ACTA, Anti-Counterfeiting Trade Agreement on kansainvälinen, väärentämisen vastainen kauppasopimus, jolla tehostetaan immateriaalioikeuksien loukkauksiin puuttumista osallistuvien maiden välillä. Sopimus tulee voimaan sen jälkeen, kun kuusi allekirjoittajaa on sen hyväksynyt. EU:n liittyminen sopimukseen on epätodennäköistä.
Arvovaltapalvelut. Edustustojen tuella avataan yrityksille ovia ja luodaan yhteyksiä asemamaan viranomaisiin ja yrityskenttään. Näiden arvovaltapalvelujen merkitys on monissa maissa suuri. Edustusto voi esimerkiksi järjestää sopimuksesta yrityksen promootiotilaisuuden tiloissaan.
Suurlähetystöjen ohjauksessa toimivat kunniakonsulit voivat myös auttaa yrityksiä tarvittavien liikeyhteyksien löytämiseksi. Suurlähetystöt voivat auttaa yrityksiä verkottumisessa paikallisiin toimijoihin. Ministeri- ja ylemmän virkamiestason vierailuihin sisällytetään VKE-näkökulma (mukaan luettuna kulttuurivienti) aina kun se on mahdollista.
Ulkoasiainministeriö ja edustustot osallistuvat molempiin suuntiin tehtävien virallisten vierailujen valmisteluihin ja pyrkivät ottamaan yritysten toiveet huomioon. Yritysvaltuuskunnista huolehtii pääsääntöisesti Finpro, Venäjälle suuntautuvien matkojen osalta Suomalais-Venäläinen kauppakamari.
Asiantuntemuksen ja teknologian siirto. Kansainvälisen yhteistyön kautta yksityisen sektorin toimijoille tarjoutuu väylä uusien kontaktien hankkimiselle ja omien innovaatioiden esittelylle.
Yritykset voivat usein myös hakea teknistä ja taloudellista apua tai konsulttiapua perustaessaan uusia projekteja kumppanuusohjelmiin liittyen. Esimerkki siirrosta: Yhdysvaltojen lanseeraama ”Methane to Markets” (Metaani markkinoille), vuodesta 2010 nimellä Global Methane Initiative (GMI). Tarkoituksena on saada markkinavoimat valjastettua metaanin talteenottoon ja hyötykäyttöön. Suomi liittyi hankkeeseen vuonna 2008.
Bilateraalinen eli kahdenvälinen vaikuttaminen. Kaupanesteistä aiheutuvia ongelmia voidaan ratkoa paitsi Euroopan komission ja monenkeskisen yhteistyön kautta myös kahdenvälisesti. Ulkoministeriö käyttää kaupanestetyössään apunaan laajaa edustustoverkkoa, jonka kautta suora kahdenvälinen vaikuttaminen mahdollistuu.
Kahdenvälinen vaikuttaminen perustuu usein EU:n kolmansien maiden kanssa solmimiin sopimuksiin ja niissä luotuihin ongelmanratkaisumekanismeihin.
Myös Suomella on sellaisia kahdenvälisiä sopimuksia EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, joiden yhteistyömekanismeja voidaan käyttää hyödyksi kaupanesteiden selvittämisessä – tällaisesta esimerkkinä on muun muassa Suomen ja Venäjän välinen talouskomissio.
CETA, Comprehensive Economic and Trade Agreement, on laaja-alainen talous- ja kauppasopimus, josta EU ja Kanada neuvottelevat. EU:n kannalta hankalimpiin asioihin neuvotteluissa kuuluvat markkinoillepääsykysymykset ja investointien suoja. Kanadan provinsseilta on nyt saatu poliittinen sitoumus panna täytäntöön tulevan sopimuksen määräykset omilla toimialueillaan.
Tämä on tärkeää, koska monet EU:ta kiinnostavat kysymykset kuten julkiset hankinnat, maantieteelliset merkinnät ja tekniset normit ovat Kanadassa pitkälti provinssien toimivallassa. Kanadan kannalta sopimus laajentaisi sen kauppasuhteita Yhdysvaltain ulkopuolelle. EU:n ja Kanadan välisen kaupan on ennustettu nousevan sopimuksen myötä jopa yli viidenneksen.
Codex Alimentarius on kokoelma kansainvälisesti tunnustettuja standardeja, käytännesääntöjä, suuntaviivoja ja muita suosituksia, jotka koskevat elintarvikkeita, elintarviketuotantoa ja elintarvikkeiden turvallisuutta. FAO:n ja WHO:n vuonna 1963 perustama Codex Alimentarius on WTO:n tunnustama viitekehys elintarvikeasioita koskevissa kauppariidoissa.
Dohan kierros. Maailman kauppajärjestön WTO:n piirissä vuonna 2001 käynnistetyn Dohan kehityskierroksen tavoitteena on kaupan liberalisointi ja sääntöjärjestelmän kehittäminen mm. teollisuus- ja maataloustuotteissa, palveluiden kaupassa, suojatoimissa ja henkisen omaisuuden suojassa. Neuvottelut ovat olleet umpikujassa vuodesta 2008.
