotiin ruohonjuuritasolla, niin vastakohtaisesti hallitus, kansantalousoppikirjan mukaisesti, tietenkin kiirehtii lisäämään rahankulutustaan, kasvattaen alijäämiään hälyttävällä vauhdilla. Tavanomaisesti hyvin maltillinen kanadalainen keskiluokka on viime aikoina alkanut pitää enemmän meteliä hallituksen elvytystoimenpiteistä ja niiden vaikutuksista omiin kukkaroihinsa. Verot kun ovat kanadalaisen perheen suurin ja nopeimmin kasvava menoerä, jonka he nyt odottavat kohoavan entisestään suurista alijäämistä johtuen.

Vaikka Kanadan hallituksen elvytystoimenpiteisiin varattu $40 miljardia saattaa tuntua mitättömältä summalta verrattuna naapurimaan tukirahoihin niin kanadalaisia ei esim. kovasti hymyilyttänyt neljänneksen siitä nielleen General Motorsin tukipaketti. Se pelasti (toistaiseksi) GM:n viimeiset Ontarion tehtaat ja 5500 tehdastyöpaikkaa, hintaan $ 2 miljoonaa/työpaikka. Asiaa ei myöskään auttanut valtiovarainministeri Jim Flahertyn samoihin aikoihin tekemä ilmoitus jonka mukaan tammikuussa esitetyssä budjetissa oli arvioitu kauden 2009–10 alijäämää liki 50 % liian pieneksi.

Horisontissa kanadalaiselle kuluttajalle, joskaan ei työttömälle sellaiselle kuitenkin häämöttää ekonomistien mukaan valoisampi huominen. Kanadan keskuspankki julisti heinäkuisessa neljännesvuosikatsauksessaan maan ensimmäisen taantumakauden yli 20 vuoteen olevan nyt käytännössä ohi ja ennusti talouskasvun kääntyvän nousuun seuraavina kuukausina ja yritysten- ja kuluttajien luottamuksen palautuvan.

Valtiovarainministeri kuitenkin vaimensi viestiä muutamaa päivää myöhemmin ja varoitti työmarkkinoiden hitaasta sopeutumisesta nousuun. Kanadan työmarkkinat menettivät lokakuun ja kesäkuun välillä 454 000 työpaikkaa, nostaen työttömyysasteen 6,2 %:ista 8,6 %:iin. Luvun ennakoidaan edelleen nousevan ja hipovan ensi vuonna 10 %.

Kanada on edelleen pääasiallisesti jalostamattomien hyödykkeiden vientimaa, joka luottaa suuresti Yhdysvaltoihin kohdistuvaan vientiin. Taloutta aiemmin tukeneet tekijät, mm. budjettiylijäämä, alhainen valtionvelka, energiaresurssibuumi ja alhainen työttömyys, ovat heikentyneet tai kokonaan hävinneet. Kanadan ja Yhdysvaltojen bilateraalikauppa on arvoltaan n. 2 miljardia/päivä, joten on selvää, että Kanadan talouskasvu tulee jatkumaan hitaana, ennen kuin elpyminen alkaa todenteolla myös Yhdysvalloissa.

Kanada näyttää toistaiseksi kuitenkin selviävän vähemmin kolhuin kansainvälisestä taloustaantumasta johtuen mm. sen finanssisektorin hyvästä kunnosta ja talouden terveestä pohjasta. Kanadalaiset pankit ovat säädellympiä kuin yhdysvaltalaiset vastinparinsa. Säännöt, jotka estävät ulkomaisia pankkikaappauksia, ovat suojanneet kanadalaisia pankkeja kilpailulta ja myös luoneet finanssisektorille puskurin pankkikriisejä vastaan.

Viimeviikkoiset positiivisilta kuulostavat uutiset eivät kuitenkaan ole vielä vaikuttaneet kanadalaisen kuluttajan psyykeen. Tuore mielipidetutkimus osoittaa, että suurin osa kanadalaisista kokee maan edelleen olevan taantumassa ja että pahin on vielä edessä. Kuten Yhdysvalloissa myös Kanadassa kotitalouksien säästämisaste on liian alhainen ja velkaantumisaste korkea. Keskiarvoisella kotitaloudella on velkaa 1,27$ jokaista tienattua dollaria kohden. Tämä siitäkin huolimatta, että Kanadan kiinteistöbuumi ei ole ollut yhtä raju kuin naapurimaassa.

Näyttää siltä, että innovatiivisia säästötoimenpiteitä ja Pirkka-niksejä kauppaavat julkaisut tulevat vielä toistaiseksi myymään hyvin - mutta tietysti alennettuun hintaan.   

Patricia Dodge, lehdistö- ja kulttuurivastaava, 24.8., Suomen suurlähetystö, Ottawa

_______________________________________________________

Täällä Dublin

Heinäkuussa suosittua jalkapalloseuraa Cork City Football Clubia uhkasi konkurssi ja sarjapaikan menetys kesken kauden. Epärealistiset hankkeet, suuret palkkakulut ja pienet tulot johtivat maksuvaikeus-, verorästi- ja velkakierteeseen, josta ei näyttänyt olevan ulospääsyä. Cork Cityn konkurssi olisi välittömästi jättänyt n. 50 henkilöä (pelaajia, huoltajia, muita taustavoimia) työttömiksi. Välillisesti määrä olisi noussut muutamaan sataan. Corkin kaupungissa työttömiä on entuudestaan 42 000. Irlannissa työttömyys on 400 000 (11.8 %).

"Keltti-tiikerin" nousua ja tuhoa voi tarkastella myös jalkapalloilun kautta. Irlannin liigaseurat ovat yrityksiä.  "Tiikerin aikakaudella" kurkotettiin korkealle. Toistakymmentä vuotta kestänyt mahtava talouskasvu (6-8 %) nosti Irlannin Euroopan taloudelliseen eliittiin. EU:n rahavirroilla oli osuutensa, mutta Irlanti onnistui myös alhaisella yhtiöverotuksella ja muilla eduilla houkuttelemaan kansainvälisiä, pääosaltaan amerikkalaisia yrityksiä investoimaan maahan. Pankit myönsivät auliisti lainaa. Kaikki näytti ruusuiselta.

Jokunen pessimisti lausui varoituksen sanoja: "Irlantilaiset elivät yli varojensa. Helpot lainat johtivat velkaantumiseen. Kotimaan tuotanto oli yksipuolisesti keskittynyt asunto- ja muuhun rakennustoimintaan. Valtion tulot olivat liian riippuvaisia juuri rakennustoiminnasta saadusta leimaverosta.. Palkkakehitys uhkasi maan kilpailukykyä. " Varoituksiin ei uskottu. Moiset puheet olivat "omaan maaliin ampumista".

"Keltti-tiikerin" huumassa jalkapalloväkikin halusi päästä apajille. Irlannissa kotimainen jalkapalloliiga on aina ollut laajoja kansanjoukkoja keräävien kansallisten kelttipelien (hurling, gaelic football), rugbyn ja Englannin liigan varjossa.  Nyt haluttiin parrasvaloon, Euroopan kentille, mestareiden liigaan. Investoitiin stadioneihin ja värväättiin parempia pelaajia, usein Englannista. Siirryttiin täysammattilaisuuteen. Seurojen palkkakulut nousivat kattoon. Mestareiden liigaan kuitenkaan ei päästy, Euro-jalkapallon rahavirrat jäivät tulematta. Seurat ottivat velkaa. Aivan kuten valtio, yritykset ja yksityiset kansalaiset.

Vuonna 2008 oma verkko heilahti pahan kerran. Tuli lama. Rahaa jakaneet pankit kärsivät huikeita luottotappiota. Itse asiassa koko pankkijärjestelmä romahti. Valtio joutui kansallistamaan yhden pankin ja takaamaan miljardeilla useamman rahoituslaitoksen pääomittamisen.  Perustettiin valtion omistama roskapankki NAMA (National Asset Management Agency). Luottoja ei enää herunut, yritystoiminta lamaantui. Työttömyys kaksinkertaistui vuodessa. Pankkikriisin ja kasvavan työttömyyden kanssa painivan hallituksen verotulot vähenivät roimasti kun hiipuvasta rakennustoiminnasta saadut leimaverotulot romahtivat.  Seurauksena on esitetty 5,3 mrd € säästöpakettia, joka johtanee 17 000 valtion työpaikan menetykseen. Valtio joutuu ottamaan velkaa 400 milj. € viikossa. 

Lama paljasti myös jalkapalloseurojen heikkoudet. Sponsorit kaikkosivat. Vaatimattomat yleisömäärät - keskimäärin 1000- 2000 - putosivat kun ihmisillä ei ollut varaa tai halua ostaa pääsylippuia ottteluihin. Televisiosta nähtiin parempia englantilaispelejä.  Irlannin jalkapalloliitto Football Association of Ireland (FAI) oli varottanut Cork Cityn johtoa kestämättömästä tilanteesta.Täysammattilaisuus korkeine palkkoineen - keskimäärin 70 000 € pelaajaa kohden - oli suurin kuluerä. Pelaajamääriä olisi pitänyt vahentää ja palkkoja alentaa, ehkä siirtyä puoliammattilaisuuteen.  

Palkanalennuksiiin on jouduttu alasta riippumatta ympäri lama-Irlantia. Liigan ja cupin voittanut Bohemians puolitti ennen kauden alkua pelaajiensa määrän ja pienensi palkkoja 30 prosentillla. Silti Bohsin velkataakka on raskas. Cork ei varoituksista välittänyt vaan palkkasi huippuvalmentajan ja värvasi uusia pelaajia. Lopulta pää tuli vetävän käteen. FAI ei ole roskapankki, joka voi lunastaa jäsenseurojensa velkoja. Miljoonavelkojen lisäksi seuralla oli puolen miljoonan verorästit, jotka lopulta johtivat siihen että oikeus määräsi seuran selvitystilaan.

Manchester Unitedin entinen tähtipelaaja, Corkista kotoisin oleva Roy Keane on todennut että irlantilaiset ovat taistelijoita ja corkilaiset sellaisia parhaimmasta päästä. Cork Cityn jäsenet ja kannattajat keräsivät parissa viikossa puoli miljoonaa euroa, jotta verorästit voitiin maksaa, konkurssi välttää ja sarjapaikka säilyttää. Mahtava suoritus, mutta seuran velkataakka on edelleen merkittävä eikä konkurssia voi poissulkea tulevaisuudessa.

