Suoraan sisältöön

Kauppapolitiikka

UM:n kauppapoliittinen julkaisu

Kauppa

politiikka

Uusin lehti
Uutiset, 31.3.2010

Oivalluksen kipinöistä designvientiin

Olli Sallinen ja Saana Sipilä valmistavat ekologisesti kestäviä tekstiilejä ja esittelevät niitä Hirameki Design -näyttelyssä. Kuva: saanajaolli.comOlli Sallinen ja Saana Sipilä valmistavat ekologisesti kestäviä tekstiilejä ja esittelevät niitä Hirameki Design -näyttelyssä. Kuva: hiramekidesign.com

Japani on viime vuosina muodostunut yhä merkittävämmäksi markkinaksi suomalaisille muotoilutuotteille. Alan edistämisorganisaation Design Forum Finlandin (DFF) johdolla tilanne on päätetty ottaa haltuun laajalla rintamalla. DFF toteuttaa syksyllä 2010 Tokion Designviikolle Hirameki Design × Finland -näyttelyn, jonka kautta japanilaiselle yleisölle välittyy ajankohtainen ja monipuolinen kuva suomalaisesta muotoilusta. Näyttelyn oheen on suunniteltu myös tukku vientiä edistäviä toimia ja tapahtumia. Hankkeen päämääränä on tukea muotoiluvientiä ja edistää suomalaisten muotoilijoiden ja yritysten yhteistyöhankkeita Japanissa.

Suomalaisella muotoilulla on hyvä maine Japanissa. Hankkeen lehdistötilaisuudessa 30.3. puhunut DFF:n johtaja Harri Kalhama totesi, että esimerkiksi Mitsubishi, joka hiljattain osti lastinkäsittelylaitteita valmistavan Roclan, perusti juuri Suomeen tuotteiden muotoilusta vastaavan yksikön.

Suomen designmainetta esitellään vientinäyttelyn teemoitettujen ”oivallusten kipinöiden” eli hiramekien avulla, joiden alta löytyy suomalaisen muotoilun laaja skaala teknologiaratkaisuista aina yksittäisiin muotoilijoihin. Mukana on 20 yritystä, kuusi designtoimistoa ja 38 yksittäistä muotoilijaa. Toiset osallistujista ovat olleet alalla jo vuosikymmeniä, toiset kokeneita Japanin kävijöitä. Monet lähtijöistä ovat kuitenkin vielä uraansa aloittelevia lupauksia, verkostojen ja liikesuhteiden rakentajia.

Kalhama korosti, että läsnäolonsa lisäksi näyttely toimii alustana muille designin ja Suomen kulttuuriviennin edistämisen tapahtumille ja aloitteille. Näyttelyn ajalle on aikataulutettu liiketoimintaan liittyviä B2B-tapahtumia kuten matchmaking-tapaamisia. Sekä Visit Finland ja Aalto-yliopisto esittäytyvät omissa tapahtumissaan, minkä lisäksi ohjelmaan on sisällytetty suomalaista musiikkia ja elokuvaa. Suomessa lähtijöille järjestetään vientiosaamiskoulutusta. Itse näyttely on avoinna Tokion designviikon ajan, 29.10.-7.11.2010.

New Yorkin HardCore-, Playful- ja Straigthforward-hankkeiden ohella Hirameki Design on yksi DFF:n viime vuosien suurimmista vientiponnistuksista. DFF:n lisäksi hanketta tukevat Opetusministeriö, Työ- ja elinkeinoministeriö, Ulkoasiainministeriö, Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiö, Visit Finland ja Aalto-yliopisto. . Hankkeen suojelija on kulttuuriministeri Stefan Wallin.

Lisätietoa:

www.hiramekidesign.com

Mukana hankkeessa ovat seuraavat yritykset, muotoilutoimistot ja muotoilijat:

Tapiovaara (AERO Design Furniture), Aïno, Chao & Eero Jewel, CWP Coloured Wood Products, Kainu (Kainuun Etu), Finn-Savotta, Johanna Gullichsen Textile Craft & Design, Jalo, Majamoo, Melaja, MSCHIC Cosmetics, Original Habitek Works, Plastex, Ritva-Liisa Pohjalainen, Rocla, Saana ja Olli, Secto Design, Vallila Interior, Vuokko, Windside Production, Design Machine, How About Viktor, Kokoro & Moi, Pennanen Design, Pentagon Design, Woodism, Yatta, Aalto + Aalto, Tapio Anttila, Tuukka Halonen, Harni-Takahashi, Elina Helenius, Marita Huurinainen, Renata Jakowleff, Maria Jauhiainen, Järvi & Ruoho, Jouko Järvisalo, Kirsti Kasnio, Kai Henning Korhonen, Jukka Korpihete, Antti Kotilainen, Yrjö Kukkapuro, Anne Kyyrö Quinn, Mikko Laakkonen, Nathalie Lahdenmäki ja Naoto Niidome, Kristiina Lassus, Eeva Lithovius, Julia Lundsten, Mats Lönngren, Susanne Markkanen, Arihiro Miyake, Samuli Naamanka, Mikko Paakkanen, Anu Penttinen, Inni Pärnänen, Tuula Pöyhönen, Timo Ripatti, Saara Renvall, Sari Syväluoma, Tauno Tarna, Mika Tolvanen, Aika Urata ja Esa Vesmanen.

Kuva: hiramekidesign.com

Jaa kirjanmerkki Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö | Tietoa verkkopalvelusta