EU ja kauppapolitiikka. Suomen jäsenyys Euroopan unionissa vuoden 1995 alussa merkitsi täyttä integroitumista EU:n sisämarkkinoihin ja kauppapoliittisen toimivallan pääosan luovuttamista yhteisölle. Toimivallan perustana on tulliliitto, jonka muodostaman yhtenäisen tullirajan sisäpuolella tavarat, palvelut, pääoma ja ihmiset voivat liikkua vapaasti yhteisen sisämarkkinalainsäädännön muodostamissa puitteissa.
Kauppapolitiikassa unionin toimivalta laajeni entisestään Lissabonin sopimuksen ratifioinnin myötä. Toimivalta kattaa nyt myös palveluiden kaupan kokonaisuudessaan sekä ulkomaiset suorat investoinnit. Unionin yksinomainen toimivalta merkitsee, etteivät jäsenmaat voi säätää kansallisia kauppapoliittisia normeja eivätkä tehdä sopimuksia keskenään tai EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Lissabonin sopimus ei kuitenkaan rajoita jäsenmaiden kansallisia viennin- ja kansainvälistymisen edistämistoimia.
EU:lle luovutettua toimivaltaa käyttävät sen toimielimet. Ulospäin toimivaltaa käyttää komissio, joka edustaa EU:ta ja neuvottelee sen puolesta. Komissio tekee yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat aloitteet ja ehdotukset sekä neuvottelee kauppapoliittisista sopimuksista kolmansien maiden kanssa. Komission rooli näkyy myös siinä, että vain komissio puhuu koko EU:n puolesta Maailman kauppajärjestö WTO:ssa. EU:n neuvotteluesityksiä sekä muita ajankohtaisia aiheita käsitellään viikoittain kokoontuvassa neuvoston kauppapoliittisessa komiteassa. Suomen kantoja kauppapoliittisessa komiteassa käsiteltäviin aiheisiin valmistellaan viikoittain kokoontuvassa EU-asioiden komitean alaisessa EU-2-valmistelujaostossa.
Finpro on maailmanlaajuisesti toimiva, suomalaisten yritysten kansainvälistä menestystä edistävä asiantuntijaorganisaatio, jonka yli 350 asiantuntijaa työskentelee 58 toimipisteessä yli 40 maassa. Työ- ja elinkeinoministeriön konserniin kuuluva Finpro palvelee yrityksiä auttamalla heitä olemaan oikeilla markkinoilla oikeaan aikaan kilpailukykyisillä tuotteilla, palveluilla ja konseptilla. Finpro toteuttaa yhteistyössä ulkoministeriön ja muiden VKE-toimijoiden kanssa vienninedistämismatkoja ja muuta VKE-toimintaa.
Finpron vahva toimiala- ja kohdemarkkinaosaaminen, ennakointitoiminta ja kansainvälistymisprosessin asiantuntemus antavat suomalaisyrityksille erinomaiset lähtökohdat kansainvälisen liiketoiminnan ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Yrityksille tehtävien toimeksiantojen lisäksi Finpro hallinnoi merkittäviä kansainvälisiä hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland sekä Future Learning Finland.
Finnvera Oyj on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö. Se tarjoaa asiakkailleen lainoja, takauksia, pääomasijoituksia ja vientitakuita. Finnvera takaa viennin rahoitukseen liittyviä poliittisia tai kaupallisia riskejä. Poliittiset riskit ovat suomalaisen viejäyrityksen asiakkaan sijaintimaan taloudellisesta tai poliittisesta tilanteesta aiheutuvia riskejä. Kaupalliset riskit liittyvät joko ostajaan tai sen rahoittajapankkiin. Finnvera on myös Suomen virallinen vientitakuulaitos, Export Credit Agency (ECA).
FTA, free trade agreements, vapaakauppasopimuksilla kaksi tai useampi valtio sopii säännöistä, joilla osapuolten välistä kauppaa vapautetaan Maailman kauppajärjestön velvoitteita enemmän. Sopimuksella muun muassa alennetaan tai luovutaan kokonaan keskinäisistä tuotteiden tulleista, tuontirajoituksista sekä palveluiden kaupan tai investointien osalta ulkomaisia yrityksiä syrjivistä vaatimuksista.
Vapaakauppasopimuksilla vahvistetaan yleisesti myös sääntöjä teknisten määräysten, kasvin- ja terveydensuojelutoimien, kauppa- ja tullimenettelyiden, henkisen omaisuuden suojan ja julkisten hankintojen osalta. Sopimusneuvotteluihin ryhdytään yleisesti niiden kauppakumppaneiden välillä, jotka haluavat vapauttaa kauppaa nopeammin tai laajemmin kuin Maailman kauppajärjestön puitteissa. Tulliunioni voidaan nähdä hyvin syvänä vapaakauppasopimuksena, jossa osapuolet käyvät kauppaa keskenään ilman tulleja, harjoittavat muihin maihin nähden yhteistä kauppapolitiikkaa ja soveltavat näihin yhteistä ulkotullia.
Friends of Fossil Fuel Subsidy Reform -ryhmä (FFSR) on Uuden-Seelannin vuonna 2010 perustama maaryhmä, jonka tavoitteena on edistää luopumista fossiilisten polttoaineiden tukijärjestelmistä. Fossiilisten polttoaineiden tukien käyttö on edelleen varsin laajaa ja yleistä erityisesti kehittyvissä maissa. Pelkästään kulutukseen pohjautuvia tukia maksetaan maailmassa noin 300 miljardia euroa vuodessa.