Muutkin seurat ovat vaikeuksissa. Mestari Bohemiansin vaikeudet on mainittu. Sarjakakkonen St. Patrick's Athletic on joutunut palaamaan puoliammattilaisuuteen. Toissavuoden mestari Drogheda United selvisi täpärästi konkurssista, samoin takavuosien mahtiseura Shamrock Rovers.

Yritykset elävät ankeita aikoja Irlannissa, myyvätpä ne sitten autoja, kankaita tai jalkapalloviihdettä. 

Rolf Johansson,  lähetystöneuvos, 7.8., Suomen suurlähetystö, Dublin

________________________________________________________

Talous ranskalaisittain

Ranskaa kriisi ei pure yhtä pahoin kuin monia muita maita. Ranskalaiset ovat itse asiassa melko innovatiivisia. He pitävät pyörät vauhdissa omalla toiminnallaan. Otetaan velkaa ja pidetään väki hommissa, ainakin valtion palveluksessa olevat. Valtion virkailijoita on 5,2 miljoonaa ja 100.000 palkataan lisää vuoteen 2012 mennessä. Tänä vuonna heidän palkkojensa korotuksiin menee kolme miljoonaa euroa. Ranskan koko valtiosektori, kunnat mukaan lukien, on niin iso, että kulutustaso pystytään säilyttämään kriisissäkin.

Ranskan kansantuotteesta vain kolmannes menee vientiin. On siis tärkeää, että kotimainen kysyntä säilyy. Vaikka presidentti Sarkozy ei todellakaan markkinoi itseään vasemmistolaisena, niin kyllä Keynesin opit ovat kunniassa tässä maassa. Elvytykseen käytetään 45 miljardia euroa vuosina 2009 ja 2010 ja siitä 14mrd. menee suoraan kuluttajien taskuihin. Näin ranskalaisten kulutus kasvaa ja onkin plussalla, kun luvut muualla Euroopassa ovat miinuksella.

Innovatiivisuus tässä on autojen romutus. "Saat 1000 euroa kun vaihdat vanhasi uuteen autoon."  Tällä konstilla uudet ranskalaiset autot käyvät kaupaksi myös lama-aikaan.  Myynti kasvoi 12 % pelkästään toukokuussa. Tällainen "Consommez plus et gagnez plus" - malli olisi saanut jopa Keynesin puhumaan ranskaa.

EU-partnerit ja OECD ovat kuitenkin kriittisiä. Ranskan valtion velan osuus BKT:stä on nimittäin kasvamaan päin. Viime vuonna se oli 67 %, tänä vuonna 74 % ja 2012 ehkä jopa 83 %. Kun tähän lisätään ulkomaankaupan vaje, 55 miljardia vuonna 2008, niin Maastrichtin kriteerit on rikottu moneen kertaan. Vastatoimena Ranska yrittää myydä tuotteitaan ja osaamistaan kaikkiin suuntiin. Tämän myyntiprojektin vetäjänä toimii maan presidentti, joka valtiovierailuillaan solmii isoja kauppasopimuksia.

Ranskalaisia ratkaisuja löytyykin monelta alalta. Vältän esimerkkitapaus Arevaa, sillä siitä on puhuttu niin paljon. Mutta senkin osalta on todettava, etteivät ongelmat Suomessa vähennä yrityksen markkina-valtauksia niin USAssa, Afrikassa, Aasiassa kuin Lähi-idässäkään.

Filmit ranskaksi

Elokuvabusineksen puolelta löytyy todellista imua ja innovatiivisuutta. Ensinnäkin elokuvat katsotaan ranskaksi. Siis kaikki tärkeimmät filmit dubataan ranskaksi. Ei väliä vaikka Jack Nicholson puhuu vähän ohi suunsa - näin halutaan asioiden olevan. Ja menestys on taattu. Katsojamäärät nousivat viime vuonna ja ylsivät 920 miljoonaan katsojaan!

Nyt laman aikana leffavillitys näyttää vaan lisääntyvän. Kävijämäärät ovat nousseet 7 prosenttia. Halutaan huumoria ja ranskalaista sellaista. Niinpä leppoisa Bienvenue chez les Ch'tis, joka kertoo eteläranskalaisten peloista maansa pohjoisosia kohtaan, keräsi noin 20 miljoonaa katsojaa viime vuonna. Ranskalaiset ovat todella elokuvafriikkejä: he käyvät 3,2 kertaa elokuvissa vuosittain, verrattuna brittien 2.7 ja saksalaisten 1.6.

Ja nimenomaan ranskalaisia kuvia katsotaan. Katsotuista elokuvista ranskalaisten osuus on isompi kuin Hollywoodilaisten.

Tästä seuraa, että elokuvabusiness on iso asia Ranskassa. Tässäkin taustalla ei ole ainoastaan ranskankielisyys, vaan filmiteollisuuden saama julkinen tuki.  Ja näiden lupaavien katsojamäärien myötä kulttuuriministeri onkin luvannut lisää tukea myös kotimaiselle videotuotannolle. Yleisemmin hänen tarkoituksenaan on laskea alan liikevaihtovero 5,5 prosenttiin kaikista tuotteista ja palveluksista.

Elokuva- ja videotuotanto kuuluu Ranskan kasvaviin aloihin. Työpaikkoja luodaan, sivubusiness paisuu ja ranskalaiset pidetään hyvällä tuulella omalla äidinkielellään. Keynesin opit istuvat siis ranskalaiseen kulttuuripolitiikkaan.

Miksei luotijunia Suomeen?

Toinen sektori, jolla ympäristötietoisuus ja pitkälle kehittynyt tekniikka tuo tuloksia, on pika- tai luotijunat. Luotijunathan halkaisevat Ranskan melkein kaikkiin suuntiin ja linjat Pariisi- Bordeaux sekä Pariisi-Le Havre ovat suunnitteilla. Ranskalaiset luotijunat halutaankin nyt myydä Pohjois-Amerikkaan. USAn liikenneministeri oli innoissaan näkemisestään äskeisellä vierailullaan. "Mainio systeemi", kuului jenkkiarvio, kun TGV juna oli katsastettu ja ajettu Pariisin ja Strasbourgin välillä. Ja kun kerran Obaman ohjaama USA on satsaamassa jopa 13 miljardia pikajunaliikenteen kehittämiseksi, niin ranskalaisilla on todellinen sauma edessään. Tämä näkyykin jo Alstomin osakehinnoissa.

Eli voisimmeko mitenkään muuttaa Olkiluodon Areva-saatavat luotijuniksi? Siinä diilissä olisi kolme voittajaa: Ranska, Suomi ja ympäristö. Tässäpä samalla hyvä motiivi Sarkozylle vierailla Suomessa.

Christian Sundgren, lehdistö- ja kulttuurineuvos, 15.6. Suomen suurlähetystö, Pariisi

_________________________________________________________

Autot eivät käy kaupaksi, mutta lennot sitä paremmin

Turkissa pidettiin maaliskuun lopulla paikallisvaalit. Vaikka ne eivät suoraan vaikuta valtionpolitiikkaan, on epäsuora merkitys sitäkin suurempi. Niin tälläkin kertaa.

Huonon vaalituloksen jälkeen maan pääministeri Recep Tayyip Erdoğan ilmoitti tekevänsä hallitukseensa muutoksia. Huonosta vaalimenestyksestä huolimatta pääministerin asema on edelleen vankka.  Hänen puolueensa sai lähes 40 prosentin kannatuksen ja pysyi ylivoimaisesti suosituimpana puolueena.

Monien mielestä heikko vaalitulos henkilöityy kuitenkin juuri Erdoğaniin ja hänen talouspolitiikkaansa. Vaaleihin valmistautunut Erdoğan piti loppuun saakka kiinni siitä, ettei maailmantalouden kriisi iske Turkkiin. Mutta kyllä kansa tietää. Kansalaiset ovat kokeneet talouskriisin vaikutukset, sillä monet tehtaat ovat sulkeneet ovensa ja lomauttaneet väkeään. Maan työttömyys on noussut 15,5 prosenttiin, mikä on Turkin historian korkein työttömyysaste.

Makrotalouden osalta Turkin talouden perusteet ovat enimmäkseen erinomaisessa kunnossa. Valtionvelkaa on vähemmän kuin Suomella eikä nurinmeneviä pankkeja tulla näkemään tiukan pankkivalvonnan takia. Heikot talousnäkymät tuntuvat kuitenkin raskaasti niissä perheissä, joissa isä on töissä esimerkiksi Bursan suurilla autotehtailla. Turkissa vain 22 prosenttia naisista on töissä, joten tässä on perusteltua puhua perheenisästä.

Kun Suomessa ja muualla Euroopassa ei entiseen malliin osteta Turkissa tehtyjä Toyotoja ja Renaulteja, joutuu tehtaanjohtaja sulkemaan tuotantolinjansa. Työttömiksi jääviä turkkilaisia autotyöläisiä makrotalouden hyvät fundamentit lämmittänevät kutakuinkin yhtä paljon kuin "Euroopan unionin IPA-rahoitusinstrumentin alueellista kilpailukykyä parantava III-komponentti".

Muutama päivä paikallisvaalien jälkeen hallitus ilmoitti korjanneensa aikaisempaa vuoden 2009 neljän prosentin talouskasvuennustettaan. Uuden ennusteen mukaan kansantalous ei kasva neljää prosenttia, vaan supistuu lähes samalla luvulla: 3,6 prosenttia. Korjausliike oli siis varsin raju. Seuraaville vuosille ennustetaan optimistisesti kuitenkin jälleen kasvua.

Onko siis pääministeri Erdoğan joutunut ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja myöntämään heikot talousnäkymät? Ei suinkaan. Lehtitietojen mukaan pääministeri Erdoğan on pysynyt omassa kannassaan. Talouteen keskittyvä Referans-lehti kertoo Erdoğanin edelleen vakuuttelevan, että talouskriisi ohittaa Turkin, kasvavasta työttömyydestä ja talouden supistumisesta huolimatta. Hallituskokoonpanoa Erdoğan kuitenkin muutti lupaustensa mukaisesti. Yksikään viidestä taloudesta vastanneesta ministeristä ei enää jatka vanhoissa tehtävissään.

