Suoraan sisältöön
1.7.2001

Euroopan ja Aasian kumppanuutta - ulkomaankauppaministerien kokous Hanoissa 10.-11.9.2001

ASEM yhteistyö syntyi Singaporen pääministeri Goh Chok Tongin ideasta 1990-luvun puolivälissä. Tarkoituksena oli luoda puuttuva silta Aasian ja Euroopan välille, koska yhteistyö toimi Aasian ja Amerikan mantereen välillä APECissa ja perinteet olivat pitkät myös Euroopan transatlanttisessa yhteistyössä. Aasia – Eurooppa suhteesta haluttiin karistaa kolonialismin muistot ja perustaa yhteistyö tasa-arvoiselle pohjalle.

Vuodesta 1996 alkaen harjoitettu Aasian ja Euroopan kokousten (Asia-Europe Meeting, ASEM) nimellä kulkeva prosessi kattaa kolme perussektoria; poliittinen yhteistyö, taloudellinen yhteistyö ja ns. kolmannen pilarin yhteistyö kulttuuri-, tiede- ja teknologia sekä oikeudellisten kysymysten hoidossa.

Taloussektorin näkyvimmät tapahtumat ovat joka toinen vuosi järjestettävät talousministerikokoukset sekä finanssiyhteistyötä käsittelevät valtiovarainministerien niin ikään joka toinen vuosi järjestettävät kokoukset. Talousministerikokousten välillä ja edellä talouskoordinaatiosta vastaavat kauppapäällikkökokoukset eli Senior Official Meetings on Trade and Investment (SOMTI) ja niiden perustama Investointiasiantuntijoiden Ryhmä (IEG). Käytännönläheisiä ulkomaankauppaa koskevia kysymyksiä käsitellään joka toinen vuosi kokoontuvissa tullihallitusten pääjohtajien kokouksissa ja niitä valmistelevien vuotuisten kahden työryhmän kokouksissa. Liike-elämän keskinäistä dialogia varten ja yritysmaailman kytkemiseksi yhteistyöhön viranomaisten kanssa on perustettu elinkeinoelämän ja viranomaisten välinen ASEM Business Forum (AEBF), joka kokoontuu vuosittain vuorotellen Aasiassa ja Euroopassa. Edellä mainittujen kysymysten lisäksi WTO:hon liittyvillä teemoilla on keskeinen asema ASEMin talousdialogissa.

Toimintaohjelmat TFAP ja IPAP



Taloudellisen yhteistyön ytimen muodostavat Bangkokin vuoden 1996 huippukokouksen päätöksistä alkunsa saaneet Trade Facilitation Action Plan (TFAP) ja Investment Promotion Action Plan (IPAP) -toimintaohjelmat. TFAP-toimintaohjelman puitteissa on järjestetty Euroopassa ja Aasiassa alan asiantuntijaseminaareja. Lisäksi SOMTI -kokouksien ohjauksessa on laadittu varsin kattava selvitys kaupan esteistä sekä Aasiassa että Euroopassa. Selvitykset keskittyvät seuraaville sektoreille:

  • tullikysymykset
  • standardit ja normit
  • teollisuusoikeudet
  • jakelu
  • eläin- ja kasvitaudit
  • julkiset hankinnat
  • liikemiesten liikkumisen helpottamiseen tähtäävät toimet (yhtenä aloitteena mm. ASEM-alueen liikemiehille luotava viisumin saantia helpottava tai siitä vapauttava ”ASEM travel card”).

    Lähitulevaisuuden seminaareissa nousee sähköinen kaupankäynti keskeisesti esille. Belgia ja Singapore järjestävät yhdessä seminaarin sähköisen kaupan logistiikasta Brysselissä 24–25.9.2001. Suomi ja Etelä-Korea nimettiin vuoden 2001 SOMTI-kokouksessa fasilitaattoreiksi järjestämään seminaarit sähköisen kaupan säännöskysymyksistä. Koreassa järjestetään ensimmäinen seminaari 25-26.10.2001 ja sen seurantaseminaari Suomessa syksyllä 2002. Myös yksityissektorin toivotaan kiinnostuvan tästä yhteistyöstä.