Ystävämaat Costa Rica, Tanska, Etiopia, Uusi-Seelanti, Norja, Ruotsi, Sveitsi ja Suomi muodostavat lähinnä virkamiestason verkoston. FFSR-edustajat kokoontuvat vaihtelevasti sopivan tilaisuuden tullen, yleensä OECD:n kauppa- ja ympäristöryhmän kokousten yhteydessä. Koordinoidut demarshit ovat tärkeä osa FFSR:n toimintaa ja vaikuttamistyötä. Tällaisia on järjestetty mm. G20- ja APEC -huippukokousten yhteydessä. Vaikuttamistyötä on laajennettu UNFCCC:n ja ilmastoneuvottelujen piiriin. G20-maat ovat sitoutuneet järkeistämään tehottomia fossiilisten polttoaineiden tukijärjestelmiä ja luopumaan niistä asteittain.
GATS (General Agreement on Trade in Services) on ensimmäinen palvelukauppaa koskeva kansainvälinen sopimus, joka tuli voimaan WTO:n perustamisen yhteydessä vuonna 1995. Sopimuksen tavoitteena on vähentää palveluntarjoajiin kohdistuvia syrjiviä vaatimuksia. Sopimus edellyttää neuvottelujen jatkamista palvelukaupan säännöistä.
GATT (General Agreement on Tariffs and Trade) on kansainvälisen kaupan edistämiseksi vuonna 1947 solmittu tulleja ja kaupankäyntiä koskeva yleissopimus. Sopimuksen tavoitteena oli helpottaa kansainvälistä kaupankäyntiä ja estää siinä esiintyvää syrjintää. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1950. GATTin pohjalta syntyi Maailman kauppajärjestö eli WTO vuonna 1995.
Global Methane Initiative (GMI, aiemmin Methane to Markets Partnership). Globaalista metaanikumppanuudesta (GMI) sovittiin vuoden 2010 lokakuussa 38 maan, Euroopan komission, Aasian kehityspankin ja Latinalaisen Amerikan kehityspankin kesken pyrkimyksenä ilmastonmuutokseen vaikuttaminen kehittämällä puhdasta energiaa ja vahvistamalla kansantalouksia. GMI perustuu aikaisempaan, markkinalähtöiseen metaanihankkeeseen, jonka tavoite on vähentää metaanin määrää ilmakehässä yhteisvoimin.
Suomi on mukana hankkeessa ml. GMI steering-komiteassa ja sen useissa alakomiteoissa. Kahden vuoden väliajoin järjestettävä alan seuraava suurtapahtuma Methane Expo pidetään maaliskuussa 2013 Vancouverissa.
GSP. EU:n yleisellä tullietuusjärjestelmällä GSP:llä (Generalised System of Preferences) edistetään kehitysmaiden integroitumista maailmankauppaan myöntämällä niille tullietuja yksipuolisesti. Tämä voi edistää kehitysmaiden talouskasvua ja vähentää köyhyyttä.
Järjestelmällä pyritään kannustamaan kestävää kehitystä ja hyvän hallinnon periaatteiden noudattamista. Suomen tavoitteena on jatkaa tuonnin esteiden aktiivista vähentämistä ja poistamista. Tämä on kehitysmaiden tukemisen ohella Suomelle tärkeää raaka-aineiden ja komponenttien saannin, kuluttajien edun ja kotimarkkinoiden tehokkaan kilpailun kannalta.
Henkisen omaisuuden suoja ja TRIPS. WTO:n sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (TRIPS, Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights) tuli voimaan vuoden 1995 alusta. Sopimus asettaa vähimmäisstandardit tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien, tavaramerkkien, maantieteellisten merkintöjen, teollismallien, patenttien, integroitujen piirien piirimallien (niin sanotut topografiat) sekä julkistamattoman tiedon suojaamiselle.
Sopimuspuolet voivat noudattaa korkeampaa suojan tasoa kuin TRIPS-sopimuksessa määritellään. Ne voivat myös itse päättää, millä tavalla ne vaaditun vähimmäissuojatason toteuttavat edellyttäen, että teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksiin puututaan ja niitä ennaltaehkäistään tehokkaasti. TRIPS:in lisäksi teollis- ja tekijänoikeuksien suojasta säännellään Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPO:n hallinnoimissa sopimuksissa, sekä kauppakumppaneiden keskenään solmimissa sopimuksissa. Henkisen omaisuuden suojaan liittyy kauppapoliittisia kysymyksiä, joissa kehitystasoltaan erilaisten maiden intressit poikkeavat toisistaan. Useissa kehitysmaissa on herättänyt kritiikkiä muun muassa lääkepatenttien liian vahvaksi koettu suojaaminen.
Invest in Finland on työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama, Finpron yhteydessä toimiva organisaatio, joka hankkii suoria ulkomaisia investointeja (foreign direct investments, FDI) Suomeen ja auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta. Organisaatio tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista ulkomaisten investointien hankintatyötä verkottuen alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa.