Mitenköhän tämä nyt menee? Laskusuhdanteet näkyvät usein hyvin autoteollisuudessa, joten siinä mielessä talouskriisin vaikutukset tuntuvat kyllä Turkissa. Katsotaanpa, mitä kuuluu lentoliikenteelle, joka yleensä tuntee nopeasti laman nahoissaan.

Kun vielä reilu vuosi sitten suunnittelin matkoja Suomeen, oli Istanbulista kolme suoraa lentoa viikossa Helsinki-Vantaalle. Lentoja operoi Turkin valtion lentoyhtiö THY. Kesken laman kurimuksen nopeasti verkostoaan kasvattava THY ryhtyi lisäämään viikottaisia vuoroja, ja tämän vuoden maaliskuussa Finnair ryhtyi monen vuoden tauon jälkeen lentämään suoraan Istanbuliin neljä kertaa viikossa. Kuluvan lamavuoden 2009 aikana viikottaiset suorat lentoyhteydet ovat siis kasvaneet kolmesta peräti yhteentoista!

Kysytäänpä Ismolta, onko tässä mitään järkeä.

Ismo eli Finnairin Turkin edustaja Ismail Ekim, miten bisnes sujuu? "Kiitos, bisnes on sujunut odotusten mukaisesti. Koneiden täyttöaste on ollut korkea, ja kampanjoidemme takia ihmisten tietoisuus uusista lennoista kasvaa koko ajan. Lisäksi turkkilaisetkin ovat huomanneet, miten hyvät yhteydet Finnairilla on Aasiaan, joten syöttöliikenne toimii".

No kerro vielä, tuntuuko lama missään? "Ei oikeastaan, esimerkiksi businessluokan asiakkaita on riittänyt mukavasti sekä Suomesta että Turkista."

Ehkä pääministeri Erdoğan on oikeassa, maailmantalouden kriisi ei sittenkään iske Turkkiin.

Markus Teir, lähetystösihteeri, 1.6. Suomen suurlähetystö, Ankara

_________________________________________________________

Kengät: 10 euroa! CD-soitin: 15 euroa! Auto: 1.400 euroa!

Hintojen häkellyttävä halpuus on yksi ensimmäisistä asioista, mitä ostoksilla oleva ulkomaalainen vieras Brasiliassa ihmettelee -- kunnes hän huomaa, että kengät eivät maksakaan kymmenen, vaan viisi kertaa kymmenen euroa, CD-soitin kymmenen kertaa 15 euroa ja auto neljäkymmentä kertaa 1400 euroa.

Brasilia on osamaksun luvattu maa, missä kaiken sukkahousuista ja karamellirasiasta lähtien voi maksaa useammassa erässä. Jotta pienituloisimmankaan kansalaisen ei tarvitsisi tinkiä kulutuksestaan, ostokset voi sitten jakaa vielä useammalle luottokortille. Elä nyt, maksa myöhemmin. Hintahan ei ole paha, vain muutaman realin kuukaudessa.

Pitemmällä aikavälillä osamaksujuhla tietenkin kääntyy krapulaksi. Kulutuskankkusta ei helpota yhtään se, että Brasilian korkotaso on maailman korkeimpia. Kuluttajien lainoistaan maksama keskimääräinen vuosikorko liikkuu 50 prosentin paikkeilla, ja luottokorttien ja luotollisten pankkitilien korot ovat tavallisesti vieläkin korkeampia.

Kun tähän vielä yhdistetään heikosta koulutustasosta johtuva puutteellinen ymmärrys korkojen ja osamaksuerien todellisesta merkityksestä, moni kuluttaja on isoissa ongelmissa edullisilta näyttäneiden ostostensa kanssa.

Presidentti Luiz Inácio Lula da Silvan hallitus on yrittänyt parhaansa mukaan pitää huolen siitä, että ainakaan kulutuksen lasku ei pääsisi suistamaan Brasilian taloutta kehittyneiden maiden viitoittamaan syöksykierteeseen. Hallituksen päätöksillä on alennettu mm. autoista, kodinkoneista ja rakennustarvikkeista perittäviä valmisteveroja. Joulukuussa toteutetulla autojen valmisteveron laskulla onnistuttiin tilapäisesti katkaisemaan uusien autojen kysynnässä tapahtunut notkahdus.

Lulan hallitus on muutenkin jo pitkään tukenut kotimaista kulutuskysyntää pyrkimällä parantamaan kaikkein köyhimpien brasilialaisten asemaa. Erilaiset tulonsiirto-ohjelmat ovat tuoneet kestokulutushyödykkeet sellaistenkin kansanryhmien ulottuville, joilla ei aiemmin ole ollut niihin varaa.

Yleisesti ottaen kansainvälisen talouskriisin arvellaan kohtelevan Brasiliaa kevyemmin kuin monia muita maita. Vahvan kotimarkkinan ansiosta ulkomaankauppa on vain 15 prosentin luokkaa bruttokansantuotteesta, mikä tekee Brasilian kansantaloudesta vähemmän herkän vientikaupan heilahduksille.

Pankkisektorin toiminta on suhteellisen terveellä pohjalla, eikä se siksi alun alkaenkaan joutunut samanlaiseen kurimukseen kuin muualla maailmassa. Valtiolla on merkittävä rooli pankki- ja energiasektoreilla, minkä arvioidaan tuovan talouteen lisävakautta myrskyisten aikojen keskellä.

Presidentti Lula on koko talouskriisin ajan ollut optimistinen Brasilian tulevaisuuden suhteen. Finanssikriisin ensimmäisten merkkien ilmaannuttua horisonttiin viime vuonna Lula ilmoitti, ettei kriisi tulisi koskettamaan Brasiliaa lainkaan. Vielä pari kuukautta sitten hallitus ennakoi useamman prosentin talouskasvua kuluvalle vuodelle. Sittemmin näkymät ovat jonkin verran synkentyneet, ja viimeisimmät riippumattomat ennusteet povaavatkin jo Brasilian kansantalouden supistuvan tänä vuonna 1-2 prosentilla. Sekin olisi vielä moniin muihin maihin verrattuna hyvä tilanne.

Poliittisessa mielessä talouskriisi saattaa koitua Brasilialle jopa eduksi. Läntiset teollisuusmaat ovat alkaneet kuorossa vaatia maailmantalouden tiukempaa regulointia ja nousevien talouksien laajempaa osallistumista Bretton Woods -instituutioiden toimintaan. Jo pitempään maltillista talouspolitiikkaa toteuttanut, poliittisesti stabiili ja demokraattinen Brasilia on teollisuusmaille mieluisa kandidaatti nousevia talouksia edustamaan. Lontoon G20-kokouksen ryhmäpotretissa aurinkoisena säteilevä Lula paistattelikin parhaalla paikalla kuningatar Elisabetin vasemmalla puolella.

Mitä talouskriisi sitten merkitsee veroalennettua jääkaappiaan 20 erässä maksavalle brasilialaiselle kuluttajalle? Koska harmaan talouden osuus on Brasiliassa hyvin suuri, virallinen työttömyysaste on epävarma mittari. Joka tapauksessa suurimpien kaupunkien työttömyysaste on noussut reipasta tahtia joulukuun 6,8 prosentista 9,0 prosenttiin, mikä osoittaa ainakin suunnan olevan kohti huonompaa. Samaan aikaan yksityishenkilöiden maksuhäiriöt ovat lisääntyneet ja katteettomien shekkien määrä kohonnut korkeimmalle tasolleen kahdeksaantoista vuoteen. Ainakin jokunen brasilialaiskuluttaja siis on vaikeuksissa jääkaappinsa maksuerien kanssa.

Brasilialainen on kuitenkin perusluonteeltaan optimistinen. Tulevaisuuden maassa, país do futurossa, talous pyörii jatkossakin monia muita maita paremmin, vaikka tilapäiset takaiskut voivat hieman hidastaa tahtia. Brasilialaisilla kuluttajilla on taloudellisen hyvinvoinnin turvaamisessa merkittävä rooli.

Pekka Hirvonen, lähetystösihteeri, 18.5. Suomen suurlähetystö, Brasilia

_________________________________________________________

Kartalla Kairossa - pieni valopilkku synkkien talousuutisten keskellä

Parinkymmenen miljoonan asukkaan Kairo on yksi niitä maailman kolkkia, joissa perinteisesti suunnistetaan maamerkkien, ei kadunnimien mukaan. Esimerkiksi Suomen suurlähetystöön taksilla tuleva vieras ei anna kuskille katuosoitetta 3 Sharia Abu El Feda, vaan pyytää kyytiä kuuluisan laulajan Um Kalsumin mukaan nimetylle talolle, joka sijaitsee suurlähetystön vieressä.

Tällaisilla vinkeillä on kysyntää, sillä paikallisessa kulttuurissa kunnia estää monia vastaamasta "en tiedä" , kun turisti kysyy tietä. Tuloksena on pahimmillaan tuntikausien tuskainen harhailu avuliaan mutta tietämättömän lähimmäisen osoittamassa väärässä suunnassa.

Egyptin viestintäviraston huhtikuun alussa tekemä päätös luopua vihdoin GPS-kiellosta voisi luvata parempia aikoja Kairossa eksyneille. Aiemmin GPS:llä varustettujen puhelimien ja muiden GPS-laitteiden maahantuonti Egyptiin ja myynti oli virallisesti kielletty, kuten Syyriassa ja Pohjois-Koreassa. Erityislupa GPS-laitteen käyttöön on periaatteessa ollut mahdollista saada ainoastaan turvallisuusviranomaisten hyväksynnällä. Egyptin puolustusministeriön ja ICT-ministeriön kädenvääntö asiasta näyttää nyt päättyneen jälkimmäisen eduksi.

Toisaalta, Egyptissä kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää.

Tosiasiassa monilla egyptiläisillä on ollut GPS käytössä jo pitkään. Laitteiden salakuljetus ulkomailta on ollut yleistä. Esimerkiksi Nokian Egyptissä myymissä tietyissä matkapuhelinmalleissa oli GPS-toiminto lukittuna, mutta sen sai kuitenkin asennettua itselleen helposti verkon kautta. Viime syksynä, kun joukko aavikkosafarilla olleita eurooppalaisia turisteja kidnapattiin lähellä Sudanin rajaa, käyttivät he lehtitietojen mukaan GPS:ää ilmoittaakseen tarkan olinpaikkansa pelastusviranomaisille. Lisäksi egyptiläiset ovat voineet laillisestikin tukeutua ilman GPS:ää toimivaan Google Earth-järjestelmään.