    IPAP-ohjelman konkreettinen täytäntöönpano on puolestaan uskottu investointiasiantuntijaryhmälle (IEG). Alkuvaiheessa yhteistyötä luonnehti tietojen vaihto, mutta viimeisimmälle SOMTI -kokoukselle heinäkuussa 2001 esiteltiin yhteistyössä yritysmaailman kanssa laadittu luettelo investointien esteistä sekä kaikissa osallistujamaissa tehty selvitys tehokkaimmiksi osoittautuneista keinoista (Most effective Measures) investointien houkuttelemiseksi. Tietojen saatavuuden helpottamiseksi investointikysymyksiä varten on luotu internetiin kotisivu ”Virtual Information Exchange – VIE”, joka löytyy uudistetussa muodossaan nimellä ”ASEM Invest Online – AIO” osoitteesta europa.eu.int/aio. SOMTI-kokous päätti suositella syksyn talousministerikokoukselle investointiasiantuntijatyöryhmän toimintakauden pidentämistä uudeksi kaksivuotiskaudeksi.

    Business Forum – AEBF



    SOMTI VII korosti heinäkuun 2001 kokouksessaan viranomaisten ja Business Forumin kiinteiden yhteyksien merkitystä. SOMTI toimitti osanottajamaiden vastaukset Business Forum V:n laatimiin suosituksiin kaupan esteiden vähentämiseksi pohjaksi jatkokeskusteluille. Seuraava Business Forum (VI) järjestetään Singaporessa 8–9.10.2001. Suomessa yritysvaltuuskuntaa kokoaa TT.

    Talouden näkymät – AECF



    Keskustelu alueellisista ja maailmanlaajuisista talousnäkymistä tuli ASEMin agendalle Aasian talouslaman myötä. Sittemmin sen alla on käsitelty Asia Europe Co-operation Frameworkin (AECF) mukaisesti yhteistyötä valituilla teollisuuden aloilla. Heinäkuun SOMTI-kokouksessa komissio selosti näkymiä maailman teräsmarkkinoilla ja Vietnam esitti katsauksen high tech -sektorille. AECF-aihe kaipaa jatkossa tarkempia suuntaviivoja sisältönsä osalta.

    Talousministerikokous – ASEM EMM 3



    ASEMin ulkomaankaupasta vastaavien ministerien kolmas kokous järjestetään Hanoissa 10-11.9.2001. Suomen valtuuskuntaa johtaa ulkomaankappaministeri Kimmo Sasi, joka osallistui myös edelliseen talousministerien kokoukseen lokakuussa 1999 silloisena EU:n puheenjohtajamaan edustajana. Ministerikokouksen tehtävänä on antaa uusia suuntaviivoja ASEM-prosessin talouspilarin toiminnalle.

    Kaupanesteitä vähentävän toimintaohjelman (TFAP) puitteissa on kerätty merkittävä aineisto Euroopassa ja Aasiassa vallitsevista kaupanesteistä, sekä osittain siitä mitä osallistujamaat ovat jo tehneet näiden esteiden poistamiseksi. Seuraavaksi pitäisi pyrkiä sopimaan siitä, kuinka olemassa olevaa aineistoa voidaan ryhtyä hyödyntämään esteiden vähentämiseksi entisestään. Myös koko SOMTIn työn osalta kaivataan ministerikokoukselta uusia ajatuksia. On ehdotettu mm. erillisen kauppa-asiantuntijoiden ryhmän perustamista investointiasiantuntijaryhmän tavoin.

    ASEMin taloussektorin keskusteluissa WTO-kysymyksillä on ollut keskeinen sija. Näin on luonnollisesti nytkin, lähestyttäessä WTO:n ministerikokousta ja keskustelua uuden kauppaneuvottelukierroksen käynnistämisestä. Heinäkuussa kauppapäälliköt keskustelivat aiheesta SOMTI VII:ssä sekä kokoussalissa että lounasaiheena. ASEMin aasialaisosallistujat muodostavat tässä yhteydessä hyvän keskustelupiirin, sillä niiden joukkoon kuuluu sekä uuden kierroksen selviä kannattajia että siihen varsin varauksellisestikin suhtautuvia.

    Hanoin ministerikokouksessa aiheelle on varattu aikaa sekä virallisessa keskustelussa ja lounaskeskustelussa että epävirallisissa ilman avustajia tapahtuvissa keskusteluissa. WTO-kysymyksillä voi olla vaikutusta myös esille tulevaan päätökseen siitä, ryhdytäänkö talousministerikokouksia pitämään vuosittain vai joka toinen vuosi kuten tähän asti. Saattaisi olla paikallaan päättää pitää ainakin seuraava kokous jo vuoden kuluttua. Jos kauppaneuvottelukierrosta ei ole käynnistetty, olisi paikallaan pohtia tilannetta sen valossa. Jos kierros on tuolloin käynnissä, voidaan katsastaa sen edistymistä.

    Arto Kurittu
    ulkoasiainneuvos, Aasian ja Oseanian yksikkö
  • Päivitetty 29.1.2003

    © Ulkoasiainministeriö | Tietoa verkkopalvelusta