Toimintaa ohjaa elinkeino- ja innovaatiopolitiikka. Invest in Finlandin tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat ulkoasiainministeriö ja muut kansainväliset toimijat, alueelliset elinkeino- ja kehittämisyhtiöt, teknologiakeskukset sekä ELY-keskukset
Investoinnit, niiden suojaaminen ja edistäminen. Ulkoministeriö edistää Suomesta ja Suomeen suuntautuvia sijoituksia kehittämällä niitä koskevaa kansainvälistä sopimusarkkitehtuuria ja osallistumalla niitä koskevaan kansainväliseen työhön.
Samalla ministeriö tukee Euroopan unionin uuden ulkomaisia investointeja koskevan politiikan kehittämistä. Ministeriö avustaa kehitysmaita hyödyntämään yksityisiä investointeja kestävässä taloudellisessa kehityksessä ja edistää samalla suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ko. maissa.
IGF. Internetin hallintofoorumi (Internet Goverance Forum, IGF) on vuoden 2005 tietoyhteiskuntahuippukokouksen konkreettisin lopputulos. Se on kaikille tahoille avoin keskustelufoorumi, joka käsittelee internetiin ja kehitykseen liittyviä teemoja. Kerran vuodessa eri puolilla maailmaa järjestettävää IGF-kokousta on replikoitu kansallisilla ja alueellisilla tasoilla. Suomi on IGF:n aktiivinen osallistuja ja suurin yksittäinen rahoittaja. Ensimmäinen kansallinen Finnish Internet Forum järjestettiin syyskuussa 2010.
Julkiset hankinnat. Suomessa valtio, kunnat ja kuntayhtymät, valtion liikelaitokset ja muut hankintalainsäädännössä mainitut hankintayksiköt hankkivat tavaroita ja erilaisia palveluja tai teetättävät urakalla rakennushankkeita vuosittain noin 20 miljardin euron arvosta. Julkisten hankintojen tekemistä sääntelevät Suomessa hankintalait, jotka ovat Euroopan unionin hankintadirektiivien mukaisia. Kansainvälisesti julkisia hankintoja säätelee WTO:n julkisten hankintojen sopimus, jonka osapuolia on nelisenkymmentä, EU-jäsenvaltiot mukaan lukien.
Pääperiaatteena julkisissa hankinnoissa on avoin ja tehokas kilpailuttaminen sekä tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu. EU:n komission arvion mukaan julkisten hankintojen arvo on 10–25 prosenttia maailman valtioiden bruttokansantuotteesta. Kyseessä on siten erittäin merkittävä taloudellinen toiminta. Suomen kannalta julkisia hankintoja koskevan normiston kehittäminen ja nykyistä laajempi pääsy julkisten hankintojen markkinoille on tärkeä tavoite sekä monenkeskisesti että EU:n alueellisissa ja kahdenvälisissä sopimuksissa.
Kaksikäyttötuotteet. Kaksikäyttötuotteet ovat tuotteita, ohjelmistoja tai teknologioita, jotka soveltuvat normaalin siviilikäytön lisäksi myös sotilaallisiin tarkoituksiin tai joukkotuhoaseiden kehittämiseen. Kaksikäyttötuotteet ovat erilaisia, yleisesti korkean teknologian tuotteita, kuten ydinaineita, erityismateriaaleja ja niihin liittyviä laitteita, elektroniikkaa, eräitä tietokonelaitteita, tietoliikenne- ja tiedon suojauslaitteita sekä esimerkiksi antureita ja lasereita. Kaksikäyttötuotteiden vienti on luvanvaraista. Lupaviranomainen on ulkoasiainministeriö.
Kaupanesteet. Kaupanesteitä ovat kaikki sellaiset viranomais- ja yksityissektorin toimet, jotka rajoittavat tuotteiden tai palvelujen vientiä tai tuontia tai asettavat rajoituksia investoinneille. Kaupanesteitä voivat olla esimerkiksi korkeat tullitariffit, tehottomat ja kustannuksia tarpeettomasti lisäävät tuonti-, vienti- ja tullimuodollisuudet, ulkomaisia yrityksiä tai tuotteita syrjivät tekniset määräykset, puutteellinen teollis- ja tekijänoikeuksien suoja, sääntelyä koskevan läpinäkyvyyden puute tai yksityissektorin kilpailua rajoittavat toimet. Suomessa kaupanesteistä vastaavia viranomaisia ovat ulkoministeriö ja EU:n sisämarkkinoilla olevien esteiden osalta myös työ- ja elinkeinoministeriö. Kaupanesteen poistamiseksi voidaan toimia muun muassa suorin kahdenvälisin keinoin esimerkiksi vienninedistämismatkojen yhteydessä sekä yhteistyössä Euroopan komission kanssa muun muassa Maailman kauppajärjestö WTO:ssa tai EU:n käymissä kahdenvälisissä vapaakauppaneuvotteluissa.