Tästä huolimatta GPS-kiellon kumoaminen saattaa olla pieni valopilkku muuten synkkien talousuutisten keskellä. Se näkyy luultavasti kevään mittaan kaupoissa, joihin tulee uusia matkapuhelinmalleja ja GPS-navigaattoreita; samalla hinnat saattavat laskea tarjonnan lisääntyessä.

Erilaisten GPS-sovelluksille tarkoitettujen software- ja hardware-ratkaisujen kysyntä kasvaa, mikä saattaa luoda mahdollisuuksia myös vaikkapa suomalaisille alan yrityksille. Egyptistä puuttuvat esimerkiksi käytännössä kokonaan liikennekamerat, joilla voitaisiin valvoa katujen ja risteyksien liikennettä sekä liikenneruuhkia. Digitaaliset kartat ovat vielä epätarkkoja ainakin Kairon ulkopuolella. Taksikyytejä välittävää yhtenäistä taksikeskusjärjestelmää ei ole käytössä, vaan jokainen yrittäjä vastaa omaan puhelimeensa. Esimerkkejä mahdollisuuksista liikentessä ja logistiikassa on lukemattomia.

GPS-kiellosta luopuminen voidaan nähdä osana pääministeri Nazifin vuodesta 2004 istuneen hallituksen määrätietoista avautumista talouden saralla. Nazif vakuutti helmikuussa hallituksen sitoutumista talousuudistuksiin maailmanlaajuisesta talouskriisistä huolimatta, ja maaliskuussa kaksinkertaistettiin talouden tukipaketti, josta suurin osa suunnataan työllisyyttä lisääviin infrastruktuurihankkeisiin. Tavoitteena on edelleen talouden kasvun pitäminen 4 prosentin tuntumassa.

Nokialla, joka on Egyptissä suosituin matkapuhelinvalmistaja lähes 75 prosentin markkinaosuudella (huhtikuu 2009), on ollut vahvin intressi GPS-kiellon kumoamisessa. Myös Suomen Kairon suurlähetystö on ollut tiiviisti mukana myötävaikuttamassa asiaan osana ICT-yhteistyön rakentamista Egyptin kanssa. Tarvittiin vielä puolustusministeri Häkämiehen onnistunut vierailu ja tapaaminen ministerikollega Tantawin kanssa tämän vuoden maaliskuussa, ja pyörä pyörähti vauhdilla käyntiin.

Egyptissä, poliittisten juorujen ja juonitteluiden luvatussa maassa, GPS-kiellon kumoaminen linkitettiin mediassa tietysti myös talouden ja politiikan kosketuspintaan liittyviin kiemuroihin. Näin esimerkiksi ärhäkkä Al Dostour-oppositiolehti, joka kokeili jälleen kepillä jäätä nostamalla GPS-asian aina presidentin lähipiiriin kuuluneen liikemiehen tulliin jääneeseen loistoautoon asti.

Oli miten oli, Kairon kaoottisilla kaduilla on parempi olla kartalla kuin kartan ulkopuolella.

Uusimpia tietoja GPS-säädöksistä Egyptin viestintävirasto NTRA:n verkkosivuilta osoitteesta http://www.tra.gov.eg/english/News_GetNewsList.asp?ID=36

Anna Vitie, lähetystösihteeri, 5.5. Suomen suurlähetystö, Kairo

_________________________________________________________________
 

Täällä New Delhi - talouskasvun alkulähteellä

Intia on selvinnyt talouskriisistä kohtuullisen vähällä, ainakin toistaiseksi. Kuluvan vuoden kasvuennusteet vaihtelevat 5-7 prosentin välillä, mikä sentään on toiseksi nopeinta maailmassa. Jotkut väittävät kasvun kääntyvän nousuun jo syksyllä. Toisten mielestä pohjaa ei vielä ole saavutettu ja elpyminen kestää pidempään.

Viennin hiipuessa katseet käännetään kotimaahan. Kysymys kuuluu, riittääkö kotimainen kulutus kääntämään talouskasvun taas nousu-uralle maassa, jossa minimipalkka on 1,5 euroa päivässä ja jonka 520 miljoonan työvoimasta vain 10 prosenttia on järjestäytyneillä työmarkkinoilla.

Koska ekonomistitkaan eivät näytä pääsevän yksimielisyyteen talousnäkymistä, päätän ottaa itse selvää paikallisista jakelukanavista osallistuvan havainnoinnin menetelmällä: kurta päälle ja menoksi. Sulaudun keskiluokan pariin Intian talouskasvun alkulähteille. Tutkailen ostoskäyttäytymistä toreilla, kojuissa, kaupoissa ja ostoskeskuksissa Delhissä, Mumbaissa ja Varanasissa. Kaksi-, kolmi- ja nelipyöräisillä, taksamittarilla ja ilman.

Hallintokaupunki Delhin käsintehdyn näköisissä, nopeasti kyhätyissä ostoskeskuksissa on yllättävän paljon asiakkaita. Ostoksia tekee heistä yhä harvempi. Elokuvissa ja kahviloissa pyörii kuluttajia tungokseen asti, lähes kaikki ilman merkkiliikkeiden ostoskasseja. Myynti näyttää hiipuvan sitä mukaa kun talouden epävarmuus ja koulutetun väestön työttömyys kasvaa. Toreilla ja pikkupuodeissa välttämättömyystavaroiden kauppa käy sen sijaan vilkkaasti.

Niistä tingitään tietysti vasta viimeiseksi. Henkeäsalpaavassa Mumbaissa kauppakujien rättikaupat vetävät väkeä, mutta ostoskeskukset ja tavaratalot sinnittelevät ja yrittävät turhaan neuvotella alennuksia vuokriinsa. Entäpä hindujen pyhä kaupunki Varanasi Ganges-virran mutkassa? Siellä kauppakujat vaikuttavat riehakkaan maallisilta, päivittäistavara vaihtaa omistajaa siunausten kera. Vähänkin tasokkaammat ravintolat ovat tyhjillään mutta Mac Donaldsin, KFC:n ja Domino'sin kassat kilisevät 20–30 % vuotuista kasvua. Ehkä olenkin joutumassa ojasta allikkoon, talouskasvun alkulähteestä ei ole tietoakaan.

Länsimaisittain kuluttamaan tottuneen 300 miljoonan intialaisen keskiluokka talouskasvun airuena taitaa olla pelkkä markkinamiesten myytti. Nopeasti laskettuna Intiassa on muutama miljoona äärimmäisen rikasta kotitaloutta, vajaat 150 miljoonaa keskiluokkaan, noin 300 alempaan keskiluokkaan sekä 300 miljoonaa siihen ponnistavaa ihmistä. Lisäksi maassa on runsaat 200 miljoonaa äärimmäisessä köyhyydessä elävää kansalaista. Puheet talouskasvun moottorista ja sen köhimisestä täytyy unohtaa. Todellisuus on luultua monimutkaisempi, kuten Intia yleensä.

Sadat keskentekoiset ja osittain vielä puolityhjät ostosparatiisit ulkomaisine kauppaketjuineen muodostavat vain 4 prosenttia vähittäiskaupan sektorista. Valtaosa myynnin volyymistä on järjestäytymätöntä ja pienimuotoista, kauppaliikkeissä tai toreilla tapahtuvaa myyntiä tai kaupustelua.

Olipa meneillään olevien parlamenttivaalien jälkeinen hallitus minkä värinen tahansa, poliittisen sensitiivisyytensä vuoksi vähittäiskaupan yhtäkkinen avaaminen Metron, Carrefourin, WalMartin, Tescon tai vaikkapa Ikean kaltaisille jäteille on epätodennäköistä. Rakennemuutos tapahtuu äärimmäisen hitaasti jos sittenkään. Käsiin jääneiden luksustavaroiden kauppaaminen kotimarkkinoille ei laskusuhdanteessa ainakaan onnistu, vaan kuluttajat näyttävät vaativan jotakin aivan muuta.

Juuri tällä hetkellä suurin mielenkiinto kohdistuukin Intian 700 miljoonaiseen maaseudun väestöön, johon talouskriisillä ei ole ollut juurikaan vaikutusta. Niinpä jokaisella itseään kunnioittavalla kulutustavaravalmistajalla on erillinen markkinointistrategia maaseutua varten. Esimerkiksi virvoitusjuomia myydään maailman hintatietoisimmalle ja köyhyystilastojen kärjessä keikkuvalle kukkarolle paremmin sopivassa 200 ml pulloissa.

Neljän perättäisen hyvin onnistuneen monsuunin, puolivahingossa oikein ajoitetun maanviljelijöiden velkajärjestelyohjelman, maataloustuotteiden takuuhintojen sekä julkisen sektorin palkankorotusten ansiosta väkirikkaalla maaseudulla on ostovoimaa, vaikka se edelleenkin ponnistelee toimeentulon äärirajoilla.

Intiassa on kysyntää varsinkin pienituloisten kuluttajien tarpeisiin kehitetyille halvoille käyttötavaroille, joiden kate syntyy volyymistä. Valtaosa intialaisista haluaa tarpeensa täyttäviä kestäviä ja laadukkaita tuotteita, luksustavaroihin on varaa vain muutamalla prosentilla väestöstä.

Kiinalaiseen halpatuontiin tukehtuvassa Intiassa onkin vaikeaa kuvitella mitään enemmän itsetuntoa nostattavampaa kuin koko maailman tuntema Tata Nano -pikkuauto, jonka hankintahinta on maaginen 100 000 Intian rupiaa (noin 1600 euroa). Sitä ei kukaan halua tosin muistella, että Tata joutui siirtämään tuotantonsa toiseen osavaltioon talonpoikien noustua kapinaan tehtaan maa-aluetta koskevan kiistan takia.

Se on sinänsä huolestuttava osoitus maatalous- ja teollisuusintressien konfliktista jonka odotetaan kärjistyvän modernisaation myötä. Nanon tuotannon päästessä vauhtiin linjalta valmistuu 50 000 autoa, mutta varauslistalle on jo nyt ilmoittautunut moninkertainen määrä halukkaita ostajia, kun samaan aikaan autonvalmistajat muualla maailmassa kärvistelevät kannattavuuden rajoilla.

