Suoraan sisältöön

Kauppapolitiikka

UM:n kauppapoliittinen julkaisu

Kauppa

politiikka

Uusin lehti
Artikkelit ja kolumnit, 4.2.2010

Autoteollisuuden tuet - protektionismia vai kilpailupolitiikkaa?

Eurooppalainen autoteollisuus on yksi globaalin talouskriisin selkeimmistä uhreista. Sillä arvioidaan olevan 6,5 miljoonan auton ylikapasiteetti. Käyttöaste vuonna 2009 oli vain 65 prosenttia. Autojen kysyntä pudonnee Euroopassa vielä tänäkin vuonna lähes miljoonalla kappaleella. Uudelleenjärjestelyt tulevat kestämään vielä vuosia. 

Teollisuuspolitiikan keinovalikoimaan kuuluvat perinteisesti valtiontuet. EU:n jäsenmaat ovat kriisin seurauksena lisänneet vuosien 2008 - 09 aikana autoteollisuuden tukia miljardeilla euroilla.

Valtion tuet ovat erityisesti kriisin keskellä mielipiteitä jakava asia. Kilpailijamaiden silmissä eräät käyttävät kyseenalaisia, usein jopa laittomia tukia pelastaakseen oman lippulaivansa. Erityisesti Saksan ja Ranskan tukisuunnitelmat autoteollisuudelle ovat julkisuudessa olleet melkoisen riepottelun kohteena.

Protektionismia tai ei, valtaosa käyttöönotetuista tuista on ollut ainakin toistaiseksi  yhteisön valtiontukisääntöjen mukaisia. Julkisuus pitää tästä osaltaan huolen, arvioi erityisasiantuntija Kari Virtanen, joka Suomen pysyvässä EU-edustustossa vastaa teollisuuspolitiikasta ja sisämarkkinoista.

Virtasen koko artikkeli EU-edustuston sivuilla
 

Jaa kirjanmerkki Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö | Tietoa verkkopalvelusta