Komitologia. Kuten useimmissa kansallisissa järjestelmissä, myös EU:ssa lainsäätäjät voivat siirtää säädösten täytäntöönpanovaltaa. Toisin sanoen, kun Euroopan parlamentti ja jäsenmaiden neuvosto hyväksyvät uuden EU-lain, esimerkiksi asetuksen, ne luovat oikeudelliset puitteet toiminnalle sen tavoitteet ja aikataulu mukaan lukien. Komissiolle on annettu oikeus hyväksyä lakien täytäntöönpanoa koskevia säädöksiä. Koska jäsenmaat halusivat säilyttää valvovan silmänsä päätöksenteossa, komissio alkoi toimia yhteistyössä kansallisten virkamiesten kanssa lukuisissa komiteoissa.
Päätöksentekovaltuuksien siirto tuli EU-slangissa tunnetuksi "komitologiana". Uusi komitologia-asetus tuli voimaan 1. maaliskuuta vuonna 2011. Sillä korvattiin aiempi, vuodelta 1999 voimassa ollut komitologiapäätös. Uusi komitologia-asetus on horisontaalinen, ja se kattaa kaikki nykyiset komitologiakomiteat ja niihin rinnastuvat komiteat ilman poikkeusmahdollisuuksia. Aiemmin kauppapolitiikan osalta oli mahdollisuus poikkeusmenettelyihin, jolloin komitologiapäätöstä ei vielä sovellettu kaikkiin komiteoihin.
Lissabonin sopimus. Joulukuun alussa vuonna 2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus toi merkittäviä muutoksia Euroopan unionin ulkoasioiden hoitoon ja ulkoiseen edustukseen. Näiden uudistusten tarkoituksena oli tehdä unionista tehokkaampi, yhtenäisempi ja näkyvämpi toimija ja siten lisätä EU:n vaikutusvaltaa maailmassa.
Unionin uudet edustajat, ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja sekä Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja ovat jo aloittaneet tehtävissään. Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä myös EU:n kauppapoliittinen valta laajeni, kun palvelukauppa kokonaisuudessaan, teollis- ja tekijänoikeuksien kaupalliset näkökohdat sekä ulkomaiset suorat investoinnit siirtyivät unionin toimivaltaan.
Määräenemmistöpäätöksistä tuli samalla pääasiallinen päätöksentekomenettely ja lainsäädäntömenettelyt laajenivat koskemaan kauppapoliittisia asetuksia. Vapaakauppasopimuksissa vaaditaan myös Euroopan parlamentin hyväksyntä.
Markkinahäiriöt. Markkinahäiriöitä syntyy, kun markkinat eivät johda taloudellisesti tehokkaaseen tulokseen. Markkinahäiriöiden syynä voivat olla määräävän markkina-aseman väärinkäyttö, tiedon salaaminen tai tehoton levittäminen, koordinointiongelmat, pääomamarkkinoiden puutteet, työvoimamarkkinoiden epätasapaino, julkishyödykkeiden riittämätön tuotanto ja ulkoiset kustannukset. Julkinen valta pyrkii korjaamaan markkinahäiriöitä sääntelyllä. Myös polkumyyty tai valtiontuesta johtuva alihintainen tuonti, joka on haitallista kotimaisen tuotteen tuotannolle, voi aiheuttaa markkinahäiriötä. Näihin tilanteisiin voidaan puuttua tuontisuojainstrumenttien avulla (kts. polkumyynti, suojatoimet).
MERCOSUR. Mercosur on Etelä-Amerikan johtava kauppablokki, jonka muodostavat Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay. Venezuelan kanssa jäsenyydestä on sovittu vuonna 2006, mutta maa ei ole ratifioinut sopimusta. Kauppavyöhyke tähtää tavaroiden, pääoman, palvelujen ja ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen alueellaan. Mercosurin hinnoittelupolitiikka sääntelee tuontia ja vientiä. Ryhmittymä voi lisäksi sovitella jäsenmaiden välisiä kauppakiistoja.
Pidemmällä aikavälillä Mercosurin tavoitteena on luoda koko mantereen kattava vapaakauppa-alue. Kehityspankin perustamisesta on myös puhuttu. Vuonna 1991 Asuncionin sopimuksella perustetun Mercosurin tärkein tukija ja kauppakumppani on EU. Jäsenvaltioista Brasilia ja Argentiina ovat talouden jättiläisiä. Bolivia, Chile, Kolumbia, Ecuador ja Peru ovat Mercosurin liitännäisjäseniä, jotka voivat liittyä vapaakauppasopimuksiin, mutta eivät blokin tulliliittoon.
NAFTA. Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus eli NAFTA (North American Free Trade Agreement) on Kanadan, Meksikon ja Yhdysvaltain välinen vapaakauppasopimus. Se astui voimaan 1. tammikuuta vuonna 1994. Sopimus on Euroopan unionin sisämarkkinoiden kanssa pisimmälle kaupankäyntiä vapauttava sopimus koko maailmassa.
Voimaan astuttuaan se herätti paljon vastarintaa, muun muassa alkuperäiskansojen ja ympäristöaktivistien sekä -järjestöjen keskuudessa. Sopimusta on kritisoitu laajasti ympäri maailmaa erityisesti ihmisoikeuksien polkemisesta sekä köyhien ja rikkaiden välisten varallisuuserojen kasvattamisesta. Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alue on tuonut toisaalta uusia mahdollisuuksia, kuten avannut Yhdysvaltain markkinat ja luonut investoijille selvät säännöt, mikä on moninkertaistanut investointien määrän.