Ympäristöystävälliseksi väitetty Tata Nano on osoitus paitsi oikeaan osuneesta hinnoittelusta, myös intialaisesta insinööritaidosta ja brändäämisestä, jonka toivotaan leviävän muillekin sektoreille. Heikosta tuottavuudesta kärsivät alat kuten maatalous-, energia- ja elintarviketuotanto, teräs- ja tekstiiliteollisuus huutavat nyt Nanon kaltaisia innovaatioita. Siinä olisi yhteistyöpotentiaalia on myös Suomelle, johon kannattaa tarttua.

Aika näyttää antaako laatu- ja hintatietoinen intialaiskuluttaja toivoa maailmantalouden elpymisestä ja aiheuttaako pikkuruinen Tata Nano U-käännöksen Intian taloudessa ja laajemmin. Talouskasvun alkulähteeksi sen ehkä voisi kastaa, muita signaaleja odotellessa.

Keijo Norvanto, lähetystöneuvos, 17.4. Suomen suurlähetystö, New Delhi

_________________________________________________________________

Tuurilla vai taidolla? Kiinalainen onnenluku talouskasvun takeena

Talouden laskukausi on suhteellinen käsite. Kun koko maailman bruttokansantuotteen arvioidaan tänä vuonna supistuvan, niin Kiinan johto väittää saavuttavansa kahdeksan prosentin talouskasvun. Kiinassa rima on kyllä tarkoituksella asetettu hyvin korkealle. Kuten maan pääministeri Wen Jiabao vuosittaisen kansankongressin kokoontumisen yhteydessä totesi, "luottamus on kultaakin kalliimpaa" - joten lamapuheiden sijaan Kiinan mediassa toitotetaan myönteisiä uutisia. Ja varmemmaksi vakuudeksi vielä tavoiteluvuksi on asetettu kiinalainen onnenluku - "kahdeksan" äännettynä muistuttaa sanaa "varallisuus". Kiinalaisten vahvan taikauskon tuntien kyseessä ei välttämättä ole sattuma - sattumaa ei ollut sekään, että viime kesän olympialaiset avattiin Pekingissä 8.8.2008 klo 8 (pm).

Kiinan talous ei kuitenkaan seilaa tuurilla. Taikauskolle voidaan naureskella, mutta sen takana ei ole "hälläväliä"- fatalismi, vaan luja luottamus siihen, mikä ei vielä näy, ja työntekoa sen mukaisesti. Ja ennemmin tai myöhemmin onni suosii ahkeraa. Varsinkin jos näitä ahkeria on 1,3 miljardia.

Joten vaikka kahdeksan prosentin tavoite olisikin hyvin haasteellinen, voi kyseessä olla itseään toteuttava ennuste. Jos kansalaisten luottamus talouteen säilyy vahvana, Kiina voi hyvinkin päästä noin kuuden-seitsemän prosentin kasvuun. Sekin olisi nykyisessä maailmanajassa käsittämättömän kova tulos.

Kiinalainen maanviljelijä kulutusjuhlan keulilla?

Prosenttiveikkailujen taustalla suuri tuntematon tekijä on Kiinan kotimainen kulutus. Nyt kun Kiinan tärkeimmät vientimarkkinat eivät vedä eikä ulkomaisia suoria investointeja enää virtaa entiseen malliin, ovat kaikki katseet kääntyneet kotimarkkinoille ja kotimaisen kysynnän nostamiseen. Julkinen elvytys on vahvaa, mutta se yksistään ei riitä. Pystyvätkö Kiinan köyhät nostamaan maailman suosta? Ei kannata pidätellä hengitystä.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana, kun kiinalaisten varallisuus on huimasti lisääntynyt, kotitalouksien kulutuksen osuus kansantuotteesta on suhteellisesti vain laskenut. Jos Yhdysvalloissa yksityinen kulutus muodostaa kansantaloudesta jopa 80 prosenttia, Kiinassa vastaava luku on 36 prosenttia. Kiinalaiset kuluttavat vain viisi prosenttia siitä mitä amerikkalaiset, joten samalle tasolle Yhdysvaltojen kanssa on pitkä matka.

Harva jaksaa tosissaan uskoa, että tämän sukupolven kiinalaisista edes koskaan tulisi "big spenders". Syynä tähän on historian ja säästämisen kulttuurin lisäksi julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan heikkous, joka pakottaa säästämään pahan päivän varalle. Työttömyys voi yllättää tai isoäiti sairastua, ja lapsen koulunkäyntiinkin tarvitaan rahaa. Joten maailma saa odottaa, kiinalaisten täytyy ensin pelastaa itsensä.

Toisaalta kiinalaiset ovat todellisia patriootteja. Ja kun Kiinan hallinto on julistanut, että "kuluttaminen on patrioottista", niin kaikkien oletetaan kantavan kortensa kekoon. Eräs kiinalainen ystävä kertoi käyvänsä nykyään entistä useammin ravintoloissa syömässä, koska se tekee hyvää Kiinan taloudelle. Niinpä niin, mutta tästä huolimatta ainakin muutama lähiravintola Pekingissä on viime kuukausien aikana sulkenut ovensa.

Eikä mikään ihme, virallisten tietojen mukaan Kiinassa on taloustilanteen heikkenemisen takia jo yli 20 miljoonaa ihmistä jäänyt työttömäksi. Lisäksi toukokuussa valmistuu Kiinan yliopistoista yli kuusi miljoonaa nuorta, joista vain murto-osalle tulee löytymään töitä. Kaikista häpeällisin tilanne heidän kannaltaan olisi joutua vanhempien elätettäväksi, joten nyt mikä tahansa työ kelpaisi.

20 000 uutta autoa päivässä

Joillain aloilla kiinalaiset edelleen jaksavat kuluttaa. Yksi autoluototuksessa toimiva kaveri antoi "pöydän alta", suoraan myyjiltä saadut tiedot alkuvuoden autokaupasta Kiinassa. Niiden mukaan tammi-helmikuussa 2009 uusien autojen rekisteröinti Kiinassa olisi noussut yli kuusi prosenttia. Tammikuussa Kiina ohitti Yhdysvallat maana, jossa myytiin maailman eniten uusia henkilöautoja – lähes 20 000 päivässä.

Eri provinssien väliset vertailut ovat mielenkiintoista luettavaa. Kiinan viennin mekka, eteläinen Kanton, on ottanut keskeisten vientimarkkinoiden romahduksesta niin pahasti siipeensä, että sen autokauppa laski peräti 35 prosenttia viime vuoteen nähden. Kiinan rannikolla muutenkin kasvu on ollut hidasta, kun samaan aikaan monissa Keski-Kiinan maakunnissa uusien autojen rekisteröinti on kasvanut yli 30 prosenttia. Eikä kyse ole ihan pikkukylistä, Henanin provinssissa esimerkiksi asukkaita on lähes 100 miljoonaa.

Mutta ettei kaikki menisi taikauskon ja patrioottisuuden piikkiin, täytyy sanoa että on hallintokin tehnyt osansa kulutuksen nostamisessa. Tammikuussa 2009 Kiinassa alennettiin alle 1,6-litraisten autojen (jotka muuten valmistetaan pääosin Kiinassa) veroprosenttia 19:sta viiteen. Näin ollen käytännössä pikkuautojen hinta laski 14 prosenttia.

Samoin tammikuussa maanviljelijöille jaettiin ”autonvaihtotukea” yhteensä noin 550 miljoonan euron arvosta. Ja kun vielä bensiinin hinta on laskenut viime vuoden lopun 0,70 eurosta per litra nykyiseen 0,57 euroa per litra, niin johan kelpaa kuluttaa. Jos kiinalainen elvytys puree yhtä tehokkaasti muillakin sektoreilla, niin hyvin menee. Eikä tuurilla ole sen kanssa mitään tekemistä. Mutta pidetään nyt kuitenkin se tavoite kahdeksassa - ihan vaan varmuuden vuoksi.

Teemu Turunen, ulkoasiainsihteeri, 3.4. Suomen suurlähetystö, Peking

____________________________________________________

Venäjän talouden kova käänne kuoppaan nostattaa huolia monilla tahoilla - vaan onhan Venäjällä kestetty kaikenlaista

Venäjän talous kasvoi monta vuotta huimasti ja oli vakaa (vaihtotase ja budjetti ylijäämäisiä, rupla vahvistumaan päin ja työllisyys nousussa), lukuun ottamatta hintojen nousua. Nousun ja vakauden menestystä alleviivattiin ja trumpetoitiin lukuisilla tasoilla ja tahoilla. Kansainvälisen talouden kriisin edetessä talouden käänne on ollut jyrkkä.

Venäjän öljy-, kaasu- ja metallipitoisilla osakemarkkinoillahan luisu täälläkin ensin tuntui, kun öljyn hinnan pudotessa ja valtion puraistessa erästä metalliyritystä ja haukatessa Georgiaa kursseista haihtui kesän aikana puolet, ja syksyllä lisää. Pankkien varainhankinta ulkomailta ja kotimaasta tukkeutui alkusyksyllä. Talletustakuusta huolimatta niiden oli aina helmikuulle asti vaikea saada lisää talletuksia.

Talletuskorot ovat nousseet hitaasti ja ovat aina vain inflaatiota matalammalla - näin sanovat keskiarvot, joskin hajonta on Venäjällä tässäkin erinomaisen suurta, sillä talletuksista kilpaillaan, luovuuttakin käyttäen: moskovalainen paikallispankki lupaa metron mainoksessa talletukselle korkeaa korkoa, ja mainoksen pieni präntti kertoo sinun pääsevän siihen niin, että pankissa avaamallesi 17. tilille saat korkoa yhden prosentin enemmän kuin muille tileillesi, avaamallesi 33. tilille lisäkorkoa 3 % ja 77. tilillesi vielä lisää 7 %.

Öljyn hinnan pudottua ja pääoman virratessa ulos ruplan heikentymispainetta alkoi kertyä syksyn mittaan ja devalvaatiohuhuja liikkua. Ei devalvoida, ainakaan jyrkästi, sanoi johto, eikä devalvoinnista tietysti ilmoitettaisi etukäteen missään. Keskuspankki myi isoa valuuttavarantoaan tukien ruplaa. 11.11. prosentin heikentymisaskel, toinen. - Mitä yhdellä prosentilla on väliä, kysyi joku. - Se on ehkä ennakkosignaali, sanoivat toiset.