Keskustelun alla on nykyisin NAFTA Plus, jota kutsutaan myös nimellä Initiative of Americas. Se tähtää integraation syventämiseen. Perusajatuksena on rajavalvonnan ja terrorisminvastaisen taistelun sekä tavaroiden tullaukseen ja niiden kuljetukseen liittyvien kysymysten kietominen yhdeksi integroiduksi paketiksi.
NAMA. Teollisuustuotteiden markkinoillepääsy eli NAMA (Non-agricultural market access) on ollut perinteisesti kauppaneuvottelujen keskeinen osa-alue. NAMA-neuvotteluissa pyritään parantamaan teollisuustuotteiden markkinoillepääsyä neuvottelukumppaneiden välillä eli parantamaan yritysten mahdollisuuksia päästä toisten maiden markkinoille alentamalla tai poistamalla tulleja ja tullien ulkopuolisia kaupanesteitä (non-tariff barriers).
NAMA-neuvottelut kattavat kaikki muut kuin maataloustuotteet eli käytännössä teollisuustuotteet, polttoaineet, kaivosteollisuuden tuotteet, kalat ja kalatuotteet sekä metsätaloustuotteet. Vaikka tuontitullien merkitys on rajasuojainstrumenttina jatkuvasti vähentynyt, on tullien alentaminen ja poistaminen edelleen NAMA-neuvottelujen ydin. Neuvotteluissa sovittavat tullisidonnat vahvistavat maksimitullitasot kullekin tuotteelle kussakin maassa. Sovellettu tullitaso voi olla sidottua tasoa alhaisempi, mutta maksimitullitaso on sitova.
NTB (Non-tariff barriers to trade). Tullitariffien lisäksi on olemassa tullien ulkopuolisia kaupanesteitä, kuten määrällisiä tuonti- ja vientirajoituksia tai lisensointivaatimuksia, kansainvälisestä käytännöstä poikkeavia teknisiä tuotevaatimuksia, syrjiviä verotuskäytäntöjä ja niin edelleen. Tällaiset vaatimukset voivat olla jossain tapauksessa sallittuja esimerkiksi ihmisten terveyden suojelemiseksi, mutta niitä ei tule käyttää siten, että perusteettomasti vaikeutetaan ulkomaalaisten toimijoiden markkinoillepääsyä tai muita toimintaedellytyksiä.
Tullisuojan vähennyttyä monenvälisten kaupanvapauttamiskierrosten ja vapaakauppasopimusten myötä on päähuomio kaupanesteiden poistamisessa siirtynyt juuri tullien ulkopuolisten kaupanesteiden poistamiseen ja niiden synnyn ehkäisemiseen. EU pyrkii tähän varmistamalla sen, että kauppakumppanit soveltavat olemassa olevia kaupanesteiden minimoimiseen tähtääviä monenvälisiä ja kahdenvälisiä sitoumuksiaan ja neuvottelemalla kaupanesteiden poistamisesta muun muassa käynnissä olevissa ja tulevissa vapaakauppaneuvotteluissa.
OECD Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (Organisation for Economic Cooperation and Development) on kansanvaltaisten markkinatalousmaiden yhteistyöjärjestö. Alkuperäinen Marshall-avun aikainen missio tukea kestävää taloudellista kasvua, työllisyyttä ja nousevaa elintasoa jäsenmaissaan sekä vaikuttaa maailmantalouden ja -kaupan kehittymiseen monenkeskiseltä pohjalta on yhä voimassa.
Nykyisin tämä 34 maan järjestö, johon Suomi liittyi v. 1969, pyrkii toimimaan globaalin taloushallinnon yhtenä keskeisenä taustatyön tekijänä ja politiikkasuositusten antajana paitsi jäsenmailleen, myös G20-rakenteelle ja sen piirissä toimiville suurille nouseville talouksille, jotka eivät ole vielä OECD:n jäseniä. OECD vertailee ennen kaikkea hallitusten makrotalouspolitiikkaa ja sektoripolitiikkoja etsien niistä tuloksellisimpia toimintatapoja ja parhaita käytäntöjä sekä antaen jäsenmaille politiikkasuosituksia. Osallistavana toimintatapana on oppiminen yhdessä vertaisten kanssa.
Pakotteet. Kansainvälisistä pakotteista on tullut tärkeä osa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen ja palauttamiseen tähtäävää keinovalikoimaa. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvosto voi näiden tavoitteiden saavuttamiseksi päättää taloudellisista ja muista pakotteista, jotka velvoittavat kaikkia YK:n jäsenvaltioita. Näiden lisäksi Euroopan unioni voi asettaa omia itsenäisiä pakotteitaan. Sekä YK:n että EU:n pakotteet pannaan unionissa toimeen neuvoston asetuksilla, jotka ovat Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta ja velvoittavat myös kaikkia vientiyrityksiä.
Osallistumalla pakotteiden toimeenpanoon täysimääräisesti Suomi vahvistaa kansainvälistä järjestelmää, joka palvelee rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä. Suomi osallistuu aktiivisesti myös kansainvälisten pakotejärjestelmien kehittämiseen niiden tehokkuuden ja pakotteiden kohteiden oikeusturvan takaamiseksi.