Sitten lisää askelia ripeämpään tahtiin, ja rupla alas neljänneksellä tammikuun loppuun mennessä. Askeltavan prosessin aikana pankit ja yritykset luonnollisesti hankkivat lisää valuuttaa. Siihen oli mahdollisuus myös kansalaisilla, ainakin ruplakassaa omaavilla, ilman internet-seurantaakin, sillä valuutanvaihtokioskeja on kaikkialla, puolen metrin korkuisella fontilla ilmoitetut kurssinoteeraukset näkyvät kauas ja aukioloajat ovat 24 h. Rupla on ollut vakaa 6.2 jälkeen, kun tuonti ropsahti alas paljon, ja viranomaiset toimivat voimakkailla vetoomuksilla ja rajaamalla tukiluottoja.

Loppusyksyllä tuotanto väheni ja joulun jälkeen tuonti putosi roimasti. Työttömyys lisääntyy. Kaupungilla näkee ainakin pieniä muutoksia. Jotkin kaupat ja kioskit ovat lopettaneet toimintansa, ja kauppojen hyllyillä valikoimat ovat pienentyneet ja vaihtelevat enemmän yli ajan. 3½ miljoonan auton katuliikenne on vähentynyt hieman; nyt ajohaluisilla on vähän useammin tilaa ajaa - auton salliessa lujaa, pääseehän Moskovan isoilla valtakaduilla helposti 120-140 km/h.

Metromatkustajien määrä on myös vähentynyt hiukan viime vuoden 10 miljoonasta matkasta päivässä. Jos ei aio tyytyä pieneen työttömyyskorvaukseen, täytyy yrittää; esimerkiksi yksityisautoilijoiden kyydin tarjoaminen onkin lisääntynyt selvästi.

Tututkin tietysti kertovat lamahavaintoja. Eräs kävelee päivittäisen työmatkansa varrella Keski-Aasian maan lähetystön ohi ja huomaa loppusyksyllä lähetystön eteen syntyneen jonoa. Kysäisee eräänä aamuna: - Mistä te olette? - Tuo on meidän lähetystömme. - Miksi te sinne? - Olimme rakennuksella töissä. Lopettivat palkanmaksun, ja kun pyysimme palkkojamme, ottivat passimme pois. Kotia kohti pitäisi päästä.

Toinen, joka ajaa autolla melko paljon Moskovan ja Suomen väliä ja yöpyy aina samassa hotellissa, hätkähti tultuaan hotellin aulassa läheisyyttä tarjoavien piirittämäksi: - Ei sitä nyt sillä lailla aiemmin pyrkineet. ¤ Kolmas kertoo joidenkin pienyritysten kyvystä löytää uusia asiakkaita lamankin keskellä.

Talouden hövelisti sanottuna sopeuduttua nopeasti, tuotannon ja tuonnin arvioidaan kyntävän kuta kuinkin pudonneella tasolla, ja heikentyneen ruplan odotetaan olevan vakaa tai heikkenevän vielä vähän. Kuten muuallakin, työttömäksi joutuminen laskee elintasoa. Toisin kuin muualla, ainakin yksityisen sektorin työntekijöiden elintaso laskee myös, sillä palkkojen nousu on pysähtynyt mutta
hinnat jatkavat nousuaan (lähinnä aiempien kovien palkankorotusten ja budjettimenojen lisäämisen sekä tuontitavaroiden kallistumisen vuoksi).

Venäjä on ainoa G20-maa, jossa inflaatio on nopeaa. Eläkkeitä, jotka ovat pieniä, korotetaan aiottuakin kovempaa. Eläkeläiset ovat noin 1/3 äänestäjäkunnasta. Alue- ja paikallisvaaleja pidetään. Osa julkisen sektorin reippaista palkankorotussuunnitelmista voi tällä tietämällä myös toteutua.

Kasvun etumerkin vaihduttua vakauden tukeminen nähdään nyt äärimmäisen tärkeänä. Talouden tilanteen - maan johdon mukaan kansainvälisen talous- ja rahoituskriisin vaikutusten ja joidenkin muiden mukaan kriisin - lievittämiseksi valtio on ryhtynyt tukitoimiin, jotka suhteessa talouden kokoon ovat maailman kärkeä.

Asia ei ole jäänyt suuriksi tukilupauksiksi, jotka edustavat noin viidesosaa BKT:sta, vaan tukirahoitusta on myös käytössä summa, joka vastaa noin kymmenesosaa BKT:sta. Keskeisenä tuen kohteena ovat suuret valtionpankit ja päälähteenä on ollut keskuspankki. Näiden valtionpankkienkaan luotonanto ei kuitenkaan tahtonut käynnistyä ilman niille vuodenvaihteessa annettua ohjetta lisätä luototusta 2 % kuukaudessa ja osaa luototuksesta koskevaa ohjailua tietyille aloille tai yrityksille. Parin valtionpankin johto on todennut, että luottoriskejä tulee.

Yrityksiä tuetaan. Mahdollisesti tukea saavia yrityksiä on listattu: 295 valtakunnallisesti ja yli 1100 alueellisesti merkittävää sekä 1200 puolustusteollisuudessa strategiseksi katsottua. Runsaaseenkin tukeen oltaneen tarvittaessa valmiita, valikoiden. Federaation hallitus seuraa jatkuvasti alueiden ja paikkakuntien työttömyystilannetta. Yhden-kahden tehtaan ns. monokaupunkeja on paljon, ja paikallisen pudotuksen seurauksia on vaikea arvioida.

Joidenkin mielestä se lisää hiljaisuutta, mutta valta luonnollisesti haluaa hillitä riskiä äänekkyyden voimistumisesta. Johto on muistuttanut, että kaikille ei riitä tukea. Tukikaan ei tuo kestävää ratkaisua, kysyntää kaivataan. Jonkin verran sitä on luvassa federaation budjettimenojen kasvusta, joskin arvioita on myös budjettirahan lopullisen jakelun säännöstelystä. Alueet ja kunnat karsivat menojaan, vaikka saavatkin lisätukia federaatiolta.

Nykytilanteen keskellä täys- ja puolikonkarit muistuttavat, että ei tämä taantuma niin hurja juttu ole Venäjällä. Nyt talous on notkahtanut suurin piirtein kahden vuoden takaiselle tasolle. Sitä vastoin lähihistoriassakin Venäjällä on saatu kokea vaikka mitä: Venäjän pitkälti oman vuoden 1998 talouskriisin seurauksena elintason ja ruplan pudotus oli roima, ja työttömyys ampaisi nopeasti 15 prosenttiin työvoimasta.

Puhumattakaan 1990-luvun alkupuoliskon vaikeimmista vuosista, jolloin suuri osa neuvostosuunnitelmataloudella kasvatetusta tuotannosta lakkasi, kaupoissa ei ollut paljoa ostettavaa ja kaduilla oli pimeää ja kuoppaista. Turvallisuuskin oli välillä lujilla, esimerkiksi kun yöjunassa suihkutettiin makuuhyttiin tainnutuskaasua eivätkä lukot pidätelleet varkaita. Venäjän vanha polvi palauttaa nytkin mediassa välillä mieliin myös maassa aina paljon muistellun pidemmän sihtauksen taaksepäin: - Ainakaan ei ole sotaa.

Vesa Korhonen, lähetystöneuvos, 23.3., Suomen suurlähetystö, Moskova

______________________________________________________

87 000 dollarin matto (ja muita amerikkalaisia kohtuuttomuuksia)

Yhdysvaltain kuolemanvakava taloustilanne on näyttänyt jälleen kerran toteen sen, että tosielämän tapahtumat ovat usein vangitsevampia, kuin hyvin kirjoitettu fiktiivinen viihde. Talousmurheiden suosta median esiin nostamat yksittäiset esimerkit maan rahoituslaitosten johdon ja tavallisten kansalaisten toilailuista rahan, velan ja verojen maailmoissa ovat hyytävää luettavaa.

Yksi uskomattomien kohtuuttomuuksien pohjimmista alhoista on entisen jättipankki Merrill Lynchin entinen toimitusjohtaja John Thain.

Bank of American syliin loppujen lopuksi ajautuneen Merrill Lynchin toimitusjohtaja päätti sisustuttaa Wall Streetin toimistonsa uusiksi, vaikka pankki oli joutunut vuosien 2007-2008 aikana tekemään finanssikriisin takia yli 40 miljardin dollarin alaskirjaukset ja irtisanomaan tuhansia työntekijöitään. Finanssikriisin jo laukatessa valtoimenaan Thain palkkasi sisustusasiantuntijaksi Hollywoodin tähtien suosiman designgurun, jonka kädenjärki maksoi pankille 1,2 miljoonaa dollaria.

Pankin irtisanottuja työntekijöitä, lainahanojen tukkeutumisen takia konkurssin tehneitä pienyrittäjiä ja talouskriisin loppulaskun kuittaavia amerikkalaisia veronmaksajia ei ole lämmittänyt tieto siitä, että Thain sai toimistokenkiensä alle 87 000 dollarin maton, Manhattanin yläkaupungille avautuneiden ikkunoidensa eteen 28 000 dollarin verhot ja paperijätteelleen 1400 dollarin roskakorin.

Pari kuukautta sitten eronnut Thain on myös haastettu New Yorkin osavaltion korkeimpaan oikeuteen selittämään, miksi Merrill maksoi 3,6 miljardia dollaria bonuksia ylimmälle johdolleen kuukautta ennen, kun pankki oli julkistamassa 27 miljardin dollarin tappiot. Kysyä saa, mutta selkeitä vastauksia ja vastuunkantoa on turhahko odottaa, vaikka romahdusvaaraan ajautuneille pankeille on kaadettu veronmaksajien rahaa satoja miljardeja.

Malliesimerkki katumattomuuden sädekehän leijunnasta nähtiin Yhdysvaltain kongressin edustajanhuoneen kuulemisessa helmikuun alussa. Edustajanhuoneen finanssivaliokunnan jäsenet painostivat kysymyksillään tuntikausien ajan kahdeksaa pankinjohtajaa, joiden edustamat pankit olivat muutamaa kuukautta aikaisemmin vastaanottaneet yhteensä 165 miljardia dollaria valtion tukirahaa.

Kahdeksasta pankinjohtajasta vain yksi pyysi suoraan anteeksi pankin lainoitus- ja rahoitusmarkkinoilla tekemiä virheitä. Citigroupin toimitusjohtaja Vikram Panditilla ei tosin ollut muuta vaihtoehtoa, sillä Citigroup oli tilannut valtion 45 miljardin dollarin tukipaketin saamisen jälkeen johdolleen uuden yksityislentokoneen. 50 miljoonan dollarin konetilaus peruttiin ja Pandit ilmoitti työskentelevänsä dollarin vuosipalkalla kunnes Citigroup nousee voitolliseksi.

"Ymmärrämme nyt, että vanha toimintamalli ei käy ja vanhat säännöt eivät ole voimassa", Pandit totesi ärtyneille kongressiedustajille. Seitsemän Panditin vieressä istunutta pankkikollegaa tuijotti hiljaa pöytäänsä.

Ja jos Yhdysvaltain finanssimaailman ylätasolla osataan pelata katumattomuuden säännöillä on turha odottaa, että kohtuuttoman suuria asuntolainoja ahnehtineet tavalliset amerikkalaiset eivät osaisi käyttää talouskriisin keskellä systeemin aukkoja hyväkseen.

Asuntomarkkinoiden romahdus on johtanut siihen, että yli 8 miljoonalla amerikkalaisella kotitaloudella, eli joka viidennellä asunnonomistajalla, on nyt enemmän velkaa kuin asunnon arvo on. Jos asuntojen hinnat putoavat vielä viisi prosenttia, putoaa yli kaksi miljoonaa amerikkalaista kotitaloutta samaan mustaan kuiluun.

Tilanne on erityisen huolestuttava väkirikkaissa ja Yhdysvaltain kansantuotteen kannalta elintärkeissä Kaliforniassa ja Floridassa, joissa "vedenpinnan alle" painuneita lainoja on jo lähes kolmannes kaikista asuntolainoista.

Oman lisänsä asuntokriisiin tuo se, että lainanlyhennysten ja koronmaksujen kanssa vaikeuksiin joutuneilla asunnonomistajilla on Yhdysvalloissa käytettävissään keinoja, jotka suomalaisesta näkökulmasta tuntuvat varsin uskomattomilta ja kohtuuttomilta.

Yksi erikoisimmista mahdollisuuksista on niin sanottu "jingle mail" eli kilinäposti.
Yhä useammat ylivelkaantuneet yksinkertaisesti häipyvät kodeistaan. He pakkaavat tavaransa, sulkevat asuntonsa ovet ja postittavat avaimensa kilisevässä kirjekuoressa pankkiin. Asuntoon investoidut rahat jäävät postittajan tappioksi ja laina asuntoineen kaatuu pankin syliin. Kilinäposti pilaa entisen asunnonomistajan luottotiedot joksikin aikaa, mutta useimpien Yhdysvaltain osavaltioiden lainsäädäntö ei anna pankeille todellisia mahdollisuuksia periä pilaantuneita asuntolainoja velallisen muista varoista.

Uutta moraalikoodistoa ja lainsäädäntöä ajava presidentti Barack Obama värväsi vastuuttomuuden kauden talousvirheitä korjaamaan ja veroja keräämään valtionvarainministerin, jonka nimitys oli kaatua maksamattomiin veroihin ja laittoman kotiapulaisen työllistämiseen. Timothy Geithner kulki läpi nimityskiirastulen jo pari kuukautta sitten, mutta hän istuu toimistossaan yhä ilman varaministeriä ja apulaisministereitä. Pahat kielet kilisevät, että valtiovarainministerin tärkeimpien apulaisten valinnat ovat pysähtyneet verotutkintojen esiin nostamiin epäselvyyksiin.

Ja kuinka monta Yhdysvaltain talousjärjestelmän pelastamisen ja toiminnan kannalta elintärkeää talousasiantuntijaa Geithnerilta puuttuukaan välittömästä lähipiiristään?
Vastaus on 17.
 

Kari Mokko, lehdistöneuvos, 9.3., Suomen suurlähetystö, Washington

___________________________________________________________ 

Ukrainan talouden synkentyneet näkymät - investointien aika?

Viime vuosina ukrainalaiset liikemiehet olivat siirtyneet yhä ylemmäs euroopan- ja maailmanlaajuisissa varallisuusvertailuissa ja puhuttiin kymmenien miljardien dollareiden omaisuuksista. Myös tavallisen kansan kulutusmahdollisuudet lisääntyivät pitkän aikaa ja keskiluokalla meni paremmin kuin ennen.

Viimeksi kuluneiden kuukausien aikana Ukrainan taloudellinen tilanne on huonontunut dramaattisesti - väestön lainaongelmat ovat lisääntyneet ja kulutusmahdollisuudet pudonneet, tehtaita on suljettu, ihmisiä irtisanottu, on siirrytty lyhyempiin työviikkoihin... Voi vain kuvitella, millaisia henkilökohtaisia tragedioita on talouden alamäestä kertovien lehtiotsikoiden takana.Talouden negatiivinen kehitys on näkynyt jo pääkaupunki Kiovankin katukuvassa ja tarjolla on yhä enemmän vapaata liiketilaa kaupungin parhaimmilla paikoilla. Ainoana positiivisena asiana jotkut ovat pitäneet sitä, että Kiovassa asuvan elämä on helpottunut huomattavasti, kun maakuntiin palanneet irtisanotut työntekijät ovat vieneet autonsa mukanaan puolittaen ruuhkat.Liekö varallisuuksien liukeneminen jopa yksi käytännön syy myös sille, miksi kaikki tahot eivät olleet niin halukkaita käymään ennenaikaisia parlamenttivaaleja syksyllä 2008. Vaaleista koituneet miljardikustannukset ovat yleensä pitkälti jakautuneet ehdokkaiden ja oligarkkien kesken mainostoimistojen, median ja painotalojen onneksi.

Tilanteen vakavuudesta

Vielä syyskuussa taloustilanne ei näyttänyt lohduttomalta, edes IMF ei osannut arvata kuinka kansainvälinen talouskriisi tulisi vaikuttamaan Ukrainaan ja kuinka jyrkkä alamäki alkaa parin kuukauden päästä. Samoin syksyllä 2008 populistisista lausunnoistaan tunnetun pääministeri Tymoshenkonkin suulla todettiin, että Ukraina saattaa selvitä pienellä säikähdyksellä taloustilanteen mahdollisesta heikkenemisestä. Oliko tämä tietoista positiivisen tulevaisuudenuskon valamista vai tuliko taloustilanteen dramaattinen huononeminen täytenä yllätyksenä myös ukrainalaisille poliitikoille?IMF järjesti talousvaikeuksiin sukeltaneelle Ukrainalle syksyllä 2008 pikavauhtia 16,5 miljardin dollarin lainapaketin, jolle asetettiin tiukkoja ehtoja mm. valuutan arvon dollarisidoksen purkamisesta ja valtion talouden tasapainottamisesta.Ukrainan hryvnan annettiinkin heikentyä syksyn aikana. Käytännössä hryvna devalvoitui kolmessa kuukaudessa noin 40%, välillä joulun alla heikentyminen oli jopa 100%. Valtion talouden tasapainottamisvaatimus ei ole toteutunut IMF:n tavoitteiden mukaisesti. Poliitikkojen julkisten kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, ettei tilanteen todellista vakavuutta ole kaikkialla vallan käytävillä havaittu.Parlamentissa IMF:n rahoituspakettiin liittyneitä ehtoja ja menoleikkauksia ei ole toteutettu sovitulla tavalla ja on vaarana, että vähintäänkin osa jo luvatusta IMF:n rahoituksesta jää saamatta. Uusia vaihtotehtoisia rahoituslähteitä on nyt etsitty muualta, lainaa on kysytty mm. USA;lta EU:lta ja Venäjältä.Presidentti Jushtshenko on viime päivinä julkisuudessa pahoitellut, että tuli allekirjoittaneeksi vuoden 2009 budjetin joulukuussa. Hänen mukaansa budjettia tulisikin välittömästi muuttaa vaikeutuneen tilanteen takia. Pääministeri alkaa myöntyä tähän, vaikka vaikeita päätöksiä täytyykin tehdä presidentinvaalivuonna. Ukrainan tilanteen maailman huonnoimmaksi arvioinut ja budjetin kasvattamisesta varoittanut valtiovarainministeri Pinzenik ilmoitti eroavansa 12.2.

Uutisoinnista ja mediasta

Uutisointi ukrainalaisessa mediassa on vuodenvaihteen kaasukriisin jälkeen keskittynyt sisäpoliittisen turbulenssin lisäksi taloustilanteen selostamiseen ja analysointiin.Ukrainan lehdistöä pidetään vapaana - ja sitä se varmaan onkin. Median omistus on jakautunutta, mutta ei edelleenkään täysin läpinkävää. Ukrainalaista mediaa on alettu syyttää kovin kritiikittömäksi ja analyysin puutteesta on puhuttu paljon. Toki muutamia poikkeuksia on joukossa, mutta joskus kuulee kommentoitavan, että kaikki poliitikkojen sanoma päätyy mediaan suodattamatta tai ilman sen suurempaa analyysiä. Ukrainassa on poliitikkojen välillä ilmaantunut tapa kommunikoida lehdistötiedotteiden välityksellä ja reagoida toisten puheisiin aina median välityksellä.Eräs poliittisen avoimuuden merkki ovat joka iltaiset suorana lähetettävät TV-väittelyt poliitikkojen, tutkijoiden ja muiden keskeisten henkilöiden välillä. Terä näistä ohjelmista on kuitenkin jossain määrin hävinnyt viime aikoina, kun paikan näihinkin ohjelmiin voi kuuleman mukaan ostaa. Samoin voi ostaa artikkelin omin painotuksin myös lähes mistä tahansa lehdestä.

Oiva aika investoida?