Polkumyynti. Maailman kauppajärjestö WTO:n säännöt mahdollistavat epäreiluun kaupankäyntiin puuttumisen kaupan tuontisuojainstrumenttien avulla. Näitä instrumentteja ovat polkumyynti- ja tasoitustullit sekä suojatoimet. Tuote on polkumyytyä, jos sitä myydään vientiin kotimarkkinahintaa alhaisempaan hintaan tai alle tuotantokustannusten.
Polkumyyntiä harjoittavalle yritykselle voidaan tutkinnan seurauksena asettaa polkumyyntitulli. Viejän saamiin tiettyihin valtion- tai muihin julkisiin tukiin voidaan puuttua asettamalla viejälle tasoitustulli. Polkumyynnin tai tuetun tuonnin esiintymisen lisäksi tullin asettamisen ehtona on sen aiheuttama tuojamaan teollisuudelle aiheutunut vahinko. EU:ssa edellytetään lisäksi, etteivät asetettavat toimet ole EU:n edun vastaisia. Tämän osalta otetaan tuottajien etujen lisäksi huomioon käyttävän teollisuuden, maahantuojien ja myös kuluttajien intressit.
Rajasuoja. Rajasuojan muodostavat tuontimaksut ja tullit kolmansien maiden tuotteita vastaan EU:ssa. EU:n sisämarkkinoilla jäsenmaiden välillä ei ole rajamuodollisuuksia, eli tarkastuksia, tullimaksuja eikä muitakaan tavaran liikkumista rajoittavia toimia eli niin sanottua rajasuojaa.
Teollisuustuotteiden rajasuojaa koskevia keskeisiä kysymyksiä on tullien edelleen alentamiseen liittyvä kysymys siitä, olisiko yleiseksi tavoitteeksi asetettava niiden kokonaan poistaminen,kehittyneempien kehitysmaiden saaminen alentamaan tuontisuojaansa entistä systemaattisemmin, tullietuuksien merkityksen vähentäminen yleisten tullinalennusten myötä vai pitkälle jalostettujen tuotteiden suhteellisesti korkeamman tuontisuojan asettaminen.
Suosituimmuuskohtelu. Suosituimmuuskohtelu (MFN, Most Favoured Nation) tarkoittaa yleisesti sitä, että maan tulee kohdella eri maista olevia tuotteita, toimijoita tai yrityksiä keskenään samalla tavalla. Suosituimmuuskohtelu on yksi WTO:n perusperiaatteista. Esimerkiksi jos EU perii tietyn suuruista tullia amerikkalaistuotteilta, tulee samaa tullia periä myös samoista, mutta Intiassa tuotetuista tuotteista.
Suosituimmuuskohteluun on kaksi poikkeusta. Poikkeuksen muodostavat vapaakauppasopimukset ja -alueet (kuten EU), jonka puitteissa osapuolet voivat antaa parempia etuja toisilleen, esimerkiksi periä alempia tulleja, joita ei tarvitse ulottaa muihin WTO-maihin. Toiseksi, maa voi liittyessään WTO:hon tehdä poikkeuksia palveluiden kaupan alalla suosituimmuuskohteluun, ja näin varata oikeuden kohdella eri kauppakumppaneita tai näiden yrityksiä ja palveluja keskenään eri tavalla.
Standardi on tunnustetun standardointielimen (kuten kansainvälinen standardisointijärjestö ISO tai Suomen standardisoimisliitto SFS) hyväksymä asiakirja, joka määrittelee teknisiä tai laatuvaatimuksia tuotteille, tuotantoprosesseille, palveluille tai menetelmille. Sen noudattaminen ei ole pakollista.
Standardit laaditaan elinkeinoelämän, viranomaisten ja muiden kiinnostuneiden osapuolten, kuten kuluttajajärjestöjen, vapaaehtoisessa yhteistyössä. Standardin laatimisessa pyritään konsensukseen eri osapuolien kesken. Standardit ovat hyödyllisiä sekä viranomaisille, yrityksille että kuluttajille, sillä niillä muun muassa varmistetaan eri tuotteiden yhteensopivuus ja lisätään käyttöturvallisuutta, suojellaan ympäristöä sekä helpotetaan kansainvälistä kauppaa.
Kansainvälisesti yhdenmukaisilla standardeilla on keskeinen rooli maiden erilaisista tuotemääräyksistä johtuvien kaupanesteiden poistamisessa. WTO:n sopimus kaupan teknisistä esteistä velvoittaa WTO-jäsenten tuotemääräysten olevan tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta kansainvälisten standardien mukaisia.
Suojatoimet. Polkumyydyn tai tuetun tuonnin lisäksi voidaan suojautua ennakoimattomalta ja voimakkaasti kasvavalta tuonnilta ottamalla käyttöön erityinen suojatoimi, joka kohdistuu koko tuontiin viejämaasta tai tuottajasta riippumatta. Suojatoimenpide voidaan asettaa, mikäli kaupan määrässä mitattuna kauppavirroissa tapahtuu sellaisia nopeita muutoksia, joihin kotimaisten tuottajien ei voida kohtuudella katsoa sopeutuvan. WTO:n ja EU:n säännöt antavat tällaisessa tilanteessa mahdollisuuden rajoittaa tuontia lyhyellä aikavälillä, jolloin ala saa aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Toimet asetetaan koskemaan tuontia kaikista maista.