Vaikka Ukrainassa ei pidettäisikään ennenaikaisia parlamenttivaaleja, ovat presidentin vaalit tulossa viimeistään vuodenvaihteessa 2009-2010 ja noin 46 miljoonainen kansa kulkee vaaliuurnille. Meneillään olevasta kriisistä huolimatta pitemmällä aikavälillä ukrainalaiset vaurastuvat ja keskiluokan koon kasvamisesta on merkkejä.Markkina-alueena Ukrainaa on pidetty kiinnostavana. Ukrainan suuret kotimarkkinat ja logistisesti edullinen sijainti EU:n naapurina kiinnostaa sijoittajia. Tällä hetkellä Ukrainassa on mahdollisuus kustannustehokkaampiin investointeihin kuin vielä puoli vuotta sitten. Rakennuskustannukset ovat laskeneet ja työvoiman hinta on laskenut ja työntekijöitä on heti tarjolla. Taloustilanteen parannuttua ukrainalaisilla lienee jälleen halu kuluttaa ja matkustaa. Markkina on eurooppalaisittainkin suuri. Jukka Pajarinen, 23.2., lähetystösihteeri, Suomen suurlähetystö, Kiova ________________________________________________________ 

Saksa etsii taantuman taltuttajaa

Taantuma on iskemässä voimalla myös vientimaailmanmestariin Saksaan. Sijoittajat miettivät jo, pitäisikö rahat panna asuntoihin tai kultaan, vai Suomen tapaisten vakaiden maiden valtion arvopapereihin. Mutta saksalaiset kuluttajat ovat pysyneet jopa yllättävän luottavaisina.

Täällä kyseltiin, mikä sai pahan päivän varalle säästäjiksi tunnetut saksalaiset ostamaan vielä jouluna lahjoja kuin ilman huolta huomisesta, vaikka uutiset ovat syksystä lähtien toitottaneet Amerikasta lähteneen finanssikriisin leviävän myös Euroopan ja Saksan talouteen.Yksi selitys on ollut, että saksalaiset kokivat taantuman jo 2000-luvun alussa, eivätkä ole vielä nähneet omassa elämässään merkkejä uudesta. Päinvastoin viime vuoden suuret palkankorotukset ja veronalennukset toivat lisäeuroja käteen.

Vaalit tulossa

Isompi selittäjä lienevät Saksan ensi syyskuun liittopäivävaalit. Kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien "pakkoavioliiton" molemmille osapuolille selvisi nopeasti, että uhkaava taantuma on myös mahdollisuus. Molemmat hallituspuolueet ovatkin kilvan koettaneet vakuuttaa äänestäjät kyvystään taltuttaa taantuma jo etukäteen ja opposition on vaikea painaa jarrua.Sekä kristillisdemokraattinen liittokansleri Angela Merkel että sosiaalidemokraattinen valtionvarainministeri Peer Steinbrück kutsuivat jo syksyllä vuoronperään elinkeinoelämän napamiehiä ja talousviisaita kriisikokouksiin. Myös päätoimittajia kutsuttiin kuulemaan synkkiä ennusteita ja vetoomusta, että näin vakavassa tilanteessa kulutushaluja ei saa tappaa liian synkillä uutisilla.

Ripeästi elvyttämään

Hallitus ryhtyi nopeasti näyttäviin toimiin. Paniikin välttämiseksi talletuksille luvattiin takuut. Pankkien ja yritysten luotonannon pelastamiseksi luvattiin 400 miljardin euron lainatakaukset ja 80 miljardia lisäpääomaa.EU:n yhteisiin elvytystoimiin Saksa kuitenkin sanoi ei, peläten ehkä joutuvansa heikompien talouksien maksumieheksi. Vielä joulukuussa liittokansleri Merkel sanoi, että kulutukseen ei kannata tuhlata miljardeja. Neuvoja uuden kansainvälisen "finanssiarkkitehtuurin" rakentamisesta, valvonnan lisäämisestä rahamarkkinoilla ja Saksan sosiaalisen markkinatalouden ottamisesta malliksi tarjottiin myös pyytämättä. Nyt Merkel ehdottaa YK:n yhteyteen Maailman Talousneuvostoa ja varoittaa protektionismista.Vuoden vaihteesta tunnelma maassa on vakavoitunut. Uutiset viennin tyssäämisestä, työttömyyden noususta, bruttokansantuotteen laskusta tänä vuonna 2-4 prosenttia ja pankkien odotettua suuremmat luottotappiot herättivät poliitikot viimeistään taantumaan.Hallitus sopikin uudesta, 50 miljardin elvytyspaketista muutamassa viikossa. Kristillisdemokraatit saivat haluamiaan veronalennuksia ja sosiaalidemokraatit lapsilisiä sekä vanhojen autojen romutusrahaa.Oppositio syytti pakettia tehottomaksi ja hallitusta vaalitaktikoinnista, kun veronalennuksia oli sijoitettu juuri vaalien alle. Kasvaneet arviot pankkien tukitarpeista ja suunnitelmat myös vientiteollisuuden jättituesta ovat saaneet monet kysymään, miten pitkälle valtio voi ottaa velkaa. Velan raju kasvu sai hallituksen lupaamaan lain "velkajarrusta", mutta vasta 2015 alkaen.Uusin suuri linjakiista koskee pankkien pelastamista. Ns. roskalainoja voi olla jopa 200-400 miljardia, mikä uhkaa jo kaataa pankkeja, akuuttina esimerkkinä Hypo Real Estate - pankki.

Tukipaketin riittävyys?

Pankit ovat lobanneet Saksaan samantyyppistä suurta valtion roskapankkia kuin USA:n hallitus kaavailee. Näin pankit saisivat siirrettyä ongelmansa veronmaksajille. Lehtitietojen mukaan hallitus olisi kuitenkin päätymässä malliin, jossa on otettu mallia Skandinavian 90-luvun kokemuksista. Siinä pankit perustaisivat omia roskapankkeja ja saisivat hoitaa omat sotkunsa. Hallitus antaisi tervehtyville pankeille uutta pääomaa, mikä tarkoittaisi valtiollistamista osin tai kokonaan. Samalla hallitus voisi valvoa tukirahan käyttöä, painostaa ylisuurta pankkisektoria leikkauksiin ja jopa myydä osakkeet voitolla Ruotsin tapaan taantuman jälkeen.Talousviisaat uskovat, että taantuman taltuttamiseen tarvitaan vielä paljon enemmän rahaa eikä hallituksen toive elpymisestä ennen vaaleja toteutune.Tilanteen vakavuus on alkanut näkyä myös mediassa ja ihmisten puheissa. Miten pärjätä taantumassa, jonka uskotaan heiluttavan suoraan joka viidettä saksalaista? Sijoittajat miettivät, miten pelastaa rahansa. Vaikka saksalaiset yritykset ovat kunnossa, vienti ei vedä. Varmoina aloina suositellaan ruokaa, makeisia, hoitoalaa ja energiaa, joita tarvitaan taantumassakin.Talouslehti Wirtschaftswoche arvioi, että jos taantumasta tulee vakava 30-luvun tapainen lama, ainoat "varmat" sijoituskohteet olisivat asunnot ja kulta, ja ehkä varmimmat valtion arvopaperit, esimerkkeinä Saksan ja Suomen.Leo Riski, 9.2.2009, lehdistöneuvos, Suomen suurlähetystö, Berliini_____________________________________________________ 

 Täällä Kanavakatu

Lämpimästi tervetuloa uudistetulle Kauppapolitiikka-verkkosivulle! Lupasin 27.9.2007, että sivusto siirretään uuteen julkaisujärjestelmään "joskus loppuvuodesta". Onneksi ei tullut kirjattua vuosilukua.

Suurempia yllätyksiä ei käyttäjälle koidu. Valikot ovat suurin piirtein ennallaan. Uutta on haku-toiminto ja se, että maantieteellisten alueiden aloitussivuilta pääsee helpommin ulkoministeriön pääsivujen formin.finland.fi:n materiaaliin. Merkitys kasvaa, kun maatietojen määrä sivuilla lisääntyy. Toistaiseksi kattavampaa taustatietomateriaalia löytyy seuraavista maista ja erityishallintoalueesta: Alankomaat, Brasilia, Chile, Egypti, Kiina Hongkong, Luxemburg, Meksiko, Moldova, Namibia, Norja, Puola, Romania, Ruotsi, Tanska, Uruguay ja Venäjä.

Kauppapolitiikka-sivuston perusmateriaalina tulevat säilymään edustustojen talousraportit. Niiden merkitys on kasvanut samaa vauhtia, kun ennusteiden merkitys on vähentynyt nykyisessä turbulenssissa. Entistä enemmän on käyttöä "silminnäkijähavainnoille". Talouskriisin yksi opetus on ollut se, kuinka uskomattoman monimutkaisten ristiinkytkentöjen verkoksi maailmantalous on muuttunut. Muistaako joku vielä decoupling-teoreetikoita? Kaukaisimpienkin talouksien yskähdyksillä saattaa olla vaikutuksia Suomeen.

Sivujen vahvuus tulee siitä, että UM:n ulkomaanverkko on niin laaja. Satakunta edustustoa 75 maassa takaa, että julkaistavissa olevia raportteja tulee tasaisena virtana. Sivuston yhtenä tarkoituksena on helpottaa sitä, että UM:n ja sen edustustojen asiantuntemus hyödyttäisi suomalaista yhteiskuntaa mahdollisimman laajasti.Tavoite on kirjattu UM:n viennin ja kansainvälistymisen edistämisen (VKE) linjauksiin. Etusivulta on linkki VKE-palveluihin.

Raportteja ei pyritä puleeraamaan verkkokirjoittamisen suositusten mukaisiksi ("jo ruudullinen on paaaljon tekstiä"), vaan ne edustavat tyylilajiltaan ilmaisua, joka todennäköisesti jossain vaiheessa tulee olemaan kiinnostava nettimaailman kuriositeettina. Sivusto, jolla on ajankohtaista asiallista tekstiä suomeksi sivukaupalla jopa maista, joihin suomalaiset eivät edes matkusta.

Pienenä varovaisen harkittuna kumarruksena nettiformaatin suuntaan toimii tämä Täällä-palsta. Sillä kuvaillaan vähän henkilökohtaisemmin talouteen tai kauppapolitiikkaan tavalla tai toisella liittyviä tunnelmia: Suomesta tai maailmalta katsottuna. Seuraavaksi julkaistaan lehdistöneuvos Leo Riskin vaikutelmia Saksasta. 

Palautetta voi lähettää palaute-lomakkeella. Kun sivusto siirrettiin uuteen julkaisujärjestelmään, katkesivat samalla aiemman materiaalin sisäiset linkitykset. Usean linkkiyhteyden päästä löytyy todennäköisesti vielä pitkään vesiperä ja herja, ettei sivua löydy. Olemme kiitollisia, jos lähetät tällaisista vinkin.

Ystävällisin terveisin,Jari Sinkari, 29.1.2009, päätoimittaja