Tullitariffi. Tullitariffinimikkeistö on kaiken kauppatavaran sisältävä tavaranluokitusjärjestelmä, jossa tuotteet on jaettu ryhmiin ja nimikkeisiin. Kunkin nimikkeen kohdalla ilmoitetaan kyseiseen maahan tai tulliliiton alueelle tuotavasta tuotteesta kannettava tulli. Tulli on useimmiten määritelty tietyksi prosenttiosuudeksi tuotteen arvosta.
Maailman kauppajärjestö WTO:n piirissä jäsenmaat ovat sitoneet tullitariffejaan tiettyyn maksimitullitasoon, jota sovellettava tariffi ei saa ylittää. Kaikki maat eivät ole sitoneet kaikkia nimikkeitä. Lisäksi monet maat ovat sitoneet niitä selvästi soveltamaansa tasoa korkeammalle. Neuvotteluja sidottujen tullitasojen alentamiseksi käydään sekä monenvälisesti WTO:n piirissä että kahdenvälisesti eri maiden tai tulliliittojen kesken. WTO-neuvotteluissa pyritään siihen, että jäsenmaat sitoisivat tariffinimikkeitään mahdollisimman laajasti.
UNCTAD eli YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi (United Nations Conference on Trade and Development) on vuonna 1964 perustettu YK:n alainen pysyvä hallitustenvälinen toimielin. Sen toiminnan päätavoitteena on edistää kehitysmaiden mahdollisuuksia kaupan, investointien ja kehityksen suhteen sekä auttaa niitä kohtaamaan globalisaation aiheuttamat haasteet ja integroitumaan maailmantalouteen. Suomi osallistuu järjestön hallitustenväliseen työhön samoin kuin järjestön tutkimus- ja teknisen avun ohjelmien rahoittamiseen.
Vientivalvonta. Strategisten tuotteiden, eli kaksikäyttötuotteiden, puolustustarvikkeiden ja siviiliaseiden ja patruunoiden vienti on luvanvaraista. Kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnan tavoitteena on joukkotuhoaseiden leviämisen ja tuotteiden epätoivotun sotilaallisen käytön estäminen, puolustustarvikkeiden ja siviiliaseiden ja patruunoiden vientivalvonnassa pyritään estämään epätoivottu tai laiton käyttö. Kaksikäyttötuotteiden lupaviranomainen on ulkoasiainministeriö, puolustustarvikkeiden puolustusministeriö ja siviiliaseiden ja -patruunoiden poliisihallitus.
VKE. Viennin ja kansainvälistymisen edistäminen eli VKE-toiminta kuuluu ulkoasiainministeriön painopistealueisiin. Edustustoverkko tarjoaa yrityksille viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen liittyviä julkisia palveluja yhteistyössä muiden VKE-toimijoiden kanssa. Ulkoasiainministeriö toteuttaa VKE-strategiaansa kolmen peruspilarin kautta: ulkoisen toimintaympäristön seuranta ja siihen vaikuttaminen tarkoittaa sekä raportointia uusista liiketoimintamahdollisuuksista että työtä kaupanesteiden poistamiseksi; promootiotoiminnan avulla luodaan yrityksille yhteyksiä asemamaan viranomaisiin ja yrityskenttään; tietopalveluilla jaetaan edustustoverkon asiantuntemus asemamaan poliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä myös yritysten käyttöön. Promootiotoimintaan kuuluvat myös ministerien ja korkeiden virkamiesten tekemät vienninedistämismatkat.
WEF. Maailman talousfoorumi (World Economic Forum, WEF) on Genevessä majapaikkaansa pitävä, voittoa tuottamaton säätiö. Säätiön perusti vuonna 1971 sveitsiläinen taloustieteilijä Klaus Schwab. WEF tunnetaan erityisesti Davosissa vuosittain järjestettävästä liikemaailman tärkeimmät johtajat, merkittävät poliitikot sekä toimittajat yhteen kokoavasta tapaamisesta, jossa puheenaiheina ovat päivänpolttavat maailmanlaajuiset aiheet. WEF järjestää myös erilaisia alueellisia tapaamisia sekä laatii raportteja muun muassa tasa-arvon toteutumisesta eri maissa.
WTO. Maailman kauppajärjestön (World Trade Organization) tavoitteena on kaupan vapauttaminen, johon pyritään poistamalla valtioiden asettamia esteitä kansainvälisen kaupan tieltä. Järjestön toisena tärkeänä tehtävänä on kehittää sääntöjä, joilla tavoitellaan kaupan ennustettavuutta ja kauppaa ohjaavien kansallisten normien läpinäkyvyyttä. WTO toimii monenvälisten kauppaneuvottelujen foorumina, ja sen riitojenratkaisujärjestelmä valvoo WTO-sääntöjen noudattamista. Järjestö perustettiin vuonna 1995 korvaten vuodesta 1947 asti toimineen GATTin. WTO:n sääntöjärjestelmä muodostavaa EU:n ja samalla Suomen monenvälisen kauppapolitiikan perustan.
Päivitetty 10.1.2013
